Katilin Kirjoituksia 2005 ilman kuvia

Marraskuu 29.2005

Kummasti aika tuntuu loppuvan käsiin, kun olen lisännyt vapaaehtoistyön ohjelmaani. No minun ajankäyttötaitoni on ollutkin pari vuotta taudin runtelemaa epätoivoista räpläystä, jossa vuorokauden 24 tuntia eivät ole mitenkään riittäneet kaikkeen. Vaikka nyt olen jo askeleen parempaan päin, kaikkinainen ajattelu ja suunnittelu sekä turhat ryntäilyt vievät vieläkin roppakaupalla hereilläoloajasta. Ja vuorokausi yrittää edelleen venyä aamuyön tunneille, jos vain mikä mielenkiintoinen projekti on käsiteltävänä. Minulle on annettu tärkeä tehtävä löytää rauhoittumisen kautta todelliset voimani. Tarkkaa tietoa ei ole, mutta pieni aavistus kylläkin, että kaikki voimat eivät koskaan tule palaamaan. Yksi osa elämän uudelleen opiskelussa on ajankäytön suunnittelu ja tehtävien rajaaminen. Eli tällä hetkellä teen työtä, että saan uuden työni sovitettua tarvittavaan lepoon ja luovaan työhöni. Siitä se, nyt vain on vähän levällään ainakin nämä kotityöt.

Kaunis valkoinen maisema kutsuu ulos kävelylle ja eilisen illan ja tämän aamupäivän olen aloitellut uutta runokuvaprojektiani. Tai kuvaruno, ihan sama kuinka päin tässä vaiheessa. Tuo idea on imaissut minut täydelliseen työnteon vauhtiin. Aluksi menee varmastikin tunteja siihen, että löydän sopivan välineen, jonka avulla alan uudenlaista juttuani toteuttaa. Mutta pää täytyy lomauttaa tällaisesta projektista aika ajoin, muuten istun tässä aamusta aamuun.

Eilen kävin kaupungilla ja ostin Vii Voanista taas muutamia tarvikkeita. Joka toinen kuukausi, suurin piirtein, käyn sieltä hakemassa iloa kielelle. Tällä kertaa reppuun tuli chiliöljyä, kalakastiketta, riisinuudeleita, ruskeita linssejä ja papuja. Halpa ja kevyt ruokakin saa maistua hyvältä. Tuo juhlaa arkeen. Tuli heti kokeiltua 1,99 maksanutta hirvenlihakäristystä, ohuen ohuiksi raastimella veistämiäni porkkanaviipaleita, valkosipulia ja riisinuudeleita maustettuina mukavan pyöreiksi ja tulisiksi. Nami nami.



November 25, 2005
Uudenlaista työtä
Filed under: Päiväkirja

Olen alkanut antaa opetusta vapaaehtoistyönä. Enpä olisi ihan helposti aikoinani uraputkessa, tukka pystyssä, otsa rypyssä voinut kuvitella, että vielä joku päivä saisin tehdä jotain sellaista hommaa, jossa voisin jakaa iloa tiedoistani ilman kustannusyksikköajattelua tai hermoja kiristävää voiton tavoitteluajattelua. Nyt teen sellaista. Ja kyllä tuntuu vapauttavalta. Eihän minulla opetukseen liittyviä lukuja ole. Aihepiiri on tietotekniikan arkihyödyntämisen ala, josta itselläni on käytännön kokemusta roppakaupalla, tullut pääosin yrityksen ja onnistumisen kautta, kirjatietoa ei juuri ole. Tässä vapaaehtoisopetuksessa olen paikalla, vain kun minulle sopii ja jaksan. Ainoa työni on opettaa ja olla avuksi siellä, missä tarvitaan ja nautin siitä, että kaikki voi tapahtua rauhallisesti ja innostuneen ilmapiirin vallitessa. Ja opettamani aine on rakas ja minulle tuttu, suorastaan elämäntapa. Toisenlaistakin työntekoa ja opetusta olen ehtinyt elämäni aikana kokeilla. Entisessä elämässäni, työelämässä.

90-luvun laman jälkeisten lomautusten jälkeen työmäärät kasvoivat jokaisen kohdalla moninkertaisiksi. Ylitöitä riitti ja niitä painettiin asiaan kuuluvina. Kotona ei joudettu turhia kääntyilemään. Lapsen kanssa opeteltiin reitti äidin työpaikalle hänen ollessaan vasta 8-vuotias, siltä varalta, että kun joskus hänellä olisi liian vaikeaa olla yksin kotona, hän saattoi tulla piirtelemään, mapittamaan tai surfailemaan, samalla kun äiti näpytteli tärkeitä tietoja firman tietokoneelle. 90-luvun puolivälissä alkoivat sitten fuusiot ja yhdistymiset, epätietoisten ihmisten sijoittelut. Oli tullut uusi tietotekniikka ja uudenlaisia toimistokoneita ja työtapoja. Itse onnistuin pysyttelemään tietotekniikan uutuuksissa mukana olemalla niistä itse kiinnostunut ja itse opiskelemalla, siinä menivät sivussa uudet konttorikoneetkin. Mutta kaikilla ei asiasta ollut samanlaista kokemusta, liekö laiskuutta vai pelkoa, mutta minulle se tarkoitti uutta kummitusta omien vaativien työtehtävieni oheistuotteeksi. Pikku hiljaa kävi nimittäin niin, että erilaisten tiedon- ja koneidenkäsittelyyn liittyvien asioiden neuvontaan kului työpäivistäni karhun osa. Työnantajan asenne oli tässä asiassa tehty minulle erittäin selväksi, minä teen, mitä työnantaja määrää. Siispä tein näin, vaikka omien töiden hoitamiseen ei opetus- ja neuvontatöiltä välillä liikaa aikaa jäänyt, lisää aikaa oli otettava työajan ulkopuolelta. Kokeilin sitä useiden vuosien ajan, oli tehokkaan kuluttavaa hommaa juosta kahdeksan tunnin työpäivän aikana 4-6 ihmisen työpisteissä, joidenkin luona monta kertaa päivittäin neuvomassa. Neuvoin ja opastin, opetin ja uudelleen opetin sähköpostia, Exceliä, Wordia, Internetiä, vanhaa ja upouutta työohjelmaa, kopiokonetta, faksia, puhelinta, skanneria, liikekirjeen kirjoittamista, tilastointia jne jne jne. Toimistoajan jälkeen tein sitten omat, ruuhkautuneet työt, kotiin päästessäni oli työpäivälle kertynyt pituutta 12-14 tuntia.

Lapsen asioita hoidin puhelimella pitkin päivää, siinä tuli oltua puhelinyksinhuoltajaäiti, selviteltiin kriisit ja välipalat. Väliin mahtui sitten kodinhoitoa, 3-4 tunnin unet ja tonnitolkulla huonoa omaatuntoa lapsen takia, ja sitten taas takaisin työhön, ovesta sisään ja usein ensimmäinen asia, jonka kuulin oli “ihanaa, että sä tulit, mä en saa tätä xxxx toimimaan, ehtisitkö katsoa, siis heti, kun saat takin pois”. Muutamia vuosia sitten homma alkoi romahtaa, yritin muuttaa asioita ja lopetin kovalla taistelulla ylityöt, mutta mikään ei oikein enää tuntunut toimivan. Koska päädyin ratkaisussani hoitamaan oman työni ja jouduin täten karsimaan turhaa hyppimistä toisten looseissa, maineeni mukavana ja avuliaana oli mennyttä. Olin ylpistynyt ja kopea ynnä muuta mahdollista. Tämä suhtautumisen muutos pisteenä iin päälle kaatoi korttitalon, jossa pohjalla vaani kaksisuuntainen mielialahäiriöni. Kaikki tämä on suuresti vaikuttanut varsinkin lapseni käsitykseen työelämästä ja sen mielekkyydestä. Eivätkä välttämättä ole hänen ja monien muidenkaan ikäistensä nuorten ajatukset kovin positiivisia.
Comments (0)
November 23, 2005
Presidenttikoe
Filed under: Päiväkirja

Onhan se vaikeaa, jos näillä MTV:n vaalikoneen antamilla tuloksilla pitäisi tehdä päätös, kun parhaat vaihtoehdot ovat parhaita vain keskimäärin, eli joten kuten hyviä, ei ketään yli muiden. Tein kolme erilaista, kokeellista vaalitenttiä. 100 %:ia ei lähentynyt yksikään tentti kenenkään ehdokkaan kohdalla, 1. ja 2. tentissä se olikin oikeastaan vielä hyvä juttu, mutta suuparka täällä loksahti leualle, kun toive-ehdokkaani ei asukaan näköjään Suomessa ja osallistu presidentinvaaleihin. 50 % on aika huono tulos tässä pelissä.

1. TYLSÄN REALISTINEN NYKYSUOMI
Vastauksissani esitin realististen arvioni mukaisen Suomen, eli joitakin hienoisia muutoksia olemassaoleviin epäkohtiin ja varovaisia toiveita uusien erheiden tekemättä jättämisestä. Harrastukset,vapaa-aika ja veikkaukset kaikkiin vastausvaihtoehtoihin sama.

70.26 % Timo Soini
66.72 % Henrik Lax
66.26 % Tarja Halonen
66.01 % Heidi Hautala
60.70 % Matti Vanhanen
56.21 % Sauli Niinistö
55.05 % Bjarne Kallis

2.INHOREALISTINEN TULEVAISUUDEN SUOMI
Vastauksissani hain kokemukseni pohjalla sellaisia asioita, joita vain nuijitaan läpi kuitenkin Suomessa, valittiin pressaksi tai kansanedustajiksi kenet tahansa, siis näitä veljeskuntien päätöksiä ja rahan puheita. Näissä tuloksissa olikin jo hieman eroa ehdokkaiden välillä.

70.35 % Matti Vanhanen
67.31 % Bjarne Kallis
66.20 % Sauli Niinistö
64.81 % Henrik Lax
59.25 % Timo Soini
55.57 % Heidi Hautala
55.45 % Tarja Halonen

3. UTOPISTINEN HAAVESUOMI
Vastasin superhaihatuksilla, eli täysin epärealistisilla hyvyyksillä, joita on turha Suomeen odottaa. Tässä kaikki ehdokkaat olivatkin jo tasoissa ja 100%:sta jäljelle oli jäänyt jokaiselle vain puolet.

55.16 % Matti Vanhanen
53.69 % Timo Soini
48.95 % Sauli Niinistö
48.85 % Heidi Hautala
48.55 % Bjarne Kallis
47.91 % Tarja Halonen
47.64 % Henrik Lax

Aika höpöjä kysymyksiä oli tässä TV-vaalikoneessa, ei vakuuttanut. Hyvä hajoitus saadaan aikaiseksi kaiken maailman urheilutulosveikkausten arveluilla ja mattopyykin pesuharrastuksilla. Parempaa tietoa olen jälleen, kuten aikaisempienkin vaalien kohdalla, saanut lukemalla ja kuuntelemalla näiden tyyppien tositoimia pitkin vuottaa . Näiden vaalikonetutkimusten perusteella EN presidenttiä aio valita, vaikka kyllä ehdokkaani nimi varmaan sitten tuolla joukossa mukana on. Tästä vaalikoneesta tulee muuten todella helposti Matti Vanhanen numero unoksi. Kätsää. Hänelle. Ja niille, jotka hänestä tykkää.
Comments (0)
Ulkoistettu kansalainen
Filed under: Päiväkirja

Tasaisen harmaaseen odotteluun palanneena on mielessäni jälleen elämän tosiasiat. Posti toi kutsun sydäntutkimuksiin sairaalasta, joulukuussa menen ensin verikokeisiin ja myöhemmin konsultaatioon ja rasitus-EKG:een. Yritän kovasti suhtautua tähän tulevaan almanakkamerkintään niin sanotusti, oman lääkärini sanoja lainaten, poissulkevana tutkimuksena. Vaan kyllähän, ennen kuin asia on loppuun asti katsottu, epäilykset vaanivat joka nurkan takana. Se mitä posti ei tuonut, vieläkään, oli eläkeyhtiön kuntoutuspäätös. Nyt on enää 7 päivää ja sitten se ennakkoon ilmoitettu kolme kuukautta täyttyy. Luin lääkäriuutisista, että omakin eläkeyhtiöni olisi mukana kokeilussa, jossa hankalia eläkehakemuksia selvittämään on otettu avuksi konsultaationa tehtävä asiakkaan oma jaksamisarviointi. Jutussa asiakas täyttää kyselylomakkeen, jonka tulokset heti paljastavat eriävyydet eläkehakemuksen perusteluissa. Tai jotain, kuulostaa kuitenkin askeleelta hyvään suuntaan, jollei sitten sisällä jotain peruuttamatonta vipstaakia, jonka perusteella sairastunut ihminen voidaan heittää oman onnensa nojaan. Arveluttavaa on nimittäin tuo itse vastaaminen, jos kerran on itse perustellut hakemustaankin. Hmmh.

Ja nyt seuraa ulkoistuspohdintaa. Huomautus herkille lukijoille, esitetyt suunnitelmat ovat jälleen sanan vääntöä, ei todellakaan sitä, mitä minä haluan.

Tukholman kaupunki on tehnyt päätöksen ulkoistaa nuorten huumehoidon Rigaan. Syynä on halvemmat kustannukset, hoito Rigassa maksaa vain puolet nykyisestä Ruotsissa annetusta. Ammattiliitto on syystäkin takajaloillaan, varma on, että työpaikan osoite on vaarassa vaihtua. Siis eihän ketään irtisanota, mutta…. Tukholman nuoret narkkarit pääsevät vuoden 2007 puolella puhumaan englantia Rigassa, jonne huumehoitolaitos rakennetaan.

Tuosta tuli mieleen, että pian varmaan nämä Suomen valtion rahakirstua rankasti rasittavat dementiavanhukset kuskataan Ukrainaan rakennettuun Suomen Valtion Vanhainhoitolaitoksiin. Kielestä ei tarvitsisi välittää, eivät asiakkaat valita kuitenkaan.

Ja yhteiskunnallemme niin kovin kalliiksi tuleva mielisairaanhoito voitaisiin sijoittaa pahimpien tapausten osalta Vilnaan rakennettavaan avohoitolaitokseen. Siellä saisi itä-Euroopan markkinoiden halvempaa lääkitystä ja asuinsijan, päivät voisivat hullut vaellella vieraan kaupungin kaduilla ihmettelemässä. Eiväthän ne täällä Suomessakaan mistään mitään tajua.

Niin ja sinne Ukrainaan voitaisiin sijoittaa myös nämä lihavat ihmiset rasittamasta Suomen sairaudenhoitoa. Sinne vain Survival Campille armeijatelttoihin koko sakki läskejä, johan alkaa kilot varista. Ja takaisin pääsee, kun nahka roikkuu ja on näin ollen virallisesti terve ja kunnollinen yhteiskunnan jäsen.

Erittäin tärkeää olisi myös ulkoistaa Suomeen tulvivat pakolaiset. Halpojen kustannusten paikoista valitsisin heitä varten Siperian alueen, siellähän saattavat olla valmiina jo perusrakennelmat sijoituspaikoiksi. Kylmähän siellä on, mutta toisaalta ovat itse halunneet lähteä kotimaistaan. Suomi tarjoaisi lisäksi pakolaisille loistavan koulutuslisän, Siperia opettaa.

Näillä ulkoistamisilla saataisiin säästöjen lisäksi aikaan katukuvan ehostusta roppakaupalla. Poissa olisivat liikennettä haittaamasta yöpaita päällään pyörivät mummelit, poissa itseään pesemättömät hullut, poissa ällöttävästi pursuavat lihavuoret, poissa väärän väriset. Ja Suomen valtion rahat säästyisivät kunnollisten, itsestään hyvää huolta pitävien ihmisten tukemiseen. Liliuskin joutuu todennäköisesti käymään terapiassa, kun kansa niin hyökkäsi kimppuun. Suomen Kuvalehdessä tämä ihmisraukka sanoi, että hyvä, että keskustelu on jo laantunut. Hänhän ei itse halunnut mitään rahoja, minkä hän systeemille mahtoi. Oli miesparka olosuhteiden uhri.
Comments (0)
November 22, 2005
Nainen
Filed under: Päiväkirja

Sammy Babitzin lauloi samaan aikaan Nainen- kappaleen, kun tein vesivärityöni Sininen Vuori. Biisi kosketti silloin ja koskettaa kuolemaani asti, se on Kari Kuuvan hienoimpia. Mutta hienoimmista hienoin oli Sammy Babitzin, Rokkia oli siinä miehessä kaikessa musiikissa, jonka hän ehti tehdä. Sitä oikeaa karismaa, mitä ei levy-yhtiön määräämän hölmöimmänkään iskelmän laulaminen voi pilata. Kaikki iskelmät saivat Sammyn laulamina uuden ja Suomessa vieläkin oudon ilmeen. Sellaisen rocktyylisen ja aidosti asiaan heittäytyvän ilmeen, jota ei useasti edes maailmassa näe. Kaipaan Sammya takaisin hienoine äänineen ja ihanine rock-asenteineen.

Nainen

Sanat & Sävel : Kari Kuuva
esittäjä Sammy Babitzin (s. 11.6.1948, k. 29.4.1973)
levyltä Sammy 1973

nainen olet nainen
ainut jonka tunnen
ainut johon luottaa mä voin
pettää toinen toistaan
sulle vain mä kaiken
tuskan ja murheeni toin

poistit pahan mielen
löysit sanat kielen
joilla sä rauhoitit mun
sinä vain
kun olet luonain
minut saat elämään
jos sallit niin luoksesi jään

nainen olet nainen ainut jonka tunnen ainut johon luottaa mä voin

poistit pahan mielen
löysit sanat kielen
joilla sä rauhoitit mun
sinä vain kun olet luonain
minut saat elämään
jos sallit niin luoksesi jään
November 21, 2005
Muutamaa unta myöhemmin
Filed under: Päiväkirja

Näin hyvin seikkaperäistä unta, josta voisin mainita paljonkin, mutta sattuu olemaan niin, että en muista pätkääkään mistä uneksin. Olin niin väsynyt kaikesta tapahtuneesta, että en jaksanut edes rekisteröidä erittäin mielenkiintoista unta. Voi hirveää, voi kamalaa ;-) No eipä tosiaan niin merkitsevää, ehtiihän noita muistamaan paremmalla ajalla. Kovasti odottelen tässä, että jaksan taas alkaa kirjoittelemaan tarinoita, pakinoita ja muuta mukavaa. Nyt eivät aivot anna mitään ulos sisään imemästään tiedosta. Nauttimani kokemukset kiertelevät kiitoradalla hillittömästi poukkoillen. Uni teki kyllä hyvää, sitä pitää saada lisää. Tiedossa on monenlaisia, usein toistuvia nokkendaaleja elikäs nokosia sekä ihanan nautinnollisia omaan sänkyyn kipuamisia. Minähän olen selvästikin jo ikäiseni ihminen ja rakastan oman sängyn rauhaa joka hetki enemmän ja enemmän. Sängyn merkitystä elämäni kaaressa voisi kuvailla vaikka seuraavasti:

Vauvana pyrin sängystä pois hinnalla millä hyvänsä, hyvä elämä jäi näkemättä turhia nukuskellessa. Unet olivat nälän keräämistä varten.

Kouluikäisenä tein todella työtä, etten joutuisi liian aikaisin sänkyyn iltaisin, aamuin tosin rakastin paikkaa vähän liiaksikin. Unet olivat pakollista voimien latausta.

Teininä vietin kyllä paljon aikaa sängyn päällä, päiväkirjan ja musiikin parissa. Unet olivat haaveilua varten tai loputtomia painajaisia tulevaisuuden peloista.

Nuorena naisena sängyt olivat muuttuva tekijä. Unet ? Mitkä unet ?

Uutena äitinä sänky oli haaveiden kohde, jonain päivänä siinä vielä saisi nukkua ihan niin kauan, kuin haluaisi. Unet olivat haaveiden kohde.

30-40 ikäisenä sänky oli kääntymispaikka, jossa oli pakko pyörähtää, että jaksoi taas painaa uraputkessa. Unet olivat työongelmien ratkaisuja varten, hetkellisiä tajuttomuustiloja oman vapauden ja työaamujen välissä.

50+ kaikesta yllämainitusta ja rakkaasta päävammasta johtuen olen tiedostanut sängyn paikaksi, jonka funktio on uni. Unet ovat lepoa varten. Lepoa ja parantumista. Nukkumista ja rauhoittumista varten. Eli pitkän koulutuksen tuloksena olen vihdoin saanut selville sängyn perimmäisen tarkoituksen, mutta vieläkin on vain tehtävä päivittäistä työtä, että muistan mennä sinne tarpeeksi usein ja pysyä siellä tarpeeksi kauan.
November 20, 2005
Turku-Las Vegas-Miami-New York
Filed under: Päiväkirja

Viisi ja puoli tuntia bussissa istuneeksi henkilöksi olen jota kuinkin vielä tasapainoinen. Siskon näkeminen oli ihanaa, siinä se on sisupussi, ja rakas sellainen. Muuten taisin olla liian väsynyt kohtaamaan liian monia ihmisiä lyhyessä ajassa. Oikeastaan olisin halunnut räpättää vain siskeliinin kanssa niitä näitä ja vaikka vähän tutkia hänen kanssaan hänen upeaa, uutta tietokonettaan. Nyt huomio piti jakaa niin moneen eri tapahtumaan ja vieraaseen, että aloin saada paniikkituulta väsyneeseen mieleeni. Kyllä tällainen kahdenkeskinen juttu pitää jossain vaiheessa vielä järjestää, että saadaan puhua kunnolla ja rentoina. Juhlat on aina vähän kovakaulustilanteita, tuttujenkin kesken. Meidän suvussa naiset ovat sitä paitsi aika posseja, ja nyt oli paikalla useampi vahvis määräämässä atmosfääriä ja marssijärjestystä, asia ole minua normaalisena lainkaan häirinnyt, olen heilunut mukana muiden mukana. Nyt vain en taitanut jaksaa. Oli ihana siltikin saada halata rakkaitaan. Puseja Turkuun.

Kotona odotti ihme rauhallinen kissamies, ollaan katseltu telkkaria ja hengitelty sisäämme kodin rauhaa. Odottelen Idolsin tuloksia ja sitten katson C.S.I..Miamin.

C.S.I. (Las Vegas) on alusta asti ollut lempparisarjoja, Miamiversio ehkä hieman vähemmän kiinnostava näyttelijävalintojen takia, ainoa hyvä tyyppi, Tim Speedleä esittänyt Rory Cochrane poistui sarjasta äskettäin Speedlen kuoltua. Muut tyypit on vähän minun makuuni liian korjailtuja eli fiksattuja. David Caruson nokkela tuijottelu ruumisten ääressä, saman tyypin harrastama aurinkolasien alituinen kopeloiminen, tummaihoisen naisrikospaikkatutkijan silikonitissien valuminen ruumiin äärellä ulos topista ja erään vaaleatukkaisen naistutkijan heliumia hengittänyt iinesääni hiukan särähtelee. C.S.I. Las Vegasin tyypit taasen ovat todella todellisen tuntuisia ihmisiä. William Petersenin esittämä Gil Grissom varsinkin on suosikkihahmoni.

Viime vuonna alettiin kuvata C.S.I. New Yorkia, jonka pääosassa on Gary Sinise. Tätäkin, ehkä ensi vuonna Suomeen tulevaa rikospaikkatutkintasarjaa varmasti katson. Sinise ja New York ovat toivottavasti innoittaneet kirjoittajia kovempaan touhuun, sellaisen käsityksen ainakin sain, kun Miamin Horatio vieraili NY:ssä Mac Taylorin (Gary Sinise) luona. C.S.I.New York-sarjan 15. jaksossa vierailee Frank Zappan tytär Diva, 16. jaksossa Sam Raimin veli Ted Raimi ja jossain jaksossa esiintyy myös Peter Franzen, episodeista ei löytynyt mistä roolista on kyse.
November 19, 2005
Odottavan omituiset
Filed under: Päiväkirja

Huomenna aamulla olen sitten matkalla Turkuun. Onneksi vihdoinkin, jee. Ei tässä ole tullut harjoiteltuakaan mielessään tuota matkaa vasta kuin vajaa viikko. Tänään alkoi tosissaan pimahdella, lähdin jopa kaupunkiin testaamaan matkahousuja, kun vihdoinkin sain ne syksymmällä ostamani yhdeksän euron housut lyhennettyä sopiviksi. Jos jollain lailla kuvaisin tapaa, jolla omituiset, kaksisuuntaiset aivoni käsittelevät vaikkapa tätä matkaa, sanoisin, että ihan liikaa. Siitä, kun siskoni kertoi päivämäärän aikoja sitten, olen kymmeniä kertoja tehnyt mielessäni lähtövalmistelut. Olen katsonut mitkä ohjelmat nauhoitan ja laskeskellut kolmen tunnin nauhan riittävyyttä kellosta katsomalla ja sormin laskemalla. Aikataulusivuilla olen tarkistanut ensin sen sopivan Turun bussin ja siihen sopivan täältä kulkevan sunnuntaibussin. Sitten olen tehnyt kaksi varasuunnitelma-aikataulua sekä miettinyt jo viikon verran miten paljon pitää varata aikaa pysäkille kävelyyn. Kävin etukäteen harjoittelemassa uudella, minulle tuntemattomalla linja-autoasemalla kaukoliikennelaiturille menemistä hakiessani tietysti menopaluulipun. En pysty jättämään lipun ostoa bussissa tapahtuvaksi, koska silloin ensin suunnittelisin kortilla maksamista, sitten en uskaltaisi luottaa, että Elektron käy ja ajattelisin lähteväni ajoissa ja nostavani rahat lähtöaamuna. Miettisin, että olisi turvallisinta nostaa ne täällä olevalta automaatilta, jos se olisi suljettu jäisi vielä kaupungin ottomatit. Mutta matkan varrella ei juuri automaatteja ole, sitä paitsi paikallisbussi voi jumittaa jossain ja saattaisin etsiessä toimivaa ottomattia myöhästyä. Siksi käteinen pitäisi nostaa muutama päivä ennen lähtöä, tarkastaa menopaluun hinta ainakin kaksi kertaa, piilottaa rahat ensin kotiin ja siirtää ne edeltävänä iltana lompakkoon, sitten olisikin illalla monta kertaa käytävä laskemassa ja tarkastamassa, että ovat lompakossa. Joten menopaluulipun ostaminen etukäteen on minun kohdallani helpompaa, tosin ne liput on tullut luettua nyt jo muutaman kerran, että varmasti ovat Turkuun ja myös takaisin Helsinkiin. Ja useampi lippujen mukanaolotarkistus huomenna aamulla on edessä. Viikon ajan olen myös hyvästellyt paikkoja, joissa en voi käydä, kun olen Turussa. Sellaisiakin paikkoja, joissa en koskaan ennen ole ollut, mutta en nytkään voisi siis mennä, koska menen pois.

Ja tämä Turun matka on minulle mieleinen matka, odotan todella ilolla näkeväni rakkaan äitini ja siskoni. Paljon pahempaa tapahtuu, kun kyseessä on jokin epämiellyttävä, tuleva tapahtuma.

1.

Name: Katili |

Kiitos, nyt on jo lähtöhetki lähellä, hirveä ikävä on ollut äitiä ja siskoa, ihanaa nähdä ja rutistaa heitä pitkästä aikaa.

Posted Nov 20, 4:29 AM |
2.

Name: eksynyt | E-mail: hukassa@welho.com | URI: http://lostmymapat.blogspot.com |

Toivotan sulle oikein ihanaa matkaa, siskokultaseni!

Posted Nov 19, 8:54 PM |

November 18, 2005
Perjantaipuhetta
Filed under: Päiväkirja

Jaminau
Jami ei pidä valokuvamallina olosta, sen olen jo ehtinyt huomata. Suurimmassa osassa otoksia on harmaata liikeviivaa, minun jalkani, yöpaitani helma tai Jamista korkeintaan hännänpää, sekin tärähtänyt. Tänään Jami, joka muutenkin on erittäin kova puhumaan, heitti lopulta minulle anomuksen jättää hänet rauhaan. Siitä satuin saamaan kuvan.

Kirjoittelin eilen parikin hätäisää raapaisua pääni sisäisistä myrskyistä ja trapetsitaiteilusta. Yhtä hätäisenä poistin ne, halusin katsoa kortit loppuun ja nähdä mistä oikeastaan tällä kertaa oli kysymys. Nyt, selvitettyäni eilen roikkuvat asiat ja mielenrauhaa syöneet rakennelmat sekä nukuttuani kaikesta aiheutuneen, viikon lähes nukkumattomuuden aikaan saamaan väsymyksen pois, on riittävä rauha palannut sisälleni. Tuntuu mukavalta ajatella Turun matkaa ja rakkaitteni tapaamista, ei enää vilistä päässä liikaa ja tärkeä huomiokin tuli tehtyä, kiitos terapeutin onnistuneesta polun näyttämisestä. En ole vielä pitkään aikaan tarpeeksi terve kohdatakseni maailman, pientä stressiä jo kestän, mutta minun ei pidä kasata liikaa kestämistä, tai käy kehvelisti. Sitähän varten minä nyt juuri olen kuntoutusta odottamassa, että saisin tarpeeksi aikaa ja rauhaa. Minulle käy vain helposti näin, että heti kun vähän kykenen johonkin, alan vähätellä kokemani romahduksen uuvuttavaa voimaa. En tahdo malttaa elää rauhallisemmin ja mikä tärkeintä, malta hoitaa itseäni kuntoon. Läksyjä riittää reppukaupalla vielä. Pikkuaskelein. Pikkuaskelein.

1.

Name: Katili |

Kiitti, malli on niin hyvä, ja äärettömän rakas.

Posted Nov 18, 10:10 PM |
2.

Name: -C- | URI: http://personal.inet.fi/taide/dacoya/dacoyblogg.htm

Mainio otos ihanasta Jamista :)

Posted Nov 18, 8:05 PM

November 17, 2005
Askeleita mittarissa
Filed under: Päiväkirja

Edellispäivänä tyttäreltä hakemani askelmittari sai tänään roppakaupalla tepsutuksia, kun viiletin pitkin kaupunkia hoitelemassa asioita kuntoon. Ja kuntoon ne nyt tulivat, helpotuksen huokaus ! Terapeutin jälkeen kävin Pajalla juttelemassa asioista ja tulevista jutuista. Sen jälkeen varasin monen vuoden tauon jälkeen itselleni saunavuoron, joka alkaa joulukuussa. Siitä bussilla keskustaan ja tutustumaan uuteen linja-autoasemaan. Sieluni ei olisi saanut rauhaa, jollen olisi nyt jo ostanut meno-paluuta Turkuun ensi sunnuntaiksi. Täältä tullaan siskoni, sihteeri ! Ja sitten oli pakko käydä myös katsomassa laituri 25 ja tutkia uudet tsydeemit maan alla. Ihan olivat toimivan tuntuisia. Tyttären avopuoliso harjoitteli sokeana olemista näkövammaisten lattiaopasteilla. Pisteet = 4,5 + hämmentynyt koira. Terveinä emme tiedä näkökyvyn menetyksestä mitään ja olemme lisäksi antaneet yleisesti ottaenkin aistiemme laiskistua. Luin juuri jostain, että käytämme silmiä tasapainon ylläpitoon, jotkut jopa liikaa. Hmmh.

Hakaniemen hallista broilerinsiipiä, pysäkillä tapasin uuden tuttavani ja matka sujui kuvankäsittelystä rupatellen. Hän sanoi aika viisaasti, että kuvankäsittely voi olla hyvä tapa tehdä omasta kuvastaan sen näköinen, kuin sisällään tuntee olevansa.

Askelmittarin lukema tänään , ilman erillistä liikuntasuoritusta, 8336. Ei hattumpaa, jellonaktitäminäkin entin luulin. Hämmästyin tuloksesta siis.

Nyt alkaa rentoutus ja riittävä lepo-osuus sunnuntaihin asti.

November 15, 2005
Saanko esitellä, Hemmo !
Filed under: Päiväkirja

Tässä virtuaalilemmikkini Hemmo. Hemmo tykkää ihan valtavasti, jos klikkaat sille harmaasta MORE-nappulasta kärpäsiä. Taiteilijan muusia, juu siis muusia, sanoo Hemmo suutaan maiskutellen, perinteinen seitin muoto on Hemmolle liian helppo nakki, kärpäskioskilla käynti saa modernimman hämähäkkeröinnin muodon paremmin esiin.

adopt your own virtual pet!
Comments (0)
Hakuja
Filed under: Päiväkirja

Keräsin jälleen hakusanoja, koska ne kiinnostavat minua tämän päiväkirjan kirjoittajana. Niiden listaaminen tuo kummallisen, mutta mukavan tunteen ja joissain kohdissa vetää pakostakin hymyn huulille, varsinkin muutama mysteerioksi jäävä hakusanan ja oman sivuni välinen yhteys. Eli tällaisia on haettu ja minun sivuilleni päädytty. Kiitos kävijöille.

agnes pihlava
katri ylander
selkäsauna
ibi loven nimi
ilkka jääskeläinen
siskon selkäsauna
70-luvun karamellit
lidl tulitikut
antal sprok
selkäsauna
eminemin lapsuus tarina
kirjoituksia
runoja matista
lippu katri helenan konserttiin
ikäihmisten deitti
hopeinen kuu nuotit
meikkaus 70-luvun tyyliin kuvat
piste nuotit idols katri
jouluaterian suunnittelu
enska ja naiset
november rainin tarina
piste katri ylander lataa
agnes pihlava selkäsauna
kolmas nainen nuotit
kaksisuuntainen mielialahäiriö minkälainen työ
palkka myyntipäällikkö
ilkka jääskeläinen, pylly
kosla

Kaksisuuntaiselle sopivia ammatteja etsivälle haluan sanoa, että esteitä ei juurikaan ole, kun homma on hoidossa ja lääkitys on sopiva. Silti jotkut henkisesti vaativat ammatit, kuten pelastustyö ja sosiaalipuolen auttamistyöt voivat aiheuttaa ongelmia sairauden kannalta. Luulisin kuitenkin, että työvoimatoimistolla on parhaat tiedot eri ammattien soveltuvuusvaatimuksista, kannattaa ainakin kysyä sieltä.


November 14, 2005
Eila
Filed under: Päiväkirja

Katsoin juuri TV1:ltä elokuvan Eila. Riipaisu, miten minua koskettava elokuva se olikaan. Siinä oli paljon asioita, jotka ovat minulle hyvin läheisiä. Äitini meni työhön siivoojaksi, meidän lasten kasvettua tarpeeksi isoiksi. Hän teki työnsä tunnollisesti taulukkopalkalla ja oli erittäin aktiivinen ammattiyhdistysihminen. On helppo tajuta miksi hänet uudestaan ja uudestaan valittiin luottamustoimiin työtovereiden etuja puolustamaan. Elokuvan ihmishahmot ja heidän käyttäytymisensä siivoojien “siivouksessa” tuntuivat realistisilta ja koskettavilta. Itsekin oman alani luottamusmiehenä toimineena olen nähnyt elokuvassa esitetyn työntekijöiden inhimillisen reagoinnin potkuihin ja siitä johtuvan käytöksen kirjon. Joukossa on niitä, jotka menevät shokkiin ja heille työn loppuminen on verrannollinen itsearvon loppumiseen. On niitä, jotka eivät usko koko juttua todeksi ja niitä, jotka ottavat syyllisyyden taakan niskoilleen ja alkavat etsiä vikaa omasta nöyryyden puutteestaan. Ja on niitä, joiden elämäntilanne kerta kaikkiaan ei voi kestää työttä olemista, koska heidän minimipalkastaan riippuu liian monen muun elämä ja heidän kohdallaan epätoivon ote on rankkaa Survival Gamea.

Eikä kenenkään tunteilla tai elämäntilanteilla ole työnantajapuolelle minkäänlaista merkitystä, peli on etukäteen päätettyä ja kylmää rahapeliä. Elokuvan eräs minulle tärkeä taso olikin työnantajapuolen suruton tapa viivata 700:n ihmisen taakka pois omista kustannussuunnitelmistaan. Lisäksi tämä vielä tehtiin tavalla, johon itsekin olen törmännyt 35-vuotisen työurani aikana. Paskan puhumisella ja tietojen pimittämisellä ei suinkaan suojata uuden firman syntymistä niinkään, kuin taataan, että tarvittavat työt tulevat hoidettua viimeiseen työaikaminuuttiin saakka. Yllätysefekti on erittäin tehokas tapa estää turhat vastatoimet ja selville ottamiset. YT-laki toki on olemassa, mutta siitä on hyvin pian sen syntymisen jälkeen tullut paperitiikeri, jossa on riittävän paljon väljyyttä saattaa varsinaiset toimet työnantajan puolelta siististi pakettiin. Siitä on käytännössä tullut eräänlainen irtisanomismenettelytoimi, ensin tehdään irtisanomispäätökset, sitten mietitään YT-menettelytoimet ja siitä vain homma hoitoon, pelastuneita ei jää, neuvotteluita ei käydä. Ja sellaisia allekirjoitettavia lappusia leijuu ilmassa antamassa väärää turvan tunnetta, sekoittamassa ymmärryksen pakkaa tai luomassa pelkoa; mihin voi kirjoittaa nimensä, mihin ei.

H e t k i n e n. Vedänpä henkeä. Saan aina raivarin, kun ajattelen tätä 90-luvun alussa alkanutta, lamalla pelottelun voimalla toimivaa yhteistoimintalain vääristynyttä tai yksipuolista käyttöä turhien menoerien siivoamiseen pois neljännesvuosiraporteista ja tuloennusteista. YT-lakia on toki alettu uudistaa vuonna 2003 joulukuussa, mutta komitean työn on arvioitu olevan valmis vasta 2006 tammikuussa. Ei ole varmaa onko edes valmis, ja jos on, milloin varsinaiset lakimuutokset astuisivat voimaan ja mitä olennaista uutta ne toisivat nykyiseen lain käytäntöpuoleen. Olen varma kuitenkin siitä, että liike-elämässä asian kehitystä seurataan tarkkaan. Nythän on jo siivottu työnantajan kannalta melko kivuttomilla toimilla sankoin joukoin väkeä ja vieläkin ehtivät monet YT-irtisanomiset pöydille. Vaikkapa jouluksi, kuten Eila-elokuvassa. Tutkin hieman tilastojakin ja SAK:n keräämien tietojen mukaan on 1.1.-7.11.2005 välisenä aikana YT-neuvottelujen tuloksena irtisanottu 5722 ihmistä ja vielä noin 4000 ihmistä on sydän syrjällään odottamassa neuvottelujen (?) päätöstä.

Elokuvassa välähti pilkahdus muinaista työnantajamoraaliakin, kun Eilan toisena työnä tekemän kotisiivouksen tarvitsija oli menossa palvelukotiin ja järjesti Eilalle uuden työn, ei työntekijää saanut tyhjän päälle jättää, eikä jätetty. Elokuvan ihanin ja minua ehkä eniten innostava anti oli juuri tämän vanhan rouvan hieno käytös ja varsinkin hänen pojanpoikansa kautta yllättäen ilmenneessä uudessa mahdollisuudessa hoitaa 700:n hengen irtisanominen hieman julkisemmaksi, kuin työnantajan suunnitelmiin kuului. Ihan oikeussaliin ja korvauksiin asti.


Miten voi olla ?
Filed under: Päiväkirja

Miten minulla voi olla ihan kuin kiire tänään ? Aamupäivän asentelin haamupäivitysten poistamiseksi syötejuttuja sivuilleni ja testailin, että ne toimivatkin. Eiliseltä kävelymatkalta otetut kuvat olisivat halunneet minulta enemmän aikaa, mutta sain käsiteltyä vain yhden, portaat. Sitten olikin jo riennettävä kopioimaan huomenna postitettavaan työttömyyspäivärahahakemukseen liitteet. Tällä matkalla olin kolmisen tuntia. Kävelin ensin hieman mutkan kautta ja lopulta huomasin viihtyväni paikallisen Pajan ihanien ihmisten kanssa. Aika kului kuin siivillä mukavia puuhatessa ja tietotekniikan arvoituksia ratkaistessa. Nyt kävin välillä syömässä evästä ja laittamassa iltaruuan valmiiksi, minulla on vähän ennen kuutta jälleen treffit samassa paikassa, ilmassa on pientä suunnitelman poikasta…..

No tervehdin kiireen tuntua ilolla, sillä se tarkoittaa myös, että on tullut aika kääntää sivua erakkoelämässä ja lisäksi, että minä tunnen oikeanlaista voimaa ja intoa sen tekemiseen. Hiii…. tässähän ihan innostuu.

Kyyneliin purskahdin, kun olin tulossa äsken kotiin ja sain kuulla, että rakas, ihana naapurini, vanha rouva uuden kissansa kanssa on muuttamassa pois. Itku vaihtui kuitenkin iloksi hänen puolestaan, hän sain uuden, terveellisemmän, hissillisen asunnon läheltä tyttärensä perhettä ja kaiken lisäksi vielä melko läheltä keskustaa. Kylässä käydään kyllä, se on selvä.

No niin, nyt on taas mentävä. Heippa ja palaillaan & halaillaan !

November 13, 2005
Ämpärillinen tunteita
Filed under: Päiväkirja

Agnes teki sen taas, pillasin paidan märäksi jo, kun hän astui Idolsfinaalilavalle. Herranen aika kuinka joku ihminen voi olla niin lumoava tyyppi, karismassa ihan kuplii sisäinen ilo, rokki, mieletön ääni ja ihan sairaan puhuttava ulkoinen olemus. Ja kun nainen vielä on niin luonnon lapsi, ei voi muuta kuin pistää otsaa lattiaan Agneksen edessä. Olen täydellisen myyty ja sitä ei tapahdu kovin usein enää nykyään. Radio ja TV esittelee monenlaista taitavaa tuotetta ja sovitusta, on hienoja soundeja, upeita sävellyksiä, tarttuvia melodioita, raflaavia riffejä, koskettavia sanoituksia, taiturimaista miksausta, täydellisiä laulusuorituksia, kaunista kasvoa, taitavaa tanssimista, iskevää rytmiä, elokuvan näköisiä videoita. Mikäs siinä, on sieltä omalla listallanikin biisejä. Mutta jo ihmisinä koskettavia taitavia, eläytyviä ja vahvoja tulkitsijoita ei niin vain olekaan. Agnes on. Minä kehun häntä, koska minuun hän on tehnyt suuren vaikutuksen. Katili tykkää paljon.

Taidan muutenkin olla dundeellisella duulella, isikirjoituksesta päätellen, sellainen minä olen aina. Joskus. Aina. Joskus. Aina.

1.

Name: Katili |

Juu Agnesissa on se jokin hienous. Ottaa nyt vaan päähän ne oksettavat lehtihyeenoiden jutut, toivon voimia Agnesille kestää ne jo nyt, jatkossahan idoli on aina median silmätikkuna, eivätkä jutut silloinkaan ole aina totta.

Posted Nov 23, 8:18 AM |
2.

Name: Agnes Pihlava -hakusanalla sivuillesi eksynyt |

Hyvin sanottu Agnesista. Olen samaa mieltä, uskomattoman lumoava persoona ja ääni.

Posted Nov 23, 4:10 AM |

Name: Jii |

Täysin samaa mieltä. Kukaan artisti ei ole koskaan koskettanut mua noin kun Agnes tekee. Toivon hänellä kaikkea suurta.. tuolla asenteella sen on ansainnut.
Posted Nov 13, 9:21 PM
Isille
Filed under: Päiväkirja

Onnea kaikille isille, jotka kantavat isi-nimeään kunnialla, nöyryydellä tai lastaan kohtaan tuntemansa rakkauden mukanaan tuomalla ylpeydellä ja ihanalla höperyydellä tai kaikilla yhteensä. Tai jollain aivan muulla mainitsemattomalla isi-tavalla. Ei ole vain yhtä oikeaa isyyttä, mutta kaiken perustana on siltikin rakkaus. Ja sinulle lapseni isä, isinä olemisesi on tehnyt äitinä olemisen tieni helpomman kulkea, kiitos siitä sinulle rumpali-isi !

November 12, 2005
Zornaabel ja yäk-öljy
Filed under: Päiväkirja

Znornaabel elikkäs anteeksi kaikille haamukirjoituksesta aiemmin, latasin terveyden(?)tilaani koskevia pohdintoja ja poistin koko postin, kun se oli yhtä epätietoisen näköinen kuin tätä kirjoittavan täti-ihmisen pään sisus. Pääosin pohdinta liikkui kuitenkin elämäntapakoulutuksen ja -parannusten tiimoilla. Luettuna se oli tyyyyyylsääää.

Tänään kävelin ihanan ravitsevassa tihkusateessa päivälenkkini, musta pipo ja villapaita päällä köpöttelin tien vartta, kun eteeni sattui apteekki ja siinä ikkunassa, mainoskyltissä oli kalanmaksaöljypullo. No nythän sen ajatteleminen sopi hyvin tähän terveyteen liittyvään saneeraukseen ja niinpä minä nielaisin ensimmäisen lusikallisen yäk-öljyä sitten varhaislapsuuden. Oikeasti tuo öljy ei ole mielestäni mitenkään kamalan makuista, mutta sitä on aina sanottu yäk-öljyksi, missä siitä olenkin puhunut ihmisten kanssa. Aikuisten päivittäinen annos, 10 ml= 1 rkl painaa 13,5 g, sisältää ??? epävarman laskuoppini mukaan noin 1 g:n EPA ja 1 g:n DHA rasvahappoja, jotka ovat niitä oikein hyviä. Minä kannatin islantilaisia ja ostin LYSIn öljyä. Minä jotenkin tykkään islantilaisista. Juu ! Ja mulla tosiaan oli se pipo ja villapaitakin päällä. Nuo EPA ja DHA ovat mukana myös monissa masennus-, syömishäiriö- ja bipolaaritutkimuksissa, olen sekalaista tiedon tulvaa tänään tutkistellut, samalla kun etsin tietoa näistä meitä nyt niin huolestuttavista rasva-arvoista. Jo on kumma, jollei mikään tässä maailmassa enää parane muuta kuin pillereitä popsimalla. Se lääkitys nimittäin tuntuisi olevan se kuva, joka informaatiosta välittyi. Äkkiä popsimaan tätä ja tätä ja tätä, muuten tulee piipaa-auto ja Mononen. Odotellessani tässä viimeistä tuomiota, popsin soijarouheruokaa, leseitä, hedelmiä, vihanneksi, kalanmaksaöljyä, kasvisstanoleja ja liikun päivittäin sekä vältän suolan käyttöä. Hyväähän se vaan tekee tässä itse kullekin ja kun se lappu joskus postiluukusta tipahtaa hyppelen paikalle reippaana ja iloisena. Eli juuri nyt päätin lakata arkkujen katsomisen.

November 11, 2005
Anonyymi pöytälaatikkokirjoittaja
Filed under: Päiväkirja

Hei, olen Katili, 51-vuotias pöytälaatikkokirjoittaja. Kun äiti sai minut pienenä kiinni kynän ja vihon äärestä, hän oli hyvin järkyttynyt. Kaikki kirjoittamistarvikkeet piilotettiin kotonani, etten pääsisi niihin käsiksi. Koska olin kuitenkin jo sairastunut, mikään ei voinut estää minua syöksymästä tuhoa kohti. Minä jopa varastin kyniä ja kirjoittelin koulukirjojen sivuille, jos vihkot olivat täynnä. Muutin pois kotoa 16-vuotiaana, koska alituinen kyttääminen inhotti minua. Menin töihin, että sain rahaa harrastaa kirjoittamista. Aloin lintsata työstä, koska olin yöllä kirjoittamisten vuoksi liian huonossa kunnossa ja väsynyt. Tuolloin tutustuin kirjoituskoneisiin, joihin olin koukussa vuosikausia ja aloin harrastaa kirjoittelua myös työaikana. Osasin hyvin salata tämän, kaikki luulivat minun tekevän työhön liittyviä asioita. Joskus istuin työpaikan vessassa muistivihon ja kynän kanssa, kunnes minua tultiin huhuilemaan.

Kun lapseni syntyi, pystyin pysyttelemään tavastani erossa vähän aikaa. Mutta pian alkoivat jo lippuset ja lappuset ilmestyä kuvioihin ja kohta minulla taas oli kasa vihkoja ja muistikirjoja piilossa kaapeissa. Ystäviä ja naapureita pystyin huijaamaan, juttelin heidän kanssaan ihan normaaleista asioista, ruuanlaitosta, sisustuksesta, shoppailusta ja hiekkalaatikon tapahtumista. Sitten siirryin vahvempiin kirjoitusvälineisiin. Ensin kokeilin Commodore-64:ää. Pystyin pidättymään sen käytössä kuitenkin vain hetken, kun sitä jo seurasi Atari. Näiden kummankin kanssa käytin edelleen paperia ja kynää rinnalla. Sitten oli pakko saada PC. Tuli Compaq. Se oli alkuun niin vahva, että paperi ja kynäkin jäivät, varsinkin kun sivukäytin printteriä ja A4:sta. Mutta vahvempiin oli siirryttävä, vaihdoin HP Pavillioniin. A4 ei enää vaikuttanut, joten siirryin erilaisten Forumeiden käyttöön. Tällä hetkellä käytän Blogia, muistikirjaa ja kynää ja olen jo luopunut toiveista päästä eroon pöytälaatikkokirjoittamisesta.

Haluan sanoa kaikille vanhemmille, joiden lapset ovat vaarallisessa iässä, valvokaa ja seuratkaa lapsenne elämää. Jos kynät tai muistivihot ilmestyvät lapsenne reppuun, tehkää heti jotain, jälkeenpäin voi olla liian myöhäistä. Järjestäkää lapsellenne terveitä harrastuksia, urheilua ja matemaattistyyppisiä tehtäviä, talouselämän kursseja. Pelastakaa lapsenne tulevaisuus ja pitäkää hänet poissa pöytälaatikkokirjoittamisen koukusta. Jos kuitenkin pahin on tapahtunut, on mahdollista saada korvaushoitoa kustannusyhtiöiltä. Tällä tavoin pöytälaatikkokirjoittamisesta voi päästä eroon. Viralliseen, suurten yhtiöiden kuntoutusohjelmaan on tällä hetkellä melko pitkä jonotus, mutta on olemassa myös monia pienempiä kustannusyhtiöitä, joiden kautta saadun hoidon on havaittu olevan yhtä tehokasta. Kustannustoiminnassa pöytälaatikkokirjoittaminen kukistetaan kirjain kirjaimelta ja pienten ponnistusten jälkeen on hieno tunne antaa puhdas näyte.


Kirjoittajan huomautus: Tämä kirjoitus on sananvääntökategoriaa, eli eräänlainen ironistyylinen kertomus, jossa kirjoittamistani verrataan johonkin väärinkäyttöön. Olettehan nähneet jossain pätkiä AA-kokouksista, joissa jokainen nousee vuorollaan seisomaan ja tunnustaa olevansa joku -isti ja kertoo sitten karun tarinansa. Tämä on siis vitsi, minua ei kukaan ole kieltänyt, lähinnä tunnen vain ihanaa jalämmintä addiktion tunnetta kirjoittamista kohtaan.

1.

Name: Katili |

Hellou itse ja Komposti. Tämä oli sananvääntökategoriaa, eli eräänlainen ironistyylinen kertomus, jossa kirjoittamistani verrataan johonkin väärinkäyttöön. Olettehan nähneet jossain pätkiä AA-kokouksista, joissa jokainen nousee vuorollaan seisomaan ja tunnustaa olevansa joku -isti ja kertoo sitten karun tarinansa.

Tämä oli siis vitsi, minua ei kukaan ole kieltänyt, lähinnä tunnen vain ihanaa ja lämmintä addiktion tunnetta kirjoittamiseen.

Pistän tämän kommentin kirjoitukseni perään selitteeksi.

Kirjoittamisiin !

Posted Nov 12, 10:05 AM |
2.

Name: Komposti | E-mail: com_posti@suomi24.fi | URI: http://komposti.vuodatus.net/ |

Anteeksi, ehkä en ymmärtänyt ehkä se oli vitsi, että vanhemmat kielsivät kirjoittamisen, eihän se ollut totta?! Jos oli niin millä he perustelivat kirjoittamisen kieltämisen.

Posted Nov 12, 5:36 AM |
3.

Name: itse | E-mail: a_kaarina@yahoo.com | URI: http://itsenietsintaa.blogspot.com/ |

Haa toinen yökukkuja!
Voi, luomisen tarve on niin vahvana
ei sitä pysty kukaan estämään :)
ja hyvä niin

Posted Nov 12, 2:44 AM |
4.

Name: Katili |

hih, pitää perustaa yhdistys…

Posted Nov 11, 1:26 PM |
5.

Name: eksynyt | URI: http://lostmymapat.blogspot.com |

Tämä oli hieno kirjoitus! Minä sairastuin samaan tautiin jo ihan pienenä, ennen kuin osasin kirjoittaa, minä halusin välttämättä kertoa omat satuni itse… Ja siitä se sitten lähti.

Posted Nov 11, 10:11 AM

November 10, 2005
NYPD Blue on ihana
Filed under: Päiväkirja

NYPD Blue alkoi USA:ssa 21.9.1993 ja tuli Suomeen 1995, josta saakka olen katsonut kaikki täällä esitetyt 240 jaksoa. Pääsääntöisesti vielä livenä, aivan tosi harvoissa tapauksissa olen joutunut nauhoittamaan sarjan. NYPD Blue oli heti alusta alkaen minua kiinnostava sekä aihepiiriltään, että varsinkin käsikirjoituksen, ohjauksen ja näyttelijävalintojen ja -suoritusten suhteen. Tässä sarjassa eivät silikoninäyttelijät esittele liikkumattomia botox-otsiaan, eivätkä poliisin työtilat näytä Partekin pääkonttorilta. Erinomaisen hyvää sarjassa on, että siinä on alusta saakka osattu keskittyä poliisien toimintaan ja elämään, eikä sorruttu liiallisesti kahmimaan/ymppäämään käsikirjoituksiin rikosten käsittelyyn liittyviä nyyhkytarinoita. Ei tarvitse joka jakson loppusekunneilla katsella liikuttuneisiin kasvoihin ja vuotaviin kyyneleihin, jotka osoittelisivat sormella milloin hirveän tekijän kaameaan menneisyyteen, milloin kaipaamaan jääneen rikoksen uhrin omaisiin. Rikos on rikos ja sen tekijöitä NYPD Blue-sarjan poliisit ovat saattamassa edesvastuuseen teoistaan, kurkisteleminen ihmisten päiden sisään jätetään pääosin sarjan poliisien tehtäväksi. Tämä keskittyminen tekee sarjasta minun silmissäni massasta poikkeavan aidon, rehellisen ja hyvän.

Andy Sipowitz, jota näyttelee Dennis Frantz, on sarjan ehdoton sankari ja minun ehdoton ykköshahmoni kaikkien sarjojen joukossa. Dennis Frantz on näyttelijänä puhaltanut hengen Andyn hahmoon vastaan panemattomalla tavalla, siihen ei kukaan muu olisi pystynyt, eikä koskaan pysty. Sarjan alussa Andylla oli paha alkoholiongelma ja oli viittä vaille, ettei potkuja tullut. Andyn tarinan katsominen näiden 10 vuoden aikana on tuonut paljon lohtua minunkin elämääni. Ihmisellä on aina mahdollisuus, johon tarttua. Milloinkaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uudelleen.

Hyvä sarja ja esittämättömiä jaksoja on vielä onneksi tuloillaan, toivottavasti kaikki näytetään Suomessa.

November 9, 2005
Kahden jakkaran ritarit
Filed under: Päiväkirja

Maan tapa on kuulemma, että julkisten sairaaloiden lääkärit istuvat kaksilla jakkaroilla, eli käväisevät silloin tällöin jopa veronmaksajien maksamalla postillaan, mutta päätyö on parempaa toimeentuloa tuova yksityinen sektori. Oiva keksintö, aivan kateellisena tässä vain totean, että tämä se vasta on markkinataloutta, innovatiivisuuden huipentuma aivojen käytössä. Ei harmita enää se pieni julkisen alan lääkärin palkka, eikä tarvitse siellä ympärivuorokautisia tappovuoroja painaa. Tämän homman voivat hoitaa alaa opiskelevat harjoittelijat, hyvä koulu heille, ymmärtävätpä sitten valmistuttuaan paremmin miten hyvä järjestelmä toimii. Heidän työnsä hoitaa vastaavasti sitten taas uusi opiskeleva massa ja he ovat erinomaisen intensiivikoulutuksen jälkeen valmiita yksityisten sairaaloiden vaativiin ja hyvin palkattuihin erikoistehtäviin. Siinä nyt tietysti aina sattuu ja tapahtuu harjoitteluaikana kaiken näköisiä kommelluksia, mutta harjoittelumateriaalia onneksi riittää, julkisen terveydenhoidon puolella eivät potilaat lopu, jonosta voi poimia uusia uhreja. Pian voi siitä teoriaopetuksesta jättää pois ne sammakoiden leikkelemiset, mummoja riittää joka jätkälle.

Yksityisellä puolella on kaikki hienoa, palkka, työolot ja arvostus. On siis täysin luonnollista, että lääkärit haluavat panostaa tällaiseen uraan kaikkensa. Pieni varovaisuus, jota erehdytään luulemaan ahneudeksi tai etiikaksi, estää jättämästä julkisen puolen tehtävät kokonaan. Pääasia on, että järjestellään asiat niin, ettei kansansairaaloissa kukaan tiedä missä tohtori aina milloinkin on. Voi olla poissa useankin viikon, muu henkilökunta kyllä paikkailee ja kun ei ole turhia kellokorttejakaan häiritsemässä, niitä pakotetaan käyttämään vain ne, joilla oikeasti epäillään työajan väärinkäytöksiä. Sairaala-apulaiset ja hoitajat kun aina ovat kärkkymässä ilmaista tuloa ja tilanne olisi täysin hallitsematon ilman seurantaa. Eikä niitä kellokortteja tohtoreille ole tulossakaan, niitähän vaativat vain nämä tavalliset veronmaksajat, sairaaloiden johdossa ei asiaa kiirehditä. Johtojakkaroilla istuvat kun ovat lojaaleja kavereitaan kohtaan, hekin kun ovat yksityissairaaloiden johtokunnissa tai erityistehtävissä. Samalla asialla, kaverit keskenään.

Kun ei julkisella puolella ole enää hoitamassa ammattitaitoisia lääkäreitä, siirtyvät kaikki vähänkin kynnelle kykenevät hyvin mainostettujen, erinomaisia palveluita tarjoavien yksityisten palveluiden pariin. Niissä kun ei enää ole edes jonotusta edes leikkauksiin, ovat vihdoinkin saaneet tarpeeksi lääkäreitä ja pystyvät tarjoamaan takuutyön takuuajassa. Vähän samaan tapaan, kuin pizzerioissa joskus näkee, jollet saa pizzaasi 15 minuutissa, saat sen ilmaiseksi. Toisaalta sitten julkisen puolen sairasjonot kevenevät, kun yhä useampia jonoja joudutaan kokonaan lopettamaan lääkäripulan vuoksi. No ei lääkäripulan, sehän ei pidä paikkaansa, kirjoissa ja kansissa ei tällaista sanaa esiinny, kyllä niitä lääkäreitä on siellä julkisissa sairaaloissa ihan riittävästi, epäilijät voivat tutkia paperit ja sieltä ne lääkärien nimet ja palkanmaksutiedot löytyvät. Kyse on ennemminkin siitä, että jotkut jonottamaan kyllästyneet vähempivaraiset saattavat yllättäen päättää epämotivoitua ja ikään kuin hautautua. Jonossa saatetaan myös kehitellä itselleen muita sairauksia alkuperäisen lisäksi, joskus sellaisia, joiden vuoksi joudutaan poistamaan jonosta uusintatutkimuksiin. Jäljelle jäävät odottelevat sitten vuosien tuomalla tyyneydellä vuoroaan. Heidät voi aivan hyvin pitää jonossa, koska heille ei näy siitä aiheutuvan erityistä haittaa.

Julkisuudessa on kahdella jakkaralla istumisessa pidetty tarkkaa rajaa siinä, kenellä siihen on oikeus. On tehty selväksi, että osittain veronmaksajien rahoituksella koulutuksensa saaneet ja veronmaksajien rahoilla haamupalkkaa ansaitsevat, yksityisissä sairaaloissa päivätyönsä tekevät, hyvin ansaitsevat lääkärit ovat erityisen arvokkaita maamme hyvinvoinnin kannalta. Heidän loistavat ponnistelunsa terveyden hyväksi eivät saa joutua uhatuksi pikkumaisuuksien ja kateuden sekaisen loanheiton vuoksi. Onneksi heillä on hyviä kavereita oikeissa paikoissa. Nämä kaverit istuvat erilaisissa johtokunnissa, ministeripaikoilla, kunnan elimissä ja yritysten palkkalistoilla, samanaikaisesti monella eri jakkaralla. He, jos ketkään tietävät kaiken painostuksesta ja kiusaamisesta. Ja nämä kaverit ovat alkaneet tositoimiin väärinkäytösten kuriin saamiseksi. Jos saa työttömyystukea, ei voi tehdä rahaa työtä tekemällä. Sosiaalipummit ovat myös yhteiskunnan mätää, kaikki avustukset pois työttömiltä yksinhuoltajanaisilta, joiden luona asuu joku mies, tai naapuri edes epäilee sellaista. Entäpä sitten nämä opiskelijat, joiden mielestä voi opiskeluaikana käydä pimeässä työssä, kyllä ihmisen täytyy tajuta, että opiskeluaikana opiskellaan ja asutaan kotona, isi maksaa. Ankarampia rangaistuksia on ajettava näille todellisille yhteiskuntavarojen rosvoajille.

November 7, 2005
Takkuilua
Filed under: Päiväkirja

Eilen sitten päätti ystävällisesti ottaa koneeni nettiyhteyden yksityiseen IP-osoitteeseen 169.254…. jälleen kerran. Olisi pitänyt antaa sen XP Service Pack-latauksen olla, mutta kun oli mennyt niin mukavasti jo puoli vuotta, niin kai ajattelin, että eihän se ny enää voi, eihän ? Vastaus on voi se. Siinä ei auttanut yhteyden korjaaminen eikä rekisterin rukkaus, niin yritin APIPAakin korjata estämään yhteyttä yksityiseen IP-osoitteeseen. APIPAhan on lyhennys sanoista Automatic Private IP-Addressing, mutta kuten sanottu, ei auttanut enää sielläkään hääräily. Koko hässäkkä tuli tutuksi viime vuonna niin perin pohjin, etten viitsinyt riipiä loppuja hiuksiani irti nahkaosastosta, vaan otin varmuuskopiot ja boottasin koko homman. Hyvin harjoiteltuna koko homma vei aikaa vajaan tunnin ja vahingoista viisastuneena kaikki oheistuotteetkin olivat rompuilta ladattavissa. Sen verran tuli tehosiivousta vahingossa harrastettua, että eemelit menivät avaruuteen, kun en muistanut niitä. Toisaalta, ei siellä mitään varsinaisia sitovia sopimuksia tai sen kaltaisia ollut, jotkut henkilökohtaiset viestit kyllä olisin voinut pitää vielä, mutta eipä enää voi mitään. Onneksi on kaikki ohjelmat ja nettituki rompuilla, että pääsee nopsasti liikenteeseen takaisin. Eli oikeastaan - no harm done, tulipahan tehosiivottua.

Ai niin, nyt se puuttunut avain IPAutoconfigurationEnabled on lisätty ja arvoksi laitettu 0, eli enää ei pitäisi tätä harmia olla luvassa. Toivon. Uskon. Epäilen. Odotan.

November 6, 2005
Marraskuun retket
Filed under: Päiväkirja

Puolen vuoden kierron jälkeen päiväkirjani nimi on jälleen se alkuperäinen. Osana suurta kuntoutuskampanjaani olen alkanut tehdä kävelyretkiä luontoon. Ideana on, että kauppamatka kulkee metsälenkin kautta ja pituutta lenkille tulee sellainen 30-45 minuuttia ylimääräistä. Eilen, kun kaupat olivat kiinni, olin puolentoista tunnin kävelyllä. Luonto on juuri nyt riisutun kaunis ja ilma helppoa hengittää. On mukava laittaa lenkkarit, verkkarit ja villapaita kuuman kesän jälkeen ja astella reippaasti ilman, että hiki valuu selkää pitkin.

Eilisellä reitilläni oli paljon mäkiä ja jouduinkin pariin otteeseen venyttelemään lukkiutuneita pohjelihaksiani kantoja vasten, ei sitten ollut koko illan kipeät jalat. Asun keskuspuiston vieressä ja upeat ulkoilumaastot ovat muutaman minuutin etäisyydellä kotoani. Tänne muutto oli suunniteltu nimenomaan metsän mukaan. Lähimetsässä, purupolun vieressä on jännä, betoninen rakennelma, josta en ole löytänyt mitään tietoa. Se on rakennettu maavallin suojaan ja on nykyään vihreän sammaleen peitossa. Voin kuvitella, kuinka se on ollut lähiseudun lasten mielikuvitusleikkien ehdoton tapahtumapaikka. Mitähän muuta siellä onkaan tapahtunut ja mikä se alunperin on ollut ? Tässä kuva kyseisestä paikasta.
betonihäkkyrä kaatunut puu

Kaatunut puu oli luonnontilassa ja oksat paikoillaan. Se näytti aivan jättimäiseltä piikkisialta tai siililtä. Kuvaa ottaessani mietin, miten hienolta se näyttäisi jonkinlaisena tilateoksena keskellä kaupunkimaisemaa. Ihania asioita löydän aina retkilläni ja samalla huomaan hämmästyneenä kuntoni parantuvan päivä päivältä, ja mikä tärkeintä, saan viettää aikaa luonnossa ja sisimpääni virtaa voimaa ja rauhaa.

November 4, 2005
Moni kakku päältä kaunis
Filed under: Päiväkirja

kulkurit ja laitapuolen
kulkijat on sydämeeni jääneet
turha puhuu rakkaudesta
jos se ulkokuoreen vain on jäänyt
sydämeen voi tallettaa
siellä kasvaa korkoo
tunne ihmisen
pää jos kaunis vain kiinnostaa
turhaa muuta odottaa
moni kakku päältä kaunis
…sisus pelkkää roskaa

elämän ja kuolemankin
tiedot ovat sisimpääni jääneet
syvä haava sieluun asti
kovuudesta ihmisten on jäänyt
sydämeen voi tallettaa
siellä kasvaa korkoo
tunne ihmisen
pää jos kaunis vain kiinnostaa
turhaa muuta odottaa
moni kakku päältä kaunis
…sisus pelkkää roskaa

Tutkiskelin vanhoja lauluvihkoja ja sieltä löytyi tämäkin eli yllä sanat omatekemään lauluun, syntynyt joskus 70-luvulla. Vielä eivät ole ajatukset tuosta mihinkään muuttuneet tässä asiassa.

1.

Name: Katiliini |

Hei pikkunen Itse siellä, älä nyt tuollaisia, enhän minä sinulle ikinä voisi. Kommenttisi oli tuolla jumissa, joku spämmijuttu, vapautin se juuri äsken. (edit) Olen käynyt lukemassa kyllä uutta päiväkirjaasi ja muidenkin ihanien ihmisten päiväkirjaa, mutta en tahdo saada kommentoitua kenellekään paljoa mitään. Halauksia ja silityksiä sulle, täällä ollaan.

Posted Nov 4, 11:18 PM |
2.

Name: Itse | E-mail: a_kaarina@yahoo.com | URI: http://itsenietsintaa.blogspot.com/ |

Minä vainoharhainen kyselen,
oletko Katiliini loukkaantunut minulle jostain?

Laitoin alemmas kommentin muttei tainnut tulla perille?

Tykkäyksellä
M

Posted Nov 4, 10:57 PM

November 3, 2005
Koneiden vallassa
Filed under: Päiväkirja

Ystävällisääninen ulosottoviraston virkailijatar selitti minulle juuri äsken puhelimessa, että heidän koneeseensa ei voi syöttää velaksi 200 euroa oikeudenkäyntikuluja, vaan siihen on pakko syöttää koko 27500 euroa saamista, vaikka heilläkin selvästi näkyy, että minä en ole mitään velkaa alunperinkään ollut. Oikeudenkäyntikulut panttiasiassa joudun kyllä maksamaan, sekin näkyy heidän järjestelmässään, sentilleen. Hän myönsi, että kirjaamisessa on saattanut käydä lipsahdus siinä kohtaa, ettei maksukehoituksessa ollut mainittuna oikeaa maksettavaa määrää.
Oikaisuksi velkasumma-asiaan saan screen printin ulosoton järjestelmästä, josta kaiken pitäisi tutkimalla selvitä. Minusta tuntuu, että minä taidan osata tutkia sen paperin aika hyvin. Ja olkoon siellä ulosotossa ne oikeudenkäyntikulut, vaikka en koskaan ole saanut mistään päin Suomea oikeudenkäyntikuluja koskevaa laskua. Taisivat mennä tässä hätäkässä suoraan ulosottoon samoilla siivillä, kuin se koko velkasummakin. Koneiden keksimiä velkoja ja koneiden suorittamia ulosottoja.

Olemme kohta koneiden vallassa. Varokaa kansalaiset, älkää uskoko jokaista siistissä kirjekuoressa postiluukusta kopsahtavaa kirjettä, sen on voinut lähettää epämääräisen järjestelmän nielaissut, kaatuileva ja muutenkin pätkivä tietokone. Tässä pari käytännön ohjetta koneiden vallassa elävien ihmisten kanssa asioimiseen:

- muista aina soittaa puhelimella, ei koneelle, vaan sille ihmiselle, joka on tiedon alunperin koneeseen syöttänyt

- valmistaudu siihen, että ensin hän avaa koneensa, jollei järjestelmä ole kaatunut tai pätki pahasti, lukee koneen hänelle antamat tiedot ja sanoo, että asia on ihan niin kuin kirjeessä sanotaan

- valmistaudu ihmisen ystävällisen sinnikkääseen pommitukseen, jotta hän etsisi käsiinsä alkuperäiset asiakirjat

- anna pienin avustavin sanoin ihmisen itse huomata, että virhe on tapahtunut hänen sormiensa kautta, mutta älä puhu siitä sanaakaan, vaan anna hänelle mahdollisuus selittää syy järjestelmän heikkouksien syyksi ja korjata tiedot koneelle (on erittäin hyvä tässä tilanteessa kannustaa ihmistä yhtymällä yleiseen tietokoneiden vastaiseen jupinaan)

- lopuksi, vedoten höperyyteesi korkean tason virka-asioissa, pyydä itsellesi korjaus tai korjauksen jälkeinen tilanne paperille painettuna postissa, koska järjestelmähän saattaa jonain päivänä jälleen kaatua ja hakea avautuessaan palautuspisteen korjausta edeltävältä ajalta, silloin sinulla on oma, itseäsi koskeva asiakirjanippu, jonka turvin on mukava elellä ja nukkua yönsä rauhassa

- aivan lopuksi, kiittele ihmistä hänen hienosta virheen havaitsemiskyvystään ja toivota hänelle iloisella äänellä hyvää päiväjatkoa, tällä tavoin seuraava yhteydenpitonne sujuu kuin itsestään ja hän alkaa helpommin etsiä virhettä omasta päästään…korjaan, tietokonejärjestelmästään

Name: Itse | E-mail: a_kaarina@yahoo.com | URI: http://itsenietsintaa.blogspot.com/ |

Hyvä, että selvisi :)

Ps. Minulla uusi blogi http://itsenietsintaa.blogspot.com/
Posted Nov 4, 8:58 PM |
Uteliaisuutta
Filed under: Päiväkirja

Ihmiset ovat etsineet tietoa verkosta vakaana aikomuksenaan löytää asiallista tietoa seuraavista aiheista : ilmakiväärikaupat / ylioppilasjuhlien pukeutuminen / myyntimiesten seuranta / olavi virta ja hänen elämänsä. Noilla hakusanoilla he ovat päätyneet minun päiväkirjaani. Pyydän mitä nöyrimmin anteeksi etsijöille aiheuttamaani pettymystä, en ole valaissut heidän polkuaan, Olavin mainitsin Matti-jutussani.

Ihminen on utelias eläin, niin minäkin aikuisten oikeasti, ainakin Ticklen mustetahratestin mukaan. Tässä lausuma, jonka vastaanotin, tuijoteltuani värillisiä tahroja ja arvioituani niiden ulkonäköä ja niiden aiheuttamia tuntojani.

“Katili, your subconscious mind is driven most by Curiosity
You are full of questions about life, people, and your own potential. You spend more time than others imagining the possibilities for your life — and you’re open to things others are too afraid to consider.
You have an almost physical need to know and do more. It’s only through new experiences that you feel a greater understanding of yourself and the world. You also have a rebellious streak that shows up when you feel unable to truly influence the world or circumstances around you. Your appetite for novel experiences also shows an openness others don’t have, but wish they did.

Your psyche is very rich; the more you learn about it, the more you will understand who you really are.”

Kyllä olen omasta mielestänikin utelias keltainen ja tosiaan tunnen jopa fyysistä pistelyä halutessani tietää enemmän asioista. Ja tuo kapinallinen vivahde on mitä totisinta minua, se iskee juuri mahdottoman edessä. Tuo viimeinen lause sai minut kuitenkin hytkymään naurusta, tottahan sekin oli. Mutta kun ajattelin näitä omituisesti toimivia bipolääriaivojani ja niiden tuomia absurdeja ajatuksia ja mielikuvia, tuli mieleen vääntää tuo viimeinen lause muotoon: psyykeni on liiankin rikasta ja mitä enemmän siitä opin, sen vähemmän ymmärrän kuka minä itse olen ;-)
Comments (0)
Kokeita, hakemuksia ja kadonnut lääkäri
Filed under: Päiväkirja

Tässä odotellessani, että ulosottomies ja työttömyyskassan neuvonta ovat paikalla kävin läpi viimeaikaisia kokeita, joissa olen käynyt. Kuukauden aikana minulta on otettu verta ja mitattu muutenkin erilaisia asioita, tänään ovat vuorossa viimeiset tarkistukset. Tarkistettu on valproaatin imeytyminen, verenpaine, maksa-arvot, munuaisarvot, kilpirauhasarvot, kolesteroliarvot, EKG, kilpirauhasen ultraäänikuvaus ja keuhkokuvaus.Ensi viikolla kaikki, paitsi valproaattiasia selviää, kun terveyskeskuslääkäri soittaa minulle. Tulee sellainen kokonaispaketti, kun yritetään selvittää tätä turpoamista. EKG oli ottaneen naisen mukaan nätti , sen verran sain heti kuulla häneltä ja se oli jo todella hyvä uutinen, tikitin voi hyvin. Loppu selviää sitten myöhemmin.

On sellainen olo, että kaikki on (jälleen kerran) yhdessä suuressa kasassa tapahtumassa minulle. Kuntoutuksen ja eläkkeen odottaminen, työttömyysturvakiemurat, ulosoton tempaukset, puhelut lakimiehille ja kaikki nämä terveyteen liittyvät ongelmat ja testeissä kulkeminen. Kaiken tämän kanssa on seinäkalenteri tarpeen. Pitää muutella peruuntuneita ja aikaistettuja aikoja, muistaa olla tiettyinä aamuina syömättä, täytellä upouusia kimuriantteja lomakkeita, hankkia liitteitä eri tahoilta, juosta kirjastossa ottamassa valokopioita hakemusten liitteeksi, lukea lakipapereita ja virastokielisiä ilmoituksia.

Tähän lisää reseptien uusiminen ja poissaolevan omalääkärin tavoittelu valproaattilääkityksen osalta. Ei muuten vielä ole onnistunut, lääkäri ei viime kuussa uusinut reseptiäni, oli vain kirjoittanut reseptiin kiinnitettyyn keltaiseen lappuun Deprakinen perään kysymysmerkin. Hänellä on normaalisti vastaanotto vain kerran viikossa ja sekä viimeviikkoinen soittoaika, että eilinen vastaanottoaika peruttiin, koska lääkäri on ollut poissa. No, reseptin uusi puhelimitse suoraan apteekkiin minulle tuntematon terveyskeskuslääkäri, mutta annostuksesta ja imeytymisestä minulla ei ole hajuakaan, eikä siitä mitä se kysymysmerkki tarkoitti. Itse lähinnä olen annostusylitohtori. Omahoitajalle on aika parin viikon päästä, asia täytynee ottaa esille silloin uudelleen ja jatkaa vain tällä annoksella tätä lääkettä. Kun ei muuta näköjään voi. Perhanan keltainen lappu ja kysymysmerkki, kun halusin vain tietää oliko se jotakin vaarallista, mutta ei nyt voi mitään.

Onneksi olen toistaiseksi jaksanut jotenkuten tällaista sähellystä. Vaikka kyllä olen jo ollut peruuttamassa aikoja ja ulosottoasiankin hautasin kaappiini pariksi viikoksi, ennen kuin aloin soitella siitä. Ei ole parhaita puoliani kaksisuuntaisessa mielentilassani hoidella täysin uusia ja minulle vieraita virastoasioita, metsästää lääkäriä, olla epätietoinen terveydentilastani, odotella koetuloksia, lukea uhkaavia kirjeitä ja selvittää oikeuksiani. Kuukauden ajan kaikki tämä onkin vaikuttanut uneen, siitä on vähä vähältä tullut kevyttä koiran unta ja sängyssä pyörimistä. Ja se on tässä kaikkein pelottavinta. En tahdo enää joutua sairaalaan, mutta en myöskään voi estää näiden ulkopuolisten asioiden tunkeutumista toipumisprosessissa olevaan elämääni. Siksi tervehdin ilolla paria seuraavaa viikkoa, joille ei ole mitään sovittuja aikoja tai pakollisia tehtäviä.

Puuh….ja minä luulin jossain vaiheessa olevani melko ookoo, tarvittiin vain vähän virastotaistelua , uhkaavia kirjeitä ulosottovirastosta, kohonnut verenpaine ja perustoimeentulon katkeaminen, niin jopas mieli taas alkoi horjahdella.
Comments (0)
November 2, 2005
Jäsenkortti ja pikku moka
Filed under: Päiväkirja

Nyt on taskussa jäsenkortti, joka sieltä on tähän mennessä puuttunutkin. Työvoimatoimistosta eilen hain sellaisen. Sairauspäiväraha lakkasi. Työnantaja ei voi tarjota kuntoani vastaavaa työtä, muttei myöskään sanoa työsuhdetta irti. Eläkeyhtiö X sai pari kuukautta sitten lääkärini ehdottaman yhden vuoden kuntoutuseläkehakemuksen ja käsittelee sitä nyt kaikessa rauhassa. Sama yhtiö ehti jo vähän aikaa sitten hylätä sinne laittamani osatyökyvyttömyyseläkehakemuksen sekä myös sitä koskevan valitukseni. Monta viisasta lääkäriä luki nuo paperit näkemättä minua ja nyt samat viisaat lääkärit lukevat tätä kuntoutushakemusta. Ja minä ? Odotellessa kuntoutushakemuksen käsittelyä anon työttömyyspäivärahaa ja siksi vierailin eilen työvoimatoimistossa. Nyt odottelen jälleen. Osatyökyvyttömyyseläkkeen valitusta koskevaa päätöstä Eläkelautakunnalta, kuntoutushakemusta koskevaa päätöstä X-eläkeyhtiöstä, työttömyyspäivärahahakemuksen käsittelyä ja lottovoittoa.

Sain postia ulosottovirastosta. Minulta kuulemma mitataan ulos melkein 30 tuhatta euroa. Sepäs hauskaa, ajattelin, ja soitin ulosottomiehelle. Juttelimme siinä mukavia vähän aikaa ja hän totesi, että ohhoh onpas pankille tullut selvä virhe, minä en selvästikään ole velkaa pankille mitään, kyse on vain luovuttamastani pantista. Mutta ulosottomies ei kuulemma voinut asialle mitään, vaikka uskoi heti minua tarkistaessaan oikeuden tiedoksiannon tässä asiassa. Yritin vielä kerran tarjoutua tuomaan hänelle sen tiedoksiannon todisteeksi, mutta hän pyysi minua soittamaan pankin lakiosastolle. Minäpä sitten soitin. Lakimies oli ällikällä päähän lyöty, kun kuuli asiani. Pankki ja lakimies kun eivät missään vaiheessa ole pitäneet minua velallisena (yllätys, yllätys, tämän tiesin itsekin, kun en ollut sellaista velkaa tehnyt, sattuipa hauskasti, että hekin olivat asian huomanneet) ja he eivät kuulemma ole ulosmittauspyynnön takana velan osalta, vain pantin, jonka siis olen suosiolla luovuttanut myynnin jälkeisistä tuloista käytettäväksi se kyseisen, ei-omani, velan lyhennykseen. Pyysin häntä sitten soittamaan ulosottomiehelle ja selvittämään asian ja hän lupasi tutkia asiaa. Minä pyysin häntä ystävällisesti tutkimaan asian HELVETIN NOPEASTI ELI HETI !

Lakimies soitti sitten minulle ja kertoi puhuneensa ulosottomiehen kanssa. Lakimiehen käsitys oli, että ulosottomies oli tulkinnut asiakirjat väärin tai näpytellyt väärän koodin tiedostoihin. Ulosottomies oli lakimiehelle luvannut korjata asian samantien. Huomenna minä pyydän kirjallista oikaisua saamiini vääriin ulosottoa koskeviin dokumentteihin. Sen verran olen oppinut, että puhua voi vaikka mitä, mutta vasta mustaa valkoisella vapauttaa minut tuosta näpyttelyvirheen aiheuttamasta väärästä vastuusta. Sama mustaa-valkoisella-sääntö pitää minut muuten maksuvastuussa velasta, jota en koskaan olen ottanut.

1. 2005-11-2 @ 6:11:57 pm
Itse ( a_kaarina@yahoo.com / http://itsenietsintaa.blogspot.com/ )

Haa löysimpäs tieni tänne :)

Toivottavasti järjestyy asiasi nopeasti ja parhain päin!
Voi hyvin, ihanainen!
2. 2005-11-2 @ 10:11:16 pm
Katili ( / )

Kiitos, niin minäkin toivon ja mikä ettei järjestyisi, kun vaan malttaa odotella.

October 29, 2005
Hi-Hii !
Filed under: Päiväkirja

Kävin naapurilla kylässä ja hänelläpä sattui olemaan lääkärin määräämä ja tarkistama verenpainemittari - tsuh-tsuh : 125/65 . Kuulostaa Katilin paineelta. Helpotti ja sitten mietitytti ja sitten taas helpotti. Mikälie juttu se 165/85 eilen siellä lääkärin mittarissa. Ruokalinja nyt on jo pidempään ollut samaa eli kevyttä elikkäs laittia, ainoa muutos eilisestä alkaen on, että jätin suolan melkein kokonaan pois. Melkein. Ja iltapillerin, kokeilen nyt ainakin vain yhdellä ja tarkkailen onnistuuko elämä tällaisella reseptillä. Koskaan ei voi tietää.
Comments (0)
Olen pingispallo
Filed under: Päiväkirja

Cheesus on taas olo kuin pingispallolla julkisen terveydenhoidon pelipöydällä. Nyt seuraa sitten hirveää valitusta ja vuodattamista, niin otteleepi yläohimoon koko sirkus taas, aarrghh.

Joo, ymmärrän, todellakin ymmärrän, etteivät nämä arvokasta työtään tekevät ihmiset ole syypäitä, kaikki sympatiani ovat 110% heidän puolellaan. Tässä systeemissä paistaa läpi munapäiden idioottisäästäminen ja julkisten palveluiden säästöjen aikaan saamiseksi aloitettu ulkoistamis- ja yhdistämispelleily, jonka lopputuloksena Koistisen koirakaan ei enää saa selvää missä häntää hoidetaan, vai hoidetaanko enää ollenkaan. Nämä ryhmissä päätöksiä läpi ajavat munapäät asuvat tiilitaloissa tai kattohuoneistoissa, ajavat tämän vuoden mallia olevilla autoilla ja käyvät yksityisillä lääkäriasemilla, firma maksaa. Ja firmoja heillä riittää, sivuhommina on sitten hyvä vetää liksaa kansalaisilta heidän etujensa minimoimisesta ja avun saamisen hankaloittamisesta.

Jos olisin kiltti, sanoisin, että he ovat paperisokeita ihmisiä, jotka lukevat budjetteja ja raportteja, eivätkä tajua tekemiensä ratkaisujen vaikutuksia, koska ne eivät pure omaa nilkkaa millään laillaa. Edes mummonsa ei joudu köpittelemään liukasta mäkeä terveyskeskukseen saamaan arvaushoitoa ja lisää pillereitä, vaikka puolet niistä kotona olevista paristakymmenestä purkistakin vain kolmannes on jotakuinkin tarpeellisia. Mutta en ole kiltti, ja sanonkin, että näiden päättäjien omaan kukkaroon, raha- tai mainesellaiseen, tipahtaa bonukset kaikista säästötoimista. Ja mainekukkaro ei siedä ihan kaikkiin yhteiskunnan toimiin puuttumista. Golfkerhossa on liikaa grynderi- ja alihankkijaystäviä, että korpeen rakennettaviin moottoriteihin, siltahankkeisiin, optioihin, mahdollista teoriaa satunnaisen tulevan varalle koskeviin tutkimusprojekteihin ja varsinkin omien palkkakuoppien korjauksiin voisi soveltaa säästölinjaa. Edes harkintaa.

Ja jos julkisella puolella palaa rahaa turhiin asiakkaan juoksuttamisiin ja korjaustoimiin, kun on koivet ojossa kärrättävä piipaa-autolla kalliiseen sairaalahoitoon, on yksityisellä puolella myös ihan omat kikkavitosensa. Sopivissa tilanteissa voidaan potilasta palauttaa kalliille vastaanotolle melko useasti ja jatkaa voi pitkäänkin, ennen kuin on pakko kirjoittaa lähete eteenpäin - heipähei euroset. Itse kuuluin työssä käydessäni sairauskassaan ja sain näin noin kolmen kuukauden viiveellä maksamani rahat takaisin. Olen käytännön pakosta siirtynyt käyttämään julkista terveydenhoitoa ja osittain se on toiminut hyvin ja pitänyt minut hyvässä kunnossa, mutta pientä säätöä on koko ajan ollut. Pientä…hmmh…kerronpa hieman kummankin puolen hoidoista.

Minulla siis todettiin viime vuonna kaksisuuntainen mielialahäiriö, jonka hoidon polku, tässä kaupungissa, Helsingissä, lyhyesti kerrottuna. Tuo PING on se missä tyrkätään eteenpäin minua, muuten tässä näkyy mielestäni terveydenhoidon hajanaisuus, niin, uskokaa vaan, että haluaisin todella olla vain yhdessä paikassa hoidettavana, ensimmäinen asia josta vuonna 2002 otin selvää oli miten päästä oman alueeni mielenterveyspalveluiden pariin, eka PING tuli puhelimessa “Täällä on kyllä tällä hetkellä tosi pitkät jonot hoitoon….no mutta jos sinulla kerran on se sairauskassa, niin menet tottakai yksityiselle, meille pitää joka tapauksessa olla lähete” :

Kaksisuuntaisen mielialahäiriöni tähänastinen hoitotarina 2002 - 2005:

Yksityinen lääkäriasema : 4 lääkäriä / 7 käyntiä
ensimmäiset 6 käyntiä kirjoitettiin reseptejä ja sairaslomaa, eli lääkäri PING työ PING lääkäri. Viimeinen lääkäri kirjoitti lähetteen psykiatriselle klinikalle PING

Psykiatrinen klinikka numero 1 : 1 lääkäri / 1 käynti
totesi, ettei mahdu potilaita, mutta että olin selvästi sairas, ohjasi A-Klinikalle PING

A-Klinikka : 1 lääkäri / 2 käyntiä, joiden perusteella kaksisuuntaisen diagnoosi tehtiin

A-Klinikka : 3 lääkäriä / 6 käyntiä
yleistä pallottelua (seuranta, hoitosuunnitelma jne.). Tämänhetkinen lääkäri on paikalla kerran viikossa. Sisäistä säätöä PING lääkärin vaihtoa PING lääkärin puuttumista PING hoidon puuttumista

A-Klinikka : 2 omahoitajaa / 12 käyntiä
ensimmäinen omahoitaja poistui, toinen, jonka luona nyt käyn, ei ole saanut psykiatrista koulutusta. Hän neuvoi kerran terveyskeskukseen, jos tulee huono olo ja varaamaan ajan terv.keskuksesta, jos haluan lähetteen psykiatriselle PING ja myöhemmin hän sanoi, ettei heillä tehdä haluamaani juttua ja neuvoi minut terveyskeskukseen PING

Terveysasema : 1 lääkäri / 2 käyntiä
lääkäri kirjoitti lähetteen psykiatriselle PING ja toisella kertaa
neuvoi takaisin A-Klinikalle haluamani jutun suhteen, ei kuulu terveysasemalle PING. Lisäksi hän totesi korkean verenpaineen, joka mahdollisesti on yhteydessä kaksisuuntaisen lääkkeiden syömiseen. Olisikohan yhden oikean hoitavan lääkärin paikallaolo ja tarpeelliset lääkkeen sivuvaikutusten seuranta ja potilaan kuuleminen mitenkään voineet ehkäistä tämän minua nyt tosi pelottavan jutun, ja mitä nyt sitten maksaa verenpaineen seuraaminen, nyt jo määrätyt labrakokeet ja jatkohoito PING !

Psykiatrinen klinikka numero 2. : 1 lääkäri / 1 käynti
sanoi , ettei ole tilaa potilaille, neuvoi menemään työterveyslääkärille ja takaisin A-Klinikalle PING

Työterveyshuolto :2 lääkäriä / 2 käyntiä
palaverin lopputulos = pois töistä notkumasta eli tämä käynti palveli firmaa, saivat siivottua pitkälle sairikselle PING

PING Ensiapupoliklinikka : 1 käynti / 1 lääkäri
tässä käynti, joka johtui hoidon puutteellisuudesta, en ollut saanut omalta lääkäriltä aikaa kesälomien vuoksi

PING Yksityinen lääkäriasema :1 lääkäri / 1 käynti
tämä viikonloppukäynti johtui yllä mainitun ensiapupoliklikan lääkärin määräämän lääkkeen sivuvaikutuksista

Lisäys:

Mitä kaikki sekoilu yhteiskunnalle lopulta maksaa verrattuna siihen ideaalitilanteeseen, johon itsekin olisin toivonut pääseväni, eli että olisin heti päässyt oikeaan paikkaan hoidettavaksi ? Jossa hoitosuunnitelma ja sen seuranta olisi yksissä ja sairauden tuntevan hoitohenkilökunnan käsissä, joiden hallinnassa kaikki sivuhyppelyt olisi voitu ohittaa. Ja minä olen vain YKSI potilas tuhansien joukossa, joiden alussa puuttuvan oikean hoidon paikkaustoimet maksavat monta kertaa enemmän, kuin se oikea hoito olisi maksanut.
Comments (0)
October 27, 2005
Nanoparvia
Filed under: Päiväkirja

Eilen luin loppuun Michael Crichtonin kirjan Saalistaja. Fiktiivisen tarinan ohessa tuli paljon sellaisia tiedon murusia, että vanha rouva oli silmät apposen auki keskellä yötä. Nanoteknologia kun ei ole kouluaikojeni oppiaineena ollut ja varsinaisen työelämäni kanssakaan ei juuri ollut törmäyksiä. Yhdysvaltain armeijanhan voi hyvin kuvitella halunneen aloittaa tutkimus- ja kehitysprojektin, jonka lopputuloksena olisi täydellinen itsestään liikkuva robottikamera, joka ei vihollisen tutkissa näy. Sellainen olisi molekyylikokoisten robottien parvi tai parvet, jotka käytännössä olisivat todella niin pieniä, että ne voitaisiin lähettää ihmiskehon sisään kuvaamaan verisuonia. Käyttäytymismalli tällaisille parville tulisi luonnosta, muurahaisilta. Luin termiiteistä, näistä aivottomista eliöistä, jotka toimivat ainoastaan periaatteella, tee mitä edellä kulkeva tekee. Kuitenkin ne pystyvät rakentamaan savesta kekoja, joiden ympärysmitta on jopa 30 metriä ja korkeimmat huiput 6 metriä. Keoissa on ilmanvaihto, joka puhdistaa epäterveellisiä huuruja, puutarhoja, joissa kasvatetaan ruokaa. Lisäksi jokainen termiittikeko on erilainen, riippuen kulloisenkin ympäristön haitoista ja eduista.

Kirjassa asettelu aivolliset ihmiset vastaan aivottomat robotit oli mielenkiintoinen. Tuli vähän mieleen, että kumpikohan täällä selviäisi hengissä muuttuvissa luonnonolosuhteissa. Ainakin ihmisen evoluutiovauhti hävisi kirjassa kuusnolla. Kirja itsessän oli viihdettä ja toimi sellaisena minulle, kerronta oli sujuvaa ja hengästyttävän hyviä kohtauksia riitti, loppuratkaisu oli “fade out”. Suurin anti minulle kuitenkin oli tuo uuden asian avautuminen.

Nanoteknologia.

Euroopassa…hmmh.
Comments (0)

October 25, 2005
Antal Sprok
Filed under: Päiväkirja

Kävimme tyttäreni kanssa Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksen galleriassa muutama päivä sitten. Kyyneleet ilosta ja ihastuksesta silmissä tutustuimme Antal Sprokin käyttötaiteeseen.
Suosittelemme kaikille lämpimästi, iloa ei koskaan ole liikaa maailmassa, Antal Sprokin maailmassa on iloa ja lämpöä, sekä lisäksi aivan himottavan ihania kodin esineitä. Jos….niin ötökkäkaappi olisi kummankin meistä olohuoneissa.

Antal Sprokin kotisivu, jossa arkistossa näkyvillä kuvia muutamista hänen teoksistaan. Näyttely on esillä 14.10. - 24.11.2005 välisen ajan, GalleriaU:n osoite on Kaisaniemenkatu 10, Helsinki.
Comments (0)

Tukka lähtee
Filed under: Päiväkirja

Nyt lähtee tukka päästä hapsottamasta. Pitkät, resuiset hippihiukseni jäävät tänään parturin lattialle. Miettikööt siellä hataraa olemassaoloaan. Kaikkea en anna sahata pois, jotain silitettävää täytyy nahan lisäksi päähän jäädä, mutta lyhyestä virsi kaunis kuitenkin. Kohdallani käy toteen uusi suomalainen bipoläärilääkeviisaus: tasapaino ja tukka eivät sovi samaan päähän. Kumpikin on ollut vuosia tuttu juttu, hulmuavat haivenet ja heilahteleva mieli. Kummatkin sain kuriin samalla lääkkeellä.

Minusta tulee tänään virallisesti lyhyttukkainen, keski-ikäinen, XXXL-kokoinen Ex-hippi. Maa järisköön, rohkeuteni on ainutlaatuista ja ennen kuulumatonta tässä kylmässä, pohjoisessa maassa. Ja kyllä se maa järiseekin, kunhan tästä kadulla kohta astelen. 2000-luvun Luminainen liikkeellä !
Comments (0)

October 24, 2005
Kyynelmittari
Filed under: Päiväkirja

Kun joku laulaja niin sanotusti pääsee nahkani alle, on siitä yleensä merkkinä ihonkarvojen pystyyn nouseminen, väristykset selkärangasta tai sen sellaista reaktiota. Idols-kilpailuita seuratessa näitä aina myös tapahtuu, joukossa on juuri sellaisia, joiden esitys tavalla tai toisella tömähtää. Nyt olen katsellut semifinaaleja ja niihin päässeet laulajat pääsevät jo oikeasti esille ja näyttämään keitä he ovat, mitä he sanovat lavalla. Mutta mitä ihmettä on tapahtanut ihomittarilleni ? Ei ihoa, vaan kyyneleitä. Kun esitys vaikuttaa minuun ja on siis mielestäni hyvä, alkavat vuolaat kyyneleet valua poskia pitkia paidan kaulukselle.

Ei haittaa, ihmettelen vain ja kummastelen, kyllähän sitä aina on pieni kimmalle ollut silmäkulmissa ennenkin, mutta tämä kyynelmittari on kunnollisen kostea. Ja tulokset ? Tässä tähänastisten Idols-semifinaalien kyynelmittaritulokseni.

14.10.05 Sari Tuomi esitti Proud Maryn. Sarissa vaikutti voima ja elämä, joka kuului hänen äänessään, kaikkea ei voi oppia koulun penkillä musiikista. (Jatkoonhan meni sitten Ilkka Jääskeläinen, tuo hupikaksospojista toinen.)

16.10.05 Katri Ylander lauloi hienon laulun Piste ja meni jatkoon. Katri on yksilö ja todella välittää juuri sitä laulua ja sen atmosfääriä, jota kulloinkin esittää.

21.10.05 Agnes Pihlava esitti Tallulahin ja meni jatkoon. Mitä tästä ihanasta luonnonlapsesta voi sanoa, sen lisäksi, että hänellä on mieletön ääni ja täysin luonnollinen tapa esiintyä suuren rocktähden tapaan lavalla. Ja lavan ulkopuolella on kuitenkin vaatimaton, naurava, suihkussa laulava Agnes.

23.10.05 Henna Heikkinen esitti Hallelujahin ja meni jatkoon. Kovin nuori on Henna vielä tällaisiin kisoihin, silti jokin hennon tytön esiintymisessä ja juuri tuon kappaleen esittämisessä sai mittarini vuotamaan. Ehkä enemmän haavoittuvan olemuksen ja laulun rankan sanoman yhdistelmä vaikutti. Laulajana Hennalla on vielä matkaa, tyyli on jo tekeillä.

1. 2005-11-23 @ 3:11:37 am
Agnes Pihlava -hakusanalla sivuillesi eksynyt ( / )

Mielenkiintoista. Juuri Sari Tuomi, Katri Ylander, Agnes Pihlava ja Henna Heikkinen olivat omatkin suosikkini semifinaaleista. Tosin “vain” Katri ja Agnes saivat omalla kohdallani kyynelet virtaamaan. ;)
2. 2005-11-23 @ 8:11:29 am
Katili ( / )

Hauska yhteensattuma, ollaan tarkkanenäisiä tyyppejä lahjakkuuksien suhteen kumpikin. Ei taida sinuakaan mikään mediamylly ja joukkohysteria paljon horjuttaa suosikkia valitessa.


October 22, 2005
the woodsman
Filed under: Päiväkirja

Kevin Bacon ei ole lempinäyttelijöitäni, mutta nyt tuli jotain muuta. Elokuva, jossa Kevin tekee arveluttavan roolin. Vaikeasta aiheesta on osattu tehdä tarina, joka esittää katsojalle monta kysymystä. Eikä valmiita vastauksia, jouduin kesken katsomisen tarkistamaan, että tämä oli amerikkalaista tek0a. Mutta loppua kohden kyllä näytti ihan olevan. Aito amerikkalainen. Vastauksia oikeasta haluttiin lopulta amerikkalaiseen tapaan antaa, mutta silti pohdinta oli jo ele paremman amerikkalaisen elokuvatuotannon suuntaan. Hyvä Kevin, kun uskalsit olla luuserina.

PS.
Yritän kertoa tässä kategoriassa kaikista juuri katsomistani elokuvista.
Comments (0)

Kirjekaverit helvetistä
Filed under: Päiväkirja

Kun tavallinen ihminen jossain elämänsä onnettomassa vaiheessa joutuu kohtaamaan virallisten instanssien koukut, voi hyvinkin mennä sormi suuhun. Ja jäädä sinne. Virkakielellä lausutut toivotukset eivät jokamiehen logiikalla aukea mihinkään suuntaan. Ensin ne näyttävät täydeltä heprealta. Aikansa niitä luettuaan tavallinen ihminen huomaa saavansa niistä sen verran selvää, että asian ydin paljastuu. Sitten hieman lisää tutkittuaan, hän jo huomaakin, että pelkkää potaskaahan on tuohon lappuseen kirjoitettu. Kun hän ponnekkaasti alkaa selvittää asiaa ja ottaa yhteyttä viranomaisiin, ovat vastaukset ensin täyttä hepreaa. Mutta ihminen ei anna periksi, hän kirjoittaa vastauksia ja selvityspyyntöjä. Kanssaihmiset kannustavat ja iloitsevat hänen kanssaan. Niin juuri pitää tehdä, turhaan monet antavat periksi virkakielisille painostuksille.

Virkakoneisto tehtailee lisää kapulakielisiä, uhkaussanoja sisältäviä onnittelukirjeitä ja välillä ihminen ehtii jo hieman pelästyä, mitähän nuo kaikki pelottavat momentit ja viittaukset oikein mahtavat käytännössä tarkoittaa. Hyvässä uskossa ja vilpittömästi hän kuitenkin vastaa kaikkiin esitettyihin kysymyksiin ja tutkii jokaisen vastauksensa perusteeksi kasvavaa asiakirjakasaa. Ja kun virkamiesten suuri, koulutettu joukko vähäksi aikaa hiljenee, ihmisraukka ei tajua, että se on tyyntä ennen myrskyä. Tulee viimeinen kirje, se josta ei enää voi valittaa.

Yrittäessään epätoivoisesti soveltaa logiikkaa tapahtuneeseen, ihminen tutkii kaapin korkuisen vuoren asiakirjoja vielä kertaalleen. Pinossa aivan pohjalla ovat tietenkin alkuperäiset paperit. Niiden päälle on vuosien saatossa kerääntynyt yhtiöstä toiseen siirtymisistä kertovat ilmoitukset. Edellisten päälle ovat sitten vuosirenkaansa muodostaneet virastoista toisiin siirtymisestä kertovat paperit. Ja sitten ovat nämä ihmisen omat, hupsun vakavat kirjeet virastoille. Siinä uupuneena tonkiessaan vielä kerran tuota kasaa, ihminen huomaa sen. Virkamiehet voittavat, koska ihminen ei enää jaksa tonkia niitä papereita.

Ihmisellä ei ole kokemusta asiakirjojen tekemisen tai hyväksymisen kanssa. Tavallinen ihminen ei tunne lakipykälien ja sopimuskohtien sisältämiä totuuksia, hän ei ymmärrä omaa etuaan, eikä tule koskaan ymmärtämäänkään. Hän pysyy tavallisena ihmisenä. Ja tavallinen ihminen on helposti uuvutettavissa kapulakielellä ja lakikiemuroilla.

Mutta tällä tavallisella ihmiselläpä on yksi lahja, jonka hän voi virka- ja lakimiesten ahnekätiselle joukkiolle antaa.

Suuren keltaisen auringonkukkakortin, jonka sisällä, punaisella tussilla kirjoitettuna:

“Hyvät kirjekaverit, toivottavasti kaikkien kirjeidenne lopputoimet sujuvat mukavassa hengessä. Huomasitte varmaan jo, että kirjoittelen tätä korttia teille kotoa, antoivat oikein kunnon palkattoman loman työstä. Harmittaa vähän, kun en nyt voi maksaa niitä kaikkia juttuja, mistä puhuttiin. Huomasin nimittäin, että työssä käyminen on loppujenkin lopuksi aikamoista stressiä ja sitten kun tuolta pääpuolesta alkoi hiukan heitellä, päätettiin lääkärini kanssa kirjoitella eläkeanomuksia. No hassultahan se tuntuu, 51-vuotiaana eläkkeelle, mutta minkäs tässä mahtaa. Niin, minun on ihan pakko oikeastaan lausua teille kaikille iso kiitos. Täällä kotona on mukava puuhastella rauhallisesti kaikenlaista. On tullut paljon kirjoiteltua, enimmäkseen näitä omia juttuja, oikein rentouttavaa. Velkaneuvojan kanssa kirjoitellaan kuulemma sitten ehkä ensi vuonna joku sellainen hakemus. Odottelen mielenkiinnolla. ”
Comments (0)

October 19, 2005
Mölytalo
Filed under: Päiväkirja

Talossamme on on viime kuukausina kovasti muuttoliikettä. Vanhoja hyviä naapureita on muuttanut naapuritalosta vapautuneisiin, rauhallisiin koteihin. Kaksi kerrosta alapuolellani asuva perhe, isä, äiti ja kaksi lasta ovat saaneet aikaan tämän muuttohalun. Sekä mies että vaimo ovat kymmenen vuoden ajan juoneet ja, kun mies pari vuotta sitten menetti työnsä, on juominen muuttunut ammatiksi. Jossain vaiheessa mies aina pahoinpitelee humalassa räksyttävää vaimoaan ja lapset huutavat hädissään keskellä yötä. Joskus vaimo juoksi yöpukuisen poikavauvan kanssa ulkona pakkasessa horjahdellen.

Täältä talosta on soitettu poliisille arviomme mukaan viitisenkymmentä kertaa näiden ihmisten vuoksi, sosiaaliviranomaisille on esitetty pyyntöjä selvittää lasten asema. Näistä on seurannut viikko pullan paistamista ja naapureille hymyämistä, on oltu niin hyvä perhe, niin hyvä perhe. Kunnes taas jonain yönä lapset huutavat “Apua, apua, soittakaa poliisi !”. Kun poliisi tulevat paikalle, ovella heidät ottaa vastaan suvereenisti isä, joka rauhallisella äänellä selvittää, että asiat hyvin. Ovelle on kutsuttu myös perheen tyttö, joka on sanonut poliisille, ettei heillä kukaan ole huutanut apua. Ja perheen äiti kulkee ympäriinsä pari päivää selittämässä, miten lapset taas innostuivat riehumaan yöllä.

Moni ihminen on turhautunut, koska viranomaiset eivät ole tehneet tarvittavia havaintoja ja toimenpiteitä asioiden saattamiseksi kuntoon tuon perheen kohdalla. Perheen äitiä on naapurien avustuksella kuljetettu sairaalaan ja lapsia on otettu turvaan talon asukkaiden luo heidän ollessaan pienempiä. Isännöitsijälle aloimme tehdä valituksia, koimme sen olevan viimeinen keinomme rauhoittaa talomme.

Mutta kuinka kävikään ?

Talossamme on viisitoista asuntoa. Seitsemän perheyksikköä on muuttanut pois juoppopariskunnan aiheuttaman metelin ja häiriön vuoksi, heistä suurin osa on jäänyt samalle alueelle, joten olen tämän muuttosyyn saanut selville heiltä itseltään. Yksi koti tyhjeni, koska leskimies kuoli. Hän osallistui juoppoparin juominkeihin useasti. Jännitin usein hänen kotiinpaluutaan ryyppyilloista, kuulosti pahalta, kun vanha mies kaatuili asunnossaan, aina oli kuunneltava, selviääkö hän. No selvisi, kunnes juoppomies taas kutsui iloisena iltaa istumaan, juoppovaimo istui useasti vanhan miehen luona ja välillä juoppomies tuli melko kovalla kädellä hakemaan vaimonsa kotiin.

Niin, nyt täältä alueelta ei sitten löytynyt ketään halukasta vaihtamaan tyhjiksi jääneisiin asuntoihin, kyllähän tällaisessa kylässä huhut ovat kiirineet, kuka nyt halusi asua riehuvien juoppojen naapurissa. Heidän seinänaapureinaan olevat tyhjät asunnot täytettiin kaupungin jonosta.

Alapuolelleni oveen tuli vieraskielinen nimi. Siellä asui ensin kaksi aikuista, sitten nuori pari ja vauva, huhtikuusta elokuuhun siellä ei asunut ketään, elokuussa eräs yö puoli kaksitoista sinne muutti kolmilapsinen perhe. He kantoivat henkilökohtaisia juttujaan rapussa ei-hiljaisesti. Ja ääntä on riittänyt siitä asti, perheessä eivät lapset mene ennen puolta yötä nukkumaan ja siellä pelataan äänekkäitä videopelejä. He eivät juo tai räyhää, eikä lasten metelöinti ja leikki minua häiritse, paitsi kello 23. jälkeen, silloin voisi olla jo vähän rauhallisempaa.

Pihan puolelle muutti yksinäinen mies, jonka luokse on pari kertaa kokoontunut parinkymmenen samaa harrastavan ihmisen joukko. Parvekkeella, juomat käsissä, selvitellään kovaan ääneen asioita, joukko on kuin samasta muotista tullut. Kestorusketus, tatuointeja ja usein myös kaljuiksi ajellut päät. Daamit ovat jo ohittaneet meikkaus- ja asustevaiheen ja siirtyneet Leijona-klubiin.

Aivan juoppopariskunnan seinänaapureiksi muutti yksinäinen mies, joka viime yönä selvitti kaverinsa kanssa kovaan ääneen vielä yhden aikaan juttuja. Toisesta muuttaneesta seinänaapurista en ole kuullut vielä mitään, mutta eilen entinen naapuri kertoi kysessä olevan jonkun juopon naisen.

No joo, tervetuloa mölytaloon. Minun asuntoni on sen verran keskellä, että kaikki äänet tuntuvat kuuluvan. Ne, joille eivät ehkä äänet kuulu, näkevät rapussa sammuneet tyypit, joiden yli koirat täytyy kantaa turvallisuussyistä. Lisäksi ovien paiskominen ja rappuriehuminen kuuluu kaikkiin asuntoihin.

Viidentoista asunnon talossamme asuu kymmenen, eli vielä toistaiseksi enemmistö hyvin käyttäytyviä asukkaita, mutta kyllä nuo viisi ongelmayksikköä saavat pahaksi monen mielen. Eilen juuri kuulin, että kaksi mukavimmista naapureistani on alkanut saada tarpeekseen ja ovat alkaneet pitää silmiään auki uuden asunnon suhteen.

Eniten koko jutussa säälittää se, että asuintalomme kuuluu tällä hetkellä toimenpidekiellon suojaan ja sille ollaan hakemassa suojelupäätöstä. Ja sitten täältä joutuvat muuttamaan pois ne henkilöt, jotka todella osaavat arvostaa hienoa arkkitehtuuria ja miljöötä.

Tämä ei ole mielestäni oikein. Harmittaa. Arrrghh..
Comments (0)

October 16, 2005
Hakkerikissa ja hiiri
Filed under: Päiväkirja

(Jamin kuva)

Tämän näköinen hakkeri pitää aika usein majaansa tietokoneeni vieressä kirjoitellessani näitä juttuja. Siinä se lunksuttaa silmiään ja nukahtelee näppäinten ropinaan. Hakkerikissani Jami vahtimassa hiirtä.
Comments (0)

October 12, 2005
Hyvästi Kurvin kahvila
Filed under: Päiväkirja

Vierailin tänään Kallioblogissa ja silmiini osui uutinen, joka aiheutti kyynelvirran. Kurvin kahvila on suljettu ! HOK on suuressa viisaudessaan päättänyt sulkea kahvilatoiminnan Helsingin upeimmasta kahvilapaikasta ja laittaa tilalle uraputki-ihmisten hienosto-oluthörppimön. Minä suren kahvilan poistumista, koska se ei koskaan ole ollut vain kahvila, vaan se paikka, jossa on tavattu, surtu ja juhlittu monen vuosikymmenen ajan. Tullessani Helsinkiin paikalla oli hieman huonomaineinen Kurvi, joka sittemmin muuttui Melbaksi. Lopuksi Kurvin kahvilan nimeksi vaihtui Primo. Kahvila on kuitenkin aina minulle ollut Kurvin kahvila.

Kahvilassa kupposen äärellä oli loistava ilmapiiri selvittää rakkaushuolia, ottamisia ja jättämisiä, työasioita tai työttömyysasioita. Sinne sovittiin aina tapaaminen, jos jotain suurta oli tapahtunut, mutta myös, jos oli murheita liikaa. Itse istuin lapseni kanssa siellä, jos oli mikä tahansa juhlimisen arvoinen asia, sinne vein hänet erikoisjäätelöannokselle. Tai muuten vaan piristyksesi syksyn ankeuteen, koulussa käymisen kannustamiseksi. Oli mahtava tunne viedä pieni ihminen jäätelöannoskartan luokse ja sanoa, että nyt voit ottaa ihan mitä tahansa, nyt juhlitaan.

Lapsen aikuistuessa ja muuttaessa pois kotoa, tuli useammin asiaa Kurviin kahvilapöydän ääreen, minä kävin usein Herttoniemestä metrolla lounastunnilla puhumassa hänen kanssaan tärkeistä asioista ja huolen aiheista. Siellä vaihdettiin kirjallisia tuotteita ja muita elämässä tarpeellisia juttuja. Kuunneltiin toistemme suruja ja varsinkin iloitsimme toistemme puolesta onnen hetkiä. Kurvin kahvila oli se paikka, josta kaupunkimatka yleensä alkoi aamukahvilla. Kaupungilla kun ei ollut Kurvin kahvilan kaltaista paikkaa. Ja nyt ei ole enää siis Kurvissakaan.

Kaupungissa on nyt suuri aukko, tulen muistamaan Kurvin kahvilaa lämmöllä ja kaipaamaan haikeudella. Noissa seinissä asui lämmin kulttuuri, kaupunkilaisten kulttuuri, eivätkä lapseni ja minun tapaamisten kaiut koskaan häviä sieltä, vaikka kuinka monta kerrosta maalia taikka hienoa pintaa laitettaisiin. Siellä kaikuvat meidän tunteidemme äänet muiden kahvila-asiakkaiden äänien joukossa. Enkä koskaan voi astua uuden oluthuoneen ovesta, niin kauan kuin korviini nuo äänet sieltä kuuluisivat.

1. 2005-10-27 @ 5:10:11 pm
Citynaakka ( raunistar@yahoo.com / http://citynaakka.blogspot.com/ )

Hei! Kurkistin blogilistalta blogiisi, ja huomasin sinun kirjoittavan tärkeästä aiheesta. Kurvin kahvilan menetystä minäkin suren. Tajusin sen lopettaneen vasta viime sunnuntaina, kun oli ollut tarkoitus käydä siellä kaakaolla. Surullinen juttu. Siihen kohtaan kuuluu kahvila, eikä mikään oluthuone!
2. 2005-10-27 @ 7:10:48 pm
Administrator

Eiks tuntunutkin hirveältä, mä toivon että siihen vielä tulisi mun eläessä kahvila. Nyt olen etsiskellyt uutta kahvilaa, ei oikein löydyn Kurvin veroista, olisi markkinarako jollekin.


October 11, 2005
Kylmäverisesti sinun
Filed under: Päiväkirja

Tämä on hieno kotimainen sarja. Tänään itkin suuria kyyneleitä pienen vauva-Iriksen puolesta. Hän ei syntynyt oikeaan aikaan ja paikkaan. Äiti tappoi hänet kun ei löytänyt oloaan helpottavaa huumetta. Isä, joka oli jo sitoutunut hoitoon, kärsi varmasti elämänsä pahimman kokemuksen. Addiktiot sumentavat arviointikyvyn, tärkeinkin hämärtyy. Jopa oman lapsen paras. Toivon kaikille addiktioista kärsiville hyvää hoitoa maassamme. Moni ihminen ansaitsee uuden mahdollisuuden. Hoidon pitäisi olla kokonaista ja tarpeeksi pitkäaikaista, mutta varsinkin vapaaehtoista. Jos ihminen ei halua parantua, hänen tulee jatkaa valitsemallaan linjalla. Kukaan ei silloin voi häntä auttaa. Ei kukaan, kuin hän itse. Ja minä uskallan sanoa, koska itse olen hakenut apua omiin ongelmiini. Ja saanut sitä sitoutumalla saamaani hoitoon. Kiitos auttajilleni.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

October 8, 2005
Nils ja teltta
Filed under: Päiväkirja

Nils G. käveli vapaana miehenä, ja mikä jottei, ei ollut tarvittavaa näyttöä. Minulla on aivan oma teoria sen oikeussaliin raahatun, hapertuneen teltan reikäisyydestä. Paikaltahan oli löydetty kondomi, ihme juttu, siellä päinhän ei yleensä ollut tapana harjoittaa suojattua seksiä telttabileissä. Joka tapauksessa, ne reiät, koska Nils G. ei todisteiden valossa selvästikään ollut tappanut yhtään ketään puukolla, tuli mieleeni, että Nils G, ainoa, joka jäi henkiin, heräsi aamulla illan juomingeista aiheutuneeseen panetukseen ja armottomaan kusihätään. Hän syöksähti teltasta lähimpään puskaan ja rakon paine helpotti, mutta toinen paine jäi. Yksinkertaisesti, epäilen, että Nils G. n…i ne reiät siiheen telttaan ja fiksuna nuorena muisti suojautua kumilla.

Toivon, että antaisivat jo nyt tuon jutun olla, muuten on pakko lähteä esittämään tämä uusi teoria medialle. Kuvitelkaa lööpit: SURMATELTAN REIÄT VIILLETTY PENIKSELLÄ ?

Miten perverssi minä oikein olen oikeasti, kysyn vaan. Terveisiä Nilsille, puhdas omatunto on paras pään alunen, eli minä en todellakaan tuomitse syyttömiä, kirjoitinpahan vain sensaation nälkäisen median antamasta näkökulmasta. Joten nuku yösi rauhassa, jos kaikki on hyvin kohdallasi.

……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

Idoli-Ibi
Filed under: Päiväkirja

Katselin Idols-osallistuja Ibi Loven esiintymistä Ruben&Joonas-showssa. Miten minusta näytti, että tuo ihminen oli nauttinut muutakin, kuin kevytkokista. Esitykset itse kilpailuissa antoivat minulle hänestä tietyn kuvan. Katri-Helenan laulujen tavalla tuuli esitystä kuljetti minne sattui, suonissa virtasi rokkari-esikuviensa veri kaikkine mausteineen. Toivon hänelle kaikkea parasta, mutta ennen kaikkea, harjoittelua taiteen vaativalla alalla. Nöyryys rulettaa aina. Onnea matkaan.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

October 7, 2005
Kerran tähtiä- aina uutisia
Filed under: Päiväkirja

Nykäsen Matti oli sitten televisiossa tänään selvittämässä luottojournalistinsa kanssa syntyneitä lööppejä. Mervi oli katsomossa kasvot kovin soman tummasti punehtuneina. Ilosta kai. Matti oli söpösti huppelissa ja juttu kulki, keikka odotti ja varmaan yleisö sai tahtomansa myöhemmin. Luottojournalisti oli nähnyt Matin syvimpään olemukseen jo 11 vuoden ajan ja pystyi siksi, täysin epäitsekkäästi tietysti, kirjoittamaan Matista kirjan. Hassua, että sattumalta kirjan julkaisu ajoittui juuri näihin vankilasta pääsyn hetkiin, miten se se elämä aina järjestääkin asioita. Toimittajalle sopiviksi. Varmaankin ihan sattumaa, senhän arvaa, sattuma aina astuu peliin lehden toimituksessa. Mattia ja toimittajaa katsellessa tulvivat mieleeni monet hienot ihmiset, jotka tekivät aikoinaan hienoja tekoja ja tapasivat hekin jossain vaiheessa toimittajia. Saattoivat toki etsiäkin toimittajia, varsinkin valomerkin lähestyessä tai vuokran maksun aikaan. Tiedä häntä.

Laulava lihapulla, Olavi Virta, tuo kultakurkkuinen tangon taitaja, eksyi lopulta esikaraokebaareihin, juomaa oli ei laulua. Hänestä sai lukea ajan lehdistä rappiolle vajoamisen tarinoita. Kaikista jutuista tuli ainakin juomarahat. Olavi, ansaitsit edes viskin.

Rauli “Badding” Somerjoki oli kansan ujo suosikki ja lehdet ajoivat häntä ja hänen traagista tarinaansa takaa, kunnes lopulta sen saivat.

Ja Irwin, voi kaikkea kultaa ja palatsia ja sen jälkeen Ryysyrantaa, lehdistä luin kaiken sen ja myös kuinka Jamppa Tuominen oli elämänsä lopussa paossa ulkomailla tai kuinka Armi Aavikon kävi.

Poikkeus tavallaan oli keihäänheittoa ja sydämeen laulamista harrastavan, karismaattisen kansanmiehen Tapio Rautavaaran tarina. Keikkapalkkioihin tuopin jäljet kuuluivat kyllä hänelläkin. Hienosti upea kansan syvien tuntojen tulkki jostain syystä väisti pahimmat lööpit, mutta viimeisestä uimareissusta saatiin sentään jotain aikaiseksi. Sulosilmä naistenmies, näyttelijänä lahjakas ja karismansa puolesta eräs maamme ykkösiä Tauno Palo istui kantapaikoissaan juoden kantajuomaansa. Ja naiset pyörtyilivät, enkä ihmettele. Itsekin kohtasin tämän lumon elämässäni. Huonollakin puolella pahaa tapaansa hän osasi olla hurmaava ja kiinnostava persoona. Jostain syystä häntä Rautavaaran lailla kunnioitettiin uran varjopuolella lehtien riepottelulta..

Kerran he olivat tähtiä, aina he ovat uutisia. Eivätkä kaikki uutiset ole hyviä, tai lehdille ilmaisia.Tai lukijoille. Mutta kaikkein vähiten entisille tähdille. He maksavat kovimman hinnan.

…………………………………………………………………………………………………………
Comments (0)

Tavallisia aamuja
Filed under: Päiväkirja

Aamu on täynnä rutiineja, jota yleensä menevät silmät puoliummessa, mutta tänä aamuna pysähdyin ajattelemaan kaikkea tuota, varsinkin järjestystä. Sängystä on suoraan mentävä Hotelli Helpotukseen. Keittiön aamutoimet on aina suoritettava samassa järjestyksessä. Kissalle ruoka, vesi kiehumaan, lääkkeet, murukahvi kuppiin, kiehuva vesi päälle, kuppi eteisen piirongin päälle, postin tarkastus. Jos yrittää tehdä jotain eri tavalla, on pallo äkkiä hukassa ja tulee hassu tunne, ettei saa mistään kiinni. Kyllä tuo taitaa turvallisuuteen liittyä, rutiinit ja niiden orjallinen noudattaminen. Minusta on tullut tylsä, keski-ikäinen ihminen, joka ei kohta enää voi viettää yötä missään muualla, kuin omassa kotonaan. Mitä sitten, vaikka näin olisikin.

Nuoruus ja hulluus on elettyä ja kyllä minä tosi ison korren pähkäpuoliseen elämäntapaan aikoinani kannoin. Nykyään on ihanaa aamuisin silmät avatessaan nähdä oman makuuhuoneen tutut seinät ja raidallisen kissan maukuva suu. Nuoruudesta muistuu muutama herääminen, joita en haluaisi uudelleen elää. Erään kerran säpsähdin hereille kovalta lattialta, oli jäätävän kylmää ja joku vieras mies sytytti kaasulieden kaikkiin levyihin liekit. Olimme viettäneet yön siirtolapuutarhamökissä, joulukuussa. Sieltä oli sitä paitsi järjettömän pitkä kävelymatka pysäkille, kun oli mentävä töihin. Toisella kertaa avasin silmäni narisevalla tekonahkasohvalla ja kasvojeni edessä olivat tekohampaat. Sulhasehdokas, joka kuorsasi selkäni takana, oli tiputtanut ne jossain vaiheessa yötä. Hiivin varovasti keittiöön hakemaan käsilaukkuani, mutta siellä oli tapahtunut vesivahinko ja laukkuni sisältöineen ui vedessä. Sitten oli tämä Norman Bates. Heräsin pienessä huoneessa ja Norman käski minun viettää siellä neljä tuntia hiiren hiljaa, koska hänen äitinsä lähtisi kaupungille vasta silloin. Minä lähdin heti, kun Norman oli poistunut paikalta. Äidille sanoin huomenta.

Ei, ei ole ikävä noita aamuja. Olen tylsä ja keski-ikäinen ja ylpeä siitä.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

October 3, 2005
Minäkelpoinen
Filed under: Päiväkirja

Jos minulle sanotaan, etten välttämättä ole yhteiskuntakelpoinen, saatan herätä miettimään, onko yhteiskunta sitten minäkelpoinen.

Jos minulle toistuvasti muistutetaan nöyränä olemisen tärkeyttä, saatan herätä miettimään koko elämäni tärkeyttä.

Jos minulle sanotaan, että minulla ei ole oikeutta ajatella toisin, saattavat silmäni aueta ja alan ajatella toisin.

Jos minut määrätään tietylle polulle silmät ja korvat peitettyinä, saattaa nenäni alkaa ohjata minua raikkaampaa ilmaa kohden.
Comments (0)

Addiktioita ja maniaa
Filed under: Päiväkirja

Meinasi kadota postit täältä, mutta tulivat sitten takaisin. Vähän olen kiintynyt tähän päiväkirjaani, tuntui ihan teiniltä, etsii päiväkirjaansa, joka on solahtanut vuoteen ja seinän viereen. Sydän löi tiuhaan, ei kai kukaan ole vienyt ja lukenut. Itse olin oman lapsen päiväkirjojen suhteen ehdottoman tiukka, en, vaikka olisi ollut avoimena pöydällä, koskaan vilkaissutkaan, heitin vain jotain peitoksi ja menin pois. Mutta se olikin yksityinen päiväkirja, tämä on aika julkinen. Katoamisen pelästykseen liittyy enemmänkin addiktio ja siitä johtuva panikointi, mitä, mä en saa sitä esille, mä en saa kirjoittaa !!

Minulla on ylikehittynyt koukuttumisvietti. Aina ollut, niin kauan kuin vain muistan. Tässä muutamia, osin ihan luovan kuuloisia, saattoivat olla osin myös manioita, mutta itse muistan, että halusin jossain vaiheessa lopettaa, enkä pystynyt, siksi pidän niitä koukkuun jäämisinä.

Keräsin tyhjiä tulitikkulaatikkoja, siinä ei mitään, mutta jäin koukkuun, kun tikkuaskin toinen puoli piti olla raapaisematon. Syöksähtelin lopulta ihmisten kimppuun, kun kyttäsin uusia askeja, ja he lupauksista huolimatta aikoivat raapia puhdasta kylkeä. Annoin jopa käytettyjä päällisiä puhtaan tilalle. Kyllä mua ihmeteltiin, olin 15-16 v.

Maalasin vesiväreillä melkein 2 kuukautta yhtä vampyyrikuvaa neljästä A3:n piirustuspaperista. Illat myöhään yöhön värkkäsin, ja aamulla ennen töihin menoa saatoin vielä ottaa vesivärit esiin. Olin 18 v.

Tupakka ja alkoholi, heti koukussa 15 v alkaen.

Yhden yön suhteet 16 v alkaen, ärsytti, jos joku jäi hengailemaan ja soittelemaan.

Baarit valomerkkiin asti, ehdottomasti ja niissä lisäksi jukeboksiin rahan syytäminen, CCR:n Who stopped the Rainin hain joka baarista ja soitin 5-6 kertaa peräkanaa, kunnes joku tuli laittamaan muuta.

Työntekoon liittyvät. Yötkin mietin kaikkia suunnitelmia ja tilastoja. Ylityöt tulivat oheistuotteina, en vain pystynyt lähtemään pois. Lomakepohjat, niitä suunnittelin, välillä rutiinit kärsivät. Järjettömien projektien läpivieminen, mitä mahdottomampi kasa toistenkin hylkäämiä kasoja, sen suuremmalla innolla väänsin valmista, mieluimmin vielä ainakin puolen vuoden kasa kerrallaan. Jos laskutus oli myöhässä saatoin laskuttaa ja pistää 400 laskua postiin saman päivän aikana.

Eka tietokone vuonna 1978, sillä kaikki viikonloput ja yöt näpyttelin 10-tuhatrivisiä basiceja, tein omia ohjelmia ja grafiikan ja musiikin yhdistelmiä.

Tietokonepeli Drachen Mah Jong . Pelasin Atarilla 5 vuotta joka päivä ja viikonloppuisin useita tunteja putkeen, olin Skandinavian 3. paras tuloksella 28 sekuntia kaikki 144 nappulaa pois ruudulta, mökillekin piti ottaa kannettava.

Internet. Eka nettiyhteys siinä – 93, ei ihan tarkkaa muistoa. Modeemin varassa istuin chateissa 7-8 tunnin jaksoja, ulkomaiden chateissa meni joskus perjantai-illasta lauantaiaamuun, kotimaan chateissa sitten joka päivä ja kaikki viikonloput. Laajakaistan myötä tulivat kotisivut ja niiden suunnittelu, 14 tuntia päivässä meni helposti, kahvia vain väliin ja jatkui, eikä valmista tullut. Minulla on ollut yhtäaikaisesti jopa 4 kotisivua. Jossain vaiheessa oli vuoden jakso 24h sähköpostiyhteyksiä, nukuin sohvalla kone auki ja kun ääni pärähti, kirjoittamaan. Oli deitti-ilmoitukset, joskus 3 erilaista yhtäaikaa, kirjoittelin vastaajien kanssa viikkotolkulla ja lopetin suhteet yleensä netitse. Ja juuri, kun aloin päästä nettikoukusta, tulivat blogit. Niitä on ollut yhtäaikaisesti jopa 6 erilaista, aamulla ylös ja neljältä ip ulos. Nyttemmin olen saanut rajat kuntoon ja jää aikaa muullekin elämälle. Kotisivuihin ja blogeihin liittyy eräs vieläkin pursuava addiktio, ulkoasun muuttaminen. Hillitöntä, nykyäänkin vielä muuttelen ja katsastelen, mutta tämän päiväkirjan ulkoasu on tallessa omissa tiedostoissa, joten sieltä löytyy takaisin.

Yksi on vielä mainittava, musiikki. Kun esim. aloin kuunnella Eminemiä, kuuntelin sitä nelisen kuukautta, samaa CD:tä korvalapuista melkein päivittäin, en mitään muuta. Sitten tuli dance, kuuntelin yhtä tuplaCD:tä alusta loppuun, en lopulta osannut tehdä mitään ilman, että se soi korvissa. Monien muidenkin yksittäisten musiikkien kanssa on käynyt sama. Kerran kuuntelin 2 viikkoa pelkkää Sadetanssin Kultainen lusikka-biisiä. Tällä hetkellä ei onneksi ole koukkumusiikkia, saan kuunnella kaikenlaista.

Siinä nyt vain muutamia. Kaikkeen jään ja olen jäänyt koukkuun. Laihdutukseen, hiusten värjäämiseen, sieniretkiin, pyöräilyyn, ruokalajeihin, tv-ohjelmiin jne..

Addiktioiden paha puoli on, että kun koukku irtoaa, ei juuri koskaan palaa potalle, lopahtaa kokonaan tai ainakin useiksi vuosiksi. Hyvätkin asiat siis jäävät tekemättä, jos olen jäänyt niihin joskus koukkuun. Kirjoittaminenkin piti oikein kaivaa tikulla esiin, kun olin 2003 kirjoittanut ihan sikana, 2004 oli sitten 3-4 kk ihan kuollutta, ei sanakaan. Onneksi sen sain pakottamalla palaamaan.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

Kauppaketk..jut
Filed under: Päiväkirja

Lähiympäristöni kauppojen omistuspohja muuttui helpommaksi hallita. Ketjun omistajalle. HOK:n omistaa nyt kaikki kaupat täälläpäin. Tehdäänpä pieni kiertoajelu lähikauppoihin. Tässä kaikki kaupat viiden kilometrin säteellä kotoani:Alepa, S-Market, Spar, Alepa, Spar ja S-Market. Ei tule turhaa kilpailua. Palvelu varmastikin paranee.

Eilen marketin kalatiskillä pariskunta kyseli tietyn kalavalmisteen ottamista kaupan valikoimaan. Kalarouva selittämään, että ketju päättää, mitkä tuotteet ovat kaikkien, ketjuun kuuluvien kauppojen valikoimissa. Kaupat saavat kyllä tehdä valintoja ketjun asettamasta listasta, ottaa tai olla ottamatta valikoimiinsa. Mitään sellaista pakkoa ei HOK-ketjulla ole, että kaikista kaupoista löytyisi samat tuotteet. Lähikaupassani sen olen huomannut erinomaisen hyvin. Erityisesti suosimani Xtra- tuotteet ovat niukasti edustettuina, köyhä matkustakoon muihin ketjun marketteihin keräilemään tarvitsemansa tuotteet, yhden sieltä, toisen täältä. Lähikauppias on sitä paitsi kehittänyt hauskan tavan piilotella halpatuotteet alahyllyjen takaseinään, mutta vanhana kettuna osaan ne sieltä kaivella, pakastekaapilla tarvitsen kyllä jakkaran avuksi, sen verran piilossa ovat edullisemmat pakasteet. Tällä ketjun kauppiaille antamalla valinnan vapaudella on siis korkeintaan asiakasta juoksuttava vapaus. Ei tarvitse olla tuotetakuuta ja asiakas on aina väärässä kaupassa.

No tämä pariskunta siinä kalatiskillä kuitenkin halusi tietää, että voisiko heidän haluamansa tuotteen saada siihen ketjun listaan asiakaspalautteen kautta. Kalarouva selitti, että ei se varmasti ole mahdollista, silloin ketju joutuisi hankkimaan tuotteen kaikkien kauppojensa ulottuville. Minua alkoi jonossa naurattaa ja sanoin pariskunnalle, että se tarkoittaisi sitä, että asiakkaan pitäisi silloin sitoutua käymään joka ikisessä ketjun kaupassa ostamassa tuotetta. Naurettiin siinä makoisasti, mutta kalarouva, joka on tietysti vain palkattu työntekijä, eikä näin ollen syyllinen ketjun ratkaisuihin, halusi vielä jatkaa selitystä valikoimista. Että ei valikoima voi olla liian laaja, ketjun olisi vaikea hallita sellaista. Koska kieleni ei pysynyt kurissa, huomasin sanovani ääneen, että kuulostaa ihan askeleelta kohti vanhaa Venäjän mallia, kun ostetaan leipä, ostetaan leipä, jos leipää sattuu olemaan.

Rako tähän ketjumonopoliin kaupunginosassani tulee Saksasta, Lidl rakentaa uuden myymälän. Lidl on osin myös tukemassa suomalaista työtä pitämällä suomalaisia alihankkijoita, joten houkuttelevaa on pikkukukkaron käyttäjälle.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

Kesä häkissä
Filed under: Päiväkirja

Tuntui hyvältä tänään, kun uskalsin ja yleensä sain lähdettyä ulkoilemaan tänään. Eikä edes ollut mitään päämäärää, kunhan kuljeksin. Istahdin polun varteen penkille ja aurinko paistoi lämpimästi käsivarsiin ja kasvoihin. Tuoksut olivat mahtavat ja moninaiset. Pienen pieniä itikoita kävi puremassa mun jalat paukuroille ikävästi nipistellen. Kukat olivat kasvaneet kaikkiin talven kaljuihin paikkoihin ja pieni tuuli toi mukanaan vanhoja muistoja ja iloisia kesiä. Tuntui samalla sekä mahtavalta, että haikealta. Kesä on ikään kuin ollut viime vuodesta asti suljettu minulta, kun olen vain taistellut ja taistellut itseni kanssa. Olen sulkenut kesän ulos ympyrästäni ja vaeltanut nalkuttavan sairauden edellä kaikki ikkunat suljettuina ympyrää, kuin kettu häkissä. Vapaus on ihan siinä, mutta häkki estää ulospääsyn. Muistissa on monenlaiset luonnon helmassa tapahtuneet kauniit ja iloiset asiat. Lapsen uimaan opettelu, telttaretket ( TAAS se teltta), rantakallion lämmin kosketus iltahämärissä, laineiden liplatus laituria vasten, kesäsauna ja palavien puiden tuoma ihana savun tuoksu, nariseva mökin lattia, Pihliksen sika hyvät munkit ja aamuöinen kaste ja niityn päällä leijuva usva juhlista kotiin palatessa.

Nyt on kaikki elämän vaihtelevat tunnelmat vaihtuneet pään sisällä vaihtuviin tunnelmiin. Ja täytyy opetella uudestaan, ei vaan uudella tavalla nauttimaan elämän kaikista iloista. Uudella tavalla siis niin, että osaa säädellä sairauden hyökkäyksiä ja aivojen tyhjennysretkiä. Että osaa ottaa oman osansa elämästään, eikä anna taudin viedä parhaita paloja. Tänään kävin ottamassa yhden sellaisen palan, kun istuin sillä penkillä ja näin vielä perhosia hiekkatiellä lepattavin siivin nauttimassa päivän lämmöstä. Olisin halunnut käydä pitkäkseni siihen kuuntelemaan ja haistelemaan.

En ole enää pitkään aikaan osannut kaivata tai ikävöidä niitä kaikkia ihmisiä, jotka olen luotani pois työntänyt, kaikesta on liikaa aikaa ja loukkaukseni ovat olleet niin suuria, että ymmärrän nyt senkin, miksi minuun ei ole kukaan jaksanut pitää yhteyttä. Itsehän en ole pitänyt minkäänlaista yhteyttä erojemme jälkeen. Minä tarvitsen niin paljon omaa tilaa ympärilleni. Sitä paitsi, kun olen yksin, en voi loukata muita ihmisiä. Enoni on sanonut näin jo kymmeniä vuosia sitten. Sellainen Lonely Cowboy hänkin. Äidin kanssa juuri löysimme tänään tuon vanhan sanonnan, jota eno hoki. Kytkee kyllä kaksisuuntaiseen muutkin tekoset.

Jonain päivänä olisi hienoa kirjoittaa sukumme tarina niin, että itse olisin sen tarinan alku ja loppu. Mahdanko siihen ryhtyä ? Olen usein sitä ajatellut ja joitain riipustuksia vahakantisessa vihossa jo onkin. En vain ole kovin hyvä pitkän tarinan kirjoittaja. Lyhyet ja ydinmehukkaat kirjoittelut sopii paremmin pintaan. Kerran suunnittelin, että puhuisin sitä tarinaa nauhalle ja kirjoittaisin kuuntelusta. Ikään kuin haastattelisin itseäni kirjaa varten. Mitä ihmeen KIRJAA ??? No huh-huh taas kuulostaa kovin hienoilta ideoilta. Mutta en sitä nyt poiskaan heitä mielestäni, muhikoon siellä. Siis suunnittelen. Tänään en vieläkään saanut sitä velkojille tarkoitettua kirjettä alulle. Laskut ja huomautukset ovat tuossa ikkunalaudalla muovitaskussa, mutta ei oikein toimi, kun ei ole mitään pakkoaikarajaa.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

Kuorta kaikki
Filed under: Päiväkirja

Pitääkö minun puhua sairaudestani, enkö voisi vain elää elämääni ja pitää sairautta osana elämääni ? Siinä kysymys, joka pohdituttaa. Olen useasti kai sanonut, että tämä päiväkirja on nykyään se, joka pitää minut pinnalla ja jopa estää pahimpia tuhoja. Ennen tätä päiväkirjaa pidin ihan tavallista päiväkirjaa, kynä vain sauhusi, kun annoin kaiken purkautua sisimmästäni. Sellainen onni minulla on, että olen aina pystynyt kirjoittamaan pahaa pois. Ei se minua ole pelastanut, mutta saanut minut heräämään uuteen aamuun ja jatkamaan. 9-vuotiaasta saakka olen tehnyt niin. Lainaan tähän myöhemmin vielä pikku-Katilin mietteitä ja purkausta.

Jos en olisi sairas, kirjoittaisin muuta pahaa pois, stressiä, ilkeitä ihmisiä, rahavaikeuksia. Näin tekisin. Tässä päiväkirjassa olen, kuten aina olen tehnyt, myös hakenut perspektiiviä tähän minulle kuitenkin uuteen sairauteen. Hakenut tietoja, tehnyt havaintoja muiden saman asian kanssa painiskelevien muistiinpanoista. Jos minulla olisi AIDS, tekisin samalla tavalla. Masentuisin toki sairastumisestani, mutta selviytymiseen kuuluisi ehdottomasti asioista kiinnostuminen, selville ottaminen.

Toisilta ihmisiltä voimme oppia paljon. Ihmisten menneisyydessä tehdyt virheet ovat sivuja oppikirjan kansien välissä.

En elä tässä sairaudessa, elän tämän sairauden kanssa. En kilpaile toisten kanssa kurjuudessa tai sankaritarinoissa. Olen jo kauan aikaa sitten ymmärtänyt, että tämän kanssa eläminen ei ole kenenkään muun vastuulla tai kenestäkään muusta riippuvainen asia. Teen kyllä hyökkäyksiä palavasilmäisesti hoitojärjestelmän heikkouksia ja lääketeollisuuden vastuutonta laitaa vastaan, mutta sellainen toiminta on vain sivuvaikutusta, eikä etsi vastausta omaan tilanteeseeni. Hoitosuunnitelmani, heti kun sellaisen saan, on riippumaton arvostelustani, en siis koe, että sairauteni on arvostelun kohteiden syytä.

Luin eilen kirjoittamaani päiväkirjamerkintää, metsäkävelystä ja historian pohdinnasta. Tiedän itse tarkoin kuinka hentoisesti pysyn tällä hetkellä kiinni realiteeteissa. Ihannoin tavallista elämää pullan tuoksuineen, mutta ehkäpä en ikinä edes halua päästä sinne, kuin käymään. Ehkei se auvoisa mussutuselämä kiikkustuoleineen koskaan ole ollut minua varten. Ja suurin haasteeni onkin sovittaa kaksisuuntainen ja boheemielämä yhteen, ilman että suistuilen käyttämään ajatuksen laajentajia liiallisuuksiin asti. Elikäs etsimään taidetta Hendrixin ja Joplinin jalan jäljissä, kaikesta olen valmis jo luopumaan, mutta en tästä vielä. Taistelen siis.

Nämä pari päivää ovat näköjään olleet aikalailla pelkkää kuorta, mieli odottaa rahaa ylihuomenna ja……

Tässä otteita pikku-Katilin päiväkirjasta, ehkä tämä kertoo ainakin sen, ettei nykyinen päiväkirjani ole mikään uusi keksintö. Muistiinpano on kirjattu 3.8.1967, jolloin olin 13-vuotias:

“Olen masentunut. Tunnen itseni kaikkeen pahaan (en missään nimessä mihinkään hyvään) syylliseksi.”
“Syntyi riita joka oli mun syytäni. Yöllä (mä kyllä kuulin sen) isi ja äiti keskustelivat isi sanoi että mä olen koko ajan vaan äitin kimpussa. Äiti sano mulle blääää.TUNNEN ITSENI SYYPÄÄKSI KAIKKEEN PAHAAN MAAN PÄÄLLÄ JA OLEN MEIDÄN PERHEEN PAHAHENKI.”

Että terapiaa on ollut kirjoittaminen aiemminkin.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

Liikaa aivoja ?
Filed under: Päiväkirja

Tässä pohdin tuota tutkimusta, joka yrittää osoittaa, että bipoilla on harmaata aivoainesta enemmän kuin ei-bipoilla. Eli onko minulla liikaa aivoja ?

Sehän tietysti natsaisi.

Eli jos on liikaa aivoja, on liikaa ajatuksia. Se selvittäisi myös, tuosta jatkoksi, miksi niin moni kuuluisuus on paljastunut bipolääriksi. Viittaan kuuluisia bipoläärejä listoihin netissä. Jos on enemmän aivoja, on enemmän luovuutta ja visioita.

MUTTA

Jos on liikaa aivoja, on pääkuoressa myös liikaa tungosta, eli hallintokeskus on ylikierroksilla ja propun palaessa sprinkleri ei toimi. Palo-ovet on auki ja homma leviää käsiin. Tai siis aivoihin. Tietokonemaailmassa voisi sanoa, että keyboard overflow tai browser too slow, please close programs/windows to continue , kun menee liian nopeesti ja on liikaa ohjelmia yhtäaikaisesti auki. Ja I get a connect failure message when I attempt to connect to my server, kun menee liian hitaasti, eikä saa yhteyttä itseensä.

Ja vielä, jos kerran on liikaa aivoja, eikö vaistoon perustuva pyrkimys (viittaan esim.raskaana olevan naisen himoon syödä tiettyjä omituisia asioita kalkin tai raudan saamiseksi, kuten savea pula-aikoina ja maksamakkaraa uudempina aikoina ) bipoläärillä olisi yrittää saada aivojen ylikasvu kuriin esimerkiksi juomalla viinaa, joka tuhoaa aivoja tehokkaasti. Tai syömällä punaisia kärpässieniä ja mitä muuta huumeita niitä onkaan. Kärppäreitä en itse ole kokeillut, enkä tahdokaan, mutta alkkkkkoholia kyllä …. YÄK.

Hmmh ajattelemisen (mitä se on ?) arvoista. Ja koska mielestäni (universumin kokoisessa nupissani) olen jo neurologian asiantuntija ;-) , suosittelen lisätutkimuksia aiheesta.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

Roskia markkinoinnin silmissä
Filed under: Päiväkirja

Joopa joo, olinpa käymässä apteekissa kaupungilla. Kyselin apteekin tytöltä, että auttaisikohan sellainen kaliumsitraattivalmiste tähän nyt jo laajemmallekin levinneeseen vesipöhöön :) . Tyttö katsoi mun koipia ja sanoi kauhistuneen näköisenä, että mun pitäisi kyllä ensitilassa mennä lekuriin näyttämään ja hakemaan kunnon lääkettä. Minä sitten soittelin päivystykseen, jossa oli kuulemma n. 6-7 h jono. Rahaa ei tilillä ole kuin tarkkaan laskettu summa per päivä sairaspäivärahaan saakka, mutta tytön sanoista minuun iski paniikki. Sydänvaivaa en enää tähän muiden lisäksi tahdo ! No kurvasin puhelin korvassa yksityiselle päivystävälle. En saanut ketään mesenaattia kiinni, mutta päätin heittäytyä, terveys ennen kaikkea. Mitäs olin vetkutellut asian kanssa. Viime yönä nimittäin heräsin vähän väliä siihen, että sydän löi tyhjää. Ilkeältä tuntui silti ja huh, kun kuulin sen apteekin tytön hätistävän minua, oli pakko mennä heti.

No köyhät kasvakoot hämähäkinseittiä julkisilla terveysasemilla, yksityisellä odotusaika oli 1,5 minuuttia ja lekuri oli niin hymysuinen. Hän tunsi kaksisuuntaisen ja kuultuaan juttuni Zyprexasta, alkoi heti suositella Risperdalia. Kiva kiva, oikein ä..ä r e t t ö m ä n kiva. Kun muistin Risperdalista nähneeni niitä samoja kanteita, kuin Zyprexastakin, sanoin ettei se käy. No hänpä sitten kirjoittaa Seroquelia ja minä sanoin, että selvä. Olihan se lääke ainoastaan manian huippuja tasaamaan. En ottanut sitä apteekista, muutenkin tili tyhjä melkein, (sain kyllä lainaa) vaan päätin tulla ensin tutkimaan, mitä Seroquelista sitten kirjoitellaan.

Ja täällä ne kaikki kököttävät, Zyprexa, Risperdal ja Seroquel.

Eikä tuo LAWSUIT varmaankaan tarkoita lakipukua ;-)

Nyt on tilanne se, että alkaa tuntua pikku hiljaa siltä, että olemme hiukan suurempien yhtiöiden, kuin Puutorin Nakkikioski välttämättömiä kuluttajia, joiden sisuksiin nakataan koemielessä hiukan “sinnepäin” pillereitä. Joita sitten mainostetaan miljoonilla lääkäreille ympäri maailmaa. Eikä lääketehtaan kuulakärkikynä enää ole mikään juttu, seminaaria pukkaa, koulutusta ja ollaan sitä vakuutuskuvioissakin kovasti mukana.

Jotain hyvääkin tuohtuneena kirjoitellessa sattui silmiin, Healthy Skepticismin aika mielenkiintoiset sivut, laitan linkkeihin. Lainasin sieltä kohdan artikkelista nro 200,
Making Drugs,Shaping the Rules, kas tässä:

“The Texas guidelines advise doctors to choose Risperdal or one of four other new antipsychotics – Zyprexa from Eli Lilly, Seroquel from AstraZeneca, Geodon from Pfizer or Abilify from Bristol-Myers Squibb – unless they can explain in writing why an older drug would be better. If a patient does poorly on the first medication, doctors at state hospitals and mental health clinics are advised to try another of the new drugs next. Texas officials said such guidelines were simply a road map for doctors, who can explain to the state on written forms why they are not prescribing a recommended drug.”

Intressanttia, quite intressanttia.

Joka tapauksessa lekuri siis innokkaana kirjoitti Seroquel-reseptin, printtasi sen ja meikäläinen katsoi H.Moilasena ja loihen lausumaan : – mitenkäs sitten nämä turvotukset ? lekuri vilkaisee kinttuja ja kirjoittaa nesteenpoistoreseptin hivenen “no tämä nyt ei ole niin tärkeää-näköisenä” , vaikka se olikin minun ainoa asiani hänelle, . Syy hänen ilmeeseensä selvisi apteekissa, lääke maksoi vaivaiset 4,04. Huomasin apteekin penkillä, että siihen reseptiin oli, ilman pyyntöäni, kirjoitettu vielä jotain voidetta, arvatenkin oikean tehtaan ja kas vain 8,3 mrd liikevaihtofirmahan se siinä. Kun taas tämä halpa, mitätön diureetti olikin suomalaisen lääkeyhtiön, Orion Pharman. Ei jotenkaan tunnu ihmeeltä, ettei se 53,84 maksanut lekuri kovasti innostunut suosimaan halpaa. Kyllähän asia selvästi pullajalkaperspektiivistä näyttää siltä, että lääkärit ovat osa suurta markkinointilohikäärmettä, joka potilaan kulmakarvoja poltellen syöksee pillereiden nimet ulkomuistista, joskus vähän ennen, kuin potilas on edes sanonut, mikä häntä vaivaa.

Mutta me voimme tehdä jotain, me potilaat, roska markkinoinnin silmässä.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

Ryhmässä
Filed under: Päiväkirja

Tänään pohdimme terapiassa ryhmän rakennetta. Miten monenlaista eri ihmistyyppiä on ryhmissä ja kuinka kaikki ovat yhtä lailla tärkeitä. Itse kuulun ryhmässä tasapainottajien joukkoon. Luontainen taipumukseni on pyrkiä saamaan kaikkien äänet kuuluville ja samalla yrittää pitää suuna päänä kukkoilevat besserwisserit maan tasalla, saada heidät ymmärtämään, että he eivät ole yhtä kuin koko ryhmä. Ryhmissä eri tyypit ärsyttävät toisiaan, se on luonnon laki. Minua ärsyttävät päällejyrääjät, jotka tietävät hiljaisten pysyvän hiljaisena, mitä kovemmalla äänellä he itse asiansa esittävät. He myös tietävät, että ilman tasapainottajaa ryhmässä, he saavat päätöksensä läpi, he eivät piittaa jälkipuheista, koska ne eivät vaikuta tehtyihin päätöksiin. Minä luonnollisesti ärsytän besserwissereitä, he eivät saa minua pysymään hiljaisena ja minä sotken heidän yksipuolisesti tekemänsä ryhmäpäätöksen syntymisen keskeytyksilläni. Mutta minä ärsytän myös sitä osaa hiljaisista, joka ei halua osallistua julkisiin ryhmäpäätöksiin, vaan haluaa ainaisesti pysyä taustalla jälkipuhetasolla.

Ryhmäpäätöksen yksimielisesti on viime päivinä jälleen päättänyt tehdä muutama suomalainen työnantaja, näistä viimeisin, Finnet, aloittaa YT-neuvottelut. Tämä merkitsee surua monessa kodissa, huolta toimeentulosta ja tulevaisuudesta. Ikävä asia on, että aina, kun tulee lisää työttömiä, työtä tuntuvat tarjoavan yhä huonompaa palkkaa ja työoloja tarjoavat työpaikat. Tämä on toivottavasti vain mörkö omassa päässäni. Olen hyvin läheltä seurannut näiden suurten ( ja yhä suuremmaksi kasvavien) ketjujen tarjoamien työpaikkojen työoloja ja todennut ne melko arveluttavaksi.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

October 3, 2005
Seksillä rakkautta ?
Filed under: Päiväkirja

Yksinäisyys on nykyelämän vitsaus. Toki se on ollut elämässä mukana hieman pidemmän aikaakin, jos katsoo historian kirjoituksiin. Tänään yksinäisyys on sairaus, johon sairastuneet pelkäävät Kainin merkkinsä näkymistä ja ovat siitä syystä ryhtyneet moninaisiin toimenpiteisiin yksinäisyytensä peittämiseksi. Pohjimmiltaan ihminen etsii aina onnea, se on tärkeä ehto olemassaolollemme. Useimmille onni merkitsee samaa kuin rakkaus. Tässä onnen etsinnän viidakossa ihmispoloinen on kuitenkin seonnut ja rakkauden syntyminen on vaivihkaa vaihtumassa seksin eri asteisiin. Uusi ihmiskontakti mitataankin liian usein seksimittarilla ja osapuolet jäävät ilman rakkaussuhteen tuomaa täyttymystä. Yksinäisten armeija kutsuu toisiaan mitä kinkeimmin seksitoivein. Tuntuu. ettei kukaan edes pidä asiaa kummallisena, tämähän on nykyaikaa. Tulee väkisinkin mieleen, että ihmissuhteista on tehty kulutushyödyke, jota, kuten monta muutakin tuotetta, myydään seksillä.

Parisuhteet eivät ole muodissa, koska niin moni ihminen on alkanut pitää vapauttaan ja itsenäisyyttään uhattuna sitoutuessaan toiseen ihmiseen. Ajatus on nurinkurinen, koska välttelemällä sitoutumista ihminen itse asiassa tuomitsee itsensä toiseen vankilaan, yksinäisyyteen ja kaipuuseen. Yksinäisyys käsitetään nykyään liian usein seksin puutteeksi, vaikka juuri pelkän seksin harrastaminen yksinäisyyden torjumiseksi on melko paha myrkky. Se kasvattaa epävarmuutta ja masennusta yksinäisten ihmisten keskuudessa ja etäännyttää heidät entisestäänkin luonnollisen ihmissuhteen solmimistaidoista. Vielä ei kaikki toivo kuitenkaan ole mennyt, joka päivä rakastutaan, luodaan uusia, kestäviä ihmissuhteita, vannotaan rakkaudenvaloja ja nautitaan toisen ihmisen sisäisestä kauneudesta. Täytyy vain kääntää pois katseensa treffipalstojen sairaista viesteistä ja uskoa, että rakkaus on tuolla, odottaa ja avaa sylinsä. Pois siis kyynisyys, sen antamat mustat lasit pimentävät liikaa.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

Syyllisyys
Filed under: Päiväkirja

Tuli mieleen tuosta Empun jutusta, jonka otsikon vaihdoin hieman paremmaksi, että taidan tuntea syyllisyyttä noiden loppuvaiheiden osalta vieläkin. Siksi paljon juttuni painottui selvittämään Empun sairauden eri vaiheita ja varsinkin kaikkea, mitä hänen hyväkseen yritin tehdä. En siis vieläkään usko eläinlääkärin selvällä suomella ja ammattitaidon antamalla varmuudella lausuttuja sanoja, joilla hän selvitti minulle, että Emppu menehtyi vanhuuden mukanaan tuomiin vaivoihin.

Puhuimme eilen äitini kanssa syyllisyydestä, siitä että nainen varsinkin kantaa elämänsä ajan turhaakin syyllisyyttä mukanaan. Kun esimerkiksi aviomies pettää ja jättää kodin ja kaiken toisen naisen vuoksi, syyllisyyden taakan ottaa harteilleen petetty vaimo. Epäloogista toden totta. Kun joku läheinen menehtyy, syyllisyys kurkistaa järkytyksen jälkeen, silloin se on jossittelun pikkuveli. Mitä tein väärin tai jätin tekemättä, että näin pääsi käymään. Mitä jätin sanomatta rakkaani elämän aikana, mitkä olivat viimeiset sanani. Ja aina tuntuu löytyvän jokin seikka, josta voi kantaa syyllisyyttä. Tällaisessa läheisen menetykseen liittyvässä syyllisyydessä voi joskus olla positiivinenkin kaiku, kuinkakohan moni sairaiden läheisyhdistys tai muu sen kaltainen on perustettu syyllisyyttään karistavan ihmisen aloitteesta.

Työpaikoilla naisen tuntema syyllisyys saa aikaiseksi kummallisia kiharoita. Jos hän pärjää paremmin, kuin kanssasisarensa, alkaa hän helposti syyllisyyden tunnossaan tyhmentää itseään muiden naisten seurassa. Sama juttu pomojen suhteen, jos nainen päihittää pomonsa ammattitaidossa, hän usein leikkii sihteerikköä, puuhaa kahvinkeiton kanssa ja kyselee tahallaan tyhmiä. Nainen tuntee syyllisyyttä paremmuudestaan. Ja tästä minulla on kokemusta. Ne huonommin pärjäävät naiskollegat tuntevat tietysti myös syyllisyyttä ja alkaa mahdoton sirkus. Syntyy panetteluklikkejä ja johtajan miellyttämistä keinolla millä hyvänsä. Ja sitten pinnan alla kuohuu tosi synkästi, syyllisyyden tunteminen on antanut naiselle syyllistämisen aseen. Sillä ammutaan kovin panoksin ja pienen tähtäilyn jälkeen panetteluklikki löytää tähtäimeensä kuukauden syntipukiksi valitun, paremmin työnsä osaavan naistoverinsa. Rumaa jälkeä.

Lapsensa suhteen nainen, jos mahdollista, tuntee syvimmät syyllisyyden ajatuksensa. Kaikki kuhmut ja naarmut koetaan omaksi syyksi. Ja kun neuvola ja koulu alkavat suoltaa kehityskäyriä eri asioita koskien, jokainen viivan alitus on äidin syytä. Jos koulumenestykseen tulee ryppyjä, alkaa äiti etsiä syitä omasta toiminnastaan. Kun lapsi rakastuu ja luo ihmissuhteita, kaikki epäonnistumiset äiti käsittelee omassa sydämessään, millaisen mallin hän on lapselleen antanutkaan. Jopa lapsen tuskailu oman ulkonäkönsä kanssa kaatuu äidin syyllisyyskuormaan. Näitä voisi jatkaa, mutta eiköhän tuosta saa kuvan mistä kaikesta äiti tuntee syyllisyyttä lapsensa suhteen.

Tila, jossa syyllisyyttä ei tunnettaisi, ei ole normaali, mutta tila, jossa syyllisyyttä tunnetaan melkein mistä vaan, on epänormaali. Pitäisi olla syyllisyyskoulutusta naisille, että he voisivat jättää turhan taakan ja jatkaa matkaa varmoin askelin ja tuntevin mielin. Ilman turhaa syyllisyyttä.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

Tieto on valtaa
Filed under: Päiväkirja

Tieto on valtaa sanotaan. Mutta miten sen vallan käytän ? Muistanko juureni ja asetun omieni tueksi, puolustamaan yhteistä asiaa. Vai käykö niin, että valta sokaisee, pyyhkii juuret. Omat, nuo odottamaan jääneet, saisivat jäädä odottelemaan. Olisi toisiakin hienon tiedon hankkineita, mielenkiintoisempia haasteita älylleni. Kävisin tietojen taisteluun uusien vertaisteni kanssa ja menneisyyteni olisi vain enää kaukainen, lähinnä fyysinen osa kasvuani ihmisenä.

Kuvittelenpa hetkisen.

Tiedon tuoma viisaus on minut siis suloisesti sokaissut. Pelkkää kirkkautta on elämäni ylevä kulku. Jonain päivänä suuntaan askeleeni syntymäseuduilleni. Komeasti kalskahtelevat oppimani uudet sanat kotikyläni raitilla. Hiljaisina nimikirjoituksia pyydellen pokkuroivat entiset opettajani. Mutta mitä kummaa, kodeissaan nuo entiset, edelleen sivistymättömät ystäväni, onnellisina leikkiä viisauksistani laskevat, toistensa kanssa hörötellen nauravat, naapureidensa kanssa yhdessä aitaa rakentavat. Eikä minulla ole siellä enää kotia.

Siispä toivonkin elämäni jokaisena päivänä etsiväni nöyryyttä olla se viisas, joka tavoittelee viisautta ja aina tiedonjyväsen löytäessään, jakaa sen muiden kanssa. Ja käyttää saamaani tietoa tehdäkseni hyvää maailmassa, ei tuhlata tietojani vain vaihtamalla niitä toisiin tietoihin.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

Viha
Filed under: Päiväkirja

Viha on hankala ja ristiriitaisuuden harsossa elävä tunne. Jokaisessa ihmisessä on vihaa, se kuuluu peruselementteihin. Mutta homma alkaa kusta kintuille, kun vihan tunteminen, näyttäminen ja kohtaaminen on useimmiten kolminaamaista ja tukahduttavaa.

Vihaa ei saa näyttää, se on häpeällistä ja määräystä ei evästä juuri minkäänlainen selvitys, miksi vihaa ei saa näyttää. Lapsena usein tulee loukatuksi tai jopa kiusatuksi, mutta kun näyttää vihansa vääryyttä kohtaan, huomaakin kohta olevansa häpeäpaalussa, kiusaajan hymyillessä ylimielisesti aikuisten takana eli opimme, että kiusata saa, muttei puolustautua vihaisena. Alamme siis lukea merkkejä siitä, että kiusaamiseen on paras vastata kiusaamisella.

Aikuiset eivät opeta lapsille vihan hallintaa. Lapset näkevät vanhempiensa ilmaisevan vihaa kyllä, rajustikin joskus, kohdistui se sitten lapseen tai muuhun ympäristössä olevaan asiaan.
Lapsi on aikuisen vihan nähdessään aina pelokas. Viha on siis pelottavaa, katsoo sitten vierestä tai on kohteena. Mutta lapsi ei vastaa vihaan vihalla, vaan alistuu.

Kun saamme vihanpurkauksia, ei niiden hallintaan saada kasvatusta. Vihan purkamistahan todella pitäisi turvallisessa kodissa voida harjoitella niin kuin kävelemään oppimistakin. Kun opettelemme kävelemään, on terävät huonekalut pehmustettu ja alahyllyt tyhjennetty. Mutta vihaa emme voi opetella purkamaan. Se aiheuttaa toisissa ihmisissä hämmennystä ja usein puolustusreaktion. Tai vastavihaa.

Tuossa tuollaisia ryöppyjä aivoista, mutta tässä vielä lisää.

Kun minä aikani nielin oman ja muiden vihan, saamatta selville, miten sitä käsitellään, se alkoi hyökätä minua itseäni kohti. Ja iskee vieläkin. Eli, koska en tiennyt miten vihaa käsitellään, sain kontrolloimattomia vihakohtauksia, joita pelästyin todella pahasti. Ja pikku hiljaa käänsin noista vihanpurkauksista tulevat häpeäsignaalit itseäni kohti. Ja aloin rangaista itse itseäni. Viime vuosina olen paljon kelannut auki tätä viha-asiaa, voidakseni lakata tämän kauhun kierteen, aika homma kuitenkin, kelaa tässä nyt viiskyt vuotta vanhat vääristymät ojennukseen. Mutta pikku askelin etenen.

Olen miettinyt, että olisi myös voinut myös käydä niin, että vihani olisikin purkautunut minusta pois päin, kohdistunut muualle, kuin itseeni.

Täällä siis opetetaan kyllä käsittelemään monia tunteita, enemmän tai vähemmän, mutta vihaa ei opeteta käsittelemään. Sen edessä tunnemme avuttomuutta, koska vihan voima on suuri, pelokkuutta, koska viha ohjaa meitä, emmekä hallitse sitä.

Vihan hallinnan miettiminen on hyvä ajatus. Viha kuuluu elämään.

No johan oli ryöpsähdys sekavasti kirjoitettuja aivoituksia, mutten ole vihainen itselleni :)
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

September 24, 2005
TicTacToe
Filed under: Päiväkirja

“Kun ihmisestä tehdään voiton tavoittelun huumassa kertakäyttötavaraa, ei pitäisi olla suuri yllätys, että ihminen selvitäkseen opettelee elämään kertakäyttöelämää.” Katilin miete päiväkirjasta 18.9.2004

Löysin tänä aamuna viime vuotisen päiväkirjani, muistattehan sellaisen, jossa on valkoisia sivuja ja johon kirjoitetaan kynällä.

“5.6.2004 : Mä en ikinä tiedä missä mä havahdun takasin elämääni. Mitä mä olen tehnyt ? Itselle. Muille. Yhtäkkiä mä vaan seison keskellä tuntematonta tilannetta ja ympäristö on vieras. Ihmiset on vieraita tai ei. vieraita, vaan tuttuja, jotka on ottaneet ihme ilmeen kasvoillen. Sellaisen pidättyvän. Ne on kohteliaita tai loukkaantuneita. Enkä mä tajuu miksi. Mä seison siinä niin yksn kun kukaan ei kosketa mua. Ja mä teen pieniä tehtäviä ja jatkan elämää. Kunnes taas seison yhtenä päivänä siinä ja ihmettelen. TicTacToe. Ei mitään hallintaa. Neuvoja satelee. Ja kaikesta olen samaa mieltä. Mutta silti taas olen siinä enkä tunne tilannetta. En tajua. TicTacToe. Oikee vai väärä rasti/nolla ? Ihan yhtä paljon mä pystyn suunnittelemaan mun elämää. Ja kun en ymmärrä haluan satuttaa itseäni, edes.”

Eipä ole tunne paljoa muuttunut TicTacToe, vieläkin tuntuu, että päätökset elämäni hallinnasta tehtäisiin jätkänsakissa tuntematonta vastaan.

Tänään on aamu parhaammasta päästä, ylös seitsemältä ja sänky on pedattu, luin aluelehden aamukahvilla ja katselin tarjoiuksia. Jääkaapissa on valmista kaalilaatikkoa ja pussissa perunoita, joita keitän lisukkeeksi. Eilen keksin korvikesuklaareseptin, jota tulee varmaan käytettyä tulevaisuudessa useinkin. Suklaahan on pelkkää rasvaa. Otin siirappia ja sekoitin siihen kaakaojauhoa, sitten lisäsin 30% Leviä, kunnes seos oli ihanan pehmeän kiiltävää tasajakoista mössöä. Sitä pikkupikkulusikalla. Taivaallista. Enkä ole varma, mutta kuvitteleisin, että rasvaprosentti ainakin oli alhaisempi, kuin valtaosassa kaupan suklaita, sokeria tosin oli reilummin, tarkoitushan oli, että se tuo lohtua iltaan.

Päivän suunnitelma on laittaa lenkkarit koipiin ja lähteä metsäretkelle katsomaan olisiko tattiosastolla tarjottavaa, olen täysin narahtanut sienen metsästykseen
ja kyllä maistuvat saaliitkin. Tänä vuonna näyttää, ainakin toistaiseksi, hyvältä rihmaston kannalta. Rakastan sitä huumaavaa löytämisen tunnetta keskellä metsää tuulen humistessa. Kartasta aikoinaan katsoin vielä tämän asuinalueenkin, että metsää riittää lähellä, vaikka kaupunkiin onkin matkaa vain 12 min bussilla. Helsingin hienouksia maalaistytölle.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)


[ Katilin Kirjoituksia ]
Blogikysely
07.07.2005 - 11:38
Tänään pitkästä aikaa käväisin katsomassa blogieni lämpötiloja. Kun Hot-lista tuli, sain itse kuumeen, pakko oli koko ajan seurata potilaan tilannetta. Sitten huomasin, että syy miksi kävin tsekkaamassa sijoitusta olikin mennyt hiukan vinoon pääkopassani. Eihän se sijoitus ollut alunperin mun päiäkirjan pidon tavoite. Ei tämä herranjestas ole mikään kilpajuoksurata. Rauhoituin ja palasin tekemään omannäköisiä blogeja. Käväisen kyllä mielellään katsomassa lämpötilaa, saan siitä lisäiloa elämään. Joku toinenkin, kuin minä ja sisko, tykkäää. Nostaa olematonta itsetuntoa ja saa hymyä allekirjoittaneen ankeaan elämään. Kiitos kaikille, jotka piristitte tänäänkin päivääni.

+38.5° [ ] Sadepuu [i]
+38.1° ? [ ] Katilin Kirjoituksia [i]
+37.7° [ ] Raintree [i]

Kiitos & Iso Hali

PÄIVÄN BLOGIKYSYMYS:

Jos bloggailu olisi välineurheilua, mitkä olisivat tärkeimmät välineet ?

Oma vastaukseni on sydän.

Kommentit (4) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Man nude with tumbleweed
06.07.2005 - 19:27
Katselin kuvia ja törmäsin Ocaiwin sivuilla valokuvaan Man nude with tumbleweed, jonka on ottanut Herb Ritt. Mielenkiintoisia kuvia tehnyt mies, joka poistui kameran takaa 26.12.2002

*pikkupiru kuiskaa* ei tässä enää uskalla elävien valokuvaajien töitä käydä arvioimaan, hyppäävät kohta kommenttilaatiikkoon nokka tuhisten, että kukas aivoton akka siellä kehtaa taidetta ruotia

Kuva on niin hyvä, en osaa tieteellisesti selvittää. Aloin sitten tutkia mikä tuo tumbleweed, joka alastoman miehen päässä oli. Löysin Desert USA sivun, jolla kuvaillaan tuollaisia tuulen kuljettamia kasveja. Suomesta löysin niiden sukulaisista revonhännän, joka kuuluu Amaranthus-sukuun , tuo revonhäntä sitten taas onkin syötävää sukua. Toinen tumbleweedlaji on Russian Thistle eli Salsola kali, suomessa otakilokki. Tuo Russian Thistle, viittaa eurooppalaiseen alkuperään, vaikka kasvi nyt siellä Amerikan autiomaassa nykyään pyörii.

Arvatkaa kenen oppikoulukasvio oli pursuileva, harmi ettei silloin ollut tätä nettiä, olisin päivän keräilyn jälkeen saanut yötä myöten etsiskellä, muistan että sen aikuinen kotini sijaitsi 1900-tai jotain luvun alun kaupallisen puutarhan alueella. Ja kyllä löytyi sellaisia kasveja, joita ei syksyllä sitten opettajakaan tuntenut.


Kommentit (0) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Vanhempaa Madonnaa
06.07.2005 - 14:43
Äsken radiossa, nuori kundi sanoo : Ja kohta vähän vanhempaa Madonnaa."
Ja sitten tulee Like a Virgin, jonka Madonna levytti vuonna 1984, elikäs about 21 vuotta sitten, ei kovin vanha Madonna siis.
Kommentit (0) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Naakat kulkee suu auki
06.07.2005 - 13:46
Ulkona on niin kuuma, että naakatkin kävelee suut auki. Ja mulla rassukalla, hikipäällä, oli pakkopesutupa, kaikki sopivat vaatteet oli korissa, pari viikkoa olen tullut toimeen nyrkkipyykätyllä perussetillä. Pesutupa on tossa 40 metrin päässä, mikä tekee 80 metriä, kun vien ne pyörimään, 80 metriä, kun haen ne pois. Yleensä iloitsen pesupäivistä, tulee reippailtua, varsinkin kun osa matkaa on 4,5 kerrosta portaita, elikä yhteensä pesutupapäivä tietää 160 metriä mäkikävelyä ja 18 kerrosta portaita. Hyötyliikuntaa, jota muutenkin enimmäkseen harrastan, en näet siedä kuntosalin peilejä..ihan vaan siksi (joo joo oikeesti ainoo syy.). Mutta tänään tuo kassin kanssa taapertaminen.....puuh...vettä täytyi juoda urakalla ja äsken söin suolapalaa, ettei käy kepposesti. Kauhee mä olen, kun aina helteestä (jälleen kerran) valittelen, mutta kun en vaan saa tarpeeksi happea, niin en saa. Lämpö syö hapen ilmasta ja mulle tulee hirvee olo.

Selaillessani näitä blogeja, olen nähnyt valtavasti neuleblogeja. Niissä toki puhutaan muustakin kuin puikoista. Mutta näkyy hienoja kätten töit. Mietin elämäni käsityöhistoriaa ja ei ole kovin sankarillinen. Hienoja ideoita on paljon ollut, jotkut (lue harvat) ovat onnistuneetkin, mutta puikot ja lanka...öhm...ei ole alaani. Testasin jopa äsken itseni, tulos tukee edellistä huomiota. Testin löysin Kästyöblogista-

Knitting Novice
You appear to be a Knitting Novice.You might be just taking up the hobby and still
feel a bit intimidated by the whole process.
You might not know a purl from a knit stitch
and those cryptic codes that others call
"patterns" seem pretty intimidating,
but it's something you've been meaning to learn
and you are having fun trying.http://marniemaclean.com

What Kind of Knitter Are You?
brought to you by Quizilla
Kommentit (0) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Keisarikortti
06.07.2005 - 01:53
Minhiltä löysin tällaisen:

The Emperor Card
You are the Emperor card. The Emperor leads the way
into the world that The Empress allowed us to
experience. He is the archetype of the Father
who provides the organization and structure of
the world. The Emperor is the government, and
as such represents control. At this stage in
The Fool's Journey, there is no need to deviate
from the status quo. By participating actively
in society, we come to an understanding of
social structure. The Emperor applies the laws
and rules for us to follow. The Emperor is the
first of the zodiacal attributions in the major
arcana. He shares with Aries a creative energy
and, at his best, responsibility for the
subjects in his charge. At his worst he can
become domineering and authoritarian. Image
from: http://emperor.sierra.fr/fr/

Which Tarot Card Are You?
brought to you by Quizilla
Kommentit (2) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Kuumaa
05.07.2005 - 18:35
Dziisus että oli kaupungilla kuumaa. Oli ns pakkoasia, en muuten olisi mummokylän pysäkkiä kauemmaksi lähtenyt. Kummaa kuinka sitä löytää varjoisia reittejä ja paikkoja. Tänään istuin Ympyrätalon varjoisalla puolella pultsareiden keskellä. Joo, vanhat kamuni Irkku, pyllylleen sammunut Ykä ja Alkosta ilman ostoksia hoippunut Kale siinä selvittelivät elämän syviä totuuksia. Irkku huuteli Ykälle - yks-kaks-kol nyt ylös siitä saatana. Kale tuli Irkun luo ja kertoi, ettei myyty. -Saatana, nyt tarttee saada Ykä ylös, mennään Possarille, sillon virolaista. Ykä ! yks-kaks-kol nosta nyt sitä persettä helvetin tuppikulli.Kesäistä ja mukavaa terassitunnelmaa....

Kävin Hakiksen hallista hakemassa maustamattomia broilerin siipiä. Henk.koht. allekirjoittanut on saanut tarpeekseen siitä hirveästä, kaikki keltaiseksi värjäävästä marinointi (my ass) möhnästä, joka maksaa pari euroo kilo. Välillä on oikein heiluteltava sitä pakkausta, että löytää sen kanan joukosta. Mistä tulee mieleen vielä hirveämpi suomalaiskeksintö, tulisesti maustetut siivet. Kaikkien möhnien perusaine tuntuu olevan kuorma-autollinen selleriä. Mä satun nimittäin inhoamaan selleriä, mulle tulee siitä päänsärky. Allerginen tai ei, en tykkää.

Meillä syötiin kotona aina mummolasta tullessa oikeaa kanaa. Siinä se nypittiin ja perattiin alusta saakka. Keitettyä kanaa, nam. Nyt on siivet sitten olleet uunissa kypsymässä. Hieroin suolaa ja oliiviöljyä ennen kypsentymistä. Tuoksu muistuttaa tosi paljon sitä lapsuuden ajan kanan tuoksua. Muistelen, että oli sellainen Anttilan grillikin kalliolla, siinä oli varras, jonka päässä oli pyörityskampi. Kestihän kana tosin kauan kypsyä, mutta oli se sitten hyvääkin. Kyytipojaksi oli Perryä, sittistä. Asuttiin meren rannalla 8 vuotta, kun oltiin talkkareina sellasessa huvilassa. Siellä oli oma pikku kallioranta. Joskus ongittiin pikkuahvenia ja otettiin vaan ne sisukset pois, huuhdeltiin merivedellä ja laitettiin suolaa sisälle. Paahdettiin kypsiksi rantakivistä rakennetulla nuotiolla, jonka päälle oli laitettu kanaverkkoa. Syötiin nälkäisinä sorminemme. Ah lapsuuden makuja. Ja muistoja.
Kommentit (1) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Katili, vapaana syntynyt
04.07.2005 - 18:12
Enkös minä tässä juuri puhunut taiteen vapaudesta, no päätinpä sitten ottaa tuolta Hillityn Kukon (joka jostain kumman syystä usein lipsahtaa sormistani Hulluksi Kukoksi, eikä se liity tuon blogin pitäjään, vaan kai sitten ikääntyviin aivoihini), sivuilta millainen kirjoittaja olen testin ja.......



You are a freeform writer. Individualistic with a
sense for the different and challenging, Walt
Whitman and his poetry lacking meter and rhyme
is just what the doctor ordered. You're quick
to write something that the rest of the world
doesn't accept as poetry, quick to separate
yourself from the average joe. An author with a
true sense of self, you have confidence in your
abilities and aren't afraid to show it. :) GO
YOU!

What's YOUR Writing Style?
brought to you by Quizilla
Kommentit (1) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Seurantaa
04.07.2005 - 11:05
Hillityn Kukon sivulta löytyi melko monipuolinen blogi- ja mesetutkimus, johon tietenkin otin osaa. Sieltö nappasin tähän tämän:Take the MIT Weblog Survey
Kommentit (0) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Litinää ja lipsahduksia
04.07.2005 - 00:06
Limaisen kielen litisevää liikehdintää, himokkaat huulet tahriutuneina ruumiin eritteisiin, käheä ääni kuiskaamassa kutsua ruumiin iloihin ja synnin salaisiin nautintoihin. Ei , en ole ajatellut kirjoittaa seksitarinaa, ainakaan nyt....ööö.. ainakaan tänne. Muualle olen saattanut joskus....vahingossa.... Ei, kyse on television miltei joka ilta lähettämästä tiedotteesta. Että jäätelö on nyt kaupoissa. Viisi makua, vieläpä. Että on mauton mainos mun mielestä. Ei siis edes karvan vertaa seksikäs ja tuotteesta tuolla lailla kertominen seuraa minua ainakin pakastealtaalle asti. Aina kun näen mainostetut tuotteet, kuulen litinää korvissani ja mieleen tulee katkeamaton kielestä roikkuva lima.

Byrokratian Lipsahduksia-sarjassa sain tänään kuulla taas aivan uskomattoman tarinan. Eräs ihminen, joka on omaa syyttään ollut työtön ja varaton jo parisen vuotta, on joutunut opiskelemaan virastosotaa kantapään kautta. Ja hän tietääkin jo nykyään,

mitkä paperit pitää olla millä virkailijalla missä toimistossa ja milloin, ja mitkä lomakkeet on liitettävä lisäselvityksen harkinta- ja tarkistusmääräyksen AL2234.2 yhteyteen, sikäli mikäli hakijan X909.1a-luokituksen mukaiset soveltuvuusmääräykset korvauksen saamiseen ovat TLtL § 24. 11.pyk. mukaan muuttuneet siten, että säännön 12.3 perusteella voidaan olettaa hakijan tulevan toimeen ilman mainittua korvausta ja hänen tulisi viipymättä kääntyä asiasta vastaavan viranomaisen puoleen uuden anomuksen mahdollisen vireillepanon tarpeellisuuden arvioimiseksi.

Ja hänen on pakkokin tietää, ettei lentäisi ulos kodistaan tai näkisi nälkää.

No tänään tuli vuokranantajalta ystävällinen kirje, että vuokria on vähän jäänyt rästiin. Tuttava selvitteli vuokranantajan kanssa asiaa ja selvisi, että virasto S oli kyllä maksanut viime kuun vuokran, siinä oli vain pieni pilkkuvirhe. Kun vuokra on 515 euroa, oli virastosta maksettu 5 euroa 15 senttiä !!! Sillä lailla. No vuokranantaja oli kyllä ymmärtänyt tuttavaani, joka nyt menee tietysti virastoon S. Tosin se ei kesällä ole auki kuin 4 päivää viikossa, keskiviikkoisin se on suljettu. Nyt tuttavallani onkin aimo ongelma. Hän sai muutama viikko sitten työvoimatuella kesätyötä.. Mitenkäs sille uudelle pomolle sanoisi, että täytyisi päästä virastoon S tiistaina (joka on merkattu työpäiväksi) puhumattakaan, että lisäksi virastossa S voi joutua viettämään 1,5 h - 3 h, riippuen virkailijoiden kesäruuhkasta. Ja että, jollei virastoon S pääse, tulee häätö.

Virasto S varmaan sitä paitsi vain katsoo asiaa siltä kannalta, että onhan sitä vuokraa sentään maksettu, vaikkei ihan kaikkea. No oikeasti tiedän tuttavani pärjänneen niin hyvin kesätyössään, ettei asiointivapaaseen ole mitään estettä. Eikä hakemusta tarvitse oikeaksi todistaa ja jättää jäljennöksineen anottujen asiointivapaiden käsittelylaatikkoon, joka tyhjennetään joka päivä, mutta arvaapa mihin aikaan, ähäskutti, etpäs tiedäkään, ja vaikka tietäisitkin, etpäs tiedä mihin kasaan se pannaan, et edes missä kaupungissa se pannaan johonkin kasaan, köyhä ....

Ai kun olin ilkeellä päällä taas. Mutta helpotti.
Kommentit (1) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Tärkeiden Taulujen Galleria
03.07.2005 - 11:29
Lapsena olen huoleton ja vapaa, koska sisin on avoin, tauluton tila. Vain tämä hetki on tärkeä. Rakkaus, turvallisuus ja seikkailuun kutsuva kesätuuli.

Nuorena haalin tauluja joka puolelta, uusin on aina "se ainoa oikea".Vain tämä hetki on tärkeä. Seikkailuun kutsuva rakkaus ja tulevaisuus.

Aikuisena pistän tauluja järjestykseen ja mapitan hölmöimpiä. Käytän hyllyllä olevia tauluja jäkikasvun opettamiseen. Huominen on tärkeä. Turvallisuus ja rakkauden antaminen.

Keski-ikäisenä vien lisää tauluja ullakolle. Alan viettää enemmän aikaa ullakolla. Eilinen on tärkeä, valitsinko oikeat taulut.

Vanhana muutan ullakolle, pyyhin pölyjä tauluista. Välillä etsin kadonneita tauluja, kyllä niiden piti täällä olla. Tämä hetki on tärkeä. Mitkä taulut luovutan jäljessä tuleville.

Tosi vanhana olen huoleton ja vapaa, koska sisin on tyhjäksi pyyhitty, tauluton. Vain tämä hetki on tärkeää. Rakkaus, turvallisuus ja muistoja kantava kesätuuli.
Kommentit (0) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Metsäretki
02.07.2005 - 12:25

Rakkaalle äidilleni, joka vielä 73-vuotiaana polkee pyörällään kaikki matkansa. Bussit on laiskoille :-)

Mäen puolivälissä Eila nousi pois polkimilta ja talutti pyöränsä pientä polkua pitkin tutulle kivelle. Puolukan varret olivat täynnä kukkia. Myöhemmin syksyllä saisi mukavasti säilöön, jos vain ehtisi metsälle asti. Eila laittoi pyöränsä nojalleen mäntyä vasten, riisui kypärän ja ripusti sen ohjaustankoon roikkumaan. Hän istahti pehmeän sammaleen peittämälle kivelle. Tässä hän oli istunut monet kerrat ennenkin. Hän kaivoi taskustaan nenäliinan ja niisti. Läheisen puun oksalta lähti lentoon jokin lintu. Eila kuunteli, jos tunnistaisi sen äänestä. Silmät olivat sen verran hiestyneet, ettei hän pystynyt erottamaan mikä se oli. Mitään ei kuulunut, varmaan räkättirastas, niitä oli täällä paljon. Tänään hän oli käynyt lähteellä katsomassa, vieläkö se olisi käytössä. Kahdeksan vuotta oltiin asuttu siellä hirsitalossa meren rannalla. Hänen mieleensä oli tullut talviset vedenhakumatkat lasten kanssa. Suuri saavi puisen reen päällä loiskuen he olivat punnertaneet kapeaa tietä, jarruttaneet varovasti loppumäessä, ettei saavi olisi kaatunut. Kaikki osasivat silloin käyttää vettä varoen. Nykyään tuli itsekin välillä laskettua hanasta pitkään, ennen kuin tuli tarpeeksi kylmää. Ihan niin kuin ei voisi laittaa jääkaappiin kannullista ja ottaa sieltä, kun janottaa. Eila huiskaisi hyönteisen pois korvaltaan. Ei kai vaan hirvikärpänen. Hän kokeili muutaman kerran, ettei korvan takana tuntunut mitään.

Mustikkamuki tuli yhtäkkiä hänen mieleensä. Vanhin tytär, joka aina oli rustaillut tarinoita, oli kirjoittanut äitienpäiväksi runon. Siinä oli ollut mustikkamuki. Tytön kanssa tuli kykittyä monet kerrat mustikassa ja puhuttua kaikenlaista. Runsas vuosi ja tyttö täyttäisi viisikymmentä. Ja nuorin lapsi, sellainen taistelija siitäkin vihdoin löytyi ja nyt sekin oli jo isoäiti. Kolme lapsenlasta ja yksi lapsenlapsenlapsi. Isoisoäiti. Huh-huh, miten aika vaan oli hurahtanut. Poika, jos olisi saanut elää, olisi tänä vuonna täyttänyt neljäkymmentäviisi. Ja esikoinen, liian hento tähän maailmaan, olisi jo viidenkymmenen. Eila sulki silmänsä ja kuunteli hiljaisen tuulen vireen lohduttavaa ääntä ympäröivissä puissa. Sielläköhän ne odottivat ylhäällä häntä, äitiä. Kumpaisenkin hän ottaisi polvelleen ja puhuisi rakkautensa syvyydestä. Halaisi ja suukottaisi. Laulaisi lempilauluja ja silittäisi kummankin päätä yhtä aikaa. Sitten kun se aika tulisi.

Polvissa tuntui hienoinen tykytys. Avaamatta silmiään Eila hieroi käsillään varovasti. Joskus se helpotti hetkeksi. Nenään leijui hienoinen lahon tuoksu. Eila veti sisäänsä ikiaikaista metsän aromia ja tunsi kuinka voima suorastaan virtasi sisimpään. Monta lohdullista hetkeä hän oli tuon saman luonnon parfyymin tuoksuessa saanut elää. Metsän syleilyssä, kattona ainoastaan Jumalan taivas, hän oli koonnut elämänsä sirpaleisia palasia. Ja aina kun hän oli palannut arjen haasteiden mylläkkään, tuo metsän rauhaisa tuoksu, kuin ratsain vierellä kulkeva enkeli, oli rohkaissut häntä askeleen alkaessa painaa. Ja ne kerrat, jolloin jokapäiväinen puurtaminen katkesi syksyisen rajun myrskyn metsissä soittamaan vahvaan sinfoniaan. Tai taivaan pimetessä keskellä päivää ja suurten, lämpimien vesipisaroiden nostaessa kuivasta niitystä makeankostean tuoksun. Joskus teki mieli juosta ilkosillaan tanssimaan harakankellojen ja niittyleinikkien sekaan, sateen villistä rytmistä nauttimaan.

Jostain nousi ajatuksiin lasten melkein neljäkymmentä vuotta sitten järjestämä yllätys. Salaperäinen supatus pihalta ja eteisestä ja sitten kotitöistä hieman vastahakoisesti irtautuvaa äitiä jo johdateltiin metsäpolkua pitkin suuren salaperäisyyden vallitessa. Kallioaukea oli siivottu sammaleesta ja siihen lapset olivat istuttaneet hänet yleisöksi Kallioteatterin esitykseen. Metsä raikui lapsen äänistä, kun itse tehdyt laulut ja kohtaukset saivat ensi-iltansa. Eila oli taputtanut ja hurrannut asiaan kuuluvasti. Kunpa sen hetken olisi voinut pysäyttää. Että lapset olisivat jääneet kasvamatta ja hän tänäänkin puuhaisi kahvit pöytään teatterin kunniaksi. Ja lasten poskilla hehkuisi innoituksen puna ja silmissä kimaltaisi malttamaton tulevaisuuden odotus.

Eila säpsähti ajatuksistaan, kun jotain kosteaa tipahti nenänpieleen. Ja sitten ylähuulelle. Hän avasi silmänsä ja katsoi ylös. Tummavatsaiset pilvet olivat ilmestyneet puiden latvojen yläpuolelle ja sadetta tihkui niiden laidoilta. Eila nousi kiveltä, tämä oli hyvä paikka istua, lähtiessä sai tukea kiven vieressä kasvavasta koivusta. Hän kiinnitti kypärän ja lähti taluttamaan pyöräänsä kohti kävelytietä. Noustessaan ajamaan kaupunkia kohti hän mietti, että hänen sydämessään oli ovia, joiden takana kaikki elämän hetket olivat, paikoillaan, odottamassa. Tänään istuessaan metsän kivellä, hän oli käynyt joidenkin ovien takana. Eilan kasvoille nousi hymy. Kaikki oli tallessa. Kaikki tärkeä.
Kommentit (1) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Ihania naisia liikkeellä
01.07.2005 - 14:02
Eilen kopsahti nelosen kanavalle 20.30 ihan ihan ihan ihana piilokamerasarja.
3 Non-Blondes sai vatsani kipeäksi. Tästä tykkään, juuri sellaista huumoria, joka puree vanhaan rouvaan. Kolme upeaa mustaa naista kiertelee ihmisiä kiusoittelemassa, mutta miten, se on jutun ydin.

Kaksi naista istuu penkillä, vieressä uhriksi valittu mies. Nainen lukee "ystävättärelleen" kirjettä Andrewilta. Kaikki alkaa viattomasti, Andrew kuulostaa aivan naisen sukulaispojalta, kunnes nainen alkaa kertoa ystävälleen, kuinka Andrew rakastaa hänen suuria tissejään ja haluaa takaapäin, kinkyä jne. Ihanan näköisesti miehen ilme repesi.

Tätä sarjaa on hinku katsoa.

Joskus ollessamme aikuisen, mutta pienikokoisen babyfacelapsen kanssa kaupungilla, saa juttumme samantapaisia piirteitä. Kerran lapsi heitti karkkipaperin jalkakäytävälle juuri erään vanhemman naishenkilön eteen. Tämä nainen harmistui (syystä tietysti, mutta kun olemme mahdottomia, olemme mahdottomia- anteeksi) ja huomautti asiasta. Lapsi katsoi naista pää kallellaan, ja nainen alkoi minulle paasata, että kuinka oikein kasvatankaan lastani, kun noin huonosti käyttäytyy. Katsoimme lapsen kanssa toisiimme ja PIM, käännyin naisen puoleen ja sanoin kohteliaalla äänellä: Mistä te päättelette, että minä olen tämän äiti ? Kuulkaa, kyllä asia on niin, että hän on rakastajani. Jatkoimme matkaa käsi kädessä.

Hyi meitä, hih ! ja anteeksi kaikilta, joita olemme kiusanneet.

Juhannuksen taikaa

24.06.2005 - 14:55

On juhannus ja taikojen aika. Itse olen harrastanut kukkataikaa. Jostain minulle oli aikoinaan jäänyt mieleen, että piti kerätä seitsemän erilaista kukkaa juhannusyönä kahdentoista aikaan yöpaita päällä, laittaa ne tyynyn alle ja silloin sitten näki unta tulevasta miehestään. Maalla asuessa taian teko oli simppeli homma, tyttökaverin kanssa loikittiin maripaidoissa pitkin kotiniittyä, maattiin niityn keskellä selällämme ja katseltiin juhannusyötaivasta sydämet täynnä kihelmöivää odotusta. Aamulla sitten hiukan kanuunassa ihmeteltiin niitä poskeen painautuneita kukkasenkuvia. Unta ei yleensä paljoa nähty, kun ei nukuttukaan.

Myöhemmin, kun olin eron jälkeen jälleen naimaton ihminen, tehtiin lapsen kanssa tuo taika. Keskiyön aikaan juostiin yöpaidat päällä napsimassa kukkia talon läheltä paljain jaloin. Pieni vastus asiassa oli, että asuimme Helsingin kaupungissa kerrostaloalueella. Toisaalta se teki taiasta vielä jännemmän. Annettiin piut paut sille, mitä muut asukkaat meistä ajatteli. Juhannus kuitenkin on periytyvä kansantaika, siinä on tunnelmaa vieläkin. Saunaan en täällä kaupungissa ole juhannuksena mennyt, eri asia olla kynttilöiden ja päivällä koottujen koivuvastojen ja tuvan lattialle levitettyjen tuoreiden pajun vitsojen tuoksussa läheisten kanssa, kuin mennä homeelta tuoksahtavaan kellarisaunaan melko vieraiden naapurin naisten kanssa istumaan orrelle. Ja kävellä saunan jälkeen kadunviertä kotirappua kohti. Naama suloisen punaisena ja kaikki vaatteetkin on pitänyt pukea, etteivät ohiajavat autot suistu jalkakäytäville.

Tehkää siis taikoja ja viettäkäähän suloisen mystistä juhannusta.

Tässä Wikipedian taikalinkki, jos haluatte kokeilla jotain uutta tänä juhannuksena.

Kommentit (3) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti

Musiikkia elokuvissa

23.06.2005 - 20:15

Katsoin tänään Ray Charlesin elämästä kertovan elokuvan. Se oli hieno ja kertoi paljon Raysta, asioita, joita en ollut edes tajunnut. Yritän yleensäkin katsoa kaikki sellaiset leffat, joissa musiikki on teemana. On monta kohtausta, joissa karvani ovat ikuisesti jääneet pystyyn. Ray-leffassa se taisi olla Hit the road Jackin synty ja eka esitys, sekä Georgia of my mind esitys. Tina Turner leffassa ehdottomasti se, kun alaikäinen, huonohampainen hiirulainen ottaa mikin Iken keikalla kaikkien kiekujien jälkeen ja alaleuat loksahtaa, kun niin pienestä tytöstä lähtee niin miehisen iso ääni. Nunnia ja konnia leffassa hieno kohta, kun se hentoääninen, ujo nunna lopulta vetäisi kunnon soulia. Bodyguardissa ehdoton kananlihakohtaus, kun Whitney esittää keikalla I will always love you. A star is born Kris Kristofferssonin esittämä Watch closely now. 8-Milessa aivan nostattava kohta, kun Jimmy Rabbit voittaa battlen. Ja monia muita nautittavia kohtauksia monissa ihanissa elokuvissa, en vain saa kaikkia päähäni tähän juttuun. Huonommissakin elokuvissa voi olla joku yksittäinen musiikkiin liittyvä kohtaus, joka saa ihon väreilemään. Ykköshyväjuttu on mielestäni sellainen, jossa joku muiden silmissä, ei-kukaan harmaavarpunen tulee ja näyttää närhenmunat. Hyvä juttu on myös, kun musiikki riipaisee elokuvan juonta tukien. Joskus loppumusiikki saattaa pysäyttää minut täysin.

Kommentit (0) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti

Epävakava kuuden sanan novelli

23.06.2005 - 15:48

Novelli maailman viimeisistä hetkistä ennen lopullista tyhjyyttä, no se esittelystä tässä kuuden sanan novellini:

tik tik tik tik tik PUM !


Maailmankatsomusta

23.06.2005 - 12:52

Ilkan sivulta löysin tämän itseäni kovasti kiinnostavan testin.

You scored as Cultural Creative. Cultural Creatives are probably the newest group to enter this realm. You are a modern thinker who tends to shy away from organized religion but still feels as if there is something greater than ourselves. You are very spiritual, even if you are not religious. Life has a meaning outside of the rational.

Cultural Creative

100%

Postmodernist

88%

Idealist

88%

Existentialist

69%

Romanticist

56%

Fundamentalist

50%

Materialist

50%

Modernist

25%

What is Your World View? (updated)

created with QuizFarm.com


Taiteilijanimiä

22.06.2005 - 14:54

Sain muutaman vinkeän taitelijanimen itselleni. Tuo stripparinimi kolahti, minä kun niin tykkään sateesta. Pakko oli laittaa tähän myös tuo kikatuttava pornotähtinimeni. Löysin myös hauskoja muukielisiä nimiä. Ja sivulla oli kyllä vaikka mitä muuta. Pidin näitä kahta kuitenkin hauskoina, ei vakavasti otettavaa huumoria.

Your Stripper Name is: Rain

Get your own Stripper Name

Your Porn Star Name is: Busty de Lusty

Get your own Porn Star Name


Adios Atkins

21.06.2005 - 22:38

Yvonne Atkins kuoli. Olen katsonut Bad Girlsia alusta asti ja kun Yvonne tuli paikalle, alkoi suuri empatia ja ihannointi. Ei niin, että ihailisin rikollista toimintaa, en todellakaan, mutta siinä vankilayhteisössä kylmä ja itsekäs Yvonne paljastui lempeäksi ja välittäväksi tyypiksi. Yvonne oli mun sankari, nainen, jota ihailin. Nainen, joka oli pienten puolella ja älykkäänä taisteli epäoikeutta vastaan. Eläköön kaikki maailman Yvonnet. Ja oikeus tapahtukoon kaikille maailman Fennereille.

Kauan eläköön haave naisten välisestä ystävyydestä, jota juoninta ei voi hajoittaa.


Haloo

21.06.2005 - 17:38

Jami kiittää kauniista kommenteista. Kännykässä on viime kuukausina tiuhaan välkkynyt tuntematon numero. Vastaan, kuten aina vieraille, haloo...- Täällä Siitä-ja-Siitä firmasta Se-ja-Se hei, olisko hetki aikaa. Ennen maltoin kuunnella, mitä siellä sanottiin. Mutta nykyään, kun tiedän tarkkaan, että kauppaa ei todellakaan voi syntyä, oli tuote mikä tahansa, olen tuon "olisiko hetki aikaa"-jutun jälkeen heti sanonut: -Heippa, jos olet myymässä jotain, kerron heti alkuun, etten ole ostamassa mitään, joten jos näin on, toivotan hyvää päivänjatkoa. Siihen n puhelut aina ovat loppuneet. Ehkä tässä vielä joku päivä (ei niin kaukanakaan) itsekin istun sankaluurit korvilla ja yritän epätoivoisesti ansaita vuokrarahoja. En haluaisi silloin kuunnella tuollaista vastausta, minkä itse nyt annan. Mutta mieluummin se, kuin että puhun ääneni käheäksi ja sitten se vasta sanotaan. Ihmisenä, jota myyntitarkoituksella näin lähestytään, minä en voi alkaa sääliä myyjiä, joiden elanto riippuu myyntiprovisioista, enkä siitä johtuen alkaa ostelemaan kaikkea, varsinkaan kun ei missään ole eurokätköä, joilla voisin sellaiset tilaukset maksaa.

Aika tilanne. Olisi tietysti mahdollista, että myyntitaktiikka juuri perustuukin siihen, että potentiaali ostaja tekisi juuri niin, tuntisi empaattisuutta myyjän työn kovuutta kohtaan ja ostaisi juttuja vain piristääkseen myyjän päivää. Mikä on kohtelias tapa ilmoittaa, ettei ole varaa ostaa mistään mitään. Millään kylkiäisillä.

Myyjän työ on kovaa, mutta niin on rahttomuuskin.


Raitis ja rokotettu

21.06.2005 - 11:13

Eilen käytiin eläinlääkärillä. Jami-parka, 10 sekunttia ennen kuin aioin ottaa sen kiinni ja laittaa kuljetuskoppaan, se hätääntyi täysin ja yritti juosta piiloon sängyn alle. Raukka pelkää, että minäkin vien sen pois, hylkään. Sydäntä kääntää pienen eläimen hätä ja suru. Eihän se voinut ymmärtää emäntänsä kuolemaa, mitä se mahtoi miettiäkään sen pari päivää, kun emäntä makasi hengettömänä kodissa. Ja sitten tuli kaikenlaisia ihmisiä, eikä varmaan kellään ollut aikaa miettiä kissan hätääntymistä. Itse asiassa, kuten jo kerran kirjoitinkin, sukulaiset tahtoivat viedä Jamin viimeiselle piikille. Ihana naapurin nainen nappasi Jamin kotiinsa, vaikka ei sitten voinutkaan itse pitää tätä. Eli tällaisten kolhujen jälkeen Jami lastattiin kuljetuskoppaan, joka toi sen tänne luokseni.

Ole viime elokuusta varovaisin käsin ja elein vähitellen saanut Jamin tuntemaan olonsa turvalliseksi täällä. Tämä mahtava kissapoika on riipaisevan ihana olio, jonka intensiivisessä hellyydessä ja läsnäolossa on mielestäni myös pisara menettämisen pelkoa. Se haluaa aina olla niin kiltti ja herää vieläkin melkein jokaiseen liikkumiseeni. Mutta pikku hiljaa se on avautunut ja, mikä ihaninta, hyväksynyt minut kumppanikseen.

No nyt sitten lähdettiin pysäkille tallustamaan, bussissa Jamia inhotti resosointi ja nykivä liike, minua ikkunasta paahtava, polttava aurinko. Rapsuttelin Jamia korvan takaa ja se rauhoitti. Eläinlääkärille saavuimme etuajassa, halusin, että Jami saa hengitellä ennen uutta ponnistusta. Istuimme ulos tuodun pöydän ääressä ja ihana henkilökunta sanoi, että voin ottaa odottaessa kahvia. Sisällä laitettiin Jamille terveyskortti. Punnitus näytti 6,1 kg. Sitten mentiin lääkärin huoneeseen. Kopan katto irroitettiin ja siellä häntä koipien välissä peloissaan makasi pieni (?) kisuni. Lääkäri tutki ja terveeksi totesi. Ainoa juttu, joka olisi pakko hoitaa mahd.pian on melkein piilossa olevan toisen miespampulan leikkaus - tosin siinä lähtee kummatkain karvanopat. Se piilossa oleva on liian lämpimässä ja aiheuttaa suuren kasvainten vaaran. Leikkaus on melko kallis (elämä on...) eli täytyy alkaa säästää kahvipurkkiin rahaa. Sattuneista syistä ei tilipusseja lähetellä postiluukusta ja korttisedät on suuttuneet. Sitten annettiin rokotukset kissaruttoa, kissaflunssaa ja rabiesta vastaan. Rabieksen otin varmuuden vuoksi, se ei tartu kuin puremasta, mutta ei sitä koskaan tiedä milloin vesitautinen orava vilahtaa tuuletusikkunasta puremaan, eli siis hätävarjelun liioittelua. Mutta nyt on turvallinen mieli. Ai niin, 6 kiloa enemmän ei saisi Jami painaa, saatiin näytepussi kevyempää muonaa. Tiesin tämän, koska hoidin rakkaan, edesmenneen Emppu-kissan diabetesta ja otin paljon asioista selvää sinä aikana.

Päästiin kotiin ja voi sitä hervotonta onnea, kun Jami mittaili kodin paikkoja. Kunnon muonan jälkeen se nukahti sängylle ja nukkui pois koko kauhun. Ainakin toivon niin.

Kommentit (6) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti

Kuuma aamu

20.06.2005 - 08:01

Aurinko on porottanut aamuviidestä täydellä tehollaan. Kotini on valoisa 50-luvun työläisille rakennettu, hieno talo, jota ovat uuden ajan arkkitehdit tulleet katsomaan jopa Amerikasta asti. Olohuoneen, keittiön, ruokailutilan ja makuuhuoneen ikkunat ovat likipitäen tismalleen itään päiin, joten aamuaurinko, jos sellainen on, kyllä herättää paremmin kuin kännykän piippaus. Suuren osan Suomen vuotta en anna verhojen peittää kaunista maisemataulua, joka on joka päivä hieman erilainen. Mutta kun tämä hellekausi alkaa, on verhot pakko pitää ikkunoiden edessä, muuten alkavat tavarat ja emäntä sulaa. Keittiössä, joka likipäin on suurehko keittokomero, tuntuu, että polttaa aamulla käsivartensa auringossa. Lännen puolella ovat vain olohuoneen yksi ikkuna ja parvekkeen ovi.

Tänään on melko hikinen reissu edessä kun Jamin kanssa lähdetään eläinlääkärille. Koppa ja kissa on aika raskas yhdistelmä. Varsinkin, kun matka tehdään bussilla. Huh jo etukäteen. Suunnittelen tässä ilahduttavani kanssaihmisiä hihattomalla xxl-topilla ja uusilla oransseilla caprihousuilla. Ei voi mennä estetiikkaetiketin mukaan iso ihminen, kun kuuma yllättää. Niin että anteeksi nyt etukäteen, jos pelästytte valaan joutuneen kuivalle maalle ;-)

Huikeaa hellepäivää kaikille, varsinkin niille onnekkaille, jotka pääsevät veden äärelle heti aamusta. Huomenna lähtee kyllä pyöräretkelle Katilikin. Uikkarit mukanaan. Talviturkki on pakko heittää jonnekin veteen. Mieluummin vähän isommassa altaassa, että muillekin jää poistuttuani vettä.


Must on tullu pyöräilyhullu

19.06.2005 - 14:53

Herregud että oli taivaallista viiletellä pyörällä mäkiä alas ja ylös. Ei edes tullut kuuma, kun ilmavirta ihanasti virkisti. Kypärää en uskaltanut jättää laittamatta, sen verran jo ikää, että huomiokyvyssä on toivomisen varaa. Aloinkin tässä suunnitella seuraavaksi uimaan lähtemistä. Nyt on mukavan kihelmöivä olo. Takamus varmaan kyllä viimeistään huomenna muistuttaa olemassaolostaan, ei haittaa.


Pyöräpäivä

19.06.2005 - 11:35

Muutin sitten blogiasetuksia. Mulla on Firefox ja menin sitten katselemaan mun päiväkirjaa IE:llä. Olipas oudon näköinen ainakin mun koneella, joten päätin varmuuden vuoksi tehdä ulkoasun IE:n puolella.

Tänään otan pumpun mukaan ja lähden pyörällä kaukokauppaan. Ihana ilma. Katselin parvekelaatikkoon ja samettikukkataimet on jo saaneet ensimmäiset oikeat lehdet. Ehtiikö ne kukkaan tänä kesänä on suuri arvoitus. Kyllä tein ihan siemenpussin ohjeen mukaan. Kasvatin huhtikuussa sisällä ja istutin toukokuussa. Ainoa, joka rehottaa parvekkeella on viime kesänä ulkoa tuomani apila, siinä on nyt nuppuja, eli saan kuin saankin ensimmäiset parvekekukat seitsemään vuoteen. Hyvin voi myös meluaidan vierestä nyppimistäni köynnöksen versoista alkunsa saanut köynnösrypäs. Mutta on vielä matkaa, korkeutta on nyt suurinpiirtein 10 senttiä vasta. No maasta se pienikin ponnistaa.

Kissa tuossa pelailee limsapullon korkilla olohuoneen seinästä seinään iloisena ja reippaana. Huomenna on sitten aamulla kova raahaaminen. Kuuden kilon kissa kuljetuskopassa pysäkille ja rokotuslääkäriin. Ja sama takaisinpäin. Onneksi se rokottaminen ei satu. Toivon vain ettei aamupäivällä olisi ihan mahdoton helle, että selviämme vähemmällä.


Kiinalainen horoskooppityyppini

18.06.2005 - 20:54

Crystal Lee's Chinese Horoscope

lokakuun lapsi, syntynyt 50-luvulla

The general description about this person is stormy, passionate, independent, intuitive, diplomatic, social, clever, free, leadership, energetic, self-motivating and ambitious.

One word for people born in this month is stylish.They are romantic perfectionists. They have very good taste and a good sense of beauty. They will often spend a lot of money on clothing, dining and personal pleasures. Their lives are controlled by their pride. They appear overly confident and love to criticize others. They are fussy over small points. Their expectation for satisfaction is so great that they always want to control things. They are not only creative, but energetic, bright and changeable. They are also very active but very impatient. They act on ideas very quickly. However, they always lack patience to carry through projects in the long run.

Crystal Lee

crystal_lee@hotmail.com


Laiskotellen

18.06.2005 - 17:41

Tänään on ollut täydellinen laiskottelupäivä. Hain kaupasta mässyruokaa ja 3 litraa limsaa, jota olen jäähdytellyt pakastimessa sopivan kylmäksi. Ruokaa on jo nautittu. Katsoin nauhalta Drop Zonen. Olen sen joskus nähnytkin ja jotenkin, kaikessa kohelluksessaan, se taivassukeltajien joukko kiehtoi. Ei mikään vakava, mutta se takia ehkä viihdytti minua tänään. Katsoin pitkästä aikaa Kyläsairaalaa ja kyllä pamahti iho kananlihalle, kun erään miehen kuoltua pelikentällä alkoi Cat Stevens laulaa Sad Lisaa........vieläkin menee väreet.

Kommentit (0) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti

Sloganisaattori

18.06.2005 - 14:33

Fantastic Voyage oli löytänyt tällaisen hauskan sloganisaattorin ja minun piti heti kokeilla- hei se muuttuu joka kerta kun avaan sivun kiva !!


Onnellisuushäkkyrä

17.06.2005 - 21:51

Olen onnellinen. Hienoa, mutta miten onnellinen olen ? Tässä muutamia vaihtoehtoja, kaikki todellisia ja aitoja. Ja minun onnen tunteitani kuvaavia, ei tosin ehkä yhtäaikaisesti:

- tosi onnellinen

- hyvin onnellinen

- melko onnellinen

- ihan onnellinen

- mielettömän onnellinen

- joo, onnellinen

- vähän onnellinen

- olosuhteisiin nähden onnellinen

- syntymäonnellinen

- kaikesta huolimatta onnellinen

- pienestä onnellinen

- ulospäin onnellinen

- salaa onnellinen

- vahingosta onnellinen

- toisen puolesta onnellinen

- pienestä onnellinen

- onnistumisesta onnellinen

- tunnustuksesta onnellinen

Voisin kai vielä jatkaa, mutta noistakin olen jo onnellinen. Mistä muusta voi olla onnellinen ?


Paloa katseessa

17.06.2005 - 10:39

Trioni oli soittamassa Roballa. Ravintola oli mukavan täynnä ja tanssijoita runsaasti isohkolla parketilla. Oli 70-luvun loppupuoli ja soittoravintoloiden parketit eivät juuri koolla loistaneet ja orkesterilavat olivat pikku plänttejä samassa tasossa tanssijoiden kanssa. Loppuillasta instrumenteissa ja mikin varressa usein roikkuikin tulevaisuuden kykyjä ja ohitanssivien kyynärpäitä piti bassoa soittaessa varoa. Kerrankin tuli mikki suuhun niin, että hammas tuli läpi huulesta. Roballa lava oli iso ja tosi korkealla. Soiteltiin siinä sitten pienehköllä volyymilla, alkuillasta piti soittaa taustamusiikkia. Kevyttä jazzia ja sellaista. Toisen tunnin alussa otettiin jo tangoa ja humppaa ja lopuksi uskaliaasti Jambalaya. Kolmannesta tunnista loppuun soitettiinkin sitten varsinaista omaa ohjelmistoa. Soulin, rockin ja popin väliin aina joku suomalainen tanssilaji ja slovari. Yhtäkkiä huomasin Tauno Palon tulevan daaminsa kanssa sisään. He siirtyivät tanssilattialle ja minä toohotin bändille, että nyt haluan laulaa ne mun ainoat tangot, jotka osasin. Aloitettiin Tule hiljaa- tangolla. Kyllä minä tangoa osasin laulaa ja hyvin. Huomasin Taunon kurkkivan daaminsa olan yli orkesterilavalle. Sitten alkoi Muista minua. Aah mun lempitango, pistin ekstratunnetta esitykseen ja biisin loputtua Tauno Palo tuli lavan luo, pysähtyi eteeni ja katsoi minua suoraan silmiin. Hän viittasi minua lähemmäksi ja sanoi sitten sillä ihanalla Tauno Palo-äänellä: - Sinulla on ihanat silmät.

Ja tämä tarina oli tosi. Hieno muisto, jota kannan ylpeydellä.


Jättisimpsonpilvet

16.06.2005 - 16:21

Lapsen kanssa käytiiin avioeron jälkeen kahdestaan telttailemassa, 11 vuoden ajan, kunnes hän kasvoi minusta ulos. Sieltä yksi muisto tulvahti tänään, jälleen, mieleeni. Maattiin teltan edessä nurmikolla selällään ja katsottiin Simpson-pilviä

Nämä eivät ole aivan oikeita, mutta melkein.


Hiljaa

16.06.2005 - 14:10

hiljaa hän lipui pois

lämpimien sadepisaroiden kuvajaisiin

syksyn kirpeän lahon tuoksuun

sanansa jäivät värjymään luolani seiniin

kädessään palava puu

hän toi säikeen uskoa

minä otin kaiken sen vastaan

hän graniittipaateni

haihtui lempeään tuuleen

edesmenneen tuttavani muistoksi.


No voihan saparo

15.06.2005 - 20:27

Hillityn kukon sivulta oli taas pakko tehdä tällainen testi.

Voi, jos olen söpö, olisi kiva. Mutta lapsellinen toden totta olen

sen tiedän, vaikken aina myönnä. En myönnä, jos tiedosta on kyse,

vastuun kohdalla kyllä julistaudun kakaraksi heti kohta.

Mun lempikirjoihin kuuluu Sven Nordqvistin Viiru ja Pesonen sarjan

kaikki kirjat, vaan kaikkein paras niistä on Pannkakstårta eli Viirun syntymäpäivä

You are Stone Soup! Truly, you are classic

literature, but your cheerful effervescence

keeps you from being one of those boring

"adult" books. Aww! You're so cute!

"Make it well, and when it's done, share

Stone Soup with everyone!" You will also

enjoy any children's book.

Which Piece of Classic Literature are You?

brought to you by Quizilla


Jarrunautintoja

15.06.2005 - 19:16

Lähdin sitten täältä mummokylästä keskustan kiihkeään tohinaan käymään. Polttihan se kesäkatu, pakko oli olla tyttö varjoisalla kujalla enimmän aikaa. Bussissa istui daami hupputakki ja kaulahuivi tiukasti päällään ja katseli tiukkana avointa tuuletusikkunaa. Onneksi oli sen verran lyhyt ihminen, ettei olisi yltänyt sulkemaan ainoaa happireikää meiltä muilta. Eurokaupasta ostin upouuden paperiviuhkan, siinä oli suloisia kukkia ja hyvä huiske. Kaupasta kauppaan kiertelin ja etsin halvinta mahdollista roskapussirullaa. Ostoslistalla oli myös jalkaraspi ja suihkusaippua. Kaikki maksoivat yhteensä 3,25 ja hikiset hiukset. Tein ruukkusalaatista, tomaateista ja kurkusta alkuruuan, kastikkeeksi pirskotin väkiviinietikkaa. Kissa tuli höperöksi enkä meinannut saada syödä rauhassa. Ajattelin, että koska rassu ole koskaan ennen nähnyt minun syövän rehuja täällä asuessaan, se siksi sekoili. Kun vein melkein tyhjän kulhon keittiöön Jami (nimeä ei ole muutettu kissallisuuden suojelemiseksi) hyppäsi heti perään ja syöksyi kuono pitkällään lipittämään sitä etikkalientä. Jähmetyin ihmetyksestä paikoilleen ja yhtäkkiä kissa hyppäsi lattialle ja alkoi kakoa jännällä äänellä. Meni etikan huurut hengityselimiin ja kyllä oli poika oudon näköinen vähän aikaa. Homma meni ohi hetkessä ja kissa sanoi maaaau pitkällä syyttävällä äänellä. Voi mun pikkasta seikkailijaa :-)

Kaupungilla näpsin hutikuvia sieltä täältä, yritin kuvata kahvilan pöydällä kököttävällä kameralla liikennettä. Sitten huomasin kaksi nunnaa tulossa Tarjoustalosta täysinäisten kärryjen kanssa. Lastasivat siinä jalkakäytävällä ison kasan laatikoita autoon ja hurauttivat pois. En saanut kuvaa, koska bussia odotteleva turistilauma kansoitti näkymät. Yhden jutun kuitenkin päätin laittaa päiväkirjaan, sen verran hymyilytti.

OTA JARRU NAUTI PARAS


Happisieppo

15.06.2005 - 08:56

Silmät ei meinaa aueta tänä aamuna. Liimarähmää ei millään meinaa saada pois. Sitä se teettää, kun nukkuu ikkuna auki makoisasti. Kaupungille vie tänään matka. Ehtyneitä tarvikevarastoja on täydennettävä. Kamera mukana kiertelen samalla kuvattavaa bongaten. Näkyykin olevan aurinkoa kerrakseen. Pakko tunnustaa, että kuulun siihen ihmisjoukkoon, joka nauttii auringosta ainoastaan, jos sattuu asumaan meren rannalla. Olen asunutkin 8 vuotta meren rannalla 60-luvun lopulta 70-luvun alulle. Aina oli mukava merituuli viemässä hellettä ja tuomassa happea. Hikiset bussit ja selän kastava hapettomuus saa minut välillä melkein paniikin partaalle. Synnyin lokakuun lapsena ja suostuin nukkumaan päiväunia vain ulkona. Kun talvi koitti vei äitini pinnasängyn pihalle lumihankeen, siellä tuhisin tyytyväisenä. Kerran mummolassa oli alkanut sataa lunta ja äidin tullessa tarkistamaan vaunuja, olin hautautunut lumipeiton alle. Siellä alla olin kuitenkin ihan kunnossa, äiti kyllä säikähti. Olen myöhemmin oppinut huomaamaan, että hapen määrä ilmassa on erittäin tärkeää itselleni. Jos kaikki ikkunat on jossain tiloissa kiinni, alkaa tuskanhiki valua hiusteni alta ja paniikki vain lisää huonoa oloa. Minä käyn umpipakkasellakin t-paidassa röökillä, siitä on tullut sen tuhannen kommenttia toppatakki päällä hytiseviltä kanssaihmisiltä. Olenkin usein saanut lempinimen eskimo. Että tuo lämpöennätysten seuraaminen uutisista saa aina ihokarvat pystyyn, pelosta. Kyllä olen oppinut vuosien varrella keinot, miten voin edes hiukan nauttia kauniista kesäpäivistä. En todellakaan inhoa auringonpaistetta ja lämmintä, lempeää kesäsäätä. Minun vain täytyy kulkea varjoissa ja viipyä puiden alla hengittelemässä. Poiketa kauppojen pakastealtaille lukemaan kalapakettien selostuksia ja etsiä aina sellainen bussi, jossa on tuuletusikkunat ja paikka niiden lähelle. Tosi helteellä kuljen kiinalaisen viuhkan kanssa. Vaatekaupoissa mietin aina pitkään niiden kattotuulettimien alla. Pitkiä, paksuja hiuksia joudun pitämään kesät nutturalla. En suostu lyhentämään niitä, ne alkavat olla ainoa kaunis asia rapistuvassa habituksessani.

Mutta niille kaikille, jotka nauttivat helteestä, ihanaa päivää. Pitää vaan tänä vuonna olla varovainen ultraviolettisäteilyn kanssa. Tuttavani poltti tänä kesänä jo kasvonsa rakkuloille. Pelottavaa.


Energiatodistus

14.06.2005 - 11:00

EU-direktiivi määrää kaikki taloa myyvien ja rakentavien hankkimaan 200-400 euroa maksavan energiatodistuksen, jotta ostajat voivat vertailla talojen energiatehokkuutta. No tämähän on loistava keksintö byrokratian kannalta. Leimasimet vain kuntoon ja rahalipas pöydälle. Todistuksen antamista voitaisiin harkita myös avioon aikoville, työnhakijoille ja urheilijoille. Että tulisi se energiatehokkuus heti selville. Ei tulisi sohvaperunaa otettua, ei palkattua nuokkuvaa lentokapteenia eikä pelaajaostaja saisi haukottelevaa palloilijaa.


Pako-TV

13.06.2005 - 18:44

Elämäni on jälleen kutakuinkin tiltissä. Koska en pysty kuin odottamaan tilanteen paranemista olen käynnistänyt pelastustoimet pysyäkseni mukana matkassa. Pakenen liian rumaa totuutta muisteluun, kirjoittamiseen ja TV:n maailmaan. On aina toiminut ja toivon toimivankin aina. Katson lempisarjojani ja elän niiden hahmojen elämää jännäten, nauraen tai itkien mukana. NYPD Blue on 12 vuotta jo kuulunut katsottaviin. Dennis Frantzin näyttelemä Andy Sipowiczin ihana hahmo on pitänyt otteessaan kaikki nämä vuodet. Kovan elämän, alkoholisminsa, poikansa ja vaimonsa kuoleman läpi käynyt Theo-pojan yksinhuoltajaksi jäänyt Andy on Suomen jaksoissa löytänyt uuden rakkaan ja viime jaksossa hän kosi kollegaansa, jolla on miehensä tappaman sisaren lapsi huollettavanaan.

Todistettavasti syyllinen on uusi tuttavuus, mutta olen ihastunut sarjan tunteelliseen käsittelytapaan ja päähahmon Lily Rushin kahteen löytökissaan. 70’s show on ehdoton naurusarja. Kitty Formanin hahmo aitoamerikkalaisena, mielikseen naukkailevana äitinä ja Kelson ihanan tyhmä ja rakastettava olemus puree. Bad girls on ollut jonkin aikaa tauolla, mutta uudet jaksot alkanevat 21.6. Yvonnen hahmo kiehtoo. Näkijä on upouusi sarja, alkujaksot ovat olleet kiintoisia. Kesällä on tauolla monta hyvää sarjaa ja moni vanha pyörii uusintoina. Benny Hill hurmaa aina miehisen olemuksensa vaakakuppiin laittaessaan. Jotkut sarjat vaan ovat jääneet mieleen ja katsoisin ne kyllä vaikka uusintoinakin. Cold feet oli ihanan tunteellinen sarja. Siinä näytellyt James Nesbitt oli myös aika hyvässä poliisisarjassa Murphy’s law, josta jään odottamaan jatkoa. Englantilaiset sarjat yleensä ovatkin suosikkejani. John Hannahin näyttelijätyö McCallumissa vakuutti täysin. Ihana puhetyyli. Nami. Paul Whitehousen huumori iskee palleaan. The Fast Show, Harry Enfield- jutut ja Happiness ovat kerta kaikkiaan ihanan poikamaista huumoria. Vanhempiin huumorirakkaisiin mennäkseni:. Black Adder ja Rowan Atkinson ovelana palvelijana on verbaaliriemua. Sitä lainaan vieläkin kirjastosta. The league of gentlemen oli hirviöhuumoria, joka naulitsi minut tuoliin ja sai naurukyyneleet silmiin. Rouva Bucket (lausutaan Bukee) ja Roylen perhe sisälsivät kikatusenergiaa kyllikseen. Suomihuumorissakin on helmiä Velipuolikuu ja Oh nou esimerkiksi. Ja sitten muutamia sarjavanhuksia, jotka ovat painuneet mieleeni. Twin Peaks ja agentti Cooper täräytti tajunnan. Vaarallinen mutantti piti otteessaan koko minisarjan läpi. Parviaisen Rakkauden tanssi oli hienoa suomalaista tv-sarjaa samoin kuin Klubi, kummatkin olen katsonut keskittyneen ihailevana. Kun televisio tuli ensi kerran kotiimme Segno del comando oli minisarja, jota vanhimpana lapsena sain katsoa, muistaakseni nimi oli Louvren laukaukset, alkumusiikki oli Cento campane, suomeksi Sata kelloa.

Onhan sitä tullut katsottua paljon muitakin sarjoja. Nämä nyt vaan nousivat juuri mieleeni jostain aivojen syövereistä. En varmaankaan edes muistanut kaikkia hyviä sarjoja. Muisti pätkii aina sen verran. Heti kun laitan tämän ulos, muistuu takuulla tärkeitäkin sarjoja, jotka olisivat kuuluneet tähän joukkoon. Mutta souwat, ei se niin tärkeää ole.


Kymmenen esinettä kodissani

13.06.2005 - 09:00

Kodissani katselen tuttuja esineitä päivästä toiseen. Päätin kertoa kymmenestä esineestä, jotka kodissani näkyvät. Rajaus oli hieman hankalaa, koska näkyvillä on paljon muitakin, joiden tarina tai olemassaolo olisi kertomisen arvoinen. Ja piilossa niitä vasta onkin, kaapeissa ja piirongeissa lojuu historiaa. Mutta....

Kymmenen esinettä, jotka näen kodissani

1. VESIVÄRIMAALAUS: lapseni tekemä kuva äidistään, joka sienikori kädessä ryntää kannonpäässä kasvavien kantarellien luo, tehty lohduttamaan sellaisena syksynä, jolloin sieniä ei ollut ollenkaan

2. VESIVÄRIMAALAUS: tein 1973 äidilleni lahjaksi kuvan kelottuneesta puusta, taustalla sininen vuori, isäpuoli kehysti, hain äidin kellarista kotiin muutamia vuosia myöhemmin

3. GRAFIIKKATEOS: koulun pihalta roskalavalta löytynyt, iloisia lapsia pihalla ja aurinko paistaa

4. KAAPPI: ex-miehen työpaikalta roskiin menossa ollut ikivanha instrumenttikaappi, lasiseinäinen yläosa, maalasin valkoiseksi, toimii muistoesineiden säilytyspaikkana

5. PÖYTÄ: löydetty talon roskiksesta, liimalapun mukaan 50-luvulla huonekalutehtaalta Lahdesta Helsinkiin junalla tullut laatikollinen puupöytä, hioin ja lakkasin

6. PULPETTI: koulun pihalta roskalavalta löytynyt, kolme pikkutuolia kuuluu samaan sarjaan, näyttää 50-60 luvun mallilta

7. YÖPÖYTÄ: työpaikalta 80-luvulla tuotu, tavaraterminaalin esimiehen vaimon vanha, kesämökin varastosta, näyttää vanhalta, on siis hyvä

8. GOBELIINI: 60-luvun kodistani, oli aina hetekan yllä, laukkaavia hevosia kaivolla, katsoin puhki ja piirtelin noita hevosia, pahoin kulunut, on nyt jalkajakkaran päällisenä

9. PÄIVÄPEITE: ex-anopin virkkaama valkoinen pitsipeite, pelastettu kuolinpesästä roskiin menevistä, on räjähtäneen sohvani päällisenä

10. JALKAJAKKARA: 80-luvulla ostettu Jarmo-jakkara, jossa jalkojeni lisäksi tilasta ovat taistelleet kaksi edesmennyttä ja nykyinen kissani, puhkikulunut


Kassillinen makkaraa

12.06.2005 - 20:19

Oltiin Annen kanssa 16-vuotiaina kuin paita ja peppu. Liftailtiin baareihin, joista saimme kaljaa ilman henkkareita. Yhdessäolomme perustuikin suurelta osaltaan juhlimiseen ja hauskanpitoon. Sinä juhannuksena menimme vesibussilla kaupungin saareen pikkuriikkiseen lautamökkiin viettämään iloista kesäjuhlaa. Meikit, mekot ja kossupullo olivat tärkeimmät tarvikkeemme. Ruokana oli Annen äidin, joka oli sairaalan keittiössä töissä, antama muovikassillinen kerran lämmitettyä makkaraa. Empiessämme kassin mukaan ottamista, hän sanoi niiden kyllä tulevan ihan uusiksi, kunhan vain grillaisimme ne.

Iltapäivän ajan kiertelimme eri vaatteissa, aurinkolasit otsalla bongailemassa uroksia ja näkymässä itse. Minä olin juuri rakastunut täysillä ja puhua pälpätin siitä miehestä ummet lammet. Merelle katsoessani tunsin viiltävän ikävän ajatellessani sitä laivaa, jossa rakkaani jälleen tulisi luokseni ihanalla rekallaan. Kossun inspiroimina virittelimme sitten saaren grillikatokseen kunnon tulet ja lätkimme kassista vähiten kuumassa halkeilleita lenkkejä. Näyttivät tosi hyviltä pienen käristyksen jälkeen. Mutta eivät tipahtaneet edes nousuhiprakassa. Kassillinen makkaroita päätyi saaren pusikoihin eläinten ruuaksi.

Lievä hämäryys laskeutui keskiyön auringon vieton keskelle. Prosenttien huumassa kipaisimme mökille vaihtamaan ylle seksikkäimmät mekkomme, tupeerasimme rajusti ja laitoimme tutkan päälle. Laiturilta löysimme pari mukiinmenevän näköistä kaksilahkeista. Ilman rihmankiertämää hyppäsimme uimaan. Laiturissa vain ei ollut portaita ja noloa oli kun uudet tuttumme kalastelivat meidät alastomat juhannusneidot ylös. Juhla päättyi Annen ja minun ilmiriitaan. Minä en halunnut poikien kanssa enempää, koska olin rakastuneen uskollinen. Anne oli eri mieltä. Olimme saarella, joten kumpikaan ei voinut poistua, niin kuin yleensä riidellessä teimme. Hyttysetkin söivät sen verran ilkeästi, että Anne lopulta tuli sisälle mökkiin ja nukahdimme tuhistellen.


Listalla

12.06.2005 - 14:22

Itsen haastoi kuuden kuunnellun biisin listaukseen. Tänään olen kuunnellut radiota ja CD-levyjä.

1. Akon: Mr Lonely

2. Tik Tak : Rannaton

3. The Killers: Somebody told me

4. Aretha Franklin: Say a little prayer

5. Darin: Money for nothing

6. Kwan: Shine

Toi Mr Lonely oli joskus 70-luvun lopulla mun ravintolabändin ohjelmistossa, siis oikeana falsettiversiona. Rannattoman sanat on ihanat "ja mä oon tuuli, joka myrskyksi itsensä suuttuu". Killersin kappaleessa "heaven ain't close in a place like this". Say a little prayer tuo nuoruuden huolettomat kesät mieleeni. Shinen sanat "I can see the shine but you're only wasting time " kolahtaa aina. Money for nothing vaan soi ja laulattaa, harmiton kesähitti. En edes tiedä miltä vuodelta.


Ymmärrystä vailla satumaassa

11.06.2005 - 16:59

Enpä voinut vastustaa testejä ja nämä sattuivatkin sikanappiin.

Fantastic Voyagelta tämä, joka kertoo mitä tarvitsen. Joo kaipaan ymmärrystä, mutta kaipa minuunkin törmäävä tarvii jotain ymmärrystä. No toisaalta, toivottavasti sellaiset ihmiset, joille edustan kylmyyttä ja sulkeutunutta uhkaa, onnistuvat ohittamaan omituisen minäni. Ja taas sellaiset ihmiset, jotka ilman selityksiä ymmärtävät, pysyisivät lähelläni. Ei kaikkien tarvitse kaikkien kanssa tulla toimeen. Onneksi.

You need understanding.

In your life there has been many people that

could never seem too comprehend your

personality. Now you have either become an out-

cast because of their narrow minds or you have

adjusted yourself to them, and never letting

them see who you are deep inside. You now

think that no one will ever understand you and

you hate that fact. Though you are scared of

what the effects might be if you would decide

to let someone in so you keep a safe distance

that you both curse and bless.

What Do You Need in Your Life? [dark pics]

brought to you by Quizilla

ja Hillitylta Kukolta tämä, joka kertoo minkälainen kulttielokuva olen. Olisihan pitänyt arvata. Enhän minä oikeestikaan kauaa jaksa totuuksien maailmassa tarpoa. Intohimoinen olen. Melkein kaikessa mihin ryhdyn. Ja romantiikka on minulle muutakin, kuin pusuhuulet ja pitkät ripset, Se on myös kauniit maisemat ja vanhat rakennukset, historian tuoksua ja paluuta yksinkertaiseen.

You are a Fantasy film. You're romantic,

passionate, and like outlandish clothing.

What Kind of Cult Movie are you?

brought to you by Quizilla


Lepakon kaikuja

10.06.2005 - 20:30

80-luvulla harjoittelin Vaaniva Tiikeri bändini kanssa Lepakossa. Kuvassa menossa oma sovitus Joe Cockerin versiosta The Letter-biisiin. Hirveä ja piikikäs suustani kun olin jo silloin, onnistuin mölisemään mikkiin bändin kolmen soinnun säestyksellä anarkistisia huomautuksia samassa paikassa harjoitelleesta iäkkäämmästä miespuolisesta muusikosta. En aio tässä toistaa mitä sanoja käytin, mutta sanotaan nyt vaikka, että muusikon ympärilleen haalima joukkio herätti naisbändissämme tietynlaisia mielikuvia miehisen ulottuvuuden puutteista. Siis että se ikäänkuin kasvaisi oikeassa seurassa. Hyi meitä, kun sävelsimme miehisyyttä arvostelevan, ilkeämielisen pilkkalaulun. Ja kamat kybällä tietty. Taisipa siinä itsellemme kasvaa ulokkeet. Kunnes joku huomasi oven olevan raollaan ja asianomainen muusikko tovereineen seisoskeli käytävässä. Ups !


But the cat came back

09.06.2005 - 15:26

Kurkin Flasplayerin uusia musiikkipätkiä ja niin kuin aina siellä ollessani päädyin katsomaan ja kuulemaan The Cat Came Back laulua. Cordell Baker teki 1988 loistavan animaation vanhaan lastenlauluun. Se tuli jossain vaiheessa telkkarista. Katsoessa hillittömyys iski pommin lailla. T-paita märkänä naurun kyyneleistä katsoin ja kuuntelin. Ei ihme, että se oli ehdolla lyhytfilmi Oscarin saajaksi. No alkuperäistä filmiä en mistään ole onnistunut löytämään, mutta kerran viime vuonna hakusanan avulla löysin tuonne Flashplayerin sivuille. Sieltä musiikkiosastossa oli uusi versio tuosta laulusta. Brent Tilton alias cheshirepus oli Fred Pennerin alkuperäiseen lauluun tehnyt flash-animaation The cat came back. Jos tahdotte tietää minkälainen sinnikkyys kissasta löytyy, käykää katsomassa ja kuuntelemassa.

Pikku vinkki, laulu käynnistyy View This Title [View In Current Window] [View In New Window] - kohdasta, itse ainakin jouduin alussa kelaamaan kauan.


Suunnaton vaellus

09.06.2005 - 10:38

Tässä istun enkä muuta voi. Viimeisten kuukausien ajan on tapahtunut niin paljon kaikkea, että tarkoituksen tienviitat lahosivat ja tipahtivat Tuntemattoman Tulevaisuuden Ojaan. Ainahan elämässä sattuu kohdalle tyhjiä aukkoja, joiden yli yrittää hypellä, välillä pylly rotkon päällä roikkuen, välillä reippaasti yliastuttuna. Vaan nyt kohtalo kaappasi viiden tuhannen palan pelini ja ravisteli osaset vuoren huipulta tuulen vietäväksi. Rypistelen otsaani ja hörpin kuppikaupalla kahvia, sytyttelen tuhansia savukkeita sormet keltaisina. Mutta ei, nyt en osaa laittaa astinpuita tikkaisiin oikeaan järjestykseen. Kolme Suurta tuli kylään. Pyytämättä saranapuolelta ja silmät pyöreinä. Olen pystynyt vain nurkassa kyyhöttämään ja katsomaan. Terveyden Viejä, Työn Poistaja ja Viranomaisen Ottava Käsi.sisustavat sisäistä huonettani kovin kourin. Joka ilta etsin väsyneenä vuodettani, mutta usein, kun vihdoin tunnen käsilläni sen pehmeän pinnan, on jo aamu.

Mutta minä pistän silmät kiinni ja odotan. Rauhoitan hengitykseni ja tartun pieniin asioihin. Silitän kissaa ja pyyhin pölyä TV:n päältä. Järjestän vuosikausia repsottaneita papereitani, mapitan sopimuksia ja tiliotteita. Ajan busiilla torin hälinään, kävelen kauniissa puutarhassa ihanien lintujen laulua sisääni ahmien. Tutkin kauppojen hyllyjä etsien alle euron tarvikkeita ja ruokia. Kuuntelen musiikkia, katson myöhäiset elokuvat, kastelen parvekkeen pieniä taimia. Kamera käsilaukussa etsin värejä ja muotoja. Etsin puita, jotka puhuvat minulle. Istun tietokoneella ja väritän maisemia, rakennan kuvia kauneudesta ja salaisista unelmista. Ja kirjoitan. Kirjoitan ja raikas ilma puhaltaa sisälläni. Kesän lempeä tuuli, ukkosen jylinä, sateen kasteleman asfaltin tuoksu. Kirjoitan itseni henkiin. Ei minua kukaan voi murheeseen kahlita. Ja yhtenä päivänä löydän Suunnan. Siihen asti hengitän.


Banaaniajatuksia

08.06.2005 - 22:22

Kun rikas kuorii banaanin kartanossaan, köyhä liukastuu kuoriin takapihalla.

Kun köyhä kuorii banaanin mökissään, banaani viedään kartanoon.

Banaanin kerääjä näkee nälkää.

Banaanin omistaja rakentaa palatseja.

Eli banaanilla saa ja hevosella pääsee. Niin banaani voi tässä olla vaikkapa banaani,

mutta myös valta ja rikkaus, pelimarkka maailman ruletissa.

Vaan eipä tuo banaani onnea ja vapaa on kuorten päällä luistelija.

Olikohan tässä mitään järkeä ? No, ei sillä mitään merkitystä ole, pakko oli vaan kirjoittaa, kun pyöri nuo banaaniajatukset päässä.


Puu-hakkuuta

08.06.2005 - 17:21

Ei sentään puun hakkuuta, mutta olen viime päivinä puuhaillut kaikenlaista yleishyödyllistä ja muutakin. Hain monta vuotta kellarissa maanneen, toimimattoman maastopyörän ja kannoin sen olkkariin viikonloppuna. Päätin selvittää, miksi takapyörä oikeasti hannasi. S. sai aikoinaan pyörän ilmaiseksi käytettynä, mutta ei ehtinyt ajaa sillä, kun se jo teki topin pihalla. Koska hänen pikkupyöränsä vielä toimi, jäi tämä toinen pyörä kellarin koristeeksi. Nyt sain tarmon puuskan ja ei kun avaamaan ja ketjut sivuun, pyörä pois ja tutkimaan. Selvä kuin pläkki, vanne mutkalla ja kaiken lisäksi niin pahasti, ettei pinnojen viritys juuri auttaisi. Pyöräkellaripirulaiset pitäneet leiriä kaatuneen pyörän päällä jossain vaiheessa. Eipä siinä mitään, otin valokuvan ja pistettiin huutonettiin ostettavaksi jollekin, joka pystyisi hankkimaan takavanteen. Ei mikään mahdoton tehtävä, jos on asiantuntija, mutta mökin akalle turhan hankalaa etsimistä kirppiksiltä.

Ja pyörä piti saada S:lle nopeaan, kun upouuteen työpaikkaan pitää päästä eikä ole bussirahaa. S. sai tänään isältään lahjaksi upouuden edullisen maastopyörän, joka iloisena kuskattiin kaverin pihaan työpaikan lähelle. Ja eikös Murphy iskenyt, kokeillessaan ajamista takapyörä tarttui kiinni ja meno tyssäsi siihen paikkaan. S:n piti juosta hommiin ja varmaan häntä korpesi, kännyn akkukin simahti. Kiireinen isänsä soitteli minulle ja koska satuin olemaan läheisessä virastossa asioilla, kävelin muutaman kilometrin kaverin pihalle katsomaan tilannetta. Oikean avaimen löydyttyä kokeilin ja toinen takapyörän kiinnitysruuvi oli viittä vaille tippumassa. Jossain kokoonpanovaiheessa oli kahvitauko tai päänsärky iskenyt ja mutteri oli kokonaan jäänyt kiristämättä. Sain homman melkein paikoilleen, mutta vaijerilukko esti täydellisen virityksen. S:llä oli lukon avain työssä mukana, enkä pääse sinne ilman sisäänpääsymaksua, joten tein minkä pystyin. Näytin S:n kaverille, E:lle, miten renkaan suoristus tehdään loppuun. Eiköhän se siitä. Tarkistin kyllä varmuuden vuoksi kaikki muutkin kiinnitykset, tuntuivat olevan kunnossa.

Nyt olen tiskannut ja laittanut ruuan uuniin, kiva olo. Toivon, että S. saa ajaa tänään uudella pyörällä kotiin. Tosin ihmettelen millä kumman konstilla se pikkukoira siinä reissussa menee. Koira on sellainen taskukoiraa hieman isompi. Ei siis jaksa juosta, mutta on reppuun hiukan kookas. Ja tarakalle tuskin kannattaa laittaa sen pitimen alle (huono vitsi). No kaipa keksivät keinot, toivon minä.


Ikää lisää

07.06.2005 - 20:04

Menin tänään pitkien mutkien ja kilometrikävelyn kautta S:ää, E:tä ja koiria vastaan Meilahden lähellä olevaan Koirasaareen. Matkalla näin joutsenen hautomassa kaislapesässä. Pian olisi pikku "ankanpoikasia" meressä, toivon niin. S:llä on huomenna 21-vuotis syntymäpäivä. Hän on siis jo yhden kolmatta vanha. Justhan se vasta oli kahdeksan ja paahtui kesälomalla pavuksi, intoili pumpattavan muoviveneen kanssa teltalla ja ui suuren, keltaisen uimarenkaan avulla Salmen ulkoilualueella. Koska hän on huomenna töissä, päätimme viettää juhlaa ihan olemalla vain yhdessä. Kävelimme Hietalahdesta Stadionin lähelle, ajoimme kasin ratikalla Flemarille, jossa kävimme ostoksilla. Kallion kirjaston takana olevassa koirapuistossa söimme sitten synttäripiknikin. Pakastealtaasta löytyneillä muovilusikoilla avasimme lohipaketin, josta kaavimme makoisat kimpaleet sekaleipäpalojen päälle. Aurinko päätti väistyä mustien pilvien taakse ja kävelimme vielä Hakaniemeen, kunnes väsymys ja vilu päätti ihanan retkemme. Voi rakas S. onnea ja iloa sinulle, niin paljon onnea ja iloa olet minulle tuonut itse. Huomenna, kun vähiten sitä odotat, soitan kännyysi ja laulaa loilotan täysin keuhkoin. Mä rakastan sua S. pysy naisena !


Rockmuistoja

07.06.2005 - 12:29

Laajensin tänään lempimusiikkilaatikkoni sisältöä, että se olisi vähän pidemmältä ajalta, kuin lähimuistista. Plarasin vinyylejäni, niitä olen raahannut mukanani melkoisen pinon. Kuuntelua varten omistan tällä hetkellä muinoin Anttilasta ostetun monitoimisoittimen, josta on hajonnut CD, mankka ja radio, mutta levari toimii jotenkuten. Laitteessa on monipuoliset liitännätkin, ulos lähtee kolme piuhaa, vasempaan ja oikeaan kaiuttimeen sekä sähkölähteeseen. Suunnitelmissa on ollut hankkia Porthaninkadulta parempi levari, mutta rahaa ei koskaan ole. Eikä tule.

Siinä tutkiessa tulivat liikuttavat muistot mieleeni. Led Zeppelinin Since I've ben loving you. Oltiin tyttökaverin kanssa 16 ja äidin Smartit oli tipahtaneet taskusta mereen mattoja pestessä. Äiti kuivatti röökit juomalasissa ja lahjoitti ne minulle. Kun kerran kuitenkin poltin. Perhe oli poissa ja silloin minä ja kaveri järjestimme kunnon bileet kahdestaan. Levysoitin soittamaan uudestaan ja uudestaan Zeppelinin tuota yhtä ainoaa biisiä. Vedeltiin suolalta maistuvia tupakoita syvälle keuhkoihin ja kuviteltiin niiden olevan pilveä. Maattiin 100-vuotiaan hirsitalon olkkarin lattialla selällään päät vastakkain ja leijuttiin sfääreissä. Ihanaa aikaa.

Joe Cockerin With a little help from my friends. Ensimmäisen Ruisrockin aikaa. Asuin itse Ruissalossa ja pitkällisten tappeluiden jälkeen, poliisi-isäpuoli päästi minut hippijuhliin. Pitkätukkapoikien soputeltassa juotiin pullosta ja kuunneltiin pää pyörällä mankasta Joeta. Kun käpälät eksyivät farkkujen sisään oli aika lähteä "pisulle", eli poistua paikalta. Saman juhlan aikana istuin suuressa ringissä nuotion ympärillä, jossa useat nauttivat muutakin, kuin meri-ilmaa. Minä annoin piipun vain eteenpäin, pelotti liikaa, onneksi. Mutta kun ilta hämärtyi, otin osaa hengessä ja osallistuin verisiderituaaliin. Maasta löytyi riittävästi pullon sirpaleita, joilla nirhattiin kättä ja liityttiin yhteen vapauden ja kukkaisten ryhmäksi.

Cat Stevensin Hard headed womania soittelin kaikille poika- ja miesystäville, kun halusin julistaa jotain. Jotenkin tahdoin olla sellainen kovapäinen nainen, joka biisissä oli miehellä haussa.

" I know a lot of fancy dancers, People who can glide you on a floor, They move so smooth but have no answers. When you ask why'd you come here for? I don't know why? I know many fine feathered friends But their friendliness depends on how you do.They know many sure fired ways To find out the one who pays And how you do".

Sad Lisa oli silloin ja vielä nytkin yksi hienoimmista sanoituksista, joita on mielestäni tehty. Olen mielelläni sukeltanut aika ajoin melankoliaan ja siniseen maailmaan ammentamaan tunteiden voimaa ja luovuuden myrskyä. Äitinikin sanoo, että kaikki tarvitsevat itkua silloin tällöin. Olen samaa mieltä rakkaan äitini kanssa. Sitä tunnetta, että on pala kurkussa ja hillitön itsesäälin tunne. Kun itku on hoidettu, voi taas jatkaa puhdistuneena, sisus pestynä. Itku huuhtelee mustia taakkaklimppejä tehokkaasti. Ja Sad Lisa on eräs itkulaukaisin minulle. Ja onhan se tekstinäkin todella hieno ja mystinenkin. Herkkä runo.

She hangs her head and cries on my shirt.

She must be hurt very badly.

Tell me what's making you sadly?

Open your door, don't hide in the dark.

You're lost in the dark, you can trust me.

'cause you know that's how it must be.

Lisa lisa, sad lisa lisa.

Her eyes like windows, tricklin' rain

Upon her pain getting deeper.

Though my love wants to relieve her.

She walks alone from wall to wall.

Lost in a hall, she can't hear me.

Though I know she likes to be near me.

Lisa lisa, sad lisa lisa.

She sits in a corner by the door.

There must be more I can tell her.

If she really wants me to help her.

I'll do what I can to show her the way.

And maybe one day I will free her.

Though I know no one can see her.

Lisa lisa, sad lisa lisa.


Häiriöitä

06.06.2005 - 14:43

Nyt oikeasti yritän pysyä poissa testisivuilta - vähän aikaa. Tässä viimeisin, joka laittamattomasti kuvailee persoonallisuuteni monipolvista, tasapainoon pyrkivää keskiluokkaista suoraa viivaa. Itselleni tuossa ei ole mitään yllättävää. Olen aina tiennyt olevani rauhallinen, vakaa ja luotettava persoona. Vastaukseni olivat ehkä hieman liiankin rehellisiä, olisi pitänyt hiukan miettiä, että olisi saanut särmää tylsään perusluonteeseensa. Mutta koittakaa nyt pysyä valveilla.

Disorder Rating

Paranoid:

Very High

Schizoid:

Moderate

Schizotypal:

Very High

Antisocial:

High

Borderline:

Very High

Histrionic:

Very High

Narcissistic:

Very High

Avoidant:

Very High

Dependent:

Moderate

Obsessive-Compulsive:

High

-- Personality Disorder Test --

-- Personality Disorder Information --

Vastasinko oikeasti rehellisesti kysymyksiin ? Jääköön arvoitukseksi. Lukija päätelköön itse.


Elokuvista

05.06.2005 - 10:47

Hillityn kukon sivulta tein tämän kulttielokuvahahmotestin.

I am Ash, from the "Evil Dead" trilogy.

I'm the guy with the...chainsaw.

Which Random Cult Movie Character are you?

brought to you by Quizilla

No niinpä tietenkin, olisihan pitänyt arvata. Moottorisaha kainalossa painan. Ehkä se omalla tavallaan onkin jonkinlainen alter ego, vai mikä lie. Liian kiltti ihminen hautoo suunnitelmia muiden päiden menoksi. Splatterit nyt muutenkin on mun mieleen juuri siitä syystä. Yhtä paljon nauran pahoille kuin hyvillekin. Kaaos splattereissa on nautittavaa, ehkä siksi kun aina sitä yrittää itse pitää kaikki elämänsä komerot järjestyksessä. Välillä tekee mieli antaa palaa. Joskus annankin. Jätän kuitenkin moottorisahan kotiin.

Elokuvista täytyy sanoa, että hiukan olen friikki, ihan pikkusen. Sohva ja nojatuoli tietävät asiasta kyllä. Nuorempana kävin 70-luvulta alkaen leffoissa, mutta kun 80-luvun lopussa keksin, että VHS-leffoja voi vuokrata, kävi Rautatientorin Filmtownin ovi tiheään. Seitsemän leffaa katsoin viikonlopussa ja maanantaina uusi vuokraus. Kävin järjestelmällisesti läpi vuokraamon hyllyt. Katsoin joka ikisen sellaisen elokuvan, joka oli rahanpuutteen vuoksi jäänyt väliin. Sitten sekosin Arnoldiin ja muihin actioneihin. Sitä seurasi scifijakso. Muutaman vuoden päästä siirryin pelkkiin uutuuksiin. Kun DVD tuli taloon, alkoi vanhojen uudelleen katsominen, ihanan laadun takia. Nykyään olen alkanut etsiä espanjalaisia, japanilaisia ja skandinaavisia elokuvia uutuuksien lomassa. Jokaisen leffan voin katsoa kerran, niin huonoa ei ole mielestäni tehtykään. Lempielokuvalistani on epätrendikkään sekava laitos Zeffirellin Romeosta ja Juliasta Romeron Dawn of the Dead- trilogiaan.

Televisiosta katson, jos vain mahdollista, kaikki vähänkin kiinnostaneet vuokraelokuvat aina uudestaan. Siinä on joku kumma hohto, kun ne näkee TV:stä. Mikähän se oikein on ? Tänään tulee Panic Room ja Harrison Fordin (karismaa) Kuusi päivää seitsemän yötä. Samaan aikaan. Entten tentten.

Eläköön elokuvat, nykyaikuisen satukirjat.


Sinistä taas

04.06.2005 - 14:09

Tänään on sininen päivä, taas. Lapsuuden muistoja tulvii mieleen. Kaikkia huolettoman elämän hetkiä, joina ei tulevaisuus oli suuri mahdollisuuksien seikkailu. Ja hetki oli hetki, ei hetki ennen onnettomuutta. *Huokaa*. Toisaalta niistä ajatuksista on hedelmällistä juuri nyt ammentaa voimaa ja iloa. Kyllä tässä vielä aiotaan löytää sateenkaaren pää. Tänään vain on sinistä, ei aina.


Olen lempielokuvani !

04.06.2005 - 12:16

Hillityn kukon sivulta nappasin tämän:

Fight Club!

What movie Do you Belong in?(many different outcomes!)

brought to you by Quizilla


Barrikador 3 - Paluu Vapauteen

03.06.2005 - 15:57

Henki paukuttaa henkseleitä. Olen koko päivän kanniskellut säkkejä barrikadille. lähettänyt sähköpostia ja soitellut halpaliittymällä. Asiat alkavat olla stand by-kunnossa. Nyt ei muuta tarvitse kuin mennä sovittuihin paikkoihin sovittuun aikaan. Reppu täynnä paperiarkkeja, nykyajan tussareita. Ansa on viritetty, nyt odotellaan aarretta.

Kun menettää kaiken on vapaa kaikesta. Mammona ja maine ovat kaltereita, joiden läpi olen pystynyt vain tirkistelemään värjyvän ihanien haavelintujen liitoa.

Ruoka tuolla uunissa valmistuu ja musiikki soi radiossa. Ihana olo. Kävin tänään kävelyllä kaupungissa. Ostelin halpaa shampoota ja hoitoainetta. Merkki unohtui hintalappua lukiessa. 1,50 iso pullo. Samalla matkalla hankin polkupyörän pumpun. Vanhat pumput ovat tukemassa parvekelaatikoita, kun se metallihäkkyrä, jolla ne on kaiteessa kiinni ei pidä laatikoita suorassa. Polkupyörällä pääsee joka paikkaan, eikä maksa paljon. Paitsi jos pyörä varastetaan. Matkakortissa pidän vain sen verran rahaa, että pääsen, jos on pakko, bussilla matkustamaan. Täältä mummokaupunginosasta ei kulje kuin bussit kaupunkiin. Ei voi mennä pummilla - kortti on oltava mummilla. Mutta sähköt tällä onneksi on. Huomenna käyn huoltamassa pyörän pihalla. Öljyä ja puhdistusta, sitten testaan ja eikun menoks !


Risupään onni

02.06.2005 - 16:25

Hejaa ! Nyt kohtalo hyppäsi nurkan takaa ja jokin outo hymyilee risupään elämään. Pelokkaana, mutta uteliaana astun nyt uusinta polkua pitkin kohti onnen satamaa (en ole ollut Lauran kanssa 12,4 kuukautta). Paljon on tekemistä edessä. Jossain tuolla paperivuorien takana on paikka, jonka portissa lukee: tervetuloa Katili, riisu kengät ja hengitä vapaasti.

Nyt sitten vain päätöksentekotemppeleitä kohti kassi täynnä lippuja ja lappuja. Huh-huh, no rauhallisesti vain, askel kerrallaan. Perille pääsee, jos ei paikoilleen jähmety.


Tiedän mitä teit viime kesänä makkaroille

02.06.2005 - 08:25

Makkaroiden suvut olivat aamulla kokoontunut viileään juhlatilaan viettämään perinteistä Lähtijöiden Päivän juhlaa. Jäähdytyskone surisi ja tunnelma oli heti aikaisesta aamusta korkealla. Kabanossin suvun vanhimmat pitivät puheita ja kilistelivät lasejaan. Suvun päämies, Wilhelm, istui silmät kimmeltäen.

- Malja Campingeille ja Poprilleille !

- Huraa !

Pienimmät leikkivät ylätasanteella. Viitoset kirmailivat Snacksien kanssa. Vauvalassa oli hiljaista vielä. Pikku Prinssit nukkuivat autuaan syvää unta. Naisten pöydässä Kariniemen rouvat supisivat uusista dieeteistä. Tuon tuostakin he loivat paheksuvia katseita Juustoisten suuntaan. Sinisten ja Lenkkien suvun miehet pohtivat selvästikin kovin miehisiä. Heidän liikkeistään oli helppo arvata, että menossa oli ikuinen kisa pituudesta. Miehet välttelivät selvästikin katsomassa Metrien pöydän suuntaan.

Yhtäkkiä kirkas valo ilmestyi taivaalle. Syvä hiljaisuus laskeutui juhlakansan keskuuteen. Hakijoiden saapumisaika oli jälleen käsillä. Vanha kansa kertoi lähtijöiden pääsevän suureen seikkailuun ja uuteen, hienompaan elämään. Kaikki tahtoivat uskoa tähän. Mutta nuorten radikaalien keskuudessa supistiin. He uumoilivat jotakin äärettömän pahaa olevan tekeillä. Tietenkään kukaan ei koskaan palannut vahvistamaan nuorten epäilyjä, mutta heidän keskuudessaan kiersi legenda, että lähtijät vietiin kuumiin kidutuskammioihin, jossa niiden nahkaa kärvennettiin ja lopulta valtavan kokoiset hakijat joukkoineen popsivat suihinsa kaikki. Vauvoista vaareihin joutuivat hävityksen kohteeksi. Mutta varmoja nuoret eivät voineet olla ja aina kun joku heistä lähti tutkimusretkelle, ei hän lupauksistaan huolimatta koskaan palannut kertomaan. Ei koskaan.


Uusintauni

01.06.2005 - 20:35

Näin viime yönä unen, jossa kävin läpi unen, jonka olin jo kertaalleen nähnyt. Kummallista oli , että unessani tiesin tarkkaan mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Kaiken lisäksi pikakelasin kohtia, jotka eivät olleet niin jänniä. Uni oli lyhyesti seuraavanlainen.

Kolme lasta asui yksinään maalla metsän keskellä olevassa talossa. Pahaa tahtova vieras mies lähestyi taloa ja lapset tunsivat miehen tulon. He odottelivat turvassa sisällä, kunnes ajattelivat miehen poistuneen. Heidän leikkiessään ulkona mies ilmestyi talon pihalle. Hän sai pienimmän lapsen jo kiinni, kun isoin lapsista astui miehen eteen ja sanoi : - Minä en usko, että sinä olet olemassa. Mene pois. Ja mies jäi paikoilleen. Lapset menivät sisälle. Yhtäkkiä he huomasivat, että talossa ei enää ollutkaan turvallista. Mies pääsisi sisään ikkunoiden kautta. Lapset eivät ehtineet peittää kaikkia ikkunoita ja alkoi takaa-ajo. Pitkin metsiä ja pellon laitoja lapset pakenivat mies perässään. He piiloutuivat lopulta betonisen siltarummun alle. Mies ei vielä ollut ehtinyt sillalle ja lapset värjöttelivät pakkasessa kylmissään kurkkien harvaan laudoitetun sillan raoista näkyisikö miestä. Sitten laudat alkoivat narahdella. Mies sai lapset kiinni ja raahasi heidät autoonsa. Lapset yrittivät puhua kauniisti miehelle, jotta tämä päästäisi heidät kyyistä. Mies lupailikin, että he voisivat poistua, mutta vähän kauempana. Mies ajoi auton kymmenien kilometrien päähän. Siellä oli röttelöisten pikkutalojen täyttämä asuinalue ja mies kurvasi autonsa erääseen loskaiseen pihaan. Tässä kohtaa mies joutui paniikkiin ajatellessaan,, että lapset kuitenkin kertoisivat ja hän jäisi kiinni. Niinpä hän pakotti lapset auton takaluukkuun ja poistui itse paikalta. Kukaan ei kuullut heidän huutojaan ja koputustaan. Lopulta he väsyivät ja lakkasivat yrittämästä. Nainen, jolla oli maalaiskauppa lasten kodin lähellä olevan maantien laidassa meni pitkän miettimisen jälkeen kertomaan poliisille, että hän oli nähnyt kolmen lapsen juoksevan sillalle päin. Poliisi ei ensin aikonut tehdä mitään, mutta sitten nainen kertoi, että lapsilla ei ollut päällysvaatteita. Poliisi tutki sillan seutua ja näki kamppailujäljet lumessa. Jälkiä seuraten poliisi sai myös selville, että läheltä siltaa oli tien varresta poistunut auto. Seuraavana päivänä vanha pariskunta, joka asui eräässä röttelökylän talossa, ilmoitti naapuritalon pihalla seisovasta oudosta autosta. Loppukohtauksessa poliisi tuli paikalle vanhan pariskunnan opastamana ja lapset löytyivät, heikossa kunnossa, mutta elossa.


Hyppäämisen pelkoa

01.06.2005 - 09:36

Olen vuodesta 1970 painanut samaa työtä, enkä koskaan käynyt peruskoulua pidempään oppimassa. Tuntuu, ettei koskaan ole ollut aikaa ajatella, missä olen oikeasti hyvä. Olisiko jotain, missä voisin paremmin toteuttaa lahjoja, joita olen syntymässä saanut. Muistan koulun lopussa ammatinvalinnan ohjausjakson. Ohjaaja katsoi syvään huokaillen testejäni ja totesi, että taidat olla taiteellinen tyyppi. Muistan sen yhden tehtävän, jossa piti jatkaa annettua kuviota. Sain aikaiseksi keskiaikaisen linnan tiilimuurin ja vielä perspektiivissä. Olin tietysti innoissani, koska rakastin kaikkea taiteeseen liittyvää. Sitten ohjaaja, kyllästyneenä ja selvästi närkästyneenä, plarasi jotain papereitaan ja sanoi, ettei minun lahjoillani paljon muita ammatteja olisi, kuin ehkä ikkunan somistaja. Muistan lähteneeni pettyneenä aurinkoiseen kevätilmaan. Silloin olin nuori, sinisilmäinen, mistään tietämätön lauluja rustaava runonkirjoittaja ja maalasin vesiväreillä mystisiä kuvia rannan vanhoista tammista.

Alkoi rahan pakollinen ansainta. Äidin sähköisestä, ruudullisesta kankaasta ompelemassa minimekossa marssin nykyisenkin toimialani toimistoon ja sain paikan lähettinä. Ja 35 vuotta on kulunut monissa eri firmoissa. 70-luvulla työpaikka oli kuin koti ja perhe. Oltiin yhdessä muulloinkin, kuin firmassa. Käytiin toistemme kotona ja työpaikalla pidettiin yhdessä tuumin toistemme puolta. Virheet korjattiin ryhmässä, salaa pomoilta. Mutta 80-luvulla tahti vaihtui. Alkoi taistelu työpaikan pitämisestä, keskinäisestä paremmuudesta. Ja palkankorotuksista. Suosion tavoittelu ajoi piteneviin ylitöihin ja itseä säälimättömästi ruoskiviin ponnistuksiin. Työpäivät venyivät helposti 12-14 tunniksi. Jalkoihin jäivät omat harrastukset ja perhe. Vain firmojen alati nälkäisille tileille sammottiin kasvavia voittoja. Ja tilanne sen kuin paheni, kun 90-luvulla alkoivat massalomautukset ja -irtisanomiset. Työmäärä kasvoi 1,5 - 2,5 kertaiseksi. Kokeneemmat työntekijät ohjattiin eläkkeille ja jäljelle jäänyt, ahdistunut porukka kyttäsi toisiaan ja pinnisteli kiivaassa tahdissa ilman ammattilaisten tukea.

Vanhojen työntekijöiden palkat jäätyivät paikoilleen. Kohonneet elinkustannukset, verovähennysten poistuminen ja lisääntyneet Telmaksut ja työttämyyskorvausmaksut söivät moninkertaisesti yleiskorotukset. Ja usein tapahtui niin, että uudet, kouluista valmistuneet työntekijät otettiin uusilla, paremmilla sopimuksilla oppiin. Ilmapiiri työpaikoissani oli riipimistä ja kyttäämistä, kateutta ja raivoisaa sotaa eriarvoisuuden verisellä tantereella. Alettiin uupua kiireestä ja taistelusta. Vanhat johtajat siirtyivät eläkkeelle, firmoja myytiin yhä isommille yrityksille, kunnes Suomen runsaasta paristakymmenestä alan yrityksestä oli suurinpiirtein tullut vain noin neljän,viiden eri omistajan hallitsemia maailmanlaajuisia, kasvottomia megapalapelin osasia. Uudet johtajat asettuivat kilpailemaan parhaan työntekijän paikasta ja alaisten tukeminen ja työilmapiirin parantaminen jäi laatusertifikaattien sivuille painetuksi yleväksi tekstiksi.

Kaikki tuo on vain tietenkin minun näkökantani asioihin. Mutta vain se, miten minä olen kokenut asian vaikuttaa minun elämäni laatuun. Noin kolme vuotta sitten tienhaara alkoi hahmottua eteeni. Klassinen kapea ja leveä tie odottivat valintaani. Leveä tie oli nykyinen tahti, se lopuksi kapenenisi ja orjantappurat odottaisivat satuttaakseen minut parantumattomille haavoille. Kapea tie tarjosi vähän aikaa kivistä polkua, mutta lopuksi se veisi aurinkoisen niityn äärelle ja hymyni ehkä syttyisi uudelleen elämään. Kyllä ratkaisun teko on pelottavaa. Jokohan nyt on tullut aika hypätä ? Vai vieläkö roikun kiinni ? Mitä jos pian on liian myöhäistä hypätä ?

[ Katilin Kirjoituksia ]
Katilikääntö
31.05.2005 - 07:29

Minä olen aivan tavallinen nainen. Olen sukeltanut maailmaan paikasta, jonka ympärillä elämä sitten pitkään pyöriikin. Ainakin kunnes pyydystintaulu rupsahtaa tai väsyneenä katsomaan ylös alas pomppivia miesten pyllyjä, nainen aloittaa henkevyytensä kehittämisen. Ei kun pää edellä syvälle omien henkisten ominaisuuksieni kuralätäkköön, ja sieltä roiskahti naamalleni eräs ominaisuus, jonka tahdon tässä esitellä. Se on eräänlainen muunnin, joka suodattaa kuuloaistini havaitsemat pienetkin ärsykkeet absoluuttiseksi informaatioksi. Tämä Katilikäännöksi nimeämäni ilmiö pystyy antamaan monelle täysin mitäänsanomattomalle lausahdukselle Katilifaktaksi kutsumani merkityksen. Mutta esimerkki puhuu kovemmalla äänellä kuin tuhat teoriaa. Tässä muutamia arkipäivän puheita, jotka ovat Katilikäännön läpi käytyään muuntuneet Katilifaktoiksi.

Ruokakaupan kassa: - Pankki vai luotto ?

Katilikääntö: - Elääkös rouva yli varojensa ja vingutetaan luottokorttia vai löytyykö likviditeettiä tarpeeksi maksamaan noi ahmintatarvikkeet ?

Työkaveri: - Kiitos, kun ehdit auttaa.

Katilikääntö: - Jollet olisi niin perusteellisen patalaiska, voisit kyllä hoitaa tämän lisäksi monta muutakin hommaa, sen verran löysää aikaa näyttää siellä netissä surfailun lomassa löytyvän.

Bussikuski: - Löytyä vähän pienempi seteli ?

Katilikääntö: - Kuvitteleeko sinä nais ette mine ei ole vaihta raha ette sine saada ilmanen kyyti ? Sine paras pysy koti ja laitta ruoka sinun mies ja lapsi.

Äiti: - Olisi todella ihanaa nähdä pitkästä aikaa ja jutella oikein kunnolla.

Katilikääntö: - En olekaan pitkään aikaan käynyt toteamassa kotisi alennustilaa ja käynyt laittamassa surkeaa talouttasi kuntoon.

Pappi: - Ja minulla on teille kaikille hyvä sanoma, ja se on, että Jumala antaa anteeksi teidän syntinne.

Katilikääntö: - Sinä kaksoisleukainen naisihminen siinä viidennellä rivillä, tiesitkö, että ylensyönti on syntiä. Ja on tainnut tulla rikottua muitakin käskyjä, kun on unohtunut nuo aurinkolasit silmille.

Opettaja: - Hyvä, olet todella ymmärtänyt opetuksestani sen syvimmän tarkoituksen ja olet siksi yksi parhaita oppilaitani.

Katilikääntö: - Luoja tietää, että etiikkani kärsii valtaisia kolhuja kun päästän kaltaisesi puoliaivon tumpelon luokalta. Mutta tämä on ainoa tapa varmistaa, että pääsen ensi vuonna kuulemasta ärsyttävää hölötystäsi.

Lääkäri: - Koetulosten mukaan kaikki näyttää todella hyvältä. Ei mitään vakavaan sairauteen viittaavaa. Oireet ovat aivan normaaleita teidän iässänne. Lisäksi liikunta ja oikeanlainen ruokavalio saavat ihmeitä aikaan.

Katilikääntö: - Djiisus, että joku voi olla noin tyhmä, vetää kaksin käsin pelkkää läskiä ja kakkua naamaan sohvan pohjalla maaten ja tulee sitten lääkäriin naama valkoisena, kun peräpukamat estävät paskalla käynnin.

Naapuri: - Nuo ovat kyllä hyvät stereot. Näkyivät olleen Tekniikan Maailman testissä äänentoistoltaan kärkipään hifi-laitteita.

Katilikääntö: - Äläkä sitten jumalauta huudata sitä rokin rämpytystä noitten läpi tai saat varautua uuden kämpän etsintään hyvin pian.

Tuntematon mies: - Saanko sanoa, että te olette erittäin kaunis nainen.

Katilikääntö: - Tarttis saada kymppi ja nopeesti, alkaa kankkunen kohta ja sitku alkaa kramppaa ei onnistu tämmönen lirkuttelulla pumminta enää.

Kissa: - Surr surr surr , miau, surr surr.

Katilikääntö: - Siis kuvitteletsä muikki, et sä oot joteskin mun ihastuksen kohde, kun sä aina lässytät noita söpökissa-kommenttejas. Aukaise nyt hyvän sään aikana se Latzi-purkki, ettei tarvi suihkauttaa sun lempikenkään.

Vaatekaupan myyjä: - Täytyy sanoa, että tämä leninki on kuin tehty rouvalle.

Katilikääntö: - Ja lapsetkin tykkää, kun kesä tulee ja takapihalle tarvitaan telttaa.

Fibromyalgia
30.05.2005 - 19:31
Sain tänään äidiltä kuulla, että siskon tytöllä, 27 vuotta, oli todettu pehmytkudosreuma eli fibromyalgia. Olen tosi surullinen nuoren ihmisen puolesta. Hänen elämänsä ei muutenkaan ole ollut niitä helpoimpia ja nyt vielä tämä. Hirveät kivut estävät monesti jopa lapsen kanssa leikkimisen. Toivon, että hän saa pikaisen avun ja mahdollisimman nopeasti oikean hoidon. Jospa hän kuuluisi siihen ryhmään potilaita, joiden sairaus saadaan tasoittumaan ja pysymään hallinnassa. Terveisiä siskon tytölle ja varovainen rutistus ja paljon rakkautta.
Tietoa sairaudesta Reumaliiton sivuilla.

Luovuuden lintu
30.05.2005 - 12:03
Luovuus on kuin pieni lintu. Pörhöinen varpunen taikinanmarjapensaassa värjöttämässä. Sitä pitää varjella suurten lintujen hyökkäyksiltä. Pidettävä hengissä jäätävän pakkasen purressa hentoihin luihin. Sille on alati etsittävä murusia, ettei se tipahda nälkäisenä turvapaikastaan. Kun hoitaa tuota pientä lintua, se jaksaa iloisena sirkuttaa aamusta iltaan. Hyppiä aamukasteisella nurmella matoja etsien. Nousta siivilleen ja liitää korkealle. Joskus pikku lintu laskeutuu sormelle. Pikkuruiset kynnet iholla se kääntelee päätään, kuin kutsuen leikkiin.Ehkä se saapuu juuri silloin, kun itse ei pysty näkemään valoa. Se tulee ja sytyttää hennon liekin sielun sammuneeseen lyhtyyn.



Maailmankylistä vielä
29.05.2005 - 22:32
Huomasin, että olin keräillyt pääsääntöisesti minua ärsyttäviä piirteitä juttuuni.. Unohdin kokonaan mainita, että Maailma kylässä tapahtuma oli kokonaisuudessaan kuitenkin todella kiva juttu. Mukavia ihmisiä kerääntyneenä rauhanomaiseen tapahtumaan keskelle pääkaupunkia. Ei sitä kaupallisuus voisi pilata. Ihmisten yhdessäoloa.

Maailma kyläili
29.05.2005 - 19:11

Tepastelin Kaisaniemessä katsomassa, kun maailma oli kylässä. Rummut soivat ja laulu raikasi. Toisessa teltassa Martti Servo lauloi kalastuksesta, toisessa kolme upean näköistä afrikkalaisnaista lauloivat vahvan rytmin tahtiin. Laidasta laitaan. Ehkä tapahtuma joiltain osin on siirtymässä suuntaan Maailma kaupassa. Oli samat aurinkolasit samoissa telineissä, kuin aina Makkaratalon lähellä. Myytiin suomalaisessa kojussa Made in Thaimaa t-paitoja. Western Unionin kojussa kaupiteltiin rahansiirtopalveluita mustakeltaisissa väreissä. Rytmiryhmien esityksiä kuuntelin mielelläni, soittamisen iloa. Kunnes joku esiintyjäjoukosta lähti kartuttamaan palkkahattua. En oikein osannut varautua siihen, että ainoastaan käveleminen ympäriinsä ja lavashown katselu oli ilmaista. Eikä Visa Electron käynyt. Ruokaakin oli joka puolelta maailmaa. Hyvin olivat edustettuina Helsingin melkein kaikki etnisen ruuan ravintolat. Amerikkalaisia ei juuri paikalla näkynyt. Aah olisipa ollut kunnon kreolikoju mahtavine grill ribseineen ja salaisine kastikkeineen. Ai niin, eihän tämä ruokatapahtuma ollutkaan. Paikalla oli kaljatelttoja ja väärän vänkyrä rivi BajaMajoja.

Paras koju löytyi suihkulähteen laidalta. Pieni kokoonkyhätty koju, harmaassa pahvilapussa pölkkykirjaimin HEITÄ LAATTAA 1 euro. Meilläpäin tämä harrastus on ollut suhteellisen ilmaista.



Allegorioita ja fiktiivistä faktaa
29.05.2005 - 14:30

Barbro Viuluntarkastajan päivät, uusi blogi, kirjoittaa "Löysin summissa useamman blogin, joka on täyttä fiktiivistä proosaa. Miten ne osaa?" Fiktiivistä proosaa. Olen aina ollut hiukan huono noiden termien kanssa, joten päätin käydä lempikirjoitusopistossani Teletopeliuksessa vilkuilemassa mitä he asiasta kertovat.

Fiktiivinen Sepitetty, sepitteinen (todellisuus tai ilmaisumuoto). Kertova kaunokirjallisuus on useimmiten fiktiivistä (fiktiota).

Proosa Suorasanainen kirjallisuus, teksti jota ei ole jaettu säkeisiin (vrt. kuitenkin Proosaruno). Jako proosa/ runo tai proosa/ luova perustuu siis tekstin kirjoitusasuun (vrt. jako epiikka/ luova/ draama, joka alkuaan koskee suullisesti levinnyttä sanataidetta). Kaunokirjallisen proosan piiriin luetaan romaanin, novellin ja kertomuksen lisäksi draama ja ajatelma eli aforismi.


Eli sepitettyä todellisuutta suorasanaisesti, ei säkeisiin jaettuna kirjoitettuna. Vai ymmärsinkö vieläkään. Minä vain kirjoittelen, kai sitten ajattelematta mitään lajipuhtautta. Myönnän kyllä käyneeni joitakin vuosia työväenopistossa luovan kirjoittamisen kurssia. Siellä käsiteltiin myös kirjallisuuden lajeja. Että pitäisi minullakin perustiedot olla, ja ehkä onkin, mutta ne ovat ikään kuin "vain tiedoksi" ja jatkan porskuttamista kirjainten maailmassa. Yhden lajin kuitenkin tunnistin omissa kirjoituksissani. Sen otin omaksi heti kohta.

allegoria esitettävän kertomuksen avulla kerrotaan toista, merkittävää kertomusta, jota paljastetaan henkilöhahmojen, kuvien ja kuvausten kautta.

Kirjoitan usein minulle kipeistä asioista niin, että ne on kätketty esimerkiksi satuhahmoihin tai kuvitteellisiin puitteisiin, sankareiden maailmaan tai kauhutarinoihin. Olen itse lukijanakin rakastanut kätkettyjä totuuksia ja metaforilla ilmaistuja tunteita. Kiehtovia, ei heti aukeavia ja hieman mystisiä ajatuksia elämän kirjosta.

Tämähän nyt kuiva kirjoitelma oli. Rakastan kuitenkin kieltä ja tutkiskelen sitä alituiseen. Tänään tein pari testiä Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen Kielitoimiston sivuilla. Eikä tullut ihan täysiä pisteitä. Opiskelu siis jatkukoon. Eikä täydellistä olekaan. Voipi käydä kuten mustalaisen hevoselle: no voi mite hää hyvä koni nyt kuolemaan mäni, just ko oppiit olemaan syömättä.

Kihara Horisontti
28.05.2005 - 15:59
Tänä aamuna piti repiä tukasta itsensä ylös sängyn pohjalta. Olin jo kolme kertaa siirtänyt pesutuvan varausta ja nyt oli lähellä, ettei varauslukko jäänyt sinne kököttämään ilman pesijää. Pääni sisällä kolistelevan Kiharan Horisontin vuoksi siirtelen paljon muitakin asioita jonnekin, mistä ne eivät pure korvaan.. Pyykkitupa on pienin ja vähiten häiritsevä siirreltävä. Olen tainnut yrittää siirtää häitänikin joskus muinoin, kaksi viikkoa ennen h-hetkeä. Viime viikkoina olen kovasti tehnyt työtä itseni kanssa. Tolkuttanut ja osoitellut sormella, mutta arvelen enimmäkseen, että tuuli se vaan huulia heiluttaa. Pakko maata tulessa ja odotella valkoista lippua. Sain kuin sainkin itseni liikkeelle ja nyt on pyykit kuivumassa, kissanhiekkasäkki eteisessä ja ruokaa jääkaapissa. Viideskymmeneskuudes kahvimuki menossa ja olo tuntuu hyvältä.


Tyhjä & Täysi
28.05.2005 - 00:00
Tyhjät päät tekevät täyttä päivää.
Täydet päät elävät tyhjästäkin.

Täysipäät tekevät tyhjiä päiviä.
Tyhjäpäät tekevät täyttä tyhjästä.

Tyhjää on täydellisyyden saavuttaminen.
Täyttä on täydellisyyden tavoittelu.

Täyttä on tyhjyyteen vievän polun hyväksyminen.
Tyhjää on täydellisyyden valtatien valinta.

Tyhjän päällä oppii kulkemaan.
Täyden keskellä oppii kulkemaan.

Tyhjä on paikka kasvun alkaa.
Täysi on paikka kasvun alkaa.

Tyhjässä on tilaa täyttyä.
Täydessä on varaa tyhjentyä.

Kaikki on käännettyä, koska me olemme erilaisia. Itsessämmekin.Haluamme olla tyhjiä, jos se on puuttuva osa. Täysiä, jos se meiltä puuttuu.

Katilin kirjoitusia
27.05.2005 - 07:48
ihana bloginimi lipsahti blogilistaan, kun ilmoitin kuvablogini sadepuun ja Katilin kirjoituksia katosi blogilistalta no yritin sitten ilmoittaa sen sinne uudestaan ja se ilmoitti että on jo olemassa ei vaan kuitenkaan näkynyt blogilistassa sitten ihmettelin päivän ajan että mitäs nyt ja päätin vielä kerran kokeilla ilmoittaa toisella nimellä sillä lailla ihan että "ei se nyt kuitenkaan onnistu" ja niin blogini uusi blogilista-nimi nyt on sitten Katilin kirjoitusia ei siinä mitään, ehkä se on sellainen yhden koon kirjoituksia tai kirjoituset ovat enemmän lyhyttä kuin pitkää mallia. Säheltäjä iski jälleen, niin mua, niin mua.

Ropinaa
27.05.2005 - 06:59
Ihanaan ropinaan korvat herättivät. Ikkunoissa on ropinan jälkiä. Sade on mulle ihan älyttömän tärkeä asia. Se on maagista ja puhdistavaa. Ennen kaikkea romanttista ja hiukan haikeaa. Mutta enemmän aina positiivista kuin kurjaa. Lauluja aiheeseen liittyen on tehty maailman sivu, sateeseen on kirjoitettu surua ja hyvästejä.

Jose Feliciano lauloi sateesta jotensakin positiivisesti ja lauloi niin, että tämä nainen ei koskaan voi unohtaa Rain-laulua, vieläkin ihokarvat nousee:
" Listen to the pouring rain
Listen to it pour,
And with every drop of rain
You know I love you more
Let it rain all night long,
Let my love for you go strong,
As long as we're together
Who cares about the weather?"

Toinen ehdoton sadekappale on Guns'n Roses ikiriipivä, ihokarvojen nousuvoimakkuus suorastaan sattuu November Rain
" 'Cause nothin' lasts forever
And we both know hearts can change
And it's hard to hold a candle
In the cold November rain"

Kyllähän niitä varmaan riittää, nuo kaksi vain aivan erityisiä.

Tänään sade on erityisen rauhallinen. Kutsuu kahvin tuoksuun, kirjan ääreen ja sohvan uumeniin. Seuraavasta sateesta en tiedä, sade on niin arvaamaton. Ja siksi niin kiehtova.



Tunneajattelija
26.05.2005 - 22:27

-C-:n päiväkirjasta nappasin tämän Humanmetricsin Jung Typology testin ja tulos:

Your Type is
INFP
Introverted Intuitive Feeling Perceiving
Strength of the preferences %
11 50 88 11
Qualitative analysis of your type formula
You are:
• slightly expressed introvert
• moderately expressed intuitive personality
• very expressed feeling personality
• slightly expressed perceiving personality

Sitähän minäkin aina sanon, minussa eivät tunteet määräile, täysin järkityyppi.......höh, eiks vaan. No ainakin musta tuntuu siltä. Venttaas hetki… no nyt mä ymmärsin noi prosentit, pitihän se arvata, täysin järjellinen tulos, tunteet määrää ja niin pitääkin, muutenhan toi testi olisi täysin hyödytön hökötys.

Tänään laitoin sandaalit kohti kirjastoa, kopioin pari todistusta ja postitin ne pomolle. Samalla palautin kirjoja ja lainasin yhden uuden. Kirjaston Helmet palvelun yksi mainio, minulle uusi puoli on, että lainausaikaa voi kerran pidentää ihan himasta käsin, kun vaan on hankkinut tunnusluvun kirjastokortilleen.Joka kerta muuten, kun mä nään ton Helmet-logon, mulle tulee mieleen joku kypärä. Just äsken vasta tajusin, että se saattaakin viitata helmiin. Jahas, ai niinku helmiä sioille vain, no ei kai nyt sentään. Pitäsköhän kysästä ?

Väsyttää kun tuli kipiteltyä kaupungilla 5 tuntia paljaat jalat sandaaleissa ja ilman takkia. Luotsailin/seurailin S:ää Perhon ravintolakoululle ja sieltä Eiran Aikuislukioon ja syötin välillä, ettei oppilas pyörry kesken pitkän koepäivän.Lopuksi revimme uupuneina marketin ruokahyllyistä vatsan täytettä ja seilasimme koteihimme.

Eirasta, jossa ei useasti tule kierreltyä, nappasin kahmalollisen kuvia, yhden ehdin jo tuonne kuvasivulleni käsittellä ja lähettää.

Nyt seikkailen keskiajassa ja sitten uuden kirjan kimppuun.



Kissarouva on poissa
26.05.2005 - 13:22

Istutin eilen vihdoin ja viimein sen samettikukkalajitelman taimenet parvekelaatikkoihin. Siellä ne vaalen hentoisina värisivät tuulessa. Ei oikein näyttäneet kukilta. Yritän pitää niistä hyvää huolta. Ihmettelin siinä parvekkeella, nähdessäni naapurin vanhan rouvan pää kumarassa, silmät punertavina ripustelemassa pyykkiä. Syy selvisi.

Illalla nappasin pari mazariinia ja J-kissani kainaloon ja istuskelin naapurin vanhan naisen luona. Puhuttiin hänen kissansa elämästä ja luonteenpirteistä. Ja monista muistakin elämiemme kissoista ja erojen riipaisuista. Kyyneleet silmissä siinä hörpittiin kahvia ja katseltiin meidän J:n nuuskintaa ja iloittelua. Naapurin vanha kissarouva oli lauantaina vihdoin lipunut pois tästä elämästä. Jos ihmisellä on 55 vuotta ollut kissoja seuranaan, on kova paikka, kun yli seitsemänkymppisenä raihnaantuneena vanhuksena menettää pitkäaikaisen ystävänsä. Uuden kissan hankkiminen on vaikea kysymys, kun ei itse tiedä elääkö niin kauan, kuin kissa, jonka keskimääräinen elinikä on 14-15 vuotta. Minä toisaalta, kuin hänkin, tiedämme, että ystävyys kissan kanssa ei ole pelkkä hiekkalaatikon tyhjennystä ja kalatölkin avaamista. Kaikki ne synkeät hetket, joina olemme itkeneet lohduttomasti ja kissamme on tullut hiljaa siihen päämme viereen tarjoten pehmeää lohtuaan. Tai ne ikää pidentävät naurut, joita älykkäiden ja kekseliäiden ystäviemme tempaukset meille ovat tuoneet.

Olen huolissani naapurista. Viisitoista vuotta kestäneen tuttavuutemme aikana olemme tarjonneet toisillemme lohdutusta ja naurun parantavaa voimaa. Vappumaljoja ja kaurapuuroa on mahtunut sekaan. Ainoa, jota voin nyt tarjota on välittämistä ja oman kissani kyläilyä. Kunnes ehkä sittenkin löytyy joku ratkaisu, että naapurini voisi hoivata ja pitää hyvänä jotakuta onnekasta kissasielua. Kissoilla on taipumus tulla ihmisen luo, ei päinvastoin. Täytyy pitää silmät auki.

Pienen Pirun Paha Päivä
25.05.2005 - 09:35
Sinä aamuna kaikki meni päin seiniä. Pieni Piru löi varpaansa sängyn jalkaan noustessaan levottoman yön jälkeen. Nälkäisenä ja silmät rähmien Pieni Piru kömpi keittiöön aamupalalle. Kahvipurkki levisi tiskipöydälle ja pyyhkiessään syntynyttä sotkua hän kaatoi jugurttipurkin, jonka sisus valui pitkin kaapin ovea Pienen Pirun varpaille. Kumartuessaan pyyhkimään sotkua hän löi päänsä tiskialtaan reunaan. Yhtäkkiä syvä uupumus valtasi koko sen käppyräisen olemuksen. Voimattomana Pieni Piru istahti lattialle ja kätki kasvonsa käsiin. Pian alkoivat hennot hartiat vavahdella. Kaikki oli pilalla.

Juuri tänään hänen piti tehdä pirullisimmat pikku tekosensa. Oveen teipatussa tehtävälistassa oli monenmoista ilkeyttä varattuna viattomien ihmisten päivää pilaamaan. Siinä olivat tikkukirjaimin kirjoitettuna lasten nipistelyt, renkaan puhkomiset, tahmean mansikkamehun levittäminen rapun portaisiin, kaupan maitokuorman kaataminen, pullojen rikkominen koirapuistossa. Päivän ehkä suurin kiusa oli odottamassa tietokoneessa, katalasti leviävä virus, joka muutamassa tunnissa leviäisi toimistoihin ja muuntelisi tärkeitä ohjelmia ja tiedostoja, aiheuttaen lopulta ikäviä haittoja monille ihmisille, kun heidän työnsä alkaisivat epäonnistua. Tekeillä olevat kaupat menisivät pieleen, tarjoukset olisivat virheitä täynnä, muistutukset menisivät vääriin paikkoihin, tilastot näyttäisivät huonoa tulosta.

Mutta Pieni Piru ei jaksanut ajatella muuta kuin omaa surkeuttaan. Silmät punaisina, räkä rinnuksille valuen se lopulta nousi ja meni takaisin sänkyyn. Tänään ei ollut hyvä päivä tehdä pahuuksia se päätteli ja vetäisi viltin korvilleen. Huomenna olisi parempi päivä, se ajatteli. Pian jo kuuluikin pientä korisevaa ääntä, kun Pieni Piru nukahti.

Makoisia unia Pieni Piru, pienen pieni, hentosiipinen keiju kuiskasi makuuhuoneen verhon takaa ja lennähti avoimesta ikkunasta heräävään aamuun.


Hymyhyytelöä
24.05.2005 - 12:40
Vielä se hymy hyytyy. Niinhän kuuluu suomalainen sanonta. Se tarkoittaa, että odotapa vain, hyvä tuurisi loppuu aikanaan. Aika suomalaiskateellinen toivotus siis. Räpistele siinä nyt, pian bileet loppuu. Elvistele aikasi, pian tipahdat lavalta. Ole nyt niin perhanan oikeassa, Siperia opettaa. Ajattelin kaikenlaista viime yönä, kun uni ei oikein tarttunut silmään, ja sain tuosta sanonnasta mieleeni erilaisen kuvan. Eli ei ole asiat paljoa muuttuneet, hymy hyytyy ja banjot soi.

Aurinko porottaa täysillä. Aurinko hirvittää täysillä. Mikähän eläinverbi tuohonkin pesiytyi. Enoni aikanaan veisteli mitä kuuluu ? muotoon mitä aurinkoluu ? Minä olen siis perinyt suvussa sananvääntelyominaisuuteni. Tehokasta opiskelua. Tehokuivaa opiskelua.

Nyt täytyy lähteä istuttamaan kukkia parvekelaatikoihin. Pienen pienet taimet ovat kasvaneet jääkaapin päällä ja täytyyhän niiden päästä ulos iloitsemaan. Kuten istuttajansakin, varsinkin kun vastapäisen talon kattoa korjaavat nuoret miehet paidattomina, pavun ruskeina ahertavat, lihakset työssä.



Punkkarimuistoja
23.05.2005 - 23:09

Kaivelin tossa vanhoja lauluvihkoja ja löysin rokkibändini ohjelmistoon kuuluvan Dickies punkkibändin Fan mail-biisin suomenkieliset sanat, jotka nuorena innokkaana joskus väsäsin. Mua hymyilytti lukiessa ja samalla muistin tuon ärhäkkään nuoren Katilin, joka kuitenkin aina oli varsinainen pehmosielu. Mutta punk oli uusi juttu. Ja minä aina sekoan uusiin juttuihin. Jotain kaikista aina jää kytemään sisälle.

Vieraat nää biisit mulle on
on tempo armoton
jos kiinni saan mä aiheen pään
jotenkin mä voisin hoitaa homman tään
oo kundi hiljaa
uuden aallon viljaa
näin käydään korjaamaan.
Turhaa on potkii vastaankaan
nää virret veisataan
mä en tullut tänne näyttämään
älä rupee kundi räyhäämään
saada voisit rajun meiningin
jos uskaltaa voit kerrankin
jättää kettingin.
Onks tässä järkee ?
mä oon viittä vaille kaaho
järkee ?
tosi tosi tosi kaaho
ruuvit irti kuljen ja mä tajua en
irti irti kuljen mitään tajua en
ilman järkee !
No jos sä haluut päästä mukaan mun
ei siinä muuta kun
ota vähän niinku iisimmin
voit pois sä jättää kettingin
ei väkivalta oikein käy
mun biiseissä ei verta näy
ei näy ei näy ei näy.
Joo joo et kai sä muuttuu voi
sun päässäs nyrkit soi
en mä rupee sua kamppaamaan
jos tuut mukaan sen kun tuutsä vaan
mulle riittää kaikki lyöminen
mä en tajuu miksi pyytelen
mä en tajuu mä en tajuu en.
Onks tässä järkee ?
mä oon viittä vaille kaaho
järkee ?
tosi tosi tosi kaaho
ruuvit irti kuljen ja mä tajua en
irti irti kuljen mitään tajua en
ilman järkee !
Täysin ilman oon järkee !
Aivan ilman oon järkee !

suom.sanat Katili



Kodillista elämää
23.05.2005 - 13:23
Tänä aamuna hipsiessäni keittiöön aamupalalle katsoin ympärilleni. Koti näyttää ja tuoksuu siistiltä, kun eilen imuroin, tiskasin ja pesin vähän lattioitakin. Suoritin huonetarkastuksen. Vaelsin makkariin, eteiseen, olohuoneeseen, ruokailutilaan. Miten onnellinen sitä voi ollakaan, kun on koti. Minun on vuokrakoti, mikä sopii mentaliteettiini. Katson usein ikkunoistani ulos ja mietin kodin tärkeyttä. Se jo, että se on täällä minua varten on suuri onni. Ei mikään itsestäänselvyys, ainakaan ihan kaikille edes Suomessa. Vietän hetken ajatellen niitä monia työssäkäyviä ihmisiä, jotka asuvat ties missä, sukulaisten sohvilla, asuntoloissa. Toivon paljon uusia koteja tänne, ehkä jonkin monitasoristeyksen voisi välillä jättää väliin.
Kommentit (0) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Suuri Seikkailu
22.05.2005 - 22:42
Minä tykkään katsella. Vaikka ehkä tykkäänkin enemmän tosta keskiaikateemasta. Aina vanhoissa asioissa nenä kiinni olevana ihmisenä.

20 tölkkiä kesäkeittoa
22.05.2005 - 20:28
Katselin tänään kävelyllä Helsingin puistoja armottoman ihanan kesäsään kauniin vihreissä väreissä. Paljasta ihoa ja iloa. Vilttejä leviteltiin ja aurinkoa otettiin porukoissa. Niin se kätevä ja nopea kesäkeittoresepti:

Otetaan 20 tölkkiä peruskeittoa, istutaan vihreiden ja keltaisten kasvien päälle ja nautitaan !



Kaksi iskua yhdellä kärpäsellä
22.05.2005 - 12:54
Kahta-en-vaihda-Katili päätti tänään muuttaa päiväkirjan ulkoasua. Hirveän sekoilun päätteeksi lopputulos nähtävillä. Kunnes taas tahdon kokeilla. Lisäsin samalla tuohon pari lootaa ja muutaman sivun. Lähellä- ja kaukanalaatikot lähinnä kärjistettyjä tienviittoja sille, miten tahdon elää, miten en. Kurkistuksiin olen kerännyt muutamia lukemiani muita päiväkirjoja. Sielujen kemiat ja silmiä miellyttävät verbaalilataukset ovat lähinnä nimittäjinä. Välillä aina etsin uusia, mutta totuus on, että blogien lista on sairaan pitkä ja sen kokonaan tutkiminen aiheuttaisi oman päiväkirjan lomauttamisen ties pitkäksikö aikaa. Jotenkin olen pähkäillyt tuon listan pitämistä, en haluaisi aiheuttaa pahaa mieltä niille, varmaankin monille, joiden päiväkirjaa en vielä ole löytänyt. Tutkalla ollaan kuitenkin alati.
Matkan varrelta uskaltauduin myös kertomaan joitain mulle tärkeitä tapahtumia. Eemelini laitoin tuohon, jos joku vaikka pohtii tuntevansa tämän päiväkirjan kirjoittajan.

Päivän toinen isku on sunnuntaisiivous, joka alkaa heti, kun suljen tämän vekottimen. Kissa jo tuossa ihmetteli että mihin se emäntä kaikki lempihiiret ja paperitollot piilotti. Imuroidessa on niin paljon helpompaa, kun ei tarvitse puhdistaa putkia sukkapuikolla tai avata pölypussia ja kaivella lempparihiirulaista ties minkä seasta.

Sadepuun hedelmät
22.05.2005 - 00:53


Sadepuun hedelmät mustat sulat aamukasteesta kiiltäen rauhallisina katsovat uuden päivän valoa.

Kuva on otettu kotini keittiön ikkunasta Pohjois-Helsingin huhtikuisena aamuna 2005 Aiptek-kameralla. Puiden latvoilla istui liikkumaton varisjoukko. Käsittelin kuvaa Gimp2 ilmaisella kuvankäsittelyohjelmalla. Kuva kuuluu osana omaksi iloksi harrastamaani kuvankäsittelyn opiskeluun.


Raitakausi-ilmiö nyt Suomessa
21.05.2005 - 20:24

Suomeen on tänä keväänä luvassa kulovalkean lailla leviävä uusi muoti-ilmiö. Tarkkaavaisimmat kuluttajat ovat jo pistäneet merkille kauppojen tyhjyyttään ammottavat WC-paperihyllyt. Ilmiöön olennaisesti liittyy, että myös muut pehmeät paperituotteet, talouspaperit, nenäliinat sekä servietit kannetaan kotien turvaan. Vaatekaappeja on jo alettu tyhjentää varastoiksi, sängyn alustat täyttyvät rullapakkauksista. Jopa kokonaisia kellarikomeroita on varattu paperien säilytykseen. Mustan pörssin kaupustelijat ovat kaivaneet raharengit laatikoiden pohjalta. Parkkipaikoilla seisovat tuhannet, täyteen lastatut peräkärryt odottavat lujasti lukittuina kaupanteon alkamista.



Muoti-ilmiön kakkosvaihe käynnistyy paperin loputtua. Toisessa vaiheessa alkaa ns. raitakausi. Tällöin sadat tuhannet kotitaloudet varustautuvat aamuisin raitojen valmistamiseen. Raidoitusaineet löytyvät joka kodista, eikä niitä tarvitse erikseen hankkia. Työhön tarvittavia tekstiilejäkin on jokaisella piirongin laatikoissa. Tulostukseen käyvät erinomaisesti sekä string-, kalsari-, pitsi-, tai mummomalliset tekstiilit. Itse raidoitus tapahtuu kävellessä tai istuessa. Keskimääräinen raidoitusaika on päivän mittainen. Joissain tapauksissa aikaa on lyhennetty raidoitusaineiden koostumista vaihtaen. Erityisen nopeaan lopputulokseen on päästy huoneenlämmössä seisoneella majoneesipohjaisella lohisalaatilla.



Ilmiö on maassamme harvinainen eikä sen kestoajasta voida olla varmoja. Nyt on siis syytä tyhjentää lasten possut ja ottaa lomat rahana. Vielä on paljon kauppoja, joita lähiseutujen asukkaat eivät ole tyhjentäneet. Paperiralli alkakoon.

Pusu
21.05.2005 - 14:00
Monen päivän aherrus on tuottanut uudet kotisivut. Kieli keskellä poskea on väännetty. Linkitetty, kirjoitettu ja istutettu kuvaa. Oikeasti en voi olla varma, kumpi on ollut tekemisen syvin tarkoitus; itse tekeminen vaiko valmiit sivut ? Hauskaa on kuitenkin ollut.

Kaunis auringonpaiste ja vihreän lämmin kesän tulo toi mieleeni ensirakkauden . Kuulin kuukausi sitten äidiltä, joka oli tavannut Karin äitipuolen, että Kari tosiaan oli ollut rakastunut minuun. Tieto lämmitti vanhaa sydäntä. Tässä eka pusumme.

Pusu

Kari sen minulle kertoi. Katkoi katajasta oksan ja antoi sen minulle. Löin sillä käsivarttani monta kertaa ja tein sitten kymmenen tuulimyllyä samalla kädellä.
Kun lopetin oli ihollani sadoittain pieniä punaisia täpliä. Karin veli, Harri, tarjosi kessut meille.
Vedettiin poskareita. Savu osui silmiini ja aloin valua kyyneleitä. Älä nyt itke, kyl sää opit. Kari katsoi minua velmusti. Joo, niin varmaan, sanoin.
Menimme metsään rakennettuun puiseen koijaan.
Kari istui syliini. Jaksaksä varmaan ?
Harri näytti miten isoksi hän pystyi pullistamaan muutenkin ison mahansa. Kari kääntyi sanomaan minulle jotain siitä ja
silloin
huulemme
tömähtivät
yhteen.


Haikeaa makua
18.05.2005 - 16:12
Naapurin vanha kissarouva M. on ollut jonkin aikaa huonossa kunnossa. Ruoka ei maistu, maha ei toimi. Lekuri määräsi parafiiniöljyä M:lle, jotta mahdolliset pitkäkarvaisesta turkista irronneet karvapaakut poistuisivat. M. on sen verran vaikea pideltävä ja M:n emäntä yli 70-kymppinen, hento nainen, että minä olen avustanut öljyn antamisessa. Ensin näytti siltä, että homma toimi ja kisuliini palasi normaaliin elämäänsä virkeänä. Kolme päivään sitten tuli jyrkkä lasku M:n kunnossa. Nyt käyn aamuin illloin viikon ajan antamassa parafiiniöljyä. On sydäntä särkevää katsoa vanhan kissan elämänhalun hiipumista ja emäntänsä itkuisia silmiä.

Viime heinäkuun 31. päivä vanha kissaystäväni Emppu lähti luotani. E:llä oli runsaan vuoden kestänyt diabetes. Aamuin illoin piikitin insuliinia ja elimme rauhallista, mutta onnellista elämää. Pari kertaa E. vaipui melkein koomaan, mutta pelastussiirapilla asia korjaantui muutamassa tunnissa. Sitten E. alkoi saada samanlaisia oireita, kuin naapurin kissa nyt. Ruoka ei maistunut. Sokeritaso heitteli. Vatsa ei toiminut. Parafiiniöljy oli säännöllisesti käytössä. Kaikki oli jatkuvassa tarkkailussa. Ruokakuppi, hiekkalaatikko, silmien katse, liikkuminen, uni. Kävimmme eläinlääkärillä useasti, mutta mitään muuta, kuin vanhutta ei löytynyt.E:n viimeisen elinkuukauden ajan poistuin kotoa vain lähikauppaan, muun ajan vietimme kylki kyljessä. Kaikista konsteista huolimatta eräänä aamuyönä E:n kunto petti viimeisen kerran.

Tänään olen katsellut Empun kuvia ja muistellut millainen ihanan hellä, älykäs ja urhea kollipoika luonani asuikaan. Haikeaa makua leijailee ilmassa. Mutta sellaista elämä on. Ei mikään pysy ikuisesti. On elettävä jokainen hetki täysillä. Huomenna se on jo myöhäistä. Tätä ajatusta viljelen nykyään useammin, kuin nuorempana ehdinkään. Ja tuolla makkarissa J. vetelee päiväuniaan kissapimuista ja hiiripaisteista unelmoiden. Meillä on hyvä elämä yhdessä.


Tässä E. lempiasennossaan kolme kuukautta ennen poislähtöään.


Leijuvat lokit
17.05.2005 - 14:02

Töölonlahden rannalla istuessani katselin lokkia, joka istui yksin venepaalun nokassa. Se oli minusta niin yksinäisen näköinen, että kopioin sille muutaman kaverin.

Leijuvat lokit

ruokatunnillaan merenlahden pystybaarissa
tuuli siivissä sulkia pörhistäen
veden pinnassa ikiaikainen liike
liikkuvassa kalapöydässä päivän annokset
piilottelevat vihreän pinnan alla
suloisia tuoksuja ilmaan ojennellen
kaupungin virkaatekevät lokit odotuksessa leijuen

- Katili -





Sadetta mä kuuntelen
16.05.2005 - 21:06
Sade ropisee ihanan kodikkaasti ikkunaan.

Päivän varsinainen uutinen on kuitenkin, että sain ihan ikioman domainin. Päiväkirjamerkintäkin jää nyt näin lyhyeksi, kun suunnittelen samalla tilaamaani kotisivupalvelimelle domainin nimeä parhaiten kuvaavaa ulkoasua.

Sade sopii erinomaisesti ja ulkona vihertävät puut. Heipsan täytyy palata suunnittelutyöhön.

Katilin runomeemi
15.05.2005 - 17:05
Lapsena leikittiin usein perheen kesken kirjoitusleikkiä, jossa joku kirjoitti tarinan ja jätti tietynlaiset sanat pois. Muut sitten vuorollaan huutelivat sanoja tyhjiin paikkoihin. Syntyi taidetta, joka monesti sai silmät vuotamaan hysteerisestä naurusta. Päätinpä nyt antaa muiden kokeilla samalla tavalla erään oman runoni uudelleenkirjoitusta. Elikäs:

Ota esiin paperia ja kynä. Kirjoita numerot 1-14 allekkain. Sitten mietit oman elämäsi tärkeitä, ihania tai kauniita, sanoja. Sellaisia nimisanoja eli substantiiveja, jotka tuovat mieleesi jotain elämäsi varrelta. Tai ihan vain tämänhetkisiä, ympärilläsi näkyviä asioita. Esimerkkinä nimisanoista : rakas, pankki, kissa, talo, joki... erisnimet eivät tässä oikein käy (niinkuin Matti, Rölli, Helsinki, Kiina). Kirjoita sanat numeroiden viereen ja kun olet valmis hyppää tänne.

Hmmh ? aikuisen viisasta, no takuulla ei, eli sen täytyy olla lapsellisen hauskaa.

Sensuroitu seksiruno
15.05.2005 - 11:40
Seksikästähän sanotaan olevan se, ettei aivan kaikkea paljasta. Vaatteita pitää hieman jättää päälle ja himo pitää ilmaista kiertoteitse. Serkkupoikani muinoin opetti, että pullan leipominenkin on piinaavan eroottista. Kuuma keittiö, palavat katseet, taikinasta leivotaan pitkiä makkaroita ja pieniä pyöreitä palloja. Tuolloin kohonnut tunnelma johdatti kylläkin vain kahvipöytään tuoreen pullan höyrytessä astiapyyhkeen alla. Serkukset eivät koskaan päätyneet sen pidemmälle, vaikka verisiteitä ei ollutkaan, koska minun isäni ei ollut hänen äitinsä veli.

Elokuvissa seksikästä on, kun epätodennaispari painautuu seinää vasten, kasvot miltei kiinni toisissaan, huulet raollaan, mutta ei suudelmaa, ei riisumista. Tilanne laukeaa takaa-ajon jatkumiseen ja sankari poistuu paikalta. Sitä kyllä joskus ihmettelen, kun kysessä on siis mies, joka poistuu, että miten ihmeessä se pystyy liikkumaan niin vikkelään liikuttuneessa tilassa. Olen nähnyt miesten vastaavien tilanteiden jälkeen rauhassa odottavan paikoillaan housujen suurentumista, kun muuten kuulemma tekee kipeää. Kävely.

Seksirunonkin siis kuuluisi olla kiihottavampi, jos ihan kaikkea ei sanota. Päätin kokeilla.

hitaasti tuot -----
-----sisään
tunnen ----- liikkeen
tunnen ----- nousevan kosteuden
haluaisin riisua ----- mutta sinä
pyydät minua pitämään sen yllä
sähköistynyt ----- polttaa kylkiäni
hengästyneenä tartun -----
kosketan huulillani -----
upotan hampaani -----
sinä kiihdytät -----
kunnes yhtä aikaa huudahtaen -----
sinä ----- ja
minä -----

Jos olet 18 vuotta täyttänyt etkä usko saavasi traumoja suorasta puheesta
täältä löydät sensuroimattoman version seksiruno

Laiskan venyttelevää helluntaita, johon liittyy joku heilajuttu.


CWD ?
14.05.2005 - 17:20
Olen tehnyt yhteenvetoa elämäntapoihini olennaisesti liittyvistä asioista. Eräs tapani on noussut yli muiden ja pelkäänkin pahoin sairastavani oireyhtymää nimeltä CWD.
CWD eli Compulsory Writing Disorder (tunnetaan myös nimillä KBM, Keyboard Mania tai suomenkielisellä HHHK, Helvetin Hirvee Himo Kirjottaa) on kantajallleen yleensä harmiton. Se esiintyy hyvin yleisesti yhteisoireena CWAD:n, Compulsory Word Analyze Disorder, kanssa. Pakonomainen kirjallisen ilmaisun tarve voi kuitenkin hoitamattomana aiheuttaa potilaalle keskittymyskyvyn häiriöitä pelkissä audiovisuaalisissa olosuhteissa. CWD-potilas pyrkii tällaisissa oloissa tallentamaan muistiinsa sellaiset kirjoitusideat, joita hän ei olosuhteiden vuoksi pysty toteuttamaan. Jos tällainen kirjoitustauko on liian pitkä, voivat muistiin tallennetut asiat pakkautua ja pahentuneena muisti vuotaa yli ja päästyään jälleen kirjoittamaan saattaa ylikuumentunut muistisolusto tuottaa sekavia ja epäloogisia lauseita ja lauseryhmiä.

Katselin eilen realitysarjaa Pudottajat. Kotoisen näköiset ruuanrakastajat kilpailevat siitä, kuka laihduttaa eniten. Punnituskohtaus uimahousuissa oli jotain uutta televisiosta nähtyä. Kaikki näkyi, ihan kaikki. Joka alli ja jenkkakahva, sellumuhkura ja tytisevät pakarat. Kyllä taidan katsella, koska jo ensi jaksossa tuli myös aika paljon tietoa ylensyömisestä ja sen todellisista syistä. Pelkkä porkkana ei riitä, pitää olla myös aasi.

Ohjelman slogan sai minut kiemurtelemaan: "the winner of the game is the biggest loser" ihka selvää CWAD-matskua,
kääntyykin vielä " the biggest loser of the game if the winner"
ja mietteenä: "kaikessa kilpailussa ei ensimmäiseksi tullut ole se onnellisin". -Katili
joka johti lempimietteeseeni : "muista, jos katsot kauan kuiluun kuilu katsoo myös sinuun".-Friedrich Nietzsche
sitten tuli mieleeni eräs yhdenyöntuttuni parinkymmenen vuoden takaa, joka tiivisti mieleenjäävästi : - "jos paskaa tonkii, se alkaa vaan haista".



Sytytyslanka palaa....
13.05.2005 - 22:37
S:n pikkukoira N:n kanssa tehtiin kuuden ja puolen tunnin kävelylenkki.Käytiin aluksi aamukahvilla Kurvissa. Kirpparilta löysin 60-luvun muistoja mieleen räjäyttäneen sinapinkeltaisen neuletakin lämmittämään T-paitaoptimismiani. Töölönrannassa istuskeltiin ja katseltiin lokkeja. Kaisaniemen puistossa N. juoksenteli kiito päällä, muristen peloissaan lähestymiään ihmisiä ja muita koiria. S:llä oli mieletön nälkä ja kävin ostamassa salaatin ja kaksi hampurilaista Sokoksen Mäkistä. Hampurilaiset luvattiin tuoda pöytään.Kerroin, että ollaan ulkona (no dogs). Kesti kauan ja menin sisään kysymään. Sain yhden hampurilaisen käteen ja toinen luvattiin tuoda perästä. Poytään oli poissaollessani tuotu kaksi hampurilaista. Eli niitä oli jo kolme. Jaoimme ylimääräisen leipäsen, kun emme sitä palauttaakaan tohtineet Olimme juuri poistumassa, kun meille ulos kiiruhti tyttö vielä yhden hampurilaisen kanssa ja pahoitteli sen myöhästymistä. En halunnut pahoittaa hänen mieltään, joten sanoin ettei se mitään, otan sen mukaani. Pissihätä ja jano saatiin hoidettua kilpailevan burgerbaarin pikkulimulla ja vessapoletilla.Etsimme loppureissullamme mahdollisia nälkäisiä kodittomia, mutta kaikki ehdokkaat halusivat vain euron kotimatkaa varten. Jätimme hampiksen Makkaratalon eteen, toivoimme että pulut sen löytäisivät.

Lopuksi kuittasimme yhteisen, ihanan päivämme etsimällä tavaratalon kosmetiikkaosastolta sopivaa harjaa raitojen tekemiseen ja ruokaostoksiin. Tarinasta puuttu tilan puutteen vuoksi kaikki dialogi, jota tosiaan oli välillämme runsain mitoin, kuten aina. Sekä pienet poikkeamiset pikku-pikku hyödyllisiin eri alojen liikkeisiin. Pikkukoira N. nukkui lopun matkaa S:n rintaa vasten kirpparineuletakin lämmössä.

Jalkapohjia pakottaa, mutta pää on ihanan kevyt ja olo mahtava. Suuri asia on tapahtunut tänään. Minä postitin ensimmäisen runokokoelmani kustantajalle. Jännittää ja ei jännitä. Ei vaan jännittää. Oikeesti.

Kuulin juuri, että runoilija Arto Melleri on kuollut. Hänen kirjansa Tuomiopäivän sävärit jäi varsinkin mieleeni. Hieno runoilija, ehkä hieman huono elämä, mutta kunnossa ollessaan älykäs ja aikaansaava taiteilija. Omapäinen, pelkäämätön ja teräväkin taiteilija on poissa.

Aamiainen Ruusupuistossa
13.05.2005 - 07:51
Kaunis toukokuinen aamu. Aurinko on jo alkanut lämmittää selkämyksiä, takit pysyvät vielä tiukasti päällä pienoisen tuulenvireen tuodessa heräävästä maasta viileitä kuiskauksia. Talven painamien lehtien ja ruskeiden kasvivarsien lävitse on kurkottamassa heleän vihreä ruoho. Siellä täällä silmiin hehkuvat keltaisina, teriöt valoa kohti terhakkoina kurottaen voikukkaryppäät. Varpuset kuhisevat pensasaitojen sokkeloissa odotuksen into keveissä liikkeissään. Hentojen lehtien koristamat koivut ovat kutsuneet oksilleen peipposet ja moninaiset muut kesäisen laulun lähettiläät. Läheiseltä tieltä kumuava liikenteen arkinen vyöryntä peittyy läheltä kuuluvaan riemun konserttiin.

Murheissani katson noita kiireen sokeuttamin, hätäisin askelin eteneviä ihmispoloisia. Tuota kuuroksi ahdistettua joukkiota, työn orjuuttamaa harmaan ilotonta puurtajajien armeijaa, jolle ei ole suotu mahdoillisuutta pysähtyä hetkeksikään näkemään luonnon heräävää kauneutta, kuuntelemaan maapallon herkistynyttä liikahdusta. Kaikkialla heidät on nöyryytetty pitämään katseensa ranteissaan olevissa viisareissa, ohiajavien kuljetusvaunujen kylteissä. Jokaiseen ilmansuuntaan he aamuisin liikkuvat katseet painuneina, mitään näkemättä, likaisten ikkunoiden takana toisistaan erottumattomat hahmot. Pienissä kopeissa, suurissa halleissa, vetoisten ovien suissa, tavarakuljettimien äärellä, alituiseen korvissaan kuulokkeet tai sormet moninaisten koneiden näppäimillä he takovat taidoistaan rahaa suurten kasvottomien johtajien päättymättömiin kassaholveihin.

Päivä päivältä heidän joukkoaan vähennetään, alakuloisina ulos häädetyt vierustoverit jättävät hyvästejä paikkansa säilyttäneille, pelokkaina odottaville tovereilleen. Hetki hetkeltä käskijöiden aarrekammiot valtaavat suuremman tilan, kunnes jäljelle jäänyt, tahdottomaksi muuttunut, konemaisesti ahertava harventunut alamaisten joukko on ahtautuneena pieneen, valottomaan nurkkaan. Siellä he usein paikkansa säilyttääkseen alkavat taistella toisiaan vastaan verisesti puolustaen perheilleen viemäänsä leipäpalaa. He tietävät, että yhtä silti, täysin riippumatta heidän pinnistyksestään, voi pahin kohdata heidätkin. Aika ajoin aarreaittoja siirretään pimeän turvin vaivihkaa valtameren ylitse tietymättömiin. Silloin aikaisen aamun kosteassa usvassa sieltä, mistä vielä eilen kuului kiireinen hyörinä, löytyy autioina hylätyt, mustina tuijottavien ikkunoiden ja riippulukoilla suljettujen ovien peittämät rakennukset.

Katson kahdeksan miehen valmisteluita Ruusupuiston vihreiden istuinten rajaamalla hiekkaisella aukoilla. Huolellisesti he ovat kattaneet aamiaisen. Iloisina toisilleen rupatellen he tutkivat toistensa tuomia eväitä. Innokkaina avataan pahvisiä kääröjä. Toiset ovat kuljettaneet aamiaistarpeet takkiensa kätköissä. Hymyjen valaistessa noiden vapaiden sielujen sään armoille altistuneet kasvot he aloittavat päivän ensimmäisen ateriansa. Ruskeasta ja läpinäkyvästä lasista valmistetuista astioista sekä tinakuorisista lieriöistä he nautiskellen antavat monen väristen jumalten juomien valua janoisiin kurkkuihinsa.

Aamiainen Ruusupuistossa.

Helpotuksen sietämätön keveys
12.05.2005 - 12:55
Helpotuksen huokaus. Otsarypytkin hieman jo silisivät. Nyt otan iisisti. Ja kirjoittelen. Ilman kirjoittamista en osaa elää. Hyvät ja pahat tulee heiteltyä sanojen selkiin laukkaamaan. Kunnon pläjäys vain sanaratsun pyllylle ja hus matkoihisi siitä !

Ikkunalaudalla on saatekirje, itse-esittely ja 50 runoa ollut lähtökuopissa kohta neljä viikkoa. Taidan hengitellä syvään ja rauhallisesti, pistää kuoreen ja ostaa postimerkin huomenna. Mitä niitä siinä märehtimään. Kolme vuotta jo olen vääntänyt ja kääntänyt. Kohta käy niin että on 50 tyhjää liuskaa, kun aina vaan kritisoin omaa työtä. Syteen tai saveen, minä ne lähetän.Kelpaavat eli eivät, täältä tulee....

Parasta ennen
11.05.2005 - 19:11
Kuka ihme asuu sisusteni ympärillä. Ihan kuin käänteinen alien, joka on kiinnittynyt ajatusteni ja sydämeni kuoreksi. Nukkuessa voin hetkeksi unohtaa asian, mutta aamuisin se vaatii minua katsomaan peiliin. Silloin joudun käyttämään kaiken itsehillintäni, etten kirkaisisi. Peilistä tuijottaa mitä hirvittävin ilmestys. King Kong ja Frankenstein olivat pin-upeja tuohon sietämättömään olioon verrattuna. Silti hiukan ihailen tuota tarkkaa työtä vaatinutta avaruuskummitusta. Sen kasvojen juonteisiin on saatu sellainen syvyys ja kuvio, että olennon ilme näyttää synkentyneen huolestuneelta. Silloinkin kun se tekee onnettomia yrityksiä hymyillä. Silloin ilmestyvät tuhannet vekit ympäri sen kasvoja. Sen suu on taidokkaasti vääristetty vinoon asentoon, ylähuulet vetäytyvät melkein näkymättömiin sen irvistellessä.

Minä. Valmistusvuosi 1954. Parasta ennen 1974. Kierrätysaika umpeutui 1994, jonka jälkeen suositellaan säilytystä valolta suojattuna, mieluiten viileässä. Avattua pakettia ei voi uudelleen sulkea. Tuote hajoaa itsestään.

Ai niin. Tuolla laastarijutulla yritin lähinnä taistella tuulimyllyjä vastaan. Joskus tosiaan korviini kantautuu ihmisten puheita esimerkiksi työttömyyden kanssa kamppailevista. Että työttömien pitäisi lakata valittamasta, nöyrtyä ja mennä pois nurkista häiritsemästä. Ja että saisivat olla onnellisia edes 4 euron tuntipalkasta. Hirvittävää puhetta olen siis kuullut.

Laastareita
11.05.2005 - 14:09
Tupakanhimoon on nikotiinilaastareita. Myrkkyä ihon, ei keuhkojen läpi nautittuna. On päivälaastari ja 24h laastari. Niitä vain käsivarteen läpsimällä voi lakata sauhuumasta ja pilaamasta ympäristön ilmaa ja kanssaeläjien mieltä. Hirvittävä tapa on saatu kitkettyä ja "kunnon" ihmiset voivat siirtyä muiden parannusta vaativien asioiden kimppuun. Tässä muutama vihje jo valmiiksi sinne kaikkitietävien superihmisten pääkoppiin kehittymään.

Läskisoosilaastari - pekonilta tuoksuva- sieraimiin -valuu iljettävästi suuhun
Mäyräkoiralaastari - 12 kpl kumpaankin kämmeneen
Luovuuslaastari -keltaisella pohjalla sana HULLU otsaan, että kaikki näkee kyseessä olevan taivaanrannanmaalarin ja turhan haihattelijan
Työttömyyslaastari - sisältä piikikäs - pyllyyn estämään joutavaa istuskelua yhteiskunnan varoin - pätkätöihin sieltä 4 euroo tunti on 4 euroo tunti

Itsekin kyllä voisin haluta joillekin tyypeille teippiä:

Tyhmyyslaastari - suun edessä pidettävä -teksti voisi olla vaikka JOS PUHUN EN AJATTELE

Tänään roikun kiinni elämässä, kunhan hengittelen, ja odotan parempaa aikaa.



Vaaralliset äidit
10.05.2005 - 23:01

Katsoin 4D dokumentin Terri-suloinen –suloinen selviytyjä . Terrin vakavat palovammat ja mielettömän upea kamppailu sai alkunsa äidin tupakasta. Äiti katosi kuvioista ja isä lopetti työnsä hoitaakseen monia operaatioita jo läpikäynyttä, monia operaatioita vielä odottavaa tytärtään. Lapsi on suloinen, reipas ja naurava ihana tyttölapsi. Terrin elämää voi katsoa täällä. Minä nöyrryn tämänkin tarinan edessä. Elämä on uhkapeliä ja täynnä vaarallisia käänteitä. Sekunti liikenteessä ja olemme poissa tai joku muu. Jos olemme hiljaa, voi hiipiä sisäinen sairaus. Jos elämme eloisasti, voimme aiheuttaa odottamattomia asioita muille läheisille. Huono hetki ja jonkun toisen elämä saa suunnan, josta kannamme vastuun lopun elämäämme.



Tukea ja voimaa kaikille epäonnistumista kokeneille äideille. Menkää takaisin ja löytäkää rakkaus. Antakaa itsellenne anteeksi ja suokaa elämä ja mahdollisuus niille, jotka eivät teitä kuitenkaan tuomitse, vaikka luulette niin. Ja oikeasti, vielä kerran, menkää ja tunnustakaa heikkoutenne, mutta kertokaa samalla, että rakastatte ja olette olemassa ettekä ole hylänneet lastanne. Tässä se. Anteeksi jos paasasin. Oma elämäni ei niin hyvänä äitinä kolkuttaa pahasti.

Oodi urokselle
10.05.2005 - 21:28
Kaunis ja uskollinen

Siinä vierelläni
sinä kaunis ja uskollinen.
Tulit ovestani ja otit minut elämääsi.
Herään puheesi suloiseen sointuun
pieneen kutsuvaan puraisuun
ihanan kosteiden huultesi hipaisuun .
Yhdessä aloitamme jokaisen päivän
joka yö kuuntelemme toistemme hengitystä.
Sinun ihanat silmäsi
odottavat katsettani
uppoan niiden viisauteen.
Tahdon elää kanssasi aina ja aina
läpi ukkosen jylisevän pimeän
läpi sokeaksi tekevän paisteen.
Siinä vierelläni sinä kaunein kaikista.
Kissani.


Elämän puu kasvaa K-Paxilla
09.05.2005 - 21:28

Tänään olen itkenyt ihan mistä vaan syystä. Löysin ilmaisesta kotisivunteko-ohjelmastani vihdoinkin sen säädön, jolla kuvat menee aina perille ja nyt kaikki toimii hienosti. En silti vain osaa iloita. Kaikessa on sellainen blue note. Tiedän, että tämä menee ohi. Jos itse saisin päättää, viettäisin yhden vuoden ilman velvoitteita ja kävisin läpi kaikkea pahaa ja hyvää. Olisin kotoisin K-Paxilta ja ratkaisisin tämän elämäni olemassa olevan ytimen ja tärkeyden.



No tässä sinisessä olotilassa muistin vanhan tekemäni laulun sanat.



Elämä on surun virta

joki murheiden

ja kyynelistäni kasvaa

suuren suuri puu

jonka alla

leikkivät lapset maailman

nauraen ulos ilonsa

itkien pois surunsa



Katili vuonna 1987

Rehevän Runoilijan Meemuilua
08.05.2005 - 19:14

Iik ! Stephen Kingin lauseet kalpenivat, kun luin BlogiSanomista, että joku jossain odottelee jännityksellä, että mahtuisin lempifarkkuihini. Hui kauheeta, lukeeks näitä juttuja joku ? No leikki leikkinä ja pylly pois tyynyltä, Toivon kuitenkin hartaasti, ettei kukaan seuraisi minua, sillä olen itsekin eksynyt ja että rakkaat kanssaeläjät eivät lukiessaan kevennyshaaveistani sekoittaisi niitä tosielämän toimiin tehdä jotain elämälleen. Pistän lopulta kuitenkin aina läskiksi kaikki yritykseni olla joku muu kuin olen. Siro perhosmainen ulkokuori ei sopisi yhteen sisäisen minäni amatsonisen kauneuden kanssa. Olen elänyt elämäni läskinä eikä ole menoa haitannut hirveesti. Ruumis on iso ja terve kuin luminaisella, päässä kyllä heittää kahteen suuntaan, niin ettei oikein kyydissä välillä pysy. Ihailen ja kunnioitan hoikkien ihmisten luonteenlujuutta, päättäväisyyttä tai luontaista aineenvaihduntaa. Ja kerran viidessä vuodessa kadehdinkin ja silloin minuun sitten iskee laihdutusvirus. Paranee yleensä päivässä parissa.



Päätin tänään sitten meemuilla, kun työviksen runokursseilla kerran puhuttiin ja tehtiinkin runoja kierrätysperiaatteella. Eli leikattiin olemassa oleva runotekele sanoiksi, pistettiin taikinakulhoon. Sieltä sitten sokkona sana kerrallaan koottiin omasta runosta upouusi. No likkalapsen sivulta löysin tämän verkoissa seikkailevan palapelimeemin.



1. Ota hyllystäsi viisi kirjaa...
2. ja ensimmäisestä kirjasta ensimmäinen virke,
3. toisesta kirjasta sivun 50 viimeinen virke,
4. kolmannesta kirjasta toinen virke sivulta 100,
5. neljännestä kirjasta sivun 150 viimeinen virke sekä
6. viidennestä koko kirjan viimeinen virke.
7. Tee virkkeistä jono.
8. Nimeä lähteesi



Tällainen tarina siitä sitten syntyi:


Joulukuun kolmannen päivän vastaisena yönä tuuli muutti suuntaansa, ja yhtäkkiä oli talvi. Pam kurkottautui lasiaan kohti ja kaivoi esiin yhden viimeisistä, kutistuneista jääkuutioista. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, liian nopeasti. Sitten oli kuin tähdet olisivat hypähtäneet paikoiltaan, näkyi sininen valon välähdys, ja hän tunsi, kuinka ympärillä kaikki oli sinistä ja kuinka hänet pysähdytettiin. Räjähdys oli valtava ja valaisi yön kuin itsensä Jumalan viha, ja tulta satoi vielä kahdenkymmenen korttelin päässä.

Kirja nro 1. Daphne du Maurier : Linnut
Kirja nro 2. Paul Neimark : Hän elää !
Kirja nro 3. Martti Larni : Neljäs nikama
Kirja nro 4. Ray Bradbury : Marsin aikakirjat
Kirja nro 5: Stephen King : Juokse tai kuole



Keanu ja kuumentunut bussi
08.05.2005 - 10:21

Oltiin paiskottu viiden erityisporukassa kiireinen päivä ja onnistuttu nappiin. Porukalle oli varattu rentoutumista illaksi. Bussi oli suurelta kentältä lähtevän tien alussa, kun sen moottori jälleen, ties monettako kertaa, hidasti pyörimistään. Lopulta se vouvasi vain vaivoin. Nailonpaitaiset osastopäälliköt suolsivat neuvojaan kuskille ja tämän apumiehelle. Katselin ja kuuntelin heitä ja poistuin keskiovesta kuumalle asvaltille. Valtavan, harmaan metallisen auton takana oli valkoinen laatikko. Siinä olevan luukun kansi repsotti raollaan. Aukaisin luukun ja otin kiinni reiden paksuisesta tuuletusfiltteristä. Työnsin sitä sisäänpäin samalla kiertäen, kunnes se loksahti paikoilleen jääden ala-asentoon. Moottorin käyminen nostaisi se tietysti jälleen pikkuhiljaa ylöspäin. Bussin sisältä alkoi kuulua innostuneita ääniä.

Jäämättä kuuntelemaan sen pidempään palasin asemarakennukseen. Pienessä toimistossa kinasteltiin bussin kuumenemisasiasta. Harmaatukkainen. hihat ylös käärinyt mies tuli huoneeseen ja heitti kuin yli olan, että ainahan se bussi kuumeni, jollei sitä filtteriä fiksattu. Minä avasin silloin suuni ja sanoin tienneeni asiasta jo vuosia. Kerroin mitä nytkin olin tehnyt. Harmaatukkainen ja minä hymyilimme toisillemme vinoa, tietävää hymyä. Olimme kumpainenkin kymmeniä kertoja yrittäneet selittää asiasta, mutta meidät oli vaiennettu, koska emme kuuluneet asiaa käsittelevään portaaseen.

Menin tupakkahuoneeseen, jossa muutama ihminen seisoskeli jutellen. Minulla oli päällä valkoinen kylpypyyhe sidottuna kainaloiden alta. Paljain jaloin tepsuttelin Keanun ohi ja kaivoin nurkkapöydän askista tupakan. Keanu tuli tarjoamaan tulta. Hän kysyi että tulethan Katili sitten varmaan sinne Lahteen illalla. Hän lisäsi, että hänelle olisi tärkeää, että tulisin. Ilman mitään velvotteita. Lupasin ja aioin juuri kertoa hänelle miksi en ollut mennyt firman suuriin juhliin, kun huomasin firman esitteen baaripöydällä. Päätin näyttää kuinka monta vanhaa tuttua minulla oli tuossa viiden eri yhtiön sulautumassa. Ajattelin kertoa, etten mennyt. koska oli joskus rasittavaa selittää heille kaikille kaikki mitä olin vuoden aikana tehnyt. Esitteessä oli vain kaksi sivua. Ensimmäisellä oli firman tiedot, toisella sivulla olivat kaikki työntekijät, mutta ei yhtään nimiä. Siinä luki vain osasto ja sen alla esimerkiksi 5 jäppistä tai 3 söpöliini. Järkytyin miten ihmisten arvo oli laskenut näin alas. Laskin summassa nuo työntekijät yhteen ja kauhistuin. Suuren ulkomaisessa omistuksessa olevan firman, johon siis oli ostettu viisi vanhaa työpaikkaani, palveluksessa oli enää vain kourallinen ihmisiä. Kaikki ne kymmenet vanhat tuttuni, missä he olivat. Henkilöstöluettelon yllä oli maininta henkilökunnan harrastuksista: (1) runonkirjoitus, (1) kivääriammunta.

Kävelin Keanun luo valkosessa kylpypyyhkeessä lanne notkahdellen ja sanoin ehdottomasti tulevani.

Kissa herätti minut puremalla varpaaseen.

Ajattelin kahvia keitellessä, ettei sillä mitään merkitystä tällaiselle kypsän ikäiselle, hullulle naisihmiselle ollut mihin päin suuntautunut Keanu Reeves on. Mahdollisuuteni olisivat yhtä hyvät kummassa vain tapauksessa. Eli ei mitkään.

Hei lopeta !
07.05.2005 - 22:35

Rakas päiväkirja, tänään T. taas meilasi, että mä oon ollut sen mielessä ja se niin haluis taas tavata. Samaan hengenvetoon se painotti, ettei se edelleenkään ole muuttunut pätkääkään, mutta kun se vaan on niin yksin eikä sillä oo ketään muutakaan. No voi voi ei mahda mitään. Ei kai sillä ketään muuta vois ollakaan kun se on niin itsekäs ja haluton ottamaan mitään vastuuta toisista ihmisistä. Sille nainen on vaan sellanen lelu, joka on ihan kiva laittaa napista käyntiin huvittamaan sitä itseään. Ja takasin laatikkoon, kun alkaa kyllästyttää. Eikä se lelunainen sano mitään koskaan. Eikä koskaan (luojan kiitos) vaadi mitään. Eikä halua sitoutumista. Naisen pitäs siis olla T:n mielestä sellainen pimpillinen Duracell-Baby.



TIKTAKin sanoin, en itse vois paremmin sanoa.



Terveiset T:lle :



”tajuu sua en: oot kummallinen
et tajuu lähtee kun kuljen pois
käännyn ja nään ett' paikalles jäät
et suostu ymmärtämään
mikset sä pysty käsittään
en tahdo sua mun elämään

sun täytyy lähtee
hei käytä järkee en susta kiinnostunut oo
sä turhaan kelaat
et mitään aikaan
sä täällä kuitenkaan saa

hei lopeta -et saa
mua susta välittämään
sun pitäis se jo ymmärtää
siis lopeta -ja mee
etsi joku muu
joka susta vois kiinnostuu”

37 sattumanvaraista exää elämästäni
05.05.2005 - 18:10

Tänään soi päässä Blues kun kirjoittelin kotisivulle elämäni tärkeitä tapahtumia. Mitä vanhemmaksi kasvan, sitä enemmän on ex-puolella. Tulossa-puolellakin jotain (kai ?) vielä odottelee. Janamuodossa esitettynä elämäni ex-puoli on kurkosti pidempi, tuleva enää sellainen millinpätkä, jota helposti luulee napanöyhdäksi. Mutta mittaustavan muutos tekee asioista toisennäköisiä. Jos elämän vaa'assa olisi kupit menneille ja tuleville, on ex-osasto siellä ylhäällä heilumassa, tulevat asiat tukevasti maata kohti. Musta ainakin kaikki entiset koko ajan sen kun kevenee kevenemistään, kohta paina mitään. Tuleva sen sijaan painaa jatkuvasti enemmän ja enemmän. Tarkoitan tällä painolla sitä painoa, jonka jokainen jäljelläoleva huominen minulle merkitsee, miten jokaisen päivän tärkeysmassa tihenee.

Niin ne 37 sattumanvaraista exää elämästäni: ex-kotikaupunki, ex-mies, 24 ex-poikaystävää, ex-rokkiura, 9 ex-työpaikkaa, ex-vyötärö

Vakavaa tai ei oikeestaan, yöpaita ainakin kevenee vuosi vuodelta. Laskin äsken lempiasuni reiät, niitä on 38. Yöpaita on sitä paitsi alimaininta ja jopa harhaanjohtava nimitys tästä violetin rakkaasta kirpparilöydöstä. Se on aamukahviasu, kotiintuloasu, päivällisasu, ilta-asu ja parvekeasu. Ja vierailta piilotettava asu. Yöksi taitan sen sievästi ruttuun yöpöydälle vekkarin viereen. No vekkari on oikeesti kyllä kännykkä.

Lapin kulta - tinakuoret
04.05.2005 - 18:47

Seisoin tänään S:n kanssa suuren marketin pitkässä kassajonossa appelsiinimehun, kissanruuan ja kanapaketin kanssa. Just niin, kokonaisen yhden päivän jaksoin ilman lihaa. Mutta en vielä anna itselleni selkään tuosta broilerista. Se on kuitenkin vähempi pahempi lihatuote. No oikeesti, emmä jaksa, jos kaikki kerralla otetaan pois. Syöksyisin vaan kuola poskella parin päivän kuluttua läskitiskille ja latoisin korin täyteen. Että hiljaa hyvää tulee.

No siinä katsellessani viereisten jonojen meininkiä hämmennyin hieman. S. ja minä hupsuttelimme tapamme mukaan ja pistimme maailman asioita kuntoon. Puhuimme erilaisuuden ymmärtämisestä, kun S. sai murhaavia katseita hakiessaan tarkoin vartioidusta röökihyllystä topan sinistä Bostonia. Joustavasti siirryimme keskiaikaan, jolloin mustatukkaisia, kovaäänisiä naisia testattiin noituuden varalta. Pajukoriin vaan ja upotus jokeen. Syyllinen, jos jäi pinnalle, syytön, jos hukkui. Sitten aloimme laskea hermostuneina tuskailevien kansalaisten ostoskärryistä 10 tölkin Lapin Kultapakkauksia. Viiden lähijonon kärryistä löytyi 28 pakettia. Takanamme olevassa äidin työntämässä ostoskärryssä istui 4-vuotias räkänokka, edessä oli kolmen Lapparipakkauksen muuri, kainaloiden alle mahtui vielä kahdeksan siideripulloa, joita lapsonen siinä iloisesti taputteli äidin kyttäillessä nopeampaa jonoa.

Ja syy pieneen irtiottohamstraukseen, joka muistutti vapun, juhannuksen ja uuden vuoden alusaikaa. Huomenna on Helatorstai, suomalaisten ihkauusi rentoutumiskarnevaali.

Ulos kaapista
03.05.2005 - 09:26

Aamulla päätin tutkia mitä terveellistä syötävää kaapeissa on. Ulos kaapista joutuivat vuonna 2004 vanhoiksi menneet puurohiutaleet ja tumma riisi sekä pahvilta maistuvat hätävaranäkkileivät. Jääkaapissa ei juuri enää mitään ollutkaan, siellä olevat surimipuikot saivat jäädä kuin myös neljä kevytjugurttia ja appelsiinimakuinen lightmehu. Näin aamulla, hörppäillessäni toista mukillista kahvia, tuntuu erityisen mahtavalta suunnitelmalta syödä muutaman viikon ajan erilaisia puuroja, kalkin saantiin maustamatonta jugurttia sekä viiliä ja proteinin saamiseksi kevytmaitorahkaa pilttisoseilla. Välipaloiksi porkkanoita ja juomaksi vettä ja appelsiinikevytmehua. Ostoslistalta poistuvat toistaiseksi kaikki rasvaiset lihat kuin myös suklaat ja juustot. Taidan aluksi pitää systeemin puhdistuksen ja ehkä myöhemmin lisätä kanan ja kalan, mutta korkeintaan kahden viikon päästä.

Tässä todella tärkeä puhe, jonka kirjoitin itselleni tänään:

Rakas Katili, tämä on haaste, jonka olet tiennyt olevan tulossa sinulle jo jonkin aikaa. Käy taistoon pelotta ja hankaluuksien kohdatessa ota ulos kaapista ne rakkaimmat farkkusi, vedä ne jalkaasi ja kerta kerralta huomaat niiden nousevan ylemmäksi ja ylemmäksi pitkin vihollisen runtelemia raajojasi. Kohti vetoketjun ja napin sulkemista. Kohti sitä, Katili. Voima olkoon kanssasi.



Onnelan Ostari - merkki evoluutiosta
02.05.2005 - 18:34

Kaupunginosani ostari loistaa valkeana, tasakattoisuutensa ja mataluutensa vuoksi ympäröivään luontoon sulautuneena. Palvelut itse ostarissa sekä sen lähiympäristössä ovat kehittyneet sen viidentoista vuoden aikana, jonka olen täällä asunut. Ostarin kehittyminen nykyiseen toimivaan malliinsa on pitkällisen evoluution aikaansaama ihme. Tänään viimeksi ihailin tuota sekä liike-elämää että paikallista väestöä loistavasti ja saumattomasti palvelevaa lähiön helmeä. Tyypillinen asukkaan ja palvelun kohtaaminen voisi kuulostaa tältä. Esimerkkimme asukas on n.50-vuotias, työtön mieshenkilö, kutsun häntä vaikka Arskaksi:

15:20 Rautakauppa: Arska ostaa uuden kirveen edellisen ruostuttua pahoin siivoustalkoissa

15:35 Elintarvikeliike: Arska ostaa mäyräkoiran ja sixpackin vierasvaraksi lätkämatsia varten

19:10 Pubi: Arska kavereineen puivat jälkipeliä

21:30 Ravintola: Arska siirtyy tapaamansa naisen kanssa tanssahtelemaan karaoken tahdissa

01:05 Nakkikioski: Arska ostaa itselleen ja Helmille lihapiirakat kahdella nakilla

03:00 Kerrostaloasunto: Arska päättää kohteliaana miehenä nukkua sohvalla, koska ei jaksa kömpiä sänkyyn. Helmi on sammunut WC:n lattialle

10:00 Kebab-pizzeria: Arska tilaa päivän pizzat kotiinkuljetuksena, Helmi maksaa.

12:00 Apteekki: Arska ostaa paketin laastaria otsaa varten, Helmi puhdistaa haavan ja laittaa laastarin

12:10 Pubi: Helmi tarjoaa Arskalle kylmän oluen, paikalle tulee Enska

16:00 Lasitusliike: Arska käy kaverinsa Enskan kanssa tilaamassa uuden keittiön ikkunan sanaharkassa rikkimenneen tilalle. Enska maksaa, ja lupaa lisäksi korvata vahingossa ulos heittämänsä uuden kirveen

16:10 Terveysasema: Henkka pääsee pois viiden tikin laittamisen jälkeen, hänen päähänsä oli lentänyt eilen illalla kirves Arskan ikkunasta

16:30 Rautakauppa: Henkka ostaa moottorisahan korjatakseen Arskan oviaukkoa suuremmaksi



Pamahdin paksuksi
02.05.2005 - 12:19

Tänä aamuna herättyäni lievään pahoinvointiin alkoi päässäni soida merkkiääni. Sellainen, joka erehdyttävästi muistuttaa kiinalaista kongia. Keskusyksikköni keräili antamallani hakusanalla tietoja poistettujen tiedostojen haamuista. Kuukausi sitten hankkimani housut kiristävät ikävästi vyötärön kohdasta. Harmaa T-paitani tuntuu ahdistavalta, kuin se olisi keskiaikainen kureliivi. Kaikki rintaliivini pureutuvat, löysimmissä kolmansissa hakasissaankin, ylävartaloni uumeniin muodostaen monta senttiä syvän ojan lapaluiden alle. Vyötärömalliset maxialushousut ylettyvät hädintuskin napaseudulle. Kummallisia mielihaluja on alkanut ilmetä. Pekonileipiä, suklaalevyjä, tuplajuustopizzoja, grilliluita, makkaraa ja muusia, oikeaa voita.

Olen pamahtanut paksuksi ! No niin tietenkin. Kuukautisetkin ovat olleet poissa, enkä ole käyttänyt minkäänlaista ehkäisyä kolmeen kuukauteen. Hupsis, näin sitten on päässyt käymään.

Lasta vain ei koskaan tule.

Kuukautiset ovat kyllä jääneet pois, neljä vuotta sitten. Ehkäisyä ei ole tarvinnut käyttää, heilastelu uniolentojen kanssa on 100% turvallista. Ja ärhäkkäiden siittiöiden sijaan sisälleni on uinut Epäterveellisten Elintarvikkeiden Armeija. Neuvolan sijaan käynti kaupan vihannesosastolla, kiertämättä herkkuhyllyjen kautta taitaisi olla paikallaan. Auttaisikohan hypnoosi ? -"Varo pekonia, pekoni puree. Pekoni puree, varo pekonia."

Rämäpään aamuruno
01.05.2005 - 16:28

riemun hetket särkee päätä

silmäkulma kaipaa jäätä

otsassa on iso patti

kukkarossa asuu matti

yhteislauluun hukkui ääni

kipeä on pikku pääni

heilan kanssa nostin maljat

isot pitkät kylmät kaljat

murhetta en silti kanna

ehtinyt en onneks...



Kirjoittajan huomautus: Tänä vappuna yllämainitun kaltainen aamulaulu on onneksi omalla kohdallani pelkkää fiktiota, runo on kirjoitettu nuoruusmuistojen vallassa, ei välttämättä mennyttä aikaa haikaillen.


Katilin Kirjoituksia

Katilin Sanakirjan otteita 1.

30.04.2005 - 19:37

Sanat. Ihanat ja aivoissani alati pyörivät rakastettuni. Tässä muutamia otteita tämän päivän sanakirjakäännöksistäni.

Kissasanakirjastani:

Takatu-kissa: japanilainen otsalta sileä kujakissa

Orvo-kissa: kuuskytluvun kukkaiskissa

Pan-kissa: huilua soittava pitkähäntäinen kissa

Voiku-kissa: väliinputoajakissa

Teemu-kissa: pienehkö ruskea kelluva kissa

Karvala-kissa: pohjoisissa olosuhteissa selviytyvä kissa

Luu-kissa: vähärasvainen pääkaupunkiseudun telttailuun soveltuva kissa

Englanti-Ruotsi-Suomi sanakirjastani:

scandal: skannauslaakso

six pack: kuusilauma

reindeer: saderakas


Siman ja serpentiinin suhinaa

30.04.2005 - 09:46

Ensimmäinen virallinen vappukuvani otettiin 16-vuotiaana vuonna 1971. Olin juuri edellisen vuoden elokuussa aloittanut työnteon, joka on siitä asti jatkunut katkeamatta. Vappu on työläisten juhla. Minulle ainakin. Valkolakkia en koskaan ehtinyt hankkia. Maailma kutsui ja tuuliviirimentaliteettini oli sopimaton koulussa istumiseen. En ole katumuksessa ahkeroinut ja työn orjana puurtanut. Se vain on ollut minun tieni. Opiskeltua on tullut tässä kaikenlaista omin voimin ja uteliaisuudesta. Kunnioitan suuresti opiskelemaan ryhtyneitä. Minusta ei tuohon puuhaan löytyisi päättäväisyyttä ja stabiliteettia vielä tänä päivänäkään. Ajattelen niin, että meitä jokaista tarvitaan täällä. Pitää olla tutkijoita ja tiedemiehiä, bussikuskeja ja kaupan kassoja. Vaan jokaisella on vapaus omiin unelmiinsa, omaan kehitykseensä.

Tänään lähden kaupungille ostamaan serpentiiniä ja ilmapalloja. Kissalle pitää laittaa hyökkäyskasa serpentiineistä. Ja ensimmäiseen paukahdukseen asti ilmapallojen räpsiminen on mielenkiintoista puuhaa. Minun vappuiloni tulee tänä vuonna muiden iloittelun katsomisesta.

Mutta on sitä osattu täälläkin.

Kerran löysin itseni vähän yli parikymppisenä yllätyskeikalta valkotakkisten opiskelijoiden torvisoittokunnan basistina. Pikku haittana ennen lavalle kipuamista oli se, etten koskaan ollut edes pitänyt bassoa käsissäni. Mutta sampanjan ihmeitä tekevä sirinä suonissani hoisin keikan suvereenisti hymyssäsuin ja palkaksi virtasi lisää juomaa.

Toisen kerran pääsin kolmikymppisenä varsinaisten vappuammatilaisten insidebileisiin Suomalaiselle Klubille. Siinä silmät suurina näin ensimmäistä kertaa miten nuo opiskelemaan aikoinaan lähteneet opettajat ja muut oppineet vappua juhlivat. Ja enkös löytänyt itseni esiintymislavalta sielläkin. Tällä kertaa kyllä hallitsin instrumentin, lauloin kunnon vappuhiprakassa jazzia kuin neekeri. Tosin se jälkikäteen ajateltuna taisi kuulostaa hieman jopa vappuneekeriltä johtuen promillemäärästä.

Ja tietysti nuo terassilta terassille seikkailut, joista ei puutunut keskaria ja silliä. Eikä vappuheiloja..... näitä onkin tullut joitain, viimeinen taisi olla seitsemisen vuotta sitten. Muistan vielä selvästi ;-) kuinka jyrkältä kotimäki tuntui kahden päivän kierroksen jälkeen. täytyi välillä istahtaa parkkipaikan puun alle suoristamaan horisonttia.

Tein tänä aamuna vappulaulun sanat vanhaan lasten lauluun:

Pidetään pulloa varo-varovasti

ettei kaatuisi kallis lasti

kipataan viinaa, kipataan viinaa

baareja on matkan varrella

Iloista ja kuplivaa vappua kaikille kykeneville. Ja hei, muista että missä ikinä oletkin, mitä ikinä teetkin, voit päätyä Katilin kameraan. Aion ottaa kameran mukaan kaupungille.


Lentävä lehmä ja likaiset linnut

28.04.2005 - 17:41

Astelin päivällä kaikessa rauhassa roskapussit käsissäni haiskahdellen, katse luotuna mustiin lenkkareihini. Kun joku oikein painaa, olen huomannut, että horisonttiin katsominen tekee taipaleen tuskaisemmaksi. Pätee niin roskien kantamisessa kuin elämän ahdingoissakin. Määränpäähän näyttää olevan niiiiiin pitkä matka ja taakka sattuu. No, joka tapauksessa. Siinä minä raahustin ja päätin välillä vilaista taivaalle, vältellen eteenpäin katsomista.

Ilmassa lensi mustavalkoinen lehmä.

Hätkähdin. Mutta jalkani jähmettyivät ja kassit miltei tipahtivat asfaltille vasta kun lehmän perästä leijaili ruskea hevonen. Mitä siinä aamukahvissa mahtoi olla joukossa ? Aivoni tempoiltua aikansa huomasin eläimistä roikkuvat narut ja narujen toisissa päissä hymyilevät lapset. Vappu on ihan kohta !

Kävin torilla kiertelemässä. Kaikkea teki mieli, mutta mihinkään ei ollut varaa. Ostin kuitenkin tulikuumaa kahvia pahvimukissa, jossa kellui puoliksi sulanut muovilusikka. Siinä istuessani ja katsoessani ympärille tuli muistikirjaan riipustettua runo. Työnimenä oli Hitskokin linnut (teini-iän nimenvääntövitsi) :

Linnut

Kauppatorin puissa kailottavat

nuo tuhannet likaiset linnut.

Kyttäävät ahnain silmin

nokat kuolasta purskahdellen.

Oranssin pöydän alla kyyryssä

ruskeasta pussista höyryävää lihapiirakkaa näykkien

hienotakkinen rouva.


Kallis kastelukannu

28.04.2005 - 11:33

Pari vuotta sitten ostin 2 eurolla VR makasiinikirppikseltä vanhan keltaisen, emalisen kahvipannun. Huomasin sen oikeastaan ensin, koska se muistutti minua lapsuuden aamuista.

100 vuotta vanhassa hirsitalossa Ruissalossa kuului ruskeaksi maalatun kaksoishetekan alapedin uumeniin turvallisia ja ihania ääniä keittiön suunnalta. Lautalattian narinaa, kaapin ovien kolahduksia ja lusikoiden metallisia kilahduksia posliinia vasten. Odottelin, kun kuulin äidin sulkevan ikkunanurkassa, vihreän jakkaran päällä olevan yksilevyisen keittolevyn ja nostavan kahvipannun puuhellan kulmalle. Veden ääni, kun hän lisäsi lorauksen kylmää vettä, että kahvi selviäisi ja porot laskisivat pannun pohjalle. Kömmimme kaikki paikalle kuultuamme tuon taikasanan äidin tutulla ja rakkaalla äänellä - "Kahville". Ja siinä pöydälle ranskanleivän, voin, lauantaimakkaran ja rusinapullaviipaleiden keskellä höyrysi emalinen kahvipannu levittäen uuden päivän tuoksua. Pannu oli ostettu Anttilasta, niinkuin sinipilkulliset kupitkin.

Kotona mietin mitä tuolla keltaisella, vihreäkukallisella pannulla tekisin. Päätin, että pidän sen keittiössä mikroaaltouunin päällä. Siinä se joka aamu toisi heiveröisen tuulahduksen huolettomasta lapsuudesta. Päivistä, jolloin jokainen aamu oli uuden seikkailun alku. Maailma odotti ulko-oven vinossa olevilla portailla hymy korvissa ilman kieroutta tai taka-ajatuksia.

Sitten päätin antaa pannulle oikean tehtävän ja aloin käyttää sitä kastelukannuna. Siihen tarkoituksen se oli juuri sopivan näppärä ja kauniskin vielä.

Viime viikolla törmäsin toisella kirppiksellä tutun näköiseen kattilaan. Se oli täsmälleen samaa sarjaa kuin pannuni. Innoissani menin hipelöimään löytöä ja suunnittelin jo mielessäni kuinka ehkä säilyttäisin sen kannen alla, näkyvällä paikalla keittiössäni vaikkapa maustepusseja. Sitten vilkaisin maalarinteipin palaseen tussilla kirjoitettuja numeroita. 27. Menin kysymään myyjältä mitä tuo 27 tarkoitti. - "Sen hinta on 27 euroa" myyjä tokaisi nenäänsä pitkin. Sain kuulla, että se oli keräilytavaraa, Arabiasarjaa.

Minulla on siis kallis kastelukannu.

Kuva Katili: 28.4.05 synttärilahja-Aiptekilla keittiössäni.. Kirppariannun lisäksi:50 sentin kirpparikori,

yksi oma, toinen kaverilta saatu (tyhjä) viinipullo, naapurin antamat palstavalkosipulit, sitruunat rusinoiden seuraksi kanaruokaa varten.


Gimpin (G:llä) iloja

27.04.2005 - 10:47

Gimp is back ! Sain imuroitua Gimpin uusimman version takaisin muutama päivä sitten tyhjennettyyn koneeseeni. Ja heti piti pikakokeilla. Kyllähän ne mainosbisneksessö korjailee tosi kauniiden mallienkin kuvia, joten miksen minäkin hiukan ;-) retusoisi omiani. Tämäkin otos oli alunperin itse Aiptekilla napsaistu otos, jossa päälläni oli ryppyiset kotirievut. Hiukset roikkuivat rasvaisina ja kasvoilta puuttui julkisuuspanssari. 15 minuuttia ja wuuzh ! näin korea Katilista tuli. Heh-heh, ei vakavaa...


Doggy Style

27.04.2005 - 09:37

Hot dog lienee suosituin kiinalainen pikaruoka. Sitä syödään kahviloissa ja kauppakujilla, toreilla ja kodeissa. Tuotekehittely on viimeisten vuosien aikana tuonut väriä tuohon perusdogiin, joka on halkaistun sämpylän väliin haudattu koira. Esittelen tässä kuumat Hot Dog-uutuudet tämän päivän kiinalaiseen menoon.

Taxi Kiireisen autoilijan nopea herkku, pitkä sämpylä pitkällä koiralla

Black Bull Energiapakkaus voiman puutteeseen, tukeva sämpylä tuhdilla koiralla

Pinser Laihduttajan erikoinen, lesesämpylä kevytkoiralla

Chi Hu Tulinen meksikolainen, tacokuoressa pippurikoiraa

Dal Mat Juustoinen aamiaisherkku, voisarven välissä täplikäs koiratäyte

Wolfie Eksoottinen erikoisuus, ruissämpylä villikoiralla

Big Bern Suureen nälkään, sekaleipä jättikoiralla

Double Wuh Nuorison mieleen, kerrossämpylä kahdella koiralla

Kirjoittajan huomautus: Rakastan kaikkia eläimiä ja niiden suloisia, viattomia sieluja. Kirjoitukseni on siis takuulla vain sanoja, ei tarkoitusta.


Joku on sotkenut kodissani

26.04.2005 - 11:45

No johan on kummallista, kun ei saa rauhassa olla edes enää omassa kodissaan. Kaiken maailman omituiset hiipparit käy poissaollessani sottaamassa hienon kotini täydellisen järjestyksen. Lattioille on viskottu kissankarvakasoja ja vedetty likaisia juovia. Tuonne kynnykselle on joku läikyttänyt tahmeaa limonadia, johon on sitten huolella liimattu erinäisiä dna-näytteitä. Keittiössä on vedetty hirveä määrä astioita ja uunipannuja tiskipöydälle ja liedelle. Niihin on pursotettu rasvaisia ruuantähteitä oikein olan takaa. Roskiskaappin ämpäreihin on tungettu haisevia ruuanjätteitä ja se on täytetty niin äärilleen, etteivät sinne alunperin siististi asetetut roskapussit edes enää näy. Kauniisiin valkoisiin kaakeleihini on ruiskutettu punertavaa öljyistä nestettä. Ikkunoihin on paineltu harmaita sormen- ja tassunjälkiä ja verhojen kiinnitysklipsuja on irroitettu sieltä täältä.

Kolme karhua sentään vain maistelivat puuroa ja nukkuivat sängyssä.

Olin jo soittamassa poliisille ja lähimpään rikospaikkasiivoustoimistoon, kun muistin, etten ollut viimeisen viikon aikana juuri poistunut kotoa. Olin istunut tässä olohuoneen nurkassa ja rakentanut uusia kotisivuja kömpelön hitaasti. Joten eihän täällä ole voinut tietämättäni ketään. Oliko kyseessä siis joku yililuonnollinen ilmiö ?

Hätääntyneenä soitin S:lle. Naurettuaan ensin minua loukkaavaa räkätysnaurua aivan liian pitkän ajan hän sanoi:

-"Hei, mitäs jos pistaisit sen tietokoneen välillä kiinni, katso nyt ikkunasta ulos - siellä on ihan sairaan kaunis ilma. Ensiksi lähdet ulos, kävelet sen lähikaupan ohi, siinä ihan takana on bussipysäkki. Hyppäät ekaan keskustaan menevään bussiin ja jäät Hakaniemen torilla pois. Kävelet Töölönlahden ympäri, istuskelet katsomassa ihmisiä. Kun olet saanut vähän happea aivoihisi, palaat kotiin. Ennen kuin pistät avaimen kotioven lukkoon, luepa siitä postiluukusta se nimi. Mieti näyttääkö tutulta. Jos on tuttu nimi mene sisään ja ala siivota niitä sotkujasi. Ja hei siellä sisällä! heti sitten hommiin käymättä tietokoneen kautta."

Kai se sitten on tehtävä niin. Mutta pidän kyllä silmäni auki. Joku kerta saan vielä ne törkyilijät kiinni itse teosta.


Uudelleenasennusta

25.04.2005 - 15:32

Loistavan kaunis lomamaanantai on kulunut järjestelmän uudelleen asentamisessa. Jossain vaiheessa verkkoavaruudesta oli jälleen hiipinyt Web Marsilainen pitkine tuntosarvineen. Vaiensi sitten koneestani joitain pikku-pikkuosasia. Mitäs menin avaamaan koputtavalle oven sähläämällä vakoilu- ja puhdistusohjelmien kanssa. En taida oikein koskaan oppia pitämään nopeita sormiani kurissa, ne tahtovat aina painaa enteriä ennen kuin olen ehtinyt lukea mihin kysymykseen yleensä edes vastaan YES. Oma vika, oma vika. Joo-joo on tullut jo piiskattua itseään ja nuhdeltua kunnolla.Mutta usean uudelleen asennussession kokemuksella osasin tehdä tällä kertaa kaiken täysin oikeassa järjestyksessä. Silitin itseäni loistavasta keskittymisestä ja äärettömän coolista maltista. Kaikki toimii kuin unelma ja tedostotkin ovat taas, kuin ennenkin, tuolla omassa kansiossaan.

Itse asiassa minulla on kevyt ja laulattava olo. Kone on siivottu kunnolla ja kaikki toimii niin nuorella innolla, ilman käytössä ilmestyneitä mutkia ja kolhuja.

Miksei ihminen tänne maailmaan syntyessään saa uudelleenasennuslevyä mukaansa ? Ainahan tässä matkan varrella väliaikaiset tiedostot ja saastuneet rekisterit alkavat häiritä eteenpäin menoa. Puhumattakaan kaikista loistavista avuliaista ja lopulta aivan tarpeettomista apuohjelmista ja hyödyllisiä juttuja tuhoavista päivityksistä.Kyllähän siinä vauhti hidastuu ja tiedonkäsittely takkuilee. Oletustasoja on ihan liian monta ja suoritusohjelman valinta tässä iässä alkaa jo sadoista eri lähteistä. Paha vielä ettei mitään voi ohittaa, kaikki on käytävä läpi ja vastattava "Haluatko käynnistää ohjelman tässä sovelluksessa ?" Ennen vastausta on käytävä kaikki tiedostot Etsi-toiminnalla läpi, että löytyykö vihjeitä edellisistä toimintamalleista. Nopeasti ei enää voi ottaa kantaa juuri mihinkään, saatika sitten tehdä ratkaisuja. Tulee mieleen Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille ja tuo hukassa oleva kysymys maailmankaikkeuden tarkoitukseen, joka on 42. Siinähän se tiedon etsiminen hieman taitaa kestää.

Rojut vaan pihalle joka kymmenes vuosi, perustiedot sisään ja eikun menoksi ! Tietenkin tiedostot kannattaa säännöllisesti varmuuskopioida, ettei mitään itse keksimää katoa. Ihmisestä poistuisi vain tuo hidastava kuona, joka pakkautuessaan aivojen kovalevylle aiheuttaa järjestelmän kyvyttömyyttä toimia riittävällä kapasiteetilla. Suoritustehon analyysejä toki suoritetaan nytkin jo. Istutaan kerran viikossa siellä ohjelmistoasiantuntijalla ja siirrellään saastuneita osia väliaikaisiin tiedostoihin.

Jos edellämainittu kiinnostaa tässä yksi hyodyllinen linkki :Ohjemiston korjausta

Missä se delete-nappula muuten sinun mielestäsi meissä sijaitsee ?


Nainen ja vuodatus

24.04.2005 - 14:13

Naisen elämää. Aina vuotamassa. Milloin mitäkin. Kehityskaaressa voidaan vuodon fyysisenä jakajapisteenä pitää napaseutua. Rinnakkaisena jakajana pidetään usein myös ikäkertymää. Nuorempana yläpuolisen osaston tiivisteet yleensä ovat hyvinkin kireitä. Vuototoiminta keskittyy enimmökseen alapuoliseen osastoon, joiden tiivisteissä usein on huomattavaa kasvunvaraa. Aikakäyrän kohotessa tapahtuu selvää siirtymää yläosastoa kohti, kunnes lopulta kaikki vuototoiminta on siirtynyt yläpuoliseen osastoon. Ikäjakajan yläpuolisten ja alapuolisten kohteiden tiivistysominaisuudet ovat yleensä vertikaalisuunnassa vaihtaneet paikkaa.

Näin kypsässä iässä tapahtuu itselläni selvää muistin, ajatusten ja sanojen vuotamista. Minkä kyllä otan jopa ilolla vastaan, olen saavuttanut sen pisteen, jossa voin hyvin pitkälti sanoa suoraan mitä jostain ajattelen. Eikä sitä kukaan enää ihmettele. Jiihaa !!!


Luovaa hommaa

24.04.2005 - 00:43

Tässä on muutama päivä hurahtanut, ja minä, etsiessä muttei löytäessä noita ah niin loistavia päiväkirjasivujaan sieltä blogger.comista, jossa varmaan on mennyt sähköt poikki, ihan sama. Paine näpytellä kasvoi ja kasvoi, kunnes päättelin muita blogeja tutkittuani, että tämä paikka näyttää mukavan sopivalta. Menköön se edellinen harjoittelun piikkiin.

Toisaalta olen omistanut melko kasan tunteja ensimmäisen OIKEAN kotisivuni koodaamiseen. Päätin sitten näin 5-kymppisenä opiskella HTML-koodien maailmaa. Ja se imaisi täysin mukaansa. Tässä istun enkä muuta voi. Täysin mahtavaa hommaa. Sopii just mun pirtaan kun saa kirjoitella koodeja ja katsoa miten kuin taian kautta ne muuttuvat fonteiksi, väreiksi, linkeiksi ja kuviksi. Wau !

Nyt täytyy varmaan opetella nukkumista, kun noi nahat roikkuu iristen päällä jo niin pahasti.Marraskuu 29.2005

Kummasti aika tuntuu loppuvan käsiin, kun olen lisännyt vapaaehtoistyön ohjelmaani. No minun ajankäyttötaitoni on ollutkin pari vuotta taudin runtelemaa epätoivoista räpläystä, jossa vuorokauden 24 tuntia eivät ole mitenkään riittäneet kaikkeen. Vaikka nyt olen jo askeleen parempaan päin, kaikkinainen ajattelu ja suunnittelu sekä turhat ryntäilyt vievät vieläkin roppakaupalla hereilläoloajasta. Ja vuorokausi yrittää edelleen venyä aamuyön tunneille, jos vain mikä mielenkiintoinen projekti on käsiteltävänä. Minulle on annettu tärkeä tehtävä löytää rauhoittumisen kautta todelliset voimani. Tarkkaa tietoa ei ole, mutta pieni aavistus kylläkin, että kaikki voimat eivät koskaan tule palaamaan. Yksi osa elämän uudelleen opiskelussa on ajankäytön suunnittelu ja tehtävien rajaaminen. Eli tällä hetkellä teen työtä, että saan uuden työni sovitettua tarvittavaan lepoon ja luovaan työhöni. Siitä se, nyt vain on vähän levällään ainakin nämä kotityöt.

Kaunis valkoinen maisema kutsuu ulos kävelylle ja eilisen illan ja tämän aamupäivän olen aloitellut uutta runokuvaprojektiani. Tai kuvaruno, ihan sama kuinka päin tässä vaiheessa. Tuo idea on imaissut minut täydelliseen työnteon vauhtiin. Aluksi menee varmastikin tunteja siihen, että löydän sopivan välineen, jonka avulla alan uudenlaista juttuani toteuttaa. Mutta pää täytyy lomauttaa tällaisesta projektista aika ajoin, muuten istun tässä aamusta aamuun.

Eilen kävin kaupungilla ja ostin Vii Voanista taas muutamia tarvikkeita. Joka toinen kuukausi, suurin piirtein, käyn sieltä hakemassa iloa kielelle. Tällä kertaa reppuun tuli chiliöljyä, kalakastiketta, riisinuudeleita, ruskeita linssejä ja papuja. Halpa ja kevyt ruokakin saa maistua hyvältä. Tuo juhlaa arkeen. Tuli heti kokeiltua 1,99 maksanutta hirvenlihakäristystä, ohuen ohuiksi raastimella veistämiäni porkkanaviipaleita, valkosipulia ja riisinuudeleita maustettuina mukavan pyöreiksi ja tulisiksi. Nami nami.



November 25, 2005
Uudenlaista työtä
Filed under: Päiväkirja

Olen alkanut antaa opetusta vapaaehtoistyönä. Enpä olisi ihan helposti aikoinani uraputkessa, tukka pystyssä, otsa rypyssä voinut kuvitella, että vielä joku päivä saisin tehdä jotain sellaista hommaa, jossa voisin jakaa iloa tiedoistani ilman kustannusyksikköajattelua tai hermoja kiristävää voiton tavoitteluajattelua. Nyt teen sellaista. Ja kyllä tuntuu vapauttavalta. Eihän minulla opetukseen liittyviä lukuja ole. Aihepiiri on tietotekniikan arkihyödyntämisen ala, josta itselläni on käytännön kokemusta roppakaupalla, tullut pääosin yrityksen ja onnistumisen kautta, kirjatietoa ei juuri ole. Tässä vapaaehtoisopetuksessa olen paikalla, vain kun minulle sopii ja jaksan. Ainoa työni on opettaa ja olla avuksi siellä, missä tarvitaan ja nautin siitä, että kaikki voi tapahtua rauhallisesti ja innostuneen ilmapiirin vallitessa. Ja opettamani aine on rakas ja minulle tuttu, suorastaan elämäntapa. Toisenlaistakin työntekoa ja opetusta olen ehtinyt elämäni aikana kokeilla. Entisessä elämässäni, työelämässä.

90-luvun laman jälkeisten lomautusten jälkeen työmäärät kasvoivat jokaisen kohdalla moninkertaisiksi. Ylitöitä riitti ja niitä painettiin asiaan kuuluvina. Kotona ei joudettu turhia kääntyilemään. Lapsen kanssa opeteltiin reitti äidin työpaikalle hänen ollessaan vasta 8-vuotias, siltä varalta, että kun joskus hänellä olisi liian vaikeaa olla yksin kotona, hän saattoi tulla piirtelemään, mapittamaan tai surfailemaan, samalla kun äiti näpytteli tärkeitä tietoja firman tietokoneelle. 90-luvun puolivälissä alkoivat sitten fuusiot ja yhdistymiset, epätietoisten ihmisten sijoittelut. Oli tullut uusi tietotekniikka ja uudenlaisia toimistokoneita ja työtapoja. Itse onnistuin pysyttelemään tietotekniikan uutuuksissa mukana olemalla niistä itse kiinnostunut ja itse opiskelemalla, siinä menivät sivussa uudet konttorikoneetkin. Mutta kaikilla ei asiasta ollut samanlaista kokemusta, liekö laiskuutta vai pelkoa, mutta minulle se tarkoitti uutta kummitusta omien vaativien työtehtävieni oheistuotteeksi. Pikku hiljaa kävi nimittäin niin, että erilaisten tiedon- ja koneidenkäsittelyyn liittyvien asioiden neuvontaan kului työpäivistäni karhun osa. Työnantajan asenne oli tässä asiassa tehty minulle erittäin selväksi, minä teen, mitä työnantaja määrää. Siispä tein näin, vaikka omien töiden hoitamiseen ei opetus- ja neuvontatöiltä välillä liikaa aikaa jäänyt, lisää aikaa oli otettava työajan ulkopuolelta. Kokeilin sitä useiden vuosien ajan, oli tehokkaan kuluttavaa hommaa juosta kahdeksan tunnin työpäivän aikana 4-6 ihmisen työpisteissä, joidenkin luona monta kertaa päivittäin neuvomassa. Neuvoin ja opastin, opetin ja uudelleen opetin sähköpostia, Exceliä, Wordia, Internetiä, vanhaa ja upouutta työohjelmaa, kopiokonetta, faksia, puhelinta, skanneria, liikekirjeen kirjoittamista, tilastointia jne jne jne. Toimistoajan jälkeen tein sitten omat, ruuhkautuneet työt, kotiin päästessäni oli työpäivälle kertynyt pituutta 12-14 tuntia.

Lapsen asioita hoidin puhelimella pitkin päivää, siinä tuli oltua puhelinyksinhuoltajaäiti, selviteltiin kriisit ja välipalat. Väliin mahtui sitten kodinhoitoa, 3-4 tunnin unet ja tonnitolkulla huonoa omaatuntoa lapsen takia, ja sitten taas takaisin työhön, ovesta sisään ja usein ensimmäinen asia, jonka kuulin oli “ihanaa, että sä tulit, mä en saa tätä xxxx toimimaan, ehtisitkö katsoa, siis heti, kun saat takin pois”. Muutamia vuosia sitten homma alkoi romahtaa, yritin muuttaa asioita ja lopetin kovalla taistelulla ylityöt, mutta mikään ei oikein enää tuntunut toimivan. Koska päädyin ratkaisussani hoitamaan oman työni ja jouduin täten karsimaan turhaa hyppimistä toisten looseissa, maineeni mukavana ja avuliaana oli mennyttä. Olin ylpistynyt ja kopea ynnä muuta mahdollista. Tämä suhtautumisen muutos pisteenä iin päälle kaatoi korttitalon, jossa pohjalla vaani kaksisuuntainen mielialahäiriöni. Kaikki tämä on suuresti vaikuttanut varsinkin lapseni käsitykseen työelämästä ja sen mielekkyydestä. Eivätkä välttämättä ole hänen ja monien muidenkaan ikäistensä nuorten ajatukset kovin positiivisia.
Comments (0)
November 23, 2005
Presidenttikoe
Filed under: Päiväkirja

Onhan se vaikeaa, jos näillä MTV:n vaalikoneen antamilla tuloksilla pitäisi tehdä päätös, kun parhaat vaihtoehdot ovat parhaita vain keskimäärin, eli joten kuten hyviä, ei ketään yli muiden. Tein kolme erilaista, kokeellista vaalitenttiä. 100 %:ia ei lähentynyt yksikään tentti kenenkään ehdokkaan kohdalla, 1. ja 2. tentissä se olikin oikeastaan vielä hyvä juttu, mutta suuparka täällä loksahti leualle, kun toive-ehdokkaani ei asukaan näköjään Suomessa ja osallistu presidentinvaaleihin. 50 % on aika huono tulos tässä pelissä.

1. TYLSÄN REALISTINEN NYKYSUOMI
Vastauksissani esitin realististen arvioni mukaisen Suomen, eli joitakin hienoisia muutoksia olemassaoleviin epäkohtiin ja varovaisia toiveita uusien erheiden tekemättä jättämisestä. Harrastukset,vapaa-aika ja veikkaukset kaikkiin vastausvaihtoehtoihin sama.

70.26 % Timo Soini
66.72 % Henrik Lax
66.26 % Tarja Halonen
66.01 % Heidi Hautala
60.70 % Matti Vanhanen
56.21 % Sauli Niinistö
55.05 % Bjarne Kallis

2.INHOREALISTINEN TULEVAISUUDEN SUOMI
Vastauksissani hain kokemukseni pohjalla sellaisia asioita, joita vain nuijitaan läpi kuitenkin Suomessa, valittiin pressaksi tai kansanedustajiksi kenet tahansa, siis näitä veljeskuntien päätöksiä ja rahan puheita. Näissä tuloksissa olikin jo hieman eroa ehdokkaiden välillä.

70.35 % Matti Vanhanen
67.31 % Bjarne Kallis
66.20 % Sauli Niinistö
64.81 % Henrik Lax
59.25 % Timo Soini
55.57 % Heidi Hautala
55.45 % Tarja Halonen

3. UTOPISTINEN HAAVESUOMI
Vastasin superhaihatuksilla, eli täysin epärealistisilla hyvyyksillä, joita on turha Suomeen odottaa. Tässä kaikki ehdokkaat olivatkin jo tasoissa ja 100%:sta jäljelle oli jäänyt jokaiselle vain puolet.

55.16 % Matti Vanhanen
53.69 % Timo Soini
48.95 % Sauli Niinistö
48.85 % Heidi Hautala
48.55 % Bjarne Kallis
47.91 % Tarja Halonen
47.64 % Henrik Lax

Aika höpöjä kysymyksiä oli tässä TV-vaalikoneessa, ei vakuuttanut. Hyvä hajoitus saadaan aikaiseksi kaiken maailman urheilutulosveikkausten arveluilla ja mattopyykin pesuharrastuksilla. Parempaa tietoa olen jälleen, kuten aikaisempienkin vaalien kohdalla, saanut lukemalla ja kuuntelemalla näiden tyyppien tositoimia pitkin vuottaa . Näiden vaalikonetutkimusten perusteella EN presidenttiä aio valita, vaikka kyllä ehdokkaani nimi varmaan sitten tuolla joukossa mukana on. Tästä vaalikoneesta tulee muuten todella helposti Matti Vanhanen numero unoksi. Kätsää. Hänelle. Ja niille, jotka hänestä tykkää.
Comments (0)
Ulkoistettu kansalainen
Filed under: Päiväkirja

Tasaisen harmaaseen odotteluun palanneena on mielessäni jälleen elämän tosiasiat. Posti toi kutsun sydäntutkimuksiin sairaalasta, joulukuussa menen ensin verikokeisiin ja myöhemmin konsultaatioon ja rasitus-EKG:een. Yritän kovasti suhtautua tähän tulevaan almanakkamerkintään niin sanotusti, oman lääkärini sanoja lainaten, poissulkevana tutkimuksena. Vaan kyllähän, ennen kuin asia on loppuun asti katsottu, epäilykset vaanivat joka nurkan takana. Se mitä posti ei tuonut, vieläkään, oli eläkeyhtiön kuntoutuspäätös. Nyt on enää 7 päivää ja sitten se ennakkoon ilmoitettu kolme kuukautta täyttyy. Luin lääkäriuutisista, että omakin eläkeyhtiöni olisi mukana kokeilussa, jossa hankalia eläkehakemuksia selvittämään on otettu avuksi konsultaationa tehtävä asiakkaan oma jaksamisarviointi. Jutussa asiakas täyttää kyselylomakkeen, jonka tulokset heti paljastavat eriävyydet eläkehakemuksen perusteluissa. Tai jotain, kuulostaa kuitenkin askeleelta hyvään suuntaan, jollei sitten sisällä jotain peruuttamatonta vipstaakia, jonka perusteella sairastunut ihminen voidaan heittää oman onnensa nojaan. Arveluttavaa on nimittäin tuo itse vastaaminen, jos kerran on itse perustellut hakemustaankin. Hmmh.

Ja nyt seuraa ulkoistuspohdintaa. Huomautus herkille lukijoille, esitetyt suunnitelmat ovat jälleen sanan vääntöä, ei todellakaan sitä, mitä minä haluan.

Tukholman kaupunki on tehnyt päätöksen ulkoistaa nuorten huumehoidon Rigaan. Syynä on halvemmat kustannukset, hoito Rigassa maksaa vain puolet nykyisestä Ruotsissa annetusta. Ammattiliitto on syystäkin takajaloillaan, varma on, että työpaikan osoite on vaarassa vaihtua. Siis eihän ketään irtisanota, mutta…. Tukholman nuoret narkkarit pääsevät vuoden 2007 puolella puhumaan englantia Rigassa, jonne huumehoitolaitos rakennetaan.

Tuosta tuli mieleen, että pian varmaan nämä Suomen valtion rahakirstua rankasti rasittavat dementiavanhukset kuskataan Ukrainaan rakennettuun Suomen Valtion Vanhainhoitolaitoksiin. Kielestä ei tarvitsisi välittää, eivät asiakkaat valita kuitenkaan.

Ja yhteiskunnallemme niin kovin kalliiksi tuleva mielisairaanhoito voitaisiin sijoittaa pahimpien tapausten osalta Vilnaan rakennettavaan avohoitolaitokseen. Siellä saisi itä-Euroopan markkinoiden halvempaa lääkitystä ja asuinsijan, päivät voisivat hullut vaellella vieraan kaupungin kaduilla ihmettelemässä. Eiväthän ne täällä Suomessakaan mistään mitään tajua.

Niin ja sinne Ukrainaan voitaisiin sijoittaa myös nämä lihavat ihmiset rasittamasta Suomen sairaudenhoitoa. Sinne vain Survival Campille armeijatelttoihin koko sakki läskejä, johan alkaa kilot varista. Ja takaisin pääsee, kun nahka roikkuu ja on näin ollen virallisesti terve ja kunnollinen yhteiskunnan jäsen.

Erittäin tärkeää olisi myös ulkoistaa Suomeen tulvivat pakolaiset. Halpojen kustannusten paikoista valitsisin heitä varten Siperian alueen, siellähän saattavat olla valmiina jo perusrakennelmat sijoituspaikoiksi. Kylmähän siellä on, mutta toisaalta ovat itse halunneet lähteä kotimaistaan. Suomi tarjoaisi lisäksi pakolaisille loistavan koulutuslisän, Siperia opettaa.

Näillä ulkoistamisilla saataisiin säästöjen lisäksi aikaan katukuvan ehostusta roppakaupalla. Poissa olisivat liikennettä haittaamasta yöpaita päällään pyörivät mummelit, poissa itseään pesemättömät hullut, poissa ällöttävästi pursuavat lihavuoret, poissa väärän väriset. Ja Suomen valtion rahat säästyisivät kunnollisten, itsestään hyvää huolta pitävien ihmisten tukemiseen. Liliuskin joutuu todennäköisesti käymään terapiassa, kun kansa niin hyökkäsi kimppuun. Suomen Kuvalehdessä tämä ihmisraukka sanoi, että hyvä, että keskustelu on jo laantunut. Hänhän ei itse halunnut mitään rahoja, minkä hän systeemille mahtoi. Oli miesparka olosuhteiden uhri.
Comments (0)
November 22, 2005
Nainen
Filed under: Päiväkirja

Sammy Babitzin lauloi samaan aikaan Nainen- kappaleen, kun tein vesivärityöni Sininen Vuori. Biisi kosketti silloin ja koskettaa kuolemaani asti, se on Kari Kuuvan hienoimpia. Mutta hienoimmista hienoin oli Sammy Babitzin, Rokkia oli siinä miehessä kaikessa musiikissa, jonka hän ehti tehdä. Sitä oikeaa karismaa, mitä ei levy-yhtiön määräämän hölmöimmänkään iskelmän laulaminen voi pilata. Kaikki iskelmät saivat Sammyn laulamina uuden ja Suomessa vieläkin oudon ilmeen. Sellaisen rocktyylisen ja aidosti asiaan heittäytyvän ilmeen, jota ei useasti edes maailmassa näe. Kaipaan Sammya takaisin hienoine äänineen ja ihanine rock-asenteineen.

Nainen

Sanat & Sävel : Kari Kuuva
esittäjä Sammy Babitzin (s. 11.6.1948, k. 29.4.1973)
levyltä Sammy 1973

nainen olet nainen
ainut jonka tunnen
ainut johon luottaa mä voin
pettää toinen toistaan
sulle vain mä kaiken
tuskan ja murheeni toin

poistit pahan mielen
löysit sanat kielen
joilla sä rauhoitit mun
sinä vain
kun olet luonain
minut saat elämään
jos sallit niin luoksesi jään

nainen olet nainen ainut jonka tunnen ainut johon luottaa mä voin

poistit pahan mielen
löysit sanat kielen
joilla sä rauhoitit mun
sinä vain kun olet luonain
minut saat elämään
jos sallit niin luoksesi jään
November 21, 2005
Muutamaa unta myöhemmin
Filed under: Päiväkirja

Näin hyvin seikkaperäistä unta, josta voisin mainita paljonkin, mutta sattuu olemaan niin, että en muista pätkääkään mistä uneksin. Olin niin väsynyt kaikesta tapahtuneesta, että en jaksanut edes rekisteröidä erittäin mielenkiintoista unta. Voi hirveää, voi kamalaa ;-) No eipä tosiaan niin merkitsevää, ehtiihän noita muistamaan paremmalla ajalla. Kovasti odottelen tässä, että jaksan taas alkaa kirjoittelemaan tarinoita, pakinoita ja muuta mukavaa. Nyt eivät aivot anna mitään ulos sisään imemästään tiedosta. Nauttimani kokemukset kiertelevät kiitoradalla hillittömästi poukkoillen. Uni teki kyllä hyvää, sitä pitää saada lisää. Tiedossa on monenlaisia, usein toistuvia nokkendaaleja elikäs nokosia sekä ihanan nautinnollisia omaan sänkyyn kipuamisia. Minähän olen selvästikin jo ikäiseni ihminen ja rakastan oman sängyn rauhaa joka hetki enemmän ja enemmän. Sängyn merkitystä elämäni kaaressa voisi kuvailla vaikka seuraavasti:

Vauvana pyrin sängystä pois hinnalla millä hyvänsä, hyvä elämä jäi näkemättä turhia nukuskellessa. Unet olivat nälän keräämistä varten.

Kouluikäisenä tein todella työtä, etten joutuisi liian aikaisin sänkyyn iltaisin, aamuin tosin rakastin paikkaa vähän liiaksikin. Unet olivat pakollista voimien latausta.

Teininä vietin kyllä paljon aikaa sängyn päällä, päiväkirjan ja musiikin parissa. Unet olivat haaveilua varten tai loputtomia painajaisia tulevaisuuden peloista.

Nuorena naisena sängyt olivat muuttuva tekijä. Unet ? Mitkä unet ?

Uutena äitinä sänky oli haaveiden kohde, jonain päivänä siinä vielä saisi nukkua ihan niin kauan, kuin haluaisi. Unet olivat haaveiden kohde.

30-40 ikäisenä sänky oli kääntymispaikka, jossa oli pakko pyörähtää, että jaksoi taas painaa uraputkessa. Unet olivat työongelmien ratkaisuja varten, hetkellisiä tajuttomuustiloja oman vapauden ja työaamujen välissä.

50+ kaikesta yllämainitusta ja rakkaasta päävammasta johtuen olen tiedostanut sängyn paikaksi, jonka funktio on uni. Unet ovat lepoa varten. Lepoa ja parantumista. Nukkumista ja rauhoittumista varten. Eli pitkän koulutuksen tuloksena olen vihdoin saanut selville sängyn perimmäisen tarkoituksen, mutta vieläkin on vain tehtävä päivittäistä työtä, että muistan mennä sinne tarpeeksi usein ja pysyä siellä tarpeeksi kauan.
November 20, 2005
Turku-Las Vegas-Miami-New York
Filed under: Päiväkirja

Viisi ja puoli tuntia bussissa istuneeksi henkilöksi olen jota kuinkin vielä tasapainoinen. Siskon näkeminen oli ihanaa, siinä se on sisupussi, ja rakas sellainen. Muuten taisin olla liian väsynyt kohtaamaan liian monia ihmisiä lyhyessä ajassa. Oikeastaan olisin halunnut räpättää vain siskeliinin kanssa niitä näitä ja vaikka vähän tutkia hänen kanssaan hänen upeaa, uutta tietokonettaan. Nyt huomio piti jakaa niin moneen eri tapahtumaan ja vieraaseen, että aloin saada paniikkituulta väsyneeseen mieleeni. Kyllä tällainen kahdenkeskinen juttu pitää jossain vaiheessa vielä järjestää, että saadaan puhua kunnolla ja rentoina. Juhlat on aina vähän kovakaulustilanteita, tuttujenkin kesken. Meidän suvussa naiset ovat sitä paitsi aika posseja, ja nyt oli paikalla useampi vahvis määräämässä atmosfääriä ja marssijärjestystä, asia ole minua normaalisena lainkaan häirinnyt, olen heilunut mukana muiden mukana. Nyt vain en taitanut jaksaa. Oli ihana siltikin saada halata rakkaitaan. Puseja Turkuun.

Kotona odotti ihme rauhallinen kissamies, ollaan katseltu telkkaria ja hengitelty sisäämme kodin rauhaa. Odottelen Idolsin tuloksia ja sitten katson C.S.I..Miamin.

C.S.I. (Las Vegas) on alusta asti ollut lempparisarjoja, Miamiversio ehkä hieman vähemmän kiinnostava näyttelijävalintojen takia, ainoa hyvä tyyppi, Tim Speedleä esittänyt Rory Cochrane poistui sarjasta äskettäin Speedlen kuoltua. Muut tyypit on vähän minun makuuni liian korjailtuja eli fiksattuja. David Caruson nokkela tuijottelu ruumisten ääressä, saman tyypin harrastama aurinkolasien alituinen kopeloiminen, tummaihoisen naisrikospaikkatutkijan silikonitissien valuminen ruumiin äärellä ulos topista ja erään vaaleatukkaisen naistutkijan heliumia hengittänyt iinesääni hiukan särähtelee. C.S.I. Las Vegasin tyypit taasen ovat todella todellisen tuntuisia ihmisiä. William Petersenin esittämä Gil Grissom varsinkin on suosikkihahmoni.

Viime vuonna alettiin kuvata C.S.I. New Yorkia, jonka pääosassa on Gary Sinise. Tätäkin, ehkä ensi vuonna Suomeen tulevaa rikospaikkatutkintasarjaa varmasti katson. Sinise ja New York ovat toivottavasti innoittaneet kirjoittajia kovempaan touhuun, sellaisen käsityksen ainakin sain, kun Miamin Horatio vieraili NY:ssä Mac Taylorin (Gary Sinise) luona. C.S.I.New York-sarjan 15. jaksossa vierailee Frank Zappan tytär Diva, 16. jaksossa Sam Raimin veli Ted Raimi ja jossain jaksossa esiintyy myös Peter Franzen, episodeista ei löytynyt mistä roolista on kyse.
November 19, 2005
Odottavan omituiset
Filed under: Päiväkirja

Huomenna aamulla olen sitten matkalla Turkuun. Onneksi vihdoinkin, jee. Ei tässä ole tullut harjoiteltuakaan mielessään tuota matkaa vasta kuin vajaa viikko. Tänään alkoi tosissaan pimahdella, lähdin jopa kaupunkiin testaamaan matkahousuja, kun vihdoinkin sain ne syksymmällä ostamani yhdeksän euron housut lyhennettyä sopiviksi. Jos jollain lailla kuvaisin tapaa, jolla omituiset, kaksisuuntaiset aivoni käsittelevät vaikkapa tätä matkaa, sanoisin, että ihan liikaa. Siitä, kun siskoni kertoi päivämäärän aikoja sitten, olen kymmeniä kertoja tehnyt mielessäni lähtövalmistelut. Olen katsonut mitkä ohjelmat nauhoitan ja laskeskellut kolmen tunnin nauhan riittävyyttä kellosta katsomalla ja sormin laskemalla. Aikataulusivuilla olen tarkistanut ensin sen sopivan Turun bussin ja siihen sopivan täältä kulkevan sunnuntaibussin. Sitten olen tehnyt kaksi varasuunnitelma-aikataulua sekä miettinyt jo viikon verran miten paljon pitää varata aikaa pysäkille kävelyyn. Kävin etukäteen harjoittelemassa uudella, minulle tuntemattomalla linja-autoasemalla kaukoliikennelaiturille menemistä hakiessani tietysti menopaluulipun. En pysty jättämään lipun ostoa bussissa tapahtuvaksi, koska silloin ensin suunnittelisin kortilla maksamista, sitten en uskaltaisi luottaa, että Elektron käy ja ajattelisin lähteväni ajoissa ja nostavani rahat lähtöaamuna. Miettisin, että olisi turvallisinta nostaa ne täällä olevalta automaatilta, jos se olisi suljettu jäisi vielä kaupungin ottomatit. Mutta matkan varrella ei juuri automaatteja ole, sitä paitsi paikallisbussi voi jumittaa jossain ja saattaisin etsiessä toimivaa ottomattia myöhästyä. Siksi käteinen pitäisi nostaa muutama päivä ennen lähtöä, tarkastaa menopaluun hinta ainakin kaksi kertaa, piilottaa rahat ensin kotiin ja siirtää ne edeltävänä iltana lompakkoon, sitten olisikin illalla monta kertaa käytävä laskemassa ja tarkastamassa, että ovat lompakossa. Joten menopaluulipun ostaminen etukäteen on minun kohdallani helpompaa, tosin ne liput on tullut luettua nyt jo muutaman kerran, että varmasti ovat Turkuun ja myös takaisin Helsinkiin. Ja useampi lippujen mukanaolotarkistus huomenna aamulla on edessä. Viikon ajan olen myös hyvästellyt paikkoja, joissa en voi käydä, kun olen Turussa. Sellaisiakin paikkoja, joissa en koskaan ennen ole ollut, mutta en nytkään voisi siis mennä, koska menen pois.

Ja tämä Turun matka on minulle mieleinen matka, odotan todella ilolla näkeväni rakkaan äitini ja siskoni. Paljon pahempaa tapahtuu, kun kyseessä on jokin epämiellyttävä, tuleva tapahtuma.

1.

Name: Katili |

Kiitos, nyt on jo lähtöhetki lähellä, hirveä ikävä on ollut äitiä ja siskoa, ihanaa nähdä ja rutistaa heitä pitkästä aikaa.

Posted Nov 20, 4:29 AM |
2.

Name: eksynyt | E-mail: hukassa@welho.com | URI: http://lostmymapat.blogspot.com |

Toivotan sulle oikein ihanaa matkaa, siskokultaseni!

Posted Nov 19, 8:54 PM |

November 18, 2005
Perjantaipuhetta
Filed under: Päiväkirja

Jaminau
Jami ei pidä valokuvamallina olosta, sen olen jo ehtinyt huomata. Suurimmassa osassa otoksia on harmaata liikeviivaa, minun jalkani, yöpaitani helma tai Jamista korkeintaan hännänpää, sekin tärähtänyt. Tänään Jami, joka muutenkin on erittäin kova puhumaan, heitti lopulta minulle anomuksen jättää hänet rauhaan. Siitä satuin saamaan kuvan.

Kirjoittelin eilen parikin hätäisää raapaisua pääni sisäisistä myrskyistä ja trapetsitaiteilusta. Yhtä hätäisenä poistin ne, halusin katsoa kortit loppuun ja nähdä mistä oikeastaan tällä kertaa oli kysymys. Nyt, selvitettyäni eilen roikkuvat asiat ja mielenrauhaa syöneet rakennelmat sekä nukuttuani kaikesta aiheutuneen, viikon lähes nukkumattomuuden aikaan saamaan väsymyksen pois, on riittävä rauha palannut sisälleni. Tuntuu mukavalta ajatella Turun matkaa ja rakkaitteni tapaamista, ei enää vilistä päässä liikaa ja tärkeä huomiokin tuli tehtyä, kiitos terapeutin onnistuneesta polun näyttämisestä. En ole vielä pitkään aikaan tarpeeksi terve kohdatakseni maailman, pientä stressiä jo kestän, mutta minun ei pidä kasata liikaa kestämistä, tai käy kehvelisti. Sitähän varten minä nyt juuri olen kuntoutusta odottamassa, että saisin tarpeeksi aikaa ja rauhaa. Minulle käy vain helposti näin, että heti kun vähän kykenen johonkin, alan vähätellä kokemani romahduksen uuvuttavaa voimaa. En tahdo malttaa elää rauhallisemmin ja mikä tärkeintä, malta hoitaa itseäni kuntoon. Läksyjä riittää reppukaupalla vielä. Pikkuaskelein. Pikkuaskelein.

1.

Name: Katili |

Kiitti, malli on niin hyvä, ja äärettömän rakas.

Posted Nov 18, 10:10 PM |
2.

Name: -C- | URI: http://personal.inet.fi/taide/dacoya/dacoyblogg.htm

Mainio otos ihanasta Jamista :)

Posted Nov 18, 8:05 PM

November 17, 2005
Askeleita mittarissa
Filed under: Päiväkirja

Edellispäivänä tyttäreltä hakemani askelmittari sai tänään roppakaupalla tepsutuksia, kun viiletin pitkin kaupunkia hoitelemassa asioita kuntoon. Ja kuntoon ne nyt tulivat, helpotuksen huokaus ! Terapeutin jälkeen kävin Pajalla juttelemassa asioista ja tulevista jutuista. Sen jälkeen varasin monen vuoden tauon jälkeen itselleni saunavuoron, joka alkaa joulukuussa. Siitä bussilla keskustaan ja tutustumaan uuteen linja-autoasemaan. Sieluni ei olisi saanut rauhaa, jollen olisi nyt jo ostanut meno-paluuta Turkuun ensi sunnuntaiksi. Täältä tullaan siskoni, sihteeri ! Ja sitten oli pakko käydä myös katsomassa laituri 25 ja tutkia uudet tsydeemit maan alla. Ihan olivat toimivan tuntuisia. Tyttären avopuoliso harjoitteli sokeana olemista näkövammaisten lattiaopasteilla. Pisteet = 4,5 + hämmentynyt koira. Terveinä emme tiedä näkökyvyn menetyksestä mitään ja olemme lisäksi antaneet yleisesti ottaenkin aistiemme laiskistua. Luin juuri jostain, että käytämme silmiä tasapainon ylläpitoon, jotkut jopa liikaa. Hmmh.

Hakaniemen hallista broilerinsiipiä, pysäkillä tapasin uuden tuttavani ja matka sujui kuvankäsittelystä rupatellen. Hän sanoi aika viisaasti, että kuvankäsittely voi olla hyvä tapa tehdä omasta kuvastaan sen näköinen, kuin sisällään tuntee olevansa.

Askelmittarin lukema tänään , ilman erillistä liikuntasuoritusta, 8336. Ei hattumpaa, jellonaktitäminäkin entin luulin. Hämmästyin tuloksesta siis.

Nyt alkaa rentoutus ja riittävä lepo-osuus sunnuntaihin asti.

November 15, 2005
Saanko esitellä, Hemmo !
Filed under: Päiväkirja

Tässä virtuaalilemmikkini Hemmo. Hemmo tykkää ihan valtavasti, jos klikkaat sille harmaasta MORE-nappulasta kärpäsiä. Taiteilijan muusia, juu siis muusia, sanoo Hemmo suutaan maiskutellen, perinteinen seitin muoto on Hemmolle liian helppo nakki, kärpäskioskilla käynti saa modernimman hämähäkkeröinnin muodon paremmin esiin.

adopt your own virtual pet!
Comments (0)
Hakuja
Filed under: Päiväkirja

Keräsin jälleen hakusanoja, koska ne kiinnostavat minua tämän päiväkirjan kirjoittajana. Niiden listaaminen tuo kummallisen, mutta mukavan tunteen ja joissain kohdissa vetää pakostakin hymyn huulille, varsinkin muutama mysteerioksi jäävä hakusanan ja oman sivuni välinen yhteys. Eli tällaisia on haettu ja minun sivuilleni päädytty. Kiitos kävijöille.

agnes pihlava
katri ylander
selkäsauna
ibi loven nimi
ilkka jääskeläinen
siskon selkäsauna
70-luvun karamellit
lidl tulitikut
antal sprok
selkäsauna
eminemin lapsuus tarina
kirjoituksia
runoja matista
lippu katri helenan konserttiin
ikäihmisten deitti
hopeinen kuu nuotit
meikkaus 70-luvun tyyliin kuvat
piste nuotit idols katri
jouluaterian suunnittelu
enska ja naiset
november rainin tarina
piste katri ylander lataa
agnes pihlava selkäsauna
kolmas nainen nuotit
kaksisuuntainen mielialahäiriö minkälainen työ
palkka myyntipäällikkö
ilkka jääskeläinen, pylly
kosla

Kaksisuuntaiselle sopivia ammatteja etsivälle haluan sanoa, että esteitä ei juurikaan ole, kun homma on hoidossa ja lääkitys on sopiva. Silti jotkut henkisesti vaativat ammatit, kuten pelastustyö ja sosiaalipuolen auttamistyöt voivat aiheuttaa ongelmia sairauden kannalta. Luulisin kuitenkin, että työvoimatoimistolla on parhaat tiedot eri ammattien soveltuvuusvaatimuksista, kannattaa ainakin kysyä sieltä.


November 14, 2005
Eila
Filed under: Päiväkirja

Katsoin juuri TV1:ltä elokuvan Eila. Riipaisu, miten minua koskettava elokuva se olikaan. Siinä oli paljon asioita, jotka ovat minulle hyvin läheisiä. Äitini meni työhön siivoojaksi, meidän lasten kasvettua tarpeeksi isoiksi. Hän teki työnsä tunnollisesti taulukkopalkalla ja oli erittäin aktiivinen ammattiyhdistysihminen. On helppo tajuta miksi hänet uudestaan ja uudestaan valittiin luottamustoimiin työtovereiden etuja puolustamaan. Elokuvan ihmishahmot ja heidän käyttäytymisensä siivoojien “siivouksessa” tuntuivat realistisilta ja koskettavilta. Itsekin oman alani luottamusmiehenä toimineena olen nähnyt elokuvassa esitetyn työntekijöiden inhimillisen reagoinnin potkuihin ja siitä johtuvan käytöksen kirjon. Joukossa on niitä, jotka menevät shokkiin ja heille työn loppuminen on verrannollinen itsearvon loppumiseen. On niitä, jotka eivät usko koko juttua todeksi ja niitä, jotka ottavat syyllisyyden taakan niskoilleen ja alkavat etsiä vikaa omasta nöyryyden puutteestaan. Ja on niitä, joiden elämäntilanne kerta kaikkiaan ei voi kestää työttä olemista, koska heidän minimipalkastaan riippuu liian monen muun elämä ja heidän kohdallaan epätoivon ote on rankkaa Survival Gamea.

Eikä kenenkään tunteilla tai elämäntilanteilla ole työnantajapuolelle minkäänlaista merkitystä, peli on etukäteen päätettyä ja kylmää rahapeliä. Elokuvan eräs minulle tärkeä taso olikin työnantajapuolen suruton tapa viivata 700:n ihmisen taakka pois omista kustannussuunnitelmistaan. Lisäksi tämä vielä tehtiin tavalla, johon itsekin olen törmännyt 35-vuotisen työurani aikana. Paskan puhumisella ja tietojen pimittämisellä ei suinkaan suojata uuden firman syntymistä niinkään, kuin taataan, että tarvittavat työt tulevat hoidettua viimeiseen työaikaminuuttiin saakka. Yllätysefekti on erittäin tehokas tapa estää turhat vastatoimet ja selville ottamiset. YT-laki toki on olemassa, mutta siitä on hyvin pian sen syntymisen jälkeen tullut paperitiikeri, jossa on riittävän paljon väljyyttä saattaa varsinaiset toimet työnantajan puolelta siististi pakettiin. Siitä on käytännössä tullut eräänlainen irtisanomismenettelytoimi, ensin tehdään irtisanomispäätökset, sitten mietitään YT-menettelytoimet ja siitä vain homma hoitoon, pelastuneita ei jää, neuvotteluita ei käydä. Ja sellaisia allekirjoitettavia lappusia leijuu ilmassa antamassa väärää turvan tunnetta, sekoittamassa ymmärryksen pakkaa tai luomassa pelkoa; mihin voi kirjoittaa nimensä, mihin ei.

H e t k i n e n. Vedänpä henkeä. Saan aina raivarin, kun ajattelen tätä 90-luvun alussa alkanutta, lamalla pelottelun voimalla toimivaa yhteistoimintalain vääristynyttä tai yksipuolista käyttöä turhien menoerien siivoamiseen pois neljännesvuosiraporteista ja tuloennusteista. YT-lakia on toki alettu uudistaa vuonna 2003 joulukuussa, mutta komitean työn on arvioitu olevan valmis vasta 2006 tammikuussa. Ei ole varmaa onko edes valmis, ja jos on, milloin varsinaiset lakimuutokset astuisivat voimaan ja mitä olennaista uutta ne toisivat nykyiseen lain käytäntöpuoleen. Olen varma kuitenkin siitä, että liike-elämässä asian kehitystä seurataan tarkkaan. Nythän on jo siivottu työnantajan kannalta melko kivuttomilla toimilla sankoin joukoin väkeä ja vieläkin ehtivät monet YT-irtisanomiset pöydille. Vaikkapa jouluksi, kuten Eila-elokuvassa. Tutkin hieman tilastojakin ja SAK:n keräämien tietojen mukaan on 1.1.-7.11.2005 välisenä aikana YT-neuvottelujen tuloksena irtisanottu 5722 ihmistä ja vielä noin 4000 ihmistä on sydän syrjällään odottamassa neuvottelujen (?) päätöstä.

Elokuvassa välähti pilkahdus muinaista työnantajamoraaliakin, kun Eilan toisena työnä tekemän kotisiivouksen tarvitsija oli menossa palvelukotiin ja järjesti Eilalle uuden työn, ei työntekijää saanut tyhjän päälle jättää, eikä jätetty. Elokuvan ihanin ja minua ehkä eniten innostava anti oli juuri tämän vanhan rouvan hieno käytös ja varsinkin hänen pojanpoikansa kautta yllättäen ilmenneessä uudessa mahdollisuudessa hoitaa 700:n hengen irtisanominen hieman julkisemmaksi, kuin työnantajan suunnitelmiin kuului. Ihan oikeussaliin ja korvauksiin asti.


Miten voi olla ?
Filed under: Päiväkirja

Miten minulla voi olla ihan kuin kiire tänään ? Aamupäivän asentelin haamupäivitysten poistamiseksi syötejuttuja sivuilleni ja testailin, että ne toimivatkin. Eiliseltä kävelymatkalta otetut kuvat olisivat halunneet minulta enemmän aikaa, mutta sain käsiteltyä vain yhden, portaat. Sitten olikin jo riennettävä kopioimaan huomenna postitettavaan työttömyyspäivärahahakemukseen liitteet. Tällä matkalla olin kolmisen tuntia. Kävelin ensin hieman mutkan kautta ja lopulta huomasin viihtyväni paikallisen Pajan ihanien ihmisten kanssa. Aika kului kuin siivillä mukavia puuhatessa ja tietotekniikan arvoituksia ratkaistessa. Nyt kävin välillä syömässä evästä ja laittamassa iltaruuan valmiiksi, minulla on vähän ennen kuutta jälleen treffit samassa paikassa, ilmassa on pientä suunnitelman poikasta…..

No tervehdin kiireen tuntua ilolla, sillä se tarkoittaa myös, että on tullut aika kääntää sivua erakkoelämässä ja lisäksi, että minä tunnen oikeanlaista voimaa ja intoa sen tekemiseen. Hiii…. tässähän ihan innostuu.

Kyyneliin purskahdin, kun olin tulossa äsken kotiin ja sain kuulla, että rakas, ihana naapurini, vanha rouva uuden kissansa kanssa on muuttamassa pois. Itku vaihtui kuitenkin iloksi hänen puolestaan, hän sain uuden, terveellisemmän, hissillisen asunnon läheltä tyttärensä perhettä ja kaiken lisäksi vielä melko läheltä keskustaa. Kylässä käydään kyllä, se on selvä.

No niin, nyt on taas mentävä. Heippa ja palaillaan & halaillaan !

November 13, 2005
Ämpärillinen tunteita
Filed under: Päiväkirja

Agnes teki sen taas, pillasin paidan märäksi jo, kun hän astui Idolsfinaalilavalle. Herranen aika kuinka joku ihminen voi olla niin lumoava tyyppi, karismassa ihan kuplii sisäinen ilo, rokki, mieletön ääni ja ihan sairaan puhuttava ulkoinen olemus. Ja kun nainen vielä on niin luonnon lapsi, ei voi muuta kuin pistää otsaa lattiaan Agneksen edessä. Olen täydellisen myyty ja sitä ei tapahdu kovin usein enää nykyään. Radio ja TV esittelee monenlaista taitavaa tuotetta ja sovitusta, on hienoja soundeja, upeita sävellyksiä, tarttuvia melodioita, raflaavia riffejä, koskettavia sanoituksia, taiturimaista miksausta, täydellisiä laulusuorituksia, kaunista kasvoa, taitavaa tanssimista, iskevää rytmiä, elokuvan näköisiä videoita. Mikäs siinä, on sieltä omalla listallanikin biisejä. Mutta jo ihmisinä koskettavia taitavia, eläytyviä ja vahvoja tulkitsijoita ei niin vain olekaan. Agnes on. Minä kehun häntä, koska minuun hän on tehnyt suuren vaikutuksen. Katili tykkää paljon.

Taidan muutenkin olla dundeellisella duulella, isikirjoituksesta päätellen, sellainen minä olen aina. Joskus. Aina. Joskus. Aina.

1.

Name: Katili |

Juu Agnesissa on se jokin hienous. Ottaa nyt vaan päähän ne oksettavat lehtihyeenoiden jutut, toivon voimia Agnesille kestää ne jo nyt, jatkossahan idoli on aina median silmätikkuna, eivätkä jutut silloinkaan ole aina totta.

Posted Nov 23, 8:18 AM |
2.

Name: Agnes Pihlava -hakusanalla sivuillesi eksynyt |

Hyvin sanottu Agnesista. Olen samaa mieltä, uskomattoman lumoava persoona ja ääni.

Posted Nov 23, 4:10 AM |

Name: Jii |

Täysin samaa mieltä. Kukaan artisti ei ole koskaan koskettanut mua noin kun Agnes tekee. Toivon hänellä kaikkea suurta.. tuolla asenteella sen on ansainnut.
Posted Nov 13, 9:21 PM
Isille
Filed under: Päiväkirja

Onnea kaikille isille, jotka kantavat isi-nimeään kunnialla, nöyryydellä tai lastaan kohtaan tuntemansa rakkauden mukanaan tuomalla ylpeydellä ja ihanalla höperyydellä tai kaikilla yhteensä. Tai jollain aivan muulla mainitsemattomalla isi-tavalla. Ei ole vain yhtä oikeaa isyyttä, mutta kaiken perustana on siltikin rakkaus. Ja sinulle lapseni isä, isinä olemisesi on tehnyt äitinä olemisen tieni helpomman kulkea, kiitos siitä sinulle rumpali-isi !

November 12, 2005
Zornaabel ja yäk-öljy
Filed under: Päiväkirja

Znornaabel elikkäs anteeksi kaikille haamukirjoituksesta aiemmin, latasin terveyden(?)tilaani koskevia pohdintoja ja poistin koko postin, kun se oli yhtä epätietoisen näköinen kuin tätä kirjoittavan täti-ihmisen pään sisus. Pääosin pohdinta liikkui kuitenkin elämäntapakoulutuksen ja -parannusten tiimoilla. Luettuna se oli tyyyyyylsääää.

Tänään kävelin ihanan ravitsevassa tihkusateessa päivälenkkini, musta pipo ja villapaita päällä köpöttelin tien vartta, kun eteeni sattui apteekki ja siinä ikkunassa, mainoskyltissä oli kalanmaksaöljypullo. No nythän sen ajatteleminen sopi hyvin tähän terveyteen liittyvään saneeraukseen ja niinpä minä nielaisin ensimmäisen lusikallisen yäk-öljyä sitten varhaislapsuuden. Oikeasti tuo öljy ei ole mielestäni mitenkään kamalan makuista, mutta sitä on aina sanottu yäk-öljyksi, missä siitä olenkin puhunut ihmisten kanssa. Aikuisten päivittäinen annos, 10 ml= 1 rkl painaa 13,5 g, sisältää ??? epävarman laskuoppini mukaan noin 1 g:n EPA ja 1 g:n DHA rasvahappoja, jotka ovat niitä oikein hyviä. Minä kannatin islantilaisia ja ostin LYSIn öljyä. Minä jotenkin tykkään islantilaisista. Juu ! Ja mulla tosiaan oli se pipo ja villapaitakin päällä. Nuo EPA ja DHA ovat mukana myös monissa masennus-, syömishäiriö- ja bipolaaritutkimuksissa, olen sekalaista tiedon tulvaa tänään tutkistellut, samalla kun etsin tietoa näistä meitä nyt niin huolestuttavista rasva-arvoista. Jo on kumma, jollei mikään tässä maailmassa enää parane muuta kuin pillereitä popsimalla. Se lääkitys nimittäin tuntuisi olevan se kuva, joka informaatiosta välittyi. Äkkiä popsimaan tätä ja tätä ja tätä, muuten tulee piipaa-auto ja Mononen. Odotellessani tässä viimeistä tuomiota, popsin soijarouheruokaa, leseitä, hedelmiä, vihanneksi, kalanmaksaöljyä, kasvisstanoleja ja liikun päivittäin sekä vältän suolan käyttöä. Hyväähän se vaan tekee tässä itse kullekin ja kun se lappu joskus postiluukusta tipahtaa hyppelen paikalle reippaana ja iloisena. Eli juuri nyt päätin lakata arkkujen katsomisen.

November 11, 2005
Anonyymi pöytälaatikkokirjoittaja
Filed under: Päiväkirja

Hei, olen Katili, 51-vuotias pöytälaatikkokirjoittaja. Kun äiti sai minut pienenä kiinni kynän ja vihon äärestä, hän oli hyvin järkyttynyt. Kaikki kirjoittamistarvikkeet piilotettiin kotonani, etten pääsisi niihin käsiksi. Koska olin kuitenkin jo sairastunut, mikään ei voinut estää minua syöksymästä tuhoa kohti. Minä jopa varastin kyniä ja kirjoittelin koulukirjojen sivuille, jos vihkot olivat täynnä. Muutin pois kotoa 16-vuotiaana, koska alituinen kyttääminen inhotti minua. Menin töihin, että sain rahaa harrastaa kirjoittamista. Aloin lintsata työstä, koska olin yöllä kirjoittamisten vuoksi liian huonossa kunnossa ja väsynyt. Tuolloin tutustuin kirjoituskoneisiin, joihin olin koukussa vuosikausia ja aloin harrastaa kirjoittelua myös työaikana. Osasin hyvin salata tämän, kaikki luulivat minun tekevän työhön liittyviä asioita. Joskus istuin työpaikan vessassa muistivihon ja kynän kanssa, kunnes minua tultiin huhuilemaan.

Kun lapseni syntyi, pystyin pysyttelemään tavastani erossa vähän aikaa. Mutta pian alkoivat jo lippuset ja lappuset ilmestyä kuvioihin ja kohta minulla taas oli kasa vihkoja ja muistikirjoja piilossa kaapeissa. Ystäviä ja naapureita pystyin huijaamaan, juttelin heidän kanssaan ihan normaaleista asioista, ruuanlaitosta, sisustuksesta, shoppailusta ja hiekkalaatikon tapahtumista. Sitten siirryin vahvempiin kirjoitusvälineisiin. Ensin kokeilin Commodore-64:ää. Pystyin pidättymään sen käytössä kuitenkin vain hetken, kun sitä jo seurasi Atari. Näiden kummankin kanssa käytin edelleen paperia ja kynää rinnalla. Sitten oli pakko saada PC. Tuli Compaq. Se oli alkuun niin vahva, että paperi ja kynäkin jäivät, varsinkin kun sivukäytin printteriä ja A4:sta. Mutta vahvempiin oli siirryttävä, vaihdoin HP Pavillioniin. A4 ei enää vaikuttanut, joten siirryin erilaisten Forumeiden käyttöön. Tällä hetkellä käytän Blogia, muistikirjaa ja kynää ja olen jo luopunut toiveista päästä eroon pöytälaatikkokirjoittamisesta.

Haluan sanoa kaikille vanhemmille, joiden lapset ovat vaarallisessa iässä, valvokaa ja seuratkaa lapsenne elämää. Jos kynät tai muistivihot ilmestyvät lapsenne reppuun, tehkää heti jotain, jälkeenpäin voi olla liian myöhäistä. Järjestäkää lapsellenne terveitä harrastuksia, urheilua ja matemaattistyyppisiä tehtäviä, talouselämän kursseja. Pelastakaa lapsenne tulevaisuus ja pitäkää hänet poissa pöytälaatikkokirjoittamisen koukusta. Jos kuitenkin pahin on tapahtunut, on mahdollista saada korvaushoitoa kustannusyhtiöiltä. Tällä tavoin pöytälaatikkokirjoittamisesta voi päästä eroon. Viralliseen, suurten yhtiöiden kuntoutusohjelmaan on tällä hetkellä melko pitkä jonotus, mutta on olemassa myös monia pienempiä kustannusyhtiöitä, joiden kautta saadun hoidon on havaittu olevan yhtä tehokasta. Kustannustoiminnassa pöytälaatikkokirjoittaminen kukistetaan kirjain kirjaimelta ja pienten ponnistusten jälkeen on hieno tunne antaa puhdas näyte.


Kirjoittajan huomautus: Tämä kirjoitus on sananvääntökategoriaa, eli eräänlainen ironistyylinen kertomus, jossa kirjoittamistani verrataan johonkin väärinkäyttöön. Olettehan nähneet jossain pätkiä AA-kokouksista, joissa jokainen nousee vuorollaan seisomaan ja tunnustaa olevansa joku -isti ja kertoo sitten karun tarinansa. Tämä on siis vitsi, minua ei kukaan ole kieltänyt, lähinnä tunnen vain ihanaa jalämmintä addiktion tunnetta kirjoittamista kohtaan.

1.

Name: Katili |

Hellou itse ja Komposti. Tämä oli sananvääntökategoriaa, eli eräänlainen ironistyylinen kertomus, jossa kirjoittamistani verrataan johonkin väärinkäyttöön. Olettehan nähneet jossain pätkiä AA-kokouksista, joissa jokainen nousee vuorollaan seisomaan ja tunnustaa olevansa joku -isti ja kertoo sitten karun tarinansa.

Tämä oli siis vitsi, minua ei kukaan ole kieltänyt, lähinnä tunnen vain ihanaa ja lämmintä addiktion tunnetta kirjoittamiseen.

Pistän tämän kommentin kirjoitukseni perään selitteeksi.

Kirjoittamisiin !

Posted Nov 12, 10:05 AM |
2.

Name: Komposti | E-mail: com_posti@suomi24.fi | URI: http://komposti.vuodatus.net/ |

Anteeksi, ehkä en ymmärtänyt ehkä se oli vitsi, että vanhemmat kielsivät kirjoittamisen, eihän se ollut totta?! Jos oli niin millä he perustelivat kirjoittamisen kieltämisen.

Posted Nov 12, 5:36 AM |
3.

Name: itse | E-mail: a_kaarina@yahoo.com | URI: http://itsenietsintaa.blogspot.com/ |

Haa toinen yökukkuja!
Voi, luomisen tarve on niin vahvana
ei sitä pysty kukaan estämään :)
ja hyvä niin

Posted Nov 12, 2:44 AM |
4.

Name: Katili |

hih, pitää perustaa yhdistys…

Posted Nov 11, 1:26 PM |
5.

Name: eksynyt | URI: http://lostmymapat.blogspot.com |

Tämä oli hieno kirjoitus! Minä sairastuin samaan tautiin jo ihan pienenä, ennen kuin osasin kirjoittaa, minä halusin välttämättä kertoa omat satuni itse… Ja siitä se sitten lähti.

Posted Nov 11, 10:11 AM

November 10, 2005
NYPD Blue on ihana
Filed under: Päiväkirja

NYPD Blue alkoi USA:ssa 21.9.1993 ja tuli Suomeen 1995, josta saakka olen katsonut kaikki täällä esitetyt 240 jaksoa. Pääsääntöisesti vielä livenä, aivan tosi harvoissa tapauksissa olen joutunut nauhoittamaan sarjan. NYPD Blue oli heti alusta alkaen minua kiinnostava sekä aihepiiriltään, että varsinkin käsikirjoituksen, ohjauksen ja näyttelijävalintojen ja -suoritusten suhteen. Tässä sarjassa eivät silikoninäyttelijät esittele liikkumattomia botox-otsiaan, eivätkä poliisin työtilat näytä Partekin pääkonttorilta. Erinomaisen hyvää sarjassa on, että siinä on alusta saakka osattu keskittyä poliisien toimintaan ja elämään, eikä sorruttu liiallisesti kahmimaan/ymppäämään käsikirjoituksiin rikosten käsittelyyn liittyviä nyyhkytarinoita. Ei tarvitse joka jakson loppusekunneilla katsella liikuttuneisiin kasvoihin ja vuotaviin kyyneleihin, jotka osoittelisivat sormella milloin hirveän tekijän kaameaan menneisyyteen, milloin kaipaamaan jääneen rikoksen uhrin omaisiin. Rikos on rikos ja sen tekijöitä NYPD Blue-sarjan poliisit ovat saattamassa edesvastuuseen teoistaan, kurkisteleminen ihmisten päiden sisään jätetään pääosin sarjan poliisien tehtäväksi. Tämä keskittyminen tekee sarjasta minun silmissäni massasta poikkeavan aidon, rehellisen ja hyvän.

Andy Sipowitz, jota näyttelee Dennis Frantz, on sarjan ehdoton sankari ja minun ehdoton ykköshahmoni kaikkien sarjojen joukossa. Dennis Frantz on näyttelijänä puhaltanut hengen Andyn hahmoon vastaan panemattomalla tavalla, siihen ei kukaan muu olisi pystynyt, eikä koskaan pysty. Sarjan alussa Andylla oli paha alkoholiongelma ja oli viittä vaille, ettei potkuja tullut. Andyn tarinan katsominen näiden 10 vuoden aikana on tuonut paljon lohtua minunkin elämääni. Ihmisellä on aina mahdollisuus, johon tarttua. Milloinkaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uudelleen.

Hyvä sarja ja esittämättömiä jaksoja on vielä onneksi tuloillaan, toivottavasti kaikki näytetään Suomessa.

November 9, 2005
Kahden jakkaran ritarit
Filed under: Päiväkirja

Maan tapa on kuulemma, että julkisten sairaaloiden lääkärit istuvat kaksilla jakkaroilla, eli käväisevät silloin tällöin jopa veronmaksajien maksamalla postillaan, mutta päätyö on parempaa toimeentuloa tuova yksityinen sektori. Oiva keksintö, aivan kateellisena tässä vain totean, että tämä se vasta on markkinataloutta, innovatiivisuuden huipentuma aivojen käytössä. Ei harmita enää se pieni julkisen alan lääkärin palkka, eikä tarvitse siellä ympärivuorokautisia tappovuoroja painaa. Tämän homman voivat hoitaa alaa opiskelevat harjoittelijat, hyvä koulu heille, ymmärtävätpä sitten valmistuttuaan paremmin miten hyvä järjestelmä toimii. Heidän työnsä hoitaa vastaavasti sitten taas uusi opiskeleva massa ja he ovat erinomaisen intensiivikoulutuksen jälkeen valmiita yksityisten sairaaloiden vaativiin ja hyvin palkattuihin erikoistehtäviin. Siinä nyt tietysti aina sattuu ja tapahtuu harjoitteluaikana kaiken näköisiä kommelluksia, mutta harjoittelumateriaalia onneksi riittää, julkisen terveydenhoidon puolella eivät potilaat lopu, jonosta voi poimia uusia uhreja. Pian voi siitä teoriaopetuksesta jättää pois ne sammakoiden leikkelemiset, mummoja riittää joka jätkälle.

Yksityisellä puolella on kaikki hienoa, palkka, työolot ja arvostus. On siis täysin luonnollista, että lääkärit haluavat panostaa tällaiseen uraan kaikkensa. Pieni varovaisuus, jota erehdytään luulemaan ahneudeksi tai etiikaksi, estää jättämästä julkisen puolen tehtävät kokonaan. Pääasia on, että järjestellään asiat niin, ettei kansansairaaloissa kukaan tiedä missä tohtori aina milloinkin on. Voi olla poissa useankin viikon, muu henkilökunta kyllä paikkailee ja kun ei ole turhia kellokorttejakaan häiritsemässä, niitä pakotetaan käyttämään vain ne, joilla oikeasti epäillään työajan väärinkäytöksiä. Sairaala-apulaiset ja hoitajat kun aina ovat kärkkymässä ilmaista tuloa ja tilanne olisi täysin hallitsematon ilman seurantaa. Eikä niitä kellokortteja tohtoreille ole tulossakaan, niitähän vaativat vain nämä tavalliset veronmaksajat, sairaaloiden johdossa ei asiaa kiirehditä. Johtojakkaroilla istuvat kun ovat lojaaleja kavereitaan kohtaan, hekin kun ovat yksityissairaaloiden johtokunnissa tai erityistehtävissä. Samalla asialla, kaverit keskenään.

Kun ei julkisella puolella ole enää hoitamassa ammattitaitoisia lääkäreitä, siirtyvät kaikki vähänkin kynnelle kykenevät hyvin mainostettujen, erinomaisia palveluita tarjoavien yksityisten palveluiden pariin. Niissä kun ei enää ole edes jonotusta edes leikkauksiin, ovat vihdoinkin saaneet tarpeeksi lääkäreitä ja pystyvät tarjoamaan takuutyön takuuajassa. Vähän samaan tapaan, kuin pizzerioissa joskus näkee, jollet saa pizzaasi 15 minuutissa, saat sen ilmaiseksi. Toisaalta sitten julkisen puolen sairasjonot kevenevät, kun yhä useampia jonoja joudutaan kokonaan lopettamaan lääkäripulan vuoksi. No ei lääkäripulan, sehän ei pidä paikkaansa, kirjoissa ja kansissa ei tällaista sanaa esiinny, kyllä niitä lääkäreitä on siellä julkisissa sairaaloissa ihan riittävästi, epäilijät voivat tutkia paperit ja sieltä ne lääkärien nimet ja palkanmaksutiedot löytyvät. Kyse on ennemminkin siitä, että jotkut jonottamaan kyllästyneet vähempivaraiset saattavat yllättäen päättää epämotivoitua ja ikään kuin hautautua. Jonossa saatetaan myös kehitellä itselleen muita sairauksia alkuperäisen lisäksi, joskus sellaisia, joiden vuoksi joudutaan poistamaan jonosta uusintatutkimuksiin. Jäljelle jäävät odottelevat sitten vuosien tuomalla tyyneydellä vuoroaan. Heidät voi aivan hyvin pitää jonossa, koska heille ei näy siitä aiheutuvan erityistä haittaa.

Julkisuudessa on kahdella jakkaralla istumisessa pidetty tarkkaa rajaa siinä, kenellä siihen on oikeus. On tehty selväksi, että osittain veronmaksajien rahoituksella koulutuksensa saaneet ja veronmaksajien rahoilla haamupalkkaa ansaitsevat, yksityisissä sairaaloissa päivätyönsä tekevät, hyvin ansaitsevat lääkärit ovat erityisen arvokkaita maamme hyvinvoinnin kannalta. Heidän loistavat ponnistelunsa terveyden hyväksi eivät saa joutua uhatuksi pikkumaisuuksien ja kateuden sekaisen loanheiton vuoksi. Onneksi heillä on hyviä kavereita oikeissa paikoissa. Nämä kaverit istuvat erilaisissa johtokunnissa, ministeripaikoilla, kunnan elimissä ja yritysten palkkalistoilla, samanaikaisesti monella eri jakkaralla. He, jos ketkään tietävät kaiken painostuksesta ja kiusaamisesta. Ja nämä kaverit ovat alkaneet tositoimiin väärinkäytösten kuriin saamiseksi. Jos saa työttömyystukea, ei voi tehdä rahaa työtä tekemällä. Sosiaalipummit ovat myös yhteiskunnan mätää, kaikki avustukset pois työttömiltä yksinhuoltajanaisilta, joiden luona asuu joku mies, tai naapuri edes epäilee sellaista. Entäpä sitten nämä opiskelijat, joiden mielestä voi opiskeluaikana käydä pimeässä työssä, kyllä ihmisen täytyy tajuta, että opiskeluaikana opiskellaan ja asutaan kotona, isi maksaa. Ankarampia rangaistuksia on ajettava näille todellisille yhteiskuntavarojen rosvoajille.

November 7, 2005
Takkuilua
Filed under: Päiväkirja

Eilen sitten päätti ystävällisesti ottaa koneeni nettiyhteyden yksityiseen IP-osoitteeseen 169.254…. jälleen kerran. Olisi pitänyt antaa sen XP Service Pack-latauksen olla, mutta kun oli mennyt niin mukavasti jo puoli vuotta, niin kai ajattelin, että eihän se ny enää voi, eihän ? Vastaus on voi se. Siinä ei auttanut yhteyden korjaaminen eikä rekisterin rukkaus, niin yritin APIPAakin korjata estämään yhteyttä yksityiseen IP-osoitteeseen. APIPAhan on lyhennys sanoista Automatic Private IP-Addressing, mutta kuten sanottu, ei auttanut enää sielläkään hääräily. Koko hässäkkä tuli tutuksi viime vuonna niin perin pohjin, etten viitsinyt riipiä loppuja hiuksiani irti nahkaosastosta, vaan otin varmuuskopiot ja boottasin koko homman. Hyvin harjoiteltuna koko homma vei aikaa vajaan tunnin ja vahingoista viisastuneena kaikki oheistuotteetkin olivat rompuilta ladattavissa. Sen verran tuli tehosiivousta vahingossa harrastettua, että eemelit menivät avaruuteen, kun en muistanut niitä. Toisaalta, ei siellä mitään varsinaisia sitovia sopimuksia tai sen kaltaisia ollut, jotkut henkilökohtaiset viestit kyllä olisin voinut pitää vielä, mutta eipä enää voi mitään. Onneksi on kaikki ohjelmat ja nettituki rompuilla, että pääsee nopsasti liikenteeseen takaisin. Eli oikeastaan - no harm done, tulipahan tehosiivottua.

Ai niin, nyt se puuttunut avain IPAutoconfigurationEnabled on lisätty ja arvoksi laitettu 0, eli enää ei pitäisi tätä harmia olla luvassa. Toivon. Uskon. Epäilen. Odotan.

November 6, 2005
Marraskuun retket
Filed under: Päiväkirja

Puolen vuoden kierron jälkeen päiväkirjani nimi on jälleen se alkuperäinen. Osana suurta kuntoutuskampanjaani olen alkanut tehdä kävelyretkiä luontoon. Ideana on, että kauppamatka kulkee metsälenkin kautta ja pituutta lenkille tulee sellainen 30-45 minuuttia ylimääräistä. Eilen, kun kaupat olivat kiinni, olin puolentoista tunnin kävelyllä. Luonto on juuri nyt riisutun kaunis ja ilma helppoa hengittää. On mukava laittaa lenkkarit, verkkarit ja villapaita kuuman kesän jälkeen ja astella reippaasti ilman, että hiki valuu selkää pitkin.

Eilisellä reitilläni oli paljon mäkiä ja jouduinkin pariin otteeseen venyttelemään lukkiutuneita pohjelihaksiani kantoja vasten, ei sitten ollut koko illan kipeät jalat. Asun keskuspuiston vieressä ja upeat ulkoilumaastot ovat muutaman minuutin etäisyydellä kotoani. Tänne muutto oli suunniteltu nimenomaan metsän mukaan. Lähimetsässä, purupolun vieressä on jännä, betoninen rakennelma, josta en ole löytänyt mitään tietoa. Se on rakennettu maavallin suojaan ja on nykyään vihreän sammaleen peitossa. Voin kuvitella, kuinka se on ollut lähiseudun lasten mielikuvitusleikkien ehdoton tapahtumapaikka. Mitähän muuta siellä onkaan tapahtunut ja mikä se alunperin on ollut ? Tässä kuva kyseisestä paikasta.
betonihäkkyrä kaatunut puu

Kaatunut puu oli luonnontilassa ja oksat paikoillaan. Se näytti aivan jättimäiseltä piikkisialta tai siililtä. Kuvaa ottaessani mietin, miten hienolta se näyttäisi jonkinlaisena tilateoksena keskellä kaupunkimaisemaa. Ihania asioita löydän aina retkilläni ja samalla huomaan hämmästyneenä kuntoni parantuvan päivä päivältä, ja mikä tärkeintä, saan viettää aikaa luonnossa ja sisimpääni virtaa voimaa ja rauhaa.

November 4, 2005
Moni kakku päältä kaunis
Filed under: Päiväkirja

kulkurit ja laitapuolen
kulkijat on sydämeeni jääneet
turha puhuu rakkaudesta
jos se ulkokuoreen vain on jäänyt
sydämeen voi tallettaa
siellä kasvaa korkoo
tunne ihmisen
pää jos kaunis vain kiinnostaa
turhaa muuta odottaa
moni kakku päältä kaunis
…sisus pelkkää roskaa

elämän ja kuolemankin
tiedot ovat sisimpääni jääneet
syvä haava sieluun asti
kovuudesta ihmisten on jäänyt
sydämeen voi tallettaa
siellä kasvaa korkoo
tunne ihmisen
pää jos kaunis vain kiinnostaa
turhaa muuta odottaa
moni kakku päältä kaunis
…sisus pelkkää roskaa

Tutkiskelin vanhoja lauluvihkoja ja sieltä löytyi tämäkin eli yllä sanat omatekemään lauluun, syntynyt joskus 70-luvulla. Vielä eivät ole ajatukset tuosta mihinkään muuttuneet tässä asiassa.

1.

Name: Katiliini |

Hei pikkunen Itse siellä, älä nyt tuollaisia, enhän minä sinulle ikinä voisi. Kommenttisi oli tuolla jumissa, joku spämmijuttu, vapautin se juuri äsken. (edit) Olen käynyt lukemassa kyllä uutta päiväkirjaasi ja muidenkin ihanien ihmisten päiväkirjaa, mutta en tahdo saada kommentoitua kenellekään paljoa mitään. Halauksia ja silityksiä sulle, täällä ollaan.

Posted Nov 4, 11:18 PM |
2.

Name: Itse | E-mail: a_kaarina@yahoo.com | URI: http://itsenietsintaa.blogspot.com/ |

Minä vainoharhainen kyselen,
oletko Katiliini loukkaantunut minulle jostain?

Laitoin alemmas kommentin muttei tainnut tulla perille?

Tykkäyksellä
M

Posted Nov 4, 10:57 PM

November 3, 2005
Koneiden vallassa
Filed under: Päiväkirja

Ystävällisääninen ulosottoviraston virkailijatar selitti minulle juuri äsken puhelimessa, että heidän koneeseensa ei voi syöttää velaksi 200 euroa oikeudenkäyntikuluja, vaan siihen on pakko syöttää koko 27500 euroa saamista, vaikka heilläkin selvästi näkyy, että minä en ole mitään velkaa alunperinkään ollut. Oikeudenkäyntikulut panttiasiassa joudun kyllä maksamaan, sekin näkyy heidän järjestelmässään, sentilleen. Hän myönsi, että kirjaamisessa on saattanut käydä lipsahdus siinä kohtaa, ettei maksukehoituksessa ollut mainittuna oikeaa maksettavaa määrää.
Oikaisuksi velkasumma-asiaan saan screen printin ulosoton järjestelmästä, josta kaiken pitäisi tutkimalla selvitä. Minusta tuntuu, että minä taidan osata tutkia sen paperin aika hyvin. Ja olkoon siellä ulosotossa ne oikeudenkäyntikulut, vaikka en koskaan ole saanut mistään päin Suomea oikeudenkäyntikuluja koskevaa laskua. Taisivat mennä tässä hätäkässä suoraan ulosottoon samoilla siivillä, kuin se koko velkasummakin. Koneiden keksimiä velkoja ja koneiden suorittamia ulosottoja.

Olemme kohta koneiden vallassa. Varokaa kansalaiset, älkää uskoko jokaista siistissä kirjekuoressa postiluukusta kopsahtavaa kirjettä, sen on voinut lähettää epämääräisen järjestelmän nielaissut, kaatuileva ja muutenkin pätkivä tietokone. Tässä pari käytännön ohjetta koneiden vallassa elävien ihmisten kanssa asioimiseen:

- muista aina soittaa puhelimella, ei koneelle, vaan sille ihmiselle, joka on tiedon alunperin koneeseen syöttänyt

- valmistaudu siihen, että ensin hän avaa koneensa, jollei järjestelmä ole kaatunut tai pätki pahasti, lukee koneen hänelle antamat tiedot ja sanoo, että asia on ihan niin kuin kirjeessä sanotaan

- valmistaudu ihmisen ystävällisen sinnikkääseen pommitukseen, jotta hän etsisi käsiinsä alkuperäiset asiakirjat

- anna pienin avustavin sanoin ihmisen itse huomata, että virhe on tapahtunut hänen sormiensa kautta, mutta älä puhu siitä sanaakaan, vaan anna hänelle mahdollisuus selittää syy järjestelmän heikkouksien syyksi ja korjata tiedot koneelle (on erittäin hyvä tässä tilanteessa kannustaa ihmistä yhtymällä yleiseen tietokoneiden vastaiseen jupinaan)

- lopuksi, vedoten höperyyteesi korkean tason virka-asioissa, pyydä itsellesi korjaus tai korjauksen jälkeinen tilanne paperille painettuna postissa, koska järjestelmähän saattaa jonain päivänä jälleen kaatua ja hakea avautuessaan palautuspisteen korjausta edeltävältä ajalta, silloin sinulla on oma, itseäsi koskeva asiakirjanippu, jonka turvin on mukava elellä ja nukkua yönsä rauhassa

- aivan lopuksi, kiittele ihmistä hänen hienosta virheen havaitsemiskyvystään ja toivota hänelle iloisella äänellä hyvää päiväjatkoa, tällä tavoin seuraava yhteydenpitonne sujuu kuin itsestään ja hän alkaa helpommin etsiä virhettä omasta päästään…korjaan, tietokonejärjestelmästään

Name: Itse | E-mail: a_kaarina@yahoo.com | URI: http://itsenietsintaa.blogspot.com/ |

Hyvä, että selvisi :)

Ps. Minulla uusi blogi http://itsenietsintaa.blogspot.com/
Posted Nov 4, 8:58 PM |
Uteliaisuutta
Filed under: Päiväkirja

Ihmiset ovat etsineet tietoa verkosta vakaana aikomuksenaan löytää asiallista tietoa seuraavista aiheista : ilmakiväärikaupat / ylioppilasjuhlien pukeutuminen / myyntimiesten seuranta / olavi virta ja hänen elämänsä. Noilla hakusanoilla he ovat päätyneet minun päiväkirjaani. Pyydän mitä nöyrimmin anteeksi etsijöille aiheuttamaani pettymystä, en ole valaissut heidän polkuaan, Olavin mainitsin Matti-jutussani.

Ihminen on utelias eläin, niin minäkin aikuisten oikeasti, ainakin Ticklen mustetahratestin mukaan. Tässä lausuma, jonka vastaanotin, tuijoteltuani värillisiä tahroja ja arvioituani niiden ulkonäköä ja niiden aiheuttamia tuntojani.

“Katili, your subconscious mind is driven most by Curiosity
You are full of questions about life, people, and your own potential. You spend more time than others imagining the possibilities for your life — and you’re open to things others are too afraid to consider.
You have an almost physical need to know and do more. It’s only through new experiences that you feel a greater understanding of yourself and the world. You also have a rebellious streak that shows up when you feel unable to truly influence the world or circumstances around you. Your appetite for novel experiences also shows an openness others don’t have, but wish they did.

Your psyche is very rich; the more you learn about it, the more you will understand who you really are.”

Kyllä olen omasta mielestänikin utelias keltainen ja tosiaan tunnen jopa fyysistä pistelyä halutessani tietää enemmän asioista. Ja tuo kapinallinen vivahde on mitä totisinta minua, se iskee juuri mahdottoman edessä. Tuo viimeinen lause sai minut kuitenkin hytkymään naurusta, tottahan sekin oli. Mutta kun ajattelin näitä omituisesti toimivia bipolääriaivojani ja niiden tuomia absurdeja ajatuksia ja mielikuvia, tuli mieleen vääntää tuo viimeinen lause muotoon: psyykeni on liiankin rikasta ja mitä enemmän siitä opin, sen vähemmän ymmärrän kuka minä itse olen ;-)
Comments (0)
Kokeita, hakemuksia ja kadonnut lääkäri
Filed under: Päiväkirja

Tässä odotellessani, että ulosottomies ja työttömyyskassan neuvonta ovat paikalla kävin läpi viimeaikaisia kokeita, joissa olen käynyt. Kuukauden aikana minulta on otettu verta ja mitattu muutenkin erilaisia asioita, tänään ovat vuorossa viimeiset tarkistukset. Tarkistettu on valproaatin imeytyminen, verenpaine, maksa-arvot, munuaisarvot, kilpirauhasarvot, kolesteroliarvot, EKG, kilpirauhasen ultraäänikuvaus ja keuhkokuvaus.Ensi viikolla kaikki, paitsi valproaattiasia selviää, kun terveyskeskuslääkäri soittaa minulle. Tulee sellainen kokonaispaketti, kun yritetään selvittää tätä turpoamista. EKG oli ottaneen naisen mukaan nätti , sen verran sain heti kuulla häneltä ja se oli jo todella hyvä uutinen, tikitin voi hyvin. Loppu selviää sitten myöhemmin.

On sellainen olo, että kaikki on (jälleen kerran) yhdessä suuressa kasassa tapahtumassa minulle. Kuntoutuksen ja eläkkeen odottaminen, työttömyysturvakiemurat, ulosoton tempaukset, puhelut lakimiehille ja kaikki nämä terveyteen liittyvät ongelmat ja testeissä kulkeminen. Kaiken tämän kanssa on seinäkalenteri tarpeen. Pitää muutella peruuntuneita ja aikaistettuja aikoja, muistaa olla tiettyinä aamuina syömättä, täytellä upouusia kimuriantteja lomakkeita, hankkia liitteitä eri tahoilta, juosta kirjastossa ottamassa valokopioita hakemusten liitteeksi, lukea lakipapereita ja virastokielisiä ilmoituksia.

Tähän lisää reseptien uusiminen ja poissaolevan omalääkärin tavoittelu valproaattilääkityksen osalta. Ei muuten vielä ole onnistunut, lääkäri ei viime kuussa uusinut reseptiäni, oli vain kirjoittanut reseptiin kiinnitettyyn keltaiseen lappuun Deprakinen perään kysymysmerkin. Hänellä on normaalisti vastaanotto vain kerran viikossa ja sekä viimeviikkoinen soittoaika, että eilinen vastaanottoaika peruttiin, koska lääkäri on ollut poissa. No, reseptin uusi puhelimitse suoraan apteekkiin minulle tuntematon terveyskeskuslääkäri, mutta annostuksesta ja imeytymisestä minulla ei ole hajuakaan, eikä siitä mitä se kysymysmerkki tarkoitti. Itse lähinnä olen annostusylitohtori. Omahoitajalle on aika parin viikon päästä, asia täytynee ottaa esille silloin uudelleen ja jatkaa vain tällä annoksella tätä lääkettä. Kun ei muuta näköjään voi. Perhanan keltainen lappu ja kysymysmerkki, kun halusin vain tietää oliko se jotakin vaarallista, mutta ei nyt voi mitään.

Onneksi olen toistaiseksi jaksanut jotenkuten tällaista sähellystä. Vaikka kyllä olen jo ollut peruuttamassa aikoja ja ulosottoasiankin hautasin kaappiini pariksi viikoksi, ennen kuin aloin soitella siitä. Ei ole parhaita puoliani kaksisuuntaisessa mielentilassani hoidella täysin uusia ja minulle vieraita virastoasioita, metsästää lääkäriä, olla epätietoinen terveydentilastani, odotella koetuloksia, lukea uhkaavia kirjeitä ja selvittää oikeuksiani. Kuukauden ajan kaikki tämä onkin vaikuttanut uneen, siitä on vähä vähältä tullut kevyttä koiran unta ja sängyssä pyörimistä. Ja se on tässä kaikkein pelottavinta. En tahdo enää joutua sairaalaan, mutta en myöskään voi estää näiden ulkopuolisten asioiden tunkeutumista toipumisprosessissa olevaan elämääni. Siksi tervehdin ilolla paria seuraavaa viikkoa, joille ei ole mitään sovittuja aikoja tai pakollisia tehtäviä.

Puuh….ja minä luulin jossain vaiheessa olevani melko ookoo, tarvittiin vain vähän virastotaistelua , uhkaavia kirjeitä ulosottovirastosta, kohonnut verenpaine ja perustoimeentulon katkeaminen, niin jopas mieli taas alkoi horjahdella.
Comments (0)
November 2, 2005
Jäsenkortti ja pikku moka
Filed under: Päiväkirja

Nyt on taskussa jäsenkortti, joka sieltä on tähän mennessä puuttunutkin. Työvoimatoimistosta eilen hain sellaisen. Sairauspäiväraha lakkasi. Työnantaja ei voi tarjota kuntoani vastaavaa työtä, muttei myöskään sanoa työsuhdetta irti. Eläkeyhtiö X sai pari kuukautta sitten lääkärini ehdottaman yhden vuoden kuntoutuseläkehakemuksen ja käsittelee sitä nyt kaikessa rauhassa. Sama yhtiö ehti jo vähän aikaa sitten hylätä sinne laittamani osatyökyvyttömyyseläkehakemuksen sekä myös sitä koskevan valitukseni. Monta viisasta lääkäriä luki nuo paperit näkemättä minua ja nyt samat viisaat lääkärit lukevat tätä kuntoutushakemusta. Ja minä ? Odotellessa kuntoutushakemuksen käsittelyä anon työttömyyspäivärahaa ja siksi vierailin eilen työvoimatoimistossa. Nyt odottelen jälleen. Osatyökyvyttömyyseläkkeen valitusta koskevaa päätöstä Eläkelautakunnalta, kuntoutushakemusta koskevaa päätöstä X-eläkeyhtiöstä, työttömyyspäivärahahakemuksen käsittelyä ja lottovoittoa.

Sain postia ulosottovirastosta. Minulta kuulemma mitataan ulos melkein 30 tuhatta euroa. Sepäs hauskaa, ajattelin, ja soitin ulosottomiehelle. Juttelimme siinä mukavia vähän aikaa ja hän totesi, että ohhoh onpas pankille tullut selvä virhe, minä en selvästikään ole velkaa pankille mitään, kyse on vain luovuttamastani pantista. Mutta ulosottomies ei kuulemma voinut asialle mitään, vaikka uskoi heti minua tarkistaessaan oikeuden tiedoksiannon tässä asiassa. Yritin vielä kerran tarjoutua tuomaan hänelle sen tiedoksiannon todisteeksi, mutta hän pyysi minua soittamaan pankin lakiosastolle. Minäpä sitten soitin. Lakimies oli ällikällä päähän lyöty, kun kuuli asiani. Pankki ja lakimies kun eivät missään vaiheessa ole pitäneet minua velallisena (yllätys, yllätys, tämän tiesin itsekin, kun en ollut sellaista velkaa tehnyt, sattuipa hauskasti, että hekin olivat asian huomanneet) ja he eivät kuulemma ole ulosmittauspyynnön takana velan osalta, vain pantin, jonka siis olen suosiolla luovuttanut myynnin jälkeisistä tuloista käytettäväksi se kyseisen, ei-omani, velan lyhennykseen. Pyysin häntä sitten soittamaan ulosottomiehelle ja selvittämään asian ja hän lupasi tutkia asiaa. Minä pyysin häntä ystävällisesti tutkimaan asian HELVETIN NOPEASTI ELI HETI !

Lakimies soitti sitten minulle ja kertoi puhuneensa ulosottomiehen kanssa. Lakimiehen käsitys oli, että ulosottomies oli tulkinnut asiakirjat väärin tai näpytellyt väärän koodin tiedostoihin. Ulosottomies oli lakimiehelle luvannut korjata asian samantien. Huomenna minä pyydän kirjallista oikaisua saamiini vääriin ulosottoa koskeviin dokumentteihin. Sen verran olen oppinut, että puhua voi vaikka mitä, mutta vasta mustaa valkoisella vapauttaa minut tuosta näpyttelyvirheen aiheuttamasta väärästä vastuusta. Sama mustaa-valkoisella-sääntö pitää minut muuten maksuvastuussa velasta, jota en koskaan olen ottanut.

1. 2005-11-2 @ 6:11:57 pm
Itse ( a_kaarina@yahoo.com / http://itsenietsintaa.blogspot.com/ )

Haa löysimpäs tieni tänne :)

Toivottavasti järjestyy asiasi nopeasti ja parhain päin!
Voi hyvin, ihanainen!
2. 2005-11-2 @ 10:11:16 pm
Katili ( / )

Kiitos, niin minäkin toivon ja mikä ettei järjestyisi, kun vaan malttaa odotella.

October 29, 2005
Hi-Hii !
Filed under: Päiväkirja

Kävin naapurilla kylässä ja hänelläpä sattui olemaan lääkärin määräämä ja tarkistama verenpainemittari - tsuh-tsuh : 125/65 . Kuulostaa Katilin paineelta. Helpotti ja sitten mietitytti ja sitten taas helpotti. Mikälie juttu se 165/85 eilen siellä lääkärin mittarissa. Ruokalinja nyt on jo pidempään ollut samaa eli kevyttä elikkäs laittia, ainoa muutos eilisestä alkaen on, että jätin suolan melkein kokonaan pois. Melkein. Ja iltapillerin, kokeilen nyt ainakin vain yhdellä ja tarkkailen onnistuuko elämä tällaisella reseptillä. Koskaan ei voi tietää.
Comments (0)
Olen pingispallo
Filed under: Päiväkirja

Cheesus on taas olo kuin pingispallolla julkisen terveydenhoidon pelipöydällä. Nyt seuraa sitten hirveää valitusta ja vuodattamista, niin otteleepi yläohimoon koko sirkus taas, aarrghh.

Joo, ymmärrän, todellakin ymmärrän, etteivät nämä arvokasta työtään tekevät ihmiset ole syypäitä, kaikki sympatiani ovat 110% heidän puolellaan. Tässä systeemissä paistaa läpi munapäiden idioottisäästäminen ja julkisten palveluiden säästöjen aikaan saamiseksi aloitettu ulkoistamis- ja yhdistämispelleily, jonka lopputuloksena Koistisen koirakaan ei enää saa selvää missä häntää hoidetaan, vai hoidetaanko enää ollenkaan. Nämä ryhmissä päätöksiä läpi ajavat munapäät asuvat tiilitaloissa tai kattohuoneistoissa, ajavat tämän vuoden mallia olevilla autoilla ja käyvät yksityisillä lääkäriasemilla, firma maksaa. Ja firmoja heillä riittää, sivuhommina on sitten hyvä vetää liksaa kansalaisilta heidän etujensa minimoimisesta ja avun saamisen hankaloittamisesta.

Jos olisin kiltti, sanoisin, että he ovat paperisokeita ihmisiä, jotka lukevat budjetteja ja raportteja, eivätkä tajua tekemiensä ratkaisujen vaikutuksia, koska ne eivät pure omaa nilkkaa millään laillaa. Edes mummonsa ei joudu köpittelemään liukasta mäkeä terveyskeskukseen saamaan arvaushoitoa ja lisää pillereitä, vaikka puolet niistä kotona olevista paristakymmenestä purkistakin vain kolmannes on jotakuinkin tarpeellisia. Mutta en ole kiltti, ja sanonkin, että näiden päättäjien omaan kukkaroon, raha- tai mainesellaiseen, tipahtaa bonukset kaikista säästötoimista. Ja mainekukkaro ei siedä ihan kaikkiin yhteiskunnan toimiin puuttumista. Golfkerhossa on liikaa grynderi- ja alihankkijaystäviä, että korpeen rakennettaviin moottoriteihin, siltahankkeisiin, optioihin, mahdollista teoriaa satunnaisen tulevan varalle koskeviin tutkimusprojekteihin ja varsinkin omien palkkakuoppien korjauksiin voisi soveltaa säästölinjaa. Edes harkintaa.

Ja jos julkisella puolella palaa rahaa turhiin asiakkaan juoksuttamisiin ja korjaustoimiin, kun on koivet ojossa kärrättävä piipaa-autolla kalliiseen sairaalahoitoon, on yksityisellä puolella myös ihan omat kikkavitosensa. Sopivissa tilanteissa voidaan potilasta palauttaa kalliille vastaanotolle melko useasti ja jatkaa voi pitkäänkin, ennen kuin on pakko kirjoittaa lähete eteenpäin - heipähei euroset. Itse kuuluin työssä käydessäni sairauskassaan ja sain näin noin kolmen kuukauden viiveellä maksamani rahat takaisin. Olen käytännön pakosta siirtynyt käyttämään julkista terveydenhoitoa ja osittain se on toiminut hyvin ja pitänyt minut hyvässä kunnossa, mutta pientä säätöä on koko ajan ollut. Pientä…hmmh…kerronpa hieman kummankin puolen hoidoista.

Minulla siis todettiin viime vuonna kaksisuuntainen mielialahäiriö, jonka hoidon polku, tässä kaupungissa, Helsingissä, lyhyesti kerrottuna. Tuo PING on se missä tyrkätään eteenpäin minua, muuten tässä näkyy mielestäni terveydenhoidon hajanaisuus, niin, uskokaa vaan, että haluaisin todella olla vain yhdessä paikassa hoidettavana, ensimmäinen asia josta vuonna 2002 otin selvää oli miten päästä oman alueeni mielenterveyspalveluiden pariin, eka PING tuli puhelimessa “Täällä on kyllä tällä hetkellä tosi pitkät jonot hoitoon….no mutta jos sinulla kerran on se sairauskassa, niin menet tottakai yksityiselle, meille pitää joka tapauksessa olla lähete” :

Kaksisuuntaisen mielialahäiriöni tähänastinen hoitotarina 2002 - 2005:

Yksityinen lääkäriasema : 4 lääkäriä / 7 käyntiä
ensimmäiset 6 käyntiä kirjoitettiin reseptejä ja sairaslomaa, eli lääkäri PING työ PING lääkäri. Viimeinen lääkäri kirjoitti lähetteen psykiatriselle klinikalle PING

Psykiatrinen klinikka numero 1 : 1 lääkäri / 1 käynti
totesi, ettei mahdu potilaita, mutta että olin selvästi sairas, ohjasi A-Klinikalle PING

A-Klinikka : 1 lääkäri / 2 käyntiä, joiden perusteella kaksisuuntaisen diagnoosi tehtiin

A-Klinikka : 3 lääkäriä / 6 käyntiä
yleistä pallottelua (seuranta, hoitosuunnitelma jne.). Tämänhetkinen lääkäri on paikalla kerran viikossa. Sisäistä säätöä PING lääkärin vaihtoa PING lääkärin puuttumista PING hoidon puuttumista

A-Klinikka : 2 omahoitajaa / 12 käyntiä
ensimmäinen omahoitaja poistui, toinen, jonka luona nyt käyn, ei ole saanut psykiatrista koulutusta. Hän neuvoi kerran terveyskeskukseen, jos tulee huono olo ja varaamaan ajan terv.keskuksesta, jos haluan lähetteen psykiatriselle PING ja myöhemmin hän sanoi, ettei heillä tehdä haluamaani juttua ja neuvoi minut terveyskeskukseen PING

Terveysasema : 1 lääkäri / 2 käyntiä
lääkäri kirjoitti lähetteen psykiatriselle PING ja toisella kertaa
neuvoi takaisin A-Klinikalle haluamani jutun suhteen, ei kuulu terveysasemalle PING. Lisäksi hän totesi korkean verenpaineen, joka mahdollisesti on yhteydessä kaksisuuntaisen lääkkeiden syömiseen. Olisikohan yhden oikean hoitavan lääkärin paikallaolo ja tarpeelliset lääkkeen sivuvaikutusten seuranta ja potilaan kuuleminen mitenkään voineet ehkäistä tämän minua nyt tosi pelottavan jutun, ja mitä nyt sitten maksaa verenpaineen seuraaminen, nyt jo määrätyt labrakokeet ja jatkohoito PING !

Psykiatrinen klinikka numero 2. : 1 lääkäri / 1 käynti
sanoi , ettei ole tilaa potilaille, neuvoi menemään työterveyslääkärille ja takaisin A-Klinikalle PING

Työterveyshuolto :2 lääkäriä / 2 käyntiä
palaverin lopputulos = pois töistä notkumasta eli tämä käynti palveli firmaa, saivat siivottua pitkälle sairikselle PING

PING Ensiapupoliklinikka : 1 käynti / 1 lääkäri
tässä käynti, joka johtui hoidon puutteellisuudesta, en ollut saanut omalta lääkäriltä aikaa kesälomien vuoksi

PING Yksityinen lääkäriasema :1 lääkäri / 1 käynti
tämä viikonloppukäynti johtui yllä mainitun ensiapupoliklikan lääkärin määräämän lääkkeen sivuvaikutuksista

Lisäys:

Mitä kaikki sekoilu yhteiskunnalle lopulta maksaa verrattuna siihen ideaalitilanteeseen, johon itsekin olisin toivonut pääseväni, eli että olisin heti päässyt oikeaan paikkaan hoidettavaksi ? Jossa hoitosuunnitelma ja sen seuranta olisi yksissä ja sairauden tuntevan hoitohenkilökunnan käsissä, joiden hallinnassa kaikki sivuhyppelyt olisi voitu ohittaa. Ja minä olen vain YKSI potilas tuhansien joukossa, joiden alussa puuttuvan oikean hoidon paikkaustoimet maksavat monta kertaa enemmän, kuin se oikea hoito olisi maksanut.
Comments (0)
October 27, 2005
Nanoparvia
Filed under: Päiväkirja

Eilen luin loppuun Michael Crichtonin kirjan Saalistaja. Fiktiivisen tarinan ohessa tuli paljon sellaisia tiedon murusia, että vanha rouva oli silmät apposen auki keskellä yötä. Nanoteknologia kun ei ole kouluaikojeni oppiaineena ollut ja varsinaisen työelämäni kanssakaan ei juuri ollut törmäyksiä. Yhdysvaltain armeijanhan voi hyvin kuvitella halunneen aloittaa tutkimus- ja kehitysprojektin, jonka lopputuloksena olisi täydellinen itsestään liikkuva robottikamera, joka ei vihollisen tutkissa näy. Sellainen olisi molekyylikokoisten robottien parvi tai parvet, jotka käytännössä olisivat todella niin pieniä, että ne voitaisiin lähettää ihmiskehon sisään kuvaamaan verisuonia. Käyttäytymismalli tällaisille parville tulisi luonnosta, muurahaisilta. Luin termiiteistä, näistä aivottomista eliöistä, jotka toimivat ainoastaan periaatteella, tee mitä edellä kulkeva tekee. Kuitenkin ne pystyvät rakentamaan savesta kekoja, joiden ympärysmitta on jopa 30 metriä ja korkeimmat huiput 6 metriä. Keoissa on ilmanvaihto, joka puhdistaa epäterveellisiä huuruja, puutarhoja, joissa kasvatetaan ruokaa. Lisäksi jokainen termiittikeko on erilainen, riippuen kulloisenkin ympäristön haitoista ja eduista.

Kirjassa asettelu aivolliset ihmiset vastaan aivottomat robotit oli mielenkiintoinen. Tuli vähän mieleen, että kumpikohan täällä selviäisi hengissä muuttuvissa luonnonolosuhteissa. Ainakin ihmisen evoluutiovauhti hävisi kirjassa kuusnolla. Kirja itsessän oli viihdettä ja toimi sellaisena minulle, kerronta oli sujuvaa ja hengästyttävän hyviä kohtauksia riitti, loppuratkaisu oli “fade out”. Suurin anti minulle kuitenkin oli tuo uuden asian avautuminen.

Nanoteknologia.

Euroopassa…hmmh.
Comments (0)

October 25, 2005
Antal Sprok
Filed under: Päiväkirja

Kävimme tyttäreni kanssa Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksen galleriassa muutama päivä sitten. Kyyneleet ilosta ja ihastuksesta silmissä tutustuimme Antal Sprokin käyttötaiteeseen.
Suosittelemme kaikille lämpimästi, iloa ei koskaan ole liikaa maailmassa, Antal Sprokin maailmassa on iloa ja lämpöä, sekä lisäksi aivan himottavan ihania kodin esineitä. Jos….niin ötökkäkaappi olisi kummankin meistä olohuoneissa.

Antal Sprokin kotisivu, jossa arkistossa näkyvillä kuvia muutamista hänen teoksistaan. Näyttely on esillä 14.10. - 24.11.2005 välisen ajan, GalleriaU:n osoite on Kaisaniemenkatu 10, Helsinki.
Comments (0)

Tukka lähtee
Filed under: Päiväkirja

Nyt lähtee tukka päästä hapsottamasta. Pitkät, resuiset hippihiukseni jäävät tänään parturin lattialle. Miettikööt siellä hataraa olemassaoloaan. Kaikkea en anna sahata pois, jotain silitettävää täytyy nahan lisäksi päähän jäädä, mutta lyhyestä virsi kaunis kuitenkin. Kohdallani käy toteen uusi suomalainen bipoläärilääkeviisaus: tasapaino ja tukka eivät sovi samaan päähän. Kumpikin on ollut vuosia tuttu juttu, hulmuavat haivenet ja heilahteleva mieli. Kummatkin sain kuriin samalla lääkkeellä.

Minusta tulee tänään virallisesti lyhyttukkainen, keski-ikäinen, XXXL-kokoinen Ex-hippi. Maa järisköön, rohkeuteni on ainutlaatuista ja ennen kuulumatonta tässä kylmässä, pohjoisessa maassa. Ja kyllä se maa järiseekin, kunhan tästä kadulla kohta astelen. 2000-luvun Luminainen liikkeellä !
Comments (0)

October 24, 2005
Kyynelmittari
Filed under: Päiväkirja

Kun joku laulaja niin sanotusti pääsee nahkani alle, on siitä yleensä merkkinä ihonkarvojen pystyyn nouseminen, väristykset selkärangasta tai sen sellaista reaktiota. Idols-kilpailuita seuratessa näitä aina myös tapahtuu, joukossa on juuri sellaisia, joiden esitys tavalla tai toisella tömähtää. Nyt olen katsellut semifinaaleja ja niihin päässeet laulajat pääsevät jo oikeasti esille ja näyttämään keitä he ovat, mitä he sanovat lavalla. Mutta mitä ihmettä on tapahtanut ihomittarilleni ? Ei ihoa, vaan kyyneleitä. Kun esitys vaikuttaa minuun ja on siis mielestäni hyvä, alkavat vuolaat kyyneleet valua poskia pitkia paidan kaulukselle.

Ei haittaa, ihmettelen vain ja kummastelen, kyllähän sitä aina on pieni kimmalle ollut silmäkulmissa ennenkin, mutta tämä kyynelmittari on kunnollisen kostea. Ja tulokset ? Tässä tähänastisten Idols-semifinaalien kyynelmittaritulokseni.

14.10.05 Sari Tuomi esitti Proud Maryn. Sarissa vaikutti voima ja elämä, joka kuului hänen äänessään, kaikkea ei voi oppia koulun penkillä musiikista. (Jatkoonhan meni sitten Ilkka Jääskeläinen, tuo hupikaksospojista toinen.)

16.10.05 Katri Ylander lauloi hienon laulun Piste ja meni jatkoon. Katri on yksilö ja todella välittää juuri sitä laulua ja sen atmosfääriä, jota kulloinkin esittää.

21.10.05 Agnes Pihlava esitti Tallulahin ja meni jatkoon. Mitä tästä ihanasta luonnonlapsesta voi sanoa, sen lisäksi, että hänellä on mieletön ääni ja täysin luonnollinen tapa esiintyä suuren rocktähden tapaan lavalla. Ja lavan ulkopuolella on kuitenkin vaatimaton, naurava, suihkussa laulava Agnes.

23.10.05 Henna Heikkinen esitti Hallelujahin ja meni jatkoon. Kovin nuori on Henna vielä tällaisiin kisoihin, silti jokin hennon tytön esiintymisessä ja juuri tuon kappaleen esittämisessä sai mittarini vuotamaan. Ehkä enemmän haavoittuvan olemuksen ja laulun rankan sanoman yhdistelmä vaikutti. Laulajana Hennalla on vielä matkaa, tyyli on jo tekeillä.

1. 2005-11-23 @ 3:11:37 am
Agnes Pihlava -hakusanalla sivuillesi eksynyt ( / )

Mielenkiintoista. Juuri Sari Tuomi, Katri Ylander, Agnes Pihlava ja Henna Heikkinen olivat omatkin suosikkini semifinaaleista. Tosin “vain” Katri ja Agnes saivat omalla kohdallani kyynelet virtaamaan. ;)
2. 2005-11-23 @ 8:11:29 am
Katili ( / )

Hauska yhteensattuma, ollaan tarkkanenäisiä tyyppejä lahjakkuuksien suhteen kumpikin. Ei taida sinuakaan mikään mediamylly ja joukkohysteria paljon horjuttaa suosikkia valitessa.


October 22, 2005
the woodsman
Filed under: Päiväkirja

Kevin Bacon ei ole lempinäyttelijöitäni, mutta nyt tuli jotain muuta. Elokuva, jossa Kevin tekee arveluttavan roolin. Vaikeasta aiheesta on osattu tehdä tarina, joka esittää katsojalle monta kysymystä. Eikä valmiita vastauksia, jouduin kesken katsomisen tarkistamaan, että tämä oli amerikkalaista tek0a. Mutta loppua kohden kyllä näytti ihan olevan. Aito amerikkalainen. Vastauksia oikeasta haluttiin lopulta amerikkalaiseen tapaan antaa, mutta silti pohdinta oli jo ele paremman amerikkalaisen elokuvatuotannon suuntaan. Hyvä Kevin, kun uskalsit olla luuserina.

PS.
Yritän kertoa tässä kategoriassa kaikista juuri katsomistani elokuvista.
Comments (0)

Kirjekaverit helvetistä
Filed under: Päiväkirja

Kun tavallinen ihminen jossain elämänsä onnettomassa vaiheessa joutuu kohtaamaan virallisten instanssien koukut, voi hyvinkin mennä sormi suuhun. Ja jäädä sinne. Virkakielellä lausutut toivotukset eivät jokamiehen logiikalla aukea mihinkään suuntaan. Ensin ne näyttävät täydeltä heprealta. Aikansa niitä luettuaan tavallinen ihminen huomaa saavansa niistä sen verran selvää, että asian ydin paljastuu. Sitten hieman lisää tutkittuaan, hän jo huomaakin, että pelkkää potaskaahan on tuohon lappuseen kirjoitettu. Kun hän ponnekkaasti alkaa selvittää asiaa ja ottaa yhteyttä viranomaisiin, ovat vastaukset ensin täyttä hepreaa. Mutta ihminen ei anna periksi, hän kirjoittaa vastauksia ja selvityspyyntöjä. Kanssaihmiset kannustavat ja iloitsevat hänen kanssaan. Niin juuri pitää tehdä, turhaan monet antavat periksi virkakielisille painostuksille.

Virkakoneisto tehtailee lisää kapulakielisiä, uhkaussanoja sisältäviä onnittelukirjeitä ja välillä ihminen ehtii jo hieman pelästyä, mitähän nuo kaikki pelottavat momentit ja viittaukset oikein mahtavat käytännössä tarkoittaa. Hyvässä uskossa ja vilpittömästi hän kuitenkin vastaa kaikkiin esitettyihin kysymyksiin ja tutkii jokaisen vastauksensa perusteeksi kasvavaa asiakirjakasaa. Ja kun virkamiesten suuri, koulutettu joukko vähäksi aikaa hiljenee, ihmisraukka ei tajua, että se on tyyntä ennen myrskyä. Tulee viimeinen kirje, se josta ei enää voi valittaa.

Yrittäessään epätoivoisesti soveltaa logiikkaa tapahtuneeseen, ihminen tutkii kaapin korkuisen vuoren asiakirjoja vielä kertaalleen. Pinossa aivan pohjalla ovat tietenkin alkuperäiset paperit. Niiden päälle on vuosien saatossa kerääntynyt yhtiöstä toiseen siirtymisistä kertovat ilmoitukset. Edellisten päälle ovat sitten vuosirenkaansa muodostaneet virastoista toisiin siirtymisestä kertovat paperit. Ja sitten ovat nämä ihmisen omat, hupsun vakavat kirjeet virastoille. Siinä uupuneena tonkiessaan vielä kerran tuota kasaa, ihminen huomaa sen. Virkamiehet voittavat, koska ihminen ei enää jaksa tonkia niitä papereita.

Ihmisellä ei ole kokemusta asiakirjojen tekemisen tai hyväksymisen kanssa. Tavallinen ihminen ei tunne lakipykälien ja sopimuskohtien sisältämiä totuuksia, hän ei ymmärrä omaa etuaan, eikä tule koskaan ymmärtämäänkään. Hän pysyy tavallisena ihmisenä. Ja tavallinen ihminen on helposti uuvutettavissa kapulakielellä ja lakikiemuroilla.

Mutta tällä tavallisella ihmiselläpä on yksi lahja, jonka hän voi virka- ja lakimiesten ahnekätiselle joukkiolle antaa.

Suuren keltaisen auringonkukkakortin, jonka sisällä, punaisella tussilla kirjoitettuna:

“Hyvät kirjekaverit, toivottavasti kaikkien kirjeidenne lopputoimet sujuvat mukavassa hengessä. Huomasitte varmaan jo, että kirjoittelen tätä korttia teille kotoa, antoivat oikein kunnon palkattoman loman työstä. Harmittaa vähän, kun en nyt voi maksaa niitä kaikkia juttuja, mistä puhuttiin. Huomasin nimittäin, että työssä käyminen on loppujenkin lopuksi aikamoista stressiä ja sitten kun tuolta pääpuolesta alkoi hiukan heitellä, päätettiin lääkärini kanssa kirjoitella eläkeanomuksia. No hassultahan se tuntuu, 51-vuotiaana eläkkeelle, mutta minkäs tässä mahtaa. Niin, minun on ihan pakko oikeastaan lausua teille kaikille iso kiitos. Täällä kotona on mukava puuhastella rauhallisesti kaikenlaista. On tullut paljon kirjoiteltua, enimmäkseen näitä omia juttuja, oikein rentouttavaa. Velkaneuvojan kanssa kirjoitellaan kuulemma sitten ehkä ensi vuonna joku sellainen hakemus. Odottelen mielenkiinnolla. ”
Comments (0)

October 19, 2005
Mölytalo
Filed under: Päiväkirja

Talossamme on on viime kuukausina kovasti muuttoliikettä. Vanhoja hyviä naapureita on muuttanut naapuritalosta vapautuneisiin, rauhallisiin koteihin. Kaksi kerrosta alapuolellani asuva perhe, isä, äiti ja kaksi lasta ovat saaneet aikaan tämän muuttohalun. Sekä mies että vaimo ovat kymmenen vuoden ajan juoneet ja, kun mies pari vuotta sitten menetti työnsä, on juominen muuttunut ammatiksi. Jossain vaiheessa mies aina pahoinpitelee humalassa räksyttävää vaimoaan ja lapset huutavat hädissään keskellä yötä. Joskus vaimo juoksi yöpukuisen poikavauvan kanssa ulkona pakkasessa horjahdellen.

Täältä talosta on soitettu poliisille arviomme mukaan viitisenkymmentä kertaa näiden ihmisten vuoksi, sosiaaliviranomaisille on esitetty pyyntöjä selvittää lasten asema. Näistä on seurannut viikko pullan paistamista ja naapureille hymyämistä, on oltu niin hyvä perhe, niin hyvä perhe. Kunnes taas jonain yönä lapset huutavat “Apua, apua, soittakaa poliisi !”. Kun poliisi tulevat paikalle, ovella heidät ottaa vastaan suvereenisti isä, joka rauhallisella äänellä selvittää, että asiat hyvin. Ovelle on kutsuttu myös perheen tyttö, joka on sanonut poliisille, ettei heillä kukaan ole huutanut apua. Ja perheen äiti kulkee ympäriinsä pari päivää selittämässä, miten lapset taas innostuivat riehumaan yöllä.

Moni ihminen on turhautunut, koska viranomaiset eivät ole tehneet tarvittavia havaintoja ja toimenpiteitä asioiden saattamiseksi kuntoon tuon perheen kohdalla. Perheen äitiä on naapurien avustuksella kuljetettu sairaalaan ja lapsia on otettu turvaan talon asukkaiden luo heidän ollessaan pienempiä. Isännöitsijälle aloimme tehdä valituksia, koimme sen olevan viimeinen keinomme rauhoittaa talomme.

Mutta kuinka kävikään ?

Talossamme on viisitoista asuntoa. Seitsemän perheyksikköä on muuttanut pois juoppopariskunnan aiheuttaman metelin ja häiriön vuoksi, heistä suurin osa on jäänyt samalle alueelle, joten olen tämän muuttosyyn saanut selville heiltä itseltään. Yksi koti tyhjeni, koska leskimies kuoli. Hän osallistui juoppoparin juominkeihin useasti. Jännitin usein hänen kotiinpaluutaan ryyppyilloista, kuulosti pahalta, kun vanha mies kaatuili asunnossaan, aina oli kuunneltava, selviääkö hän. No selvisi, kunnes juoppomies taas kutsui iloisena iltaa istumaan, juoppovaimo istui useasti vanhan miehen luona ja välillä juoppomies tuli melko kovalla kädellä hakemaan vaimonsa kotiin.

Niin, nyt täältä alueelta ei sitten löytynyt ketään halukasta vaihtamaan tyhjiksi jääneisiin asuntoihin, kyllähän tällaisessa kylässä huhut ovat kiirineet, kuka nyt halusi asua riehuvien juoppojen naapurissa. Heidän seinänaapureinaan olevat tyhjät asunnot täytettiin kaupungin jonosta.

Alapuolelleni oveen tuli vieraskielinen nimi. Siellä asui ensin kaksi aikuista, sitten nuori pari ja vauva, huhtikuusta elokuuhun siellä ei asunut ketään, elokuussa eräs yö puoli kaksitoista sinne muutti kolmilapsinen perhe. He kantoivat henkilökohtaisia juttujaan rapussa ei-hiljaisesti. Ja ääntä on riittänyt siitä asti, perheessä eivät lapset mene ennen puolta yötä nukkumaan ja siellä pelataan äänekkäitä videopelejä. He eivät juo tai räyhää, eikä lasten metelöinti ja leikki minua häiritse, paitsi kello 23. jälkeen, silloin voisi olla jo vähän rauhallisempaa.

Pihan puolelle muutti yksinäinen mies, jonka luokse on pari kertaa kokoontunut parinkymmenen samaa harrastavan ihmisen joukko. Parvekkeella, juomat käsissä, selvitellään kovaan ääneen asioita, joukko on kuin samasta muotista tullut. Kestorusketus, tatuointeja ja usein myös kaljuiksi ajellut päät. Daamit ovat jo ohittaneet meikkaus- ja asustevaiheen ja siirtyneet Leijona-klubiin.

Aivan juoppopariskunnan seinänaapureiksi muutti yksinäinen mies, joka viime yönä selvitti kaverinsa kanssa kovaan ääneen vielä yhden aikaan juttuja. Toisesta muuttaneesta seinänaapurista en ole kuullut vielä mitään, mutta eilen entinen naapuri kertoi kysessä olevan jonkun juopon naisen.

No joo, tervetuloa mölytaloon. Minun asuntoni on sen verran keskellä, että kaikki äänet tuntuvat kuuluvan. Ne, joille eivät ehkä äänet kuulu, näkevät rapussa sammuneet tyypit, joiden yli koirat täytyy kantaa turvallisuussyistä. Lisäksi ovien paiskominen ja rappuriehuminen kuuluu kaikkiin asuntoihin.

Viidentoista asunnon talossamme asuu kymmenen, eli vielä toistaiseksi enemmistö hyvin käyttäytyviä asukkaita, mutta kyllä nuo viisi ongelmayksikköä saavat pahaksi monen mielen. Eilen juuri kuulin, että kaksi mukavimmista naapureistani on alkanut saada tarpeekseen ja ovat alkaneet pitää silmiään auki uuden asunnon suhteen.

Eniten koko jutussa säälittää se, että asuintalomme kuuluu tällä hetkellä toimenpidekiellon suojaan ja sille ollaan hakemassa suojelupäätöstä. Ja sitten täältä joutuvat muuttamaan pois ne henkilöt, jotka todella osaavat arvostaa hienoa arkkitehtuuria ja miljöötä.

Tämä ei ole mielestäni oikein. Harmittaa. Arrrghh..
Comments (0)

October 16, 2005
Hakkerikissa ja hiiri
Filed under: Päiväkirja

(Jamin kuva)

Tämän näköinen hakkeri pitää aika usein majaansa tietokoneeni vieressä kirjoitellessani näitä juttuja. Siinä se lunksuttaa silmiään ja nukahtelee näppäinten ropinaan. Hakkerikissani Jami vahtimassa hiirtä.
Comments (0)

October 12, 2005
Hyvästi Kurvin kahvila
Filed under: Päiväkirja

Vierailin tänään Kallioblogissa ja silmiini osui uutinen, joka aiheutti kyynelvirran. Kurvin kahvila on suljettu ! HOK on suuressa viisaudessaan päättänyt sulkea kahvilatoiminnan Helsingin upeimmasta kahvilapaikasta ja laittaa tilalle uraputki-ihmisten hienosto-oluthörppimön. Minä suren kahvilan poistumista, koska se ei koskaan ole ollut vain kahvila, vaan se paikka, jossa on tavattu, surtu ja juhlittu monen vuosikymmenen ajan. Tullessani Helsinkiin paikalla oli hieman huonomaineinen Kurvi, joka sittemmin muuttui Melbaksi. Lopuksi Kurvin kahvilan nimeksi vaihtui Primo. Kahvila on kuitenkin aina minulle ollut Kurvin kahvila.

Kahvilassa kupposen äärellä oli loistava ilmapiiri selvittää rakkaushuolia, ottamisia ja jättämisiä, työasioita tai työttömyysasioita. Sinne sovittiin aina tapaaminen, jos jotain suurta oli tapahtunut, mutta myös, jos oli murheita liikaa. Itse istuin lapseni kanssa siellä, jos oli mikä tahansa juhlimisen arvoinen asia, sinne vein hänet erikoisjäätelöannokselle. Tai muuten vaan piristyksesi syksyn ankeuteen, koulussa käymisen kannustamiseksi. Oli mahtava tunne viedä pieni ihminen jäätelöannoskartan luokse ja sanoa, että nyt voit ottaa ihan mitä tahansa, nyt juhlitaan.

Lapsen aikuistuessa ja muuttaessa pois kotoa, tuli useammin asiaa Kurviin kahvilapöydän ääreen, minä kävin usein Herttoniemestä metrolla lounastunnilla puhumassa hänen kanssaan tärkeistä asioista ja huolen aiheista. Siellä vaihdettiin kirjallisia tuotteita ja muita elämässä tarpeellisia juttuja. Kuunneltiin toistemme suruja ja varsinkin iloitsimme toistemme puolesta onnen hetkiä. Kurvin kahvila oli se paikka, josta kaupunkimatka yleensä alkoi aamukahvilla. Kaupungilla kun ei ollut Kurvin kahvilan kaltaista paikkaa. Ja nyt ei ole enää siis Kurvissakaan.

Kaupungissa on nyt suuri aukko, tulen muistamaan Kurvin kahvilaa lämmöllä ja kaipaamaan haikeudella. Noissa seinissä asui lämmin kulttuuri, kaupunkilaisten kulttuuri, eivätkä lapseni ja minun tapaamisten kaiut koskaan häviä sieltä, vaikka kuinka monta kerrosta maalia taikka hienoa pintaa laitettaisiin. Siellä kaikuvat meidän tunteidemme äänet muiden kahvila-asiakkaiden äänien joukossa. Enkä koskaan voi astua uuden oluthuoneen ovesta, niin kauan kuin korviini nuo äänet sieltä kuuluisivat.

1. 2005-10-27 @ 5:10:11 pm
Citynaakka ( raunistar@yahoo.com / http://citynaakka.blogspot.com/ )

Hei! Kurkistin blogilistalta blogiisi, ja huomasin sinun kirjoittavan tärkeästä aiheesta. Kurvin kahvilan menetystä minäkin suren. Tajusin sen lopettaneen vasta viime sunnuntaina, kun oli ollut tarkoitus käydä siellä kaakaolla. Surullinen juttu. Siihen kohtaan kuuluu kahvila, eikä mikään oluthuone!
2. 2005-10-27 @ 7:10:48 pm
Administrator

Eiks tuntunutkin hirveältä, mä toivon että siihen vielä tulisi mun eläessä kahvila. Nyt olen etsiskellyt uutta kahvilaa, ei oikein löydyn Kurvin veroista, olisi markkinarako jollekin.


October 11, 2005
Kylmäverisesti sinun
Filed under: Päiväkirja

Tämä on hieno kotimainen sarja. Tänään itkin suuria kyyneleitä pienen vauva-Iriksen puolesta. Hän ei syntynyt oikeaan aikaan ja paikkaan. Äiti tappoi hänet kun ei löytänyt oloaan helpottavaa huumetta. Isä, joka oli jo sitoutunut hoitoon, kärsi varmasti elämänsä pahimman kokemuksen. Addiktiot sumentavat arviointikyvyn, tärkeinkin hämärtyy. Jopa oman lapsen paras. Toivon kaikille addiktioista kärsiville hyvää hoitoa maassamme. Moni ihminen ansaitsee uuden mahdollisuuden. Hoidon pitäisi olla kokonaista ja tarpeeksi pitkäaikaista, mutta varsinkin vapaaehtoista. Jos ihminen ei halua parantua, hänen tulee jatkaa valitsemallaan linjalla. Kukaan ei silloin voi häntä auttaa. Ei kukaan, kuin hän itse. Ja minä uskallan sanoa, koska itse olen hakenut apua omiin ongelmiini. Ja saanut sitä sitoutumalla saamaani hoitoon. Kiitos auttajilleni.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

October 8, 2005
Nils ja teltta
Filed under: Päiväkirja

Nils G. käveli vapaana miehenä, ja mikä jottei, ei ollut tarvittavaa näyttöä. Minulla on aivan oma teoria sen oikeussaliin raahatun, hapertuneen teltan reikäisyydestä. Paikaltahan oli löydetty kondomi, ihme juttu, siellä päinhän ei yleensä ollut tapana harjoittaa suojattua seksiä telttabileissä. Joka tapauksessa, ne reiät, koska Nils G. ei todisteiden valossa selvästikään ollut tappanut yhtään ketään puukolla, tuli mieleeni, että Nils G, ainoa, joka jäi henkiin, heräsi aamulla illan juomingeista aiheutuneeseen panetukseen ja armottomaan kusihätään. Hän syöksähti teltasta lähimpään puskaan ja rakon paine helpotti, mutta toinen paine jäi. Yksinkertaisesti, epäilen, että Nils G. n…i ne reiät siiheen telttaan ja fiksuna nuorena muisti suojautua kumilla.

Toivon, että antaisivat jo nyt tuon jutun olla, muuten on pakko lähteä esittämään tämä uusi teoria medialle. Kuvitelkaa lööpit: SURMATELTAN REIÄT VIILLETTY PENIKSELLÄ ?

Miten perverssi minä oikein olen oikeasti, kysyn vaan. Terveisiä Nilsille, puhdas omatunto on paras pään alunen, eli minä en todellakaan tuomitse syyttömiä, kirjoitinpahan vain sensaation nälkäisen median antamasta näkökulmasta. Joten nuku yösi rauhassa, jos kaikki on hyvin kohdallasi.

……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

Idoli-Ibi
Filed under: Päiväkirja

Katselin Idols-osallistuja Ibi Loven esiintymistä Ruben&Joonas-showssa. Miten minusta näytti, että tuo ihminen oli nauttinut muutakin, kuin kevytkokista. Esitykset itse kilpailuissa antoivat minulle hänestä tietyn kuvan. Katri-Helenan laulujen tavalla tuuli esitystä kuljetti minne sattui, suonissa virtasi rokkari-esikuviensa veri kaikkine mausteineen. Toivon hänelle kaikkea parasta, mutta ennen kaikkea, harjoittelua taiteen vaativalla alalla. Nöyryys rulettaa aina. Onnea matkaan.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

October 7, 2005
Kerran tähtiä- aina uutisia
Filed under: Päiväkirja

Nykäsen Matti oli sitten televisiossa tänään selvittämässä luottojournalistinsa kanssa syntyneitä lööppejä. Mervi oli katsomossa kasvot kovin soman tummasti punehtuneina. Ilosta kai. Matti oli söpösti huppelissa ja juttu kulki, keikka odotti ja varmaan yleisö sai tahtomansa myöhemmin. Luottojournalisti oli nähnyt Matin syvimpään olemukseen jo 11 vuoden ajan ja pystyi siksi, täysin epäitsekkäästi tietysti, kirjoittamaan Matista kirjan. Hassua, että sattumalta kirjan julkaisu ajoittui juuri näihin vankilasta pääsyn hetkiin, miten se se elämä aina järjestääkin asioita. Toimittajalle sopiviksi. Varmaankin ihan sattumaa, senhän arvaa, sattuma aina astuu peliin lehden toimituksessa. Mattia ja toimittajaa katsellessa tulvivat mieleeni monet hienot ihmiset, jotka tekivät aikoinaan hienoja tekoja ja tapasivat hekin jossain vaiheessa toimittajia. Saattoivat toki etsiäkin toimittajia, varsinkin valomerkin lähestyessä tai vuokran maksun aikaan. Tiedä häntä.

Laulava lihapulla, Olavi Virta, tuo kultakurkkuinen tangon taitaja, eksyi lopulta esikaraokebaareihin, juomaa oli ei laulua. Hänestä sai lukea ajan lehdistä rappiolle vajoamisen tarinoita. Kaikista jutuista tuli ainakin juomarahat. Olavi, ansaitsit edes viskin.

Rauli “Badding” Somerjoki oli kansan ujo suosikki ja lehdet ajoivat häntä ja hänen traagista tarinaansa takaa, kunnes lopulta sen saivat.

Ja Irwin, voi kaikkea kultaa ja palatsia ja sen jälkeen Ryysyrantaa, lehdistä luin kaiken sen ja myös kuinka Jamppa Tuominen oli elämänsä lopussa paossa ulkomailla tai kuinka Armi Aavikon kävi.

Poikkeus tavallaan oli keihäänheittoa ja sydämeen laulamista harrastavan, karismaattisen kansanmiehen Tapio Rautavaaran tarina. Keikkapalkkioihin tuopin jäljet kuuluivat kyllä hänelläkin. Hienosti upea kansan syvien tuntojen tulkki jostain syystä väisti pahimmat lööpit, mutta viimeisestä uimareissusta saatiin sentään jotain aikaiseksi. Sulosilmä naistenmies, näyttelijänä lahjakas ja karismansa puolesta eräs maamme ykkösiä Tauno Palo istui kantapaikoissaan juoden kantajuomaansa. Ja naiset pyörtyilivät, enkä ihmettele. Itsekin kohtasin tämän lumon elämässäni. Huonollakin puolella pahaa tapaansa hän osasi olla hurmaava ja kiinnostava persoona. Jostain syystä häntä Rautavaaran lailla kunnioitettiin uran varjopuolella lehtien riepottelulta..

Kerran he olivat tähtiä, aina he ovat uutisia. Eivätkä kaikki uutiset ole hyviä, tai lehdille ilmaisia.Tai lukijoille. Mutta kaikkein vähiten entisille tähdille. He maksavat kovimman hinnan.

…………………………………………………………………………………………………………
Comments (0)

Tavallisia aamuja
Filed under: Päiväkirja

Aamu on täynnä rutiineja, jota yleensä menevät silmät puoliummessa, mutta tänä aamuna pysähdyin ajattelemaan kaikkea tuota, varsinkin järjestystä. Sängystä on suoraan mentävä Hotelli Helpotukseen. Keittiön aamutoimet on aina suoritettava samassa järjestyksessä. Kissalle ruoka, vesi kiehumaan, lääkkeet, murukahvi kuppiin, kiehuva vesi päälle, kuppi eteisen piirongin päälle, postin tarkastus. Jos yrittää tehdä jotain eri tavalla, on pallo äkkiä hukassa ja tulee hassu tunne, ettei saa mistään kiinni. Kyllä tuo taitaa turvallisuuteen liittyä, rutiinit ja niiden orjallinen noudattaminen. Minusta on tullut tylsä, keski-ikäinen ihminen, joka ei kohta enää voi viettää yötä missään muualla, kuin omassa kotonaan. Mitä sitten, vaikka näin olisikin.

Nuoruus ja hulluus on elettyä ja kyllä minä tosi ison korren pähkäpuoliseen elämäntapaan aikoinani kannoin. Nykyään on ihanaa aamuisin silmät avatessaan nähdä oman makuuhuoneen tutut seinät ja raidallisen kissan maukuva suu. Nuoruudesta muistuu muutama herääminen, joita en haluaisi uudelleen elää. Erään kerran säpsähdin hereille kovalta lattialta, oli jäätävän kylmää ja joku vieras mies sytytti kaasulieden kaikkiin levyihin liekit. Olimme viettäneet yön siirtolapuutarhamökissä, joulukuussa. Sieltä oli sitä paitsi järjettömän pitkä kävelymatka pysäkille, kun oli mentävä töihin. Toisella kertaa avasin silmäni narisevalla tekonahkasohvalla ja kasvojeni edessä olivat tekohampaat. Sulhasehdokas, joka kuorsasi selkäni takana, oli tiputtanut ne jossain vaiheessa yötä. Hiivin varovasti keittiöön hakemaan käsilaukkuani, mutta siellä oli tapahtunut vesivahinko ja laukkuni sisältöineen ui vedessä. Sitten oli tämä Norman Bates. Heräsin pienessä huoneessa ja Norman käski minun viettää siellä neljä tuntia hiiren hiljaa, koska hänen äitinsä lähtisi kaupungille vasta silloin. Minä lähdin heti, kun Norman oli poistunut paikalta. Äidille sanoin huomenta.

Ei, ei ole ikävä noita aamuja. Olen tylsä ja keski-ikäinen ja ylpeä siitä.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

October 3, 2005
Minäkelpoinen
Filed under: Päiväkirja

Jos minulle sanotaan, etten välttämättä ole yhteiskuntakelpoinen, saatan herätä miettimään, onko yhteiskunta sitten minäkelpoinen.

Jos minulle toistuvasti muistutetaan nöyränä olemisen tärkeyttä, saatan herätä miettimään koko elämäni tärkeyttä.

Jos minulle sanotaan, että minulla ei ole oikeutta ajatella toisin, saattavat silmäni aueta ja alan ajatella toisin.

Jos minut määrätään tietylle polulle silmät ja korvat peitettyinä, saattaa nenäni alkaa ohjata minua raikkaampaa ilmaa kohden.
Comments (0)

Addiktioita ja maniaa
Filed under: Päiväkirja

Meinasi kadota postit täältä, mutta tulivat sitten takaisin. Vähän olen kiintynyt tähän päiväkirjaani, tuntui ihan teiniltä, etsii päiväkirjaansa, joka on solahtanut vuoteen ja seinän viereen. Sydän löi tiuhaan, ei kai kukaan ole vienyt ja lukenut. Itse olin oman lapsen päiväkirjojen suhteen ehdottoman tiukka, en, vaikka olisi ollut avoimena pöydällä, koskaan vilkaissutkaan, heitin vain jotain peitoksi ja menin pois. Mutta se olikin yksityinen päiväkirja, tämä on aika julkinen. Katoamisen pelästykseen liittyy enemmänkin addiktio ja siitä johtuva panikointi, mitä, mä en saa sitä esille, mä en saa kirjoittaa !!

Minulla on ylikehittynyt koukuttumisvietti. Aina ollut, niin kauan kuin vain muistan. Tässä muutamia, osin ihan luovan kuuloisia, saattoivat olla osin myös manioita, mutta itse muistan, että halusin jossain vaiheessa lopettaa, enkä pystynyt, siksi pidän niitä koukkuun jäämisinä.

Keräsin tyhjiä tulitikkulaatikkoja, siinä ei mitään, mutta jäin koukkuun, kun tikkuaskin toinen puoli piti olla raapaisematon. Syöksähtelin lopulta ihmisten kimppuun, kun kyttäsin uusia askeja, ja he lupauksista huolimatta aikoivat raapia puhdasta kylkeä. Annoin jopa käytettyjä päällisiä puhtaan tilalle. Kyllä mua ihmeteltiin, olin 15-16 v.

Maalasin vesiväreillä melkein 2 kuukautta yhtä vampyyrikuvaa neljästä A3:n piirustuspaperista. Illat myöhään yöhön värkkäsin, ja aamulla ennen töihin menoa saatoin vielä ottaa vesivärit esiin. Olin 18 v.

Tupakka ja alkoholi, heti koukussa 15 v alkaen.

Yhden yön suhteet 16 v alkaen, ärsytti, jos joku jäi hengailemaan ja soittelemaan.

Baarit valomerkkiin asti, ehdottomasti ja niissä lisäksi jukeboksiin rahan syytäminen, CCR:n Who stopped the Rainin hain joka baarista ja soitin 5-6 kertaa peräkanaa, kunnes joku tuli laittamaan muuta.

Työntekoon liittyvät. Yötkin mietin kaikkia suunnitelmia ja tilastoja. Ylityöt tulivat oheistuotteina, en vain pystynyt lähtemään pois. Lomakepohjat, niitä suunnittelin, välillä rutiinit kärsivät. Järjettömien projektien läpivieminen, mitä mahdottomampi kasa toistenkin hylkäämiä kasoja, sen suuremmalla innolla väänsin valmista, mieluimmin vielä ainakin puolen vuoden kasa kerrallaan. Jos laskutus oli myöhässä saatoin laskuttaa ja pistää 400 laskua postiin saman päivän aikana.

Eka tietokone vuonna 1978, sillä kaikki viikonloput ja yöt näpyttelin 10-tuhatrivisiä basiceja, tein omia ohjelmia ja grafiikan ja musiikin yhdistelmiä.

Tietokonepeli Drachen Mah Jong . Pelasin Atarilla 5 vuotta joka päivä ja viikonloppuisin useita tunteja putkeen, olin Skandinavian 3. paras tuloksella 28 sekuntia kaikki 144 nappulaa pois ruudulta, mökillekin piti ottaa kannettava.

Internet. Eka nettiyhteys siinä – 93, ei ihan tarkkaa muistoa. Modeemin varassa istuin chateissa 7-8 tunnin jaksoja, ulkomaiden chateissa meni joskus perjantai-illasta lauantaiaamuun, kotimaan chateissa sitten joka päivä ja kaikki viikonloput. Laajakaistan myötä tulivat kotisivut ja niiden suunnittelu, 14 tuntia päivässä meni helposti, kahvia vain väliin ja jatkui, eikä valmista tullut. Minulla on ollut yhtäaikaisesti jopa 4 kotisivua. Jossain vaiheessa oli vuoden jakso 24h sähköpostiyhteyksiä, nukuin sohvalla kone auki ja kun ääni pärähti, kirjoittamaan. Oli deitti-ilmoitukset, joskus 3 erilaista yhtäaikaa, kirjoittelin vastaajien kanssa viikkotolkulla ja lopetin suhteet yleensä netitse. Ja juuri, kun aloin päästä nettikoukusta, tulivat blogit. Niitä on ollut yhtäaikaisesti jopa 6 erilaista, aamulla ylös ja neljältä ip ulos. Nyttemmin olen saanut rajat kuntoon ja jää aikaa muullekin elämälle. Kotisivuihin ja blogeihin liittyy eräs vieläkin pursuava addiktio, ulkoasun muuttaminen. Hillitöntä, nykyäänkin vielä muuttelen ja katsastelen, mutta tämän päiväkirjan ulkoasu on tallessa omissa tiedostoissa, joten sieltä löytyy takaisin.

Yksi on vielä mainittava, musiikki. Kun esim. aloin kuunnella Eminemiä, kuuntelin sitä nelisen kuukautta, samaa CD:tä korvalapuista melkein päivittäin, en mitään muuta. Sitten tuli dance, kuuntelin yhtä tuplaCD:tä alusta loppuun, en lopulta osannut tehdä mitään ilman, että se soi korvissa. Monien muidenkin yksittäisten musiikkien kanssa on käynyt sama. Kerran kuuntelin 2 viikkoa pelkkää Sadetanssin Kultainen lusikka-biisiä. Tällä hetkellä ei onneksi ole koukkumusiikkia, saan kuunnella kaikenlaista.

Siinä nyt vain muutamia. Kaikkeen jään ja olen jäänyt koukkuun. Laihdutukseen, hiusten värjäämiseen, sieniretkiin, pyöräilyyn, ruokalajeihin, tv-ohjelmiin jne..

Addiktioiden paha puoli on, että kun koukku irtoaa, ei juuri koskaan palaa potalle, lopahtaa kokonaan tai ainakin useiksi vuosiksi. Hyvätkin asiat siis jäävät tekemättä, jos olen jäänyt niihin joskus koukkuun. Kirjoittaminenkin piti oikein kaivaa tikulla esiin, kun olin 2003 kirjoittanut ihan sikana, 2004 oli sitten 3-4 kk ihan kuollutta, ei sanakaan. Onneksi sen sain pakottamalla palaamaan.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

Kauppaketk..jut
Filed under: Päiväkirja

Lähiympäristöni kauppojen omistuspohja muuttui helpommaksi hallita. Ketjun omistajalle. HOK:n omistaa nyt kaikki kaupat täälläpäin. Tehdäänpä pieni kiertoajelu lähikauppoihin. Tässä kaikki kaupat viiden kilometrin säteellä kotoani:Alepa, S-Market, Spar, Alepa, Spar ja S-Market. Ei tule turhaa kilpailua. Palvelu varmastikin paranee.

Eilen marketin kalatiskillä pariskunta kyseli tietyn kalavalmisteen ottamista kaupan valikoimaan. Kalarouva selittämään, että ketju päättää, mitkä tuotteet ovat kaikkien, ketjuun kuuluvien kauppojen valikoimissa. Kaupat saavat kyllä tehdä valintoja ketjun asettamasta listasta, ottaa tai olla ottamatta valikoimiinsa. Mitään sellaista pakkoa ei HOK-ketjulla ole, että kaikista kaupoista löytyisi samat tuotteet. Lähikaupassani sen olen huomannut erinomaisen hyvin. Erityisesti suosimani Xtra- tuotteet ovat niukasti edustettuina, köyhä matkustakoon muihin ketjun marketteihin keräilemään tarvitsemansa tuotteet, yhden sieltä, toisen täältä. Lähikauppias on sitä paitsi kehittänyt hauskan tavan piilotella halpatuotteet alahyllyjen takaseinään, mutta vanhana kettuna osaan ne sieltä kaivella, pakastekaapilla tarvitsen kyllä jakkaran avuksi, sen verran piilossa ovat edullisemmat pakasteet. Tällä ketjun kauppiaille antamalla valinnan vapaudella on siis korkeintaan asiakasta juoksuttava vapaus. Ei tarvitse olla tuotetakuuta ja asiakas on aina väärässä kaupassa.

No tämä pariskunta siinä kalatiskillä kuitenkin halusi tietää, että voisiko heidän haluamansa tuotteen saada siihen ketjun listaan asiakaspalautteen kautta. Kalarouva selitti, että ei se varmasti ole mahdollista, silloin ketju joutuisi hankkimaan tuotteen kaikkien kauppojensa ulottuville. Minua alkoi jonossa naurattaa ja sanoin pariskunnalle, että se tarkoittaisi sitä, että asiakkaan pitäisi silloin sitoutua käymään joka ikisessä ketjun kaupassa ostamassa tuotetta. Naurettiin siinä makoisasti, mutta kalarouva, joka on tietysti vain palkattu työntekijä, eikä näin ollen syyllinen ketjun ratkaisuihin, halusi vielä jatkaa selitystä valikoimista. Että ei valikoima voi olla liian laaja, ketjun olisi vaikea hallita sellaista. Koska kieleni ei pysynyt kurissa, huomasin sanovani ääneen, että kuulostaa ihan askeleelta kohti vanhaa Venäjän mallia, kun ostetaan leipä, ostetaan leipä, jos leipää sattuu olemaan.

Rako tähän ketjumonopoliin kaupunginosassani tulee Saksasta, Lidl rakentaa uuden myymälän. Lidl on osin myös tukemassa suomalaista työtä pitämällä suomalaisia alihankkijoita, joten houkuttelevaa on pikkukukkaron käyttäjälle.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

Kesä häkissä
Filed under: Päiväkirja

Tuntui hyvältä tänään, kun uskalsin ja yleensä sain lähdettyä ulkoilemaan tänään. Eikä edes ollut mitään päämäärää, kunhan kuljeksin. Istahdin polun varteen penkille ja aurinko paistoi lämpimästi käsivarsiin ja kasvoihin. Tuoksut olivat mahtavat ja moninaiset. Pienen pieniä itikoita kävi puremassa mun jalat paukuroille ikävästi nipistellen. Kukat olivat kasvaneet kaikkiin talven kaljuihin paikkoihin ja pieni tuuli toi mukanaan vanhoja muistoja ja iloisia kesiä. Tuntui samalla sekä mahtavalta, että haikealta. Kesä on ikään kuin ollut viime vuodesta asti suljettu minulta, kun olen vain taistellut ja taistellut itseni kanssa. Olen sulkenut kesän ulos ympyrästäni ja vaeltanut nalkuttavan sairauden edellä kaikki ikkunat suljettuina ympyrää, kuin kettu häkissä. Vapaus on ihan siinä, mutta häkki estää ulospääsyn. Muistissa on monenlaiset luonnon helmassa tapahtuneet kauniit ja iloiset asiat. Lapsen uimaan opettelu, telttaretket ( TAAS se teltta), rantakallion lämmin kosketus iltahämärissä, laineiden liplatus laituria vasten, kesäsauna ja palavien puiden tuoma ihana savun tuoksu, nariseva mökin lattia, Pihliksen sika hyvät munkit ja aamuöinen kaste ja niityn päällä leijuva usva juhlista kotiin palatessa.

Nyt on kaikki elämän vaihtelevat tunnelmat vaihtuneet pään sisällä vaihtuviin tunnelmiin. Ja täytyy opetella uudestaan, ei vaan uudella tavalla nauttimaan elämän kaikista iloista. Uudella tavalla siis niin, että osaa säädellä sairauden hyökkäyksiä ja aivojen tyhjennysretkiä. Että osaa ottaa oman osansa elämästään, eikä anna taudin viedä parhaita paloja. Tänään kävin ottamassa yhden sellaisen palan, kun istuin sillä penkillä ja näin vielä perhosia hiekkatiellä lepattavin siivin nauttimassa päivän lämmöstä. Olisin halunnut käydä pitkäkseni siihen kuuntelemaan ja haistelemaan.

En ole enää pitkään aikaan osannut kaivata tai ikävöidä niitä kaikkia ihmisiä, jotka olen luotani pois työntänyt, kaikesta on liikaa aikaa ja loukkaukseni ovat olleet niin suuria, että ymmärrän nyt senkin, miksi minuun ei ole kukaan jaksanut pitää yhteyttä. Itsehän en ole pitänyt minkäänlaista yhteyttä erojemme jälkeen. Minä tarvitsen niin paljon omaa tilaa ympärilleni. Sitä paitsi, kun olen yksin, en voi loukata muita ihmisiä. Enoni on sanonut näin jo kymmeniä vuosia sitten. Sellainen Lonely Cowboy hänkin. Äidin kanssa juuri löysimme tänään tuon vanhan sanonnan, jota eno hoki. Kytkee kyllä kaksisuuntaiseen muutkin tekoset.

Jonain päivänä olisi hienoa kirjoittaa sukumme tarina niin, että itse olisin sen tarinan alku ja loppu. Mahdanko siihen ryhtyä ? Olen usein sitä ajatellut ja joitain riipustuksia vahakantisessa vihossa jo onkin. En vain ole kovin hyvä pitkän tarinan kirjoittaja. Lyhyet ja ydinmehukkaat kirjoittelut sopii paremmin pintaan. Kerran suunnittelin, että puhuisin sitä tarinaa nauhalle ja kirjoittaisin kuuntelusta. Ikään kuin haastattelisin itseäni kirjaa varten. Mitä ihmeen KIRJAA ??? No huh-huh taas kuulostaa kovin hienoilta ideoilta. Mutta en sitä nyt poiskaan heitä mielestäni, muhikoon siellä. Siis suunnittelen. Tänään en vieläkään saanut sitä velkojille tarkoitettua kirjettä alulle. Laskut ja huomautukset ovat tuossa ikkunalaudalla muovitaskussa, mutta ei oikein toimi, kun ei ole mitään pakkoaikarajaa.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

Kuorta kaikki
Filed under: Päiväkirja

Pitääkö minun puhua sairaudestani, enkö voisi vain elää elämääni ja pitää sairautta osana elämääni ? Siinä kysymys, joka pohdituttaa. Olen useasti kai sanonut, että tämä päiväkirja on nykyään se, joka pitää minut pinnalla ja jopa estää pahimpia tuhoja. Ennen tätä päiväkirjaa pidin ihan tavallista päiväkirjaa, kynä vain sauhusi, kun annoin kaiken purkautua sisimmästäni. Sellainen onni minulla on, että olen aina pystynyt kirjoittamaan pahaa pois. Ei se minua ole pelastanut, mutta saanut minut heräämään uuteen aamuun ja jatkamaan. 9-vuotiaasta saakka olen tehnyt niin. Lainaan tähän myöhemmin vielä pikku-Katilin mietteitä ja purkausta.

Jos en olisi sairas, kirjoittaisin muuta pahaa pois, stressiä, ilkeitä ihmisiä, rahavaikeuksia. Näin tekisin. Tässä päiväkirjassa olen, kuten aina olen tehnyt, myös hakenut perspektiiviä tähän minulle kuitenkin uuteen sairauteen. Hakenut tietoja, tehnyt havaintoja muiden saman asian kanssa painiskelevien muistiinpanoista. Jos minulla olisi AIDS, tekisin samalla tavalla. Masentuisin toki sairastumisestani, mutta selviytymiseen kuuluisi ehdottomasti asioista kiinnostuminen, selville ottaminen.

Toisilta ihmisiltä voimme oppia paljon. Ihmisten menneisyydessä tehdyt virheet ovat sivuja oppikirjan kansien välissä.

En elä tässä sairaudessa, elän tämän sairauden kanssa. En kilpaile toisten kanssa kurjuudessa tai sankaritarinoissa. Olen jo kauan aikaa sitten ymmärtänyt, että tämän kanssa eläminen ei ole kenenkään muun vastuulla tai kenestäkään muusta riippuvainen asia. Teen kyllä hyökkäyksiä palavasilmäisesti hoitojärjestelmän heikkouksia ja lääketeollisuuden vastuutonta laitaa vastaan, mutta sellainen toiminta on vain sivuvaikutusta, eikä etsi vastausta omaan tilanteeseeni. Hoitosuunnitelmani, heti kun sellaisen saan, on riippumaton arvostelustani, en siis koe, että sairauteni on arvostelun kohteiden syytä.

Luin eilen kirjoittamaani päiväkirjamerkintää, metsäkävelystä ja historian pohdinnasta. Tiedän itse tarkoin kuinka hentoisesti pysyn tällä hetkellä kiinni realiteeteissa. Ihannoin tavallista elämää pullan tuoksuineen, mutta ehkäpä en ikinä edes halua päästä sinne, kuin käymään. Ehkei se auvoisa mussutuselämä kiikkustuoleineen koskaan ole ollut minua varten. Ja suurin haasteeni onkin sovittaa kaksisuuntainen ja boheemielämä yhteen, ilman että suistuilen käyttämään ajatuksen laajentajia liiallisuuksiin asti. Elikäs etsimään taidetta Hendrixin ja Joplinin jalan jäljissä, kaikesta olen valmis jo luopumaan, mutta en tästä vielä. Taistelen siis.

Nämä pari päivää ovat näköjään olleet aikalailla pelkkää kuorta, mieli odottaa rahaa ylihuomenna ja……

Tässä otteita pikku-Katilin päiväkirjasta, ehkä tämä kertoo ainakin sen, ettei nykyinen päiväkirjani ole mikään uusi keksintö. Muistiinpano on kirjattu 3.8.1967, jolloin olin 13-vuotias:

“Olen masentunut. Tunnen itseni kaikkeen pahaan (en missään nimessä mihinkään hyvään) syylliseksi.”
“Syntyi riita joka oli mun syytäni. Yöllä (mä kyllä kuulin sen) isi ja äiti keskustelivat isi sanoi että mä olen koko ajan vaan äitin kimpussa. Äiti sano mulle blääää.TUNNEN ITSENI SYYPÄÄKSI KAIKKEEN PAHAAN MAAN PÄÄLLÄ JA OLEN MEIDÄN PERHEEN PAHAHENKI.”

Että terapiaa on ollut kirjoittaminen aiemminkin.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

Liikaa aivoja ?
Filed under: Päiväkirja

Tässä pohdin tuota tutkimusta, joka yrittää osoittaa, että bipoilla on harmaata aivoainesta enemmän kuin ei-bipoilla. Eli onko minulla liikaa aivoja ?

Sehän tietysti natsaisi.

Eli jos on liikaa aivoja, on liikaa ajatuksia. Se selvittäisi myös, tuosta jatkoksi, miksi niin moni kuuluisuus on paljastunut bipolääriksi. Viittaan kuuluisia bipoläärejä listoihin netissä. Jos on enemmän aivoja, on enemmän luovuutta ja visioita.

MUTTA

Jos on liikaa aivoja, on pääkuoressa myös liikaa tungosta, eli hallintokeskus on ylikierroksilla ja propun palaessa sprinkleri ei toimi. Palo-ovet on auki ja homma leviää käsiin. Tai siis aivoihin. Tietokonemaailmassa voisi sanoa, että keyboard overflow tai browser too slow, please close programs/windows to continue , kun menee liian nopeesti ja on liikaa ohjelmia yhtäaikaisesti auki. Ja I get a connect failure message when I attempt to connect to my server, kun menee liian hitaasti, eikä saa yhteyttä itseensä.

Ja vielä, jos kerran on liikaa aivoja, eikö vaistoon perustuva pyrkimys (viittaan esim.raskaana olevan naisen himoon syödä tiettyjä omituisia asioita kalkin tai raudan saamiseksi, kuten savea pula-aikoina ja maksamakkaraa uudempina aikoina ) bipoläärillä olisi yrittää saada aivojen ylikasvu kuriin esimerkiksi juomalla viinaa, joka tuhoaa aivoja tehokkaasti. Tai syömällä punaisia kärpässieniä ja mitä muuta huumeita niitä onkaan. Kärppäreitä en itse ole kokeillut, enkä tahdokaan, mutta alkkkkkoholia kyllä …. YÄK.

Hmmh ajattelemisen (mitä se on ?) arvoista. Ja koska mielestäni (universumin kokoisessa nupissani) olen jo neurologian asiantuntija ;-) , suosittelen lisätutkimuksia aiheesta.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

Roskia markkinoinnin silmissä
Filed under: Päiväkirja

Joopa joo, olinpa käymässä apteekissa kaupungilla. Kyselin apteekin tytöltä, että auttaisikohan sellainen kaliumsitraattivalmiste tähän nyt jo laajemmallekin levinneeseen vesipöhöön :) . Tyttö katsoi mun koipia ja sanoi kauhistuneen näköisenä, että mun pitäisi kyllä ensitilassa mennä lekuriin näyttämään ja hakemaan kunnon lääkettä. Minä sitten soittelin päivystykseen, jossa oli kuulemma n. 6-7 h jono. Rahaa ei tilillä ole kuin tarkkaan laskettu summa per päivä sairaspäivärahaan saakka, mutta tytön sanoista minuun iski paniikki. Sydänvaivaa en enää tähän muiden lisäksi tahdo ! No kurvasin puhelin korvassa yksityiselle päivystävälle. En saanut ketään mesenaattia kiinni, mutta päätin heittäytyä, terveys ennen kaikkea. Mitäs olin vetkutellut asian kanssa. Viime yönä nimittäin heräsin vähän väliä siihen, että sydän löi tyhjää. Ilkeältä tuntui silti ja huh, kun kuulin sen apteekin tytön hätistävän minua, oli pakko mennä heti.

No köyhät kasvakoot hämähäkinseittiä julkisilla terveysasemilla, yksityisellä odotusaika oli 1,5 minuuttia ja lekuri oli niin hymysuinen. Hän tunsi kaksisuuntaisen ja kuultuaan juttuni Zyprexasta, alkoi heti suositella Risperdalia. Kiva kiva, oikein ä..ä r e t t ö m ä n kiva. Kun muistin Risperdalista nähneeni niitä samoja kanteita, kuin Zyprexastakin, sanoin ettei se käy. No hänpä sitten kirjoittaa Seroquelia ja minä sanoin, että selvä. Olihan se lääke ainoastaan manian huippuja tasaamaan. En ottanut sitä apteekista, muutenkin tili tyhjä melkein, (sain kyllä lainaa) vaan päätin tulla ensin tutkimaan, mitä Seroquelista sitten kirjoitellaan.

Ja täällä ne kaikki kököttävät, Zyprexa, Risperdal ja Seroquel.

Eikä tuo LAWSUIT varmaankaan tarkoita lakipukua ;-)

Nyt on tilanne se, että alkaa tuntua pikku hiljaa siltä, että olemme hiukan suurempien yhtiöiden, kuin Puutorin Nakkikioski välttämättömiä kuluttajia, joiden sisuksiin nakataan koemielessä hiukan “sinnepäin” pillereitä. Joita sitten mainostetaan miljoonilla lääkäreille ympäri maailmaa. Eikä lääketehtaan kuulakärkikynä enää ole mikään juttu, seminaaria pukkaa, koulutusta ja ollaan sitä vakuutuskuvioissakin kovasti mukana.

Jotain hyvääkin tuohtuneena kirjoitellessa sattui silmiin, Healthy Skepticismin aika mielenkiintoiset sivut, laitan linkkeihin. Lainasin sieltä kohdan artikkelista nro 200,
Making Drugs,Shaping the Rules, kas tässä:

“The Texas guidelines advise doctors to choose Risperdal or one of four other new antipsychotics – Zyprexa from Eli Lilly, Seroquel from AstraZeneca, Geodon from Pfizer or Abilify from Bristol-Myers Squibb – unless they can explain in writing why an older drug would be better. If a patient does poorly on the first medication, doctors at state hospitals and mental health clinics are advised to try another of the new drugs next. Texas officials said such guidelines were simply a road map for doctors, who can explain to the state on written forms why they are not prescribing a recommended drug.”

Intressanttia, quite intressanttia.

Joka tapauksessa lekuri siis innokkaana kirjoitti Seroquel-reseptin, printtasi sen ja meikäläinen katsoi H.Moilasena ja loihen lausumaan : – mitenkäs sitten nämä turvotukset ? lekuri vilkaisee kinttuja ja kirjoittaa nesteenpoistoreseptin hivenen “no tämä nyt ei ole niin tärkeää-näköisenä” , vaikka se olikin minun ainoa asiani hänelle, . Syy hänen ilmeeseensä selvisi apteekissa, lääke maksoi vaivaiset 4,04. Huomasin apteekin penkillä, että siihen reseptiin oli, ilman pyyntöäni, kirjoitettu vielä jotain voidetta, arvatenkin oikean tehtaan ja kas vain 8,3 mrd liikevaihtofirmahan se siinä. Kun taas tämä halpa, mitätön diureetti olikin suomalaisen lääkeyhtiön, Orion Pharman. Ei jotenkaan tunnu ihmeeltä, ettei se 53,84 maksanut lekuri kovasti innostunut suosimaan halpaa. Kyllähän asia selvästi pullajalkaperspektiivistä näyttää siltä, että lääkärit ovat osa suurta markkinointilohikäärmettä, joka potilaan kulmakarvoja poltellen syöksee pillereiden nimet ulkomuistista, joskus vähän ennen, kuin potilas on edes sanonut, mikä häntä vaivaa.

Mutta me voimme tehdä jotain, me potilaat, roska markkinoinnin silmässä.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

Ryhmässä
Filed under: Päiväkirja

Tänään pohdimme terapiassa ryhmän rakennetta. Miten monenlaista eri ihmistyyppiä on ryhmissä ja kuinka kaikki ovat yhtä lailla tärkeitä. Itse kuulun ryhmässä tasapainottajien joukkoon. Luontainen taipumukseni on pyrkiä saamaan kaikkien äänet kuuluville ja samalla yrittää pitää suuna päänä kukkoilevat besserwisserit maan tasalla, saada heidät ymmärtämään, että he eivät ole yhtä kuin koko ryhmä. Ryhmissä eri tyypit ärsyttävät toisiaan, se on luonnon laki. Minua ärsyttävät päällejyrääjät, jotka tietävät hiljaisten pysyvän hiljaisena, mitä kovemmalla äänellä he itse asiansa esittävät. He myös tietävät, että ilman tasapainottajaa ryhmässä, he saavat päätöksensä läpi, he eivät piittaa jälkipuheista, koska ne eivät vaikuta tehtyihin päätöksiin. Minä luonnollisesti ärsytän besserwissereitä, he eivät saa minua pysymään hiljaisena ja minä sotken heidän yksipuolisesti tekemänsä ryhmäpäätöksen syntymisen keskeytyksilläni. Mutta minä ärsytän myös sitä osaa hiljaisista, joka ei halua osallistua julkisiin ryhmäpäätöksiin, vaan haluaa ainaisesti pysyä taustalla jälkipuhetasolla.

Ryhmäpäätöksen yksimielisesti on viime päivinä jälleen päättänyt tehdä muutama suomalainen työnantaja, näistä viimeisin, Finnet, aloittaa YT-neuvottelut. Tämä merkitsee surua monessa kodissa, huolta toimeentulosta ja tulevaisuudesta. Ikävä asia on, että aina, kun tulee lisää työttömiä, työtä tuntuvat tarjoavan yhä huonompaa palkkaa ja työoloja tarjoavat työpaikat. Tämä on toivottavasti vain mörkö omassa päässäni. Olen hyvin läheltä seurannut näiden suurten ( ja yhä suuremmaksi kasvavien) ketjujen tarjoamien työpaikkojen työoloja ja todennut ne melko arveluttavaksi.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

October 3, 2005
Seksillä rakkautta ?
Filed under: Päiväkirja

Yksinäisyys on nykyelämän vitsaus. Toki se on ollut elämässä mukana hieman pidemmän aikaakin, jos katsoo historian kirjoituksiin. Tänään yksinäisyys on sairaus, johon sairastuneet pelkäävät Kainin merkkinsä näkymistä ja ovat siitä syystä ryhtyneet moninaisiin toimenpiteisiin yksinäisyytensä peittämiseksi. Pohjimmiltaan ihminen etsii aina onnea, se on tärkeä ehto olemassaolollemme. Useimmille onni merkitsee samaa kuin rakkaus. Tässä onnen etsinnän viidakossa ihmispoloinen on kuitenkin seonnut ja rakkauden syntyminen on vaivihkaa vaihtumassa seksin eri asteisiin. Uusi ihmiskontakti mitataankin liian usein seksimittarilla ja osapuolet jäävät ilman rakkaussuhteen tuomaa täyttymystä. Yksinäisten armeija kutsuu toisiaan mitä kinkeimmin seksitoivein. Tuntuu. ettei kukaan edes pidä asiaa kummallisena, tämähän on nykyaikaa. Tulee väkisinkin mieleen, että ihmissuhteista on tehty kulutushyödyke, jota, kuten monta muutakin tuotetta, myydään seksillä.

Parisuhteet eivät ole muodissa, koska niin moni ihminen on alkanut pitää vapauttaan ja itsenäisyyttään uhattuna sitoutuessaan toiseen ihmiseen. Ajatus on nurinkurinen, koska välttelemällä sitoutumista ihminen itse asiassa tuomitsee itsensä toiseen vankilaan, yksinäisyyteen ja kaipuuseen. Yksinäisyys käsitetään nykyään liian usein seksin puutteeksi, vaikka juuri pelkän seksin harrastaminen yksinäisyyden torjumiseksi on melko paha myrkky. Se kasvattaa epävarmuutta ja masennusta yksinäisten ihmisten keskuudessa ja etäännyttää heidät entisestäänkin luonnollisen ihmissuhteen solmimistaidoista. Vielä ei kaikki toivo kuitenkaan ole mennyt, joka päivä rakastutaan, luodaan uusia, kestäviä ihmissuhteita, vannotaan rakkaudenvaloja ja nautitaan toisen ihmisen sisäisestä kauneudesta. Täytyy vain kääntää pois katseensa treffipalstojen sairaista viesteistä ja uskoa, että rakkaus on tuolla, odottaa ja avaa sylinsä. Pois siis kyynisyys, sen antamat mustat lasit pimentävät liikaa.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

Syyllisyys
Filed under: Päiväkirja

Tuli mieleen tuosta Empun jutusta, jonka otsikon vaihdoin hieman paremmaksi, että taidan tuntea syyllisyyttä noiden loppuvaiheiden osalta vieläkin. Siksi paljon juttuni painottui selvittämään Empun sairauden eri vaiheita ja varsinkin kaikkea, mitä hänen hyväkseen yritin tehdä. En siis vieläkään usko eläinlääkärin selvällä suomella ja ammattitaidon antamalla varmuudella lausuttuja sanoja, joilla hän selvitti minulle, että Emppu menehtyi vanhuuden mukanaan tuomiin vaivoihin.

Puhuimme eilen äitini kanssa syyllisyydestä, siitä että nainen varsinkin kantaa elämänsä ajan turhaakin syyllisyyttä mukanaan. Kun esimerkiksi aviomies pettää ja jättää kodin ja kaiken toisen naisen vuoksi, syyllisyyden taakan ottaa harteilleen petetty vaimo. Epäloogista toden totta. Kun joku läheinen menehtyy, syyllisyys kurkistaa järkytyksen jälkeen, silloin se on jossittelun pikkuveli. Mitä tein väärin tai jätin tekemättä, että näin pääsi käymään. Mitä jätin sanomatta rakkaani elämän aikana, mitkä olivat viimeiset sanani. Ja aina tuntuu löytyvän jokin seikka, josta voi kantaa syyllisyyttä. Tällaisessa läheisen menetykseen liittyvässä syyllisyydessä voi joskus olla positiivinenkin kaiku, kuinkakohan moni sairaiden läheisyhdistys tai muu sen kaltainen on perustettu syyllisyyttään karistavan ihmisen aloitteesta.

Työpaikoilla naisen tuntema syyllisyys saa aikaiseksi kummallisia kiharoita. Jos hän pärjää paremmin, kuin kanssasisarensa, alkaa hän helposti syyllisyyden tunnossaan tyhmentää itseään muiden naisten seurassa. Sama juttu pomojen suhteen, jos nainen päihittää pomonsa ammattitaidossa, hän usein leikkii sihteerikköä, puuhaa kahvinkeiton kanssa ja kyselee tahallaan tyhmiä. Nainen tuntee syyllisyyttä paremmuudestaan. Ja tästä minulla on kokemusta. Ne huonommin pärjäävät naiskollegat tuntevat tietysti myös syyllisyyttä ja alkaa mahdoton sirkus. Syntyy panetteluklikkejä ja johtajan miellyttämistä keinolla millä hyvänsä. Ja sitten pinnan alla kuohuu tosi synkästi, syyllisyyden tunteminen on antanut naiselle syyllistämisen aseen. Sillä ammutaan kovin panoksin ja pienen tähtäilyn jälkeen panetteluklikki löytää tähtäimeensä kuukauden syntipukiksi valitun, paremmin työnsä osaavan naistoverinsa. Rumaa jälkeä.

Lapsensa suhteen nainen, jos mahdollista, tuntee syvimmät syyllisyyden ajatuksensa. Kaikki kuhmut ja naarmut koetaan omaksi syyksi. Ja kun neuvola ja koulu alkavat suoltaa kehityskäyriä eri asioita koskien, jokainen viivan alitus on äidin syytä. Jos koulumenestykseen tulee ryppyjä, alkaa äiti etsiä syitä omasta toiminnastaan. Kun lapsi rakastuu ja luo ihmissuhteita, kaikki epäonnistumiset äiti käsittelee omassa sydämessään, millaisen mallin hän on lapselleen antanutkaan. Jopa lapsen tuskailu oman ulkonäkönsä kanssa kaatuu äidin syyllisyyskuormaan. Näitä voisi jatkaa, mutta eiköhän tuosta saa kuvan mistä kaikesta äiti tuntee syyllisyyttä lapsensa suhteen.

Tila, jossa syyllisyyttä ei tunnettaisi, ei ole normaali, mutta tila, jossa syyllisyyttä tunnetaan melkein mistä vaan, on epänormaali. Pitäisi olla syyllisyyskoulutusta naisille, että he voisivat jättää turhan taakan ja jatkaa matkaa varmoin askelin ja tuntevin mielin. Ilman turhaa syyllisyyttä.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

Tieto on valtaa
Filed under: Päiväkirja

Tieto on valtaa sanotaan. Mutta miten sen vallan käytän ? Muistanko juureni ja asetun omieni tueksi, puolustamaan yhteistä asiaa. Vai käykö niin, että valta sokaisee, pyyhkii juuret. Omat, nuo odottamaan jääneet, saisivat jäädä odottelemaan. Olisi toisiakin hienon tiedon hankkineita, mielenkiintoisempia haasteita älylleni. Kävisin tietojen taisteluun uusien vertaisteni kanssa ja menneisyyteni olisi vain enää kaukainen, lähinnä fyysinen osa kasvuani ihmisenä.

Kuvittelenpa hetkisen.

Tiedon tuoma viisaus on minut siis suloisesti sokaissut. Pelkkää kirkkautta on elämäni ylevä kulku. Jonain päivänä suuntaan askeleeni syntymäseuduilleni. Komeasti kalskahtelevat oppimani uudet sanat kotikyläni raitilla. Hiljaisina nimikirjoituksia pyydellen pokkuroivat entiset opettajani. Mutta mitä kummaa, kodeissaan nuo entiset, edelleen sivistymättömät ystäväni, onnellisina leikkiä viisauksistani laskevat, toistensa kanssa hörötellen nauravat, naapureidensa kanssa yhdessä aitaa rakentavat. Eikä minulla ole siellä enää kotia.

Siispä toivonkin elämäni jokaisena päivänä etsiväni nöyryyttä olla se viisas, joka tavoittelee viisautta ja aina tiedonjyväsen löytäessään, jakaa sen muiden kanssa. Ja käyttää saamaani tietoa tehdäkseni hyvää maailmassa, ei tuhlata tietojani vain vaihtamalla niitä toisiin tietoihin.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

Viha
Filed under: Päiväkirja

Viha on hankala ja ristiriitaisuuden harsossa elävä tunne. Jokaisessa ihmisessä on vihaa, se kuuluu peruselementteihin. Mutta homma alkaa kusta kintuille, kun vihan tunteminen, näyttäminen ja kohtaaminen on useimmiten kolminaamaista ja tukahduttavaa.

Vihaa ei saa näyttää, se on häpeällistä ja määräystä ei evästä juuri minkäänlainen selvitys, miksi vihaa ei saa näyttää. Lapsena usein tulee loukatuksi tai jopa kiusatuksi, mutta kun näyttää vihansa vääryyttä kohtaan, huomaakin kohta olevansa häpeäpaalussa, kiusaajan hymyillessä ylimielisesti aikuisten takana eli opimme, että kiusata saa, muttei puolustautua vihaisena. Alamme siis lukea merkkejä siitä, että kiusaamiseen on paras vastata kiusaamisella.

Aikuiset eivät opeta lapsille vihan hallintaa. Lapset näkevät vanhempiensa ilmaisevan vihaa kyllä, rajustikin joskus, kohdistui se sitten lapseen tai muuhun ympäristössä olevaan asiaan.
Lapsi on aikuisen vihan nähdessään aina pelokas. Viha on siis pelottavaa, katsoo sitten vierestä tai on kohteena. Mutta lapsi ei vastaa vihaan vihalla, vaan alistuu.

Kun saamme vihanpurkauksia, ei niiden hallintaan saada kasvatusta. Vihan purkamistahan todella pitäisi turvallisessa kodissa voida harjoitella niin kuin kävelemään oppimistakin. Kun opettelemme kävelemään, on terävät huonekalut pehmustettu ja alahyllyt tyhjennetty. Mutta vihaa emme voi opetella purkamaan. Se aiheuttaa toisissa ihmisissä hämmennystä ja usein puolustusreaktion. Tai vastavihaa.

Tuossa tuollaisia ryöppyjä aivoista, mutta tässä vielä lisää.

Kun minä aikani nielin oman ja muiden vihan, saamatta selville, miten sitä käsitellään, se alkoi hyökätä minua itseäni kohti. Ja iskee vieläkin. Eli, koska en tiennyt miten vihaa käsitellään, sain kontrolloimattomia vihakohtauksia, joita pelästyin todella pahasti. Ja pikku hiljaa käänsin noista vihanpurkauksista tulevat häpeäsignaalit itseäni kohti. Ja aloin rangaista itse itseäni. Viime vuosina olen paljon kelannut auki tätä viha-asiaa, voidakseni lakata tämän kauhun kierteen, aika homma kuitenkin, kelaa tässä nyt viiskyt vuotta vanhat vääristymät ojennukseen. Mutta pikku askelin etenen.

Olen miettinyt, että olisi myös voinut myös käydä niin, että vihani olisikin purkautunut minusta pois päin, kohdistunut muualle, kuin itseeni.

Täällä siis opetetaan kyllä käsittelemään monia tunteita, enemmän tai vähemmän, mutta vihaa ei opeteta käsittelemään. Sen edessä tunnemme avuttomuutta, koska vihan voima on suuri, pelokkuutta, koska viha ohjaa meitä, emmekä hallitse sitä.

Vihan hallinnan miettiminen on hyvä ajatus. Viha kuuluu elämään.

No johan oli ryöpsähdys sekavasti kirjoitettuja aivoituksia, mutten ole vihainen itselleni :)
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)

September 24, 2005
TicTacToe
Filed under: Päiväkirja

“Kun ihmisestä tehdään voiton tavoittelun huumassa kertakäyttötavaraa, ei pitäisi olla suuri yllätys, että ihminen selvitäkseen opettelee elämään kertakäyttöelämää.” Katilin miete päiväkirjasta 18.9.2004

Löysin tänä aamuna viime vuotisen päiväkirjani, muistattehan sellaisen, jossa on valkoisia sivuja ja johon kirjoitetaan kynällä.

“5.6.2004 : Mä en ikinä tiedä missä mä havahdun takasin elämääni. Mitä mä olen tehnyt ? Itselle. Muille. Yhtäkkiä mä vaan seison keskellä tuntematonta tilannetta ja ympäristö on vieras. Ihmiset on vieraita tai ei. vieraita, vaan tuttuja, jotka on ottaneet ihme ilmeen kasvoillen. Sellaisen pidättyvän. Ne on kohteliaita tai loukkaantuneita. Enkä mä tajuu miksi. Mä seison siinä niin yksn kun kukaan ei kosketa mua. Ja mä teen pieniä tehtäviä ja jatkan elämää. Kunnes taas seison yhtenä päivänä siinä ja ihmettelen. TicTacToe. Ei mitään hallintaa. Neuvoja satelee. Ja kaikesta olen samaa mieltä. Mutta silti taas olen siinä enkä tunne tilannetta. En tajua. TicTacToe. Oikee vai väärä rasti/nolla ? Ihan yhtä paljon mä pystyn suunnittelemaan mun elämää. Ja kun en ymmärrä haluan satuttaa itseäni, edes.”

Eipä ole tunne paljoa muuttunut TicTacToe, vieläkin tuntuu, että päätökset elämäni hallinnasta tehtäisiin jätkänsakissa tuntematonta vastaan.

Tänään on aamu parhaammasta päästä, ylös seitsemältä ja sänky on pedattu, luin aluelehden aamukahvilla ja katselin tarjoiuksia. Jääkaapissa on valmista kaalilaatikkoa ja pussissa perunoita, joita keitän lisukkeeksi. Eilen keksin korvikesuklaareseptin, jota tulee varmaan käytettyä tulevaisuudessa useinkin. Suklaahan on pelkkää rasvaa. Otin siirappia ja sekoitin siihen kaakaojauhoa, sitten lisäsin 30% Leviä, kunnes seos oli ihanan pehmeän kiiltävää tasajakoista mössöä. Sitä pikkupikkulusikalla. Taivaallista. Enkä ole varma, mutta kuvitteleisin, että rasvaprosentti ainakin oli alhaisempi, kuin valtaosassa kaupan suklaita, sokeria tosin oli reilummin, tarkoitushan oli, että se tuo lohtua iltaan.

Päivän suunnitelma on laittaa lenkkarit koipiin ja lähteä metsäretkelle katsomaan olisiko tattiosastolla tarjottavaa, olen täysin narahtanut sienen metsästykseen
ja kyllä maistuvat saaliitkin. Tänä vuonna näyttää, ainakin toistaiseksi, hyvältä rihmaston kannalta. Rakastan sitä huumaavaa löytämisen tunnetta keskellä metsää tuulen humistessa. Kartasta aikoinaan katsoin vielä tämän asuinalueenkin, että metsää riittää lähellä, vaikka kaupunkiin onkin matkaa vain 12 min bussilla. Helsingin hienouksia maalaistytölle.
……………………………………………………………………………………………………………………………………….
Comments (0)


[ Katilin Kirjoituksia ]
Blogikysely
07.07.2005 - 11:38
Tänään pitkästä aikaa käväisin katsomassa blogieni lämpötiloja. Kun Hot-lista tuli, sain itse kuumeen, pakko oli koko ajan seurata potilaan tilannetta. Sitten huomasin, että syy miksi kävin tsekkaamassa sijoitusta olikin mennyt hiukan vinoon pääkopassani. Eihän se sijoitus ollut alunperin mun päiäkirjan pidon tavoite. Ei tämä herranjestas ole mikään kilpajuoksurata. Rauhoituin ja palasin tekemään omannäköisiä blogeja. Käväisen kyllä mielellään katsomassa lämpötilaa, saan siitä lisäiloa elämään. Joku toinenkin, kuin minä ja sisko, tykkäää. Nostaa olematonta itsetuntoa ja saa hymyä allekirjoittaneen ankeaan elämään. Kiitos kaikille, jotka piristitte tänäänkin päivääni.

+38.5° [ ] Sadepuu [i]
+38.1° ? [ ] Katilin Kirjoituksia [i]
+37.7° [ ] Raintree [i]

Kiitos & Iso Hali

PÄIVÄN BLOGIKYSYMYS:

Jos bloggailu olisi välineurheilua, mitkä olisivat tärkeimmät välineet ?

Oma vastaukseni on sydän.

Kommentit (4) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Man nude with tumbleweed
06.07.2005 - 19:27
Katselin kuvia ja törmäsin Ocaiwin sivuilla valokuvaan Man nude with tumbleweed, jonka on ottanut Herb Ritt. Mielenkiintoisia kuvia tehnyt mies, joka poistui kameran takaa 26.12.2002

*pikkupiru kuiskaa* ei tässä enää uskalla elävien valokuvaajien töitä käydä arvioimaan, hyppäävät kohta kommenttilaatiikkoon nokka tuhisten, että kukas aivoton akka siellä kehtaa taidetta ruotia

Kuva on niin hyvä, en osaa tieteellisesti selvittää. Aloin sitten tutkia mikä tuo tumbleweed, joka alastoman miehen päässä oli. Löysin Desert USA sivun, jolla kuvaillaan tuollaisia tuulen kuljettamia kasveja. Suomesta löysin niiden sukulaisista revonhännän, joka kuuluu Amaranthus-sukuun , tuo revonhäntä sitten taas onkin syötävää sukua. Toinen tumbleweedlaji on Russian Thistle eli Salsola kali, suomessa otakilokki. Tuo Russian Thistle, viittaa eurooppalaiseen alkuperään, vaikka kasvi nyt siellä Amerikan autiomaassa nykyään pyörii.

Arvatkaa kenen oppikoulukasvio oli pursuileva, harmi ettei silloin ollut tätä nettiä, olisin päivän keräilyn jälkeen saanut yötä myöten etsiskellä, muistan että sen aikuinen kotini sijaitsi 1900-tai jotain luvun alun kaupallisen puutarhan alueella. Ja kyllä löytyi sellaisia kasveja, joita ei syksyllä sitten opettajakaan tuntenut.


Kommentit (0) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Vanhempaa Madonnaa
06.07.2005 - 14:43
Äsken radiossa, nuori kundi sanoo : Ja kohta vähän vanhempaa Madonnaa."
Ja sitten tulee Like a Virgin, jonka Madonna levytti vuonna 1984, elikäs about 21 vuotta sitten, ei kovin vanha Madonna siis.
Kommentit (0) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Naakat kulkee suu auki
06.07.2005 - 13:46
Ulkona on niin kuuma, että naakatkin kävelee suut auki. Ja mulla rassukalla, hikipäällä, oli pakkopesutupa, kaikki sopivat vaatteet oli korissa, pari viikkoa olen tullut toimeen nyrkkipyykätyllä perussetillä. Pesutupa on tossa 40 metrin päässä, mikä tekee 80 metriä, kun vien ne pyörimään, 80 metriä, kun haen ne pois. Yleensä iloitsen pesupäivistä, tulee reippailtua, varsinkin kun osa matkaa on 4,5 kerrosta portaita, elikä yhteensä pesutupapäivä tietää 160 metriä mäkikävelyä ja 18 kerrosta portaita. Hyötyliikuntaa, jota muutenkin enimmäkseen harrastan, en näet siedä kuntosalin peilejä..ihan vaan siksi (joo joo oikeesti ainoo syy.). Mutta tänään tuo kassin kanssa taapertaminen.....puuh...vettä täytyi juoda urakalla ja äsken söin suolapalaa, ettei käy kepposesti. Kauhee mä olen, kun aina helteestä (jälleen kerran) valittelen, mutta kun en vaan saa tarpeeksi happea, niin en saa. Lämpö syö hapen ilmasta ja mulle tulee hirvee olo.

Selaillessani näitä blogeja, olen nähnyt valtavasti neuleblogeja. Niissä toki puhutaan muustakin kuin puikoista. Mutta näkyy hienoja kätten töit. Mietin elämäni käsityöhistoriaa ja ei ole kovin sankarillinen. Hienoja ideoita on paljon ollut, jotkut (lue harvat) ovat onnistuneetkin, mutta puikot ja lanka...öhm...ei ole alaani. Testasin jopa äsken itseni, tulos tukee edellistä huomiota. Testin löysin Kästyöblogista-

Knitting Novice
You appear to be a Knitting Novice.You might be just taking up the hobby and still
feel a bit intimidated by the whole process.
You might not know a purl from a knit stitch
and those cryptic codes that others call
"patterns" seem pretty intimidating,
but it's something you've been meaning to learn
and you are having fun trying.http://marniemaclean.com

What Kind of Knitter Are You?
brought to you by Quizilla
Kommentit (0) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Keisarikortti
06.07.2005 - 01:53
Minhiltä löysin tällaisen:

The Emperor Card
You are the Emperor card. The Emperor leads the way
into the world that The Empress allowed us to
experience. He is the archetype of the Father
who provides the organization and structure of
the world. The Emperor is the government, and
as such represents control. At this stage in
The Fool's Journey, there is no need to deviate
from the status quo. By participating actively
in society, we come to an understanding of
social structure. The Emperor applies the laws
and rules for us to follow. The Emperor is the
first of the zodiacal attributions in the major
arcana. He shares with Aries a creative energy
and, at his best, responsibility for the
subjects in his charge. At his worst he can
become domineering and authoritarian. Image
from: http://emperor.sierra.fr/fr/

Which Tarot Card Are You?
brought to you by Quizilla
Kommentit (2) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Kuumaa
05.07.2005 - 18:35
Dziisus että oli kaupungilla kuumaa. Oli ns pakkoasia, en muuten olisi mummokylän pysäkkiä kauemmaksi lähtenyt. Kummaa kuinka sitä löytää varjoisia reittejä ja paikkoja. Tänään istuin Ympyrätalon varjoisalla puolella pultsareiden keskellä. Joo, vanhat kamuni Irkku, pyllylleen sammunut Ykä ja Alkosta ilman ostoksia hoippunut Kale siinä selvittelivät elämän syviä totuuksia. Irkku huuteli Ykälle - yks-kaks-kol nyt ylös siitä saatana. Kale tuli Irkun luo ja kertoi, ettei myyty. -Saatana, nyt tarttee saada Ykä ylös, mennään Possarille, sillon virolaista. Ykä ! yks-kaks-kol nosta nyt sitä persettä helvetin tuppikulli.Kesäistä ja mukavaa terassitunnelmaa....

Kävin Hakiksen hallista hakemassa maustamattomia broilerin siipiä. Henk.koht. allekirjoittanut on saanut tarpeekseen siitä hirveästä, kaikki keltaiseksi värjäävästä marinointi (my ass) möhnästä, joka maksaa pari euroo kilo. Välillä on oikein heiluteltava sitä pakkausta, että löytää sen kanan joukosta. Mistä tulee mieleen vielä hirveämpi suomalaiskeksintö, tulisesti maustetut siivet. Kaikkien möhnien perusaine tuntuu olevan kuorma-autollinen selleriä. Mä satun nimittäin inhoamaan selleriä, mulle tulee siitä päänsärky. Allerginen tai ei, en tykkää.

Meillä syötiin kotona aina mummolasta tullessa oikeaa kanaa. Siinä se nypittiin ja perattiin alusta saakka. Keitettyä kanaa, nam. Nyt on siivet sitten olleet uunissa kypsymässä. Hieroin suolaa ja oliiviöljyä ennen kypsentymistä. Tuoksu muistuttaa tosi paljon sitä lapsuuden ajan kanan tuoksua. Muistelen, että oli sellainen Anttilan grillikin kalliolla, siinä oli varras, jonka päässä oli pyörityskampi. Kestihän kana tosin kauan kypsyä, mutta oli se sitten hyvääkin. Kyytipojaksi oli Perryä, sittistä. Asuttiin meren rannalla 8 vuotta, kun oltiin talkkareina sellasessa huvilassa. Siellä oli oma pikku kallioranta. Joskus ongittiin pikkuahvenia ja otettiin vaan ne sisukset pois, huuhdeltiin merivedellä ja laitettiin suolaa sisälle. Paahdettiin kypsiksi rantakivistä rakennetulla nuotiolla, jonka päälle oli laitettu kanaverkkoa. Syötiin nälkäisinä sorminemme. Ah lapsuuden makuja. Ja muistoja.
Kommentit (1) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Katili, vapaana syntynyt
04.07.2005 - 18:12
Enkös minä tässä juuri puhunut taiteen vapaudesta, no päätinpä sitten ottaa tuolta Hillityn Kukon (joka jostain kumman syystä usein lipsahtaa sormistani Hulluksi Kukoksi, eikä se liity tuon blogin pitäjään, vaan kai sitten ikääntyviin aivoihini), sivuilta millainen kirjoittaja olen testin ja.......



You are a freeform writer. Individualistic with a
sense for the different and challenging, Walt
Whitman and his poetry lacking meter and rhyme
is just what the doctor ordered. You're quick
to write something that the rest of the world
doesn't accept as poetry, quick to separate
yourself from the average joe. An author with a
true sense of self, you have confidence in your
abilities and aren't afraid to show it. :) GO
YOU!

What's YOUR Writing Style?
brought to you by Quizilla
Kommentit (1) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Seurantaa
04.07.2005 - 11:05
Hillityn Kukon sivulta löytyi melko monipuolinen blogi- ja mesetutkimus, johon tietenkin otin osaa. Sieltö nappasin tähän tämän:Take the MIT Weblog Survey
Kommentit (0) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Litinää ja lipsahduksia
04.07.2005 - 00:06
Limaisen kielen litisevää liikehdintää, himokkaat huulet tahriutuneina ruumiin eritteisiin, käheä ääni kuiskaamassa kutsua ruumiin iloihin ja synnin salaisiin nautintoihin. Ei , en ole ajatellut kirjoittaa seksitarinaa, ainakaan nyt....ööö.. ainakaan tänne. Muualle olen saattanut joskus....vahingossa.... Ei, kyse on television miltei joka ilta lähettämästä tiedotteesta. Että jäätelö on nyt kaupoissa. Viisi makua, vieläpä. Että on mauton mainos mun mielestä. Ei siis edes karvan vertaa seksikäs ja tuotteesta tuolla lailla kertominen seuraa minua ainakin pakastealtaalle asti. Aina kun näen mainostetut tuotteet, kuulen litinää korvissani ja mieleen tulee katkeamaton kielestä roikkuva lima.

Byrokratian Lipsahduksia-sarjassa sain tänään kuulla taas aivan uskomattoman tarinan. Eräs ihminen, joka on omaa syyttään ollut työtön ja varaton jo parisen vuotta, on joutunut opiskelemaan virastosotaa kantapään kautta. Ja hän tietääkin jo nykyään,

mitkä paperit pitää olla millä virkailijalla missä toimistossa ja milloin, ja mitkä lomakkeet on liitettävä lisäselvityksen harkinta- ja tarkistusmääräyksen AL2234.2 yhteyteen, sikäli mikäli hakijan X909.1a-luokituksen mukaiset soveltuvuusmääräykset korvauksen saamiseen ovat TLtL § 24. 11.pyk. mukaan muuttuneet siten, että säännön 12.3 perusteella voidaan olettaa hakijan tulevan toimeen ilman mainittua korvausta ja hänen tulisi viipymättä kääntyä asiasta vastaavan viranomaisen puoleen uuden anomuksen mahdollisen vireillepanon tarpeellisuuden arvioimiseksi.

Ja hänen on pakkokin tietää, ettei lentäisi ulos kodistaan tai näkisi nälkää.

No tänään tuli vuokranantajalta ystävällinen kirje, että vuokria on vähän jäänyt rästiin. Tuttava selvitteli vuokranantajan kanssa asiaa ja selvisi, että virasto S oli kyllä maksanut viime kuun vuokran, siinä oli vain pieni pilkkuvirhe. Kun vuokra on 515 euroa, oli virastosta maksettu 5 euroa 15 senttiä !!! Sillä lailla. No vuokranantaja oli kyllä ymmärtänyt tuttavaani, joka nyt menee tietysti virastoon S. Tosin se ei kesällä ole auki kuin 4 päivää viikossa, keskiviikkoisin se on suljettu. Nyt tuttavallani onkin aimo ongelma. Hän sai muutama viikko sitten työvoimatuella kesätyötä.. Mitenkäs sille uudelle pomolle sanoisi, että täytyisi päästä virastoon S tiistaina (joka on merkattu työpäiväksi) puhumattakaan, että lisäksi virastossa S voi joutua viettämään 1,5 h - 3 h, riippuen virkailijoiden kesäruuhkasta. Ja että, jollei virastoon S pääse, tulee häätö.

Virasto S varmaan sitä paitsi vain katsoo asiaa siltä kannalta, että onhan sitä vuokraa sentään maksettu, vaikkei ihan kaikkea. No oikeasti tiedän tuttavani pärjänneen niin hyvin kesätyössään, ettei asiointivapaaseen ole mitään estettä. Eikä hakemusta tarvitse oikeaksi todistaa ja jättää jäljennöksineen anottujen asiointivapaiden käsittelylaatikkoon, joka tyhjennetään joka päivä, mutta arvaapa mihin aikaan, ähäskutti, etpäs tiedäkään, ja vaikka tietäisitkin, etpäs tiedä mihin kasaan se pannaan, et edes missä kaupungissa se pannaan johonkin kasaan, köyhä ....

Ai kun olin ilkeellä päällä taas. Mutta helpotti.
Kommentit (1) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Tärkeiden Taulujen Galleria
03.07.2005 - 11:29
Lapsena olen huoleton ja vapaa, koska sisin on avoin, tauluton tila. Vain tämä hetki on tärkeä. Rakkaus, turvallisuus ja seikkailuun kutsuva kesätuuli.

Nuorena haalin tauluja joka puolelta, uusin on aina "se ainoa oikea".Vain tämä hetki on tärkeä. Seikkailuun kutsuva rakkaus ja tulevaisuus.

Aikuisena pistän tauluja järjestykseen ja mapitan hölmöimpiä. Käytän hyllyllä olevia tauluja jäkikasvun opettamiseen. Huominen on tärkeä. Turvallisuus ja rakkauden antaminen.

Keski-ikäisenä vien lisää tauluja ullakolle. Alan viettää enemmän aikaa ullakolla. Eilinen on tärkeä, valitsinko oikeat taulut.

Vanhana muutan ullakolle, pyyhin pölyjä tauluista. Välillä etsin kadonneita tauluja, kyllä niiden piti täällä olla. Tämä hetki on tärkeä. Mitkä taulut luovutan jäljessä tuleville.

Tosi vanhana olen huoleton ja vapaa, koska sisin on tyhjäksi pyyhitty, tauluton. Vain tämä hetki on tärkeää. Rakkaus, turvallisuus ja muistoja kantava kesätuuli.
Kommentit (0) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Metsäretki
02.07.2005 - 12:25

Rakkaalle äidilleni, joka vielä 73-vuotiaana polkee pyörällään kaikki matkansa. Bussit on laiskoille :-)

Mäen puolivälissä Eila nousi pois polkimilta ja talutti pyöränsä pientä polkua pitkin tutulle kivelle. Puolukan varret olivat täynnä kukkia. Myöhemmin syksyllä saisi mukavasti säilöön, jos vain ehtisi metsälle asti. Eila laittoi pyöränsä nojalleen mäntyä vasten, riisui kypärän ja ripusti sen ohjaustankoon roikkumaan. Hän istahti pehmeän sammaleen peittämälle kivelle. Tässä hän oli istunut monet kerrat ennenkin. Hän kaivoi taskustaan nenäliinan ja niisti. Läheisen puun oksalta lähti lentoon jokin lintu. Eila kuunteli, jos tunnistaisi sen äänestä. Silmät olivat sen verran hiestyneet, ettei hän pystynyt erottamaan mikä se oli. Mitään ei kuulunut, varmaan räkättirastas, niitä oli täällä paljon. Tänään hän oli käynyt lähteellä katsomassa, vieläkö se olisi käytössä. Kahdeksan vuotta oltiin asuttu siellä hirsitalossa meren rannalla. Hänen mieleensä oli tullut talviset vedenhakumatkat lasten kanssa. Suuri saavi puisen reen päällä loiskuen he olivat punnertaneet kapeaa tietä, jarruttaneet varovasti loppumäessä, ettei saavi olisi kaatunut. Kaikki osasivat silloin käyttää vettä varoen. Nykyään tuli itsekin välillä laskettua hanasta pitkään, ennen kuin tuli tarpeeksi kylmää. Ihan niin kuin ei voisi laittaa jääkaappiin kannullista ja ottaa sieltä, kun janottaa. Eila huiskaisi hyönteisen pois korvaltaan. Ei kai vaan hirvikärpänen. Hän kokeili muutaman kerran, ettei korvan takana tuntunut mitään.

Mustikkamuki tuli yhtäkkiä hänen mieleensä. Vanhin tytär, joka aina oli rustaillut tarinoita, oli kirjoittanut äitienpäiväksi runon. Siinä oli ollut mustikkamuki. Tytön kanssa tuli kykittyä monet kerrat mustikassa ja puhuttua kaikenlaista. Runsas vuosi ja tyttö täyttäisi viisikymmentä. Ja nuorin lapsi, sellainen taistelija siitäkin vihdoin löytyi ja nyt sekin oli jo isoäiti. Kolme lapsenlasta ja yksi lapsenlapsenlapsi. Isoisoäiti. Huh-huh, miten aika vaan oli hurahtanut. Poika, jos olisi saanut elää, olisi tänä vuonna täyttänyt neljäkymmentäviisi. Ja esikoinen, liian hento tähän maailmaan, olisi jo viidenkymmenen. Eila sulki silmänsä ja kuunteli hiljaisen tuulen vireen lohduttavaa ääntä ympäröivissä puissa. Sielläköhän ne odottivat ylhäällä häntä, äitiä. Kumpaisenkin hän ottaisi polvelleen ja puhuisi rakkautensa syvyydestä. Halaisi ja suukottaisi. Laulaisi lempilauluja ja silittäisi kummankin päätä yhtä aikaa. Sitten kun se aika tulisi.

Polvissa tuntui hienoinen tykytys. Avaamatta silmiään Eila hieroi käsillään varovasti. Joskus se helpotti hetkeksi. Nenään leijui hienoinen lahon tuoksu. Eila veti sisäänsä ikiaikaista metsän aromia ja tunsi kuinka voima suorastaan virtasi sisimpään. Monta lohdullista hetkeä hän oli tuon saman luonnon parfyymin tuoksuessa saanut elää. Metsän syleilyssä, kattona ainoastaan Jumalan taivas, hän oli koonnut elämänsä sirpaleisia palasia. Ja aina kun hän oli palannut arjen haasteiden mylläkkään, tuo metsän rauhaisa tuoksu, kuin ratsain vierellä kulkeva enkeli, oli rohkaissut häntä askeleen alkaessa painaa. Ja ne kerrat, jolloin jokapäiväinen puurtaminen katkesi syksyisen rajun myrskyn metsissä soittamaan vahvaan sinfoniaan. Tai taivaan pimetessä keskellä päivää ja suurten, lämpimien vesipisaroiden nostaessa kuivasta niitystä makeankostean tuoksun. Joskus teki mieli juosta ilkosillaan tanssimaan harakankellojen ja niittyleinikkien sekaan, sateen villistä rytmistä nauttimaan.

Jostain nousi ajatuksiin lasten melkein neljäkymmentä vuotta sitten järjestämä yllätys. Salaperäinen supatus pihalta ja eteisestä ja sitten kotitöistä hieman vastahakoisesti irtautuvaa äitiä jo johdateltiin metsäpolkua pitkin suuren salaperäisyyden vallitessa. Kallioaukea oli siivottu sammaleesta ja siihen lapset olivat istuttaneet hänet yleisöksi Kallioteatterin esitykseen. Metsä raikui lapsen äänistä, kun itse tehdyt laulut ja kohtaukset saivat ensi-iltansa. Eila oli taputtanut ja hurrannut asiaan kuuluvasti. Kunpa sen hetken olisi voinut pysäyttää. Että lapset olisivat jääneet kasvamatta ja hän tänäänkin puuhaisi kahvit pöytään teatterin kunniaksi. Ja lasten poskilla hehkuisi innoituksen puna ja silmissä kimaltaisi malttamaton tulevaisuuden odotus.

Eila säpsähti ajatuksistaan, kun jotain kosteaa tipahti nenänpieleen. Ja sitten ylähuulelle. Hän avasi silmänsä ja katsoi ylös. Tummavatsaiset pilvet olivat ilmestyneet puiden latvojen yläpuolelle ja sadetta tihkui niiden laidoilta. Eila nousi kiveltä, tämä oli hyvä paikka istua, lähtiessä sai tukea kiven vieressä kasvavasta koivusta. Hän kiinnitti kypärän ja lähti taluttamaan pyöräänsä kohti kävelytietä. Noustessaan ajamaan kaupunkia kohti hän mietti, että hänen sydämessään oli ovia, joiden takana kaikki elämän hetket olivat, paikoillaan, odottamassa. Tänään istuessaan metsän kivellä, hän oli käynyt joidenkin ovien takana. Eilan kasvoille nousi hymy. Kaikki oli tallessa. Kaikki tärkeä.
Kommentit (1) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Ihania naisia liikkeellä
01.07.2005 - 14:02
Eilen kopsahti nelosen kanavalle 20.30 ihan ihan ihan ihana piilokamerasarja.
3 Non-Blondes sai vatsani kipeäksi. Tästä tykkään, juuri sellaista huumoria, joka puree vanhaan rouvaan. Kolme upeaa mustaa naista kiertelee ihmisiä kiusoittelemassa, mutta miten, se on jutun ydin.

Kaksi naista istuu penkillä, vieressä uhriksi valittu mies. Nainen lukee "ystävättärelleen" kirjettä Andrewilta. Kaikki alkaa viattomasti, Andrew kuulostaa aivan naisen sukulaispojalta, kunnes nainen alkaa kertoa ystävälleen, kuinka Andrew rakastaa hänen suuria tissejään ja haluaa takaapäin, kinkyä jne. Ihanan näköisesti miehen ilme repesi.

Tätä sarjaa on hinku katsoa.

Joskus ollessamme aikuisen, mutta pienikokoisen babyfacelapsen kanssa kaupungilla, saa juttumme samantapaisia piirteitä. Kerran lapsi heitti karkkipaperin jalkakäytävälle juuri erään vanhemman naishenkilön eteen. Tämä nainen harmistui (syystä tietysti, mutta kun olemme mahdottomia, olemme mahdottomia- anteeksi) ja huomautti asiasta. Lapsi katsoi naista pää kallellaan, ja nainen alkoi minulle paasata, että kuinka oikein kasvatankaan lastani, kun noin huonosti käyttäytyy. Katsoimme lapsen kanssa toisiimme ja PIM, käännyin naisen puoleen ja sanoin kohteliaalla äänellä: Mistä te päättelette, että minä olen tämän äiti ? Kuulkaa, kyllä asia on niin, että hän on rakastajani. Jatkoimme matkaa käsi kädessä.

Hyi meitä, hih ! ja anteeksi kaikilta, joita olemme kiusanneet.

Juhannuksen taikaa

24.06.2005 - 14:55

On juhannus ja taikojen aika. Itse olen harrastanut kukkataikaa. Jostain minulle oli aikoinaan jäänyt mieleen, että piti kerätä seitsemän erilaista kukkaa juhannusyönä kahdentoista aikaan yöpaita päällä, laittaa ne tyynyn alle ja silloin sitten näki unta tulevasta miehestään. Maalla asuessa taian teko oli simppeli homma, tyttökaverin kanssa loikittiin maripaidoissa pitkin kotiniittyä, maattiin niityn keskellä selällämme ja katseltiin juhannusyötaivasta sydämet täynnä kihelmöivää odotusta. Aamulla sitten hiukan kanuunassa ihmeteltiin niitä poskeen painautuneita kukkasenkuvia. Unta ei yleensä paljoa nähty, kun ei nukuttukaan.

Myöhemmin, kun olin eron jälkeen jälleen naimaton ihminen, tehtiin lapsen kanssa tuo taika. Keskiyön aikaan juostiin yöpaidat päällä napsimassa kukkia talon läheltä paljain jaloin. Pieni vastus asiassa oli, että asuimme Helsingin kaupungissa kerrostaloalueella. Toisaalta se teki taiasta vielä jännemmän. Annettiin piut paut sille, mitä muut asukkaat meistä ajatteli. Juhannus kuitenkin on periytyvä kansantaika, siinä on tunnelmaa vieläkin. Saunaan en täällä kaupungissa ole juhannuksena mennyt, eri asia olla kynttilöiden ja päivällä koottujen koivuvastojen ja tuvan lattialle levitettyjen tuoreiden pajun vitsojen tuoksussa läheisten kanssa, kuin mennä homeelta tuoksahtavaan kellarisaunaan melko vieraiden naapurin naisten kanssa istumaan orrelle. Ja kävellä saunan jälkeen kadunviertä kotirappua kohti. Naama suloisen punaisena ja kaikki vaatteetkin on pitänyt pukea, etteivät ohiajavat autot suistu jalkakäytäville.

Tehkää siis taikoja ja viettäkäähän suloisen mystistä juhannusta.

Tässä Wikipedian taikalinkki, jos haluatte kokeilla jotain uutta tänä juhannuksena.

Kommentit (3) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti

Musiikkia elokuvissa

23.06.2005 - 20:15

Katsoin tänään Ray Charlesin elämästä kertovan elokuvan. Se oli hieno ja kertoi paljon Raysta, asioita, joita en ollut edes tajunnut. Yritän yleensäkin katsoa kaikki sellaiset leffat, joissa musiikki on teemana. On monta kohtausta, joissa karvani ovat ikuisesti jääneet pystyyn. Ray-leffassa se taisi olla Hit the road Jackin synty ja eka esitys, sekä Georgia of my mind esitys. Tina Turner leffassa ehdottomasti se, kun alaikäinen, huonohampainen hiirulainen ottaa mikin Iken keikalla kaikkien kiekujien jälkeen ja alaleuat loksahtaa, kun niin pienestä tytöstä lähtee niin miehisen iso ääni. Nunnia ja konnia leffassa hieno kohta, kun se hentoääninen, ujo nunna lopulta vetäisi kunnon soulia. Bodyguardissa ehdoton kananlihakohtaus, kun Whitney esittää keikalla I will always love you. A star is born Kris Kristofferssonin esittämä Watch closely now. 8-Milessa aivan nostattava kohta, kun Jimmy Rabbit voittaa battlen. Ja monia muita nautittavia kohtauksia monissa ihanissa elokuvissa, en vain saa kaikkia päähäni tähän juttuun. Huonommissakin elokuvissa voi olla joku yksittäinen musiikkiin liittyvä kohtaus, joka saa ihon väreilemään. Ykköshyväjuttu on mielestäni sellainen, jossa joku muiden silmissä, ei-kukaan harmaavarpunen tulee ja näyttää närhenmunat. Hyvä juttu on myös, kun musiikki riipaisee elokuvan juonta tukien. Joskus loppumusiikki saattaa pysäyttää minut täysin.

Kommentit (0) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti

Epävakava kuuden sanan novelli

23.06.2005 - 15:48

Novelli maailman viimeisistä hetkistä ennen lopullista tyhjyyttä, no se esittelystä tässä kuuden sanan novellini:

tik tik tik tik tik PUM !


Maailmankatsomusta

23.06.2005 - 12:52

Ilkan sivulta löysin tämän itseäni kovasti kiinnostavan testin.

You scored as Cultural Creative. Cultural Creatives are probably the newest group to enter this realm. You are a modern thinker who tends to shy away from organized religion but still feels as if there is something greater than ourselves. You are very spiritual, even if you are not religious. Life has a meaning outside of the rational.

Cultural Creative

100%

Postmodernist

88%

Idealist

88%

Existentialist

69%

Romanticist

56%

Fundamentalist

50%

Materialist

50%

Modernist

25%

What is Your World View? (updated)

created with QuizFarm.com


Taiteilijanimiä

22.06.2005 - 14:54

Sain muutaman vinkeän taitelijanimen itselleni. Tuo stripparinimi kolahti, minä kun niin tykkään sateesta. Pakko oli laittaa tähän myös tuo kikatuttava pornotähtinimeni. Löysin myös hauskoja muukielisiä nimiä. Ja sivulla oli kyllä vaikka mitä muuta. Pidin näitä kahta kuitenkin hauskoina, ei vakavasti otettavaa huumoria.

Your Stripper Name is: Rain

Get your own Stripper Name

Your Porn Star Name is: Busty de Lusty

Get your own Porn Star Name


Adios Atkins

21.06.2005 - 22:38

Yvonne Atkins kuoli. Olen katsonut Bad Girlsia alusta asti ja kun Yvonne tuli paikalle, alkoi suuri empatia ja ihannointi. Ei niin, että ihailisin rikollista toimintaa, en todellakaan, mutta siinä vankilayhteisössä kylmä ja itsekäs Yvonne paljastui lempeäksi ja välittäväksi tyypiksi. Yvonne oli mun sankari, nainen, jota ihailin. Nainen, joka oli pienten puolella ja älykkäänä taisteli epäoikeutta vastaan. Eläköön kaikki maailman Yvonnet. Ja oikeus tapahtukoon kaikille maailman Fennereille.

Kauan eläköön haave naisten välisestä ystävyydestä, jota juoninta ei voi hajoittaa.


Haloo

21.06.2005 - 17:38

Jami kiittää kauniista kommenteista. Kännykässä on viime kuukausina tiuhaan välkkynyt tuntematon numero. Vastaan, kuten aina vieraille, haloo...- Täällä Siitä-ja-Siitä firmasta Se-ja-Se hei, olisko hetki aikaa. Ennen maltoin kuunnella, mitä siellä sanottiin. Mutta nykyään, kun tiedän tarkkaan, että kauppaa ei todellakaan voi syntyä, oli tuote mikä tahansa, olen tuon "olisiko hetki aikaa"-jutun jälkeen heti sanonut: -Heippa, jos olet myymässä jotain, kerron heti alkuun, etten ole ostamassa mitään, joten jos näin on, toivotan hyvää päivänjatkoa. Siihen n puhelut aina ovat loppuneet. Ehkä tässä vielä joku päivä (ei niin kaukanakaan) itsekin istun sankaluurit korvilla ja yritän epätoivoisesti ansaita vuokrarahoja. En haluaisi silloin kuunnella tuollaista vastausta, minkä itse nyt annan. Mutta mieluummin se, kuin että puhun ääneni käheäksi ja sitten se vasta sanotaan. Ihmisenä, jota myyntitarkoituksella näin lähestytään, minä en voi alkaa sääliä myyjiä, joiden elanto riippuu myyntiprovisioista, enkä siitä johtuen alkaa ostelemaan kaikkea, varsinkaan kun ei missään ole eurokätköä, joilla voisin sellaiset tilaukset maksaa.

Aika tilanne. Olisi tietysti mahdollista, että myyntitaktiikka juuri perustuukin siihen, että potentiaali ostaja tekisi juuri niin, tuntisi empaattisuutta myyjän työn kovuutta kohtaan ja ostaisi juttuja vain piristääkseen myyjän päivää. Mikä on kohtelias tapa ilmoittaa, ettei ole varaa ostaa mistään mitään. Millään kylkiäisillä.

Myyjän työ on kovaa, mutta niin on rahttomuuskin.


Raitis ja rokotettu

21.06.2005 - 11:13

Eilen käytiin eläinlääkärillä. Jami-parka, 10 sekunttia ennen kuin aioin ottaa sen kiinni ja laittaa kuljetuskoppaan, se hätääntyi täysin ja yritti juosta piiloon sängyn alle. Raukka pelkää, että minäkin vien sen pois, hylkään. Sydäntä kääntää pienen eläimen hätä ja suru. Eihän se voinut ymmärtää emäntänsä kuolemaa, mitä se mahtoi miettiäkään sen pari päivää, kun emäntä makasi hengettömänä kodissa. Ja sitten tuli kaikenlaisia ihmisiä, eikä varmaan kellään ollut aikaa miettiä kissan hätääntymistä. Itse asiassa, kuten jo kerran kirjoitinkin, sukulaiset tahtoivat viedä Jamin viimeiselle piikille. Ihana naapurin nainen nappasi Jamin kotiinsa, vaikka ei sitten voinutkaan itse pitää tätä. Eli tällaisten kolhujen jälkeen Jami lastattiin kuljetuskoppaan, joka toi sen tänne luokseni.

Ole viime elokuusta varovaisin käsin ja elein vähitellen saanut Jamin tuntemaan olonsa turvalliseksi täällä. Tämä mahtava kissapoika on riipaisevan ihana olio, jonka intensiivisessä hellyydessä ja läsnäolossa on mielestäni myös pisara menettämisen pelkoa. Se haluaa aina olla niin kiltti ja herää vieläkin melkein jokaiseen liikkumiseeni. Mutta pikku hiljaa se on avautunut ja, mikä ihaninta, hyväksynyt minut kumppanikseen.

No nyt sitten lähdettiin pysäkille tallustamaan, bussissa Jamia inhotti resosointi ja nykivä liike, minua ikkunasta paahtava, polttava aurinko. Rapsuttelin Jamia korvan takaa ja se rauhoitti. Eläinlääkärille saavuimme etuajassa, halusin, että Jami saa hengitellä ennen uutta ponnistusta. Istuimme ulos tuodun pöydän ääressä ja ihana henkilökunta sanoi, että voin ottaa odottaessa kahvia. Sisällä laitettiin Jamille terveyskortti. Punnitus näytti 6,1 kg. Sitten mentiin lääkärin huoneeseen. Kopan katto irroitettiin ja siellä häntä koipien välissä peloissaan makasi pieni (?) kisuni. Lääkäri tutki ja terveeksi totesi. Ainoa juttu, joka olisi pakko hoitaa mahd.pian on melkein piilossa olevan toisen miespampulan leikkaus - tosin siinä lähtee kummatkain karvanopat. Se piilossa oleva on liian lämpimässä ja aiheuttaa suuren kasvainten vaaran. Leikkaus on melko kallis (elämä on...) eli täytyy alkaa säästää kahvipurkkiin rahaa. Sattuneista syistä ei tilipusseja lähetellä postiluukusta ja korttisedät on suuttuneet. Sitten annettiin rokotukset kissaruttoa, kissaflunssaa ja rabiesta vastaan. Rabieksen otin varmuuden vuoksi, se ei tartu kuin puremasta, mutta ei sitä koskaan tiedä milloin vesitautinen orava vilahtaa tuuletusikkunasta puremaan, eli siis hätävarjelun liioittelua. Mutta nyt on turvallinen mieli. Ai niin, 6 kiloa enemmän ei saisi Jami painaa, saatiin näytepussi kevyempää muonaa. Tiesin tämän, koska hoidin rakkaan, edesmenneen Emppu-kissan diabetesta ja otin paljon asioista selvää sinä aikana.

Päästiin kotiin ja voi sitä hervotonta onnea, kun Jami mittaili kodin paikkoja. Kunnon muonan jälkeen se nukahti sängylle ja nukkui pois koko kauhun. Ainakin toivon niin.

Kommentit (6) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti

Kuuma aamu

20.06.2005 - 08:01

Aurinko on porottanut aamuviidestä täydellä tehollaan. Kotini on valoisa 50-luvun työläisille rakennettu, hieno talo, jota ovat uuden ajan arkkitehdit tulleet katsomaan jopa Amerikasta asti. Olohuoneen, keittiön, ruokailutilan ja makuuhuoneen ikkunat ovat likipitäen tismalleen itään päiin, joten aamuaurinko, jos sellainen on, kyllä herättää paremmin kuin kännykän piippaus. Suuren osan Suomen vuotta en anna verhojen peittää kaunista maisemataulua, joka on joka päivä hieman erilainen. Mutta kun tämä hellekausi alkaa, on verhot pakko pitää ikkunoiden edessä, muuten alkavat tavarat ja emäntä sulaa. Keittiössä, joka likipäin on suurehko keittokomero, tuntuu, että polttaa aamulla käsivartensa auringossa. Lännen puolella ovat vain olohuoneen yksi ikkuna ja parvekkeen ovi.

Tänään on melko hikinen reissu edessä kun Jamin kanssa lähdetään eläinlääkärille. Koppa ja kissa on aika raskas yhdistelmä. Varsinkin, kun matka tehdään bussilla. Huh jo etukäteen. Suunnittelen tässä ilahduttavani kanssaihmisiä hihattomalla xxl-topilla ja uusilla oransseilla caprihousuilla. Ei voi mennä estetiikkaetiketin mukaan iso ihminen, kun kuuma yllättää. Niin että anteeksi nyt etukäteen, jos pelästytte valaan joutuneen kuivalle maalle ;-)

Huikeaa hellepäivää kaikille, varsinkin niille onnekkaille, jotka pääsevät veden äärelle heti aamusta. Huomenna lähtee kyllä pyöräretkelle Katilikin. Uikkarit mukanaan. Talviturkki on pakko heittää jonnekin veteen. Mieluummin vähän isommassa altaassa, että muillekin jää poistuttuani vettä.


Must on tullu pyöräilyhullu

19.06.2005 - 14:53

Herregud että oli taivaallista viiletellä pyörällä mäkiä alas ja ylös. Ei edes tullut kuuma, kun ilmavirta ihanasti virkisti. Kypärää en uskaltanut jättää laittamatta, sen verran jo ikää, että huomiokyvyssä on toivomisen varaa. Aloinkin tässä suunnitella seuraavaksi uimaan lähtemistä. Nyt on mukavan kihelmöivä olo. Takamus varmaan kyllä viimeistään huomenna muistuttaa olemassaolostaan, ei haittaa.


Pyöräpäivä

19.06.2005 - 11:35

Muutin sitten blogiasetuksia. Mulla on Firefox ja menin sitten katselemaan mun päiväkirjaa IE:llä. Olipas oudon näköinen ainakin mun koneella, joten päätin varmuuden vuoksi tehdä ulkoasun IE:n puolella.

Tänään otan pumpun mukaan ja lähden pyörällä kaukokauppaan. Ihana ilma. Katselin parvekelaatikkoon ja samettikukkataimet on jo saaneet ensimmäiset oikeat lehdet. Ehtiikö ne kukkaan tänä kesänä on suuri arvoitus. Kyllä tein ihan siemenpussin ohjeen mukaan. Kasvatin huhtikuussa sisällä ja istutin toukokuussa. Ainoa, joka rehottaa parvekkeella on viime kesänä ulkoa tuomani apila, siinä on nyt nuppuja, eli saan kuin saankin ensimmäiset parvekekukat seitsemään vuoteen. Hyvin voi myös meluaidan vierestä nyppimistäni köynnöksen versoista alkunsa saanut köynnösrypäs. Mutta on vielä matkaa, korkeutta on nyt suurinpiirtein 10 senttiä vasta. No maasta se pienikin ponnistaa.

Kissa tuossa pelailee limsapullon korkilla olohuoneen seinästä seinään iloisena ja reippaana. Huomenna on sitten aamulla kova raahaaminen. Kuuden kilon kissa kuljetuskopassa pysäkille ja rokotuslääkäriin. Ja sama takaisinpäin. Onneksi se rokottaminen ei satu. Toivon vain ettei aamupäivällä olisi ihan mahdoton helle, että selviämme vähemmällä.


Kiinalainen horoskooppityyppini

18.06.2005 - 20:54

Crystal Lee's Chinese Horoscope

lokakuun lapsi, syntynyt 50-luvulla

The general description about this person is stormy, passionate, independent, intuitive, diplomatic, social, clever, free, leadership, energetic, self-motivating and ambitious.

One word for people born in this month is stylish.They are romantic perfectionists. They have very good taste and a good sense of beauty. They will often spend a lot of money on clothing, dining and personal pleasures. Their lives are controlled by their pride. They appear overly confident and love to criticize others. They are fussy over small points. Their expectation for satisfaction is so great that they always want to control things. They are not only creative, but energetic, bright and changeable. They are also very active but very impatient. They act on ideas very quickly. However, they always lack patience to carry through projects in the long run.

Crystal Lee

crystal_lee@hotmail.com


Laiskotellen

18.06.2005 - 17:41

Tänään on ollut täydellinen laiskottelupäivä. Hain kaupasta mässyruokaa ja 3 litraa limsaa, jota olen jäähdytellyt pakastimessa sopivan kylmäksi. Ruokaa on jo nautittu. Katsoin nauhalta Drop Zonen. Olen sen joskus nähnytkin ja jotenkin, kaikessa kohelluksessaan, se taivassukeltajien joukko kiehtoi. Ei mikään vakava, mutta se takia ehkä viihdytti minua tänään. Katsoin pitkästä aikaa Kyläsairaalaa ja kyllä pamahti iho kananlihalle, kun erään miehen kuoltua pelikentällä alkoi Cat Stevens laulaa Sad Lisaa........vieläkin menee väreet.

Kommentit (0) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti

Sloganisaattori

18.06.2005 - 14:33

Fantastic Voyage oli löytänyt tällaisen hauskan sloganisaattorin ja minun piti heti kokeilla- hei se muuttuu joka kerta kun avaan sivun kiva !!


Onnellisuushäkkyrä

17.06.2005 - 21:51

Olen onnellinen. Hienoa, mutta miten onnellinen olen ? Tässä muutamia vaihtoehtoja, kaikki todellisia ja aitoja. Ja minun onnen tunteitani kuvaavia, ei tosin ehkä yhtäaikaisesti:

- tosi onnellinen

- hyvin onnellinen

- melko onnellinen

- ihan onnellinen

- mielettömän onnellinen

- joo, onnellinen

- vähän onnellinen

- olosuhteisiin nähden onnellinen

- syntymäonnellinen

- kaikesta huolimatta onnellinen

- pienestä onnellinen

- ulospäin onnellinen

- salaa onnellinen

- vahingosta onnellinen

- toisen puolesta onnellinen

- pienestä onnellinen

- onnistumisesta onnellinen

- tunnustuksesta onnellinen

Voisin kai vielä jatkaa, mutta noistakin olen jo onnellinen. Mistä muusta voi olla onnellinen ?


Paloa katseessa

17.06.2005 - 10:39

Trioni oli soittamassa Roballa. Ravintola oli mukavan täynnä ja tanssijoita runsaasti isohkolla parketilla. Oli 70-luvun loppupuoli ja soittoravintoloiden parketit eivät juuri koolla loistaneet ja orkesterilavat olivat pikku plänttejä samassa tasossa tanssijoiden kanssa. Loppuillasta instrumenteissa ja mikin varressa usein roikkuikin tulevaisuuden kykyjä ja ohitanssivien kyynärpäitä piti bassoa soittaessa varoa. Kerrankin tuli mikki suuhun niin, että hammas tuli läpi huulesta. Roballa lava oli iso ja tosi korkealla. Soiteltiin siinä sitten pienehköllä volyymilla, alkuillasta piti soittaa taustamusiikkia. Kevyttä jazzia ja sellaista. Toisen tunnin alussa otettiin jo tangoa ja humppaa ja lopuksi uskaliaasti Jambalaya. Kolmannesta tunnista loppuun soitettiinkin sitten varsinaista omaa ohjelmistoa. Soulin, rockin ja popin väliin aina joku suomalainen tanssilaji ja slovari. Yhtäkkiä huomasin Tauno Palon tulevan daaminsa kanssa sisään. He siirtyivät tanssilattialle ja minä toohotin bändille, että nyt haluan laulaa ne mun ainoat tangot, jotka osasin. Aloitettiin Tule hiljaa- tangolla. Kyllä minä tangoa osasin laulaa ja hyvin. Huomasin Taunon kurkkivan daaminsa olan yli orkesterilavalle. Sitten alkoi Muista minua. Aah mun lempitango, pistin ekstratunnetta esitykseen ja biisin loputtua Tauno Palo tuli lavan luo, pysähtyi eteeni ja katsoi minua suoraan silmiin. Hän viittasi minua lähemmäksi ja sanoi sitten sillä ihanalla Tauno Palo-äänellä: - Sinulla on ihanat silmät.

Ja tämä tarina oli tosi. Hieno muisto, jota kannan ylpeydellä.


Jättisimpsonpilvet

16.06.2005 - 16:21

Lapsen kanssa käytiiin avioeron jälkeen kahdestaan telttailemassa, 11 vuoden ajan, kunnes hän kasvoi minusta ulos. Sieltä yksi muisto tulvahti tänään, jälleen, mieleeni. Maattiin teltan edessä nurmikolla selällään ja katsottiin Simpson-pilviä

Nämä eivät ole aivan oikeita, mutta melkein.


Hiljaa

16.06.2005 - 14:10

hiljaa hän lipui pois

lämpimien sadepisaroiden kuvajaisiin

syksyn kirpeän lahon tuoksuun

sanansa jäivät värjymään luolani seiniin

kädessään palava puu

hän toi säikeen uskoa

minä otin kaiken sen vastaan

hän graniittipaateni

haihtui lempeään tuuleen

edesmenneen tuttavani muistoksi.


No voihan saparo

15.06.2005 - 20:27

Hillityn kukon sivulta oli taas pakko tehdä tällainen testi.

Voi, jos olen söpö, olisi kiva. Mutta lapsellinen toden totta olen

sen tiedän, vaikken aina myönnä. En myönnä, jos tiedosta on kyse,

vastuun kohdalla kyllä julistaudun kakaraksi heti kohta.

Mun lempikirjoihin kuuluu Sven Nordqvistin Viiru ja Pesonen sarjan

kaikki kirjat, vaan kaikkein paras niistä on Pannkakstårta eli Viirun syntymäpäivä

You are Stone Soup! Truly, you are classic

literature, but your cheerful effervescence

keeps you from being one of those boring

"adult" books. Aww! You're so cute!

"Make it well, and when it's done, share

Stone Soup with everyone!" You will also

enjoy any children's book.

Which Piece of Classic Literature are You?

brought to you by Quizilla


Jarrunautintoja

15.06.2005 - 19:16

Lähdin sitten täältä mummokylästä keskustan kiihkeään tohinaan käymään. Polttihan se kesäkatu, pakko oli olla tyttö varjoisalla kujalla enimmän aikaa. Bussissa istui daami hupputakki ja kaulahuivi tiukasti päällään ja katseli tiukkana avointa tuuletusikkunaa. Onneksi oli sen verran lyhyt ihminen, ettei olisi yltänyt sulkemaan ainoaa happireikää meiltä muilta. Eurokaupasta ostin upouuden paperiviuhkan, siinä oli suloisia kukkia ja hyvä huiske. Kaupasta kauppaan kiertelin ja etsin halvinta mahdollista roskapussirullaa. Ostoslistalla oli myös jalkaraspi ja suihkusaippua. Kaikki maksoivat yhteensä 3,25 ja hikiset hiukset. Tein ruukkusalaatista, tomaateista ja kurkusta alkuruuan, kastikkeeksi pirskotin väkiviinietikkaa. Kissa tuli höperöksi enkä meinannut saada syödä rauhassa. Ajattelin, että koska rassu ole koskaan ennen nähnyt minun syövän rehuja täällä asuessaan, se siksi sekoili. Kun vein melkein tyhjän kulhon keittiöön Jami (nimeä ei ole muutettu kissallisuuden suojelemiseksi) hyppäsi heti perään ja syöksyi kuono pitkällään lipittämään sitä etikkalientä. Jähmetyin ihmetyksestä paikoilleen ja yhtäkkiä kissa hyppäsi lattialle ja alkoi kakoa jännällä äänellä. Meni etikan huurut hengityselimiin ja kyllä oli poika oudon näköinen vähän aikaa. Homma meni ohi hetkessä ja kissa sanoi maaaau pitkällä syyttävällä äänellä. Voi mun pikkasta seikkailijaa :-)

Kaupungilla näpsin hutikuvia sieltä täältä, yritin kuvata kahvilan pöydällä kököttävällä kameralla liikennettä. Sitten huomasin kaksi nunnaa tulossa Tarjoustalosta täysinäisten kärryjen kanssa. Lastasivat siinä jalkakäytävällä ison kasan laatikoita autoon ja hurauttivat pois. En saanut kuvaa, koska bussia odotteleva turistilauma kansoitti näkymät. Yhden jutun kuitenkin päätin laittaa päiväkirjaan, sen verran hymyilytti.

OTA JARRU NAUTI PARAS


Happisieppo

15.06.2005 - 08:56

Silmät ei meinaa aueta tänä aamuna. Liimarähmää ei millään meinaa saada pois. Sitä se teettää, kun nukkuu ikkuna auki makoisasti. Kaupungille vie tänään matka. Ehtyneitä tarvikevarastoja on täydennettävä. Kamera mukana kiertelen samalla kuvattavaa bongaten. Näkyykin olevan aurinkoa kerrakseen. Pakko tunnustaa, että kuulun siihen ihmisjoukkoon, joka nauttii auringosta ainoastaan, jos sattuu asumaan meren rannalla. Olen asunutkin 8 vuotta meren rannalla 60-luvun lopulta 70-luvun alulle. Aina oli mukava merituuli viemässä hellettä ja tuomassa happea. Hikiset bussit ja selän kastava hapettomuus saa minut välillä melkein paniikin partaalle. Synnyin lokakuun lapsena ja suostuin nukkumaan päiväunia vain ulkona. Kun talvi koitti vei äitini pinnasängyn pihalle lumihankeen, siellä tuhisin tyytyväisenä. Kerran mummolassa oli alkanut sataa lunta ja äidin tullessa tarkistamaan vaunuja, olin hautautunut lumipeiton alle. Siellä alla olin kuitenkin ihan kunnossa, äiti kyllä säikähti. Olen myöhemmin oppinut huomaamaan, että hapen määrä ilmassa on erittäin tärkeää itselleni. Jos kaikki ikkunat on jossain tiloissa kiinni, alkaa tuskanhiki valua hiusteni alta ja paniikki vain lisää huonoa oloa. Minä käyn umpipakkasellakin t-paidassa röökillä, siitä on tullut sen tuhannen kommenttia toppatakki päällä hytiseviltä kanssaihmisiltä. Olenkin usein saanut lempinimen eskimo. Että tuo lämpöennätysten seuraaminen uutisista saa aina ihokarvat pystyyn, pelosta. Kyllä olen oppinut vuosien varrella keinot, miten voin edes hiukan nauttia kauniista kesäpäivistä. En todellakaan inhoa auringonpaistetta ja lämmintä, lempeää kesäsäätä. Minun vain täytyy kulkea varjoissa ja viipyä puiden alla hengittelemässä. Poiketa kauppojen pakastealtaille lukemaan kalapakettien selostuksia ja etsiä aina sellainen bussi, jossa on tuuletusikkunat ja paikka niiden lähelle. Tosi helteellä kuljen kiinalaisen viuhkan kanssa. Vaatekaupoissa mietin aina pitkään niiden kattotuulettimien alla. Pitkiä, paksuja hiuksia joudun pitämään kesät nutturalla. En suostu lyhentämään niitä, ne alkavat olla ainoa kaunis asia rapistuvassa habituksessani.

Mutta niille kaikille, jotka nauttivat helteestä, ihanaa päivää. Pitää vaan tänä vuonna olla varovainen ultraviolettisäteilyn kanssa. Tuttavani poltti tänä kesänä jo kasvonsa rakkuloille. Pelottavaa.


Energiatodistus

14.06.2005 - 11:00

EU-direktiivi määrää kaikki taloa myyvien ja rakentavien hankkimaan 200-400 euroa maksavan energiatodistuksen, jotta ostajat voivat vertailla talojen energiatehokkuutta. No tämähän on loistava keksintö byrokratian kannalta. Leimasimet vain kuntoon ja rahalipas pöydälle. Todistuksen antamista voitaisiin harkita myös avioon aikoville, työnhakijoille ja urheilijoille. Että tulisi se energiatehokkuus heti selville. Ei tulisi sohvaperunaa otettua, ei palkattua nuokkuvaa lentokapteenia eikä pelaajaostaja saisi haukottelevaa palloilijaa.


Pako-TV

13.06.2005 - 18:44

Elämäni on jälleen kutakuinkin tiltissä. Koska en pysty kuin odottamaan tilanteen paranemista olen käynnistänyt pelastustoimet pysyäkseni mukana matkassa. Pakenen liian rumaa totuutta muisteluun, kirjoittamiseen ja TV:n maailmaan. On aina toiminut ja toivon toimivankin aina. Katson lempisarjojani ja elän niiden hahmojen elämää jännäten, nauraen tai itkien mukana. NYPD Blue on 12 vuotta jo kuulunut katsottaviin. Dennis Frantzin näyttelemä Andy Sipowiczin ihana hahmo on pitänyt otteessaan kaikki nämä vuodet. Kovan elämän, alkoholisminsa, poikansa ja vaimonsa kuoleman läpi käynyt Theo-pojan yksinhuoltajaksi jäänyt Andy on Suomen jaksoissa löytänyt uuden rakkaan ja viime jaksossa hän kosi kollegaansa, jolla on miehensä tappaman sisaren lapsi huollettavanaan.

Todistettavasti syyllinen on uusi tuttavuus, mutta olen ihastunut sarjan tunteelliseen käsittelytapaan ja päähahmon Lily Rushin kahteen löytökissaan. 70’s show on ehdoton naurusarja. Kitty Formanin hahmo aitoamerikkalaisena, mielikseen naukkailevana äitinä ja Kelson ihanan tyhmä ja rakastettava olemus puree. Bad girls on ollut jonkin aikaa tauolla, mutta uudet jaksot alkanevat 21.6. Yvonnen hahmo kiehtoo. Näkijä on upouusi sarja, alkujaksot ovat olleet kiintoisia. Kesällä on tauolla monta hyvää sarjaa ja moni vanha pyörii uusintoina. Benny Hill hurmaa aina miehisen olemuksensa vaakakuppiin laittaessaan. Jotkut sarjat vaan ovat jääneet mieleen ja katsoisin ne kyllä vaikka uusintoinakin. Cold feet oli ihanan tunteellinen sarja. Siinä näytellyt James Nesbitt oli myös aika hyvässä poliisisarjassa Murphy’s law, josta jään odottamaan jatkoa. Englantilaiset sarjat yleensä ovatkin suosikkejani. John Hannahin näyttelijätyö McCallumissa vakuutti täysin. Ihana puhetyyli. Nami. Paul Whitehousen huumori iskee palleaan. The Fast Show, Harry Enfield- jutut ja Happiness ovat kerta kaikkiaan ihanan poikamaista huumoria. Vanhempiin huumorirakkaisiin mennäkseni:. Black Adder ja Rowan Atkinson ovelana palvelijana on verbaaliriemua. Sitä lainaan vieläkin kirjastosta. The league of gentlemen oli hirviöhuumoria, joka naulitsi minut tuoliin ja sai naurukyyneleet silmiin. Rouva Bucket (lausutaan Bukee) ja Roylen perhe sisälsivät kikatusenergiaa kyllikseen. Suomihuumorissakin on helmiä Velipuolikuu ja Oh nou esimerkiksi. Ja sitten muutamia sarjavanhuksia, jotka ovat painuneet mieleeni. Twin Peaks ja agentti Cooper täräytti tajunnan. Vaarallinen mutantti piti otteessaan koko minisarjan läpi. Parviaisen Rakkauden tanssi oli hienoa suomalaista tv-sarjaa samoin kuin Klubi, kummatkin olen katsonut keskittyneen ihailevana. Kun televisio tuli ensi kerran kotiimme Segno del comando oli minisarja, jota vanhimpana lapsena sain katsoa, muistaakseni nimi oli Louvren laukaukset, alkumusiikki oli Cento campane, suomeksi Sata kelloa.

Onhan sitä tullut katsottua paljon muitakin sarjoja. Nämä nyt vaan nousivat juuri mieleeni jostain aivojen syövereistä. En varmaankaan edes muistanut kaikkia hyviä sarjoja. Muisti pätkii aina sen verran. Heti kun laitan tämän ulos, muistuu takuulla tärkeitäkin sarjoja, jotka olisivat kuuluneet tähän joukkoon. Mutta souwat, ei se niin tärkeää ole.


Kymmenen esinettä kodissani

13.06.2005 - 09:00

Kodissani katselen tuttuja esineitä päivästä toiseen. Päätin kertoa kymmenestä esineestä, jotka kodissani näkyvät. Rajaus oli hieman hankalaa, koska näkyvillä on paljon muitakin, joiden tarina tai olemassaolo olisi kertomisen arvoinen. Ja piilossa niitä vasta onkin, kaapeissa ja piirongeissa lojuu historiaa. Mutta....

Kymmenen esinettä, jotka näen kodissani

1. VESIVÄRIMAALAUS: lapseni tekemä kuva äidistään, joka sienikori kädessä ryntää kannonpäässä kasvavien kantarellien luo, tehty lohduttamaan sellaisena syksynä, jolloin sieniä ei ollut ollenkaan

2. VESIVÄRIMAALAUS: tein 1973 äidilleni lahjaksi kuvan kelottuneesta puusta, taustalla sininen vuori, isäpuoli kehysti, hain äidin kellarista kotiin muutamia vuosia myöhemmin

3. GRAFIIKKATEOS: koulun pihalta roskalavalta löytynyt, iloisia lapsia pihalla ja aurinko paistaa

4. KAAPPI: ex-miehen työpaikalta roskiin menossa ollut ikivanha instrumenttikaappi, lasiseinäinen yläosa, maalasin valkoiseksi, toimii muistoesineiden säilytyspaikkana

5. PÖYTÄ: löydetty talon roskiksesta, liimalapun mukaan 50-luvulla huonekalutehtaalta Lahdesta Helsinkiin junalla tullut laatikollinen puupöytä, hioin ja lakkasin

6. PULPETTI: koulun pihalta roskalavalta löytynyt, kolme pikkutuolia kuuluu samaan sarjaan, näyttää 50-60 luvun mallilta

7. YÖPÖYTÄ: työpaikalta 80-luvulla tuotu, tavaraterminaalin esimiehen vaimon vanha, kesämökin varastosta, näyttää vanhalta, on siis hyvä

8. GOBELIINI: 60-luvun kodistani, oli aina hetekan yllä, laukkaavia hevosia kaivolla, katsoin puhki ja piirtelin noita hevosia, pahoin kulunut, on nyt jalkajakkaran päällisenä

9. PÄIVÄPEITE: ex-anopin virkkaama valkoinen pitsipeite, pelastettu kuolinpesästä roskiin menevistä, on räjähtäneen sohvani päällisenä

10. JALKAJAKKARA: 80-luvulla ostettu Jarmo-jakkara, jossa jalkojeni lisäksi tilasta ovat taistelleet kaksi edesmennyttä ja nykyinen kissani, puhkikulunut


Kassillinen makkaraa

12.06.2005 - 20:19

Oltiin Annen kanssa 16-vuotiaina kuin paita ja peppu. Liftailtiin baareihin, joista saimme kaljaa ilman henkkareita. Yhdessäolomme perustuikin suurelta osaltaan juhlimiseen ja hauskanpitoon. Sinä juhannuksena menimme vesibussilla kaupungin saareen pikkuriikkiseen lautamökkiin viettämään iloista kesäjuhlaa. Meikit, mekot ja kossupullo olivat tärkeimmät tarvikkeemme. Ruokana oli Annen äidin, joka oli sairaalan keittiössä töissä, antama muovikassillinen kerran lämmitettyä makkaraa. Empiessämme kassin mukaan ottamista, hän sanoi niiden kyllä tulevan ihan uusiksi, kunhan vain grillaisimme ne.

Iltapäivän ajan kiertelimme eri vaatteissa, aurinkolasit otsalla bongailemassa uroksia ja näkymässä itse. Minä olin juuri rakastunut täysillä ja puhua pälpätin siitä miehestä ummet lammet. Merelle katsoessani tunsin viiltävän ikävän ajatellessani sitä laivaa, jossa rakkaani jälleen tulisi luokseni ihanalla rekallaan. Kossun inspiroimina virittelimme sitten saaren grillikatokseen kunnon tulet ja lätkimme kassista vähiten kuumassa halkeilleita lenkkejä. Näyttivät tosi hyviltä pienen käristyksen jälkeen. Mutta eivät tipahtaneet edes nousuhiprakassa. Kassillinen makkaroita päätyi saaren pusikoihin eläinten ruuaksi.

Lievä hämäryys laskeutui keskiyön auringon vieton keskelle. Prosenttien huumassa kipaisimme mökille vaihtamaan ylle seksikkäimmät mekkomme, tupeerasimme rajusti ja laitoimme tutkan päälle. Laiturilta löysimme pari mukiinmenevän näköistä kaksilahkeista. Ilman rihmankiertämää hyppäsimme uimaan. Laiturissa vain ei ollut portaita ja noloa oli kun uudet tuttumme kalastelivat meidät alastomat juhannusneidot ylös. Juhla päättyi Annen ja minun ilmiriitaan. Minä en halunnut poikien kanssa enempää, koska olin rakastuneen uskollinen. Anne oli eri mieltä. Olimme saarella, joten kumpikaan ei voinut poistua, niin kuin yleensä riidellessä teimme. Hyttysetkin söivät sen verran ilkeästi, että Anne lopulta tuli sisälle mökkiin ja nukahdimme tuhistellen.


Listalla

12.06.2005 - 14:22

Itsen haastoi kuuden kuunnellun biisin listaukseen. Tänään olen kuunnellut radiota ja CD-levyjä.

1. Akon: Mr Lonely

2. Tik Tak : Rannaton

3. The Killers: Somebody told me

4. Aretha Franklin: Say a little prayer

5. Darin: Money for nothing

6. Kwan: Shine

Toi Mr Lonely oli joskus 70-luvun lopulla mun ravintolabändin ohjelmistossa, siis oikeana falsettiversiona. Rannattoman sanat on ihanat "ja mä oon tuuli, joka myrskyksi itsensä suuttuu". Killersin kappaleessa "heaven ain't close in a place like this". Say a little prayer tuo nuoruuden huolettomat kesät mieleeni. Shinen sanat "I can see the shine but you're only wasting time " kolahtaa aina. Money for nothing vaan soi ja laulattaa, harmiton kesähitti. En edes tiedä miltä vuodelta.


Ymmärrystä vailla satumaassa

11.06.2005 - 16:59

Enpä voinut vastustaa testejä ja nämä sattuivatkin sikanappiin.

Fantastic Voyagelta tämä, joka kertoo mitä tarvitsen. Joo kaipaan ymmärrystä, mutta kaipa minuunkin törmäävä tarvii jotain ymmärrystä. No toisaalta, toivottavasti sellaiset ihmiset, joille edustan kylmyyttä ja sulkeutunutta uhkaa, onnistuvat ohittamaan omituisen minäni. Ja taas sellaiset ihmiset, jotka ilman selityksiä ymmärtävät, pysyisivät lähelläni. Ei kaikkien tarvitse kaikkien kanssa tulla toimeen. Onneksi.

You need understanding.

In your life there has been many people that

could never seem too comprehend your

personality. Now you have either become an out-

cast because of their narrow minds or you have

adjusted yourself to them, and never letting

them see who you are deep inside. You now

think that no one will ever understand you and

you hate that fact. Though you are scared of

what the effects might be if you would decide

to let someone in so you keep a safe distance

that you both curse and bless.

What Do You Need in Your Life? [dark pics]

brought to you by Quizilla

ja Hillitylta Kukolta tämä, joka kertoo minkälainen kulttielokuva olen. Olisihan pitänyt arvata. Enhän minä oikeestikaan kauaa jaksa totuuksien maailmassa tarpoa. Intohimoinen olen. Melkein kaikessa mihin ryhdyn. Ja romantiikka on minulle muutakin, kuin pusuhuulet ja pitkät ripset, Se on myös kauniit maisemat ja vanhat rakennukset, historian tuoksua ja paluuta yksinkertaiseen.

You are a Fantasy film. You're romantic,

passionate, and like outlandish clothing.

What Kind of Cult Movie are you?

brought to you by Quizilla


Lepakon kaikuja

10.06.2005 - 20:30

80-luvulla harjoittelin Vaaniva Tiikeri bändini kanssa Lepakossa. Kuvassa menossa oma sovitus Joe Cockerin versiosta The Letter-biisiin. Hirveä ja piikikäs suustani kun olin jo silloin, onnistuin mölisemään mikkiin bändin kolmen soinnun säestyksellä anarkistisia huomautuksia samassa paikassa harjoitelleesta iäkkäämmästä miespuolisesta muusikosta. En aio tässä toistaa mitä sanoja käytin, mutta sanotaan nyt vaikka, että muusikon ympärilleen haalima joukkio herätti naisbändissämme tietynlaisia mielikuvia miehisen ulottuvuuden puutteista. Siis että se ikäänkuin kasvaisi oikeassa seurassa. Hyi meitä, kun sävelsimme miehisyyttä arvostelevan, ilkeämielisen pilkkalaulun. Ja kamat kybällä tietty. Taisipa siinä itsellemme kasvaa ulokkeet. Kunnes joku huomasi oven olevan raollaan ja asianomainen muusikko tovereineen seisoskeli käytävässä. Ups !


But the cat came back

09.06.2005 - 15:26

Kurkin Flasplayerin uusia musiikkipätkiä ja niin kuin aina siellä ollessani päädyin katsomaan ja kuulemaan The Cat Came Back laulua. Cordell Baker teki 1988 loistavan animaation vanhaan lastenlauluun. Se tuli jossain vaiheessa telkkarista. Katsoessa hillittömyys iski pommin lailla. T-paita märkänä naurun kyyneleistä katsoin ja kuuntelin. Ei ihme, että se oli ehdolla lyhytfilmi Oscarin saajaksi. No alkuperäistä filmiä en mistään ole onnistunut löytämään, mutta kerran viime vuonna hakusanan avulla löysin tuonne Flashplayerin sivuille. Sieltä musiikkiosastossa oli uusi versio tuosta laulusta. Brent Tilton alias cheshirepus oli Fred Pennerin alkuperäiseen lauluun tehnyt flash-animaation The cat came back. Jos tahdotte tietää minkälainen sinnikkyys kissasta löytyy, käykää katsomassa ja kuuntelemassa.

Pikku vinkki, laulu käynnistyy View This Title [View In Current Window] [View In New Window] - kohdasta, itse ainakin jouduin alussa kelaamaan kauan.


Suunnaton vaellus

09.06.2005 - 10:38

Tässä istun enkä muuta voi. Viimeisten kuukausien ajan on tapahtunut niin paljon kaikkea, että tarkoituksen tienviitat lahosivat ja tipahtivat Tuntemattoman Tulevaisuuden Ojaan. Ainahan elämässä sattuu kohdalle tyhjiä aukkoja, joiden yli yrittää hypellä, välillä pylly rotkon päällä roikkuen, välillä reippaasti yliastuttuna. Vaan nyt kohtalo kaappasi viiden tuhannen palan pelini ja ravisteli osaset vuoren huipulta tuulen vietäväksi. Rypistelen otsaani ja hörpin kuppikaupalla kahvia, sytyttelen tuhansia savukkeita sormet keltaisina. Mutta ei, nyt en osaa laittaa astinpuita tikkaisiin oikeaan järjestykseen. Kolme Suurta tuli kylään. Pyytämättä saranapuolelta ja silmät pyöreinä. Olen pystynyt vain nurkassa kyyhöttämään ja katsomaan. Terveyden Viejä, Työn Poistaja ja Viranomaisen Ottava Käsi.sisustavat sisäistä huonettani kovin kourin. Joka ilta etsin väsyneenä vuodettani, mutta usein, kun vihdoin tunnen käsilläni sen pehmeän pinnan, on jo aamu.

Mutta minä pistän silmät kiinni ja odotan. Rauhoitan hengitykseni ja tartun pieniin asioihin. Silitän kissaa ja pyyhin pölyä TV:n päältä. Järjestän vuosikausia repsottaneita papereitani, mapitan sopimuksia ja tiliotteita. Ajan busiilla torin hälinään, kävelen kauniissa puutarhassa ihanien lintujen laulua sisääni ahmien. Tutkin kauppojen hyllyjä etsien alle euron tarvikkeita ja ruokia. Kuuntelen musiikkia, katson myöhäiset elokuvat, kastelen parvekkeen pieniä taimia. Kamera käsilaukussa etsin värejä ja muotoja. Etsin puita, jotka puhuvat minulle. Istun tietokoneella ja väritän maisemia, rakennan kuvia kauneudesta ja salaisista unelmista. Ja kirjoitan. Kirjoitan ja raikas ilma puhaltaa sisälläni. Kesän lempeä tuuli, ukkosen jylinä, sateen kasteleman asfaltin tuoksu. Kirjoitan itseni henkiin. Ei minua kukaan voi murheeseen kahlita. Ja yhtenä päivänä löydän Suunnan. Siihen asti hengitän.


Banaaniajatuksia

08.06.2005 - 22:22

Kun rikas kuorii banaanin kartanossaan, köyhä liukastuu kuoriin takapihalla.

Kun köyhä kuorii banaanin mökissään, banaani viedään kartanoon.

Banaanin kerääjä näkee nälkää.

Banaanin omistaja rakentaa palatseja.

Eli banaanilla saa ja hevosella pääsee. Niin banaani voi tässä olla vaikkapa banaani,

mutta myös valta ja rikkaus, pelimarkka maailman ruletissa.

Vaan eipä tuo banaani onnea ja vapaa on kuorten päällä luistelija.

Olikohan tässä mitään järkeä ? No, ei sillä mitään merkitystä ole, pakko oli vaan kirjoittaa, kun pyöri nuo banaaniajatukset päässä.


Puu-hakkuuta

08.06.2005 - 17:21

Ei sentään puun hakkuuta, mutta olen viime päivinä puuhaillut kaikenlaista yleishyödyllistä ja muutakin. Hain monta vuotta kellarissa maanneen, toimimattoman maastopyörän ja kannoin sen olkkariin viikonloppuna. Päätin selvittää, miksi takapyörä oikeasti hannasi. S. sai aikoinaan pyörän ilmaiseksi käytettynä, mutta ei ehtinyt ajaa sillä, kun se jo teki topin pihalla. Koska hänen pikkupyöränsä vielä toimi, jäi tämä toinen pyörä kellarin koristeeksi. Nyt sain tarmon puuskan ja ei kun avaamaan ja ketjut sivuun, pyörä pois ja tutkimaan. Selvä kuin pläkki, vanne mutkalla ja kaiken lisäksi niin pahasti, ettei pinnojen viritys juuri auttaisi. Pyöräkellaripirulaiset pitäneet leiriä kaatuneen pyörän päällä jossain vaiheessa. Eipä siinä mitään, otin valokuvan ja pistettiin huutonettiin ostettavaksi jollekin, joka pystyisi hankkimaan takavanteen. Ei mikään mahdoton tehtävä, jos on asiantuntija, mutta mökin akalle turhan hankalaa etsimistä kirppiksiltä.

Ja pyörä piti saada S:lle nopeaan, kun upouuteen työpaikkaan pitää päästä eikä ole bussirahaa. S. sai tänään isältään lahjaksi upouuden edullisen maastopyörän, joka iloisena kuskattiin kaverin pihaan työpaikan lähelle. Ja eikös Murphy iskenyt, kokeillessaan ajamista takapyörä tarttui kiinni ja meno tyssäsi siihen paikkaan. S:n piti juosta hommiin ja varmaan häntä korpesi, kännyn akkukin simahti. Kiireinen isänsä soitteli minulle ja koska satuin olemaan läheisessä virastossa asioilla, kävelin muutaman kilometrin kaverin pihalle katsomaan tilannetta. Oikean avaimen löydyttyä kokeilin ja toinen takapyörän kiinnitysruuvi oli viittä vaille tippumassa. Jossain kokoonpanovaiheessa oli kahvitauko tai päänsärky iskenyt ja mutteri oli kokonaan jäänyt kiristämättä. Sain homman melkein paikoilleen, mutta vaijerilukko esti täydellisen virityksen. S:llä oli lukon avain työssä mukana, enkä pääse sinne ilman sisäänpääsymaksua, joten tein minkä pystyin. Näytin S:n kaverille, E:lle, miten renkaan suoristus tehdään loppuun. Eiköhän se siitä. Tarkistin kyllä varmuuden vuoksi kaikki muutkin kiinnitykset, tuntuivat olevan kunnossa.

Nyt olen tiskannut ja laittanut ruuan uuniin, kiva olo. Toivon, että S. saa ajaa tänään uudella pyörällä kotiin. Tosin ihmettelen millä kumman konstilla se pikkukoira siinä reissussa menee. Koira on sellainen taskukoiraa hieman isompi. Ei siis jaksa juosta, mutta on reppuun hiukan kookas. Ja tarakalle tuskin kannattaa laittaa sen pitimen alle (huono vitsi). No kaipa keksivät keinot, toivon minä.


Ikää lisää

07.06.2005 - 20:04

Menin tänään pitkien mutkien ja kilometrikävelyn kautta S:ää, E:tä ja koiria vastaan Meilahden lähellä olevaan Koirasaareen. Matkalla näin joutsenen hautomassa kaislapesässä. Pian olisi pikku "ankanpoikasia" meressä, toivon niin. S:llä on huomenna 21-vuotis syntymäpäivä. Hän on siis jo yhden kolmatta vanha. Justhan se vasta oli kahdeksan ja paahtui kesälomalla pavuksi, intoili pumpattavan muoviveneen kanssa teltalla ja ui suuren, keltaisen uimarenkaan avulla Salmen ulkoilualueella. Koska hän on huomenna töissä, päätimme viettää juhlaa ihan olemalla vain yhdessä. Kävelimme Hietalahdesta Stadionin lähelle, ajoimme kasin ratikalla Flemarille, jossa kävimme ostoksilla. Kallion kirjaston takana olevassa koirapuistossa söimme sitten synttäripiknikin. Pakastealtaasta löytyneillä muovilusikoilla avasimme lohipaketin, josta kaavimme makoisat kimpaleet sekaleipäpalojen päälle. Aurinko päätti väistyä mustien pilvien taakse ja kävelimme vielä Hakaniemeen, kunnes väsymys ja vilu päätti ihanan retkemme. Voi rakas S. onnea ja iloa sinulle, niin paljon onnea ja iloa olet minulle tuonut itse. Huomenna, kun vähiten sitä odotat, soitan kännyysi ja laulaa loilotan täysin keuhkoin. Mä rakastan sua S. pysy naisena !


Rockmuistoja

07.06.2005 - 12:29

Laajensin tänään lempimusiikkilaatikkoni sisältöä, että se olisi vähän pidemmältä ajalta, kuin lähimuistista. Plarasin vinyylejäni, niitä olen raahannut mukanani melkoisen pinon. Kuuntelua varten omistan tällä hetkellä muinoin Anttilasta ostetun monitoimisoittimen, josta on hajonnut CD, mankka ja radio, mutta levari toimii jotenkuten. Laitteessa on monipuoliset liitännätkin, ulos lähtee kolme piuhaa, vasempaan ja oikeaan kaiuttimeen sekä sähkölähteeseen. Suunnitelmissa on ollut hankkia Porthaninkadulta parempi levari, mutta rahaa ei koskaan ole. Eikä tule.

Siinä tutkiessa tulivat liikuttavat muistot mieleeni. Led Zeppelinin Since I've ben loving you. Oltiin tyttökaverin kanssa 16 ja äidin Smartit oli tipahtaneet taskusta mereen mattoja pestessä. Äiti kuivatti röökit juomalasissa ja lahjoitti ne minulle. Kun kerran kuitenkin poltin. Perhe oli poissa ja silloin minä ja kaveri järjestimme kunnon bileet kahdestaan. Levysoitin soittamaan uudestaan ja uudestaan Zeppelinin tuota yhtä ainoaa biisiä. Vedeltiin suolalta maistuvia tupakoita syvälle keuhkoihin ja kuviteltiin niiden olevan pilveä. Maattiin 100-vuotiaan hirsitalon olkkarin lattialla selällään päät vastakkain ja leijuttiin sfääreissä. Ihanaa aikaa.

Joe Cockerin With a little help from my friends. Ensimmäisen Ruisrockin aikaa. Asuin itse Ruissalossa ja pitkällisten tappeluiden jälkeen, poliisi-isäpuoli päästi minut hippijuhliin. Pitkätukkapoikien soputeltassa juotiin pullosta ja kuunneltiin pää pyörällä mankasta Joeta. Kun käpälät eksyivät farkkujen sisään oli aika lähteä "pisulle", eli poistua paikalta. Saman juhlan aikana istuin suuressa ringissä nuotion ympärillä, jossa useat nauttivat muutakin, kuin meri-ilmaa. Minä annoin piipun vain eteenpäin, pelotti liikaa, onneksi. Mutta kun ilta hämärtyi, otin osaa hengessä ja osallistuin verisiderituaaliin. Maasta löytyi riittävästi pullon sirpaleita, joilla nirhattiin kättä ja liityttiin yhteen vapauden ja kukkaisten ryhmäksi.

Cat Stevensin Hard headed womania soittelin kaikille poika- ja miesystäville, kun halusin julistaa jotain. Jotenkin tahdoin olla sellainen kovapäinen nainen, joka biisissä oli miehellä haussa.

" I know a lot of fancy dancers, People who can glide you on a floor, They move so smooth but have no answers. When you ask why'd you come here for? I don't know why? I know many fine feathered friends But their friendliness depends on how you do.They know many sure fired ways To find out the one who pays And how you do".

Sad Lisa oli silloin ja vielä nytkin yksi hienoimmista sanoituksista, joita on mielestäni tehty. Olen mielelläni sukeltanut aika ajoin melankoliaan ja siniseen maailmaan ammentamaan tunteiden voimaa ja luovuuden myrskyä. Äitinikin sanoo, että kaikki tarvitsevat itkua silloin tällöin. Olen samaa mieltä rakkaan äitini kanssa. Sitä tunnetta, että on pala kurkussa ja hillitön itsesäälin tunne. Kun itku on hoidettu, voi taas jatkaa puhdistuneena, sisus pestynä. Itku huuhtelee mustia taakkaklimppejä tehokkaasti. Ja Sad Lisa on eräs itkulaukaisin minulle. Ja onhan se tekstinäkin todella hieno ja mystinenkin. Herkkä runo.

She hangs her head and cries on my shirt.

She must be hurt very badly.

Tell me what's making you sadly?

Open your door, don't hide in the dark.

You're lost in the dark, you can trust me.

'cause you know that's how it must be.

Lisa lisa, sad lisa lisa.

Her eyes like windows, tricklin' rain

Upon her pain getting deeper.

Though my love wants to relieve her.

She walks alone from wall to wall.

Lost in a hall, she can't hear me.

Though I know she likes to be near me.

Lisa lisa, sad lisa lisa.

She sits in a corner by the door.

There must be more I can tell her.

If she really wants me to help her.

I'll do what I can to show her the way.

And maybe one day I will free her.

Though I know no one can see her.

Lisa lisa, sad lisa lisa.


Häiriöitä

06.06.2005 - 14:43

Nyt oikeasti yritän pysyä poissa testisivuilta - vähän aikaa. Tässä viimeisin, joka laittamattomasti kuvailee persoonallisuuteni monipolvista, tasapainoon pyrkivää keskiluokkaista suoraa viivaa. Itselleni tuossa ei ole mitään yllättävää. Olen aina tiennyt olevani rauhallinen, vakaa ja luotettava persoona. Vastaukseni olivat ehkä hieman liiankin rehellisiä, olisi pitänyt hiukan miettiä, että olisi saanut särmää tylsään perusluonteeseensa. Mutta koittakaa nyt pysyä valveilla.

Disorder Rating

Paranoid:

Very High

Schizoid:

Moderate

Schizotypal:

Very High

Antisocial:

High

Borderline:

Very High

Histrionic:

Very High

Narcissistic:

Very High

Avoidant:

Very High

Dependent:

Moderate

Obsessive-Compulsive:

High

-- Personality Disorder Test --

-- Personality Disorder Information --

Vastasinko oikeasti rehellisesti kysymyksiin ? Jääköön arvoitukseksi. Lukija päätelköön itse.


Elokuvista

05.06.2005 - 10:47

Hillityn kukon sivulta tein tämän kulttielokuvahahmotestin.

I am Ash, from the "Evil Dead" trilogy.

I'm the guy with the...chainsaw.

Which Random Cult Movie Character are you?

brought to you by Quizilla

No niinpä tietenkin, olisihan pitänyt arvata. Moottorisaha kainalossa painan. Ehkä se omalla tavallaan onkin jonkinlainen alter ego, vai mikä lie. Liian kiltti ihminen hautoo suunnitelmia muiden päiden menoksi. Splatterit nyt muutenkin on mun mieleen juuri siitä syystä. Yhtä paljon nauran pahoille kuin hyvillekin. Kaaos splattereissa on nautittavaa, ehkä siksi kun aina sitä yrittää itse pitää kaikki elämänsä komerot järjestyksessä. Välillä tekee mieli antaa palaa. Joskus annankin. Jätän kuitenkin moottorisahan kotiin.

Elokuvista täytyy sanoa, että hiukan olen friikki, ihan pikkusen. Sohva ja nojatuoli tietävät asiasta kyllä. Nuorempana kävin 70-luvulta alkaen leffoissa, mutta kun 80-luvun lopussa keksin, että VHS-leffoja voi vuokrata, kävi Rautatientorin Filmtownin ovi tiheään. Seitsemän leffaa katsoin viikonlopussa ja maanantaina uusi vuokraus. Kävin järjestelmällisesti läpi vuokraamon hyllyt. Katsoin joka ikisen sellaisen elokuvan, joka oli rahanpuutteen vuoksi jäänyt väliin. Sitten sekosin Arnoldiin ja muihin actioneihin. Sitä seurasi scifijakso. Muutaman vuoden päästä siirryin pelkkiin uutuuksiin. Kun DVD tuli taloon, alkoi vanhojen uudelleen katsominen, ihanan laadun takia. Nykyään olen alkanut etsiä espanjalaisia, japanilaisia ja skandinaavisia elokuvia uutuuksien lomassa. Jokaisen leffan voin katsoa kerran, niin huonoa ei ole mielestäni tehtykään. Lempielokuvalistani on epätrendikkään sekava laitos Zeffirellin Romeosta ja Juliasta Romeron Dawn of the Dead- trilogiaan.

Televisiosta katson, jos vain mahdollista, kaikki vähänkin kiinnostaneet vuokraelokuvat aina uudestaan. Siinä on joku kumma hohto, kun ne näkee TV:stä. Mikähän se oikein on ? Tänään tulee Panic Room ja Harrison Fordin (karismaa) Kuusi päivää seitsemän yötä. Samaan aikaan. Entten tentten.

Eläköön elokuvat, nykyaikuisen satukirjat.


Sinistä taas

04.06.2005 - 14:09

Tänään on sininen päivä, taas. Lapsuuden muistoja tulvii mieleen. Kaikkia huolettoman elämän hetkiä, joina ei tulevaisuus oli suuri mahdollisuuksien seikkailu. Ja hetki oli hetki, ei hetki ennen onnettomuutta. *Huokaa*. Toisaalta niistä ajatuksista on hedelmällistä juuri nyt ammentaa voimaa ja iloa. Kyllä tässä vielä aiotaan löytää sateenkaaren pää. Tänään vain on sinistä, ei aina.


Olen lempielokuvani !

04.06.2005 - 12:16

Hillityn kukon sivulta nappasin tämän:

Fight Club!

What movie Do you Belong in?(many different outcomes!)

brought to you by Quizilla


Barrikador 3 - Paluu Vapauteen

03.06.2005 - 15:57

Henki paukuttaa henkseleitä. Olen koko päivän kanniskellut säkkejä barrikadille. lähettänyt sähköpostia ja soitellut halpaliittymällä. Asiat alkavat olla stand by-kunnossa. Nyt ei muuta tarvitse kuin mennä sovittuihin paikkoihin sovittuun aikaan. Reppu täynnä paperiarkkeja, nykyajan tussareita. Ansa on viritetty, nyt odotellaan aarretta.

Kun menettää kaiken on vapaa kaikesta. Mammona ja maine ovat kaltereita, joiden läpi olen pystynyt vain tirkistelemään värjyvän ihanien haavelintujen liitoa.

Ruoka tuolla uunissa valmistuu ja musiikki soi radiossa. Ihana olo. Kävin tänään kävelyllä kaupungissa. Ostelin halpaa shampoota ja hoitoainetta. Merkki unohtui hintalappua lukiessa. 1,50 iso pullo. Samalla matkalla hankin polkupyörän pumpun. Vanhat pumput ovat tukemassa parvekelaatikoita, kun se metallihäkkyrä, jolla ne on kaiteessa kiinni ei pidä laatikoita suorassa. Polkupyörällä pääsee joka paikkaan, eikä maksa paljon. Paitsi jos pyörä varastetaan. Matkakortissa pidän vain sen verran rahaa, että pääsen, jos on pakko, bussilla matkustamaan. Täältä mummokaupunginosasta ei kulje kuin bussit kaupunkiin. Ei voi mennä pummilla - kortti on oltava mummilla. Mutta sähköt tällä onneksi on. Huomenna käyn huoltamassa pyörän pihalla. Öljyä ja puhdistusta, sitten testaan ja eikun menoks !


Risupään onni

02.06.2005 - 16:25

Hejaa ! Nyt kohtalo hyppäsi nurkan takaa ja jokin outo hymyilee risupään elämään. Pelokkaana, mutta uteliaana astun nyt uusinta polkua pitkin kohti onnen satamaa (en ole ollut Lauran kanssa 12,4 kuukautta). Paljon on tekemistä edessä. Jossain tuolla paperivuorien takana on paikka, jonka portissa lukee: tervetuloa Katili, riisu kengät ja hengitä vapaasti.

Nyt sitten vain päätöksentekotemppeleitä kohti kassi täynnä lippuja ja lappuja. Huh-huh, no rauhallisesti vain, askel kerrallaan. Perille pääsee, jos ei paikoilleen jähmety.


Tiedän mitä teit viime kesänä makkaroille

02.06.2005 - 08:25

Makkaroiden suvut olivat aamulla kokoontunut viileään juhlatilaan viettämään perinteistä Lähtijöiden Päivän juhlaa. Jäähdytyskone surisi ja tunnelma oli heti aikaisesta aamusta korkealla. Kabanossin suvun vanhimmat pitivät puheita ja kilistelivät lasejaan. Suvun päämies, Wilhelm, istui silmät kimmeltäen.

- Malja Campingeille ja Poprilleille !

- Huraa !

Pienimmät leikkivät ylätasanteella. Viitoset kirmailivat Snacksien kanssa. Vauvalassa oli hiljaista vielä. Pikku Prinssit nukkuivat autuaan syvää unta. Naisten pöydässä Kariniemen rouvat supisivat uusista dieeteistä. Tuon tuostakin he loivat paheksuvia katseita Juustoisten suuntaan. Sinisten ja Lenkkien suvun miehet pohtivat selvästikin kovin miehisiä. Heidän liikkeistään oli helppo arvata, että menossa oli ikuinen kisa pituudesta. Miehet välttelivät selvästikin katsomassa Metrien pöydän suuntaan.

Yhtäkkiä kirkas valo ilmestyi taivaalle. Syvä hiljaisuus laskeutui juhlakansan keskuuteen. Hakijoiden saapumisaika oli jälleen käsillä. Vanha kansa kertoi lähtijöiden pääsevän suureen seikkailuun ja uuteen, hienompaan elämään. Kaikki tahtoivat uskoa tähän. Mutta nuorten radikaalien keskuudessa supistiin. He uumoilivat jotakin äärettömän pahaa olevan tekeillä. Tietenkään kukaan ei koskaan palannut vahvistamaan nuorten epäilyjä, mutta heidän keskuudessaan kiersi legenda, että lähtijät vietiin kuumiin kidutuskammioihin, jossa niiden nahkaa kärvennettiin ja lopulta valtavan kokoiset hakijat joukkoineen popsivat suihinsa kaikki. Vauvoista vaareihin joutuivat hävityksen kohteeksi. Mutta varmoja nuoret eivät voineet olla ja aina kun joku heistä lähti tutkimusretkelle, ei hän lupauksistaan huolimatta koskaan palannut kertomaan. Ei koskaan.


Uusintauni

01.06.2005 - 20:35

Näin viime yönä unen, jossa kävin läpi unen, jonka olin jo kertaalleen nähnyt. Kummallista oli , että unessani tiesin tarkkaan mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Kaiken lisäksi pikakelasin kohtia, jotka eivät olleet niin jänniä. Uni oli lyhyesti seuraavanlainen.

Kolme lasta asui yksinään maalla metsän keskellä olevassa talossa. Pahaa tahtova vieras mies lähestyi taloa ja lapset tunsivat miehen tulon. He odottelivat turvassa sisällä, kunnes ajattelivat miehen poistuneen. Heidän leikkiessään ulkona mies ilmestyi talon pihalle. Hän sai pienimmän lapsen jo kiinni, kun isoin lapsista astui miehen eteen ja sanoi : - Minä en usko, että sinä olet olemassa. Mene pois. Ja mies jäi paikoilleen. Lapset menivät sisälle. Yhtäkkiä he huomasivat, että talossa ei enää ollutkaan turvallista. Mies pääsisi sisään ikkunoiden kautta. Lapset eivät ehtineet peittää kaikkia ikkunoita ja alkoi takaa-ajo. Pitkin metsiä ja pellon laitoja lapset pakenivat mies perässään. He piiloutuivat lopulta betonisen siltarummun alle. Mies ei vielä ollut ehtinyt sillalle ja lapset värjöttelivät pakkasessa kylmissään kurkkien harvaan laudoitetun sillan raoista näkyisikö miestä. Sitten laudat alkoivat narahdella. Mies sai lapset kiinni ja raahasi heidät autoonsa. Lapset yrittivät puhua kauniisti miehelle, jotta tämä päästäisi heidät kyyistä. Mies lupailikin, että he voisivat poistua, mutta vähän kauempana. Mies ajoi auton kymmenien kilometrien päähän. Siellä oli röttelöisten pikkutalojen täyttämä asuinalue ja mies kurvasi autonsa erääseen loskaiseen pihaan. Tässä kohtaa mies joutui paniikkiin ajatellessaan,, että lapset kuitenkin kertoisivat ja hän jäisi kiinni. Niinpä hän pakotti lapset auton takaluukkuun ja poistui itse paikalta. Kukaan ei kuullut heidän huutojaan ja koputustaan. Lopulta he väsyivät ja lakkasivat yrittämästä. Nainen, jolla oli maalaiskauppa lasten kodin lähellä olevan maantien laidassa meni pitkän miettimisen jälkeen kertomaan poliisille, että hän oli nähnyt kolmen lapsen juoksevan sillalle päin. Poliisi ei ensin aikonut tehdä mitään, mutta sitten nainen kertoi, että lapsilla ei ollut päällysvaatteita. Poliisi tutki sillan seutua ja näki kamppailujäljet lumessa. Jälkiä seuraten poliisi sai myös selville, että läheltä siltaa oli tien varresta poistunut auto. Seuraavana päivänä vanha pariskunta, joka asui eräässä röttelökylän talossa, ilmoitti naapuritalon pihalla seisovasta oudosta autosta. Loppukohtauksessa poliisi tuli paikalle vanhan pariskunnan opastamana ja lapset löytyivät, heikossa kunnossa, mutta elossa.


Hyppäämisen pelkoa

01.06.2005 - 09:36

Olen vuodesta 1970 painanut samaa työtä, enkä koskaan käynyt peruskoulua pidempään oppimassa. Tuntuu, ettei koskaan ole ollut aikaa ajatella, missä olen oikeasti hyvä. Olisiko jotain, missä voisin paremmin toteuttaa lahjoja, joita olen syntymässä saanut. Muistan koulun lopussa ammatinvalinnan ohjausjakson. Ohjaaja katsoi syvään huokaillen testejäni ja totesi, että taidat olla taiteellinen tyyppi. Muistan sen yhden tehtävän, jossa piti jatkaa annettua kuviota. Sain aikaiseksi keskiaikaisen linnan tiilimuurin ja vielä perspektiivissä. Olin tietysti innoissani, koska rakastin kaikkea taiteeseen liittyvää. Sitten ohjaaja, kyllästyneenä ja selvästi närkästyneenä, plarasi jotain papereitaan ja sanoi, ettei minun lahjoillani paljon muita ammatteja olisi, kuin ehkä ikkunan somistaja. Muistan lähteneeni pettyneenä aurinkoiseen kevätilmaan. Silloin olin nuori, sinisilmäinen, mistään tietämätön lauluja rustaava runonkirjoittaja ja maalasin vesiväreillä mystisiä kuvia rannan vanhoista tammista.

Alkoi rahan pakollinen ansainta. Äidin sähköisestä, ruudullisesta kankaasta ompelemassa minimekossa marssin nykyisenkin toimialani toimistoon ja sain paikan lähettinä. Ja 35 vuotta on kulunut monissa eri firmoissa. 70-luvulla työpaikka oli kuin koti ja perhe. Oltiin yhdessä muulloinkin, kuin firmassa. Käytiin toistemme kotona ja työpaikalla pidettiin yhdessä tuumin toistemme puolta. Virheet korjattiin ryhmässä, salaa pomoilta. Mutta 80-luvulla tahti vaihtui. Alkoi taistelu työpaikan pitämisestä, keskinäisestä paremmuudesta. Ja palkankorotuksista. Suosion tavoittelu ajoi piteneviin ylitöihin ja itseä säälimättömästi ruoskiviin ponnistuksiin. Työpäivät venyivät helposti 12-14 tunniksi. Jalkoihin jäivät omat harrastukset ja perhe. Vain firmojen alati nälkäisille tileille sammottiin kasvavia voittoja. Ja tilanne sen kuin paheni, kun 90-luvulla alkoivat massalomautukset ja -irtisanomiset. Työmäärä kasvoi 1,5 - 2,5 kertaiseksi. Kokeneemmat työntekijät ohjattiin eläkkeille ja jäljelle jäänyt, ahdistunut porukka kyttäsi toisiaan ja pinnisteli kiivaassa tahdissa ilman ammattilaisten tukea.

Vanhojen työntekijöiden palkat jäätyivät paikoilleen. Kohonneet elinkustannukset, verovähennysten poistuminen ja lisääntyneet Telmaksut ja työttämyyskorvausmaksut söivät moninkertaisesti yleiskorotukset. Ja usein tapahtui niin, että uudet, kouluista valmistuneet työntekijät otettiin uusilla, paremmilla sopimuksilla oppiin. Ilmapiiri työpaikoissani oli riipimistä ja kyttäämistä, kateutta ja raivoisaa sotaa eriarvoisuuden verisellä tantereella. Alettiin uupua kiireestä ja taistelusta. Vanhat johtajat siirtyivät eläkkeelle, firmoja myytiin yhä isommille yrityksille, kunnes Suomen runsaasta paristakymmenestä alan yrityksestä oli suurinpiirtein tullut vain noin neljän,viiden eri omistajan hallitsemia maailmanlaajuisia, kasvottomia megapalapelin osasia. Uudet johtajat asettuivat kilpailemaan parhaan työntekijän paikasta ja alaisten tukeminen ja työilmapiirin parantaminen jäi laatusertifikaattien sivuille painetuksi yleväksi tekstiksi.

Kaikki tuo on vain tietenkin minun näkökantani asioihin. Mutta vain se, miten minä olen kokenut asian vaikuttaa minun elämäni laatuun. Noin kolme vuotta sitten tienhaara alkoi hahmottua eteeni. Klassinen kapea ja leveä tie odottivat valintaani. Leveä tie oli nykyinen tahti, se lopuksi kapenenisi ja orjantappurat odottaisivat satuttaakseen minut parantumattomille haavoille. Kapea tie tarjosi vähän aikaa kivistä polkua, mutta lopuksi se veisi aurinkoisen niityn äärelle ja hymyni ehkä syttyisi uudelleen elämään. Kyllä ratkaisun teko on pelottavaa. Jokohan nyt on tullut aika hypätä ? Vai vieläkö roikun kiinni ? Mitä jos pian on liian myöhäistä hypätä ?

[ Katilin Kirjoituksia ]
Katilikääntö
31.05.2005 - 07:29

Minä olen aivan tavallinen nainen. Olen sukeltanut maailmaan paikasta, jonka ympärillä elämä sitten pitkään pyöriikin. Ainakin kunnes pyydystintaulu rupsahtaa tai väsyneenä katsomaan ylös alas pomppivia miesten pyllyjä, nainen aloittaa henkevyytensä kehittämisen. Ei kun pää edellä syvälle omien henkisten ominaisuuksieni kuralätäkköön, ja sieltä roiskahti naamalleni eräs ominaisuus, jonka tahdon tässä esitellä. Se on eräänlainen muunnin, joka suodattaa kuuloaistini havaitsemat pienetkin ärsykkeet absoluuttiseksi informaatioksi. Tämä Katilikäännöksi nimeämäni ilmiö pystyy antamaan monelle täysin mitäänsanomattomalle lausahdukselle Katilifaktaksi kutsumani merkityksen. Mutta esimerkki puhuu kovemmalla äänellä kuin tuhat teoriaa. Tässä muutamia arkipäivän puheita, jotka ovat Katilikäännön läpi käytyään muuntuneet Katilifaktoiksi.

Ruokakaupan kassa: - Pankki vai luotto ?

Katilikääntö: - Elääkös rouva yli varojensa ja vingutetaan luottokorttia vai löytyykö likviditeettiä tarpeeksi maksamaan noi ahmintatarvikkeet ?

Työkaveri: - Kiitos, kun ehdit auttaa.

Katilikääntö: - Jollet olisi niin perusteellisen patalaiska, voisit kyllä hoitaa tämän lisäksi monta muutakin hommaa, sen verran löysää aikaa näyttää siellä netissä surfailun lomassa löytyvän.

Bussikuski: - Löytyä vähän pienempi seteli ?

Katilikääntö: - Kuvitteleeko sinä nais ette mine ei ole vaihta raha ette sine saada ilmanen kyyti ? Sine paras pysy koti ja laitta ruoka sinun mies ja lapsi.

Äiti: - Olisi todella ihanaa nähdä pitkästä aikaa ja jutella oikein kunnolla.

Katilikääntö: - En olekaan pitkään aikaan käynyt toteamassa kotisi alennustilaa ja käynyt laittamassa surkeaa talouttasi kuntoon.

Pappi: - Ja minulla on teille kaikille hyvä sanoma, ja se on, että Jumala antaa anteeksi teidän syntinne.

Katilikääntö: - Sinä kaksoisleukainen naisihminen siinä viidennellä rivillä, tiesitkö, että ylensyönti on syntiä. Ja on tainnut tulla rikottua muitakin käskyjä, kun on unohtunut nuo aurinkolasit silmille.

Opettaja: - Hyvä, olet todella ymmärtänyt opetuksestani sen syvimmän tarkoituksen ja olet siksi yksi parhaita oppilaitani.

Katilikääntö: - Luoja tietää, että etiikkani kärsii valtaisia kolhuja kun päästän kaltaisesi puoliaivon tumpelon luokalta. Mutta tämä on ainoa tapa varmistaa, että pääsen ensi vuonna kuulemasta ärsyttävää hölötystäsi.

Lääkäri: - Koetulosten mukaan kaikki näyttää todella hyvältä. Ei mitään vakavaan sairauteen viittaavaa. Oireet ovat aivan normaaleita teidän iässänne. Lisäksi liikunta ja oikeanlainen ruokavalio saavat ihmeitä aikaan.

Katilikääntö: - Djiisus, että joku voi olla noin tyhmä, vetää kaksin käsin pelkkää läskiä ja kakkua naamaan sohvan pohjalla maaten ja tulee sitten lääkäriin naama valkoisena, kun peräpukamat estävät paskalla käynnin.

Naapuri: - Nuo ovat kyllä hyvät stereot. Näkyivät olleen Tekniikan Maailman testissä äänentoistoltaan kärkipään hifi-laitteita.

Katilikääntö: - Äläkä sitten jumalauta huudata sitä rokin rämpytystä noitten läpi tai saat varautua uuden kämpän etsintään hyvin pian.

Tuntematon mies: - Saanko sanoa, että te olette erittäin kaunis nainen.

Katilikääntö: - Tarttis saada kymppi ja nopeesti, alkaa kankkunen kohta ja sitku alkaa kramppaa ei onnistu tämmönen lirkuttelulla pumminta enää.

Kissa: - Surr surr surr , miau, surr surr.

Katilikääntö: - Siis kuvitteletsä muikki, et sä oot joteskin mun ihastuksen kohde, kun sä aina lässytät noita söpökissa-kommenttejas. Aukaise nyt hyvän sään aikana se Latzi-purkki, ettei tarvi suihkauttaa sun lempikenkään.

Vaatekaupan myyjä: - Täytyy sanoa, että tämä leninki on kuin tehty rouvalle.

Katilikääntö: - Ja lapsetkin tykkää, kun kesä tulee ja takapihalle tarvitaan telttaa.

Fibromyalgia
30.05.2005 - 19:31
Sain tänään äidiltä kuulla, että siskon tytöllä, 27 vuotta, oli todettu pehmytkudosreuma eli fibromyalgia. Olen tosi surullinen nuoren ihmisen puolesta. Hänen elämänsä ei muutenkaan ole ollut niitä helpoimpia ja nyt vielä tämä. Hirveät kivut estävät monesti jopa lapsen kanssa leikkimisen. Toivon, että hän saa pikaisen avun ja mahdollisimman nopeasti oikean hoidon. Jospa hän kuuluisi siihen ryhmään potilaita, joiden sairaus saadaan tasoittumaan ja pysymään hallinnassa. Terveisiä siskon tytölle ja varovainen rutistus ja paljon rakkautta.
Tietoa sairaudesta Reumaliiton sivuilla.

Luovuuden lintu
30.05.2005 - 12:03
Luovuus on kuin pieni lintu. Pörhöinen varpunen taikinanmarjapensaassa värjöttämässä. Sitä pitää varjella suurten lintujen hyökkäyksiltä. Pidettävä hengissä jäätävän pakkasen purressa hentoihin luihin. Sille on alati etsittävä murusia, ettei se tipahda nälkäisenä turvapaikastaan. Kun hoitaa tuota pientä lintua, se jaksaa iloisena sirkuttaa aamusta iltaan. Hyppiä aamukasteisella nurmella matoja etsien. Nousta siivilleen ja liitää korkealle. Joskus pikku lintu laskeutuu sormelle. Pikkuruiset kynnet iholla se kääntelee päätään, kuin kutsuen leikkiin.Ehkä se saapuu juuri silloin, kun itse ei pysty näkemään valoa. Se tulee ja sytyttää hennon liekin sielun sammuneeseen lyhtyyn.



Maailmankylistä vielä
29.05.2005 - 22:32
Huomasin, että olin keräillyt pääsääntöisesti minua ärsyttäviä piirteitä juttuuni.. Unohdin kokonaan mainita, että Maailma kylässä tapahtuma oli kokonaisuudessaan kuitenkin todella kiva juttu. Mukavia ihmisiä kerääntyneenä rauhanomaiseen tapahtumaan keskelle pääkaupunkia. Ei sitä kaupallisuus voisi pilata. Ihmisten yhdessäoloa.

Maailma kyläili
29.05.2005 - 19:11

Tepastelin Kaisaniemessä katsomassa, kun maailma oli kylässä. Rummut soivat ja laulu raikasi. Toisessa teltassa Martti Servo lauloi kalastuksesta, toisessa kolme upean näköistä afrikkalaisnaista lauloivat vahvan rytmin tahtiin. Laidasta laitaan. Ehkä tapahtuma joiltain osin on siirtymässä suuntaan Maailma kaupassa. Oli samat aurinkolasit samoissa telineissä, kuin aina Makkaratalon lähellä. Myytiin suomalaisessa kojussa Made in Thaimaa t-paitoja. Western Unionin kojussa kaupiteltiin rahansiirtopalveluita mustakeltaisissa väreissä. Rytmiryhmien esityksiä kuuntelin mielelläni, soittamisen iloa. Kunnes joku esiintyjäjoukosta lähti kartuttamaan palkkahattua. En oikein osannut varautua siihen, että ainoastaan käveleminen ympäriinsä ja lavashown katselu oli ilmaista. Eikä Visa Electron käynyt. Ruokaakin oli joka puolelta maailmaa. Hyvin olivat edustettuina Helsingin melkein kaikki etnisen ruuan ravintolat. Amerikkalaisia ei juuri paikalla näkynyt. Aah olisipa ollut kunnon kreolikoju mahtavine grill ribseineen ja salaisine kastikkeineen. Ai niin, eihän tämä ruokatapahtuma ollutkaan. Paikalla oli kaljatelttoja ja väärän vänkyrä rivi BajaMajoja.

Paras koju löytyi suihkulähteen laidalta. Pieni kokoonkyhätty koju, harmaassa pahvilapussa pölkkykirjaimin HEITÄ LAATTAA 1 euro. Meilläpäin tämä harrastus on ollut suhteellisen ilmaista.



Allegorioita ja fiktiivistä faktaa
29.05.2005 - 14:30

Barbro Viuluntarkastajan päivät, uusi blogi, kirjoittaa "Löysin summissa useamman blogin, joka on täyttä fiktiivistä proosaa. Miten ne osaa?" Fiktiivistä proosaa. Olen aina ollut hiukan huono noiden termien kanssa, joten päätin käydä lempikirjoitusopistossani Teletopeliuksessa vilkuilemassa mitä he asiasta kertovat.

Fiktiivinen Sepitetty, sepitteinen (todellisuus tai ilmaisumuoto). Kertova kaunokirjallisuus on useimmiten fiktiivistä (fiktiota).

Proosa Suorasanainen kirjallisuus, teksti jota ei ole jaettu säkeisiin (vrt. kuitenkin Proosaruno). Jako proosa/ runo tai proosa/ luova perustuu siis tekstin kirjoitusasuun (vrt. jako epiikka/ luova/ draama, joka alkuaan koskee suullisesti levinnyttä sanataidetta). Kaunokirjallisen proosan piiriin luetaan romaanin, novellin ja kertomuksen lisäksi draama ja ajatelma eli aforismi.


Eli sepitettyä todellisuutta suorasanaisesti, ei säkeisiin jaettuna kirjoitettuna. Vai ymmärsinkö vieläkään. Minä vain kirjoittelen, kai sitten ajattelematta mitään lajipuhtautta. Myönnän kyllä käyneeni joitakin vuosia työväenopistossa luovan kirjoittamisen kurssia. Siellä käsiteltiin myös kirjallisuuden lajeja. Että pitäisi minullakin perustiedot olla, ja ehkä onkin, mutta ne ovat ikään kuin "vain tiedoksi" ja jatkan porskuttamista kirjainten maailmassa. Yhden lajin kuitenkin tunnistin omissa kirjoituksissani. Sen otin omaksi heti kohta.

allegoria esitettävän kertomuksen avulla kerrotaan toista, merkittävää kertomusta, jota paljastetaan henkilöhahmojen, kuvien ja kuvausten kautta.

Kirjoitan usein minulle kipeistä asioista niin, että ne on kätketty esimerkiksi satuhahmoihin tai kuvitteellisiin puitteisiin, sankareiden maailmaan tai kauhutarinoihin. Olen itse lukijanakin rakastanut kätkettyjä totuuksia ja metaforilla ilmaistuja tunteita. Kiehtovia, ei heti aukeavia ja hieman mystisiä ajatuksia elämän kirjosta.

Tämähän nyt kuiva kirjoitelma oli. Rakastan kuitenkin kieltä ja tutkiskelen sitä alituiseen. Tänään tein pari testiä Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen Kielitoimiston sivuilla. Eikä tullut ihan täysiä pisteitä. Opiskelu siis jatkukoon. Eikä täydellistä olekaan. Voipi käydä kuten mustalaisen hevoselle: no voi mite hää hyvä koni nyt kuolemaan mäni, just ko oppiit olemaan syömättä.

Kihara Horisontti
28.05.2005 - 15:59
Tänä aamuna piti repiä tukasta itsensä ylös sängyn pohjalta. Olin jo kolme kertaa siirtänyt pesutuvan varausta ja nyt oli lähellä, ettei varauslukko jäänyt sinne kököttämään ilman pesijää. Pääni sisällä kolistelevan Kiharan Horisontin vuoksi siirtelen paljon muitakin asioita jonnekin, mistä ne eivät pure korvaan.. Pyykkitupa on pienin ja vähiten häiritsevä siirreltävä. Olen tainnut yrittää siirtää häitänikin joskus muinoin, kaksi viikkoa ennen h-hetkeä. Viime viikkoina olen kovasti tehnyt työtä itseni kanssa. Tolkuttanut ja osoitellut sormella, mutta arvelen enimmäkseen, että tuuli se vaan huulia heiluttaa. Pakko maata tulessa ja odotella valkoista lippua. Sain kuin sainkin itseni liikkeelle ja nyt on pyykit kuivumassa, kissanhiekkasäkki eteisessä ja ruokaa jääkaapissa. Viideskymmeneskuudes kahvimuki menossa ja olo tuntuu hyvältä.


Tyhjä & Täysi
28.05.2005 - 00:00
Tyhjät päät tekevät täyttä päivää.
Täydet päät elävät tyhjästäkin.

Täysipäät tekevät tyhjiä päiviä.
Tyhjäpäät tekevät täyttä tyhjästä.

Tyhjää on täydellisyyden saavuttaminen.
Täyttä on täydellisyyden tavoittelu.

Täyttä on tyhjyyteen vievän polun hyväksyminen.
Tyhjää on täydellisyyden valtatien valinta.

Tyhjän päällä oppii kulkemaan.
Täyden keskellä oppii kulkemaan.

Tyhjä on paikka kasvun alkaa.
Täysi on paikka kasvun alkaa.

Tyhjässä on tilaa täyttyä.
Täydessä on varaa tyhjentyä.

Kaikki on käännettyä, koska me olemme erilaisia. Itsessämmekin.Haluamme olla tyhjiä, jos se on puuttuva osa. Täysiä, jos se meiltä puuttuu.

Katilin kirjoitusia
27.05.2005 - 07:48
ihana bloginimi lipsahti blogilistaan, kun ilmoitin kuvablogini sadepuun ja Katilin kirjoituksia katosi blogilistalta no yritin sitten ilmoittaa sen sinne uudestaan ja se ilmoitti että on jo olemassa ei vaan kuitenkaan näkynyt blogilistassa sitten ihmettelin päivän ajan että mitäs nyt ja päätin vielä kerran kokeilla ilmoittaa toisella nimellä sillä lailla ihan että "ei se nyt kuitenkaan onnistu" ja niin blogini uusi blogilista-nimi nyt on sitten Katilin kirjoitusia ei siinä mitään, ehkä se on sellainen yhden koon kirjoituksia tai kirjoituset ovat enemmän lyhyttä kuin pitkää mallia. Säheltäjä iski jälleen, niin mua, niin mua.

Ropinaa
27.05.2005 - 06:59
Ihanaan ropinaan korvat herättivät. Ikkunoissa on ropinan jälkiä. Sade on mulle ihan älyttömän tärkeä asia. Se on maagista ja puhdistavaa. Ennen kaikkea romanttista ja hiukan haikeaa. Mutta enemmän aina positiivista kuin kurjaa. Lauluja aiheeseen liittyen on tehty maailman sivu, sateeseen on kirjoitettu surua ja hyvästejä.

Jose Feliciano lauloi sateesta jotensakin positiivisesti ja lauloi niin, että tämä nainen ei koskaan voi unohtaa Rain-laulua, vieläkin ihokarvat nousee:
" Listen to the pouring rain
Listen to it pour,
And with every drop of rain
You know I love you more
Let it rain all night long,
Let my love for you go strong,
As long as we're together
Who cares about the weather?"

Toinen ehdoton sadekappale on Guns'n Roses ikiriipivä, ihokarvojen nousuvoimakkuus suorastaan sattuu November Rain
" 'Cause nothin' lasts forever
And we both know hearts can change
And it's hard to hold a candle
In the cold November rain"

Kyllähän niitä varmaan riittää, nuo kaksi vain aivan erityisiä.

Tänään sade on erityisen rauhallinen. Kutsuu kahvin tuoksuun, kirjan ääreen ja sohvan uumeniin. Seuraavasta sateesta en tiedä, sade on niin arvaamaton. Ja siksi niin kiehtova.



Tunneajattelija
26.05.2005 - 22:27

-C-:n päiväkirjasta nappasin tämän Humanmetricsin Jung Typology testin ja tulos:

Your Type is
INFP
Introverted Intuitive Feeling Perceiving
Strength of the preferences %
11 50 88 11
Qualitative analysis of your type formula
You are:
• slightly expressed introvert
• moderately expressed intuitive personality
• very expressed feeling personality
• slightly expressed perceiving personality

Sitähän minäkin aina sanon, minussa eivät tunteet määräile, täysin järkityyppi.......höh, eiks vaan. No ainakin musta tuntuu siltä. Venttaas hetki… no nyt mä ymmärsin noi prosentit, pitihän se arvata, täysin järjellinen tulos, tunteet määrää ja niin pitääkin, muutenhan toi testi olisi täysin hyödytön hökötys.

Tänään laitoin sandaalit kohti kirjastoa, kopioin pari todistusta ja postitin ne pomolle. Samalla palautin kirjoja ja lainasin yhden uuden. Kirjaston Helmet palvelun yksi mainio, minulle uusi puoli on, että lainausaikaa voi kerran pidentää ihan himasta käsin, kun vaan on hankkinut tunnusluvun kirjastokortilleen.Joka kerta muuten, kun mä nään ton Helmet-logon, mulle tulee mieleen joku kypärä. Just äsken vasta tajusin, että se saattaakin viitata helmiin. Jahas, ai niinku helmiä sioille vain, no ei kai nyt sentään. Pitäsköhän kysästä ?

Väsyttää kun tuli kipiteltyä kaupungilla 5 tuntia paljaat jalat sandaaleissa ja ilman takkia. Luotsailin/seurailin S:ää Perhon ravintolakoululle ja sieltä Eiran Aikuislukioon ja syötin välillä, ettei oppilas pyörry kesken pitkän koepäivän.Lopuksi revimme uupuneina marketin ruokahyllyistä vatsan täytettä ja seilasimme koteihimme.

Eirasta, jossa ei useasti tule kierreltyä, nappasin kahmalollisen kuvia, yhden ehdin jo tuonne kuvasivulleni käsittellä ja lähettää.

Nyt seikkailen keskiajassa ja sitten uuden kirjan kimppuun.



Kissarouva on poissa
26.05.2005 - 13:22

Istutin eilen vihdoin ja viimein sen samettikukkalajitelman taimenet parvekelaatikkoihin. Siellä ne vaalen hentoisina värisivät tuulessa. Ei oikein näyttäneet kukilta. Yritän pitää niistä hyvää huolta. Ihmettelin siinä parvekkeella, nähdessäni naapurin vanhan rouvan pää kumarassa, silmät punertavina ripustelemassa pyykkiä. Syy selvisi.

Illalla nappasin pari mazariinia ja J-kissani kainaloon ja istuskelin naapurin vanhan naisen luona. Puhuttiin hänen kissansa elämästä ja luonteenpirteistä. Ja monista muistakin elämiemme kissoista ja erojen riipaisuista. Kyyneleet silmissä siinä hörpittiin kahvia ja katseltiin meidän J:n nuuskintaa ja iloittelua. Naapurin vanha kissarouva oli lauantaina vihdoin lipunut pois tästä elämästä. Jos ihmisellä on 55 vuotta ollut kissoja seuranaan, on kova paikka, kun yli seitsemänkymppisenä raihnaantuneena vanhuksena menettää pitkäaikaisen ystävänsä. Uuden kissan hankkiminen on vaikea kysymys, kun ei itse tiedä elääkö niin kauan, kuin kissa, jonka keskimääräinen elinikä on 14-15 vuotta. Minä toisaalta, kuin hänkin, tiedämme, että ystävyys kissan kanssa ei ole pelkkä hiekkalaatikon tyhjennystä ja kalatölkin avaamista. Kaikki ne synkeät hetket, joina olemme itkeneet lohduttomasti ja kissamme on tullut hiljaa siihen päämme viereen tarjoten pehmeää lohtuaan. Tai ne ikää pidentävät naurut, joita älykkäiden ja kekseliäiden ystäviemme tempaukset meille ovat tuoneet.

Olen huolissani naapurista. Viisitoista vuotta kestäneen tuttavuutemme aikana olemme tarjonneet toisillemme lohdutusta ja naurun parantavaa voimaa. Vappumaljoja ja kaurapuuroa on mahtunut sekaan. Ainoa, jota voin nyt tarjota on välittämistä ja oman kissani kyläilyä. Kunnes ehkä sittenkin löytyy joku ratkaisu, että naapurini voisi hoivata ja pitää hyvänä jotakuta onnekasta kissasielua. Kissoilla on taipumus tulla ihmisen luo, ei päinvastoin. Täytyy pitää silmät auki.

Pienen Pirun Paha Päivä
25.05.2005 - 09:35
Sinä aamuna kaikki meni päin seiniä. Pieni Piru löi varpaansa sängyn jalkaan noustessaan levottoman yön jälkeen. Nälkäisenä ja silmät rähmien Pieni Piru kömpi keittiöön aamupalalle. Kahvipurkki levisi tiskipöydälle ja pyyhkiessään syntynyttä sotkua hän kaatoi jugurttipurkin, jonka sisus valui pitkin kaapin ovea Pienen Pirun varpaille. Kumartuessaan pyyhkimään sotkua hän löi päänsä tiskialtaan reunaan. Yhtäkkiä syvä uupumus valtasi koko sen käppyräisen olemuksen. Voimattomana Pieni Piru istahti lattialle ja kätki kasvonsa käsiin. Pian alkoivat hennot hartiat vavahdella. Kaikki oli pilalla.

Juuri tänään hänen piti tehdä pirullisimmat pikku tekosensa. Oveen teipatussa tehtävälistassa oli monenmoista ilkeyttä varattuna viattomien ihmisten päivää pilaamaan. Siinä olivat tikkukirjaimin kirjoitettuna lasten nipistelyt, renkaan puhkomiset, tahmean mansikkamehun levittäminen rapun portaisiin, kaupan maitokuorman kaataminen, pullojen rikkominen koirapuistossa. Päivän ehkä suurin kiusa oli odottamassa tietokoneessa, katalasti leviävä virus, joka muutamassa tunnissa leviäisi toimistoihin ja muuntelisi tärkeitä ohjelmia ja tiedostoja, aiheuttaen lopulta ikäviä haittoja monille ihmisille, kun heidän työnsä alkaisivat epäonnistua. Tekeillä olevat kaupat menisivät pieleen, tarjoukset olisivat virheitä täynnä, muistutukset menisivät vääriin paikkoihin, tilastot näyttäisivät huonoa tulosta.

Mutta Pieni Piru ei jaksanut ajatella muuta kuin omaa surkeuttaan. Silmät punaisina, räkä rinnuksille valuen se lopulta nousi ja meni takaisin sänkyyn. Tänään ei ollut hyvä päivä tehdä pahuuksia se päätteli ja vetäisi viltin korvilleen. Huomenna olisi parempi päivä, se ajatteli. Pian jo kuuluikin pientä korisevaa ääntä, kun Pieni Piru nukahti.

Makoisia unia Pieni Piru, pienen pieni, hentosiipinen keiju kuiskasi makuuhuoneen verhon takaa ja lennähti avoimesta ikkunasta heräävään aamuun.


Hymyhyytelöä
24.05.2005 - 12:40
Vielä se hymy hyytyy. Niinhän kuuluu suomalainen sanonta. Se tarkoittaa, että odotapa vain, hyvä tuurisi loppuu aikanaan. Aika suomalaiskateellinen toivotus siis. Räpistele siinä nyt, pian bileet loppuu. Elvistele aikasi, pian tipahdat lavalta. Ole nyt niin perhanan oikeassa, Siperia opettaa. Ajattelin kaikenlaista viime yönä, kun uni ei oikein tarttunut silmään, ja sain tuosta sanonnasta mieleeni erilaisen kuvan. Eli ei ole asiat paljoa muuttuneet, hymy hyytyy ja banjot soi.

Aurinko porottaa täysillä. Aurinko hirvittää täysillä. Mikähän eläinverbi tuohonkin pesiytyi. Enoni aikanaan veisteli mitä kuuluu ? muotoon mitä aurinkoluu ? Minä olen siis perinyt suvussa sananvääntelyominaisuuteni. Tehokasta opiskelua. Tehokuivaa opiskelua.

Nyt täytyy lähteä istuttamaan kukkia parvekelaatikoihin. Pienen pienet taimet ovat kasvaneet jääkaapin päällä ja täytyyhän niiden päästä ulos iloitsemaan. Kuten istuttajansakin, varsinkin kun vastapäisen talon kattoa korjaavat nuoret miehet paidattomina, pavun ruskeina ahertavat, lihakset työssä.



Punkkarimuistoja
23.05.2005 - 23:09

Kaivelin tossa vanhoja lauluvihkoja ja löysin rokkibändini ohjelmistoon kuuluvan Dickies punkkibändin Fan mail-biisin suomenkieliset sanat, jotka nuorena innokkaana joskus väsäsin. Mua hymyilytti lukiessa ja samalla muistin tuon ärhäkkään nuoren Katilin, joka kuitenkin aina oli varsinainen pehmosielu. Mutta punk oli uusi juttu. Ja minä aina sekoan uusiin juttuihin. Jotain kaikista aina jää kytemään sisälle.

Vieraat nää biisit mulle on
on tempo armoton
jos kiinni saan mä aiheen pään
jotenkin mä voisin hoitaa homman tään
oo kundi hiljaa
uuden aallon viljaa
näin käydään korjaamaan.
Turhaa on potkii vastaankaan
nää virret veisataan
mä en tullut tänne näyttämään
älä rupee kundi räyhäämään
saada voisit rajun meiningin
jos uskaltaa voit kerrankin
jättää kettingin.
Onks tässä järkee ?
mä oon viittä vaille kaaho
järkee ?
tosi tosi tosi kaaho
ruuvit irti kuljen ja mä tajua en
irti irti kuljen mitään tajua en
ilman järkee !
No jos sä haluut päästä mukaan mun
ei siinä muuta kun
ota vähän niinku iisimmin
voit pois sä jättää kettingin
ei väkivalta oikein käy
mun biiseissä ei verta näy
ei näy ei näy ei näy.
Joo joo et kai sä muuttuu voi
sun päässäs nyrkit soi
en mä rupee sua kamppaamaan
jos tuut mukaan sen kun tuutsä vaan
mulle riittää kaikki lyöminen
mä en tajuu miksi pyytelen
mä en tajuu mä en tajuu en.
Onks tässä järkee ?
mä oon viittä vaille kaaho
järkee ?
tosi tosi tosi kaaho
ruuvit irti kuljen ja mä tajua en
irti irti kuljen mitään tajua en
ilman järkee !
Täysin ilman oon järkee !
Aivan ilman oon järkee !

suom.sanat Katili



Kodillista elämää
23.05.2005 - 13:23
Tänä aamuna hipsiessäni keittiöön aamupalalle katsoin ympärilleni. Koti näyttää ja tuoksuu siistiltä, kun eilen imuroin, tiskasin ja pesin vähän lattioitakin. Suoritin huonetarkastuksen. Vaelsin makkariin, eteiseen, olohuoneeseen, ruokailutilaan. Miten onnellinen sitä voi ollakaan, kun on koti. Minun on vuokrakoti, mikä sopii mentaliteettiini. Katson usein ikkunoistani ulos ja mietin kodin tärkeyttä. Se jo, että se on täällä minua varten on suuri onni. Ei mikään itsestäänselvyys, ainakaan ihan kaikille edes Suomessa. Vietän hetken ajatellen niitä monia työssäkäyviä ihmisiä, jotka asuvat ties missä, sukulaisten sohvilla, asuntoloissa. Toivon paljon uusia koteja tänne, ehkä jonkin monitasoristeyksen voisi välillä jättää väliin.
Kommentit (0) | Kommentoi | Ilmoita asiaton viesti
Suuri Seikkailu
22.05.2005 - 22:42
Minä tykkään katsella. Vaikka ehkä tykkäänkin enemmän tosta keskiaikateemasta. Aina vanhoissa asioissa nenä kiinni olevana ihmisenä.

20 tölkkiä kesäkeittoa
22.05.2005 - 20:28
Katselin tänään kävelyllä Helsingin puistoja armottoman ihanan kesäsään kauniin vihreissä väreissä. Paljasta ihoa ja iloa. Vilttejä leviteltiin ja aurinkoa otettiin porukoissa. Niin se kätevä ja nopea kesäkeittoresepti:

Otetaan 20 tölkkiä peruskeittoa, istutaan vihreiden ja keltaisten kasvien päälle ja nautitaan !



Kaksi iskua yhdellä kärpäsellä
22.05.2005 - 12:54
Kahta-en-vaihda-Katili päätti tänään muuttaa päiväkirjan ulkoasua. Hirveän sekoilun päätteeksi lopputulos nähtävillä. Kunnes taas tahdon kokeilla. Lisäsin samalla tuohon pari lootaa ja muutaman sivun. Lähellä- ja kaukanalaatikot lähinnä kärjistettyjä tienviittoja sille, miten tahdon elää, miten en. Kurkistuksiin olen kerännyt muutamia lukemiani muita päiväkirjoja. Sielujen kemiat ja silmiä miellyttävät verbaalilataukset ovat lähinnä nimittäjinä. Välillä aina etsin uusia, mutta totuus on, että blogien lista on sairaan pitkä ja sen kokonaan tutkiminen aiheuttaisi oman päiväkirjan lomauttamisen ties pitkäksikö aikaa. Jotenkin olen pähkäillyt tuon listan pitämistä, en haluaisi aiheuttaa pahaa mieltä niille, varmaankin monille, joiden päiväkirjaa en vielä ole löytänyt. Tutkalla ollaan kuitenkin alati.
Matkan varrelta uskaltauduin myös kertomaan joitain mulle tärkeitä tapahtumia. Eemelini laitoin tuohon, jos joku vaikka pohtii tuntevansa tämän päiväkirjan kirjoittajan.

Päivän toinen isku on sunnuntaisiivous, joka alkaa heti, kun suljen tämän vekottimen. Kissa jo tuossa ihmetteli että mihin se emäntä kaikki lempihiiret ja paperitollot piilotti. Imuroidessa on niin paljon helpompaa, kun ei tarvitse puhdistaa putkia sukkapuikolla tai avata pölypussia ja kaivella lempparihiirulaista ties minkä seasta.

Sadepuun hedelmät
22.05.2005 - 00:53


Sadepuun hedelmät mustat sulat aamukasteesta kiiltäen rauhallisina katsovat uuden päivän valoa.

Kuva on otettu kotini keittiön ikkunasta Pohjois-Helsingin huhtikuisena aamuna 2005 Aiptek-kameralla. Puiden latvoilla istui liikkumaton varisjoukko. Käsittelin kuvaa Gimp2 ilmaisella kuvankäsittelyohjelmalla. Kuva kuuluu osana omaksi iloksi harrastamaani kuvankäsittelyn opiskeluun.


Raitakausi-ilmiö nyt Suomessa
21.05.2005 - 20:24

Suomeen on tänä keväänä luvassa kulovalkean lailla leviävä uusi muoti-ilmiö. Tarkkaavaisimmat kuluttajat ovat jo pistäneet merkille kauppojen tyhjyyttään ammottavat WC-paperihyllyt. Ilmiöön olennaisesti liittyy, että myös muut pehmeät paperituotteet, talouspaperit, nenäliinat sekä servietit kannetaan kotien turvaan. Vaatekaappeja on jo alettu tyhjentää varastoiksi, sängyn alustat täyttyvät rullapakkauksista. Jopa kokonaisia kellarikomeroita on varattu paperien säilytykseen. Mustan pörssin kaupustelijat ovat kaivaneet raharengit laatikoiden pohjalta. Parkkipaikoilla seisovat tuhannet, täyteen lastatut peräkärryt odottavat lujasti lukittuina kaupanteon alkamista.



Muoti-ilmiön kakkosvaihe käynnistyy paperin loputtua. Toisessa vaiheessa alkaa ns. raitakausi. Tällöin sadat tuhannet kotitaloudet varustautuvat aamuisin raitojen valmistamiseen. Raidoitusaineet löytyvät joka kodista, eikä niitä tarvitse erikseen hankkia. Työhön tarvittavia tekstiilejäkin on jokaisella piirongin laatikoissa. Tulostukseen käyvät erinomaisesti sekä string-, kalsari-, pitsi-, tai mummomalliset tekstiilit. Itse raidoitus tapahtuu kävellessä tai istuessa. Keskimääräinen raidoitusaika on päivän mittainen. Joissain tapauksissa aikaa on lyhennetty raidoitusaineiden koostumista vaihtaen. Erityisen nopeaan lopputulokseen on päästy huoneenlämmössä seisoneella majoneesipohjaisella lohisalaatilla.



Ilmiö on maassamme harvinainen eikä sen kestoajasta voida olla varmoja. Nyt on siis syytä tyhjentää lasten possut ja ottaa lomat rahana. Vielä on paljon kauppoja, joita lähiseutujen asukkaat eivät ole tyhjentäneet. Paperiralli alkakoon.

Pusu
21.05.2005 - 14:00
Monen päivän aherrus on tuottanut uudet kotisivut. Kieli keskellä poskea on väännetty. Linkitetty, kirjoitettu ja istutettu kuvaa. Oikeasti en voi olla varma, kumpi on ollut tekemisen syvin tarkoitus; itse tekeminen vaiko valmiit sivut ? Hauskaa on kuitenkin ollut.

Kaunis auringonpaiste ja vihreän lämmin kesän tulo toi mieleeni ensirakkauden . Kuulin kuukausi sitten äidiltä, joka oli tavannut Karin äitipuolen, että Kari tosiaan oli ollut rakastunut minuun. Tieto lämmitti vanhaa sydäntä. Tässä eka pusumme.

Pusu

Kari sen minulle kertoi. Katkoi katajasta oksan ja antoi sen minulle. Löin sillä käsivarttani monta kertaa ja tein sitten kymmenen tuulimyllyä samalla kädellä.
Kun lopetin oli ihollani sadoittain pieniä punaisia täpliä. Karin veli, Harri, tarjosi kessut meille.
Vedettiin poskareita. Savu osui silmiini ja aloin valua kyyneleitä. Älä nyt itke, kyl sää opit. Kari katsoi minua velmusti. Joo, niin varmaan, sanoin.
Menimme metsään rakennettuun puiseen koijaan.
Kari istui syliini. Jaksaksä varmaan ?
Harri näytti miten isoksi hän pystyi pullistamaan muutenkin ison mahansa. Kari kääntyi sanomaan minulle jotain siitä ja
silloin
huulemme
tömähtivät
yhteen.


Haikeaa makua
18.05.2005 - 16:12
Naapurin vanha kissarouva M. on ollut jonkin aikaa huonossa kunnossa. Ruoka ei maistu, maha ei toimi. Lekuri määräsi parafiiniöljyä M:lle, jotta mahdolliset pitkäkarvaisesta turkista irronneet karvapaakut poistuisivat. M. on sen verran vaikea pideltävä ja M:n emäntä yli 70-kymppinen, hento nainen, että minä olen avustanut öljyn antamisessa. Ensin näytti siltä, että homma toimi ja kisuliini palasi normaaliin elämäänsä virkeänä. Kolme päivään sitten tuli jyrkkä lasku M:n kunnossa. Nyt käyn aamuin illloin viikon ajan antamassa parafiiniöljyä. On sydäntä särkevää katsoa vanhan kissan elämänhalun hiipumista ja emäntänsä itkuisia silmiä.

Viime heinäkuun 31. päivä vanha kissaystäväni Emppu lähti luotani. E:llä oli runsaan vuoden kestänyt diabetes. Aamuin illoin piikitin insuliinia ja elimme rauhallista, mutta onnellista elämää. Pari kertaa E. vaipui melkein koomaan, mutta pelastussiirapilla asia korjaantui muutamassa tunnissa. Sitten E. alkoi saada samanlaisia oireita, kuin naapurin kissa nyt. Ruoka ei maistunut. Sokeritaso heitteli. Vatsa ei toiminut. Parafiiniöljy oli säännöllisesti käytössä. Kaikki oli jatkuvassa tarkkailussa. Ruokakuppi, hiekkalaatikko, silmien katse, liikkuminen, uni. Kävimmme eläinlääkärillä useasti, mutta mitään muuta, kuin vanhutta ei löytynyt.E:n viimeisen elinkuukauden ajan poistuin kotoa vain lähikauppaan, muun ajan vietimme kylki kyljessä. Kaikista konsteista huolimatta eräänä aamuyönä E:n kunto petti viimeisen kerran.

Tänään olen katsellut Empun kuvia ja muistellut millainen ihanan hellä, älykäs ja urhea kollipoika luonani asuikaan. Haikeaa makua leijailee ilmassa. Mutta sellaista elämä on. Ei mikään pysy ikuisesti. On elettävä jokainen hetki täysillä. Huomenna se on jo myöhäistä. Tätä ajatusta viljelen nykyään useammin, kuin nuorempana ehdinkään. Ja tuolla makkarissa J. vetelee päiväuniaan kissapimuista ja hiiripaisteista unelmoiden. Meillä on hyvä elämä yhdessä.


Tässä E. lempiasennossaan kolme kuukautta ennen poislähtöään.


Leijuvat lokit
17.05.2005 - 14:02

Töölonlahden rannalla istuessani katselin lokkia, joka istui yksin venepaalun nokassa. Se oli minusta niin yksinäisen näköinen, että kopioin sille muutaman kaverin.

Leijuvat lokit

ruokatunnillaan merenlahden pystybaarissa
tuuli siivissä sulkia pörhistäen
veden pinnassa ikiaikainen liike
liikkuvassa kalapöydässä päivän annokset
piilottelevat vihreän pinnan alla
suloisia tuoksuja ilmaan ojennellen
kaupungin virkaatekevät lokit odotuksessa leijuen

- Katili -





Sadetta mä kuuntelen
16.05.2005 - 21:06
Sade ropisee ihanan kodikkaasti ikkunaan.

Päivän varsinainen uutinen on kuitenkin, että sain ihan ikioman domainin. Päiväkirjamerkintäkin jää nyt näin lyhyeksi, kun suunnittelen samalla tilaamaani kotisivupalvelimelle domainin nimeä parhaiten kuvaavaa ulkoasua.

Sade sopii erinomaisesti ja ulkona vihertävät puut. Heipsan täytyy palata suunnittelutyöhön.

Katilin runomeemi
15.05.2005 - 17:05
Lapsena leikittiin usein perheen kesken kirjoitusleikkiä, jossa joku kirjoitti tarinan ja jätti tietynlaiset sanat pois. Muut sitten vuorollaan huutelivat sanoja tyhjiin paikkoihin. Syntyi taidetta, joka monesti sai silmät vuotamaan hysteerisestä naurusta. Päätinpä nyt antaa muiden kokeilla samalla tavalla erään oman runoni uudelleenkirjoitusta. Elikäs:

Ota esiin paperia ja kynä. Kirjoita numerot 1-14 allekkain. Sitten mietit oman elämäsi tärkeitä, ihania tai kauniita, sanoja. Sellaisia nimisanoja eli substantiiveja, jotka tuovat mieleesi jotain elämäsi varrelta. Tai ihan vain tämänhetkisiä, ympärilläsi näkyviä asioita. Esimerkkinä nimisanoista : rakas, pankki, kissa, talo, joki... erisnimet eivät tässä oikein käy (niinkuin Matti, Rölli, Helsinki, Kiina). Kirjoita sanat numeroiden viereen ja kun olet valmis hyppää tänne.

Hmmh ? aikuisen viisasta, no takuulla ei, eli sen täytyy olla lapsellisen hauskaa.

Sensuroitu seksiruno
15.05.2005 - 11:40
Seksikästähän sanotaan olevan se, ettei aivan kaikkea paljasta. Vaatteita pitää hieman jättää päälle ja himo pitää ilmaista kiertoteitse. Serkkupoikani muinoin opetti, että pullan leipominenkin on piinaavan eroottista. Kuuma keittiö, palavat katseet, taikinasta leivotaan pitkiä makkaroita ja pieniä pyöreitä palloja. Tuolloin kohonnut tunnelma johdatti kylläkin vain kahvipöytään tuoreen pullan höyrytessä astiapyyhkeen alla. Serkukset eivät koskaan päätyneet sen pidemmälle, vaikka verisiteitä ei ollutkaan, koska minun isäni ei ollut hänen äitinsä veli.

Elokuvissa seksikästä on, kun epätodennaispari painautuu seinää vasten, kasvot miltei kiinni toisissaan, huulet raollaan, mutta ei suudelmaa, ei riisumista. Tilanne laukeaa takaa-ajon jatkumiseen ja sankari poistuu paikalta. Sitä kyllä joskus ihmettelen, kun kysessä on siis mies, joka poistuu, että miten ihmeessä se pystyy liikkumaan niin vikkelään liikuttuneessa tilassa. Olen nähnyt miesten vastaavien tilanteiden jälkeen rauhassa odottavan paikoillaan housujen suurentumista, kun muuten kuulemma tekee kipeää. Kävely.

Seksirunonkin siis kuuluisi olla kiihottavampi, jos ihan kaikkea ei sanota. Päätin kokeilla.

hitaasti tuot -----
-----sisään
tunnen ----- liikkeen
tunnen ----- nousevan kosteuden
haluaisin riisua ----- mutta sinä
pyydät minua pitämään sen yllä
sähköistynyt ----- polttaa kylkiäni
hengästyneenä tartun -----
kosketan huulillani -----
upotan hampaani -----
sinä kiihdytät -----
kunnes yhtä aikaa huudahtaen -----
sinä ----- ja
minä -----

Jos olet 18 vuotta täyttänyt etkä usko saavasi traumoja suorasta puheesta
täältä löydät sensuroimattoman version seksiruno

Laiskan venyttelevää helluntaita, johon liittyy joku heilajuttu.


CWD ?
14.05.2005 - 17:20
Olen tehnyt yhteenvetoa elämäntapoihini olennaisesti liittyvistä asioista. Eräs tapani on noussut yli muiden ja pelkäänkin pahoin sairastavani oireyhtymää nimeltä CWD.
CWD eli Compulsory Writing Disorder (tunnetaan myös nimillä KBM, Keyboard Mania tai suomenkielisellä HHHK, Helvetin Hirvee Himo Kirjottaa) on kantajallleen yleensä harmiton. Se esiintyy hyvin yleisesti yhteisoireena CWAD:n, Compulsory Word Analyze Disorder, kanssa. Pakonomainen kirjallisen ilmaisun tarve voi kuitenkin hoitamattomana aiheuttaa potilaalle keskittymyskyvyn häiriöitä pelkissä audiovisuaalisissa olosuhteissa. CWD-potilas pyrkii tällaisissa oloissa tallentamaan muistiinsa sellaiset kirjoitusideat, joita hän ei olosuhteiden vuoksi pysty toteuttamaan. Jos tällainen kirjoitustauko on liian pitkä, voivat muistiin tallennetut asiat pakkautua ja pahentuneena muisti vuotaa yli ja päästyään jälleen kirjoittamaan saattaa ylikuumentunut muistisolusto tuottaa sekavia ja epäloogisia lauseita ja lauseryhmiä.

Katselin eilen realitysarjaa Pudottajat. Kotoisen näköiset ruuanrakastajat kilpailevat siitä, kuka laihduttaa eniten. Punnituskohtaus uimahousuissa oli jotain uutta televisiosta nähtyä. Kaikki näkyi, ihan kaikki. Joka alli ja jenkkakahva, sellumuhkura ja tytisevät pakarat. Kyllä taidan katsella, koska jo ensi jaksossa tuli myös aika paljon tietoa ylensyömisestä ja sen todellisista syistä. Pelkkä porkkana ei riitä, pitää olla myös aasi.

Ohjelman slogan sai minut kiemurtelemaan: "the winner of the game is the biggest loser" ihka selvää CWAD-matskua,
kääntyykin vielä " the biggest loser of the game if the winner"
ja mietteenä: "kaikessa kilpailussa ei ensimmäiseksi tullut ole se onnellisin". -Katili
joka johti lempimietteeseeni : "muista, jos katsot kauan kuiluun kuilu katsoo myös sinuun".-Friedrich Nietzsche
sitten tuli mieleeni eräs yhdenyöntuttuni parinkymmenen vuoden takaa, joka tiivisti mieleenjäävästi : - "jos paskaa tonkii, se alkaa vaan haista".



Sytytyslanka palaa....
13.05.2005 - 22:37
S:n pikkukoira N:n kanssa tehtiin kuuden ja puolen tunnin kävelylenkki.Käytiin aluksi aamukahvilla Kurvissa. Kirpparilta löysin 60-luvun muistoja mieleen räjäyttäneen sinapinkeltaisen neuletakin lämmittämään T-paitaoptimismiani. Töölönrannassa istuskeltiin ja katseltiin lokkeja. Kaisaniemen puistossa N. juoksenteli kiito päällä, muristen peloissaan lähestymiään ihmisiä ja muita koiria. S:llä oli mieletön nälkä ja kävin ostamassa salaatin ja kaksi hampurilaista Sokoksen Mäkistä. Hampurilaiset luvattiin tuoda pöytään.Kerroin, että ollaan ulkona (no dogs). Kesti kauan ja menin sisään kysymään. Sain yhden hampurilaisen käteen ja toinen luvattiin tuoda perästä. Poytään oli poissaollessani tuotu kaksi hampurilaista. Eli niitä oli jo kolme. Jaoimme ylimääräisen leipäsen, kun emme sitä palauttaakaan tohtineet Olimme juuri poistumassa, kun meille ulos kiiruhti tyttö vielä yhden hampurilaisen kanssa ja pahoitteli sen myöhästymistä. En halunnut pahoittaa hänen mieltään, joten sanoin ettei se mitään, otan sen mukaani. Pissihätä ja jano saatiin hoidettua kilpailevan burgerbaarin pikkulimulla ja vessapoletilla.Etsimme loppureissullamme mahdollisia nälkäisiä kodittomia, mutta kaikki ehdokkaat halusivat vain euron kotimatkaa varten. Jätimme hampiksen Makkaratalon eteen, toivoimme että pulut sen löytäisivät.

Lopuksi kuittasimme yhteisen, ihanan päivämme etsimällä tavaratalon kosmetiikkaosastolta sopivaa harjaa raitojen tekemiseen ja ruokaostoksiin. Tarinasta puuttu tilan puutteen vuoksi kaikki dialogi, jota tosiaan oli välillämme runsain mitoin, kuten aina. Sekä pienet poikkeamiset pikku-pikku hyödyllisiin eri alojen liikkeisiin. Pikkukoira N. nukkui lopun matkaa S:n rintaa vasten kirpparineuletakin lämmössä.

Jalkapohjia pakottaa, mutta pää on ihanan kevyt ja olo mahtava. Suuri asia on tapahtunut tänään. Minä postitin ensimmäisen runokokoelmani kustantajalle. Jännittää ja ei jännitä. Ei vaan jännittää. Oikeesti.

Kuulin juuri, että runoilija Arto Melleri on kuollut. Hänen kirjansa Tuomiopäivän sävärit jäi varsinkin mieleeni. Hieno runoilija, ehkä hieman huono elämä, mutta kunnossa ollessaan älykäs ja aikaansaava taiteilija. Omapäinen, pelkäämätön ja teräväkin taiteilija on poissa.

Aamiainen Ruusupuistossa
13.05.2005 - 07:51
Kaunis toukokuinen aamu. Aurinko on jo alkanut lämmittää selkämyksiä, takit pysyvät vielä tiukasti päällä pienoisen tuulenvireen tuodessa heräävästä maasta viileitä kuiskauksia. Talven painamien lehtien ja ruskeiden kasvivarsien lävitse on kurkottamassa heleän vihreä ruoho. Siellä täällä silmiin hehkuvat keltaisina, teriöt valoa kohti terhakkoina kurottaen voikukkaryppäät. Varpuset kuhisevat pensasaitojen sokkeloissa odotuksen into keveissä liikkeissään. Hentojen lehtien koristamat koivut ovat kutsuneet oksilleen peipposet ja moninaiset muut kesäisen laulun lähettiläät. Läheiseltä tieltä kumuava liikenteen arkinen vyöryntä peittyy läheltä kuuluvaan riemun konserttiin.

Murheissani katson noita kiireen sokeuttamin, hätäisin askelin eteneviä ihmispoloisia. Tuota kuuroksi ahdistettua joukkiota, työn orjuuttamaa harmaan ilotonta puurtajajien armeijaa, jolle ei ole suotu mahdoillisuutta pysähtyä hetkeksikään näkemään luonnon heräävää kauneutta, kuuntelemaan maapallon herkistynyttä liikahdusta. Kaikkialla heidät on nöyryytetty pitämään katseensa ranteissaan olevissa viisareissa, ohiajavien kuljetusvaunujen kylteissä. Jokaiseen ilmansuuntaan he aamuisin liikkuvat katseet painuneina, mitään näkemättä, likaisten ikkunoiden takana toisistaan erottumattomat hahmot. Pienissä kopeissa, suurissa halleissa, vetoisten ovien suissa, tavarakuljettimien äärellä, alituiseen korvissaan kuulokkeet tai sormet moninaisten koneiden näppäimillä he takovat taidoistaan rahaa suurten kasvottomien johtajien päättymättömiin kassaholveihin.

Päivä päivältä heidän joukkoaan vähennetään, alakuloisina ulos häädetyt vierustoverit jättävät hyvästejä paikkansa säilyttäneille, pelokkaina odottaville tovereilleen. Hetki hetkeltä käskijöiden aarrekammiot valtaavat suuremman tilan, kunnes jäljelle jäänyt, tahdottomaksi muuttunut, konemaisesti ahertava harventunut alamaisten joukko on ahtautuneena pieneen, valottomaan nurkkaan. Siellä he usein paikkansa säilyttääkseen alkavat taistella toisiaan vastaan verisesti puolustaen perheilleen viemäänsä leipäpalaa. He tietävät, että yhtä silti, täysin riippumatta heidän pinnistyksestään, voi pahin kohdata heidätkin. Aika ajoin aarreaittoja siirretään pimeän turvin vaivihkaa valtameren ylitse tietymättömiin. Silloin aikaisen aamun kosteassa usvassa sieltä, mistä vielä eilen kuului kiireinen hyörinä, löytyy autioina hylätyt, mustina tuijottavien ikkunoiden ja riippulukoilla suljettujen ovien peittämät rakennukset.

Katson kahdeksan miehen valmisteluita Ruusupuiston vihreiden istuinten rajaamalla hiekkaisella aukoilla. Huolellisesti he ovat kattaneet aamiaisen. Iloisina toisilleen rupatellen he tutkivat toistensa tuomia eväitä. Innokkaina avataan pahvisiä kääröjä. Toiset ovat kuljettaneet aamiaistarpeet takkiensa kätköissä. Hymyjen valaistessa noiden vapaiden sielujen sään armoille altistuneet kasvot he aloittavat päivän ensimmäisen ateriansa. Ruskeasta ja läpinäkyvästä lasista valmistetuista astioista sekä tinakuorisista lieriöistä he nautiskellen antavat monen väristen jumalten juomien valua janoisiin kurkkuihinsa.

Aamiainen Ruusupuistossa.

Helpotuksen sietämätön keveys
12.05.2005 - 12:55
Helpotuksen huokaus. Otsarypytkin hieman jo silisivät. Nyt otan iisisti. Ja kirjoittelen. Ilman kirjoittamista en osaa elää. Hyvät ja pahat tulee heiteltyä sanojen selkiin laukkaamaan. Kunnon pläjäys vain sanaratsun pyllylle ja hus matkoihisi siitä !

Ikkunalaudalla on saatekirje, itse-esittely ja 50 runoa ollut lähtökuopissa kohta neljä viikkoa. Taidan hengitellä syvään ja rauhallisesti, pistää kuoreen ja ostaa postimerkin huomenna. Mitä niitä siinä märehtimään. Kolme vuotta jo olen vääntänyt ja kääntänyt. Kohta käy niin että on 50 tyhjää liuskaa, kun aina vaan kritisoin omaa työtä. Syteen tai saveen, minä ne lähetän.Kelpaavat eli eivät, täältä tulee....

Parasta ennen
11.05.2005 - 19:11
Kuka ihme asuu sisusteni ympärillä. Ihan kuin käänteinen alien, joka on kiinnittynyt ajatusteni ja sydämeni kuoreksi. Nukkuessa voin hetkeksi unohtaa asian, mutta aamuisin se vaatii minua katsomaan peiliin. Silloin joudun käyttämään kaiken itsehillintäni, etten kirkaisisi. Peilistä tuijottaa mitä hirvittävin ilmestys. King Kong ja Frankenstein olivat pin-upeja tuohon sietämättömään olioon verrattuna. Silti hiukan ihailen tuota tarkkaa työtä vaatinutta avaruuskummitusta. Sen kasvojen juonteisiin on saatu sellainen syvyys ja kuvio, että olennon ilme näyttää synkentyneen huolestuneelta. Silloinkin kun se tekee onnettomia yrityksiä hymyillä. Silloin ilmestyvät tuhannet vekit ympäri sen kasvoja. Sen suu on taidokkaasti vääristetty vinoon asentoon, ylähuulet vetäytyvät melkein näkymättömiin sen irvistellessä.

Minä. Valmistusvuosi 1954. Parasta ennen 1974. Kierrätysaika umpeutui 1994, jonka jälkeen suositellaan säilytystä valolta suojattuna, mieluiten viileässä. Avattua pakettia ei voi uudelleen sulkea. Tuote hajoaa itsestään.

Ai niin. Tuolla laastarijutulla yritin lähinnä taistella tuulimyllyjä vastaan. Joskus tosiaan korviini kantautuu ihmisten puheita esimerkiksi työttömyyden kanssa kamppailevista. Että työttömien pitäisi lakata valittamasta, nöyrtyä ja mennä pois nurkista häiritsemästä. Ja että saisivat olla onnellisia edes 4 euron tuntipalkasta. Hirvittävää puhetta olen siis kuullut.

Laastareita
11.05.2005 - 14:09
Tupakanhimoon on nikotiinilaastareita. Myrkkyä ihon, ei keuhkojen läpi nautittuna. On päivälaastari ja 24h laastari. Niitä vain käsivarteen läpsimällä voi lakata sauhuumasta ja pilaamasta ympäristön ilmaa ja kanssaeläjien mieltä. Hirvittävä tapa on saatu kitkettyä ja "kunnon" ihmiset voivat siirtyä muiden parannusta vaativien asioiden kimppuun. Tässä muutama vihje jo valmiiksi sinne kaikkitietävien superihmisten pääkoppiin kehittymään.

Läskisoosilaastari - pekonilta tuoksuva- sieraimiin -valuu iljettävästi suuhun
Mäyräkoiralaastari - 12 kpl kumpaankin kämmeneen
Luovuuslaastari -keltaisella pohjalla sana HULLU otsaan, että kaikki näkee kyseessä olevan taivaanrannanmaalarin ja turhan haihattelijan
Työttömyyslaastari - sisältä piikikäs - pyllyyn estämään joutavaa istuskelua yhteiskunnan varoin - pätkätöihin sieltä 4 euroo tunti on 4 euroo tunti

Itsekin kyllä voisin haluta joillekin tyypeille teippiä:

Tyhmyyslaastari - suun edessä pidettävä -teksti voisi olla vaikka JOS PUHUN EN AJATTELE

Tänään roikun kiinni elämässä, kunhan hengittelen, ja odotan parempaa aikaa.



Vaaralliset äidit
10.05.2005 - 23:01

Katsoin 4D dokumentin Terri-suloinen –suloinen selviytyjä . Terrin vakavat palovammat ja mielettömän upea kamppailu sai alkunsa äidin tupakasta. Äiti katosi kuvioista ja isä lopetti työnsä hoitaakseen monia operaatioita jo läpikäynyttä, monia operaatioita vielä odottavaa tytärtään. Lapsi on suloinen, reipas ja naurava ihana tyttölapsi. Terrin elämää voi katsoa täällä. Minä nöyrryn tämänkin tarinan edessä. Elämä on uhkapeliä ja täynnä vaarallisia käänteitä. Sekunti liikenteessä ja olemme poissa tai joku muu. Jos olemme hiljaa, voi hiipiä sisäinen sairaus. Jos elämme eloisasti, voimme aiheuttaa odottamattomia asioita muille läheisille. Huono hetki ja jonkun toisen elämä saa suunnan, josta kannamme vastuun lopun elämäämme.



Tukea ja voimaa kaikille epäonnistumista kokeneille äideille. Menkää takaisin ja löytäkää rakkaus. Antakaa itsellenne anteeksi ja suokaa elämä ja mahdollisuus niille, jotka eivät teitä kuitenkaan tuomitse, vaikka luulette niin. Ja oikeasti, vielä kerran, menkää ja tunnustakaa heikkoutenne, mutta kertokaa samalla, että rakastatte ja olette olemassa ettekä ole hylänneet lastanne. Tässä se. Anteeksi jos paasasin. Oma elämäni ei niin hyvänä äitinä kolkuttaa pahasti.

Oodi urokselle
10.05.2005 - 21:28
Kaunis ja uskollinen

Siinä vierelläni
sinä kaunis ja uskollinen.
Tulit ovestani ja otit minut elämääsi.
Herään puheesi suloiseen sointuun
pieneen kutsuvaan puraisuun
ihanan kosteiden huultesi hipaisuun .
Yhdessä aloitamme jokaisen päivän
joka yö kuuntelemme toistemme hengitystä.
Sinun ihanat silmäsi
odottavat katsettani
uppoan niiden viisauteen.
Tahdon elää kanssasi aina ja aina
läpi ukkosen jylisevän pimeän
läpi sokeaksi tekevän paisteen.
Siinä vierelläni sinä kaunein kaikista.
Kissani.


Elämän puu kasvaa K-Paxilla
09.05.2005 - 21:28

Tänään olen itkenyt ihan mistä vaan syystä. Löysin ilmaisesta kotisivunteko-ohjelmastani vihdoinkin sen säädön, jolla kuvat menee aina perille ja nyt kaikki toimii hienosti. En silti vain osaa iloita. Kaikessa on sellainen blue note. Tiedän, että tämä menee ohi. Jos itse saisin päättää, viettäisin yhden vuoden ilman velvoitteita ja kävisin läpi kaikkea pahaa ja hyvää. Olisin kotoisin K-Paxilta ja ratkaisisin tämän elämäni olemassa olevan ytimen ja tärkeyden.



No tässä sinisessä olotilassa muistin vanhan tekemäni laulun sanat.



Elämä on surun virta

joki murheiden

ja kyynelistäni kasvaa

suuren suuri puu

jonka alla

leikkivät lapset maailman

nauraen ulos ilonsa

itkien pois surunsa



Katili vuonna 1987

Rehevän Runoilijan Meemuilua
08.05.2005 - 19:14

Iik ! Stephen Kingin lauseet kalpenivat, kun luin BlogiSanomista, että joku jossain odottelee jännityksellä, että mahtuisin lempifarkkuihini. Hui kauheeta, lukeeks näitä juttuja joku ? No leikki leikkinä ja pylly pois tyynyltä, Toivon kuitenkin hartaasti, ettei kukaan seuraisi minua, sillä olen itsekin eksynyt ja että rakkaat kanssaeläjät eivät lukiessaan kevennyshaaveistani sekoittaisi niitä tosielämän toimiin tehdä jotain elämälleen. Pistän lopulta kuitenkin aina läskiksi kaikki yritykseni olla joku muu kuin olen. Siro perhosmainen ulkokuori ei sopisi yhteen sisäisen minäni amatsonisen kauneuden kanssa. Olen elänyt elämäni läskinä eikä ole menoa haitannut hirveesti. Ruumis on iso ja terve kuin luminaisella, päässä kyllä heittää kahteen suuntaan, niin ettei oikein kyydissä välillä pysy. Ihailen ja kunnioitan hoikkien ihmisten luonteenlujuutta, päättäväisyyttä tai luontaista aineenvaihduntaa. Ja kerran viidessä vuodessa kadehdinkin ja silloin minuun sitten iskee laihdutusvirus. Paranee yleensä päivässä parissa.



Päätin tänään sitten meemuilla, kun työviksen runokursseilla kerran puhuttiin ja tehtiinkin runoja kierrätysperiaatteella. Eli leikattiin olemassa oleva runotekele sanoiksi, pistettiin taikinakulhoon. Sieltä sitten sokkona sana kerrallaan koottiin omasta runosta upouusi. No likkalapsen sivulta löysin tämän verkoissa seikkailevan palapelimeemin.



1. Ota hyllystäsi viisi kirjaa...
2. ja ensimmäisestä kirjasta ensimmäinen virke,
3. toisesta kirjasta sivun 50 viimeinen virke,
4. kolmannesta kirjasta toinen virke sivulta 100,
5. neljännestä kirjasta sivun 150 viimeinen virke sekä
6. viidennestä koko kirjan viimeinen virke.
7. Tee virkkeistä jono.
8. Nimeä lähteesi



Tällainen tarina siitä sitten syntyi:


Joulukuun kolmannen päivän vastaisena yönä tuuli muutti suuntaansa, ja yhtäkkiä oli talvi. Pam kurkottautui lasiaan kohti ja kaivoi esiin yhden viimeisistä, kutistuneista jääkuutioista. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, liian nopeasti. Sitten oli kuin tähdet olisivat hypähtäneet paikoiltaan, näkyi sininen valon välähdys, ja hän tunsi, kuinka ympärillä kaikki oli sinistä ja kuinka hänet pysähdytettiin. Räjähdys oli valtava ja valaisi yön kuin itsensä Jumalan viha, ja tulta satoi vielä kahdenkymmenen korttelin päässä.

Kirja nro 1. Daphne du Maurier : Linnut
Kirja nro 2. Paul Neimark : Hän elää !
Kirja nro 3. Martti Larni : Neljäs nikama
Kirja nro 4. Ray Bradbury : Marsin aikakirjat
Kirja nro 5: Stephen King : Juokse tai kuole



Keanu ja kuumentunut bussi
08.05.2005 - 10:21

Oltiin paiskottu viiden erityisporukassa kiireinen päivä ja onnistuttu nappiin. Porukalle oli varattu rentoutumista illaksi. Bussi oli suurelta kentältä lähtevän tien alussa, kun sen moottori jälleen, ties monettako kertaa, hidasti pyörimistään. Lopulta se vouvasi vain vaivoin. Nailonpaitaiset osastopäälliköt suolsivat neuvojaan kuskille ja tämän apumiehelle. Katselin ja kuuntelin heitä ja poistuin keskiovesta kuumalle asvaltille. Valtavan, harmaan metallisen auton takana oli valkoinen laatikko. Siinä olevan luukun kansi repsotti raollaan. Aukaisin luukun ja otin kiinni reiden paksuisesta tuuletusfiltteristä. Työnsin sitä sisäänpäin samalla kiertäen, kunnes se loksahti paikoilleen jääden ala-asentoon. Moottorin käyminen nostaisi se tietysti jälleen pikkuhiljaa ylöspäin. Bussin sisältä alkoi kuulua innostuneita ääniä.

Jäämättä kuuntelemaan sen pidempään palasin asemarakennukseen. Pienessä toimistossa kinasteltiin bussin kuumenemisasiasta. Harmaatukkainen. hihat ylös käärinyt mies tuli huoneeseen ja heitti kuin yli olan, että ainahan se bussi kuumeni, jollei sitä filtteriä fiksattu. Minä avasin silloin suuni ja sanoin tienneeni asiasta jo vuosia. Kerroin mitä nytkin olin tehnyt. Harmaatukkainen ja minä hymyilimme toisillemme vinoa, tietävää hymyä. Olimme kumpainenkin kymmeniä kertoja yrittäneet selittää asiasta, mutta meidät oli vaiennettu, koska emme kuuluneet asiaa käsittelevään portaaseen.

Menin tupakkahuoneeseen, jossa muutama ihminen seisoskeli jutellen. Minulla oli päällä valkoinen kylpypyyhe sidottuna kainaloiden alta. Paljain jaloin tepsuttelin Keanun ohi ja kaivoin nurkkapöydän askista tupakan. Keanu tuli tarjoamaan tulta. Hän kysyi että tulethan Katili sitten varmaan sinne Lahteen illalla. Hän lisäsi, että hänelle olisi tärkeää, että tulisin. Ilman mitään velvotteita. Lupasin ja aioin juuri kertoa hänelle miksi en ollut mennyt firman suuriin juhliin, kun huomasin firman esitteen baaripöydällä. Päätin näyttää kuinka monta vanhaa tuttua minulla oli tuossa viiden eri yhtiön sulautumassa. Ajattelin kertoa, etten mennyt. koska oli joskus rasittavaa selittää heille kaikille kaikki mitä olin vuoden aikana tehnyt. Esitteessä oli vain kaksi sivua. Ensimmäisellä oli firman tiedot, toisella sivulla olivat kaikki työntekijät, mutta ei yhtään nimiä. Siinä luki vain osasto ja sen alla esimerkiksi 5 jäppistä tai 3 söpöliini. Järkytyin miten ihmisten arvo oli laskenut näin alas. Laskin summassa nuo työntekijät yhteen ja kauhistuin. Suuren ulkomaisessa omistuksessa olevan firman, johon siis oli ostettu viisi vanhaa työpaikkaani, palveluksessa oli enää vain kourallinen ihmisiä. Kaikki ne kymmenet vanhat tuttuni, missä he olivat. Henkilöstöluettelon yllä oli maininta henkilökunnan harrastuksista: (1) runonkirjoitus, (1) kivääriammunta.

Kävelin Keanun luo valkosessa kylpypyyhkeessä lanne notkahdellen ja sanoin ehdottomasti tulevani.

Kissa herätti minut puremalla varpaaseen.

Ajattelin kahvia keitellessä, ettei sillä mitään merkitystä tällaiselle kypsän ikäiselle, hullulle naisihmiselle ollut mihin päin suuntautunut Keanu Reeves on. Mahdollisuuteni olisivat yhtä hyvät kummassa vain tapauksessa. Eli ei mitkään.

Hei lopeta !
07.05.2005 - 22:35

Rakas päiväkirja, tänään T. taas meilasi, että mä oon ollut sen mielessä ja se niin haluis taas tavata. Samaan hengenvetoon se painotti, ettei se edelleenkään ole muuttunut pätkääkään, mutta kun se vaan on niin yksin eikä sillä oo ketään muutakaan. No voi voi ei mahda mitään. Ei kai sillä ketään muuta vois ollakaan kun se on niin itsekäs ja haluton ottamaan mitään vastuuta toisista ihmisistä. Sille nainen on vaan sellanen lelu, joka on ihan kiva laittaa napista käyntiin huvittamaan sitä itseään. Ja takasin laatikkoon, kun alkaa kyllästyttää. Eikä se lelunainen sano mitään koskaan. Eikä koskaan (luojan kiitos) vaadi mitään. Eikä halua sitoutumista. Naisen pitäs siis olla T:n mielestä sellainen pimpillinen Duracell-Baby.



TIKTAKin sanoin, en itse vois paremmin sanoa.



Terveiset T:lle :



”tajuu sua en: oot kummallinen
et tajuu lähtee kun kuljen pois
käännyn ja nään ett' paikalles jäät
et suostu ymmärtämään
mikset sä pysty käsittään
en tahdo sua mun elämään

sun täytyy lähtee
hei käytä järkee en susta kiinnostunut oo
sä turhaan kelaat
et mitään aikaan
sä täällä kuitenkaan saa

hei lopeta -et saa
mua susta välittämään
sun pitäis se jo ymmärtää
siis lopeta -ja mee
etsi joku muu
joka susta vois kiinnostuu”

37 sattumanvaraista exää elämästäni
05.05.2005 - 18:10

Tänään soi päässä Blues kun kirjoittelin kotisivulle elämäni tärkeitä tapahtumia. Mitä vanhemmaksi kasvan, sitä enemmän on ex-puolella. Tulossa-puolellakin jotain (kai ?) vielä odottelee. Janamuodossa esitettynä elämäni ex-puoli on kurkosti pidempi, tuleva enää sellainen millinpätkä, jota helposti luulee napanöyhdäksi. Mutta mittaustavan muutos tekee asioista toisennäköisiä. Jos elämän vaa'assa olisi kupit menneille ja tuleville, on ex-osasto siellä ylhäällä heilumassa, tulevat asiat tukevasti maata kohti. Musta ainakin kaikki entiset koko ajan sen kun kevenee kevenemistään, kohta paina mitään. Tuleva sen sijaan painaa jatkuvasti enemmän ja enemmän. Tarkoitan tällä painolla sitä painoa, jonka jokainen jäljelläoleva huominen minulle merkitsee, miten jokaisen päivän tärkeysmassa tihenee.

Niin ne 37 sattumanvaraista exää elämästäni: ex-kotikaupunki, ex-mies, 24 ex-poikaystävää, ex-rokkiura, 9 ex-työpaikkaa, ex-vyötärö

Vakavaa tai ei oikeestaan, yöpaita ainakin kevenee vuosi vuodelta. Laskin äsken lempiasuni reiät, niitä on 38. Yöpaita on sitä paitsi alimaininta ja jopa harhaanjohtava nimitys tästä violetin rakkaasta kirpparilöydöstä. Se on aamukahviasu, kotiintuloasu, päivällisasu, ilta-asu ja parvekeasu. Ja vierailta piilotettava asu. Yöksi taitan sen sievästi ruttuun yöpöydälle vekkarin viereen. No vekkari on oikeesti kyllä kännykkä.

Lapin kulta - tinakuoret
04.05.2005 - 18:47

Seisoin tänään S:n kanssa suuren marketin pitkässä kassajonossa appelsiinimehun, kissanruuan ja kanapaketin kanssa. Just niin, kokonaisen yhden päivän jaksoin ilman lihaa. Mutta en vielä anna itselleni selkään tuosta broilerista. Se on kuitenkin vähempi pahempi lihatuote. No oikeesti, emmä jaksa, jos kaikki kerralla otetaan pois. Syöksyisin vaan kuola poskella parin päivän kuluttua läskitiskille ja latoisin korin täyteen. Että hiljaa hyvää tulee.

No siinä katsellessani viereisten jonojen meininkiä hämmennyin hieman. S. ja minä hupsuttelimme tapamme mukaan ja pistimme maailman asioita kuntoon. Puhuimme erilaisuuden ymmärtämisestä, kun S. sai murhaavia katseita hakiessaan tarkoin vartioidusta röökihyllystä topan sinistä Bostonia. Joustavasti siirryimme keskiaikaan, jolloin mustatukkaisia, kovaäänisiä naisia testattiin noituuden varalta. Pajukoriin vaan ja upotus jokeen. Syyllinen, jos jäi pinnalle, syytön, jos hukkui. Sitten aloimme laskea hermostuneina tuskailevien kansalaisten ostoskärryistä 10 tölkin Lapin Kultapakkauksia. Viiden lähijonon kärryistä löytyi 28 pakettia. Takanamme olevassa äidin työntämässä ostoskärryssä istui 4-vuotias räkänokka, edessä oli kolmen Lapparipakkauksen muuri, kainaloiden alle mahtui vielä kahdeksan siideripulloa, joita lapsonen siinä iloisesti taputteli äidin kyttäillessä nopeampaa jonoa.

Ja syy pieneen irtiottohamstraukseen, joka muistutti vapun, juhannuksen ja uuden vuoden alusaikaa. Huomenna on Helatorstai, suomalaisten ihkauusi rentoutumiskarnevaali.

Ulos kaapista
03.05.2005 - 09:26

Aamulla päätin tutkia mitä terveellistä syötävää kaapeissa on. Ulos kaapista joutuivat vuonna 2004 vanhoiksi menneet puurohiutaleet ja tumma riisi sekä pahvilta maistuvat hätävaranäkkileivät. Jääkaapissa ei juuri enää mitään ollutkaan, siellä olevat surimipuikot saivat jäädä kuin myös neljä kevytjugurttia ja appelsiinimakuinen lightmehu. Näin aamulla, hörppäillessäni toista mukillista kahvia, tuntuu erityisen mahtavalta suunnitelmalta syödä muutaman viikon ajan erilaisia puuroja, kalkin saantiin maustamatonta jugurttia sekä viiliä ja proteinin saamiseksi kevytmaitorahkaa pilttisoseilla. Välipaloiksi porkkanoita ja juomaksi vettä ja appelsiinikevytmehua. Ostoslistalta poistuvat toistaiseksi kaikki rasvaiset lihat kuin myös suklaat ja juustot. Taidan aluksi pitää systeemin puhdistuksen ja ehkä myöhemmin lisätä kanan ja kalan, mutta korkeintaan kahden viikon päästä.

Tässä todella tärkeä puhe, jonka kirjoitin itselleni tänään:

Rakas Katili, tämä on haaste, jonka olet tiennyt olevan tulossa sinulle jo jonkin aikaa. Käy taistoon pelotta ja hankaluuksien kohdatessa ota ulos kaapista ne rakkaimmat farkkusi, vedä ne jalkaasi ja kerta kerralta huomaat niiden nousevan ylemmäksi ja ylemmäksi pitkin vihollisen runtelemia raajojasi. Kohti vetoketjun ja napin sulkemista. Kohti sitä, Katili. Voima olkoon kanssasi.



Onnelan Ostari - merkki evoluutiosta
02.05.2005 - 18:34

Kaupunginosani ostari loistaa valkeana, tasakattoisuutensa ja mataluutensa vuoksi ympäröivään luontoon sulautuneena. Palvelut itse ostarissa sekä sen lähiympäristössä ovat kehittyneet sen viidentoista vuoden aikana, jonka olen täällä asunut. Ostarin kehittyminen nykyiseen toimivaan malliinsa on pitkällisen evoluution aikaansaama ihme. Tänään viimeksi ihailin tuota sekä liike-elämää että paikallista väestöä loistavasti ja saumattomasti palvelevaa lähiön helmeä. Tyypillinen asukkaan ja palvelun kohtaaminen voisi kuulostaa tältä. Esimerkkimme asukas on n.50-vuotias, työtön mieshenkilö, kutsun häntä vaikka Arskaksi:

15:20 Rautakauppa: Arska ostaa uuden kirveen edellisen ruostuttua pahoin siivoustalkoissa

15:35 Elintarvikeliike: Arska ostaa mäyräkoiran ja sixpackin vierasvaraksi lätkämatsia varten

19:10 Pubi: Arska kavereineen puivat jälkipeliä

21:30 Ravintola: Arska siirtyy tapaamansa naisen kanssa tanssahtelemaan karaoken tahdissa

01:05 Nakkikioski: Arska ostaa itselleen ja Helmille lihapiirakat kahdella nakilla

03:00 Kerrostaloasunto: Arska päättää kohteliaana miehenä nukkua sohvalla, koska ei jaksa kömpiä sänkyyn. Helmi on sammunut WC:n lattialle

10:00 Kebab-pizzeria: Arska tilaa päivän pizzat kotiinkuljetuksena, Helmi maksaa.

12:00 Apteekki: Arska ostaa paketin laastaria otsaa varten, Helmi puhdistaa haavan ja laittaa laastarin

12:10 Pubi: Helmi tarjoaa Arskalle kylmän oluen, paikalle tulee Enska

16:00 Lasitusliike: Arska käy kaverinsa Enskan kanssa tilaamassa uuden keittiön ikkunan sanaharkassa rikkimenneen tilalle. Enska maksaa, ja lupaa lisäksi korvata vahingossa ulos heittämänsä uuden kirveen

16:10 Terveysasema: Henkka pääsee pois viiden tikin laittamisen jälkeen, hänen päähänsä oli lentänyt eilen illalla kirves Arskan ikkunasta

16:30 Rautakauppa: Henkka ostaa moottorisahan korjatakseen Arskan oviaukkoa suuremmaksi



Pamahdin paksuksi
02.05.2005 - 12:19

Tänä aamuna herättyäni lievään pahoinvointiin alkoi päässäni soida merkkiääni. Sellainen, joka erehdyttävästi muistuttaa kiinalaista kongia. Keskusyksikköni keräili antamallani hakusanalla tietoja poistettujen tiedostojen haamuista. Kuukausi sitten hankkimani housut kiristävät ikävästi vyötärön kohdasta. Harmaa T-paitani tuntuu ahdistavalta, kuin se olisi keskiaikainen kureliivi. Kaikki rintaliivini pureutuvat, löysimmissä kolmansissa hakasissaankin, ylävartaloni uumeniin muodostaen monta senttiä syvän ojan lapaluiden alle. Vyötärömalliset maxialushousut ylettyvät hädintuskin napaseudulle. Kummallisia mielihaluja on alkanut ilmetä. Pekonileipiä, suklaalevyjä, tuplajuustopizzoja, grilliluita, makkaraa ja muusia, oikeaa voita.

Olen pamahtanut paksuksi ! No niin tietenkin. Kuukautisetkin ovat olleet poissa, enkä ole käyttänyt minkäänlaista ehkäisyä kolmeen kuukauteen. Hupsis, näin sitten on päässyt käymään.

Lasta vain ei koskaan tule.

Kuukautiset ovat kyllä jääneet pois, neljä vuotta sitten. Ehkäisyä ei ole tarvinnut käyttää, heilastelu uniolentojen kanssa on 100% turvallista. Ja ärhäkkäiden siittiöiden sijaan sisälleni on uinut Epäterveellisten Elintarvikkeiden Armeija. Neuvolan sijaan käynti kaupan vihannesosastolla, kiertämättä herkkuhyllyjen kautta taitaisi olla paikallaan. Auttaisikohan hypnoosi ? -"Varo pekonia, pekoni puree. Pekoni puree, varo pekonia."

Rämäpään aamuruno
01.05.2005 - 16:28

riemun hetket särkee päätä

silmäkulma kaipaa jäätä

otsassa on iso patti

kukkarossa asuu matti

yhteislauluun hukkui ääni

kipeä on pikku pääni

heilan kanssa nostin maljat

isot pitkät kylmät kaljat

murhetta en silti kanna

ehtinyt en onneks...



Kirjoittajan huomautus: Tänä vappuna yllämainitun kaltainen aamulaulu on onneksi omalla kohdallani pelkkää fiktiota, runo on kirjoitettu nuoruusmuistojen vallassa, ei välttämättä mennyttä aikaa haikaillen.


Katilin Kirjoituksia

Katilin Sanakirjan otteita 1.

30.04.2005 - 19:37

Sanat. Ihanat ja aivoissani alati pyörivät rakastettuni. Tässä muutamia otteita tämän päivän sanakirjakäännöksistäni.

Kissasanakirjastani:

Takatu-kissa: japanilainen otsalta sileä kujakissa

Orvo-kissa: kuuskytluvun kukkaiskissa

Pan-kissa: huilua soittava pitkähäntäinen kissa

Voiku-kissa: väliinputoajakissa

Teemu-kissa: pienehkö ruskea kelluva kissa

Karvala-kissa: pohjoisissa olosuhteissa selviytyvä kissa

Luu-kissa: vähärasvainen pääkaupunkiseudun telttailuun soveltuva kissa

Englanti-Ruotsi-Suomi sanakirjastani:

scandal: skannauslaakso

six pack: kuusilauma

reindeer: saderakas


Siman ja serpentiinin suhinaa

30.04.2005 - 09:46

Ensimmäinen virallinen vappukuvani otettiin 16-vuotiaana vuonna 1971. Olin juuri edellisen vuoden elokuussa aloittanut työnteon, joka on siitä asti jatkunut katkeamatta. Vappu on työläisten juhla. Minulle ainakin. Valkolakkia en koskaan ehtinyt hankkia. Maailma kutsui ja tuuliviirimentaliteettini oli sopimaton koulussa istumiseen. En ole katumuksessa ahkeroinut ja työn orjana puurtanut. Se vain on ollut minun tieni. Opiskeltua on tullut tässä kaikenlaista omin voimin ja uteliaisuudesta. Kunnioitan suuresti opiskelemaan ryhtyneitä. Minusta ei tuohon puuhaan löytyisi päättäväisyyttä ja stabiliteettia vielä tänä päivänäkään. Ajattelen niin, että meitä jokaista tarvitaan täällä. Pitää olla tutkijoita ja tiedemiehiä, bussikuskeja ja kaupan kassoja. Vaan jokaisella on vapaus omiin unelmiinsa, omaan kehitykseensä.

Tänään lähden kaupungille ostamaan serpentiiniä ja ilmapalloja. Kissalle pitää laittaa hyökkäyskasa serpentiineistä. Ja ensimmäiseen paukahdukseen asti ilmapallojen räpsiminen on mielenkiintoista puuhaa. Minun vappuiloni tulee tänä vuonna muiden iloittelun katsomisesta.

Mutta on sitä osattu täälläkin.

Kerran löysin itseni vähän yli parikymppisenä yllätyskeikalta valkotakkisten opiskelijoiden torvisoittokunnan basistina. Pikku haittana ennen lavalle kipuamista oli se, etten koskaan ollut edes pitänyt bassoa käsissäni. Mutta sampanjan ihmeitä tekevä sirinä suonissani hoisin keikan suvereenisti hymyssäsuin ja palkaksi virtasi lisää juomaa.

Toisen kerran pääsin kolmikymppisenä varsinaisten vappuammatilaisten insidebileisiin Suomalaiselle Klubille. Siinä silmät suurina näin ensimmäistä kertaa miten nuo opiskelemaan aikoinaan lähteneet opettajat ja muut oppineet vappua juhlivat. Ja enkös löytänyt itseni esiintymislavalta sielläkin. Tällä kertaa kyllä hallitsin instrumentin, lauloin kunnon vappuhiprakassa jazzia kuin neekeri. Tosin se jälkikäteen ajateltuna taisi kuulostaa hieman jopa vappuneekeriltä johtuen promillemäärästä.

Ja tietysti nuo terassilta terassille seikkailut, joista ei puutunut keskaria ja silliä. Eikä vappuheiloja..... näitä onkin tullut joitain, viimeinen taisi olla seitsemisen vuotta sitten. Muistan vielä selvästi ;-) kuinka jyrkältä kotimäki tuntui kahden päivän kierroksen jälkeen. täytyi välillä istahtaa parkkipaikan puun alle suoristamaan horisonttia.

Tein tänä aamuna vappulaulun sanat vanhaan lasten lauluun:

Pidetään pulloa varo-varovasti

ettei kaatuisi kallis lasti

kipataan viinaa, kipataan viinaa

baareja on matkan varrella

Iloista ja kuplivaa vappua kaikille kykeneville. Ja hei, muista että missä ikinä oletkin, mitä ikinä teetkin, voit päätyä Katilin kameraan. Aion ottaa kameran mukaan kaupungille.


Lentävä lehmä ja likaiset linnut

28.04.2005 - 17:41

Astelin päivällä kaikessa rauhassa roskapussit käsissäni haiskahdellen, katse luotuna mustiin lenkkareihini. Kun joku oikein painaa, olen huomannut, että horisonttiin katsominen tekee taipaleen tuskaisemmaksi. Pätee niin roskien kantamisessa kuin elämän ahdingoissakin. Määränpäähän näyttää olevan niiiiiin pitkä matka ja taakka sattuu. No, joka tapauksessa. Siinä minä raahustin ja päätin välillä vilaista taivaalle, vältellen eteenpäin katsomista.

Ilmassa lensi mustavalkoinen lehmä.

Hätkähdin. Mutta jalkani jähmettyivät ja kassit miltei tipahtivat asfaltille vasta kun lehmän perästä leijaili ruskea hevonen. Mitä siinä aamukahvissa mahtoi olla joukossa ? Aivoni tempoiltua aikansa huomasin eläimistä roikkuvat narut ja narujen toisissa päissä hymyilevät lapset. Vappu on ihan kohta !

Kävin torilla kiertelemässä. Kaikkea teki mieli, mutta mihinkään ei ollut varaa. Ostin kuitenkin tulikuumaa kahvia pahvimukissa, jossa kellui puoliksi sulanut muovilusikka. Siinä istuessani ja katsoessani ympärille tuli muistikirjaan riipustettua runo. Työnimenä oli Hitskokin linnut (teini-iän nimenvääntövitsi) :

Linnut

Kauppatorin puissa kailottavat

nuo tuhannet likaiset linnut.

Kyttäävät ahnain silmin

nokat kuolasta purskahdellen.

Oranssin pöydän alla kyyryssä

ruskeasta pussista höyryävää lihapiirakkaa näykkien

hienotakkinen rouva.


Kallis kastelukannu

28.04.2005 - 11:33

Pari vuotta sitten ostin 2 eurolla VR makasiinikirppikseltä vanhan keltaisen, emalisen kahvipannun. Huomasin sen oikeastaan ensin, koska se muistutti minua lapsuuden aamuista.

100 vuotta vanhassa hirsitalossa Ruissalossa kuului ruskeaksi maalatun kaksoishetekan alapedin uumeniin turvallisia ja ihania ääniä keittiön suunnalta. Lautalattian narinaa, kaapin ovien kolahduksia ja lusikoiden metallisia kilahduksia posliinia vasten. Odottelin, kun kuulin äidin sulkevan ikkunanurkassa, vihreän jakkaran päällä olevan yksilevyisen keittolevyn ja nostavan kahvipannun puuhellan kulmalle. Veden ääni, kun hän lisäsi lorauksen kylmää vettä, että kahvi selviäisi ja porot laskisivat pannun pohjalle. Kömmimme kaikki paikalle kuultuamme tuon taikasanan äidin tutulla ja rakkaalla äänellä - "Kahville". Ja siinä pöydälle ranskanleivän, voin, lauantaimakkaran ja rusinapullaviipaleiden keskellä höyrysi emalinen kahvipannu levittäen uuden päivän tuoksua. Pannu oli ostettu Anttilasta, niinkuin sinipilkulliset kupitkin.

Kotona mietin mitä tuolla keltaisella, vihreäkukallisella pannulla tekisin. Päätin, että pidän sen keittiössä mikroaaltouunin päällä. Siinä se joka aamu toisi heiveröisen tuulahduksen huolettomasta lapsuudesta. Päivistä, jolloin jokainen aamu oli uuden seikkailun alku. Maailma odotti ulko-oven vinossa olevilla portailla hymy korvissa ilman kieroutta tai taka-ajatuksia.

Sitten päätin antaa pannulle oikean tehtävän ja aloin käyttää sitä kastelukannuna. Siihen tarkoituksen se oli juuri sopivan näppärä ja kauniskin vielä.

Viime viikolla törmäsin toisella kirppiksellä tutun näköiseen kattilaan. Se oli täsmälleen samaa sarjaa kuin pannuni. Innoissani menin hipelöimään löytöä ja suunnittelin jo mielessäni kuinka ehkä säilyttäisin sen kannen alla, näkyvällä paikalla keittiössäni vaikkapa maustepusseja. Sitten vilkaisin maalarinteipin palaseen tussilla kirjoitettuja numeroita. 27. Menin kysymään myyjältä mitä tuo 27 tarkoitti. - "Sen hinta on 27 euroa" myyjä tokaisi nenäänsä pitkin. Sain kuulla, että se oli keräilytavaraa, Arabiasarjaa.

Minulla on siis kallis kastelukannu.

Kuva Katili: 28.4.05 synttärilahja-Aiptekilla keittiössäni.. Kirppariannun lisäksi:50 sentin kirpparikori,

yksi oma, toinen kaverilta saatu (tyhjä) viinipullo, naapurin antamat palstavalkosipulit, sitruunat rusinoiden seuraksi kanaruokaa varten.


Gimpin (G:llä) iloja

27.04.2005 - 10:47

Gimp is back ! Sain imuroitua Gimpin uusimman version takaisin muutama päivä sitten tyhjennettyyn koneeseeni. Ja heti piti pikakokeilla. Kyllähän ne mainosbisneksessö korjailee tosi kauniiden mallienkin kuvia, joten miksen minäkin hiukan ;-) retusoisi omiani. Tämäkin otos oli alunperin itse Aiptekilla napsaistu otos, jossa päälläni oli ryppyiset kotirievut. Hiukset roikkuivat rasvaisina ja kasvoilta puuttui julkisuuspanssari. 15 minuuttia ja wuuzh ! näin korea Katilista tuli. Heh-heh, ei vakavaa...


Doggy Style

27.04.2005 - 09:37

Hot dog lienee suosituin kiinalainen pikaruoka. Sitä syödään kahviloissa ja kauppakujilla, toreilla ja kodeissa. Tuotekehittely on viimeisten vuosien aikana tuonut väriä tuohon perusdogiin, joka on halkaistun sämpylän väliin haudattu koira. Esittelen tässä kuumat Hot Dog-uutuudet tämän päivän kiinalaiseen menoon.

Taxi Kiireisen autoilijan nopea herkku, pitkä sämpylä pitkällä koiralla

Black Bull Energiapakkaus voiman puutteeseen, tukeva sämpylä tuhdilla koiralla

Pinser Laihduttajan erikoinen, lesesämpylä kevytkoiralla

Chi Hu Tulinen meksikolainen, tacokuoressa pippurikoiraa

Dal Mat Juustoinen aamiaisherkku, voisarven välissä täplikäs koiratäyte

Wolfie Eksoottinen erikoisuus, ruissämpylä villikoiralla

Big Bern Suureen nälkään, sekaleipä jättikoiralla

Double Wuh Nuorison mieleen, kerrossämpylä kahdella koiralla

Kirjoittajan huomautus: Rakastan kaikkia eläimiä ja niiden suloisia, viattomia sieluja. Kirjoitukseni on siis takuulla vain sanoja, ei tarkoitusta.


Joku on sotkenut kodissani

26.04.2005 - 11:45

No johan on kummallista, kun ei saa rauhassa olla edes enää omassa kodissaan. Kaiken maailman omituiset hiipparit käy poissaollessani sottaamassa hienon kotini täydellisen järjestyksen. Lattioille on viskottu kissankarvakasoja ja vedetty likaisia juovia. Tuonne kynnykselle on joku läikyttänyt tahmeaa limonadia, johon on sitten huolella liimattu erinäisiä dna-näytteitä. Keittiössä on vedetty hirveä määrä astioita ja uunipannuja tiskipöydälle ja liedelle. Niihin on pursotettu rasvaisia ruuantähteitä oikein olan takaa. Roskiskaappin ämpäreihin on tungettu haisevia ruuanjätteitä ja se on täytetty niin äärilleen, etteivät sinne alunperin siististi asetetut roskapussit edes enää näy. Kauniisiin valkoisiin kaakeleihini on ruiskutettu punertavaa öljyistä nestettä. Ikkunoihin on paineltu harmaita sormen- ja tassunjälkiä ja verhojen kiinnitysklipsuja on irroitettu sieltä täältä.

Kolme karhua sentään vain maistelivat puuroa ja nukkuivat sängyssä.

Olin jo soittamassa poliisille ja lähimpään rikospaikkasiivoustoimistoon, kun muistin, etten ollut viimeisen viikon aikana juuri poistunut kotoa. Olin istunut tässä olohuoneen nurkassa ja rakentanut uusia kotisivuja kömpelön hitaasti. Joten eihän täällä ole voinut tietämättäni ketään. Oliko kyseessä siis joku yililuonnollinen ilmiö ?

Hätääntyneenä soitin S:lle. Naurettuaan ensin minua loukkaavaa räkätysnaurua aivan liian pitkän ajan hän sanoi:

-"Hei, mitäs jos pistaisit sen tietokoneen välillä kiinni, katso nyt ikkunasta ulos - siellä on ihan sairaan kaunis ilma. Ensiksi lähdet ulos, kävelet sen lähikaupan ohi, siinä ihan takana on bussipysäkki. Hyppäät ekaan keskustaan menevään bussiin ja jäät Hakaniemen torilla pois. Kävelet Töölönlahden ympäri, istuskelet katsomassa ihmisiä. Kun olet saanut vähän happea aivoihisi, palaat kotiin. Ennen kuin pistät avaimen kotioven lukkoon, luepa siitä postiluukusta se nimi. Mieti näyttääkö tutulta. Jos on tuttu nimi mene sisään ja ala siivota niitä sotkujasi. Ja hei siellä sisällä! heti sitten hommiin käymättä tietokoneen kautta."

Kai se sitten on tehtävä niin. Mutta pidän kyllä silmäni auki. Joku kerta saan vielä ne törkyilijät kiinni itse teosta.


Uudelleenasennusta

25.04.2005 - 15:32

Loistavan kaunis lomamaanantai on kulunut järjestelmän uudelleen asentamisessa. Jossain vaiheessa verkkoavaruudesta oli jälleen hiipinyt Web Marsilainen pitkine tuntosarvineen. Vaiensi sitten koneestani joitain pikku-pikkuosasia. Mitäs menin avaamaan koputtavalle oven sähläämällä vakoilu- ja puhdistusohjelmien kanssa. En taida oikein koskaan oppia pitämään nopeita sormiani kurissa, ne tahtovat aina painaa enteriä ennen kuin olen ehtinyt lukea mihin kysymykseen yleensä edes vastaan YES. Oma vika, oma vika. Joo-joo on tullut jo piiskattua itseään ja nuhdeltua kunnolla.Mutta usean uudelleen asennussession kokemuksella osasin tehdä tällä kertaa kaiken täysin oikeassa järjestyksessä. Silitin itseäni loistavasta keskittymisestä ja äärettömän coolista maltista. Kaikki toimii kuin unelma ja tedostotkin ovat taas, kuin ennenkin, tuolla omassa kansiossaan.

Itse asiassa minulla on kevyt ja laulattava olo. Kone on siivottu kunnolla ja kaikki toimii niin nuorella innolla, ilman käytössä ilmestyneitä mutkia ja kolhuja.

Miksei ihminen tänne maailmaan syntyessään saa uudelleenasennuslevyä mukaansa ? Ainahan tässä matkan varrella väliaikaiset tiedostot ja saastuneet rekisterit alkavat häiritä eteenpäin menoa. Puhumattakaan kaikista loistavista avuliaista ja lopulta aivan tarpeettomista apuohjelmista ja hyödyllisiä juttuja tuhoavista päivityksistä.Kyllähän siinä vauhti hidastuu ja tiedonkäsittely takkuilee. Oletustasoja on ihan liian monta ja suoritusohjelman valinta tässä iässä alkaa jo sadoista eri lähteistä. Paha vielä ettei mitään voi ohittaa, kaikki on käytävä läpi ja vastattava "Haluatko käynnistää ohjelman tässä sovelluksessa ?" Ennen vastausta on käytävä kaikki tiedostot Etsi-toiminnalla läpi, että löytyykö vihjeitä edellisistä toimintamalleista. Nopeasti ei enää voi ottaa kantaa juuri mihinkään, saatika sitten tehdä ratkaisuja. Tulee mieleen Douglas Adamsin Linnunradan käsikirja liftareille ja tuo hukassa oleva kysymys maailmankaikkeuden tarkoitukseen, joka on 42. Siinähän se tiedon etsiminen hieman taitaa kestää.

Rojut vaan pihalle joka kymmenes vuosi, perustiedot sisään ja eikun menoksi ! Tietenkin tiedostot kannattaa säännöllisesti varmuuskopioida, ettei mitään itse keksimää katoa. Ihmisestä poistuisi vain tuo hidastava kuona, joka pakkautuessaan aivojen kovalevylle aiheuttaa järjestelmän kyvyttömyyttä toimia riittävällä kapasiteetilla. Suoritustehon analyysejä toki suoritetaan nytkin jo. Istutaan kerran viikossa siellä ohjelmistoasiantuntijalla ja siirrellään saastuneita osia väliaikaisiin tiedostoihin.

Jos edellämainittu kiinnostaa tässä yksi hyodyllinen linkki :Ohjemiston korjausta

Missä se delete-nappula muuten sinun mielestäsi meissä sijaitsee ?


Nainen ja vuodatus

24.04.2005 - 14:13

Naisen elämää. Aina vuotamassa. Milloin mitäkin. Kehityskaaressa voidaan vuodon fyysisenä jakajapisteenä pitää napaseutua. Rinnakkaisena jakajana pidetään usein myös ikäkertymää. Nuorempana yläpuolisen osaston tiivisteet yleensä ovat hyvinkin kireitä. Vuototoiminta keskittyy enimmökseen alapuoliseen osastoon, joiden tiivisteissä usein on huomattavaa kasvunvaraa. Aikakäyrän kohotessa tapahtuu selvää siirtymää yläosastoa kohti, kunnes lopulta kaikki vuototoiminta on siirtynyt yläpuoliseen osastoon. Ikäjakajan yläpuolisten ja alapuolisten kohteiden tiivistysominaisuudet ovat yleensä vertikaalisuunnassa vaihtaneet paikkaa.

Näin kypsässä iässä tapahtuu itselläni selvää muistin, ajatusten ja sanojen vuotamista. Minkä kyllä otan jopa ilolla vastaan, olen saavuttanut sen pisteen, jossa voin hyvin pitkälti sanoa suoraan mitä jostain ajattelen. Eikä sitä kukaan enää ihmettele. Jiihaa !!!


Luovaa hommaa

24.04.2005 - 00:43

Tässä on muutama päivä hurahtanut, ja minä, etsiessä muttei löytäessä noita ah niin loistavia päiväkirjasivujaan sieltä blogger.comista, jossa varmaan on mennyt sähköt poikki, ihan sama. Paine näpytellä kasvoi ja kasvoi, kunnes päättelin muita blogeja tutkittuani, että tämä paikka näyttää mukavan sopivalta. Menköön se edellinen harjoittelun piikkiin.

Toisaalta olen omistanut melko kasan tunteja ensimmäisen OIKEAN kotisivuni koodaamiseen. Päätin sitten näin 5-kymppisenä opiskella HTML-koodien maailmaa. Ja se imaisi täysin mukaansa. Tässä istun enkä muuta voi. Täysin mahtavaa hommaa. Sopii just mun pirtaan kun saa kirjoitella koodeja ja katsoa miten kuin taian kautta ne muuttuvat fonteiksi, väreiksi, linkeiksi ja kuviksi. Wau !

Nyt täytyy varmaan opetella nukkumista, kun noi nahat roikkuu iristen päällä jo niin pahasti.