Olin 17-vuotias ja työssä rempseän sakin kanssa. Juhlia oli usein, mutta ensimmäinen pikkujouluristeily oli nuorelle tyttöselle jotain ihmeellistä. Siihen aikaan laivoilla juhliminen oli varsinkin oman alani firmoille puoli-ilmaista ja pikkujoululaiva lastattiin kerran vuodessa koko Suomen toimistojen väellä. Asiaankuuluvia pohjia alettiin ottaa viimeisiä asiakirjoja naputellessa, kaikki eivät koskaan päässeet mukaan, aina jouduttiin arpomaan päivystyshenkilökuntaa, joka hoiti hommat muiden iloitessa. Kun henkilökuntaa alkoi saapua busseilla Jyväskylästä, Vaasasta, Tampereelta, Helsingistä ja jostain pohjoisestakin vielä, enää en muista ihan tarkkaan, oli Turun toimisto rehvakkaan naurun ja kallistuvien pullojen ihanaa sekamelskaa.
Siirryttiin hyvissä ajoin laivaterminaaliin ja siitä liput kourissa laivaan. Ensimmäisen joululaivan nimeä en tarkkaan muista, mutta liikkeellä olivat siihen aikaan sellaiset nimet kuin Floria, Fennia, Skandia, Svea, Kapella, Apollo, Viking ja Bore, jotain siihen suuntaan. Hytteihin käytiin jättämässä vain tavarat, ne eivät olisi mitenkään pääosassa risteilyn alkaessa. Sitten kokoonnuttiin firmalle varattuun suureen kabinettiin ja puheen sorinan alta kuului myös jonkinlaisia puheita. Kun istuimme pöytiin, levisivät silmäni, jokaisessa pöydässä oli erilaisia viinapulloja, oli viskiä, vodkaa, likööriä ja konjakkia. Lisäksi oli suurissa koreissa avattuja tupakka-askeja, kaikenlaisia merkkejä. Kyllä siinä maalaistytön pää meni pyörälle.
Juhlat etenivät melko lujalla vauhdilla, pian jo tyhjenneitä pulloja vaihdettiin täysiin ja salin täytti kunnon tupakansavu ja kovaääninen keskustelu ja naurunpyrskähdykset. Pöydissä istuttiin vain pakollinen osuus ja sitten huomasin ihmisten lähtevän kiertelemään, seisoskelevia joukkoja alkoi kerääntyä sinne tänne ja puheet kuulostivat liittyvän alkuun työasioihin. Illan edetessä aiheet kyllä vaihtuivat. Itse en ensimmäisellä kerralla uskaltanut kovin paljoa juomista maistella, ainakaan ihan heti. Sitten oli ruokaa ja taas juotiin ja juteltiin.
Omat työkaverit osasivat minua neuvoa katsomaan, kun pääkonttorin kuuskymppinen pääkirjanpitäjänainen tarpeeksi monta viskiä juotuaan tapansa mukaan silppasi kabinetin pylvästä pitkin tiukka hame sähköisesti ritisten. Hän toisti kiipeämisen monta kertaa ja aina, päästyään katon rajaan, heilutti villisti kättään ja karjaisi voitonhuutoja. Sitten sain opastusta, ketkä aina tapasivat näillä risteilyillä tavata toisensa ja poistua keskenään hyttinsä suojaan viettämään romanttista loppuyötä. Aika monia pareja lähtikin vaivihkaa käsi kädessä muihin puuhiin. Meidän oma keskusneitimme kokeili erilaisten myyntimiesten ja alajohtajien housukankaita innokkaana, kädellä ja takamuksellaan.
Päässäni alkoi loppujen lopuksi kuitenkin surista ja taisin tahtoa mennä hyttiini lepuuttelemaan. Silloin paikalle saapui Helsingin myyntipäällikkö, joka polvistui viereeni ja pyysi saada laulaa minulle oopperaa. Mies oli monien paikalla näkemieni naisten ykkösflirttailukohde, eikä ihme, hän oli hyvävartinen, suloiset silmät, komea ja sulavakäytöksinen arvoituksellinen taiteilijatyyppi. Olin siis enemmän kuin otettu, kun hän ohjasi minut vyötäröstäni kiinni pitäen ulos kabinetista, kohti hänen suurta yksityishyttiään. Kyllä taas oli meikäläisellä tyttörukalla ihmettä, kun näin mahtavan kokoisen hytin, hienot huonekalut ja pehmeän kokolattiamaton. Myyntipäällikkö istutti minut pehmeään tuoliin ja tarjosi kaakaolikööriä. Minua alkoi jotenkin kutittaa sisältä, tässähän voisi vaikka tapahtua niin…. se sopisi hienosti, aloin odotella seuraavaa siirtoa. Mies lauloi, kuten oli sanonutkin. Kehuin hänen hienoa ääntään, vaikka itse asiassa mies oli vähän liian huppelissa ja laulu kuulosti karmealta kiekumiselta, mutta hänen eleensä olivat ritarillisia. Paitsi että hän aloitti uuden aarian ja vaihtaessaan asentoa, horjahteli melkoisesti. Toisen aarian jälkeen suipistin jo huuleni valmiiksi, kun hän alkoi lähestyä minua. Mutta hän tuli vain kuiskaamaan, että aikoi laulaa minulle hyvin henkilökohtaisen laulun. Sitten hän esitti kolmannen aarian, taisi sekin, kuten muutkin, olla italiaksi.
Kun kolmas aaria oli laulettu. hän vei minut takaisin juhlakabinettiin. Hän kun oli sanojensa mukaan herrasmies eikä käytä naisia hyväkseen. Minä luulen, että hän taisi olla tossun alla elävä, impotenttinen ja laulu-urasta haaveileva höpöukko. Harvemmin minua kyllä ihan tuolla lailla on puijattu. Toisella tavalla kyllä useinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti