
Tänään heräsin kellon soittoon ja rempseästi tepsahtelin terveysasemalle aamutuimaan, aukaisuaikaan. Pari kuukautta sitten löysin itsestäni erään omituisen....klumpin, sellaisen peukalonpään kokoisen, tosi herkästä paikasta - pardon my french. Siinä sitten ensin kuukauden päivät odottelin, että se sieltä häipyy samaa tietä kuin oli tullutkin, siis minne lie. Lopulta soitin terveysasemalle eräänä päivänä ja tilasin reippaasti aikaa gynsalle. "Täällä ei ole enää sellaista lääkäriä, menkää yksityiselle." Häh? Alaleuka tipahti olohuoneen matolle ja mumisin jotain rahasta. "Jos nyt välttämättä haluatte ajan yleislääkärille, on hänellä seuraava vapaa aika 9.6." Häh? Alaleukani teki benjihypyn kellarikerrokseen. Änkytin ja tihustelin kyynelöitä. "No teidän pitää olla täällä aamulla kello kahdeksan tasan, jos haluatte akuuttiajan, niitä on niin vähän."

Tästä välikohtauksesta meni kolme viikkoa. Täysin kyvyttömänä edes kuvittelemaan kävelemistä, saatika sitten puhumista terveysaseman vastaanottovirkailijoille, hajosin atomeiksi, joiden liimaamiseen etsin ammattiapua. Puhuin oman psyk.lääkärin, tukiryhmän psykologin ja viimeksi eilen terapeutin kanssa asiasta. Vihdoin löysin kadotetun alaleukani sekä myös sen tosiasian, että minulle kuuluu hoito nyky-Suomessa ja jos yleislääkäri ei sitä voi antaa, hän kirjoittaa lähetteen sellaiseen paikkaan, jossa voidaan auttaa. Tänä aamuna sain tunnin päästä tulostani akuuttiajan, homma tutkittiin siellä ja lääkäri (ihana ihminen muuten) kirjoitti lähetteen Kättärille jatkotutkimuksia ja mahdollista leikkausta varten.

Kadonnut tyroksiiniresepteni löytyi vastaanotosta. Kysyin lääkäriltä, voisiko hän kirjoittaa sitä vähän enemmän kuin sata ja hän katsoi reseptiä ja näytti minulle, että siinä luki 6xC, eli kuusi kertaa sadan pakkauksen määrä. Kun olin hakenut ekaa paikallisesta apteekista, he antoivat minulle sata ja merkitsivät sitten ystävällisesti kaikki kuusisataa annetuksi. Kiitti!

Lekuria odotellessa kävin psyk.lekurilta pyytämässäni maksakokeessa, on noita pillereitä tullu tänä vuonna muutaman kerran luultua juustonaksuiksi. Yleislekuri halusi sitten myös kilpparikokeen ja soitti labraan, josta sanottiin, että samasta verestä saa. Kun olin kodin lähellä, kaupan kassalla, soi puhelin. Labra soittaa, että ei veri riitä, voisinko tulla uudelleen. Liikunta maistuu tänään niin oivalta, että iloisena tepastelin takaisin. Labraneito sanoi, että kyse ei ollutkaan veren määrästä, vaan siitä, että se maksakoeputki on erilainen, jokaisella kokeella on omanlaisensa putki. Jaahas, uutta tietoa taas. Sitten marssin iloisena kotiin musta t-paita päällä, kummassakin käsivarressa kirkkaanvalkoiset tupot ja laastarit.