On taas käyty kaikenlaisia tunnetiloja läpi täällä yksinäisen päänsä kanssa. Kun alkaa tuntua raskaasti olkapäillä siltä, ettei kohta enää mitään ns kivaa saa tehdä. Kaikki on tuomittu epäonnistumaan ja on niiiiin epäterveellistä ja johtaa ennenaikaiseen kuolemaan. Tai aiheuttaa ongelmia, mitä ever. No tupakka ja kahvi on vielä jäljellä, täytyy jotain olla. Perskuleen kaupassa käyntikin oli niin tervanjuontia. Katsoin, että tuossapa on äityliinien päivänä kaupat kiinni ja päätin, että huomennakaan en sinne halua. Ostelin sitten raejuustoa ja vesiliemitonnikalaa (yritän peittää sitä metallimakua sinapilla ja hunajahippusella), parit hedelmät ja ananasmurskaa. Niin ja löysin uutta leipää, jossa on kuituja ja sen päälle kurkkua. Törö!! Siinä ne.
Ja enhän minä onneton muistanut äitienpäiväkorttia hankkia. *hakkaa itseään päähän*. *edit* nyt on ainakin kortti lähetetty, onneksi on tietokone. Soitin tänään ja sainkin puhelinajan kuulalekurille, joka soitti minulle. Huolehdin kesän resepteistä ja maksakokeesta. Nyt olen sitten saattanut itseni ns itselleen vaarallisten potilaiden kirjoihin, minulle ei enää paljoa yli kuukauden annosta anneta mitään lääkettä. Hyvä huomata, että tuollainen varjelusmeininki toimii. Kai jotenkin groteskimaisesti voisi lisätä yllämainittuun ei-saa-tehdä-luetteloon myös siis itseltään hengen riistämisen. Josta sitten taas ajatukseni alkaakin lennellä kummallisissa pyörteissä. Jos jotkut nautintoaineet kerran ovat hengenvaarallisia, kuten vaikkapa sianläski, mitenkäs minä sitä sitten saan ostaa ilman rajoitusta kilotolkulla. Tai vetää kessua kuin korsteeni, posket lommollaan.
Olen ärsyyntyneellä, mutta ajattelevalla tuulella. Ja täälläpä se on oikein kunnon American back-country perhe Deliverance-leffasta ihan täällä armaalla Uudellamaalla, Suomessa. Täysin käsittämätöntä, että kukaan vanhempi voi kajota omaan lapseensa seksuaalisessa mielessä. Ja eikö missään näiden lasten elämässä, koulussa, päiväkodissa, näkynyt mitään merkkejä? Olen henkilökohtaisesti erittäin väkevästi insestirikosta vastaan ja tuomitsen sen törkeänä tekona ja kokonaisen ihmiselämän pilaamisena. Ja olen hyvin tuohtunut niistä avioeroissaan riitelevistä k-päistä, jotka syyttä suotta ilmiantavat puolisoitaan voidakseen vain ilkeillä, oikeaa epäilyä tai tekoa ei siis edes koskaan ole ollutkaan. Ja sitten vaitiolon pimentoihin jää tänä päivänä Suomessakin uhreja, joiden kohdalla totuus useimmiten tulee vastaan vasta rankan nuoruuden ja itsetuhoisen elämän jälkeen varhaisessa keski-iässä. Jos he vielä ovat hengissä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Itse koulumaailmassa työskentelevänä olen paininut samojen kysymysten kanssa. Eli kuinka voisi huomata, jos lasta kohdellaan kaltoin. Olen töissä koulussa, jossa on muutama sata oppilasta ja voisi maalaismatematiikalla arvata, että minunkin työpaikassani on lapsia, joita hyväksikäytetään. Mutta, vaikka jonkun kohdalla epäily herääkin, kuinka siihen puuttua? Kynnys on tosi korkea, ei keneltäkään voi suoraan kysyä eikä kauttarantain kysellä, on oltava vahva näyttö. Usein nämä lapset ovat hyviä peittelemään, varsinkin mitä isommiksi kasvavat. Valitettavan usein tilanne paljastuu liian myöhään, kuten Uudellamaalla on käynyt. Meidänkin kunnassa on menossa säästökuuri, joten henkilöstöä on aina liian vähän, terveydenhoitajakin vierailee koulussa vain kahtena päivänä viikossa ja silloinkin hoitaa tarkastuksia niille luokille joille se kuuluu. Joka vuosi ei edes järjestetä näitä tarkastuksia, vain vanhempien pyynnöstä. Rehellisesti sanoen vaikeaa on! :( Tuntuu, että kädet ovat sananmukaisesti sidotut.
t:Rautaneito
Olen ihan samaa mieltä Rautaneidon kanssa, vaikeaa on. Mutta itseni tekisi mieli hirttää joitakin ihmisiä, miten joku voi tehdä lapsellensa jotain tuollaista, yäk, sori mä melkein yrjöän ajatuksestakin. Johtunee siitä, että useat miehet eivät tajunneet mun kohdallani olla aikuisia. Sullakin on samantyyppisiä ajatuksia, jotka ajan mittaan alkavat ärsyttään ja siitä on melko hankalaa päästä eroon. Mut hei, ei lannistuta. t. marski :)
Rautaneito, tuossa on todella paljon selitystä, siis että luokat ovat isoja ja rahaa on vähän. Ei tuollaisessa kaaoksessa olekaan mahdollista tehdä muuta kuin tarvittava työ. Nämä säästökuurit ovat todella vaarallisia suomalaisille ihmisille. Toinen on sitten tuo puuttumisen vaikeaksi teko. Juuri niiden turhien ilmoittajien vuoksi oikeatkin epäilyt jäävät kertomatta. Tästä on tullut ihan pattitilanne, varsinkin lapsen kannalta. Oman lapsen koulusta on niin kauan aikaa, etten edes ole tajunnut kaiken muuttuneen huonompaan suuntaan. Hänen käydessään koulua oli hänen ja muidenkin oppilaiden tapana piipahtaa kuraattorilla useinkin, erilaisten murheiden kanssa. Ja terveydenhoitajakin oli koululla aina.
Et varmasti ole ainoa koulun työläinen, jolla on kauheat paineet, kun ei pysty tekemään, vaikka haluaisi.
Minäkin vielä kirjoitin noin jyrkästi, kun on hirveän henk.koht.aihe.
Marski. Ei lannistuta. Mutta ei se kai koskaan omasta elämästä pois menen kokonaan. Siksi olenkin miettinyt mitä voisi tehdä? Siis omalla kohdallani asia on jo siellä jossain, mutta näitä uusia uutisia kun lukee, muistot heräävät ja tajuan todellakin sen, miten tuollaisesta ei ehkä koskaan selviä täysin kokonaisena. Ja kun se tosiaan vaikuttaa elämän yhteen tärkeimpään asiaan, on se kauheaa. Me myöhään heränneet voimme kyllä aika paljon saada asioita parsittua kuntoon, se on onneksi mahdollista. Mutta ne vuodet, ne kaikki vuodet. Nyt lopetan pillittämisen.
Toki ymmärrän, enkä ottanut sitä mitenkään moitteena meitä kasvatustyössä olevia kohtaan tms. Päinvastoin olen itse täysin samaa mieltä kanssasi ja sehän sitten suututtaakin kun ei ole resursseja puuttua mahdollisiin epäilyihin! Voi vietävä että suututtaakin!! Sitä vaan aina toivoo, että lapset tulisivat kertomaan... edes vihjaamaan itse jotenkin. Sitä luottamusta yritän aina herätellä ja toivon, että itse edes antaisin lapselle tunteen, että on olemassa niitä turvallisiakin ja rakastavia aikuisia. Kiitos Katili! Aiemmin päivällä kiukkusin koko työn kanssa, kun tuli muutoksia toimenkuvaan ja nyt taas uskon, että minunkin työni on oikeasti arvokasta, varsinkin kun teen töitä nimenomaan rankan varhaislapsuuden kokeneen oppilaan kanssa :) Autoit minua laajentamaan perspektiiviäni ja nyt taas jaksaa vaikean ensi viikon :)
T:Rn
Voi kauheaa. Siinä tuli roppakaupalla asiaa. Ei mitään lisättävää edellisiin.
Rautaneito, joo hiukan pelästyi, että olin liian terävä. Ihana, että sait tuosta motivaatiota. Te teette kuule todellakin ehkäpä Suomen arvokkainta työtä. Enkä nyt ehkä niinkään tarkoita niitä läksyjä. HYVÄ RAUTANEITO!!!!!!!!
no me aikuiset ei paljoa niitä läksyjä onneksi tehdä (on muuten hankalia jotkut tehtävät, onneksi on olemassa opettajan oppaat);)
-Rn
Lähetä kommentti