28.6.06

Seagull


camera: HP R818 edit: Gimp

27.6.06

Henkivartijoita seinällä

27.6.06

Henkivartijoita seinällä



Seinilläni riippuu näköjään taikakaluja. Upsis, enpäs ollut huomannutkaan, että niitä vain on olemassa noin monenlaisia. Aurinkolasihulluna on laseja oltava fiiliksen mukaan joko tuomaan turvaa maailmalta tai korostamaan itsevarmuuden puuskaa. Muutaman euron lasit joka lähtöön, on siinä yhdet lahjaksi saadut RayBanitkin. Kaikki roikkuvat eteisen seinään laittamallani narulla, josta ne on helppo valita mukaan matkaan ja taas palauttaa paikalleen kotiin tultua.



Makuuhuoneen seinällä roikkuu intiaanien Dream Catcher viemässä pois painajaisia


ja Kiinasta lahjaksi saatu avaimenperä, jossa tuntematon ötökkä tuo yölampun päällä lapsuuden ajat mieleen.

Eteisen seinällä on myös, vastapäätä aurinkolaseja kirpparilta löytämässäni helminauhassa roikkumassa tärkeimpiä taikakorujani.

Siinä on vasemmalla Glitterin nahkanaruihin kiinnitettyinä kahdesta vanhasta rihkamakorviksesta ensin risti ja toisessa Halloweenkorviksesta hämähäkki verkolla, toteemieläimeni siis.

Keskellä roikkuu tämän kesän ainoa alelöytöni, kahden euron siniset höyhenkorvakorut. Sitten onkin koko kaupungin ainoa inkkarikoru, jota etsin kieli vyön alla kahdenkympin yo-juhlapaitaani

sen vieressä on kirpparista löytynyt peace-merkki, joka tuntuu olevan itse valettu.

Siitä tulee mieleen nuoruus ja paljaat jalat, solmuvärjätyt laamapaidat ja valkoiset Jamekset ja paljon muuta. Siitä ehkäpä lisää tekeillä olevassa Ruisrock-kirjoituksessani, olinhan sentään paikalla, kun ensimmäiset rokit kaikasivat Ruissalon leirintäalueella 1970. Onkohan mulla muuten eräänlainen inkkarikausi ? Öh…. taitaa olla, mutta ei se haittaa, en ole ajatellut hankkia tomahawkia tai tiipiitä, mutta kyllä kaikki muu intiaaniasia kiinnostaa. Minulla on jo vuosia ollut esimerkiksi intiaaninaisten käyttämää jojobaöljyä (netistä tilattu), jota voi käyttää kaikkeen mahdolliseen, parannan sillä ryppyisiä kädenselkiä, silmänympärysryppyjä, erittäin kuivia hiuksia, savipuoli-ihottumaa jaloissa. Hoidosta riippuen sekoitan sitä halpaan perusvoiteeseen tai hierontaöljyyn. Toimii, kunhan ei koko ajan sen kanssa sählää, silloin tällöin. Muuten pärjää kyllä ihan vedellä ja halpistuotteilla. Siis minä pärjään.

26.6.06

Rain


camera HP R818 edit in Gimp

18.6.06

Dance


camera:HP R818 edit:Gimp


17.6.06

In the Shadow



camera:HP R818
edit: Gimp

14.6.06

Voileipäkakku Sateenkaari

14.6.06

Voileipäkakku Sateenkaari

Ylhäällä kinkkukakku
Alla lohikakku

Tyttären ylioppilasjuhliin tein ensimmäiset ikinä voileipäkakkuni ja koska ne kuulemma onnistuivat, päätin jakaa reseptin, joten olkaa hyvä. Omat kaksi kakkuani oli rakennettu 26 x 13 cm kokoisille tarjoiluvadeille, viisi (5) kerrosta on optimi eli sopiva korkeus, leveys ja paahtoleipien koosta riippuu montako viipaletta tarvitset. MUISTA että kaikista viipaleista poistetaan kaikki reunat eli paistokuoret. Ajattelin kutsua kakkujani Sateenkaarikakuiksi, näyttivät siltä ja sisälsivät paljon Rainbow-juttuja.

Tarvikkeet kahden (2) kakun pohjiin:
  1. tummaa ja vaaleaa paahtoleipää, isoja paahtoleipiä, n. 20 siivua/pakkaus, yhteensä n.6-7 pakettia
  2. 1 kasvisliemikuutio kostuttamiseen
  3. alumiinifoliota (reilusti)
  4. leivinpaperia
  5. pullasuti

Muut aineet kinkkukakkuun:
  1. Snellmanin kevytmaksapasteijaa
  2. Polar 9% levittyvää juustoa
  3. Rainbow kevytmajoneesia
  4. koristeluun Hovi ruohosipulituorejuustoa 200 g
  5. koristeluun ohuita kinkkuviipaleita
  6. koristeluun persiljaa
  7. koristeluun kurkkua
  8. koristeluun retiisiä

Muut aineet lohikakkuun:
  1. Rainbow mätitahnaa
  2. Rainbow tonnikalapasteijaa
  3. Rainbow kevytmajoneesia
  4. Polar 9% levittyvää juustoa
  5. koristeluun Hovi ruohosipulituorejuustoa 200 g
  6. koristeluun kylmäsavustettua lohta
  7. koristeluun retiisiä
  8. koristeluun kurkkua
  9. koristeluun persiljaa
Vihjeitä täytteiden määrästä, MAISTA KAIKKIA AINEITA ennen täyttämistä ja koristelua. Mieti, että voileipäkakkusi on tekemiesi voileipien muodostama pino, silloin pystyt kuvittelemaan helpommin, kuinka paljon laitat täytettä kerrosten väliin. Mätitahna on melko suolaista, etkä laittaisi sitä varmaan omankaan leipäsi päälle kovin paksua kerrosta, joten sitä sivellään kakkukerrokseen harkitulla otteella. Tee koeleipäsiä ennakkoon, tee viiden puolikkaan paahtoleipäpalakerroksen makukoekakku. Pikavalmista foliokääreessä painon alla ja maistele, tutustu

Työvaiheet:
  1. tee yhdestä kasvisliemikuutiosta pikkiriikkisen yli puoli litraa kasvislientä, maista että on mietoa
  2. levitä foliota tarjoiluvadille niin, että se menee reilusti reunojen yli ja siitä saa valmiille leivälle paketin
  3. levitä folion päälle leivin- tai voipaperia, sama juttu kuin yllä, että saat kakkupaketin käärityksi
  4. leikkaa leivistä kaikki reunat pois ja kokoa alin kerros
  5. Vihje: jos kakkulautasen ja leipäviipaleiden suhde ei osu kohdalleen, kokoa kerrokset ristiin kokonaisista ja sovituspaloista ks kuva oikealla kaaviosta, ensin ylimmän kuvan tavalla, seuraava kerros alimman kuvan tavalla jne.
  6. kostuta pullasudin avulla kasvisliemellä kauttaaltaan, reunoihin hiukan ylimääräistä, pitää olla kosteaa, mutta muista, että kostuu vielä paketissa ja täytteistä hiukan lisää
  7. levitä yhtä täytettä
  8. kokoa seuraava leipäkerros ja kostuta
  9. levitä toista täytettä
  10. mitä ylemmäs etenet, sen tarkempaa on kostutuksen kanssa
  11. viimeiseksi, eli viidenneksi tulee pelkkä leipäkerros, joka kostutetaan huolella
  12. kääräise leivinpaperi kakun ylle, tee ikään kuin lahjapaketti, muotoile samalla kakkua käsin suorakulmion muotoiseksi
  13. kääri alumiinifoliosta toinen paketti, samalla myös muotoillen
  14. tee foliota vielä toinen päällinen ja muotoile sekä rutista lopuksikuolmat ja reunat
  15. siirrä jääkaappiin yöksi ennen tarjoilupäivää, VIHJE kiinnitä sanat kala ja kinkku kääreisiin, jos teet kaksi eri kakkua kerralla
Koristelu:

Huuhtele ja tee koristeet valmiiksi sopiviin kulhoihin. Itse viipaloin retiisit ja kurkut ohuiksi juustohöylällä. Retiisin voi joutua siivuttamaan terävällä veitsellä. Persiljasta kannattaa poistaa mahdollisimman hyvin varret, ne ovat ikäviä leikatessa kakkua ja syödessä.

Irroita foliokääreet ja siirrä kakku leivinpaperikäärössä pöydälle ylösalaisin ja poista pohjasta leivinpaperi varovasti. Keikauta kakku tarjoiluvadille, jolle on levitetty kakkupaperi(t). Poista loppu leivinpaperi. Voi myös yrittää muuta tapaa. TARKISTA päällimmäisen kerroksen kosteus ja kostuta pullasudin avulla kuivaksi jääneet kohdat laimealla sitruunamehulla tai vedellä. Levitä leveällä veitsellä tuorejuusto kakun päälle ja kylkiin, käännä kakkua kylkien levityksessä, helpottaa työtä. Huomaa, että kurkuilla saa kyljet siistityksi.

Kiinnitä kakun kylkiin kurkkuviipaleita, päälle mielikuvitusta käyttäen retiisiviipaleita, persiljanuppuja ja kakun mausta riippuva lohi- tai kinkkukoristelu.

5.6.06

Portrait


A portrait of my dear, sweet, fairylike daughter, who just graduated last Friday. She really had a bumpy road, a lot of discouraging turns and the school was out for some years. But she fought her way back to study at Eira High School for Adults in Helsinki and with their great support and, most of all, with her own persistent work to achieve the best she could, she graduated with Laudatur (the best grade) in English and Swedish languages, Magna cum laude approbatur (the third best grade) in Finnish language and Lubenter approbatur in mathematics. She made her mother so proud with her courage and talent.

Here she is with her brand new, shining white student's cap on Friday, the 2nd of June 2006


Camera: Aiptek Edit: Gimp

1.6.06

Kesäkuu - 2006 -June

28 June, 2006

Sorsat


Ducks swimming in a neighbourhood pond.
Sorsat uimassa Ankkalammella.

26 June, 2006

Pulu Pasilassa


A pidgeon resting nearby the railroad at Pasila Helsinki.
Pulu lepäilemässä Pasilan rautatieaseman vieressä.

camera: HP R818 edit:crop

20 June, 2006

Vanhaa ja uutta - Old and new


An old tree in the summer green.
Vanha runko kesän vihreässä.

camera: HP R818 edit:none

18 June, 2006

Penkki


From the Hakaniemi park in Helsinki centrum
Puistonpenkki Hakaniemestä Helsingistä

camera:HP R818 edit:none

17 June, 2006

Pyykki kuivuu


Tänään oli pyykkipäivä ja koska naru oli tyhjänä, pääsin ripustelemaan oikein ulos kuivumaan. Lämmin tuuli puhalteli nukkavieruja t-paitojani, vaan hauskinta kaikessa oli ripustaminen ja pyykkipoikien laittaminen. Tuli ihan euforinen olo, ihan totta.

Laundry day and because there was free space outside, I decided to hang my clothes in the sun. A warm breeze was touching my worn out t-shirts, but perhaps the best of all was the hanging of the laundry and putting the clothes pegs. I really felt euphoric, really.

camera: HP Photosmart R818 edit:none

16 June, 2006

June 2006


Tänään kävelyllä otettujen kuvien kollaasi, imin silmilläni tätä kauneutta, vihreän rauhoittavaa, kirkkaiden värien iloa sekä hengitin sisääni huumaavaa, lämmön voimistamaa tuoksua.

A photo collage from today's walk around the neighbourhood. I drew in this beauty with my eyes, the calming green, the joy of the bright colours and inhaled the stunning fragrance boosted by the warmth.

camera: HP Photosmart R818
collage made in Picasa from non edited photos

Posing


Jami poseeraa uudelle kameralle, samalla tuli selväksi viesti - riittää ! - sadan kuvan jälkeen.
Jami is posing for the new camera, the message after a hundred pictures was - enough !

camera HP Photosmart R818
edit: none

13 June, 2006

Birthday Boy



Jami täyttää tänään 3 vuotta, onnea on toivotettu pitkin päivää silittelemällä ja halailemalla. Kaupasta tuotiin herkkujen herkkua, kermaisaa kalkkunapataa ja sitä Jami maiskutteli kunnon annoksen. Kun yritin ottaa synttäripojasta kuvan sohvalla, oli tämä ainoa ilme. Masu täynnä, mieli raukea - oikea kissan syntymäpäivä !

Jami is celebrating his 3 year birthday today. After an extra delicious and creamy turkey casserole, this was the only expression on the birthday boy's face. Full stomach, sleepy mind - a real cat birthday !

camera: Aiptek
edit: none