30.6.07
Huomenna on markkinat
Hakaniemen torilla on sunnuntaina markkinat. Ihan vaan tiedoksi. Itse olen tässä tsempannut ja psyykannut itseäni menemään pyöräkellariin ja ottamaan vanhan kunnon pyöräni keväthuoltoon, jota se ei ole muutamaan vuoteen saanut. Tai no hiukan on putsattu ja rasvattu ketjuja. Pistänpä kunnon putsauksen ja tarkastan mutterit ja lopuksi rasvaan ketjut. Mulla on valkovaseliinia, se ei tipu ketjuista helpolla. Vaijereihin laitan ompelukoneöljyä. Kypäräkin on hyvässä kunnossa ja sininen, sekä mikä tärkeää, killtävää materiaalia päältä. Ennen mulla oli vispipuuron värinen stryoxpotta ja onneksi ei tapahtunut mitään onnettomuutta. Se stryrox olisi voinut tarttua kiinni asvalttiin ja katkaista multa niskan. Kiiltävä pinta sen sijaa liukuu. Taitaa se mun potta vieläkin olla pyöräkellarin seinällä. Perästä kuuluu sanoi Jami, joka tänään pamautti kosteahkon pierun. Sylissäni. Kun puhuin äidin kanssa puhelimessa. No ei siinä mitään, sanoin äidille, että soitan kohta takaisin ja hain rätin, puhdistin itseni ja tuolin. Sitten oli pikku Jami-raasu houkuteltava sohvan alta takaisin syliin. Sitten vasta soitin äidille takaisin. Vahinkojahan sattuu kenelle vaan, niistä en mielellään nosta haloota, rakkaitteni kohdalla ainakaan.
Nyt menen katsomaan MAD-TV:tä, se on ihanan kreisi.
29.6.07
Akkuruohoa ja serenadi
Kävin tänään ostamassa eläinlääkäriltä lisää Jamin muonaa ja jatkoin sitten Hakaniemeen. Kuvailin pysäkkikukkia, jotka olivat erityisen tyylikkäitä, niissä oli sellaisia ruskeita pampuloita joukossa. Sitten suunnistin nyrkkeilijäpatsasta kuvaamaan. Astuessani lähemmäs patsasta lähellä olevasta miesryhmästä irtautui lippalakkinen mies, joka sanoi -Ai ai miten kaunis tyttö, otatko minustakin kuvan? No minäpä otin ja sitten hän lauloi minulle serenadin. Otin kuvia patsaasta ja olin pois menossa, kun mies seurasi ja sanoi, että nytkös sitten mennään kahville. Kohteliaasti sanoin, että minun piti jatkaa kuvaamista ja kiitin laulusta. Kiva tapaus kuitenkin. Laitan tähän kosijan kuvan, mutta kasvot olet himmentänyt.
Ystävättären kanssa puhuttiin puhelimessa ja hän kertoi nauraneen paikallisen rautakaupan ikkunassa olevaa mainosta: MUURAHAISRASIA NYT 3,90. Pitäisiköhän käydä kysymässä siellä kaupassa, montako muurahaista 3,90:llä saa?
Minä taas olen ihmetellyt telkkarissa sellaista akkuruohoa, jonka leikkaamiseen myydään akkuruoholeikkuria. Sekö on sellaista akulla toimivaa ruohoa, joka aina kesän alussa levitetään pihalle ja sitten napsaistaan ON-kytkimestä homma käyntiin. Kuvittelen mielessäni, kuinka lapset eräänä kauniina aamuna kinuavat isiä pelaamaan nurmikolle ja isi siinä sitten vaan toteaa, että sori muksut, akku on loppu, nurmikko ei toimi.
Naamion tein tässä päivänä eräänä, en tiedä onko siitä mitään apua, mutta se tuntui mukavalta ja ei ainakaan pahemmaksi mennyt pärstäkerroin. Otin tavallista peruskosteusvoidetta, sitruunamehua, valkosipuli- ja kaurahiutaleita.
Sekoittelin niistä mössön, enimmäkseen voidetta ja kauraa, ripaukset sitruunaa ja valkosipulia, ja laitoin naamalle, annoin vaikuttaa 30 minuuttia ja pesin pois.
Enkös olekin ihan Jack Nicholsonin näköinen tässä?
28.6.07
Biorytmi
Kristiinalta löysin tällaisen biorytmilinkin ja tässäpä totuuksia iso nippu
Olet nyt 19261 päivää vanha.
Kunto: TYYDYTTÄVÄ
Tunne: VÄLTTÄVÄ
Äly: OLEMATON
Finanssi: TYYDYTTÄVÄ
Rakkaus: OLEMATON
Työ: HEIKKO
Ja hei, tässä mainitut ovat tosia, ei mitään hurlumheitestituloksia. ;-)
.
Kaikkea kivaa
Ensin kolahti postiluukusta bonusposti ja jahka ehdin tietsikalle, löysin rahaa tililtäni. Jippii, silmät kiinni maksoin erinäisiä laskuja. Vielä jäikin. Miten minusta tuntuu, että tänään syön pitkästä aikaa jotain muuta kuin jauhelihakastiketta, josta lihamurusen löytyminen on taitolaji. Se loppui eilen sopivasti, juhannusruoka. Eilen oli paha päivä, enkä jaksanut edes kirjoittaa. Äitikin soitti ja oli pakko sanoa, etten ollut puhetuulella. Takuulla soittelen tänään takaisin ja lörpöttelemme tyttöjen malliin sellaiset pari tuntia, no ei ihan, jotain 40 minsaa vaikka. Ihana, kun on äiti, joka ymmärtää eikä pelästy tyttönsä mutruhuulipäiviä, nehän aina menee ohi kuitenkin.
Ihana sade oli eilen, pakko oli lopulta laittaa olkkarin tuuletusikkuna kiinni, tuli niin vilu.
Vähän olin huolissani pihan vanhasta puusta, jolla on jo ikää.
Lisäksi -97 remontissa nostolava-auto murjoi sitä tosi pahasti. Mutta on se sitkeä sissi, viime syksymä myrsky irrotti siitä ison oksan, mutta tuossa se vaan ilostuttaa asukkaita.
26.6.07
Sano se kukkasin
Tämä kuva tärähti, mutta se on niin kaunis, että halusin sen ainakin tänne. Takuulla taiteilen Gimpillä siitä jotain, kunhan terota Gimp-kynnet. Aamu alkoi päivärahahakemuksella ja sen jälkeen olen j ä l l e e n k e r r a n yrittänyt löytää täydellistä leiskaa galleriaan, leiska on siis lay out eli se ulkonäkö. Tällä hetkellä siellä on eilisen Kaisaniemiretken saaliina Gimpatut kasvihuoneet, en silti vieläkään ihan ole.... tästä kukkasesta nimittäin tuli heti mieleen jotain ihan muuta, no on ainakin hauskaa tekiessä. Ja te, jotka käytte, saatte aina tavata blogini nimen (varmaankin) että tiedätte tulleenne oikeaan paikkaan.
Jos mulla olisi omakotitalo omakotitaloalueella, olisin maalikaupan superasiakas ja naapurien ei tarvitsisi vuokrata enää videoita. He voisivat ostaa kameran, joka kuvaa taloani. Jaa-a mitähän se hourupää tällä kertaa keksii, tuleeko lilanvärinen savupiippu, keltaiset ikkunan karmit ja ruosteenruskea talo harmaalla puuportaikolla.. ;-)))) heee, onneksi ei ole taloa, mä olisin jo pankrotissa. Hei mut mähän olen JO pankrotissa, mihin se talo jäi? Onnekis tämä tietokonemaalailu ei maksa enempää, kuin sähköt ja kaistamaksun.
Tänään on Todistettavasti syyllinen-tiistai. Lisäksi 4D Maailman suurin penis on ihan pakko katsoa, ei niin että koolla olisi välillä, mutta en pidä nimestä Atili. No ei kun, en oikein usko, että kyseessä on enää mitenkään käyttökelpoisia, terveen miehen elimiä, näin jonkun sellaisen, jonka pallien ympärys oli 56 senttiä, kun se oli laitattanut silikonia.
Tänään yritin jälleen zoomata naakkaa, nyt oli jo tosi lähellä. Sitten huomasin kokonaisen perheen parvekkeella katsomassa minua. Lapset osoittelivat ihmettelivät isälleen. Päähäni pälkähti, että kamerani saattoi ikään kuin suunnata heidän parvekettaan kohti, vaikka olikin tosi lähizoomilla. Reippaasti sanoin heille, että naakkoja. Parvekkeella nyökyteltiin. Jatkoin sanomalla, että en siis heitä yrittänyt kuvata, vaikka siltä saattoi näyttää. Mies sieltä tokaisi takaisin, jotta mitäs meitä, ollaan niin rumiakin. Pakko oli minun vielä jatkaa, että rumuus ei mitään merkitse, nyt minulla itsellänikin vasta on mahdollisuus päästä telkkariin. Täydelliseen muodonmuutokseen. Naurua piisasi. Kivoja naapureita.
Ai niin vielä laulu, jonka keksi, oikeestaan uudet sanat puuhamaa-rallatukseen. Kun on ostoksilla suurissa marketeissa, tällainen laulu voi soida päässä:
marketti on kolho paikka
marketti on sekainen
marketissa vietän vaikka
koko päivän etsien
sellainen voi v*tuttaa.
25.6.07
Puudelipuita ja koulusta lomaa
Halailtiin tänään, kun koulu jäi kesikselle. Oli oikeastaan vähän haikeaa, kun heinäkuu on koulutonta, mä kun niin oikeasti tykkään siellä käymisestä. Koulun jälkeen ajelin turistikierroksen seiskan ratikalla Manskun ja Aleksin kautta Kaisaniemeen. Päivän suunnitelma oli käydä ottamassa muutama kuva Kaisaniemen puutarhasta. No joo, muutama 99 kappaletta. Ei mitään, ainahan sitä tulee epäonnareita joukkoon. Nytkin yritin metsästellä linssiin räksöjä, mutta on ne niin nopeita veijareita, ettei onnistunut. Vielä. En anna periksi. Puutarhassa oli kaunista, kuten voi vain kuvitella kauniina kesäisenä päivänä. Siellä on mukava rauhallisesti läpsytellä ja katsella hienoja kukkeja ja puita. Galleriassa on noita kuvia tältä päivältä. Sinne puutarhaan voi mennä ilmaiseksi, se on suurenmoista. Niihin kasvihuoneisiin on kyllä sitten maksu. Niissä en yleensä siksi käykään.
Päätin kävellä Hakaniemeen ja
Hakaniemen sillalla ihailin veden ihanaa aurinkoleikkiä, mitään kunnon kuvaa en oikein saanut, siellä oli joku ryhmä hyvässä kuvauspaikassa eväineen. Sitten eka kerta huomasin, kuinka Hakiksen sillan pielissä olevat
puut näyttävät ihan puudeleilta. Niistäkään ei oikein saanut kunnon kuvia, kun aina meni autoja tai ratikoita tai ihmisiä. Kaiken kaikkiaan ihana päivä, kotiintullessa siivosin kaikki paperini, avasin loput kirjekuoret ja laitoin asianomaisiin muovikuoriin kaikki dokumentit. Menevät aina silloin sotkuksi, kun pitää tehdä uusia hakemuksia ja sellaista, pitää eläkeasiakansiosta ottaa yksi, verokansiosta, yksi ja sitä rataa. Nyt ovat jälleen kaikki oikeissa muovitaskuissaan kuten pitääkin.
24.6.07
Uusia kuvia
Laittelin tämän ja gallerian tunnuskuviksi fraktaaleja. Tässä on Nainen ja henki, galleriassa Feniks-linnun pesä. Otin tänään kuvia pihastamme, se on mielestäni jotenkin kaupungin pihaksi kaunis. Ja sitten kuvasin rappua ylöspäin, tuli jännä kuva. Piti ottaa enemmänkin, mutta naapurin tuli ylös raahaten kasseja ja minä selittelemään, että ei sitä aina huomaakaan, kuinka kaunis rappu meillä on, kun aina on kiire. Tuli sisään kiire, kuulostan ihan hoopolta varmaan.
Päivän saalis
Tässäpä kertakäyttöisen kahvimukin pidike. Käyttäjän tulee huomioida, että mukin pitää olla tyhjä pidikettä käyttäessä.
Kadulta hinataan kaikki autot tosi ylös. Siellä ne odottavat, kun uusi asvaltti asennetaan, sitten ne leijailejat alas uudelle kadulle.
Museotavaraa oli jätetty kummasteltavaksi ja kansan ihmeteltäväksi, kun viemärimiehet lähtivät juhannusta viettämään. Tässä nyt on oikein kuvallinen todiste siitä puusta, jota niissä vedenottojutuissa oli 20-luvulla käytetty. Tuo neliskanttinen tuon putken sisällä on tosiaan 80 vuotta vanhaa puuta, onneksi ei ole ollut tulipaloja kotikadun varrella.
Kaupasta ikäänkuin tarttui hihaan suklaalevy, yritin kyllä karistella sitä, mutta koska muut ihmiset alkoivat katsella minua hieman kieroon, päätin yleisen rauhan vuoksi lopettaa suklaalle puhumisen ja ravistelun ja otin sen ostoskärryihin. Hankalia nuo suklaat, aina pitäisi muistaa kiertää karkkikäytävät kaukaa, siellä aina ovat kärkkymässä, mokomat.
Tänään tulee neloselta Mantsurian kandidaatti, joka on todella hyvä ja jännittävä elokuva. kertoo tosi suuresta salajuonesta. Olen joskus aikoinaan vuokrannut sen. Ehkäpä jaksan yrittää katsoa. Huomenna on taas aamulla koulua ja kotiläksyjen loppuosa on tehtävä tänään. Lähdenkin tästä tekemään ne.
23.6.07
Unetonta varisten karjuessa
Ei meinannut uni tulla viime yönä, vihdoin oli pakko otta pikku apulaisia. Jotkut varikset karjuivat sellaisin säännöllisin väliajoin, ajattelin, että ne on poikasia. No sitten nukuinkin koko päivän, hups! Keskiyön pimeyttömyys on aina tällaista täällä minun luonani, ei tule uni. Ne Raumanmeren kuolemat ja raiskaukset olivat tosi kauheita mielestäni. Nuoret ihmiset siellä juhlimassa ja pitäisi olla elämän iloisimpia aikoja. Sitten käy noin. Juuri, kun itsekin olin puhunut kokemattomista telttalijoista, en kuitenkaan ikinä olisi toivonut kenellekään käyvän noin. Ja ne raiskaukset sitten, koko elämään voi jäädä suuri jälki tuollaisen jäljiltä. No näitä kelasin viime yönä, kunnes tuli ihan ahdistava olo. Oli taivaallista, kun ajatukset lähtivät pois ja sain nukuttua 12 tuntia putkeen. Onneksi on lääkkeitä, ilman niitä olisi melko kehnoa elämänlaatu.
Nyt katselen telkkaria ja olen syönyt mahan pullolleen spagettia. Aah, elämää, helppoa ja onnellista, kunhan vaan saa nukuttua. Ensi yönä en odottele aamuyöhön, nouwei.
22.6.07
Keskiyön auringon juhla
Hyvää juhannusta kaikille! Onkin kaunis kesäsää tänään. Kaupassa oli juhannusjuhliin lähtijöitä, eväistä päätellen. Oli grillattavaa ja juotavaa yllin kyllin kasseissa. Minä ostin kaupunkieväät, jauhelihaa ja spagettia. Telkkarista tulee juhannusohjelmaa Virroilta, näyttää mukavalta, on vettä ja vihreää.Itse kyllä tykkään kaupunkijuhannuksestakin. Täällä on niin rauhallista ja kaunista. Tulikin mieleen telttaeväät, aina ei grillattu, eräs hyvin säilyvä ja helppo ruoka oli Trangialla keitetty vesi, sekaan muusijauhe ja nötkötti. Lihaperunasoseloota maistui hyvältä, ulkona maistuu kaikki hyvältä.
Tänään tulee taas Leijonamies, kyllä viimeksi itkin vuolaasti, kun se pikkutiikerivauveli kuoli. Se mies on ihan ihana, näin kissaihmisenä vielä eritoten pidän hänestä. Ja ne isot kissat, jotka hän on pelastanut sukupuutolta, aah. Se yksi leijona antaa ratsastaa, mulle tulee siitä mieleen Jami. Jotkut jopa pelkäävät Jamia, kun se on niin iso. Ja syytä kai onkin, Jamissa on voimaa kuin talossa, minä en ainakaan alkaisi olla eri mieltä hänen kanssaan. Mutta lempeä hän on, kunhan emäntä vain on kiltti. Ja muistaa antaa ruokaa.
20.6.07
Supertramp
Radiosta tuli juuri uusi versio Supertampin Breakfast in America. Se oli saanut uuden nimen Cupid's Chokehold (kuuntele ja katso tuolla) ja esittäjinä on Gym Class Heroes. Gym Class Heroes on hyvä. Tässä uudessa versiossa on loppupuolella aikas hyvä beat box jami. Ovat onneksi sen verran erilaiset, että kummastakin voi pitää elikkäs tykätä. Ja minä tykkään.
Supertrampin kappaleista omasta mielestäni parhaita ovat kuudennen albumin Breakfast in America nimikappale, no se taisi olla ainoa albumi, joka ostettiin. Breakfast in America ja The Logical Song
Nuoruus tulee mieleen, mutta on kyllä Supertramp vieläkin kuultuna hyvä bändi, keikoillakin on tullut soiteltua sähköbassolla ja laulettua tuota Amerikan Aamiaista.
Logigal Songin sanat, katsokaa hei:
When I was young, it seemed that life was so wonderful,
A miracle, oh it was beautiful, magical.
And all the birds in the trees, well theyd be singing so happily,
Joyfully, playfully watching me.
But then they send me away to teach me how to be sensible,
Logical, responsible, practical.
And they showed me a world where I could be so dependable,
Clinical, intellectual, cynical.
There are times when all the worlds asleep,
The questions run too deep
For such a simple man.
Wont you please, please tell me what weve learned
I know it sounds absurd
But please tell me who I am.
Now watch what you say or theyll be calling you a radical,
Liberal, fanatical, criminal.
Wont you sign up your name, wed like to feel youre
Acceptable, respecable, presentable, a vegtable!
At night, when all the worlds asleep,
The questions run so deep
For such a simple man.
Wont you please, please tell me what weve learned
I know it sounds absurd
But please tell me who I am.
-
Hakuja
Olen joskus julkaissut hakusanoja, joilla sivuilleni on löydetty, kaikille sivuilleni, ei siis pelkästään tähän blogiin. Nyt ajattelin jälleen pistää tämän päivän luettelon, se on mielestäni ihana ja olen kaikista hauista superylpeä. Ylioppilasjuhliin tekemäni voileipäkakkuresepti on ylivoimaisesti hakujen kärjessä. Muistan itsekin etsineeni epätoivoisesti taidoilleni ja kukkarolle sopivia voileipäkakkureseptejä ja sitten kun yhdistelin erilaisia ohjeita ja kokeilemalla onnistuin (kuulemma) tosi hyvin, päätin laittaa oman reseptini rohkeasti esille. Toivottavasti oli apua, minun ohjeestani. Muutakin ruokaa on etsitty. Mielialahäiriöön liittyviä asioita on aika paljon, toivottavasti Vuoristoradalta löytyi apua. Molitva, tonnin stiflat ja Irlannin nummet ovat olleet blogissa mukana, mutta Suomineito kilpailu ei jotenkin muistu mieleeni, siis että olisin maininnut. Voi olla kommenteissa jotain siihen viittaava. Joka tapauksessa käytän tilaisuutta hyväkseni ja kiitän kaikkia blogeissani käyneitä kiinnostuksesta. Toivon, että pystyn jatkossakin olemaan googlattuna ;-) se on minulle kunnia-asia ja suurenmoinen ilo!
- voileipäkakku
- rukoilen molitva team
- kanaruoka
- bipolääri-häiriö
- kala voileipäkakku
- lamictal
- ilmainen nettialbumi
- bbq-kastike lihalle
- suomineito 2007 kilpailu
- tonnin stiflat
- mieliala lääkkeiden vaikutukset
- escitalopram sivuvaikutukset
- valmista bbq kastike
- seronil puutuminen
- molitva team rukoilen
- irlannin nummet
- kilpirauhasen liika kasvu
- bipo
19.6.07
Simmut harittaa
Tänään olen viettänyt eilen aloittamani design-homman kanssa reilusti tunteja. Halusin uuden ulkoasun kotisivulle ja parille blogille. Nyt on homma hyvässä mallissa, silmät näkee kaiken kahtena, mutta muuten tuntuu kivalta. Enää on pari blogia tehtävänä, mutta tänään en ala niiden kanssa enää vehdata. Samalla laitoin kaikkiin blogeihini linkin, jossa näkyy kaikki blogini. Tämä tuli vakavasti mieleen, kun enoni kuoli keväällä. Hänellä kun oli ihana kotisivu ja hienoja kuvia ja ääniä, mm. satakielen laulua, siellä. Ja sitten kun sopimukset sanottiin irti, kaikki hävisivät taivaan tuuleen. Ihan silloin heti kuultuani tuosta ikävästä poismenosta, latasin hänen kotisivultaan kaikki kuvat omalle koneelleni ja sitten siskoni perusti enolle oman muistoblogin.
Mutta siis, niin, ajattelin, että jos joskus kotisivu karahtaa kiville, niin on sitten noi blogit olemassa. Emmä tiedä miksi justiin nyt tuli sellainen olo, että haluan töitteni jäävään avaruuteen näkyville. Olkoot sitten vaikka turhamaisuutta. Eniwei, nyt katson neloselta Munattoman miehen. Moro!
Millainen olet kesällä?
Kun kuoriudumme talviturkeistamme, moni meistä villiintyy, aivan toisenlaiseksi kuin talvisin.
Testaa, mikä viidestä tyypistä on lähinnä sinua.
18.6.07
Rakas äiti
Tuossa Huonoa seuraa-meemissä oli mainittu Tupac ja siitä tuli tänään juuri mieleen hänen upeat runonsa ja laulunsa. Sellainen ei mikään bling-bling-räppäri, joita nykyään kiiltelee Amerikka väärällään. Vaan tällainen ihan oikeasti ihana rap-artisti, jolla todella oli asiaakin. Olen pari kertaa katsonut yhden leffankin, jossa hän näytteli, oli lahjakas myös siinä. Kurja juttu oli, että hän kuoli ampumisen uhrina ollessaan vasta 25-vuotias. Hänen biisinsä Dear Mama saa karvani pystyyn kauneudellaan. Hienommin en juuri ole kuullut lapsen äitiään arvostavan ja ylistävän, lauluissa siis.
Remonttia maan alla
Aamulla oli koulua ja siellä oli jälleen mukavaa istua, myös kuuntelemassa. Minä kun heti alkuun sanoin, että minut pitää laittaa aisoihin, alan niin helposti rönsytä puhetta. Käytiin masennuksen ensioireita läpi. Seuraavaksi maanantaiksi onkin sitten vaikeahko kotiläksy eli mitä keinoja on tullut kokeiltua estääkseen masennuksen, mitkä ovat onnistuneet, mitkä eivät tehoa ja mitä uusia voisi kokeilla. Puuh. Ottaa koville, mutta toisaalta syyhyää sormet elikäs nämä aivot käydä läpi tuota tehtävää, huolellisesti. Ensi kerran jälkeen tuleekin kesälomaa koulusta koko heinäkuun. Nyt juuri ei pelota, saa nyt sitten nähdä miten heinäkuussa, kun kaikki paikat on kiinni tai vajaatoimisia. Eli hyvä onkin tuo keinot- läksy juuri ennen loman alkua.
Ajelin ratikalla Rautatientorille ja napsin kuvia sateessa kulkevista. Galleriassa on siis sadekuvia. Pakko oli myös niitä pisaroita kuvata, herkullinen ja kaunis aihe.
Kotikadulla on meneillään viemäriremontti. Siinä kun kuvailin ruusupuskan lehtiä, eräs työmies huuteli minulle ja kyseli mitä oikein kuvaan. Kertoilin sitten, että ruusupuskia, öljyläikkiä ja mitä tahansa. Hän halusi tietää mihin ne kuvat menee. Ahaa - oivalsin, hän ajatteli, että teen juttua viemäriremontista. Ja vaikken tehnytkään, hän alkoi kertoa näistä kadun allaolevista jutuista, jotka nyt menevät uusiksi. Siellä on kuulemma esimerkiksi paloautojen vedenottojuttuja 20-luvulta ja niissä on käytetty puuta. Nyt ne piikataan auki ja vaihdetaan uusiin. Koko katu menee auki ja lopuksi tulee upouusi asvaltti. Alueella on 13500 avattavaa viemäriä ja kaivoa. Ihan en kaikkea ymmärtänyt, mutta lupsakasti hieman Porin murteella puhuvaa miestä oli ihan kiva kuunnella. Sitten mies kertoi, että vielä pahempaa löytyi Kalliosta kadun alta. Ja sitten vielä, kun he saivat aloittaa kuudelta aamulla ja lopettaa piti kymmenen aikaan illalla, niin aamulla lensi jopa kukkaruukkuja kadulle. Ihmiset olivat olleet niin ärtyneitä, kun poraamisen ääni oli herättänyt heidät aamuvarhain. No, kyllä se tietysti on ikävää, mutta parempi, että viemärit toimii, jalat märkinä on ikävämpi herätä.
Nyt sitten odotellaan juhannuksen tuloa. Ei ihmeemmin ole viime vuosina vaikuttanut omaan elämääni, ainoastaan sen verran, että aina lähden metsäkävelylle ajan kanssa. Kuuntelen lintuja, ihailen luontoa, otan kuvia ja haistelen ihanaa kesän tuoksua. Ja aika rauhallistakin on täällä juhannuksen aikoihin, niin monet menevät pois kaupungista. Muistan aikoinaan, kun lapsen kanssa telttailtiin Salmella, tultiin useasti juhannukseksi kaupunkiin. Ihan vaan suoraan karkuun. Siellä Salmella oli sellainen maailmanlopun juhannusrieha, kerrankin polttivat meidän ruuanlaitto-avogrillissä viikon annoksen halkoja ja sulattivat sitten siihen lasipulloja. Puhumattakaan ei-luontoihmisten pauhaavista poppikoneista ja humalaisesta örvellyksestä telttanaruihin kompastellessa. Ei ollut kivaa, kun ei uskaltanut nukkua koko yönä eikä päässyt aamulla grillille aamiaista laittamaan, puhumattakaan että olisi saanut illalla siellä nautiskella hyvästä kirjasta, ruuasta ja järven liplatuksesta.
17.6.07
Piti ja piti
Mun piti tänään lähteä kuvailemaan Vantaanjoen maisemia, kukkia ja elukoita. No eipäs tullut jutusta mitään. Katsoin eilen kaikki Penn&Tellerit putkeen, kuten aika useasti lauantaisin ja otin sitten hiukan kevyemmät uniapulaiset. Tuloksena oli pyörimistä heikun-keikun-nirin-narin, kunnes neljältä aamulla otin puolikkaan vahvempaa lääkettä. Loppu oli sitä samaa, eli kello soi. minä painoin torkkua. Ja sitten olikin hyvä osa päivää mennyt nukkuessa. Uni toki onkin tärkeää, en minä enää jaksa pikku-unilla lähteä edes aamukahville. Se on tämä ikä sellainen unen vaatija. Eipäs silti, ei tänään ollut ehkä aivan kaikkein paras valokaan kuvaamiselle, tietyt valon kilot eivät tänään esittäytyneet ja joessa niitä olisin halunnut juuri nähdä.
Äsken käväisin kaupassa, kanaa ja perunaa, vanhaa perunaa. Sitten ostin 29 sentin mustikkahillopurkin, sellainen vauvojen sose. Keksin eilen, että 99 sentin kasvirasva-vaniljajäätelön kanssa on ihan sika hyvää huoneen lämmin mustikkasose. Ja, hipsis-hupsis, mulla on vielä reilusti jätskiä jäljellä eilisestä. Siihen mustikkasoseen päälle ripottelin vielä hiukan vaniljasokeria. Namia on.
Pikkaisen ripotteli pisaroita, toivon kunnon sadetta, ei voi olla liikaa luonnolle. Kasvien lisäksi myös eläimet tarvitsevat vettä. Minun sade-tykkäämiseni nyt on ihan sivuseikka. Huomenna on aamulla koulua, jippii, reppu on jo pakattuna ja kotiläksyjä on tehty, aivan innokkaana. Vein kauppaan mennesssäni roskat ja roskakatoksen seinällä roikkuvan talotoimikunnan kokouksen pöytäkirjan mukaan taloni ullakolle on nyt asennettu kuivausnarut. Kaupasta tullessa nousin reippaasti rappuja ylimpään ja kävin katsomassa. Blaaa, siellä mitään naruja ollut. Likaista ja autiota, kuten jo vuodesta 97, jolloin saneeraus tehtiin. Ennen saneerausta (ja suojelua) ullakolla pystyi ottamaan aurinkoa, siinä oli sellaiset avoimet katon aluset. Sekä myös kuivattamaan ja/tai tamppaamaan. Lisäksi siellä oli ullakkoverkkohäkit. Remontin jälkeen tuo avoin tila muurattiin umpeen ja häkkikomerot poistettiin. Nyt on vaan kellarissa sellainen metri kertaa metri ja se erittäin (ei) käytännöllinen kylmäkomero, josta on lähinnä ollut iloa vandaaleille.
Huonoa seuraa - varokaa!
Törmäsin tällaiseen meemiin surffailllessani Ajatuksia blogissa.
Säännöt:
* Plussaa yhteen kaikki tekemäsi asiat.
* Ei tarvitse kertoa, mitä niistä olet tehnyt. Jos ihmiset haluavat tietää, kysykööt.
Oletko koskaan...
1. Polttanut tupakkaa
2. Juonut alkoholia
3. Nukkunut samassa sängyssä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa
4. Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa
5. Suudellut samaa sukupuolta olevaa
6. Harrastanut seksiä
7. Ollut huoneessasi jonkun muun kuin perheenjäsenesi kanssa
8. Katsonut pornoa
9. Ostanut pornoa
10. Käyttänyt huumeita
YHTEENSÄ: 10
1. Ottanut särkylääkkeitä
2. Ottanut jonkun muun reseptilääkkeitä
3. Valehdellut vanhemmillesi
4. Valehdellut ystävällesi
5. Livahtanut salaa ulos kotoa
6. Tehnyt jotain laitonta
7. Viillellyt itseäsi
8. Satuttanut toista tahallisesti
9. Toivonut jonkun kuolevan
10. Nähnyt jonkun kuolevan
YHTEENSÄ: 8
1. Harrastanut kimppaseksiä
2. Ollut ulkona koko yön
3. Syönyt paketillisen jäätelöä yksin
4. Ollut terapeutilla
5. Ollut katkaisuhoidossa
6. Värjännyt hiuksesi
7. Kielisuudellut
8. Ollut auto-onnettomuudessa
9. Ollut yökerhossa
10. Ollut baarissa
YHTEENSÄ: 8
1. Ollut villeissä bileissä
2. Ollut strippiklubilla
3. Juonut enemmän kuin kolme kaljaa yhtenä yönä
4. Ollut kesälomalla Floridassa
5. Nuuskinut kaikkea
6. Käyttänyt mustaa kynsilakkaa
7. Käyttänyt käsirautoja
8. Käyttänyt bändipaitoja
9. Kuunnellut räppiä
10. Omistanut 50 Centin cd:n
YHTEENSÄ: 7
1. Pukeutunut gootiksi/goottimaisesti
2. Pukeutunut pissikseksi/pissismäisesti
3. Pukeutunut punkkariksi/punkkarimaisesti
4. Ollut ulkona alasti päivällä
5. Varastanut jotain
6. Ollut liian kännissä muistaaksesi mitään
7. Sammunut
8. Pyörtynyt
9. Ihastunut naapuriisi
10. Huomannut jonkun livahtavan salaa huoneeseesi
YHTEENSÄ: 6
1. Livahtanut salaa jonkun muun huoneeseen
2. Ihastunut parhaaseen ystävääsi
3. Ihastunut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävään
4. Ollut konsertissa
5. Ollut kutsuttuna huoraksi/lutkaksi
6. Kutsunut jotakuta huoraksi/lutkaksi
7. Omistanut auton
8. Rikkonut ikkunan
9. Käynyt suihkussa vastakkaista sukupuolta olevan talossa
10. Harjannut hampaasi jonkun muun hammasharjalla
YHTEENSÄ: 7
1. Sanonut Tupacin olevan lempiräppärisi
2. Nähnyt K-15-elokuvan
3. Nähnyt K-18-elokuvan
4. Lintsannut koulusta
5. Ollut leikkauksessa
6. Haavoittunut vakavasti
7. Joutunut oikeuteen
8. Livahtanut ulos ravintolasta maksamatta
9. Sammuttanut ison tulipalon
10. Valehdellut ikäsi
YHTEENSÄ: 7
1. Omistanut/vuokrannut asunnon
2. Rikkonut lakia poliisin läsnäollessa
3. Pettänyt poika/tyttöystävääsi
4. Joutunut ongelmiin poliisien kanssa
5. Jutellut vieraan kanssa
6. Halannut vierasta
7. Suudellut vierasta
8. Ollut vieraan autossa
9. Ollut ahdisteltuna
10. Ollut sanallisesti ahdisteltuna
YHTEENSÄ: 9
1. Tavannut livenä jonkun, johon tutustuit netissä
2. Ollut tietokoneella 12 tuntia putkeen
3. Puhunut puhelimessa 4 tuntia putkeen
4. Katsonut telkkaria 12 tuntia putkeen
5. Suudellut parhaan ystäväsi poika/tyttöystävää
6. Ollut kutsuttuna huonoksi seuraksi
7. Ajanut kännissä
8. Haukkunut jotakuta
9. Maannut sohvalla vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa
10. Luntannut kokeessa
YHTEENSÄ: 10
TOTAL: 72
Kylläpäs on....ja kun kerrankin saan korkeat pisteet niin sitten :
Pisteytys:
Jos saat yli 45, olet huonoa seuraa.
Jos saat alle 15, olet tainnut elää tähän asti vailla elämää ja kontaktia muihin ihmisiin... vielä pahempaa.
Olen siis tosi huonoa seuraa ;-)) No onneksi en enää olekaan teini-ikäisten parissa metsästämässä, joten olkaa huoleti iskät ja äipät. Muillekin on vaarallista liikkua henkilön kanssa, joka on syönyt paketillisen jäätelöiä kerrallaan ja sen jälkeen harjannut hampaansa jonkun toisen harjalla. Okei, onhan menneisyydessä monta koettua asiaa, jotka olisivat voineet jäädä väliin, mutta niiden vuoksi osaltani olen myös mielenkiintoista, en pelkästään huonoa seuraa. Pakko oli mainostaa ;-))) Menneisyydessä *kihittelee partaansa, jota ei ole*
16.6.07
Wiki-meemi
Anuradhalta löysin tällaisen hillittömän meemin, jossa kysymyksiin vastataan Wikipedian satunnaisartikkeleilla.
01. Mitä pelkäät?
- SLE:tä eli punahukkaa, joka on krooninen autoimmuunisairaus. Tosi ikävä sairaus, sitä on syytäkin pelätä, siihen ei ole vielä parannuskeinoa.
02. Mitä ottaisit mukaasi autiolle saarelle?
- Hermeneuttinen teologian, joka on systemaattisen teologian osa-alue, jonka tehtävänä on ajankohtaistaa kristillistä sanomaa nykypäivään. Siellä sitä palmupuun alla olisi aikaa kääntää leivisköitä paahtosämpylöiksi, tai mitä nyt sitten ikinä, rahanvaihtajien pöydät voisivat olla nordeoita.
03. Mitä haluaisit häälahjaksi?
- Kapkaupungin kaupungintalon, joka on Etelä-Afrikan Kapkaupungissa sijaitseva rakennus. Ehdottomasti
04. Mitä palvot?
- Bronkhorstspruitin taistelua, joka oli enemmän tai vähemmän väkivaltainen kahakka brittiläisen armeijan kolonnan ja ryhmän buureja välillä 20. joulukuuta 1880. Palvon????
05. Salainen fetissisi?
- Bengt Johansson (2. lokakuuta 1914, Helsinki – 22. kesäkuuta 1989, Ruovesi) Hän oli suomalainen säveltäjä. Iik, nyt se paljastui....
06. Mistä näet unta ensi yönä?
- Mikki Hiiren kerhotalosta, joka on Disneyn tuottama tietokoneanimaatio. Siellä minä unissani häärin ja pyörin ja pidän hauskaa ikäisteni kanssa ;-)
07. Mitä ostaisit, jos sinulla olisi varaa?
- Henrik Cajanderin (1804–1848) Suomen ensimmäisen dagerrotypian Turussa marraskuun 3. vuonna 1842. Ohoh, sattuipas. Tuo dagerrotypia kun on sellainen valokuvan alkuvaihemuoto ja Turun Linnassa muistaakseni olen niitä ihaillut. Voisin ostaakin. Jos olisi varaa, eivät varmaan vaan myy.
08. Mistä aiheesta kirjoittaisit kirjan?
- Cameo-roolista, joka on joskus suomennettu näyttäytymisosaksi. Siinä henkilö, yleensä joku julkisuuden henkilö, esiintyy elokuvassa lyhyen aikaa omana itsenään. Mikäköhän tulisi kirjan nimeksi? Cameo-Lontit? Alfred Hitchcock ja Stephen King ainakin olivat aina milloin kukakin pikkuroolin esittäjä, mutta cameo-roolissa?
09. Mitä keräilet?
- Suskeptanssia (tunnus B), joka tarkoittaa sähköistä vaihtovirtajohtavuutta, admittanssin imaginaarista osaa. Vaihtovirralla suskeptanssi on tasavirran konduktanssia vastaava suure, joten sen SI-järjestelmän mukainen yksikkö on siemens (S). Suskeptanssin käänteissuure on reaktanssi. Varsinkin admittanssin imaginaarista osaa on jo kellari täynnä...
10. Mihin paras muistosi liittyy?
- Perhosiin (Lepidoptera), jotka ovat hyönteisten lahko. Perhoset jaetaan tavallisesti eri ryhmiin: aitoperhosiin (Ditrysia) ja muutamaan muuhun suhteellisen alkeelliseen ryhmään. Koko Lepidoptera-lahkossa on yhteensä yli 180 000 lajia, jotka jaetaan 127 heimoon. Kun pienenä kuulin, että perhoset elää perhosvaiheessa vain lyhyen ajan, otin siitä elämänoppia itselleni....elä nyt kun voit. Ihme sattuma tämäkin random-haku.
11. Turhin tietämäsi asia?
- Ancient, joka on norjalainen black metal -yhtye, jonka kitaristi Aphazel perusti sooloprojektina vuonna (1992). No niin onkiii....
12. Mistä aiheesta puhut kaikkein mieluiten?
- Tukkijoki, joka on Suomen ensimmäinen vesivuoristorata. Kaikkihan minut tietävät sen tietää, alati puhun vesivuoristoradasta....;-)
13. Minkä asian parissa tulet työskentelmään/työskentelet ammatissasi?
- Maaefektialuksen eli WIGin (engl. Wing In Ground), joka on hieman lentokonetta muistuttava laite, joka lentää joitakin metrejä vedenpinnan (tai harvemmin maanpinnan) yläpuolella käyttäen hyväkseen aerodynaamisen maavaikutuksen antamaa nostetta. Näitä on tullut kehiteltyä joo, meren pintaa on lennetty, Harmajan majakalla käyty.Tällä hetkellä suunnittelussa on eväsvaunu varsinaisen WIGin sivulle, että pääsee saaristoon grillaamaan ;-)
14. Mikä saa sinut aina nauramaan?
- ntop, joka on verkkoliikenteen analysointiväline. Interaktiivisessa käytössä se näyttää verkon tilan käyttäjän päätteellä. Se on saatavana sekä unix- että win32-pohjaisille käyttöjärjestelmäalustoille. Se on tämä ntop sellainen naisten naurattaja, hitsi!
15. Entä itkemään?
- Columbia, joka on Silicon Graphicsin NASAlle suunnittelema supertietokone. Kone tuli käyttöön vuonna 2004, ja se on maailman nopeimpia tietokoneita. Arvatkaa itkettääkö, siellä se vaan NASAssa toimii ja meitsi näpyttelee täällä omaansa samalla polkien kuntopyörän näköisellä laitteella lisää kaistanopeutta. On se niin väärin.
16. Mikä oli ensimmäinen asia, jonka näit herätessäsi?
- Ekvaattorijärjestelmä eli ekvatoriaalinen koordinaatisto, joka on tähtitieteessä taivaankappaleiden koordinaattien ilmoittamiseen käytännöllisyytensä vuoksi tavallisimmin käytetty koordinaattijärjestelmä.. Juu, tuossa se kökötti makkarin pulpetin päällä ja silmät kiiluen katsoi minua. Ajoinpa se sitten siitä töllöttämästä takaisin taivaalle.
17. Mitä sinulla on taskuissasi?
- Etukuormain, joka on traktorin eteen kiinnitettävä työväline, jolla traktorin etupää saadaan myös hyötykäyttöön. Kummassakin taskussa on yksi. Näiden kantaminen yleisillä paikoilla on kovin miehistä puuhaa, mutta tasa-arvon puolesta mitä vaan.
18. Mikä voisi korvata sinut ilman, että kukaan huomaisi?
- Jermain Taylor (s. 11. elokuuta 1978), joka on yhdysvaltalainen nyrkkeilijä ja hallitseva ammattilaisten keskisarjan WBO- ja WBC-liittojen tunnustama hallitseva maailmanmestari, joka ei ole vielä hävinnyt kertaakaan ammattilaisurallaan. Kunnon Jermain paikkaisi minut hetkossa, sen verran puhdikas oikean suoran työskentely, kute me täällä ammattilaisessa keskisarjassa tapaamme sanoa.
19. Mitkä olivat ensimmäiset sanasi?
- Dude, Where's My Car?, joka on Danny Leinerin ohjaama komediaelokuva vuodelta 2000. Ei ole vieläkään näkynyt sitä autoa sitten. Mustang tai Kuplavolkkari on olleet toivelistalla jo kauan, tosin nykyään en saisi edes ajokorttia.
20. Minkä kanssa sinut tullaan hautaamaan?
- Elena Risteskan (s. 27. huhtikuuta 1986, Skopje Jugoslavia), joka on makedonialainen laulaja ja lauluntekijä. Hän edusti maataan vuoden 2006 Euroviisuissa kappaleellaan "Ninanajna" Se on niin kovasti nuori tuo tyttönen, että kyllä se taitaa ihan vaan seistä siellä nurmikolla ja vain minä menen mullan alle. Sitten joskus.
21. Mitä sinulla on piilossa yöpöytäsi laatikossa?
- Laiton siirtolaisuus, joka tarkoittaa siirtolaisuutta, jossa ihmiset siirtyvät rajan yli laittomasti (monesti salakuljettajien avustamina) ja jäävät maahan ilman turvapaikkaa tai oleskelulupaa. Siellä se on tuhmien lelujen kanssa sulassa sovussa, laiton siirtolaisuus.
22. Mitä rakastat eniten maailmassa?
- Afrobeatia, joka on musiikkityyli, jossa yhdistellään muun muassa länsimaista populäärimusiikkia ja afrikkalaista kansanmusiikkia. Pistää pulssin toimimaan.
24. Mitä näet tällä hetkellä ikkunasta?
- Tritonin (muinaiskreikaksi Τρίτων), joka on kreikkalainen jumala, syvyyksien viestinviejä. Hän on meren jumalan Poseidonin ja Amfitriten poika. Hänet kuvataan usein ihmisenä, jolla on kalan alavartalo. Tuossa se taas leijailee ikkunan takana. Olen monta kertaa yrittänyt ajaa sitä tiehensä. Lokit kun aina metsästelevät täällä päin. Mutta on ukko niin itsepäinen että.
25. Mikä sinä todella olet?
- Franz Xaver Pokorný (1728, Hradec Králové – 1794, Regensburg), joka oli tšekkiläinen säveltäjä. Voitte arvata, että oli pienenä vaikeeta koulussa, kun piti sanoa nimensä ja oli vielä ärrävika. Eikä opettaja oikein tajunnut, että olin oikeasti tyttö.
15.6.07
Miksen ole yllättynyt?
Testin tulos (Keskiarvo on 29%)Olet 70% friikki. | |
TulosjakaumaVaaleansininen tolppa vastaa oma tulostasi 95% Ovat vähemmän outoja kuin sinä 1% Ovat juuri niin outoja kuin sinä 5% Ovat oudompia kuin sinä |
Testimaan friikkitesti
.
14.6.07
Matot saa kyytiä
Tänään aloitin aamulla yhdeksältä ja imuroin. Ensin imuroin kaikki matot kumminkin puolin ja sitten koko huushollin samoin tein. Jamin karvamatto ja keittiön matto lähtivät tämän päivän mattopesutupaan. Hain matkalla kylmäkellarista aiemmat ja tamppasin ja harjasin vielä nämä uudet tsydeemit. Ai niin, siinä oli myös yksi vanha petauspatja, jonka päällä Jami tykkää nukustella, ainakin talvisin patterin edessä. Koska oli ihanan viileä ja vähän sateinen päivä, innostuin vielä pudistelemaan räsymatot, sillä lailla, että kuuluu se pamahtava ääni. Hii, oli kivaa. Eka koneeseen laitoin tyynyt, petarin ja toppatakin. Ihan kohta täytyy lähteäkin, pistin vain 30 astetta, joten kestää vaan 34 minsaa. Sitten laitan ne matot. Aah, ihanaa. Mä täällä hehkutan, kun sain vihdoin homman hoidettua alulle.
Mattopiiska ja -harja samaa sävyä
Pesutuvan penkillä odottamassa vuoroaan
Tyynyt pyörii koneessa
Lattia on matoton. Imuroin olkkarin karvaa keräävän ison maton ja rullasin sen vaatehuoneeseen. Olkoon siellä kylmään asti. Ruokailutilassa ja makkarissa on vielä isot matot, nekin menee rullalle ennen seuraavaa etappia, joka on lattioiden pesu, joten ei siinä mattoja tarvita. Eteisen pitkää räsymattoa ei tarvitse tänä vuonna pestä ja sitä en poista minään vuodenaikana. Täytyyhän jo Jamillakin olla edes yksi matto, jonka voi juosta rullalle, 10 kertaa päivässä.
Hihheijaa- vaan minäpä tästä jatkan!
13.6.07
Uni on hyvää ja syvää
Olen jälleen herännyt 13 tunnin unilta ja olo on ihanan levännyt. Tuo alla oleva enkelin terveinen sai päivän tuntumaan sitäkin paremmalta, vaikka onkin jo iltapäivä. Mutta rauhallisuus on tärkeämpää kuin vuorokauden aikojen tarkkailu. En aina muista nukkua tarpeeksi ja se ei ole hyvä asia, ei lainkaan. Vaan nyt olen jälleen kiinni unirytmissä ja siinä pysyn. Siirsin eilisen mattopesulan huomiseksi, eli on oltava kello 12 siellä mattokassin kanssa. Haastetta tiedossa siis huomisessa herätyksessä.
Minulla on emalinen vati, jonka pohjalle laitan Nokia 3650:n soimaaan, toiseen huoneeseen. Kyllä herää. Nokia kun ei lopeta vaan kovenee ja kovenee koko ajan.
Tänään tulee Diili, jota seuraan. Olenhan hulluna, kuten olen kertonut, kilpailuihin ja reality-sarjoihin. Diilissäkin on mielnkiintoista seurata sitä selkään puukottamisen määrää. Siitä huomaan aina itse, että en välttämättä ollutkaan työssäoloaikanani se heikoin työntekijä, vaan enemmänkin selkään puukotettu, esmes kateuden ja kilpailun vuoksi.
Tuosta enkelijutusta tuli mieleen, että maanantaiaamuna kirjoitin runon, jonka luin siellä koulussa. Nyt on muistikirja tuossa esillä koko ajan. Peukut pystyyn ja luovuutta kaivamaan.
Enkelin viesti
Kirajalta löysin tällaisen enkelin viestijutun ja ohhoh, kylläpäs tuli ihan karvat pystyyn, oli niin kuin minulle ihan henk.koht.
LUOVUUS
Enkelit ehdottavat, että tutkit luovaa potentiaaliasi.
Salli mielikuvituksen virrata.
Pyydä enkeleitäsi ohjaamaan luovaa energiaa johonkin hyödylliseen.
Käytä voimiasi viisaasti ja iloiten.
Nauti luovasta voimasta
ja käytä sitä korkeimmaksi hyväksi.
.
12.6.07
No niinpä
You Are 68% Sociopath |
The good news is that you're devastatingly charming. The bad news? You mostly use those charms for evil! |
11.6.07
Ei sitten onnistunut
kuin pätkä ja pätkä. Jotain on johdoissa tai jossain, ei jaksa enää setviä asiaa, kummitus oli ihanan vanhanaikainen. Kokeilen tässä joku toinen päivä paremmalla onnella tuota nauhoitusta, joku siinä tökkii, oilisiko liian vanha nauhuri, on siinä kyllä skartti, mutta ehkä joku on suunnitellut niin, ettei ihan toimi ja olisi muka pakko ostaa uusi. AS IF EVER. Katsoa voi kyllä. Ei näitä jaksa samana iltana vääntää koko ajan. Ja sitä paitsi pitäisi olla korkkaamaton Scart- ja antennin läpivientijohto. Ei o. Eikä nyt tu. Piste. Hetkeksi.
Senkin kummitus - kylläpäs onstuu nauhoitus
Iik, huomasin VASTA tänään, että Yle Teeman katsojan toiveissa pyörii Louvren kummitus-minisarja eli Belphégor vuodelta 1965, onneksi vasta toka osa. Tässähän on jännä tarina ja niin edelleen, mutta ihan mahtavan tästä vanhasta sarjasta tekee se, että olin ainoa tarpeeksi iso kolmesta lapsesta, ja sain katsoa tämän, kun se tuli oikeesti telkkarista. Yleensä, ja minullekin sitten muina iltoina, nukkumassa oltiin, peiton alla kello 19:00 joka ilta, ei poikkeuksia. Mutta minä sain siis katsoa tämän, silloin, 60-luvulla, minä iso tyttö. Muistan kun siinä alussa aina oli laukauksia. Ja sitten oli siskon ja veljen naamaa oven raossa, pissahätä, jano, kakkahätä, jano ja kuinka he yrittivätkään vilkuilla telkkaria. Sori systeri, mä olin isompi tyttö.
Eli nyt on viritetty VHS digiboksiin, että saa nauhoittaa, ainakin sen alkumusiikiin missä ne laukaukset ammutaan. Mun videonauhat on niin puhki, etten kuvittelekaan saavani hyvää laatua, enkä siis aio nauhoittaa koko sarjaa, sen saa sitä paitsi ostaa VHS tai DVD-muodossa, niin kuin ostin Triffiditkin. Hakusanoilla Belphégor Barma DVD löytyi useita ranskalaisia nettikauppoja. Tuo VHS-viritys on itselleni lähinnä tärkeä niitä leffoja tai ohjelmia varten, jotka tulee silloin kun nukun.
HETKO !
eihän se käykään, kuten kirjoitin ihan itse
maaliskuussa ja maaliskuussa eihän mulla OLE nauhoittavaa digiboksia, kylläpäs jo ehdin unohtaa.
Ja minä täällä vielä Stipin kommenttikysymys "Siis voithan nauhoittaa samaa kun katsot yhdelläkin virittimellä" sai minut yhä uudestaan ja uudestaan hikoilemaan johtokasojen ja vehkeiden kanssa, siis tekniikan vehkeiden, ja kyllä, kyllä voin nauhoittaa Kansalaisboksin kautta VHS:lle samaa kanavaa, eli jos olen nukkumassa, voin laittaa ajastimen nauhuriin. Unohdin vain siitä välistä antennin läpivientijohdon, minä pöljä. Siis Scartin lisäksi tarvittiin antennin läpivientijohto. Eli kun antenni tulee seinästä digiboksiin, se tarvitsee antennin läpivientijohdon ulos boksista nauhuriin. Ihan naisellisen loogista. Tiätty.
Mutta että eri kanavia kuin katson, ei tule kesää, että purkaisin koko järjestelmän enää, antaa olla.
Nyt riittää
Koululaisen koti-ilta
Tänään opettaja kehui minua, olin otettu. Olin ainoa, joka oli tehnyt kotitehtävänsä ja sain sen vuoksi lukea sen ääneen kokonaan. Vähän innokas oppilas on hän. Eli edelleen, koulussa käynti on kivaa ja tehtävien miettiminen viikon aikana on myös mukavaa. Tästä koulusta en hevillä (sori Ari) jää pois. Heinäkuussahan se on kokonaan kiinni. Höö, mitä mä sitten teen maanantaisin aamulla?
Ne ovat nämä Amnestyn väki liikkeellä Joku raja-kampanjan yhteydessä hakemassa uusia jäseniä ja kun tällainen tyttö tuli luokseni, ollessani ottamassa lokeista kuvia, kerroin, että olin juuri kuullut hirveän asian Afrikasta, jossa uskomuksen mukaan neitsyet voivat parantaa AIDsin ja jopa puolivuotiaita tyttövauvoja on tämän harhan vuoksi raiskattu. Tämä Amnestyn tyttö oli hiukan ihmeissään kuinka tiesin, sanoin vaan, että tärkeät asiat jää aina korviin. No minähän liityin siinä meren liplattaessa Amnestyn jäseneksi. Viisi euroa kuussa ei luulisi kaatavan ruuhta. Ja jos rahaa ei ole lainkaan minulle mistään tulossa, on siinäkin kuulemma joku keino, muina aikoina kyllä sen jostain pihistän kyllä. Ja jos on tiukkaa, voihan sen muuttaa työttömän vuosimaksuksi (kai) joka on 18 euroa/vuosi. Tuli yhtäkkiä sellainen olo, että ei ne naisten turvakotiasiat vielä täällä Suomessakaan ihan kunnossa ole eikä sitä jotain rajaa vieläkään ole saavutettu, kun puhutaan väkivallasta naisia kohtaan. Tämäkin äskettäinen uutinen tipautti minut penkiltä: Tytöt ovan maailman syrijityin ihmisryhmä.
No, joka tapauksessa, tämä tuntui tärkeältä minulle, ihmisen oikeudet pitäisi aina tulla ensin.
Galleriassa on lokkikuvia ja vähän merenlahtimaisemaa.
10.6.07
Ometuinen olo
Eilen taisi tosiaan tulla noita askelia sellainen triplamäärä ynnä muuta ähellystä. Kun olin katsonut kaikki viikon Penn&Tellerit, nukuin putkeen melkein neljätoista tuntia. Oman mahtavan mausteensa antoi samaan aikaan ihanasti ikkunasta viriävä viileys. Kyllä oli herätessä levännyt olo. Nyt olen valmistellut synttärilahjaa ja äsken laitoin ohrariisi' kiehumaan. Eilinen ruoka meni "ups" vahingossa, vaikka piti olla parin päivän annos. Nyt keitän enemmän viljaa joukkoon, että tosiaan kestää.
Eilen P&T:ssä oli ihmedieeteistä. Hahahaha voi kyllä oli ihme virityksiä ja ihmiset ostaa. Yksikin oli käytännössä yksi viikonloppu juoden pelkkää sokeritonta sitrusmehua. Ja tämä on amerikkalaisten suosituimpia. Ja tohtori Atkins, jonka mukaan, kun hiilihydraatit jättää pois, niin keho polttaa rasvaa. Dieetin tuloksena ihminen on myrkytystilassa, puhumattakaan mitä dieetti tekee muuten. Taitaa olla se "syö läskiä ja laihdu"-juttu, joka kaikkia kiinnostaa. Ja jollei sitä, niin sitten mikä tahansa pilleri, joka vie läskit pois ja tekee TV-mainoksen laihan minusta. P&T paljasti, että jotain ihmepillereitä mainostavat yhtiöt palkkaavat loukkaantuneita urheilijoita. Nämä sitten lihottavat itsensä ja kun he sitten syövät niitä pillereitä (ja samalla palaavaat treenaamaan) tulee niitä ennen ja jälkeen kuvia.
Jos minä istun nojatuolissa ja katson telkkaria tai näpyttelen tässä koneella ja liikunta on pelkkää kaupassa lyllertämistä, en laihdu. Matematiikkaa. Hiukan voi säädellä syömisten laadulla, niin minä olen tehnyt, mutta kyllä pitää (pitäisi) myös liikkua. Eilinen pyykkipäiväruljanssi oli esimerkki oivasta ja monipuolisesta hyötyliikunnasta, ylämäkiä, alamäkiä, 27 porrasta useaan kertaan alas ja ylös, kantamista, koukkimista ja ripustamista. Mutta ei se yksin minulle riitä, täytyy kehitellä lisää. Niinpä.
9.6.07
Ravaava hikipää
Kahdeltatoista oli tänään pesutupa, pakkorako, kun kalsongit alkoi loppua kaapista, ja kesäpaidat. Pyykit kassiin ja mäkeä alas pesutupaan. Siellä on kuulemma pikkukone ollut rikki jo kaksi viikkoa, onneksi näin sen huoltomiehen lapun pesuvuoroa varatessani. Se, missä sanottiin, että korjaus on tilattu ;-) Piti siinä sitten vähän odotella edellisen hommien loppumista ennen kuin sain omani pyörimään. Viiden minuutin seisoskelu varjossa ja kauppaan. Tänään oli jauheliha tarjouksessa, joten sitä ostin kaksi pakettia, toisen laitoin heti pakkaseen.
Uudet kotimaiset perunat olivat jo kauheasti (ei) paljon halvemmalla, vain 2,25 kilo, edellispäivänä ne olivat 2,85 kilo. Ja edelleen ne kumiset, viime vuoden potut on 79 senttiä kilo. Kääk, revin ihmetyksestä aina jäljellä olevaa tukkaraasuani. Miten muutama päivä sitten uudet perunat Kanarialta oli 89 senttiä kilo, jopa Ruotsista uusia sai siinä euron huitteilla. Siis onhan Suomi SUURI maa, mutta karttaa muistellessani Ruotsi ja Kanaria ovat yhä vielä kauempana välimatkan puolesta. Ja eiks pitäis olla samat tukiaiset? En ole varma. Mistä se peruna sen melkein 20 mummon markan kilohinnan täällä saa? Ihmettelee itsekin kakarana perunapellolla keräämässä ollut. Onkohan ne kasvihuoneiden sähköt niin paljon kalliimpia kuin kaunis, suomalainen aurongonpaiste? Kertokaa, jos joku tietää.
No. Sitten. Tulin kaupasta mäkeä ylös kotiin ja pistin ruuat kaappeihin. Lastasin isoon pyykkikassiin kolme pikkutyynyä, kaksi isoa, kolme räsymattoa, toppatakin, tamppauskepin ja harjan. Menin tamppaustelineelle, joka iloisesti kylpi keskipäivän auringossa. Siinä sitten puin agressioita viattomiin mattoihin ja tyynyihin, kunnes suurin pöly lakkasi. Ajattelin älykkäänä mielestäni, että kaikki ovat mökeillään ja ties missä ja mattopesulassa on tilaa yllin kyllin. Pah! Koko päivä oli lukoin varattu. Jätin mattokassin mattopesulaan ja kävin päästämässä erään rouvan pesutuvan ainoalle pesukoneelle pesemään tyhjentämällä siitä pyykkini. Tungin kaikki kuivausrumpuun. Rouva sanoi, että kissa oli sotkenut lakanat, oli vielä niin pieni kissa, ettei ollut oppinut tavoille. Minä kipusin mäen ylös ja hain mattopesulasta täyden kassini. Alaovella iski älynväläys. Koska olin jo tampannut kaikki kassissa olevat, vien ne viileäkellariin. Siellä oli juuri sopivasti tilaa. Minä en siellä ole juuri alun jälkeen mitään ruokaa säilyttänyt, koska kaikki joko rikottiin tai vohkittiin. Talossamme asui ainakin siihen aikaan nälkäisiä lapsukaisia ja vähän aikuisiakin.
Istuin kymmenen minuuttia talon edessä penkillä ja otin sääriin aurinkoa. Aah mikä tunne. Sitten olikin jo aika ravata taas alamäkeen ja hakea pesutuvan kuivausrummusta päivän saalis. Nukkasihti ja rummun sisus siistiksi ja ei kun taas ylämäkeen, kotia kohti. Otin varaustaulusta lukon ja matkalla poikkesin mattopesulaan varaamaan ensi tiistaiksi vuoron. Kotiin tullessa ripustelin ensin edellisen pyykkipäivän käyttämättä jääneet tekstiiliit paikoilleen ja sitten uudet kuivaustelineeseen.
Arvatkaa olenko juonut kraanavettä pullosta tänään muutamia litroja? Nyt odottelen, että suurin kuumotus laskee ja sitten valmistan jotain ruokaa jauhelihasta, ohrariisistä ja vihanneksista.
8.6.07
Hyvä posti
Hyvä posti tuli tänään, jippii , toimeentulotuki on ookoo syyskuun loppuun. Tanssin (hillitysti) ilosta. Minulla oli kello soimassa kahdeksalta aamulla, mutta jaksoin herätä vasta puoli kaksittoista. Olivat niin suloisen sikeät ja vahventavat unet. Otin illalla kaksi zetaa ja puolikkaan SQ:n. Ne toimivat todella hyvin ja antavat rauhallisen, hiettömän yöunen. Eivätkä ole edes vaarallisia, mulle riittää niin pienet annokset. Ja nyt on taivaallinen ja levännyt olo. Ja olo sen kuin parani, kun avasin sen hyvän postin.
Nyt hotkaisen aamukahvit naamarin ja siirryn keittiöön tiskaamaan, sitten suihkuun ja ulos nauttimaan kauniista päivästä, kamera mukana. Lopuksi kauppaan ja sitten alkaa ihana perjantai-ilta. Tässä tulee kahdet onnittelut. Ekana erityiset ihanaa syntymäpäivää rakkaalle lapselle.
Onnea onnea onnea vaan, muuta en paljon suustani saa, ennen kuin pääsen sua tapaamaan. Nauti tästä päivästä ja olkoot elämäsi useimmat päivät juhlapäiviä toivoo rakkaudella äityliini.
Ja lomansa aloittavalle siskeliinille, olet ansainnut jokaisen lomapäiväsi! Haleja ja puss-nau sinulle sinne.
Oikeastaan haleja ja pusuja kummallekin teille tässä
7.6.07
Biitsille
menisin, jos vain jaksaisin. Tai ehken sittenkään, tai ehkä sittenkin. Vaan tänään on jotenkin veto vähissä, unesta ei juuri tullut mitään, kun hikipisarat herättelivät koko ajan. Siirryin lopulta olkkarin sohvalle ja pistin propellin pyörimään. Saahan sitä välillä vähän notkua tekemättä mitään. Paitsi tietysti ruokaa, pakastekalaa ja salaattia. Katsoin äsken lämpömittaria ja 27 astetta siinä näytti olevan. Tässä talossa on kuuma! YouTubessa on Jamin hiirenhakuvideo, ei mikään kovin hyvä, se otetaan vielä uusiksi. Nyt lähden jälleen täyttämään vesipullon.
5.6.07
HooHooHoo
eli Helle & Hiki & Haju. Siinä nämä tärkeimmät juuri nyt. Taas saa tursuta kuin hanasta vääntämällä, jos uskaltautuu vaikkapa viemään roskia, kuten minä tänään. Hiki niskaan valuen kokoilin sopivat kannettavat (kas on muitakin kannettavia, kuin tietsikat) roskapussit. Eräs, joka oli pussitettu eriyisen monen leipäpussin sisään oli niin karsean hajuinen, yäk ja koska on kuuma, eikä ilma juuri vaihdu, se lemu leijuu noin metrin korkeudella koko kämpässä. Tämä on ainoa biojäte, joka haisee kesällä heti samana aamuna. Lohen perkuujätteet. Seuraavan kerran laitan ne muovipussiin ja pakastan. Vien sitten suoraan pakkasesta roskiin. Viipaloin ja pakastin sunnuntaina perjantaina suolatun lohen antaakseni sen lapselleni, joka tykkää siitä, minähän en nyt suolaan koske (vielä). Eilen aamulla tuli niin hoppu sossukirjeen ja kouluun lähdön kanssa, että jäivät viemättä. Tänään heräsin siihen hajuun. *yökkää*. No nyt on viety pois ja seuraavan kerran strategiakin (pakastus) on selvillä.
Olipas toi kiva juttu, se nyt vaan pyörii päässä. Vaan oli ulkona kaunista kyllä ja siellä puhaltava tuuli vilvoitti mukavasti. Eräässä kaupassa, jossa olin salaostoksilla (jollain on kohta synttärit *heiluttaa pipsis gilille* meinasin sulaa seisoalteni. Melkein kuulin noron kuin puron lotisevan korvan juuressa. Täytyykin ottaa taas viuhka ja vesipullo ulosmenotarvikkeisiin mukaan. Minua ei niinkään haittaa lämmin tai helle, mutta sisällä olevat paikat, joissa on happi loppu, kuten se kauppa, meidän lähikioski ja muutamat bussin rötisköt saavat hien pintaan heti. Tulee kai sellainen paniikki, että happi loppuu. Viuhka auttaa asiaa. Joten kaivanpa tuon ihanan kiinalaisen viuhkani jälleen reppuuni. Toinen, jonka oikein tunsin, ja vähän pelästyinkin, oli nestevajaus. Aikuisten tuttipullo täynnä kraanavettä kuulukoon siis myös repputarpeisiini. Joka kesä sama juttu, ikään kuin unohdan millaista helle on. Höh.
Mutta koskaan en ole unohtanut oheisen pipsan synttäreitä.Kuvassa hän poseeraa mummin ostamassa prinsessamekossa ja lahjasnorkkelissa ja uimalaseissa. Niitä jäljempiä kokeiltiin kylpyammeessa perusteellisesti. Voih aikaa, jolloin tällä oli kylpyamme. Helteisenä päivänä laski mukavan viileän öljykylvyn ja iho koko ihminen voi mainiosti. Muistan hyvin, kun haettiin Body Shopista kylpykuulia, kaikenvärisiä ja ihania. Eniten mulla kuitenkin on ikävä tuota pikku sukeltajaa. Minkä takia lasten annetaan kasvaa aikuisiksi, siihen pitäisi saada joku laki, että kotoa saisi lähteä vasta kun on esmes 30 vuotta täyttänyt- ;-))))) No höps, mä en vaan kestä näitä kesän alkuja, aina tulee tuo lapsukainen ajatuksiin supervoimalla ja ne telttaretket. Vaikka onhan hän siellä ajatuksissa tietysti muutenkin, mutta nyt siis erityisherkässä on äitykän mieli. *snif*.
4.6.07
Kesä kaunistuu vaan
Aamulla olikin seiskaherätys ja eikun kirjoittamaan sitä sossukirjetta uusiksi. Kun siitä mielestäni tuli tarpeeksi hyvä patikoin itseni repppu selässä virastton. Nyt se tarkistettiin oikein se käsittelijän luona ja mulle sanottiin, että hyvä on, siinä kaikki. Vanha ihana case workerini sattui kävelemään siihen ja puhuin hänelle hakemusahdistuksesta. Hän sanoi, että voin soittaa hänelle, jos on murheita. Kiitos tuosta ihanasta ihmisestä. Kiitos. Kiitos. Kiitos. Sitten hurauttelin bussilla Pasilaan, josta kävelin Auroraan tunnille. Taas tuli uutta tietoa ja pohdittavaa. Ja kotiläksyjä. Ja tulihan sitten tehtyä selvää yhdestä paperinenäliinastakin. Tuntui helpommalta aloittaa kurssi, kun sai töräyttää pahan viikonlopun pois. Ja tarkoitan tosiaan töräystä, ei mitään näyttämöesitystä a la vollaava aikuinen nainen.
Viikonloppuna olin siirtänyt tietokoneen, kaikki oheislaitteet ja pöydän makkariin. Ajattelin tavallaan, että en olisi niin omituinen, kun ei olisi tietsikaa olkkarissa. No höpsis, ajattelin tänään kun tulin asioilta kotiin. Siitä vaan koko rumba takaisin olkkariin. Kivaa, kun pikku hiljaa osaa jo silmät ummessakin laittaa nuo johdot paikoilleen. Nyt on kiva ja hyvä paikka, se entinen. Vaikka ei silti, aina pitää kokeilla uusia asioita. Nytkin tuli puhdisteltua kaikenlaista käynnistysmoinaa tuolta virtapiireistä. Ja, mikä tärkeintä, nyt kaikki tietokonejuttuni ovat kiinni jakajassa, jossa on virtakytkin. Nyt kun suljen koneen ja modeemin, pistä vaan katkaisijasta lopuksi sähköt, niin mikään ei jää surisemaan. Kätsyy, eiksjeh?
Vaan nytpä alkaa mahna puhua siihen malliin, että tarttee mennä valmistamaan valkosipuligrillikyljykset ja raikasta salaattia. Ilman suolaa. Kyllä huomasin vaaka-merkkisellä tekniikan ihmeella seistessä tänä aamuna, että sellaiset 2,2 kg oli hävinnyt jonneskin, kolmessa päivässä. Tänään oltiin alle ??:n ja hilkulla, ettei oltu alle ??:nkin o. Iiik. Vaan nyt siis pakko mennä syömään, nälkä ei saa tulla. Kaykääpihän kattelemassa luontokuvia galleriassa, on siellä tiskikummituksiakin joukossa. Heleijaa!
2.6.07
Pikku lisäremontti
Kaadoin kaikki suolat viemäriin. Yritän nyt todella löytää sen toisen maun syömisiini. Nyt katson Penn&Tellereitä ja yritän omaksua uuden tavan elää.
I'm a Blaker
Amerikan Idolien finaalli on nyt katsottu. En voi mitään sille, että Blake Lewis on mielestäni idoliainesta, oli alusta saakka. Jordinin ihana balladilaulutyyli ja kaunis ääni toki on myös mieleeni, mutta Blake vie minulla voiton sillä ihanalla karismallaan ja tottakai Beat Boxilla. Se on ihan parasta. No huomenna se sitten selviää, siis täällä Suomessa. En halua eksyä netissä voittajauutisiin, enkä halua, että kukaan niitä mulle kertoo. Haluan jännittää huomenna ihan itte.
Onnea muuten kaikille koulunsa päättäneille ja suloista kesän alkua !
Shortsikauden avajaiset
Tadaa! Tänään otin vaatehuoneesta kesäshortsit ja painelin ulos ne jalassa. Nämä mukavat shortsit löysin muistaakseni viime keväänä. En ikinä olisi uskonut, että pistän jalkaani kangasshortsit, joissa on nappi ja vetoketju. Niin vain nyt kävi. Kyllä olivat mukavat ulkona, ei ollut lainkaan niin kuuma olo kauppareissulla. En minä sitä sitä Saha-leffaa jaksanut katsoa, enkä edes viitsinyt virittää videota. Sehän oli vain elokuva. Eilen oli selvästikin taas sellerisellisti Hanna Partanen liikkeellä, kun tuli huono omatunto omasta ruokavaliosta. Ööhm, jos olen rehellinen, kyllä kaipaisi kunnon remonttia tämä minun syöppölista. Hyvään suuntaan vaikka olen pyrkinyt, repsahdan ihan liiaksi karmeisiin rasvapommeihin ja vaikka söisin pelkkää soijarouhe- ja kasvisruokaa, tulee tuota suolaa aina niin ikävä, että lopulta kaikki ruokani on tönkkösuolattua mallia.
Leipää tai margariniia, sillä alas kolesteroli. Ostin tänään sitä erityismargariinia, nyt vaan teelusikallisia laskemaan, pitää olla aina joka päivä sama määrä käytettynä, kerralla tai osissa. Kasvikset, joita nyt on pakastimessa 2 kg, aion höyryttää tai keittää vähässä vedessä ei ihan kypsiksi. Lautasella lisään niihin Balsamico etikkaa mausteeksi. Pois siis suola. Täytyy nyt vaan uskoa, että ei enää saa tykätä suolapommeista, vaikka niin olen koko elämäni tehnyt, namiosasto ei niinkään ole ollut se hankala puoli. Sipaisen siis erikoislevitettä paahdetun moniviljaleivän päälle ja pääruuaksi syön keitettyjä kasviksia balsamicolla maustettuna. Pakko tässä on ottaa nyt tosissaan, ei ihmiselle tuhatta mahdollisuutta anneta.
Tänä aamuna kirjoittelin sossuvastauksen ja printtasin sen, yritin olla mahdollisimman luonnollinen hullu ja kerroin vastaukset kysymyksiin. Kirjeestä tuli mielestäni hyvä ja aito, ei mikään virkakirje. Kyllä se asia siitä jotenkin etenee, vien tuon knipun sitten maanantaiaamuna ennen kouluun menoa.
Nyt alkaakin kohta Holby City ja tänään on jännät paikat Amerikan Idolissa kun Blake on vastaan Jordin, tulokset kyllä selviää vasta huomenna.
Ihanaista lauantaita kaikille huiskuttaa paremmin voiva bloginpitäjä.
1.6.07
Tilipäivän iloja
Kun on aikansa venyttänyt penniä, on ihan takuuvarma asia, että kun rahaa tulee niin sitä pitää hiukan pröystäillä, edes pari päivää. Ja mitäs muuta, kuin niitä, joita ei ole saanut pitkään aikaan. Tänään on uunilihaa, jätskiä, suklaata ja - yllätys - vihreetä jaffaa. Tuli yhtäkkiä sellainen limsan himo ja vihreä jaffa on parasta mitä tiedän, se maistuu entisajan limonadilta. Ostin vielä tarjous Norjan lohta, suolasin sitä, mutta taidankin valmistaa sen kevytkerman kanssa uunissa. Mutta ei tänään, tänään sikaillaan ;-)
Päätin hoitaa sen sossuasian vasta ensi viikolla, nyt en jaksa sitä pohtia enempää. Kyllä se siitä selviää, kun vain menee niiden paprujen kanssa toimistolle ja alkaa setviä. Kirjoitan siihen oikein kirjeen mukaan.
Tänään on tiedossa hauskat kotivideot ja Ilman johtolankaa. Neloselta tulee 00:30 Saw, jonka olen joskus vuokrannut, kuin myös sen jatko-osan. Se on ihan karmivan jännä. Siihen menee niin sisään, että samaistuu niihin ihmisiin siellä kahlittuina. En suosittele heikkohermoisille. Itse aion yrittää jaksaa katsoa sen. Hitsi kun se alkaa niin myöhään. Pitäisi varmaan virittää tuo VHS-nauhuri tuohon digiboksiin, jos vaikka nauhoittaisi sen leffan. Täytyypäs pohtia. Mutta ensin nautin kaikesta, mitä olen kotiini kantanut. Jamille annoin ennen suolausta lohesta pikkupalasen. Ai-ai kun se olikin niin hyvää. Pikkanen, kun ei uskalla antaa kuin makupaloja silloin tällöin sen virtsakivivaivan takia. Sitä ei halua riskeerata juuri lainkaan, on se niin tärkeä katti, mun ystäväni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti