1.5.07

Vanha Blogipäiväkirja 2007 toukokuu

(sis kuvia eikä kommentteja)

31.5.07

Teejalat

Kaikkea se omituinen pää keksii. Päätin ruskettaa jalkani ilman ultraviolettivaaraa. Nyt ehkä kehtaan pukea hameen tai shortsit. Tziisus että on ollut lämmintä.
No ensin teetä ja perusrasvaa

Sitten valkokoivet

ja lopuksi ruskeammat koivet.

jee, ei mitään tietoa kestävyydestä, mutta näyttää kivoilta.

30.5.07

Tuhlaajatyttö

täällä terve! menin sitten ja vuokrasin kaksi leffaa, Kauna 2:n ja Hard Candyn. Viime vuokrauksesta onkin hurahtanut useita kuukausia. Kävin myös eläinlääkäriltä ostama puolentoista kilon pussin Jamin nappuloita ja hirveen painavan kissanhiekkasäkin. Pesin ja kuurasin astianpesuaineella ja harjalla Jamin vessan ja kaikki oheistarvikkeet. Kyllä nyt on raikas veski, ei haise mikään paha. Koeköntsät on jo kuopattu ja vedetty pöntöstä viemäriin. Ostin myös ison tölkin vartalovoidetta ja tuubin käsivoidetta, edelliset olivat ihan loppua. Maksoivat yhteensä alle kolme euroa, olivat näitä Xtra-tuotteita.

Tänään posti toi sossusta kirjeen, että hakemuksesta oli puuttunut kolme juttua. Mä arvasin!!! Olin jo valmiiksi niin taikauskoinen ja kohtalooni uskova, että nyt se pamahtaa takaisin, kun en koskaan aiemmin ollut sitä täyttänyt, hoitanut vain asiaa oman sos.hoitajani kanssa face to face. Allekirjoittaja ei ole normaali case workerini ja mietin tässä, pitäisikö jatkaa tämän uuden kanssa vain pyytää oma virkailija hommiin. No puhelinsoitolla se selviää. Niistä asioista kun yksi on kysymys velkajärjestelyn alkamisesta ja se on jo aikoja sitten selvitetty, ettei siis voi alkaa tässä epävarmassa eläkkeen odottelutilanteessa. Yksi kysymys taisi johtua siitä, että olin vahingossa kirjoittanut 1.6. alkaen ja pyysin sitä vastaanoton miestä korjaamaan kynällä, näin kun hän kirjoitti kutosen päälle seiskan, kaikkihan arvaa ettei se onnistu.

Ja viimeinen oli kyse virallisista päivärahan maksutositteista. Touko- ja kesäkuulta. Mitään se virallisempaa kuin netistä printattua en saa. Toisekseen toukokuun rahat tulee huomenna, kesäkuun vasta runsaan neljän viikon kuluttua, jolloin hyvässä tapauksessa on jo heinäkuu ????? Täh? Toimeentulotuki kun maksetaan aina etukäteen kuun alussa. Esim tänään sain kesäkuun tuen. Jos mun tarttee toimittaa kesäkuun työttömyyspäivärahan maksutodistus, sen saa siis netistä vasta 2.7. eli mitä??-mitä?? Ei ymmärrä. No täytyy selvittää, aina on pelko persuuksissa näitten lippusten ja lappusten kanssa, ettei joudu tyhjän päälle. Uskokaa, se ei ole kivaa kun ei ole rahaa mistään tulossa.

Tänään täytyi jälleen kerran oikein paukuttaa itselleen, että en ole omasta tahdostani tässä tilanteessa vaan siksi, että sairauteni on tehnyt minusta työkyvyttömän. Olen siis sairas. En laiska enkä loiseläin. Nuo kirjeet ja kyselyt, lippuset ja lappuset aina välillä saavat unohtamaan perustosiasian ja tulee tunne omasta huonoudesta ja syyllisyydestä omaan tilaansa.

29.5.07

Kysymyksiä & Vastauksia

Mitkä asiat naurattaa sinua?
- morbidit ja erityisesti verbaalit

Onko jääkaapissasi Coca-colaa?
- ei enää ikinä yäk koko CC

Mikä on lempileipäsi?
- ruispalat ja tuore itse leivottu vehnäsämpylä

Onko kotonasi soittimia?
- suu jäi, kitaran, pianon ja kosketinsoittimen jouduin myymään

Oletko väkivaltainen?
- olen, jos joku tulee liian lähelle muristen

Käytkö jäätelöautolla?
- en käy, mutta jäätelöauto käy kyllä...tididididitii,,,,

Mikä on työpöytäsi taustakuvana?
- ei kuvaa -pelkkää mustaa että näen paremmin, sanoi susi Punahilkalle

Minkälainen ääni bassosta kuuluu?
- bumtsibum, jos uskoo mua opettanutta äijää, mun bassosta kuului kyllä bläk-wii ja muutakin sitten myöhemmin

Keneltä on tullut 3. tekstari kännykässäsi?
- eräältä, joka haluaisi jälleen tavata (en vastannut)

Onko teillä kynnysmattoa ulko-oven edessä?
- keillä meillä? ai mulla ja kissalla. No ei ole, joskus kauan sitten oli Holly Bobin Welcome-matto

Oletko käynyt Ikeassa?
- Kyllä, sieltä ostin halavalla espressokeittimen ja astiapyyhkeitä, muuten siellä käynti on vain ikkunaostosta ja ihmettelyä. Telkkarissa näin tämän Herr Ikean ja vaikutti ihan kivalta, en tosin tiedä miten kivaa olisi olla köyhämaassa Ikean työntekijä.

Lempikirjasi?
- Öhm tämä vaikea, Ruttokoirat, Parfyymi, Mankelin 9 Wallanderia, Stephen Kingin muut paitsi ne tornijutut, Agatha Christie, Dean Koontz, Reijo Mäen Vares-kirjat... ihan liikaa lemppareita mainita tässä. Sen mainitsen, että olen onnellinen, että olen saanut lukea elämäni aikana, nyt olen ollut lukukyvytön jo melkein 3 vuotta sairauteni vuoksi, keskittyminen ei onnistu.

Oletko käynyt Mikkelissä?
- Sielläks ne kittaajat asuu? Taisin kerran käväistä loman oheistuotteena, lörtsyt tai jotain tulee mieleen. Mikkelistä tulee jotenkin mieleen rasistit, nämä uusnatsit.

Millä nettisivulla olet eniten?
- blogeissa, omissa ja rakkaiden sekä eräiden toisten

Kuunteletko nyt musiikkia?
- juu, Voicella Jonne Aaron ihastuttaa vaikka onkin muka Negative (tykkään sen pojan selviytymistarinasta)

Onko mummosi kuollut?
- On, hän tai siis he ovat kuolleet, sekä biologisen isän äiti että adoption kautta saatu mummo ja äidinäiti, joka kuoli jo äitini ollessa vasta 13-vuotias

Asutko kerrostalossa, rivitalossa, omakotitalossa vai paritalossa?
- museossa, eli tämä kaupungin vuokra-alue on museoitu 50-luvun tyyliin, asun kerrostalossa, johon ei saa tehdä mitään muutoksia, hissikin hylättiin

Paras purukumi maku?
- salmiakki

Paras vuodenaika?
- syksy, koska silloin melankolisuus saa oikeutetut siivet ja tykkään sateesta ja myrskystä

Onko Mötley Crue hyvä bändi?
- aika heviä, jos radiosta tulee, kuuntelen mielellään, ovat tulossa keikalle kesällä

Harrastatko joogaa?
- en, kiinnostun aina välillä ja unohdan sitten, kun on muuta

Oletko nähnyt koskaan lehmää livenä?
- Jee, lehmiä on nähty ja pussattu, ruokittu ja lypsetty, Lehmät on mun vastakohtia, syö vihreetä ja on rauhallisia. Eikä niillä ees oo mahaa vaan se satakerta. Tuore apila ei ole hyväksi lehmille. Sen näin mummolassa, kun kaksi lehmää karkasi apilapeltoon ja söi itsensä hengiltä. Me kakrut siinä maitokärryillä rahdattiin niiden lehmäparkojen mahalaukkuja. Ja ne ei haissut hyvältä. YÄK.

Entä lammasta?
- Juu, lampaita on nähty, telttaretkellä oli aina lampaita laitumella. Yks kesä lampaiden kanssa oli ankka nimeltä Kalle. Öisin se aina hyppäsi lampaan selkään turvaan ketuilta ja taisi siinö olla lämmintäkin.

Asutko maalla vai kaupungissa?
- Kaupungissa, jossa on paljon luontoa ja kauniita maisemia - pääkaupungissa

Aiotko mennä joskus kielikurssille/matkalle?
- Ei ole pois suljettu vaihtoehto, mutta tuskin. Ehkä jos Lappiin.

Mitä teit vappuna?
- Tein kissa-Jamille ison serpentiinikasan ja otin valokuvia, katsoin telkkaria ja jännitin lapsen ekaa lakki-päässä-vappujuhlaa, hyvin meni

Osaatko tehdä jauhelihakastiketta?
- Ehdottomasti, mistä vain aineista, jauhelihakin on ihan hyvä aines sinänsä, mutta muut jutut taion päästä

Oletko kysynyt oraakkelilta mitään?
- En, enkä aio, ihan itse aion pähkäillä. .Jumalalta pyysimme yhdessä anteeksi oppikoulussa, kun Pirkon kanssa käytimme taloustunnilla koulun rahoja yhteen suklaapatukkaan.

Onko pakasteessanne jäätelöä?
- Eipä ole

Jos on, niin minkä makuista?
- Jos olisi, mitä ei siis ole, olisi Rainbow Eksoottiset Hedelmät

Onko lävistykset hienoja?
- Itsellä vain korvissa, mutta tykkään kyllä katsella vaikka huuli-, silmäkulma- ja kielilävistyksiä. Joskus mietin, että hankin, mutta vanhan naama ei kestä ja korviksetkin pitää olla hypoallergeenisiä. mulla on nikkeliallergia

Entä tatuoinnit?
- Jees, pidempään olen jo miettinyt hämähäkkiä, joka on toteemieläimeni, tatuoituna näkyvälle paikalle. Se muuten vielä tapahtuu, kunhan selvitän itselleni sen paikan.

Nauratko paljon?
- Tosi paljon, myös ikäville asioille elämässäni.

Onko teillä dvd-soitin?
- On minulla.

Oletko hyvä piirtämään?
- Olen mielestäni, vaikkakin kyllä en ole viime kymmenen vuoden aikana saanut mitään paperille tehtyä. Mutta aiemmat teokset näyttävät ihan kivoilta. En ole mikään mestari kuitenkaan,

Minkälaista musiikkia kuuntelet?
- Rakkainta go-musiikkia on dance ja trance, muuten menee ihan mikä vaan, Gunnarit ja Groove.FM,Janis Joplin ja No Doubt. Vaikee vetää linjaa kun ei sitä ole. Hyvä musiikki on hyvää, varsinkin oikeassa tilanteessa.

Tykkäätkö viiksistä?
- Kunhan eivät hiero mun turpaa.

Mitä hyönteistä vihaat eniten?
- En vihaa mitään, inhoan hyttysiä, pelkään kekomurkkuja

Missä huoneessa olet nyt?
- Olkkarissa

Mitä löydät näyttösi päältä?
- tyhjää, seinällä on seinäkello

Montako kertaa olet tänään aivastanut?
- en kertaakaan

Milloin viimeksi satutit itsesi pahasti ja miten?
- 13.3.07 ambulanssilla sairaalaan

Käytätkö tällä hetkellä kynsilakkaa? Minkäväristä?
- en juuri nyt

Mikä soittoääni kännykässäsi on?
- joku, joka alkaa tärinällä ja kuulostaa autonrenkailta, joissa on nastoja kun ne osuvat asvalttiin

Mitä cd:tä kuuntelit viimeksi?
- Rainbow trance/dance-kokoelmaa

Minkä julkkiksen näköiseksi sinua on kutsuttu?
- Janis Joplinin, silloin joskus kaaaaaaaaaaauan sitten

Mistä näit unta viimeksi?
- Että ...hmmh...juuu... ja kivaa oli

Onko sinulla sisaruksia?
- yksi on sisko

Käytätkö nukkuessasi sukkia?
- EN IKINÄ

Minkävärinen päiväpeittosi on?
- Jos se joskus on pedattu, on se virkattu valkoinen

Milloin sait viimeksi lahjan ja keneltä?
- Jouluna ison ison valkoisen lautasen lapselta

Mikä on sinun lempiruokasi?
- rimpsuluut uunissa tai sitten raaka, suolattu merilohi ruisleivän päällä

Omistatko web-kameraa?
- en vielä, tuen läheisien mielenterveyttä olemalla hankkimatta sitä

Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- 28 päivää myöhemmin

Oliko hyvä?
- Paras, olen katsonut sen noin 10 kertaa

Paras juoma?
- hanavesi kylmänä

Minkälaiset kuoret kännykässäsi on?
- punaiset

Asutko miten? (yksin, perheen kanssa, omakotitalossa, rivitalossa)
- kaksin kissan kanssa

Mitä ajattelet juuri nyt?
- että koska tämä kysely oikeen loppuu

Kenen kanssa viimeksi puhuit?
- lapseni kanssa

Mihin meni viimeksi hermot?
- hallituksen päivähoitomaksupäätökseen

Mitä löytyy sänkysi alta?
- pölyä

Milloin viimeksi imuroit?
- eilen......ei-----kun joskus pari kuukautta sitten tai jotain

Kuka sai sut viimeksi nauramaan?
- Penn&Teller

TV-kanava jota katsot eniten?
- Se, josta tulee hömppäohjelmaa

Tavallinen vai valkosuklaa?
- Tavallinen

Tykkäätkö juustoista?
- Tykkään ihan sikana, ja ne on multa likipitäen pannassa, parhaita juustoja on sininen emmental, camembert ja pehmeä sinihomejuusto

Mitä sulle ekana mieleen sanasta auto?
- Kiire

Mikä on kaukaisin paikka missä olet käynyt?
- Kanarian saaret

Onnenlukusi?
-8

Minkä kännykkäliittymän omistat?
- D:llä alkavan

Kulta vai hopea?
-Kulta, se tuo maya-kansan mieleen, mieletön porukka

Juotko paljon vettä?
- 1,5 litraa päivässä, yritän juoda enemmän

Monelta heräsit tänään?
- 16:00, päiväunilta

Kesän paras grilliherkku?
- Kassler, öljyä, suolaa, valkosipulijauhetta ja pippuria

Omistatko mp3-soittimen, millaisen?
- en, en vielä, en ehkä koskaan

Jos käyt koulua mitä ainetta sulla on maanantain ekalla tunnilla?
- en enää ole kouluikäinen, mutta itse asiassa joka maanantaiaamu käyn sairauteni oireidenhalllintakurssilla

Jos saisit ihan minkä tahansa eläimen lemmikiksi, niin minkä ottaisit?
- kissa, kissa, kissa tai no oikeesti vaan yksi kissa, ehtii perehtyä, kumpikin. Halusin kyllä enemmän, mutta ei onnistunut. .Koiratkin on kivoja, mutta liian epäitsenäisiä, en ole pomotyyppiä.

Katsotko tosi-tv ohjemia?
- Kaikki mahdolliset, tai no en ihan, mutta tykkään, kun ei tarvitse vaivata päätään, sen kun jännittää oman suosikkinsa puolesta - syteen tai saveen

28.5.07

Kastanjan kukkia ja koulua

Aamulla oli koulua taas puolitoista tuntia. Paljon tulee oppia, siis minullekin ihan uutta. Kunhan vain maltan pitää soppa-aukkoni kiinni ja kuunnella mitä puhutaan. Soitin hoipallekin ja sanoin, että tämä kerran viikossa käynti koulussa riittää. Syksyllä, kun se loppuu, katsotaan taas turinatuokioiden aikoja. Ja nyt on siis tosiaan kesäloma koko heinäkuun, minäkin yritän pysyä kuosissa. Vaan on minulla osoitteita, jos ei onnistu. Hoippa, lekuri ja koulu ovat lomalla heinäkuun. Ehkäpä minäkin sitten.....

Piti mennä kuvaamaan kastanjan kukkia, kun näin niitä koulun luona. Meillä on täällä päin pari puuta ja niissä olikin oikein kauniita kukkia. Galleriassa on muutama niistä 50:stä kuvasta, jotka tänään tuli kortille. Ja oikeesti, täytyy olla tarkkana, koko ajan luonnossa tapahtuu. Voi mennä joku sivu suun, vaikka en minä nyt ihan NIIN stressaantunut ole luonnon tahdista. Tuntuu vain, että on ensimmäinen kevät ja tuleva kesä, kun jo hiukan hallitsen tuota kameran käyttöä ja pystyn siksi ehkä hiukan keskittymään aiheisiin. Etsintämatkani webbialbumeissa tuotti vesiperän ja päätin tarkastella asiaa aivan toiselta kantilta. Tutkin noita Geocitiesin ja BraveNetin yms ratkaisuita. Ehkä niistä yhdistelemällä löytyy ratkaisu. Asiaa helpottaisi, jos itse ensin tietäisin, mitä minulla on mielessä........hihihih........no, joo mielessä on vaikka mitä, mutta tuossa kuva-asiassa lähinnä säästää Picasan tilaa blogikuville. Kyllä se siittä sanos Manuki aikanans.

Täällä ukkostaa jälleen, helle ikäänkuin ympyröi maiseman ja tuntuu, että on jättiläismäisen muovipussin sisällä. Pussin pintaan tipahtelee suuren suuria sadepisaroita ja kaikki on suloisen kosteaa ja hikistä.


Koulusta kun puhun, tässä on lähellä sijaitsevan ala-asteen koulun ja sen urheilukentän välissä kulkeva tie. Vanhana maalaisena annan usein katseeni levätä tuossa ihanassa kokonaisuudessa. Tuosta se on porhaltanut viime sekunneilla koulun penkille rakas lapsenikin pienempänä versiona joskus silloin.....hmmmh.....16 vuotta sitten? Täh, mä en ole mikään niin vanha ;-)

27.5.07

Ukkonen jylistää

Siis juuri nyt, 23:20 yöllä, ukkonen on ihan tuossa päällä ja jylise matalalla äänellä. Ihanaa. Minä kun olen sen sortin hullu, että tykkään ukkosista, kunhan nyt ei ihan joudu autiolle kalliosaarelle sen kanssa kahden. Koko päivän olen tehnyt työtä nettialbumin kanssa, äsken vasta lopetin, eikä mitään valmista tullut. Kaikissa kokeilemissani oli joku vika, liian vähän tilaa, liikaa stä, puutetta tästä. Äh ja Läm. Suoritin ohjelmien poiston ohjauspaneelista ja päätin palata Photobucketiin. Kaikki alkoi siitä, kun Picasassa alkaa olla ahdasta. Ja siellä on sukujuhla-, ylioppilas ja muita sellaisia monta albumillista. Sekä enon kuvat. Nyt alan sitten tehdä Photobucket-albumia omista kuvista kotisivun tilan säästämiseksi.

Nyt on ihan pakko mennä nukkumaan kohta, aamulla on taas koulua. Vähän tänään täällä hyppelin ympäriinsä kun Blake Lewis pääsi Amercian Idolissa finaaliin. Siis mun suosikki, hei kamoon, ottakai se pääsi, niinhän se Serbiakin voitti. Pitää vaan tykätä tarpeeksi täällä vuokrakaksiossa ;-))))) hihih! Jos Blake voittaa, on se justiinsa ihan sairaan ihana idoli ja sen isi on niin herkkä itkemään, taisi Blakellakin olla vettä simmuissa, kun tapasivat. Blaken isän nimi on Dallas. Taitaa Dallas ajatella vähän liiankin rankasti, että Blake suorittaa hänen omaa unelmaansa. Blaken isän oma isä meni pois, joten Dallasilla ei ollut isää, jolle näyttää onnistumistaan. Joka tapauksessa, minun suosikkini on Blake Lewis, se beat-box on niin ihanaa. Hyvää yötä. Pakko sulkea tietokone, salamat alkoivat leiskahdella. Virrat pois ja nukkumaan.

26.5.07

Kymmenen sentin puute

no ei vaiskaan, tänään oli tiukoilla kaupassa, ruokaa on kyllä niin minulla kuin Jampparillakin, mutta se pahe, tupakki oli lopussa. Kaivelin kaikki tyhjät pullot ja tölkit, mutta 30 senttiä jäi uupumaan, sain ostettua siis vain purut, paperi jäi kauppaan. Kamera oli mukana, kuten aina, joten päätin yhdistää kuvaamisen puskissa pullojen etsintään. Kuvia sain paljonkin, laitoin niitä joitain galleriaan, mutta pulloja löytyi vain kaksi, yhtä jäi uupumaan. Nou hätä, kyllä sitä aina jotain keksii.

Tänään näin valtavasti etanoita. Hetken aikaa mietin, josko noita etanoista voisi syödä jollain lailla valmistellen. Olen syönyt valkosipulietanoita pari kertaa elämässäni ja hyviä olivat. Jätin ne nyt kuitenkin sinne möngertämään, söpöjä olivat, mutta eivät varmaan kovin suloisia tuossa määrin puutarhureille. Kaikki maistui näille koti selässään mateleville otuksille. Erään naisen kanssa juteltiin pitkään siitä, mitä kaikkea luonnossa kasvaakaan, miä voi syödä. Hän kertoi aina keväällä pakastavansa tuoreita nokkosia ja tekee niistä sitten nokkosmuhennosta. Muitakin kasveja siinä käytiin läpi. Nyt alkoi kiinnostaa. Vaan juuri nyt en ehdi kirjoittaa enempää, tässä yksi kahden etanan yksikkö, joka näytti hiukan eksyneen alkupeäisestä tehtävästään, syömisestä. Oikeasti ne kyllä VAIN söivät, mutta tämä on tällainen paparazzikuva.

25.5.07

Kuin perhonen

1972 kirjoittamani pohdintaruno, olin 18-vuotias. Aika paljon siltä näyttää, että olen melko sama pohtopää ja näin jo kauan sitten mitä tämä homma on. Hauskaa on kuitenkin ollut ja jännittävää. Kiva paatospoljenta, mua hihityttää hieman.

"Elämääni vietän kuin perhonen.Huominen voihan tuoda tuhon. Jään miettimään…ja en elämääni rakenna.En sannalle, en kalliolle. Rakennan sydämelle. Kaihoa ja tuskaa, jotka onni ja ilo peittää. Rakkaus ja viha, nekin sydämessä heittää. Ympäri, ympäri. Ja kaunista on elo tää. Enkä varmastikaan odottelemaan jää koska onni mua saapuisi katsomaan. Ei, minä juoksen onnea vastaan ja saavutan.
Mitä? Tuskaa, surua.

Ja miksei siihen mahtuisi tippa rakkauden huumaakin. Elää vaikeuksien myrskyissä löytääkseen hetkeksi onnen tyynen sataman, saadakseen pitää laiturin reunasta kiinni viimeiseen sekuntiin arjen aaltojen taas siepatessa mielen syleilyynsä. Itkeä sielu kirkkaaksi mustista murheista. Nauraa sydämen pohjasta, pulputa iloa mielen liidellessä linnun lailla pilvien yläpuolella, haavemaailmassa. Taipua kohtalon vietäväksi ja nauttia hetkistä, joita oma sisin antaa ankarimmankin paineen alla. Karata työn arjesta omaan ihmemaahansa sielun siivin ja palata onnellisempana takaisin. Kerätä katseita, sydämiä.

Menettää järkensä rakkauden tähden ja rakastaa mieltä vailla. Nauttia yksinäisyydestä. Kuulla musiikkia, nähdä syksyn myrsky. Kerätä muistoja ja tallettaa sydämeensä sanoja, tapahtumia. Rakastaa hetkiä, joiden ei koskaan toivoisi loppuvan. Huomata ajan kuluneen. Muistaa vanhoja. Palata taaksepäin iässä ja ajassa. Saada tippa silmään tietyistä asioista. Ja olla salaperäinen muiden kummastellessa. Nostaa itsetuntoaan uusilla vaatteilla. Ja kärsiä alemmuuskomplekseja tuhka tiheään. Tuntea sisällään jotain mahdotonta, selittämätöntä. Kirjoittaa sen paperille. Lukea myöhemmin ja muistaa, selitellä. Juoda viiniä ja olla estoton, nauraa ja laulaa.

Olla persoonallinen. Tuntea muita persoonia. Huomata vivahteita. Kuvitella kuudennen aistin sormet pelissä. Heittäytyä hulluksi ja pelästyä omaa itseään. Tarjota omistaan muille ja olla onnellinen. Pettyä pettureista ja päättää varovansa langetakseen uudelleen. Tehdä pahasti ja pitää salassa. Katua. Leikitellä sanoilla, ajatuksilla. Haaveilla. Rakentaa pilvilinnoja ja unelmien jälkeen suolaiset kyyneleet muistuttavat elämän arjesta. Palata ja rakastaa elämää sellaisenaan. Voidakseen taasen heittäytyä haaveelliseksi kun tuntuu siltä. Sellainen on elämä, kuin sen haluaa olevan. Se, elämä on ihmisissä.

Minun elämäni on minussa.”


24.5.07

Köyhät kyykkyyn

Toisella korvalla kuulen hirviöuutista, jonka mukaan uusi p**p-hallitus on tehnyt yhden oikein rakentavan päätöksen, kas kun rahasta ei ole istuvilla puutetta (viitaten aikaisempaan juttuuni valittujen keskituloista). Nyt kun on yksinhuoltajan ja/tai työttömän työnhakijan pitää alkaa pulittaa lasten hoidosta, alkaa homma päin pyllyä Suomessa. Varsin p**pmaisen viisas päätös ja p**p:n pitkänäköinen. Näin saadaan sitten lisää lapsia Suomeen ja varsinkin porukat töihin. Ai niin, niidenhän on sitten pakko hyväksyä heti eka duuni, ei mitään pitkiä hakulitaninoita tai haastatteluita.

Vai saako sitten tulevaisuudessa tuoda lapset työhaastatteluun. Kun toisella korvalla kuuntelin, että elinkeinoelämän valtuuskunta sanoo, että työnantajat on vastuussa työntekijöiden kunnossa pitämisestä, miksei sitten kohta perusteta lastentarha joka työpaikalle, vain duunarit saa lapsensa hoitoon. Tosin uutisessa lipsahti, että kunto oli synonyymi sanoille laiha ja tupakoimaton. Yksinhuoltajankin työssäolo kyllä muuttuu niin köyhäksi hoitomaksujen myötä, että hänkin harkinnee duunin lopettamista, mitä järkeä on olla erossa rakkaimmistaan, saada ropoja jostain työstä ja pulittaa ne sitten vuokraan ja lasten ulkopuoliseen hoitoon?

Tai, niinkuin uutisessa mainittiin, sosiaalisissa tapauksissa maksuvapaus säilyy. Mukavat tädit valkoisissa takeissaanko hakee sitten köyhtyneen yksinhuoltajan lapset "parempaan" hoitoon siksi aikaa, kun tämä saa hankituksi itselleen työtä? Kuulostaa niin amerikkalaiselta systeemiltä.....onko se ihan toimiva suomalaiselle kansalle?

HALOO?!?!?!?!?!


Sori tämä oli pelkkää vuodatusta, raivon vallassa inhoan moisia typeryyksiä. Nyt ja aina. Enkä jaksa perustella, minä olen vain mieltä. ( tosin kävin siivoamassa vähän kieltä, mutta ookoo, olen kapinallinen, enkä käyttäydy ikäni mukaisesti, sori vaan)

Kukan kuvia

on tänään galleriassa, huomasin kuinka monta erilaista, ihanaa kukkaa ja kasvia on herännyt kesän alkuun. Kauppamatkalla siinä sitten räiskin kameralla pylly pystyssä. Hei, uskalsin kiivetä vierasta, risukkoista rinnettä paljaat jalat sandaaleissa, en edes muistakin pelätä muurahaisia. Yhdestä kusiaisesta sain jopa kuvankin. Kävin sanomassa saunasopimuksen tänään irti. Turha siitä on 11 euroa maksaa, kun niin harvoin jaksan käydä. Sauna on täällä kolmen talon päässä, se ei houkuttele oikein menemään, varsinkin takaisin tulo on tervaa. Ei suomalainen saunasta tullessaan halua julkisella paikalla esiintyä. Jos vain sauna olisikin oman talon kellarissa, voisi meininki olla toinen. Ja säästänhän nyt lisäksi rahaa.

Eilen tuli DRRT eli Dirt ekaa kertaa, kyllähän se heti oli melko kiinnostvaasti tehty. Tykkäsin siitä skitsofrenisesta valokuvaajasta, jolla oli Tristan-niminen kissa. Ikävä kyllä kissalla oli syöpä ja se kuoli ekan jakson lopussa. Oli tutun kuuloisia lääkkeitä apteekkikuvauksessa. Zyprexa, yäk, siitä minä ainakin levisin, kuin elannon leipätehdas, kengänkoko kasvoi ainakin viisi numeroa. Toisille se kuulemma sopii taas loistavasti. Tänään peruutin Seiskalehden tilauksen, se nyt olikin sellainen tarjousbuumi vain, en oikeasti mistään lehteä pysty maksamaan ja tuleehan noita ilmaisia joka paikasta, on Alueuutiset, Helsingin Uutiset, Metro ja 100, kaksi kaupunginosalehteä ja joku vielä, jota jaetaan marketissa, en muista nimeä. Plus tietysti lööpit, telkkariuutiset, ajankohtaisohjelmat ja netti. Niillä pärjää yhteensä ihan hyvin. No mutta tänään kuitenkin selasin viimeisen Seiskani läpi. Kyllä siinä silmät meinasi tipahtaa, voitteko tajuta miten hirveää, että Pamsun tekotisseissä on möykkyjä? Ja toinen ihan kamala juttu, kun humalainen pyöräilijä törmäsi Lolan perheen autoon, onneksi lapsille ei siellä auton sisällä käynyt mitenkään ja siippa onnistui juoksemaan rikollisen kiinni. Huh, mitä kaikkea sitä tapahtuukiin, Kuroskallakin on hiusten pidennykset. Okkei, annetaan olla.

Ihana viikonlopun yli (toivottavasti) kestävä ruokaostokseni sen kahden litran kastikkeen lisukkeeksi oli 2 kiloa ranskanperunoita 1,45 Lidlistä. Ei mene mulle oikein jakeluun tämä, että kuoripäälliset, viimevuotiset, vähän jo kumiset, Suomessa kasvatetut ja kuljetetut potut maksoivat tänään Alepassa 1,80 / 2 kilon pussi, niistä menee kuoria ja mustia kohtia roskiin. Miten käsitellyt, pakatut ja pakastetut, pelkkää syötävää sisältävät potut, jotka lisäksi on kuljetetttu pakastekuljetuksena pakastevarastoituna kaukaa ulkomailta voivat maksaa vähemmin. Onhan pienellä budjetilla hieman vaikea välillä osallistua globaaliin säästämiseen. Kun ei edes omasta kotimaasta saa sellaista perusmuonaa, kuin perunaa edullisemmin, kuin ulkomaalta tuotua. Olen tietysti jotenkin tyhmä ja ranskikset tehdään jostain selluloosan ja rasvansekaisesta massasta, johon käytetään vain 5% perunaa tai jotain. Ihan sama. Kunhan hömppä miettii, nyt menenkin pistämään atrian kasaan. Peace!

23.5.07

Tohistusta ja kiirusta

Aamulla heräsin taas kellon soittoon (minulle ei sovi tuo rajaton nukkuminen sitten yhtään). Aamukahvia juodessa soittelin eläkeyhtiöön siitä A-todistuksesta ja kyllä se kuulemma sinne kelpaa tuollaisessa välivaihetapauksessa, kuten tämä nyt oli. Jos muuten huomaatte, että kirjaimia puuttuu, se todennäköisesti johtuu siitä, että langattoman näppikseni patterit pitäisi vaihtaa, mutta juuri nyt ei ole tuohta moiseen luxuxeen. Tavoitteenani oli tänään viedä lekurilasku sossuun ja käydä Latokartanossa hakemassa Jamin nappuloita. Kahvi kai piristi niin, että huomasin täyttäväni toimeentulotuen jatkohakemusta. Printtasin siihen päivärahakopiot ja kaivoin viimeiset tiliotteet. Tiukoille meni, että ehdin ennen kello puolipäivää, jolloin neuvonta menee kiinni. Vein vielä tämän sairaustodistuksen, joka on tämän vuoden loppuun. Sinne meni, hakemus ja lasku. No huhhuijaa, täytyy varmaan ensi viikolla puhelinaikana kuitenkin soittaa virkailijalle, olen hakemuksen suhteen hiukan epävarma ja koska kyse on kuitenkin tärkeästä rahasta, en halua jättää mitään epävarmuuden piikkiin. Yleensä olen aina varannut ajan ja käynyt siellä, tämä oli eka kerta, kun kirjoitin hakemuksen.

Sitten hyppäsin bussiin ja köröttelin Viikin kautta Latokartanoon. Apteekin tytön kanssa puhuttiin jalkojen valkoisuudesta. Siis, että kun nyt on jo niin lämmintä, että voisi käyttää hametta tai shortseja, mutta nuo hirveät haamun valkoiset koivet pitäisi värjätä. Hän sanoi käyttävänsä itseruskettavaa, mutta aina ennen sen käyttöä rasvaa normaalilla rasvalla parina edellisenä päivänä. Ja kuiviin kohtiin laittaa itseruskettavaa vähemmän. Minä kerroin, että yksi tapa saada pikaruskeat sääret on värjätä ne teellä. Mutta, jollen väärin muista, ei saisi sataa... Siellä Latokartanon apteekin edustalla on mielestäni tosi kalseat näkymät, otinpa tähän kuvankin.

Latokartanosta hyppäsin 79:n bussiin ja ajelin koko rahan edestä Hertsikan metroasemalle asti. Metrolla tulin Hakikseen ja sitten ystävä soitti. Meillä oli torin kulmalla pikatreffit, toristiin niit näitä. Sen jälkeen astuin kuutosen ratikkaan ja menin Bulevardille. Siellä lähellä on vakuutusyhtiöni. Vein A-todistuksen sinne ja sain saapunut-leiman todistuksen takapuolelle. Ruttopuistossa otin valokuvia, mutta eivät kovin hyvin onnistuneet, valo tuli väärästä kulmasta. Näin kahden hevosen vetämät rattaat ja lähdin kipittelemään niiden perässä saadakseni kuvia. Manskulle saakka jouduin taiteilemaan pyörätien reunalle, ennenkuin edes yksi kuva onnistui niin, ettei heppojen edessä ollut autoa tai liikennemerkkiä. Tuolla galleriassa tämän päivän saalista.

Huomasin Manskulla ratikoita nähdessäni, että niistä tulee mulle joku ihmeen hyvä mieli. Ihan kuin olisin 2-kymppinen ja juuri rakastunut tai jotain sen suuntaista. Tai ehkä sittenkin enemmän sellainen vapaana olon nautinto. Joo sellaista se on. Kotiin kaupan kautta. Tänään teki mieli pottuja ja jauhelihakastiketta. Joten valmistin yhdestä jauhelihapaketista, kolmesta sipulista, vedestä ja jauhoista sellaisen kaksi litraa kastiketta, että riittää moneki päiväksi. Nyt taitavatkin olla paerunat kypsiä joten poistun takavasemmalle syömään. Tänään alkaa Dirt, sitä aion ainakin aluksi katsoa, kiinnostaa nämä juorulehtijutut noin niinkuin psykologisesti. Samaan aikaan tosiaan itsekin sekä luen mielelläni ja inhoan muka julkisesti.

22.5.07

Hengenvetopäivä

Tänään olen pääsääntöisesti vetänyt henkeä, elikä en ole tehnyt yhtään mitään. Raukeana vain lötkötellyt sohvalla telkkaria tuijottaen. Spagettia ja kanankoipia. Kanankoivet olivat eilen marketissa alennuksella, sain eurolla kuusi. Nyt tekisi mieli keittää kuppi kahvia, ei ehkä oikein hyvä idea unen kannalta, mutta teen sen kuitenkin. Jami tuolla soffalla nukkuu niin onnellisen rentona, äsken tuijottelin pitkän tovin hänen kauneuttaan. Miten voikin olla niin ihanaa katsella nukkuvaa kissaa? Posti toi entisen hoitopaikan upouudelta lekurilta A-todistuksen sille kahdelle viikolle, joka jäi entisen ja uuden paikan väliin, ei kuulemma tarvitse B-todistusta niin lyhyeltä ajalta. Hmmh... Huomenna on taas tekemistä. Soitankin eläkeyhtiöön tuosta todistusasiasta ja varmistan, ettei sitten tule mitään yllätyksiä. Tänään tulee neloselta kahdeksalta Kun minä olin nuori-sarja. Jotenkin se on viehättävä, ainakin vielä. Siinä perheen äiti tai isä vie koko perheen jonnekin 70-luvulle. Koti tyhjennetään kaikesta uudesta teknologiasta ja tilalle tuodaan vanhan ajan vehkeet. Perhe viettää lomankin entisajan tyyliin. Yleensä kaikki ovat olleet kokeilun jälkeen onnellisempia ja perhe lähentynyt toisiaan. Olen jo niin vanha, että tämä sattuu juuri nappiin mulle. Vaan nytpä keitän sen kahvin.

21.5.07

Ha...ha...ha...me?

Mä pääsin jo koulusta, jippii. Kävin kurssin jälkeen työkkärissä ja seuraava tapaaminen on 2.1.2008, jollei mitiä tapahdu. Aamulla yllätin itseni pukeutumalla hameeseen ja pilkkupaitaan, kumpikin roikkuneet kaapissa ties kauanko. Hametta en itse asiassa muista koskaan käyttäneeni näiden seinien ulkopuolella, vai oliko se kerran työssä? Pilkkupaita on suloinen löytötavara. Joskus 80-luvun ihan loppupuolella, kun olin tavaraterminaalissa työssä, oli juuri ennen vappua kuormasta pudonnut yksi paita muovipussissa. Siellä se kurassa makasi, kun silppasin alas sen hakemaan. Alati rehellisenä kysyin työnjohtajalta voisinko ottaa sen ja hän vain huitaisi ja sanoi, että pistä äkkiä reppuun. Kotona pesin ja silitin sen ja se on ollut mukana monissa juhlissa. Paitsi nyt viimeisten vuosien aikana. Nyt se taas näytti vähemmän HKblöön kuorelta ja hameenkin nappi ja vetskari menivät kiinni.

Tänään siis löin itseni ällikällä ja kävelin kaupungilla päälläni hame, pilkullinen paita ja sandaalit. Niin ja eilen siis olin suihkussa, otin jalkakylvyn, raspasin ja lakkasin varpaankynnet punaisiksi rapistuneiden päälle. Apua, mitä tapahtuu? Kuka on muuttanut ruumiiseeni sotkemaan minun tylsän, turvallisen ja XXXXL-kokoisiin t-paitoihin hautautuneen elämäni. Ihan kivaa vaihtelua. Kauankohan jaksan irvistellä peilin edesä, niinkuin tänään, kun olin lähdössä, melkein myöhästyin tunnilta.

Tässä hameväkeä a la Katili

ja tottakai Jamikin halusi poseerata ja toi hiirenkin.

Voiks' olla rock, jos on hame ja pilkullinen paita? Öööö... Ai niin, eilen Amerikan Idoleissa oli tosi jännää, mä jännitin Blaken puolesta ihan oikeesti, se kun nyt vaan on se mun mielestä loistavin idoli niistä. Nämä naisethan osaavat tietysti laulaa ihan taivaallisesti, mutta Blakessa on sitä jotain, mitä idolissa pitää olla, jekkua, kivaa, jännää, muuttumista, säpinää, seksiä. Ja JIPPII Blake pääsi semifinaaleihin, nyt alkaa tosiaan jännittää. Jordin ja Melinda ovat kova vastus. Let's see sanoisin amerikaxi.

20.5.07

Sunnuntaisuihku

Koska huomenna aamulla on jälleen koulua, kävin äsken suihkussa ja vaihdoin petivaatteet puhtaisiin. Illaksi olen esivalmistellut jalkakylvyn oikein raspin kera. Ja kun ilta vielä viilenee, suoritan kokovartalorasvauksen. Tykkään muuten niistä Doven Pro Age mainosten naisista, ihan niillä on maksaläiskiä, ruttuja ja makkaroita masussa. Silti on, vaikka itsekin olen ikäiseni naikkonen, kiva, että iho on pehmeä eikä kutise kuivuuttaan. Kaupasta hain halpakalapuikkopaketin ja myöhemmin laitan eilisen ruisleivästä ja puikoista herkullisia kalaleipiä. K3vytviili oli 0,19, joten ostin niitä kaksi, melkein kaupassa pystyin maistamaan kanelin, sokerin ja viileän viilin ihanan maun. Sinä oiva herkuttelu- ja iltapala. Taas puhun ruuasta. Huss, sormet pois näppäimilta, joista muodostuu syötävää.

Eilen kuulin FST5:lla alkavasta ohjelmasta, jossa kerrottiin, että Suomessa on erityisen paljon korvatulehduksia. Jäi pohdituttamaan, miksi? Kun en tietenkään katsonut sitä ohjelmaa. Mahtoiko olla mitään tekemistä sille antibioottien tyrkyttämiselle joka vihlaisuun. Itse olin aikoinani useita vuosia antibioottikierteessä. Aina oli angiina. Sitten tuli viisas lääkäri vastaan, joka sanoi, että tässä on resepti, älä kuitenkaan osta ja syö kuuria, ennen kuin katsomme labrassa, että se tosiaan on streptokokin eli bakteerin aiheuttama angiina. Tulos tuli . ei ollut, en syönyt ja siihen loppuivat angiinat melkein kuin seinään. Ei turhia antibiootteja. Olen katsonut sellaisen dokkarinkin aiheesta, Amerikassahan antibiootteja on suurin piirtein huoltsikoilla myytävänä, kuten aspiriiniakin. Euroopastakin löytyi vielä paikkoja, joissa apteekista sai antibiootteja ilman reseptiä valittamalla kovasta vaivaansa. Magnus Londen on kirjoittanut asiasta ihan pätevän artikkelinkin. Siinä lainataan ylilääkäri Pentti Huovisen huomioita antibiootin turhasta ja liiallisesta sekä sitä kautta melkeinpä vaarallisesta käytöstä.

- Kyse on stressistä. Terveyskeskuslääkärille helpoin ja tehokkain tapa suoriutua tilanteesta on kirjoittaa antibioottiresepti, lähettää potilas ulos ja ottaa seuraava sisään. Kulutus lähtisi taatusti laskuun, jos lääkäreillä olisi enemmän aikaa potilasta kohden, Huovinen sanoo.
Ei kun kipulääkettä, vähemmän maitoa ja enemmän purkkaa ????
Ksylitolipurukumia sreptokokkikorvatulehdusten estämiseen?
Pitäisi voida luottaa lääkäreihin, mutta oma vaisto taitaa olla hyvä apulainen.

Rakkaita terveisiä pikku potilaille siellä kaukana, parantukaa nopeasti, että pääsette taas nauttimaan kevään iloista.

19.5.07

Rukoilen - Molitva

Tätä on tullut kuunneltua sen sata kertaa, kumpaakin versiota. Suomenkielisessä versiossa laulavat taustakuoron taitavat naiset- aaah - kauniisti. Hyvin todellakin suomennettu, ihanat sanat. Päätin laittaa linkit kuunteluun tähän blogiini, että muutkin saavat iloita. Ai nyt kirjoittaessa tuo Marijan laulu saa ihon kananlihalle. Alkaa kohta tuntua, että menen levyostoksille, siksi, että saan kuunnella ja isksi, että tekijät saavat palkkaa. Mitä enemmän kuuntelen, sitä enemmän rakastun lauluun.

Kuuntele:

Molitva Team : RUKOILEN

Marija Serifovic : MOLITVA



Piipusta asiaa ja halpaa muonaa

Tänään änkesin itseni reippaana aamulla pystyyn. Koska mitään rahaa ei ole, ajattelin että piippu voisi halventaa huonon tapani, sauhuttelun kustannuksia. Jäisi pois filtterit ja rizlapapru, joita olen jo vuosia käyttänyt. Niidenkin hinta vaan koko ajan nousee. Hyppäsin dösään ja kaasuttelin Valtterin kirppikselle. Päivä on kaunis kuin morsian ja ihmisiä näin lauantaina melkoisesti liikkeellä. Kirppikselläkin oli ihanan turvallinen tungos. Kaikenlaista oli myyntipöydillä. Vaatteita en juurikaan katsellut, kiinnitin huomioni vain mahdollisesti piippuja sisältäviin pöytiin. Yksi takki kyllä sattui silmiin, sellainen Piretan musta pitkä naisten takki, hinta kirppiksellä 600 euroa. Iik. Erään pariskunnan pöydällä oli 50 sentin kori, jota jäin tonkimaan. Olisi ollut polkypyörän sisäkumi, upouusi, mutta en muistanut pyöräni kokoa. Juteltiin vanhoista TV-sarjoista, he myivät 20 sentillä 2000-luvun sarjoja. Kerroin, että ei niin kauan aikaa sitten annoin 80-luvun sarjoja sisältäviä VHS:iä eteenpäin. Yhdellä nauhalla oli Sheriffi McCloud-jakso, jossa oli Barbi Benton, joka lauloi Ain't that just the way. No nauha oli kyllä jo melkein p uhki, ei sillä. Surffasin tuossa 1970-1977 pyörinyttä McCloudia IMdB:ssa ja jaksoissa on vieraillut paljon kuuluisia sarjatähtiä. Larry Hagman, Carl Weathers, Linda Gray, George Hamilton, Jane Seymour, Jaclyn Smith, Eric Braeden, Farrah Fawcett ja muitakin. No se oli sellainen keskustelu.

Sitten näin piipun.Vähän samannäköinen kuin tuo, mutta pää oli intiaanipäällikön pää. Kysyin paljonko maksaa ja mies sanoi englanniksi, että se on hasispiippu. Sanoin, että tiedän kyllä. 6 euroa. Sitten mies kertoi, että hasis auttoi hänen diabetekseensä. Hän oli Hollannissa, jossa lääkäriltä sain joka päivä jonottaa pienen annoksen ainetta. Sitä ei siis saanut kerralla kuin pikkiriikkisen ja joka päivä piti jonottaa erikseen. Hän kertoi, että hänen verenkiertonsa parani ja veri pääsi kiertämään pienemmissäkin suonissa. Katselin tuossa nettiä ja tutkimuksia ja ei-juu-köydenvetoa asiasta on nykyään aika paljon. Hasistahan voidaan tietääkseni jossain päin maailmaa määrätä myös esimerkiksi syöpäpotilaiden kipuun. Ja sitä tutkitaan myös bipoläärihäiriön hoidossa. En puhu huumeiden puolesta, katselin vaan tässä juuri tämän jakson Yleteemalta ja siinä tuli jänniä asioita esille. Kuten, että näitä opiaatteja kehittyy ihmiselle suuriakin määriä kivun kohdatessa. Ihan siis on huumeet omasta takaakin. En ostanut piippua, tuollaista en kuitenkaan etsinyt, ihan sellaista vaan tavallista "nysää". Mutta oli mielenkiintoista keskustella lääkintäasioista tuon miehen kanssa. Yleensäkin olen aina innostunut keskustelemaan vieraiden ihmisten kanssa, aina oppii uutta.

Lopuksi käväisin Valtterin elintarvikepuolella ja tein löytöjä. Päätin pakastaa 9 sentin hiivat muovipussissa (voi kyllä käyttää, kunhan käyttää heti sulamisen jälkeen), koska löysin ruisleipäviipaleita jättipaketin 90 sentillä, päiväys oli hiukan siinä ja siinä, mutta pakastin senkin. Sieltä sitten otan viipale kerrallaan ja laitan leivänpaahtimeen, jota en vielä ole onnistunut räjäyttämään. Hihi. Ja pakko oli ostaa nami-ja hedelmänälkään eurolla iso pussi kuivattuja hedelmiä. Tänään onkin juhlat.

18.5.07

Yhdeksän sentin hiiva

Kävin tytskän kanssa yllätyspyörähtämässä Lidlissä, kahvia piti saada lisää, sitten hummailin ja ostin kaksi 9 sentin hiivaa, saatanpa viikonloppuna leipoa rukiilla vahvistettuja sämpylöitä.

Yhdeksän sentin hiiva?

Ei ne nyt niin pitkiä ole - ne vaan maksaa sen.


Viittaus Tuomari Nurmion lauluun Tonnin Stiflat:

Klabbeissa on mulla tonnin stiflat.
Ei ne tonnii paina, mut ne bungaa sen.
Eilen menin Tehiksen jälkeen nukkumaan ja kun ei millään meinanneet jalat rauhoittua, saatika sitten ajatukset, otin pari zetaa ja johan nukahti. Aamulla pistin kännyn soimasta pois, kun ajattelin, että tästähän kohta noustaan. Kello oli kaksi iltapäivällä, kun havahduin. Hirvee herätys, koko päivä meni. Nou hätä, ajattelin ja laitoin pikkaselle brunssin saman tein, aamiaisen ja puolikkaan päivällisestä. Suunnitelmat lähteä virastokierrokselle papereita viemään päätin unohtaa, onhan sitä ensi viikkokin. Posti toi eläkeyhtiön ilmoituksen, ettei uuden lääkärinkään B-todistus heihin mitään vaikutusta tehnyt, sekin siis meni vakuutusoikeuteen. Laskin tuossa, että homma on ollut vakuutusoikeudessa nyt viikon päästä jo 16 kuukautta, mahtaa siellä olla vino pino käsiteltävää. Samapa se, odotellessa on hyvä vaikka tiskata.

ja tältä näyttää köökki tänään. Eräs kännissä autolla ajaen, pubiin menossa ollut ukkeli sai kai korttinsa kuivumaan, kun silminnäkijä soitti poliisit paikalle. Asia, jota en hyväksy on rattijuopot, niin paljon viattomia on menetetty tällaisten humalassa koheltavien vuoksi. Nollatoleranssi tässä on paras tapa, ei enää hyväksyvää hymistelyä. Kun juo - ei aja. Niin se on. Mullakaan ei ole edes koskaan ollut ajokorttia.

17.5.07

Murkkujahdissa

Herättyäni iloisena ilman kellon herätystä, oli ohjelmassa ennakkoon päätettyjä toimia tälle helatorstaille. Nostaa viimeinen kakskymppiä, ettei senttiäkään häviä tililtä ennen seuraavaa rahapäivää. Toinen toimintasuunnitelma sisälsi auringonottoa ja kolmas muurahaisten kuvaamista. Ei kun aurinkorasvaa naamaan ja käsiin ja matkaan. Ensin rahat seinästä ja sitten metsään. Herranen aika miten kaunista siellä on. Ihan hengästyin kaikesta näkemästäni. Vihreää, sinistä, auringon hohdetta, lintujen kaunista laulua. Parin tunnin patikoinnilla tuli otettua melkein sata kuvaa.

Juu, murkkujakin tuli sitten kuvattua. Mulla oli valkoiset lenkkarit, että näen varmaan, etteivät ne kiipeile liian innokkaasti. Minähän poden kekomurkkufobiaa, se on ollut lapsuudesta asti ja todella vahva, yksi muurahainen vielä menettelee, mutta kymmenen saa minut yleensä jo paniikkiin. Tahtomattani juoksen ja pompin, sydän lyö kahtasataa. Nyt olen joka kevät mennyt metsään totuttelemaan noihin pieniin, ahkeriin otuksiin. Katsellut niitä ja niiden hommia. Olen halunnut siitä karkuun juoksemisesta ja sydänkohtausvaarasta eroon. Tänään oli etappina kumartua ottamaan kekomurkuista lähikuvia. Kyllähän niitä siellä vilisikin, keon korjaus- ja rakennustalkoot olivat täydessä käynnissä. Minä se vaan otin sitten niitä kuvia. Kyykistelin siinä muurahaisten armoilla kamerani kanssa. Pulssi pysyi kurissa, mutta vielä oli pakko tarkistaa lenkkareita aika ajoin. Pelkoni ei ole missään suhteessa todelliseen vaaraan, se alkoi, kun pienenä pariinkin eri otteeseen muurahaiset pääsivät satajoukoin puremaan ja laskemaan polttavaa nestettä pikkutyttöön. Nyt olen jo aika ylpeä, tämän päivän jälkeen vielä enemmän.

Pistin tuohon blogin oikeaan ylälaitaan Gallerian linkin, kun kuitenkin aina myös kerron tarinoita kuvien kautta, ei tarvitse sitten joka kerta erikseen linkittää eikä lukija kiertää kotisivun kautta.

Luonto oli niin rauhoittavan vihreä, että tunsin sen voimien tulevan sieluuni. Vedet puroissa solisivat ja rentukka kukki kauniin keltaisena. Käykää katsomassa murkku- ja muita kuviani tältä päivältä. En osaa sitä kaikkea ihan sanoin selittää, pitää nähdä kuvat. Tuli se 15 min otettua auinkoakin leikkipuiston penkillä. Ajattelin, että jos vaikka tämä naamataulu kaunistuisi hiukkasen pienestä väristä. Kesällä on sitä paitsi hirveää käyttää meikkivoidetta, tuntuu, että hiki pursuaa sen alta ja kun aurinko paistaa, melkein kuulee sen voiteen tirisevän. Yäk. Nyt over and out, ruuanlaitto kutsuu. Kokeilukeittiöpäivä. Jos resepti toimii julkaisen sen ruokablogissani.

16.5.07

Ah relaa viimein

Tänään oli verkostotapaaminen aamulla ja sain loput todistukset tämän vuoden loppuun asti. Tapaaminen oli oikein rattoisa ja lämminhenkinen. Sain myös reseptit niin, että riittävät kesän yli reilusti. Kävin jo hakemassakin osan. Minä hehkuin hyvää oloa ja kerroin yhtäkkiä saamastani kurssimahdollisuudesta ja sen aloittamisesta. Koska tukka oli erittäin hyvin, aurinko paistoi ja nuo ihanat ihmiset saivat itsevarmuuteni kohoamaan entisestään (on se jo heti alkanut kohota, kun pääsin oikeaan hoitopaikkaan) niin päätin säästää vähiä rahojani ja viedä todistukset henk.koht. pomolle. Hyppäsin siitä vaan bussiin ja köpittelin sairaslomani aikana muuttaneen firman uuteen osoitteeseen.
Voi sitä iloa, kun saavuin paikalle varsinkin eräs aina niin ystävällinen ja tasapainoinen ihminen hyppi innosta minut nähdessään. Minä vaan hymyilin ja moikkailin. En kai minä nyt vaan pilannut kenenkään päivää? Ehkä minun olisi pitänyt ymmärtää tulla seinähullun näköisenä seinän viertä pitkin,
eikä liihotella kuin mikäkin diiva, mokomakin minä ja moikkailla iloisella äänellä sinne tänne. No ehkä en ihan muistuttanut ylläolevaa namupalaa, ehkä sen ja tämän välimuotoatukka tietysti mustana ja paita oli raidallinen. Kyllä, minulla asuu pikku pirutar, kun sille päälle satun. Ei ole ollut kovin kiva kolme vuotta takana ja nyt kun sain tilaisuuden astua paikalle minulle hyvänä päivänä, tuntui, että olin käynyt tankkaamassa. Näppylät tuli nyt toisiin naamoihin.

Sitten istuskelin pomon kanssa hetken uutta konttoria kehuskellen, se muuten oli hienompi kuin vanha. Lopuksi lähdin vanhan työkaverini seuraksi hänelle lounaskauppaan, siinä sitten pärpäteltiin. Hän kun kehui, että olin niin bisnesnaisen näköinen, laihtunut ja hiukseni olivat kuulemma upeat ja uudet aurinkorillit, niin kyllähän siitä väkisinkin tulee kestohymy huulille.

Nyt on liedellä muhimassa iso-riso-ton alkeet ja Jamin nappuloitakin kävin samalla matkalla tänään hakemassa. Eli AHHHHHHH relaa viimein, no menoa minnekään ja hommat hoidettu. Paitsi yksi asia, joka minun täytyy helatorstain aikana netistä kaivaa, että voi taas jatkaa asioiden setvimistä. Mutta ei nyt, ei tänään. Hei-hei täällä vilkuttelee iloinen blogin pitäjä.

15.5.07

Kuvat hukassa

No hömppähemppa se täällä taas. Ihmettelin tuossa kovasti mihin bloggerin blogeristani olivat kuvat kadonneet, tänään se selvisi - BINGO - ne olin itse poistanut deletoimalla Picasa albumit, kuten Katilin Blogi, Katili's Galler jne. Hii, että voin olla viisas, olisi kandennut tutkia ennen kuin alkoi hutkia. Tänään olen palauttanut kaikki tärkeimmät kuvat päiväkirjablogiini. Huh, mikä homma.

Piti lähteä Jamin nappula-apteekkiinkin tänään. Ystävällekin sanoin, etten lähde kahville edes. Eilinen liikunta ja pitkä valveilla olo vei voimat niin. että ei oikein jaksaisi lähteä minnekään, huomenna on aamulla kuitenkin taas lääkäri- ja hoippatapaaminen. Siitä sitten bussittelen Latokartanoon. Kävin äsken kaupassa ja ostin alennuspossun suikaleita, ajattelin, että jos annan niitä sitten Jamille. Hän saa kyllä syödä silloin tällöin oikeaa lihaa, vaikka en kuitenkaan sitä useasti harrasta, niin välillä aina täytyy hänenkin saada herkutella. Ja possu on Jamin lemppari. Kunhan annos on vain muutama suikale, ehkä neljäkin ja kerran kuukaudessa. Jamihan söi silakankin, eikä mitään ongelmia tullut. Minun täytyy vaan muistaa, että korkeintaan kerran kuussa, muuten pelkkiä apteekkibappuloita.

Mittasin äsken nappulat puolen desin mitalla ja, hei, niitä olikin pussin pohjalla vielä huomisaamun annoskin. Possupalat pistin pakkaseen, viimeinen käyttöpäivä on huomenna. Laitan niistä sitten kahden päivän iso-riso-ton. Torstaina kun on helatorstai ja kaupat kiinni. Ostan vain Rainbow-vihannessekoitusta pari pussia, sipulia ja maissia jo onkin.

Vähän jännittää huomisessa ne labratulokset. No, ne selviävät huomenna, mitä niitä tänään murjehtimaan. Se kadonnut esinekin, jotai eilen aamulla metsästä etsin, löytyi. Mikä helpotus ja ilo, terveisiä sinne pipsis gilille - rakas olet ja yhtä hömppä kuin muhtee gilikin. Nyt täytyy varmaankin sitten lämmittää eiliset ruuat uunissa, joku kun räjäytti mikroaaltouunini ;-)

14.5.07

Mikä päivä

Siis tiedän kyllä, että on maanantai, joten pois ne virneet naamoilta, että nyt se sekosi....taas. Eilen äitienpäivävieras hukkasi tärkeän asian koirukävelyllä. Koska minä joka tapauksessa olin menossa aamuajoissa haastatteluun, lupasin käydä tallustamassa reittimme läpi. Aamu oli kaunis kuin mikä, hiukan vilpoisaa, kun 5:25 vedin vaatteet päälle ja lähdin. Linnut lauloivat suloisesti, mutta kadonnutta esinettä ei löytynyt. Ehdin vielä rauhassa juoda kupposen kahvia kotona ja sitten seikkailin esihaastatteluun, jonka perusteella joko pääsisin tai en kurssille. No pääsin kurssille. Jippii, kurssia kestää syksyyn saakka kerran viikossa. Tunnin, joka jäi odotusaikaa kurssin alkuun, vietin ottamalla aurinkoa ja valokuvia. Puoli tuntia sitten kotiuduin ja nyt on roitelit uunissa. Postimies oli soittanut kahdesti ja jättänyt lapun, että minulla on isokokoinen kirje noudettavana postissa, enpä heti jaksanut siltä seisomalta lähteä takaisin baanalle. Odottelen tässä, josko perustamme uuden etsintäpartion ja jaamme lippusia katoamisesta.

Tästä eilisestä näkymästä tulee väkisinkin suomalainen juhannus mieleen, koivut, vihreää ja viinapullo siinä koivujen välissä, klikkaa vaikka isommaksi, niin näet.

13.5.07

Onnea Marija

No johan nyt jotain, kun Serbian ihana Rukous kappale voitti. Kiva kun muutkin tykkää samasta kuin minä, omituista, yleensä viisut ovat valtavirtaa ja huomaan olevani melkein ainoa, joka jostain erikoisesta ja säväyttävästä tykkää. Mutta nyt ei näköjään enää ole niin. Viime vuonna Lordi, tänä vuonna Marija. Serbian kappaleessa oli upea laulu, upea ääni, upea laulaja/upeat laulajat ja upeita naisia. Niin ja se ihana lavashow, joka tuntui vatsan pohjassa. Hyvää yötä ja vielä paljon onnea Marija - congratulations from the bottom of my soul.

12.5.07

Hermostuttaa jo ja Blake on ihana

Ei millään kestä odottaa viisujen alkua. Olen varannut Rainbowin keksisuklaata sitten vaan kylmää hanavettä, kuulokkeet korville ja nupit kaakkoon. Ja Suomi maalasi vielä jääkiekon finaaleihinkin, mikä päivä! Vaikka en olekaan urheiluihminen, on Suomen menestys toki upea asia, hurraa. Jänskättää ja ilmassa on kello 22:00 urheilujuhlan tuntua. Mutta kyllä minä Hannan lisäksi muitakin katselen, Marijaa varsinkin ja eiköhän tule tuijoteltua tuota Eirikuria ;-)

Amerikan Idoleissa kestosuosikkini Blake "Beat Box" Lewis tempaisi parhaimman esityksensä ikinä, Bon Jovin You Give Love A Bad Name beatboksattuna oli ihan timantiksi hiottu ja Blaken karisma suorastaan lensi tänne mun olkkariin. Hii, ja meillä on nyt saman väriset tukatkin, Blakelle sopii mustat tosi hyvin.

Eirikur käveli vastaan


Joo ihan totta, minä päätin lähteä vähän kameran kanssa kaupungille, onhan sentään melko historiallinen (kevythistoriallinen) päivä tänään. No galleriassa voit käydä katsomassa otoksia. Siinä ottelin kuvia fillareista ja jääkiekkomatsia katsovista ihmisistä, kun yhtäkkiä vastaan käveli Eirikur. No meni jo hieman ohi, mutta sain jostain kammettua itseni perään ja kysymään että May I take a picture - of course, sanoi Eirikur ja kääntyi vielä aurinkoon päin. Kehuin siinä hänen rocktyyliään. Kun jatkoin matkaa olin haljeta onnesta. Oikeesti, ajatelkaa, tällainen vanha rouva Helsingistä tulee ihan tyttömäiseksi, kun tapaa tunnetun ihmisen ja uskaltaa puhutella, ja nyt on vielä kuviakin. Tässä vielä tähänkin blogiin toinen niistä. Kirjoittelen ehkä lisää, kunhan lakkaan hillumasta ilmassa.

11.5.07

Euroviisuvalvoja

Katsoin eilen semifinaalit ihan loppuun asti. Tänä vuonna en juuri mitään ehdokasta ole halunnut esikatsoa, mitä nyt Suomen kappaleen. Siispä eilen oli pläjäys uutta musiikkia minulle. Euroviisulava oli hieno ja kaikki ne valot ja kuvat. Lähetys sujui kuin unelma. Eilisen 28:n joukosta minulle nousi suosikeiksi Serbia, Slovenia, Kroatia ja Islanti.

Kroatian Dado ja Islannin Eirikur olivat äänten ja karisman vuoksi. Kaksi kunnon ikäistä miesrokkaria asenteella, no biisit nyt olivat mitä olivat.

Sitten Slovenian Alenkan ihana goottityylinen laulu, jossa oli voimaa ja näyttävyyttä ja ne äänet, aah! Tykkäsin hirveesti siitä kämmenkristallivalosta myös.

Mutta voiton kaikista eilisistä
vei ja ihastuskyyneleet silmiin toi

Serbian Marija Serifovic (yllä) aivan mahtavalla laulullaan ja esityksellä, joka oli vähäeleinen, mutta äärettömän vaikuttava. Minun kyynelmittarini toimii ainoastaan aitojen ja oikeiden kohdalla, ja eilen se Marijan kohdalla toimi. Lähetän tässä samalla Marijan fanittajille terveisiä: ei mikään ihme, että olette hulluina häneen, tosi herkkää ja mikä eläytyminen. Nyt jännätään huomista. Kukas kumma minulle tuleekaan mieleen, varsinkin tuosta alakuvasta? hmmh.....

No huomenna taas valvotaan ja jännätään. Ai niin, jos on pakko sanoa jotain negaa eilisistä, niin Belgian suklaafalsetti meni kokonaan pipariksi ja pyrskähdin hysteeriseen nauruun kun kankeilevan laulun sanat menivät:

Today is another bad day / I'm gonna turn into stone / There's too much pressure on me / And I feel so alone
eli vapaasti suomennettuna

tänään on taas huono päivä / ja kohta kivetyn / aivan liikaa painetta / ja olen niin yksin
- h u u p s !

10.5.07

75 sentin lounas

Tänään pompin innosta Lidlissä, kun lihapullapussissa oli 25%:n alennustarra. Olin oikeastaan vain hakemassa sieltä kahvia, joka, yllätys, yllätys, ei enää maksakaan 99 senttiä vaan hinta oli noussut 20 senttiä, niin sitä hilataan hissukseen hintoja ylöspäin. 79 sentin kokojyväpaahtiskin maksaa nyt 89 senttiä. Nyt kyttäilenkin alennustarroja missä vaan kaupassa, silti pitää olla tarkkana ja laskea päässä, lähtöhinta voi olla melko korkea. No paistetut potut ja hunajasinappipullat maistuivat tänään taivaalliselta, eivätkä yhtään halvoilta. Ettenkö sanoisi njam.

Selkä alkoi eilen vihoitella ja päätinkin tänään kävellä oikein pitkän lenkin. Vieläkin se vähän vihloo. Huomisen päivän budjetin tuhlasin apteekissa halvimpaan antihistamiiniin, joku alle neljän euron setiriksiini se on. Nyt on se aika vuodesta, jolloin kaikki kukkii silmissä joka aamu ja inhottaa mennä ulos silmät punottaen. Tai aurinkolasit päässä. Varsinkaan, jos ei paista aurinko. Huomenna lähden katsomaan mattopesulaa kuorman kanssa, vien ensin matot tamppaustelineelle ja hakkaan ne kunnolla, sitten yritän päästä pesemään ne ja tyynyt. Kevätsiivouksen voi tehdä pienissä osasissa, ei sitten tule pupu pöksyyn liian suuren taakan edessä. Kun matot on pesty ja kuivattu, rullaan ne komeroon ja käyn keittokomeron kimppuun. Eipä tarvitse käydä salilla, kun sen pesee katosta lattiaan ja kuuraa liedenkin, sieltä takaa myös. Mutta ensin matot.

Joku sanoo minulle, että tämä on hyvä kevät. Mahtaisiko johtua toivosta, joka on alkanut nostaa päätään? Toivosta, että saisin itseni parempaan kuntoon tällä uudella hoidolla ja hoitajilla.

9.5.07

No jopas sattui

Kävin tänään kuvailemassa Hartwall-areenan seutua, aika paljon näytti rakennustyömaalta. Galleriassa on lisää kuvia. Tappelin tänään perintätoimiston kanssa siitä, mikä heidän oikeutensa on periä minulta heidän perintäkulujaan. Kysyin, voisivatko he esittää esimerkiksi puhelinyhtiön maksuhuomautuksia ja muuta sellaista. Nainen sanoi, ettei heidän tarvitse, käski minun soittaa puhelinyhtiöön. Kysyin uudestaan, että otatte siis perittäväksenne mitåä vaan, ilman todisteitakin. Nainen selitti käytännössä, että kyllä. Kun sanoin, että laskut on jo maksettu eikä minulle koskaan ollut tullut yhtä ainutta maksuhuomautusta, hän käski minun tutkia puhelinyhtiön toimitusehdot, niissä kun on sellaistakin, että laskut voi laittaa perintään samantien, ilman huomautuksia. Sitten kysyin hänen nimeään. Ei suostunut kertomaan. Kysyin hänen nimeään monta kertaa, hän sanoi vain, ettei tarvitse kertoa, he ovat ryhmä se-ja-se, sen pitää riittää minulle. Lopuksi hän sanoi, ettei halua enää puhua kanssani asiasta. Lupasin, ettei asia jää tähän. Tässä juuri luin kirjain kirjainmelta kyseisen puhelinyhtiön toimitusehdot, ei siellä mitään sellaista lukenut. Barrikadeille!

Kesken ihanan kuumotuksen puhelin soi ja - ei - voi -olla - totta , menen ensi maanantaina haastatteluun ja hyvin todennäköistä aloitan oireidenhallintakurssilla samana aamuna. Tyttö täällä ilosta heiluu ja tanssii jibadabbajibbadabba, nyt alkaa toimia. Hanne Hanhelle kävi satumainen tsäkä ja joku oli peruuttanut. Elämä paranee.

Huomenna sitten alkaa kakkosella Eurovision semifinaalit, kyllä täytyy sanoa, että joka vuosi olen aina katsonut viisut, viime vuonna jo oli superjänskää, kun suosikkini Lordi esiintyi. Nyt jännittää Hannan lisäksi myös tämä järjestely ja kaikki. Toivon, että Hanna laulaa kuin tauti ja on kaunis kuin mikä, mikä hän onkin.

8.5.07

Kusti polkee

Tänään kävin postittamassa tärkeitä todistuksia työnantajalle, ne kun tulivat takaisin työterveyshuollosta siinä vaiheessa, kun kyselin lomarahojen perään. Toinenkin tärkeä, vielä tärkeämpi kuori meni postilaatikkoon, sinne Varsinais-Suomeen eräälle äityliinille. Parkkipaikalta (mulla on ulkoilmatoimisto - jee) soittelin hoipparaiselle ja saatiin sovittua, että sellaisia todistuksia pitää jatkossakin esittää, vaikka lekuri ei niitä aikonut enää kirjoittaa. Työvoimatoimistossa käydessäni virkailija pyysi palaamaan B-todistuksia näyttämään, hoipan mielestä ei sellainen käy ja pyysi minua soittamaan työvoimatoimistoon, jollekin muulle virkailijalle. Minäpäs teen sitten niin. Varasin kaupassa käydessäni pesutuvan tälle päivälle ja dilkkasin juuri pestävät satsi numero ykkösen pyykkikassiin. Pestävät satsi numero kahdessa on mattopesulan kamaa, mattoja, toppatakki ja kaksi tyynyä. Ne vaativat kyllä hiukan enemmän työtä, täytyy tomuttaa tamppauskepillä hakaten pihalla. Se on muuten hyvää agression purkamista. Hakata niitä viattomia mattoraukkoja ja antaa patoutumien paeta sisältään. Pam, pam, pam!!

Löysin kotimatkalla ruusupuskasta pääkallon, pienen ja valkoisen. Kuva on galleriassa. Sitten riivin itseäni ruusupuskissa, kun olivat niin suloisia yhdessä terävät piikit ja hennot lehtikasvut. Laitan tähänkin yhden ruusupuskakuvan. Se on ihan kuin minä, pelottavan terävän näköinen, mutta silti yhtäaikaa ihan hento ja suojaton.

6.5.07

Hiiri räjäytti mikron

ja nyt ei ole kyse tietokonemaailman lööpistä vaan ihan muusta. Rapiseva peltohiiri kohtasi mikroaaltouunin, hiiri voitti - PAM!. Kovassa käytössä olleesta Jamin peltohiirilelusta oli rapinat tippuneet, mutta turkki oli vielä aika hyvä. Korista ongin esiin pelkän muovisen sisuksen, josta karvat jo aikaa sitten olivat ottaneet hatkat. Yhdistin turkin ja rapisevan sisuksen liimaamalla. Koska Jami kiinnostuneena seurasi askarteluani, ajattelin nopeuttaa uusiohiiren kuivausta pistämällä sen hetkeksi mikroon. Loppu on legendaa, mikro räjähti ja sähköinen surina valtasi keittokomeron. Nyt on mikrouuni poistettu käytöstä ja, ikävä kyllä, peltohiiren sisus suli möykyksi, joten sekään ei enää rapise, vaikka on sillä kyllä leikitty tänään. Mitä taas tulee suhteelisuuteen, olisin 70 sentillä saanut uuden hiiren, nyt kierrätys maksoi mikrouunin verran. Vaan eipä ole mikään kiire ostella uutta mikroa, nyt otetaan vanhat konstit ekaksi käyttöön. Hyvä minä! Tekniikan nero elikäs tällainen Pelle Peloton saa joskus aikaan asiaan kuulumattomia räjähdyksiä.

5.5.07

Leijun

ja mulla on kuulemma ihanan siniset silmät. No ei mitään vakavaa, mutta kivaa (lue taivaallista) vaihtelua arkiseen tylsyyteen. Nyt on kokomusta tukkavärkki (ja siniset silmät). Odottelen tässä Holby Citya ja American Idolia. Enhän mä nyt pysty mitään kirjoittamaan, ajatukset harhailee. Pikkasen kivaa, mutta hei mä olen sinkku, joten... sou? Ihan kiva se tekstarikin, jonka sain vielä myöhemmin. Tiedän, en saisi kirjoittaa tällaisia, mutta nyt vaan kirjoitan. En muistanutkaan, että yksinäisyys tarkoittaa myös vapautta. Sori nyt. Lupaan olla onneton ja yksinäinen luuseri jatkossa ;-) (en). Kauhee mikä muhun on mennyt? Antakaa anteeksi, en tahdo loukata ketään, minä vaan leijun.

4.5.07

Mitä teen- meemi

Jos olisit rikos, mikä seuraavista olisit

[x] irtolaisuus
[ ] tappo
[ ] näpistely
[ ] talousrikos
[ ] liikennerikos
[ ] itsensä paljastaminen

Jos voisit matkata ajassa, mitä seuraavista tapahtumista haluaisit olla todistamassa

[ ] suomen mm-lätkävoittoa vuonna 95
[ ] kun omena putosi newtonin päähän
[x] kun mooses halkoi punaisen meren
[ ] elviksen ensimmäistä livekonserttia
[ ] omaa syntymääsi
[ ] seuraavaa jalkapallon mm-finaalia

Jos sinun pitäisi valita tapa, jolla juhlit vuodenvaihdetta, mikä seuraavista se olisi

[ ] nukkuminen klo 21
[ ] tähtitaivaan ihailu yksin
[ ] iloinen perhejuhla
[ ] balettiesitys ja cocktailtilaisuus
[x] rankka juhliminen ja sammuminen klo 23.59
[ ] tietokoneen seuraaminen uusia viruksia odotellessa

Jos voisit valita lapsellesi yhden seuraavista olemuksista, mikä se olisi

[ ] luonnollinen liikkumishalu
[x] huumorintaju
[ ] rehellisyys
[ ] ylivoimainen älykkyys
[ ] bisnestaidot
[ ] palava halu tukea vanhempiaan taloudellisesti

Jos olisit ruumiinosa, mikä olisit

[ ] kasvot
[ ] takamus
[ ] maha
[ ] käsi
[x] aivot
[ ] huulet

Jos ajaisit naapurin kissan yli, mitä seuraavista tekisit

[ ] hautaisit kissan ja olisit hiljaa
[x] tunnustaisit
[ ] ostaisit samanlaisen
[ ] jättäisit sen tielle ja jatkaisit matkaa
[ ] syyttäisit naapuria kissan päästämisestä tielle
[ ] ajaisit toistamiseen sen päältä
[ ] syyttäisit jotakuta muuta

Jos todistaisit pahoinpitelyä miten toimisit

[ ] löisit pahoinpitelijän maahan
[ ] jatkaisit matkaasi
[ ] leikkisit poliisia
[ ] auttaisit uhria
[x] kirkuisit hysteerisesti
[ ] ottaisit valokuvan ja myisit medialle
[ ] soittaisin äitille

Jos voisit ratkaista mysteerin, minkä ratkaisisit

[ ] kuka murhasi JFK:n
[ ] miten voisi pysyä ikuisesti nuorena
[ ] onko avaruudessa elämää
[x] miten löydetään lääke AIDS:iin
[ ] miksi maksat enemmän veroa, kuin donald trump
[ ] mitä tapahtuu kuoleman jälkeen

Olen:
[x] maistellut sikaria
[x] maistellut siideriä
[x] halannut tyttöä
[x] halannut poikaa
[x] tanssinut pojan kanssa valssia
[x] tanssinut pojan kanssa hitaita
[x] tanssinut tytön kanssa hitaita//
[ ] jäänyt melkein junan alle
[ ] jäänyt melkein mopon alle
[x] jäänyt melkein auton alle
[x] ollut ihastunut
[x]olen ollut rakastunut
[x] vihannut jotakuta
[x] ollut mustasukkainen
[x] metsässä
[x] uinut järvessä
[x] uinut meressä
[x] uinut lammessa
[x] ollut saunassa
[x] ollut höyrysaunassa
[x] ollut porealtaassa
[x] uima-altaassa
[x] ollut tekemässä kamalia uimahyppyjä
[x] tyttö jolla on sisko
[x] tyttö jolla on veli
[ ] tyttö jonka vanhemmat EIVÄT ole eronneet
[x] tyttö jolla on kissa
[x] tyttö joka tykkää shopata
[x] ostanut kaupasta litran maitoa
[ ] käynyt Ankkarockissa
[x] lakannut varpaankynnet
[x] ajanut mopolla ojaan
[x] rakastunut luuseriin
[x] omistanut kauluspaitaa
[x] ollut vesirokossa
[x] heittänyt jotakuta lumipallolla päähän
[ ] kaatunut lasketteluhissijonossa
[x] nauranut toisen epäonnistumiselle
[ ] lyönyt jotakuta turpaan
[x] katsonut Kauniita ja Rohkeita
[x] pelannut jalkapalloa
[ ] tehnyt kokonaisen piruetin kovakärkisillä balettitossuilla
[x] antanut poikien meikata itseni
[x] uinut alasti
[ ] kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle
[x] tiputtanut roskia ventovieraiden postilaatikkoon
[ ] lukenut salaa jonkun toisen tekstiviestit
[x] leikannut itseltäni otsahiukset pois kokonaan
[x] polttanut selkäni auringossa
[ ] hypännyt talon katolta
[ ] lyönyt pesäpallo mailalla jotakuta päähän
[ ] ajanut pyörällä, jossa ei ole jarruja
[ ] laskenut pulkalla hiekkatiellä
[ ] kaivertanut puuhun tekstin
[x] tehnyt juhannustaikoja
[x] leiponut omenapiirakan
[x] syönyt simpukoita
[x] esittäytynyt toiseksi ihmiseksi
[x] halannut julkkista
[ ] ostanut yli satasen maksavat farkut
[x] ratsastanut hevosella
[x] tanssinut sadetanssia keskellä tietä
[x] polttanut sormiani tulitikkuun
[x] räjäyttänyt ilotulitteita
[x] pelannut pokeria rahapanoksella
[x] pudonnut laiturilta järveen, toisen tönäisemänä
[x] halannut äitiä
[x] juonut kahvia
[ ] laittanut neon valoa silmiini
[x] ollut laivalla
[x] laulanut karaokea
[x] käynyt Särkänniemessä
[x] ollut yksin lentokoneessa
[x] potkaissut seinään
[ ] vittuillut kirjaston tädille
[ ] nielaissut viisi purkkaa peräkanaa
[ ] laulanut suihkussa
[x] katsonut k18 kauhuleffan
[x] valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain
[x] opiskellut saksaa
[x] antanut kirkossa kolehtiin rahaa
[x] onkinut virvelillä
[x] rahastanut mummoilta omaan pussiin
[x] ampunut ritsalla
[x] potenut jostain syystä koti-ikävää
[ ] kontannut keskellä tietä
[ ] vuorannut huoneeni seinät julistella
[x] neulonut villapaidan
[x] antanut jollekulle joululahjan
[x] tehnyt lumiukon keskelle pihaa
[x] pelannut Monopolia
[x] jäänyt kiinni tupakan poltosta
[x] tiskannut

Tämä ja fobia-meemi Kassi-Almalta

Fobiameemi

[ ] Aerofobia = lentopelko tai raittiin ilman pelko.
[ ] Afefobia = kosketuksen pelko.
[ ] Glossofobia = yleisellä paikalla puhumisen pelko.
[ ] Agorafobia = aukeiden, julkisten paikkojen pelko, torikammo, yksin liikkumisen pelko.
[x] Aikmofobia = terävän kammo, pistävien esineiden pelko.
[ ] Ailurofobia = kissojen pelko.
[ ] Algofobia = kivun pelko.
[ ] Androfobia = miesten pelko.
[ ] Antrofobia = ihmisten pelko.
[ ] Apifobia = ampiaisten pelko.
[ ] Araknofobia= hämähäkkien pelko.
[ ] Astrafobia = ukkosen ja salamoinnin pelko.
[ ] Atelofobia = epätäydellisyyden pelko.
[x] Atykifobia =epäonnistumisen pelko.
[x] Autofobia =omaan itseensä kohdistuva pelko.
[ ] Bakteriofobia = bakteerikammo.
[ ] Bogyfobia = peikkojen ja demonien pelko.
[x] Bromidrosifobia = pahalta haisemisen pelko.
[ ] Deipnosofobia = pöytäkeskustelun pelko.
[ ] Dementofobia = hulluksi tulemisen pelko.
[ ] Demofobia = väkijoukkojen pelko.
[ ] Didaskalei-nofobia = koulun pelko.
[ ] Dystychifobia = onnettomuuksien pelko.
[ ] Eremofobia = yksin jäämisen pelko.
[ ] Ereuthofobia = punastumisen pelko.
[ ] Erotofobia = seksuaalisten tunteiden pelko.
[ ] Exofobia = kaiken normaalin ulkopuolella olevan pelko.
[ ] Fobofobia = pelkäämisen pelko.
[ ] Farmakofobia = lääkkeiden pelko.
[ ] Filosofobia = filosofian ja filosofien pelko.
[ ] Glossofobia= yleisön edessä puhumisen pelko.
[ ] Gringofobia = vieraiden valkoihoisten pelko.
[ ] Gymnofobia = alastomuuden pelko.
[ ] Gynefobia = naisten pelko.
[ ] Harpaksofobia = ryöstäjien pelko.
[ ] Hematofobia = veren näkemisen pelko.
[ ] Hippofobia = hevosten pelko.
[ ] Herpetofobia = matelijoitten pelko.
[ ] Hodofobia = matkustamisen pelko.
[ ] Homofobia = homojen pelko.
[ ] Hypengyofobia = vastuun pelko.
[ ] Hypnofobia = unen pelko.
[ ] Hypokondria= sairauksien pelko.
[ ] Hypsofobia = korkean paikan pelko!
[ ] Iatrofobia = lääkärille menemisen pelko
[ ] Kaetofobia = karvojen pelko.
[ ] Koulrofobia= Pellejen pelko
[ ] Klaustrofobia = ahtaanpaikan kammo
[ ] Kleptofobia = varastamisen pelko.
[x] Klimakofobia = portaissa kaatumisen pelko.
[ ] Koprofobia = ulosteiden pelko.
[ ] Ksenofobia = vieraitten tai ulkomaalaisten pelko.
[ ] Kynofobia = koirien pelko.
[ ] Lygofobia = pimeän pelko
[ ] Negrofobia = mustien ihmisten pelko.
[ ] Monofobia = yksinäisyyden pelko.
[ ] Mythofobia = valehtelemisen pelko.
[ ] Neofobia = uusien asioiden pelko.
[ ] Nekrofobia = kuolleiden pelko.
[ ] Ofi ofobia = käärmeiden pelko.
[ ] Oftalmofobia = silmien pelko, tuijotetuksi tulemisen pelko
[ ] Odontofobia = hampaitten pelko.
[ ] Oklofobia = tungoksen pelko.
[ ] Optofobia = silmien avaamisen pelko.
[ ] Paedofobia = lapsien tai nukkejen pelko.
[ ] Parthenofobia = neitsyiden pelko.
[ ] Pnigofobia = tukehtumisen pelko.
[ ] Pogonofobia = partojen pelko.
[ ] Pterononfobia = höyhenten pelko.
[ ] Satanofobia = saatanan pelko.
[ ] Skotofobia = pimeänpelko.
[ ] Selenofobia = kuun pelko.
[ ] Tanatofobia = kuolemanpelko.
[ ] Taphefobia = elävältä hautaamisen pelko.
[ ] Teatrofobia = teatterien pelko.
[ ] Telefonofobia = puhelimen käytön pelko.
[ ] Teratofobia = hirviöiden pelko.
[ ] Termofobia = kuumuuden pelko.
[ ] Thaasofobia = tylsyyden pelko.
[x] Traumatofobia = onnettomuuksien pelko.
[ ] Triskaidefobia = numeron 13 pelko.
[ ] Tsienofobia = lumen pelko.
[ ] Vermifobia = matojen pelko
[ ] Vomitofobia = oksentamisen pelko.
[ ] Xenodochiofobia = vierailukammo, pelko mennä kylään.
[ ] Zoofobia = eläinten pelko

3.5.07

Hirveän leppoisaa duunia ihan terveenä

Galleriasta pudonneet kuvat on - puuh -palautettu! Tämä niinkuin ilmoituksena, kiva kun kaikki kuvat on jo siellä sun täällä arkistoituina (hirveen vaikee sana).

Hassua, kun kuulin tuossa jostain mediasta tällaisen Elinkeinoelämän Keskusliiton huolesta sairauspoissaolojen lisäntymisestä, samassa yhteydessä puhuttiin sairausajan palkan pienentämisestä yhtenä keinona. No minäpä lähdin lukemaan asiasta nettimaailman monimuotoisessa tietoviidakossa. Ensin löysin ylilääkäri Kari Kaukisen, EK (Elinkeinoelämän Keskusliitto) kirjoituksen, Siinä oli kovasti ihmettelyä, miksi poissa ollaan, kun ei monien tilastojen mukaan olla sen sairaampia kuin ennenkään. Tilastoja ei ollut lähdetiedostoina, joten ne kai kuuluvat siihen "monien tilastojen" joukkoon, joita aina löytyy joka asialle taustatueksi. Kovin kauniisti näyttävät ylilääkärin sanat kehottamaan työyhteisöä tarttumaan heti ongelmiin, kun poissaoloja esiintyy.

Kokemus osoittaa, että motivoiva työ ja hyvät henkilösuhteet vähentävät poissaoloja.

ja sitten heti perään
Sairaus- ja tapaturmapoissaolojen määrää ja kustannusvaikutuksia on seurattava tarkasti. Yrityskohtainen ongelmien kartoitus sekä yritysjohdon ja esimiesten velvollisuuksien ja konkreettisten tavoitteiden selvittäminen ovat tärkeitä. Pelisääntöjen ja sairauslomakäytännön on oltava kaikkien tiedossa.
Kustannusvaikutustahan on toki tärkeä seurata, työntekijöiden turvallisuuden ja tulevaisuuteen luottaminen ei missään tässä kirjoituksessa esiintynyt. Sen sijaan
Alimmillaan poissaolot olivat 1990-luvun alussa. Sen jälkeen sairauspoissaolot ovat lisääntyneet tasaisesti lähes kymmenen vuoden ajan.
Kumma muistuma tulee vanhan mieleen täällä, eikös se silloin 90-luvun alussa alkanut tämä "turhien" ihmisten pois siivoaminen ja vastuun kaataminen työntekijäryhmien niskoille. Ja ne kuuluisat pätkätyöt ja "kukaan ei ole korvaamaton"-puheet. Tämähän Kari Kaukinen on kovasti puuhaillut Diacorissa ja Teollisuuden-ja Työnantajien Keskusliitossa sekä vakuutusyhtiössäkin näkyy naama komeilevan. Kaksi jakkaraa? No, kyllä niitä jakkaroita riittää.

Prisma-lehden kirjoituksessa

Kaukinen sanoo, että parinkin päivän poissaolo on todistettava. Hän esittää lääkkeeksi sairausajan palkan pienentämistä. Sairautta ei kuulemma ole,

jos kissa tai koira kuolee tai on ryppy rakkaudessa.
Jotenkin tuolla sanojen välissä luki, ettei suru ja mielenterveyssyyt oikein ole mitään kunnon sairautta, juodaan vaan viinaa ja halutaan eläkkeelle. Ja ettei siellä työpaikoilla mitä hektistä ole, höpön-löpön, nyt olette kyllä ymmärtäneet väärin laskuoppinne. EK:n ylilääkärin mukaan, se mitä luulemme 2-3-kertaiseksi, vastuun painamaksi työmääräksi on itse asiassa lepotuoliretki huolehtivan johdon paapoessa, ettei kukaan suotta pala loppuun. Ja pah!

2.5.07

Arjen pikku iloa

Editoin tämän päivän kirjoituksen isolla kädellä

Päivän ilopilkku oli, kun löysin kirjahyllystä bonussetelelin ja tajusin, että ruoka voi tänään hyvinkin olla ihan maittavaa. Kauppa aiheutti toisen ilon pistämällä punaisen hintalapun lihapakettiin ja sain vielä päivän budjetilla, bonussetelin avulla, uusia perunoita Epsanjasta.

Jostain syystä olen huomannut viime aikoina, etten enää laukkaa setvimässä etukäteen asioita, joille en voi vielä nyt mitään tehdä. Se on minulle suuri parannus asioihini. Nautin tunteesta, se on minulle erityisen vieras, mutta miellyttävä.

Ehdin kotiin kaupasta juuri ennen erittäin rajua raesadetta, olisi varmaan tehnyt kipeää joutua sen piiskaamaksi, keittiön remontissa rikotusta hormista kuului alaspäin syöksyvien rakeiden ropina. Jonain päivänä, jossain tuolla alhaalla, jollei jo nyt, kasvaa hometta. Takuulla. Kohta en uskalla pitää venttiiliä raollaan lainkaan, mitälie lonkeroita sieltä kohta kiemurtelee.

Ei kommentteja: