Menimme takaisin siivouskomerolle ja hän valitti matkalla, että oikeastaan ei pitäisi käyttää siivousfirman komeroa. Sitten hän kysyi, oliko minulla avain firman omaan siivouskomeroon, se oli kellarissa ja siellä olisi oikeat siivousvälineet. Hän lähti sinne, koska eihän minulla mitään avainta ollut. Minä löysin rättien alta erilaisia puhdistusaineita ja vihdoin sain käsiini yleispuhdistussuihkeen. Mutta nainen lennähti yhtäkkiä paikalle ja vei suihkepullon minulta. Jatkoin ikkunoiden pesemistä pelkällä rätillä. Kun tulin lounastilan kohdalle, siellä oli vanhoja työkavereita ja eräs heistä alkoi kertoa minulle jotain juttua. Mutta koska kauppakujalla oli ihan hirveä meteli ja lounastilan muutkin naiset puhuivat samaan aikaan, en lopulta kuullut kenenkään sanoja. Sitten selitin, että juuri tuolla tavalla sairauteni ilmeni, etten kuule välillä mitään. Takana olevalla karaokelavalla oli kolme tyttöä, joista tummatukkainen tyttö yritti laulaa rokkia, mutta ei oikein kuulostanut hyvältä. He olivat hieman huppelissa ja kun kappale loppui, tummatukkinen puhui kovaan ääneen, kuinka aina tuli hirveesti jengiä, kun hän lauloi. Katsoin ympärilleni, eikä kukaan näyttänyt huomaavan häntä tai laulua.
Menin takaisin kujalle pesemään ikkunoita ja ohitseni kulki nuorisoa kaljoissaan. Näin lisäksi myyntikojuja, joissa myytiin kaikenlaista. Minua häiritsi hirveästi, että konttorin ilmapiiri oli niin meluisa ja sekava. Mietin miksi ja kuka oli sallinut kaikkien ulkopuolisten ihmisten tulla sinne meluamaan. Yritin etsiä siivousfirman komeroa ja näin samalla lasin, jonka pinta oli rosoinen. Nainen tuli jälleen paikalle ja minulla oli huono omatunto, koska rosoinen lasi näytti likaiselta, vaikka hinkkasin sitä rätillä. Selitin, että se on haurastunut eikä tule puhtaaksi normaalikonsteilla.
Minulla oli uusi asunto ja siinä oli paljon tilaa. Neljä valkoista kanaa ja kissa makasivat peräkkäisten sänkyjen päällä samassa asennossa kaikki, torkkuen. Lapsiminä selitti jotain asumiseen liittyvää. Menin eläinten luo ja paikalle tupsahti vaaleanpunaruskea kissa. Kutsuin sitä nimeltä, mutta Lapsiminä kiirehti selittämään ettei se ollut se, vaan eräs toinen kissa. Yhtäkkiä tajusin asian ja käännyin kysymään Lapsiminältä olivatko he ottaneet ne kolme kissaa sittenkin itselleen, vaikka heidän piti vain sijoittaa ne vähäksi aikaa. Lapsiminä tunnusti nolona ja alkoi selittää, että eihän niitä voinut millään edelleen sijoittaa, kun niihin oli kiintynyt.
Suutahdin vähän ja sanoin, että eikö sitten olisi parempi, että nuo kaikki eläimet asuisivat siellä heidän asunnossaan, eivätkä olisi minun puolellani. Lapsiminä sanoi, että kyllä, kyllä, kunhan he vain saisivat siivottua tilat, niin että kaikki mahtuvat. Sanoin, että vaikka sitten niin, että kaikki eläimet tulevat minun asuntooni siivoamisen ajaksi. Mentiin Lapsiminän asunnon puolelle. Se oli tosi pieni kaksio, eikä sinne olisi ikinä mahtunut kaikki ne eläimet. Katsoin Lapsiminän asunnosta omaani päin ja koska asuntomme muuttoni jälkeen olivat vierekkäin, päätin antaa heille viimeisen, suuren huoneeni, jolla en kuitenkaan tekisi mitään. Lapsiminä innostui asiasta ja sanoi, että sitä hän oli vähän ajatellutkin. Riemuittiin ja todettiin, että huoneen sai täydellisesti suljettua pois minun asunnostani, ovessa oli lukko ja avain.
Halusin nähdä miten he pääsisivät ulos omasta asunnostaan ja menimme ulko-ovelle. Se oli sisäpuolelta koirien pahasti raapima. Sanoin, että se pitää korjata ja suojata, ovet maksavat yli tonninkin, eli ei halpaa huvia. Ulko-oven ulkopuolella oli puolitoistametrinen, suuri koira raapimassa ja haukkumassa. Lapsiminä sanoi, että juui tuo koira houkutteli heidän koiransa raapimaan ovea sisältäpäin. Yritin töniä koiraa pois, mutta se ei ollut moksiskaan yrityksistäni. Lopulta hain laimennettua Tolua sisältävän suihkupullon ja suihkutin sitä vähän koiran naamalle, sitten se suostui lähtemään. Avasin oven ja sen takan oli vahva verkkoaita, joka kuitenkin oli auki niin, että tuokin koira pääsi ovelle. Sitten huomasin, että verkkoaidassa oli ovi ja ovessa haka, jolla oven ulkopuolelle sai järjestymään mukavan, sateelta suojatun tilan eivätkä vieraat koirat pääsisi ovea raapimaan.
Palatessamme ovelta ihailin ulkona olevaa nurmikkoa, joka jäi kätevästi omaan käyttöön. Iloitsin siitä, että ei tarvinnut lähteä minnekään kauas ottamaan aurinkoa, kun oli oma nurmikko. Nurmikon laidalla oli kuusiaita ja näin kuinka iso ryhmä ihmisiä kantoi telttoja sen toisella puolella olevalle nurmikolle. Pelästyin, että siinä olisi joku telttailualue. Mutta Lapsiminä rauhoitteli ja sanoi, että mitä telttoja minä nyt näin. Katsoin uudestaan ja siellä oli vain ihmisiä ottamassa aurinkoa kurssin tauolla, kauemmaksi oli pystytetty ihmisten kantamista tarvikkeista vihreä aurinkokatos
Lähdimme Lapsiminän kanssa liikkeelle. Minun asuntoni, jonka päädyssä oli Lapsiminän asunto, sijaitsi kurssikeskuksen päädyssä. Kun lähdimme liikkeelle, tulimme kohta kurssikeskuksen alueelle, jossa oli paljon ihmisiä. Siellä oli menossa joku liike-elämän kurssi. Heti minun asunnostani seuraava oli kahvila-ravintola. Hyppäsimme junaan, joka vei kurssikeskuksen toiselle laidalle. Ohitimme paikan, johon saattoi saapua eräänlaisella liukumäen ja vuoristoradan yhdistelmällä. Nousimme junasta ja jatkoimme kävellen. Kurssikeskus oli polveilevissa kerroksissa ja aina välillä oli portaat ylös tai alas. Kaiteet ja niiden päät olivat pahvia. Useita kaidepaloja oli irronnut ja omaankin käteeni jäi niitä. Mietin, olivatko ne kertakäyttöisiä hygieenisyyssyistä.
Tulimme kurssikeskuksen parkkipaikalle ja minä lähdin tutkimaan liikennejärjestelyitä. Minun piti löytää helpoin tie mennä kotiin. En halunnut mennä kurssikeskuksen hankalien tasojen kautta. Lapsiminä viittoili minulle ja menin hänen luokseen liukumäen alkuun. Liukumäkeen istuttiin kuten vesiliukumäkeen ja sitten se lähti liikkeelle. Suuriakin kiven murikoita ja hiekkaa kerääntyi putken jalkaosaan, mutta ne katosivat vauhdin alkaessa. Kyyti oli jännää ja ihan lopussa liukumäki teki ylösalaisin olevan mutkan. Sitten se laskeutui kurssikeskuksen pääsisäänkäynnin kohdalle. Pääsisäänkäynnin alapuolella oli juna-asema, josta lähti jatkuvasti junia kahvila-ravintolaan, jonka lähellä asuntomme olivat.
Menin omalle paikalleni ja selitin vielä, että koska omat hommat olivat niin hyvässä mallissa, oli aikaa jäänyt tutkimiseen. Selitin, että oli niin ihanaa, kun ei enää koskaan tarvinnut jäädä ylityöhön. Esimies ja purkaja hymyilivät. Kaikki tiesivät, että en pystynyt entisiin hommiin, mutta silti sain tehdä tätä helppoa hommaa ja olla suht' vapaana. Esimies tuli luokseni, hänellä oli kädessään kortti, jonka he kuulemma olivat itse tehneet kuvankäsittelyllä. Siinä oli synttäreitään viettävän Peten kuvat koulusta ja rippikoulusta. Pomo selitti, että he olivat tehneet Petestä ulkomaalaisen näköisen. Kortin oli tarkoitus ollakin vitsikäs, katsoin, ja siinä riparikuvassa yksi poika oli maalattu tummaksi. Minunkin piti kirjoittaa korttiin nimeni ja sitten heille tuli kiire, Peten tauko kesti vain 15 minuuttia. Minulle pomo sanoi, että heidän poissaollessaan minun ei tarvitsisi ottaa mitään kantaa muiden hommiin, kunhan vain olisin paikalla. En olisi vastuussa mistään.
Heidän lähdettyään aloin himoita tupakkaa ja ajattelin livahtavani ulos sauhuille. Päätinkin lähteä vartin ruokatauolle, koska siten en joutuisi hankalaan tilanteeseen, jos puhelimet soisivat ja vanha ammattitaito alkaisi aiheuttaa sotkeutumista töihin, jotka eivät enää kuuluneet minulle.
Olin kaukana, toisen kaupungin rajalla, maantien varressa. Olin kävellyt sinne, mutta nyt oli pakko päästä bussiin, koska aikaa oli kulunut ja vartin taukoaika loppuisi ihan kohta. En ensin nähnyt mitään tuttua ja poikkesin sivupolulle, joka vei upeiden talojen keskeltä suoraan toisen maantien varteen pysäkille. Olin iloinen, kun näin pysäkkimerkin ja kapusin pienen ylämäen päästäkseni sinne. Pysäkillä oli lapsia ja silloin tajusin katsoa pysäkkimerkkiä. Se oli pelkkä koulubussipysäkki. Katsahdin toiseen suuntaan ja siellä jonkun matkan päässä oli normaali pysäkki. Kasin ratikka kääntyi juuri ennen koululaispysäkkiä ja hetken mietin, josko yrittäisin ehtiä siihen. Päädyin kuitenkin kiirehtimään toiselle pysäkille. Joudun kauhomaan vatsallani ollen käsillä vauhtia, pystyssä kävellen kulku oli aivan liian hidasta. Kun tulin pysäkin luo, näin että siinä oli vain linjan 796 merkki. Oivalsin, että alueella oli tehty viime aikoina liikennejärjestelyitä. Kiire takaisin työpaikalle alkoi aiheuttaa ahdistusta.
Soitin kännykällä apuvoimia ja he löytyivät läheisen kaupan luota ostoksilta. He sanoivat heittävänsä minut työhön tuota pikaa. Tavaroiden lastaamisessa meni kuitenkin kauheasti aikaa. He olivat lomalla ja jouduin selvittämään koko ajan kuinka kiire minulla oli. Sanoin, että minun piti olla vain viisitoista minuuttia poissa ja nyt on kulunut jo ainakin neljäkymmentä minuuttia. He sanoivat ymmärtävänsä. Lopulta suunnistimme työpaikkaani kohti. Ja näin kellonkin lopulta. Se oli varttia vaille kolme. Minua oksetti, olin niin myöhässä.
Vanha koti
Tulimme pois ja kurkistimme teltan revitystä aukosta. Olimme kuulleet liikenteen ääntä ja nyt huomasimme, että teltan oviaukko oli tavaravarastolle päin ja trukki ajoi lastia hyllyille. Astuimme ulos teltasta ja näin J:n, joka oli vanha työkaverini, jonka kanssa olin myös paljon myöhemmin pitänyt muutakin hauskaa. J. tervehti ja hyppäsi trukin penkiltä alas. Ilveilimme viimeisestä tapaamisestamme ja minä sanoin, että J. ainakin sai. Muut työntekijäteivät tietenkään ymmärtäneet, mutta J. hyrisi naurusta. Kävelimme varaston toiselle puolelle ja J. meni kätkölleen. Luulin hänen hakevan kukkaa, mutta hän palasikin suuren säilyketölkin kanssa. Hän söi muovilusikalla ahneesti tölkin sisältöä samalla varovaisesti vilkuillen ympärilleen, hän oli syönyt kuormasta. Muutkin parveilivat purettavan rekan ympärillä. Pihalla oli suuri tynnyri täynnä vettä ja pinnalla kellui suuria tomaatteja. Niitä J. oli siis syönyt ja muut kehuivat, että olivat ihan mahtavia tomaatteja. Tunsin aurinkokuivatun tomaatin maun suussani, mutta en syönyt niitä.
Päätimme pikkuveljen kanssa vierittää kivet pois teltan katolta. Irrotin teltan kiinnitystapit toiselta puolelta ja sitten veljen kaveri tuli kanssamme nostamaan teltan lievettä. Teltta oli rinteen reunalla, joten kivien olisi pitänyt kieriä alarinnettä. Olimme kutsuneet kaikki pois rinteen alapuolella kulkevalta polulta ja nostimme. Kivet vierivätkin kovalla ryminällä. Sitten pääsimme katsomaan itse teltan kuntoa. Lattiapressu oli ihan ehjä, mutta kattopressu oli repeytynyt kivistä. Otin sen kuitenkin talteen, siitä voisi tehdä vaikka uuden oven viilletyn oven päälle. Haravoin kiviä siistimmäksi pinoksi ja saimme idean, että teltan voisi nyt pystyttää muuhunkin paikkaan, kuin puuseen viereen. Kokosimme teltan ja kävelimme alas rinnettä. Piti katsoa sellainen paikka, ettei isäntähuvilalta näkyisi. Kurkin huvilalle päin ja yhtäkkiä näin vaalean, kivisen kerrostalorivin. Nyyhkäisin kauhusta, missä se hieno huvila oli? Oli laitettu rahaksi koko paikka. Olin järkyttynyt. Aurinko paistoi ja löysimme mukavan paikan. Aloimme kuitenkin miettiä, pitäisikö sittenkin pystyttää teltta jonnekin korkeammalle. Samassa paikalle tuli pikkusisko, joka sanoi, että kotitaloa ei näy. Selitimme veljen kanssa hänelle, että kotitalon paikalla oli nyt teollisuushalli ja näytimme hänelle paikkaa. Hän ei löytänyt sitä, joten pyysimme häntä katsomaan ensin liiteria ja sitten puuseetä ja sitten siitä alaspäin. Siinä, missä ennen oli kotitalomme, oli nykyään rehjuisen näköinen teollisuusrakennus.
Kävelimme hallia kohti ja siinä tien penkassa näkyi mullan alla joitain tavaroita vanhasta kodistamme. Äiti ei ollut saanut kaikkea pakattua. Iso sininen tupperwarerasia ja vaaleankeltainen kulho. Näin jotain värikästä ja luulin, että siellä oli vanhoja leikkikaluja, mutta kun yritin kiskoa niitä, ne olivatkin jotain purjeveneen poijuja. Lisäksi ne olivat sellaisessa veneperäkärryssä. Taisin kiskoessani rikkoa niistä muutaman, mutta kukaan ei katsellut meitä. H. tuli paikalle ja sanoi, että äiti oli käskenyt hakea meidät autolla kotiin. Kerroimme teltasta ja että se ainakin pitäisi viedä lliiteriin kuivamaan. H:lla oli kova kiire. Kannoimme telttaa, joka nyt jo haisi homeiselta ja oli hapertunut niin, että piti varoa, ettei siihen tullut reikiä. H. odotti meitä pyykkinarun luona. Siinä olivat äidin pesemät pyykit hohtavan puhtaina kuivamassa. Pikkupyyhkeiden päällä nukkui kissoja. Naru oli katkennut ja H. meni suuren koivun luo, jossa narun toinen pää oli. Minun jaloissani oli ylimääräistä narua, mutta minulla ei ollut veistä. Lopulta H. tuli veitsen kanssa ja meni solmimaan lisää pyykkinarua toiseen päähän. Kissat joutuivat lähtemään ja pyykit nousivat hiukan ylöspäin. H. kokeili pyykkejä ja sanoi, että miksemme samalla veisi nämä äidille. Sanoimme, että äiti halusi itse hakea ne polkupyörällä. Otin kaksi pudonnutta pyyhettä ja niissä oli kosteat kohdat ja sanoin H:lle, että sitäpaitsi nämä eivät ole vielä edes kuivat.
Oltiin yhteisellä hupimatkalla. Kaikki olivat minulle kuitenkin vieraita. Olimme katsomassa esitystä ja minä istuin naurujen saattamana erään hoikan miehen syliin. Hänellä oli hiukan ohimoilta karannut tukka, mutta se ei ollut kuin mukava asia minusta. Hän piti kädestäni ja aloin ihmetellä miten hänen polvensa kestivät painoani. Takarivissä istuvat alkoivat ”onnitella” uutta paria hyväntuulisilla ilvailuillaan. Minusta tuntui, että aika vaan meni eteenpäin ja me vain istuimme sylikkäin. Mies piti minusta, mutta samalla katsoi tiukasti esitystä. Välillä puristimme toisiamme, kun esityksessä oli mukava kohta. Sitten tuli matkan loppu, olimme Lahdessa. Olimme olleet koko ajan suuressa bussissa. En halunnut erota miehestä, halusin hullutella ja jäädä Lahteen. Mietin mielessäni kuinka hoitaisin kissan ruokinnan. Sitten päätin, että kyllä kaikki järjestyy, olihan minulla puhelin.
Vähän sekavaa oli kuitenkin mielessäni, en tahtonut saattaa kissaani kärsimään, mutta toisaalta tunne miehen luokse jäämisestä oli vahvempi. Sain jotenkin kissan hoidon järjestymään ja astuimme ulos bussista Lahdessa. Mies näytti ihanan epävarmalta aamuöisellä jalankulkusillalla ja sitten hän kaappasi minut käsivartensa syleilyyn, Lähdimme muun porukan kanssa etsimään yöbaaria. Istuimme muutaman drinkin paikassa, jossa musiikki soi kovaa. Suutelin miehen kanssa, kaikki taustaäänet katosivat ja olimme vain kahden. Aloin ajatella, että olin löytänyt jonkun tärkeän ihmisen. Lähdimme jatkoille, tai oikeastaan yöksi erään naisen luokse. Olimme hänen asunnossaan ja eteisessä mies tuli toivottamaan hyvää yötä. Sanoin hänelle, että halusin. Samassa hän tuli luokseni ja halasimme niin, että vartalomme koskettivat toisiaan. Tunsin hänen kiihkonsa ja villiinnyin itsekin. En ollut ajatellut tehdä mitään sellaista eikä hänkään.
Nainen, jonka asunnossa olimme, oli ystävänsä kanssa melko humalassa, mutta huomasi sentään mitä minun ja miehen välillä tapahtui. Hän osoitti meille makuutilan, siinä oli vain verho, ei ovea. Nyin verhoa eteen ja sitten menin miehen luokse. Hän makasi selällään sängyssä ja sitten aloimme riisuutua. Ottaessaan alushousuja pois hän sanoi, että hän poisti karvansa kerran viikossa. Humalluin hänen vartalostaan ja halusin koskea häntä. Hän innostui ja minä jatkoin kosketusta ja yhtäkkiä hän puristi naamaansa ja sai aikaan kaasupäästön. Jatkoin käteni liikettä ja hän puristi lisää ilmaa ilmoille. Samalla hänen kasvonsa ikään kuin hurmiosta menivät sisäänpäin. Olin kovin innoissani ja sitten siirryttiin vartaloiden kosketukseen. Kummallakaan ei ollut kumia ja hän sanoi ettei hänellä tai minullakaan ollut mitään. Mietin että niin juuri vaaraan joudutaan ja silti halusin kovasti. Mutta kumi löytyikin sen naisen yöpöydän laatikosta. Mutta minulla oli pikku- ja isohätä, enkä halunnut sen häiritsevän. Sanoin, että menen vessaan. Huoneessa nainen ja hänen kaverinsa joivat ja juhlivat. Vessa oli huoneen nurkassa, ei siis mitään ovea. Pöntön ympärillä oli suihkuverho. Mutta suihkuverho oli puolittain WC-pöntössä, siinä oli kakkakikkareita ja WC oli täynnä samaa ainetta. Pöntössä ei ollut istuinrengasta ja koko kylppärin lattia oli ruskeiden klönttien peitossa. Vessapaperirulla oli pelkkää vettynyttä mössöä. Katsoin ympärilleni ja lattialla oli avattuja vessapaperipaketteja, nekin kaikki vettyneet. Yritin siirtää kikkareverhon sivuun ja istua kylmälle, likaiselle posliinille pylly ilmassa. Mutta en voinut. Aloin siivota vessaa. Kaikki siivousvälineet olivat pitkin lattiaa. Laitoin eritteitä muovipusseihin ja sain juuri suihkutettua pöntön istuntokuntoon.
Silloin kylppäriin astui vanhempi nainen ja mies. He kysyivät minulta mitä oikein tein. He kertoivat, että aina aamuöiseen aikaan he tulivat vaivihkaa paikalle ja siivosivat asunnossa asuvan naisen paikat. Klinkkerilattialla oli vielä monta ruskeaa kakkapaakkua ja silmäilin nurkassa olevaa suurta lastaa. Nuo kaksi olivat palvelijoita, asunnonomistaja oli siis joku kuuluisuusnainen. Halusin kuitenkin itse siivota ja palvelijat saivat vapaata ja lähtivät pois. Sain lopulta kaiken siistiksi ja pystyin käymään ”asioilla”. Mutta oli tullut aamu ja aika oli käynyt vähiin. Menin kuitenkin verhojen taakse miehen luokse, Lähdimme yhdessä ulos ja hän vei minut italialaiseen baariin. Aamiaiseksi oli jotain ihme kääröjä, joissa oli juustoa ja lihaa. En halunnut syödä, koska en enää halunnut vessakohtausta. Mies oli niin ihana ja kaikki tuntui hyvältä. Sitten hän sai puhelun kännykkäänsä ja lähti pöydästä baarin taakse puhumaan. Tarjoilijatyttö tuli pöytäämme ja kysyi mitä halusin. Sanoin että ehkä kivennäisvettä. Sitten tarjoilija tuli lähelle ja sanoi hiljaisella äänellä, että mies ei ole ensi kertaa asialla, eikä vapaa. Mies tuli ja menimme hänen kotiinsa. Kysyin mieheltä oliko hän vapaa. Hän kertoi, että oli ollut nainen, mutta ei enää. Samalla hän alkoi kertoessaan näyttää minulle filmiä. Ensin siinä oli mies ja nainen intiimisti. Sitten tuli muita miehiä ja nainen oli sidottu, yksi mies teki työtä ja muut miehet pitivät naista kiinni. Nainenkin oli mukana jutussa, vaikka olikin sidottu ja silmillä side. Mutta naapurihuoneessa oli rajumpi meininki ja siellä nainen oli oikeasti peloissaan. Sitten kuului miehen selostus, kuinka nainen löytyi lumesta alastomana. Kamera näytti etsijät, jotka menivät löytöpaikkaa kohti. Ja siellä nainen oli. Hänet käännettiin selälleen ja hänellä oli vaaleat hiukset. Silloin tajusin, että kuollut nainen oli ihastukseni entinen vaumo.
Olin muuttamassa takaisin Katajanokan asuntoon. Olin makuuhuoneessa ja siellä oli lattialla punaisia höyheniä, jotka keräsin kontallani. Minulla oli monta roskasäkkiä, joihin keräsin roinaa asunnosta. Makuuhuone näytti muuten siistiltä, mutta siinä oli hassusti kahden laverin välissä varavuode. Tiesin, että tehtävää olisi paljon ja olin uupunut, mutta iloinen, koska olin takaisin hyvässä paikassa. Menin olohuoneeseen ja siellä oli ahdasta. Kävelin parvekkeen ovelle ja avasin sen. Heti oven oikealla puolella oli vihreä joulukuusi. Hihkaisin, että täällä on vielä joulukuusi. Parvekkeen lattia oli erittäin likainen ja roskia pullisteli kaikkialla. Ikkunan alla kasvoi ruohoa. Tunsin ahdistusta, mutta samalla ajattelin mielessäni miten kaiken saisi kuntoon riuskalla työllä. Tulin takaisin sisään ja huomaisin, että seinä ikkunan alla oli repeytynyt ja ruohoa kasvoi olohuoneen puolellakin. Tuli ikävä olo. Samassa huomasin, että talven jäljiltä oli vesilätäköitä ja hiukan lunta sisällä. Ikkunan alla olohuoneessa oli lattiassa syvät urat, jotka olivat kuin palaneita muovimaton läpi ja pureutuneet lattian sementtiin. Lisäksi siinä oli hirveä pino roskaa, sellaista, joka olisi pitänyt kantaa roskikseen. Sitten huomasin kuolleen kissan ja sen vieressä virui toinenkin eloton kissa. Ne näyttivät nälkään kuolleilta ja toisen kissan turkki oli litistyneen takkuinen. Ajattelin, että edelliset asukkaan olivat tosi törkeitä ja hirviöitä. Menin varovasti lähemmäksi kissoja ja mietin samalla missä oma kissani oli, ettei vain tulisi juuri paikalle.
Ovikello soi ja välitysmies tuli kavereidensa kanssa. Hän antoi minulle paperiarkin sisään teipatun avaimen ja otti povitaskustaan numeroita vilisevän lapun. Minun olisi kuulunut tehdä jotain tiliasioita, että olisin saanut asunnon lennosta. Mutta välitysmies päättikin yhtäkkiä, että olisi yksinkertaisinta, että minä itse vain soittaisin isännöitsijälle. Ne edelliset asukkaat kun olivat lähteneet kiireellä. Menimme olohuoneeseen ja ajattelin, että pitäisi laittaa kissoille ruokaa. Mutta ne leikkivät iloisina. Olohuoneessa aloin tutkia edellisten asukkaiden jälkeensä jättämiä tavaroita. Yhden seinän peitti kokonaan korkea hyllykaappiyhdistelmä. Siinä oli lasi-ikkunoita, joista näkyi monenlaista tavaraa. Avasin erään oven ja otin käsiini pieniä lasiesineitä. Nurkassa oli kaupan esittelyteline, jossa oli kaikenlaisia kauneusrasvoja. Kiipeilin hyllyä ja ihan korkealla oli kankainen pussukka, jonka otin alas. Avasin sen, tiesin kyllä jo valmiiksi, että siellä oli ase. Kaivoin aseen varovasti esiin ja huusin kaikille, että minä arvasin tämän. Olohuoneessa oli turkoosilla maalattu, vanha kirjoituspöytä, joka oli mielestäni ihana.
Unen pätkiä
Olin toimistossa ja eräs nuori tyttö oli juuri sopimassa urakan tekemisestä naisjohtajan kanssa. Siinä sovittiin työaika ja erikseen maksettava ylityökorvaus. Työ vaati nimittäin melkein ympärivuorokautista työntekoa. Naisjohtaja poistui paikalta ja katsoimme tietokoneelta tehtyä sopimusta. Ruudussa oli pudotusvalikko, jossa oli normaali työsopimus tehtävästä työstä, mutta äsken tehty erityissopimus oli kadonnut. Vieressä istuva nuori mieskin rullasi tietokonevalikkoa, mutta hänkään ei löytänyt sopimusta. Vanhana työntekijänä minä aloin soittaa suutani asiasta ja sanoin, että juuri tuollainen kettu naisjohtaja oli, menee deletoimaan sopimuksen ja odottaa sitten vain että työntekijä tekee homman eikä ylityökorvauksia tipu. Kun ei ole mitään sopimusta. Olin tulostanut sopimuksen hahmotelman ja otin sen esille. Siinä oli muuten kaikki tiedot, mutta päivämäärän, työntekijän nimen ja erityisehdot kohdassa printteri oli sotkenut. Kirjoitin kuulakärkikynällä puuttuvat tiedot ja pyysin nuorta naista allekirjoittamaan paperin. Minä menisin itse naisjohtajan luokse ja pyytäisin hänen allekirjoituksensa sekä ottaisin hänelle kopion. Alkuperäinen jäisi työntekijälle.
Olin aloittanut työt ja tutkin uutta ohjelmaa. Olin ollut kauan poissa eikä kukaan ollut opastanut minua ohjelman käytössä. Muttapäätin, että kyllä saisin selville miten se toimii. Mies, joka odotteli vain irtisanomisaikansa loppumista halusi pelleillä kanssani ja kävimme hänen kanssaan tupakalla. Sitten taas palasin huoneeseeni. Huone oli ollut poissa käytöstä siellä olleiden ihmisten lähdettyä. Tietokone oli sängyn päädyssä ja sitä pystyi käyttämään vain vatsalla maaten. Etsin laivan nimeä, ennakkoilmoituksessa oli jotain ja India. Pudotusvalikosta ei löytynyt Indialla mitään ja koska minulla ei ollut silmälaseja, en saanut selvää mitkä olivat nimen edessä kirjaimet. Etsittyäni aikani päätin järjestää huonetta paremmaksi. Laitoin koriste-esineitä hyllyn ja yöpöydän päälle. Huoneessa näytti mukavalta. Sängyn tilalla oli tuoli ja tietokonetta oli helpompi käyttää. Joku pomo tuli paikalle katsomaan. Hän huomasi, että olin kirjoitellut ennkkoilmoitusteleksiin kynällä viitteitä ja kysyi, että mitä ihmettä oikein tein. Enkö tiennyt, että tiedot vain tallennettiin koneelle. Selitin hänelle, että oli paljon viisampaa avata jokaiselle tiedolle oma viitenumero ja kirjoittaa se teleksiin. Siitä olisi sitten helppo myöhemmin palata viitteen kautta tietoihin täydentämään niitä. Yhhm hän sanoi ja poistui. Huoneeseen tuli hermostunut nainen vihaisen näköisenä. Hän alkoi tentata minua, että aioinko minä tosissaan jäädä tähän huoneeseen. Sitten hän viittasi nojatuoliin ja kysyi vielä, että aioinko jäädä tuohon, missä nyt olin vai aioinko taas ottaa kaikki tilat käyttööni. Minä hermostuin ja nousin ylös. Huusin hänelle, että toivoiko hän että lähtisin taas pois. Hän huusi takaisin, että mikä sen mieluisempaa. Silloin aivoissani napsahti ja vastasin hänelle, edelleen kovalla äänellä, että turha luulo, en lähtisi tällä kertaa. Sitten sanoin hänelle, että olisi parempi, jos hän ei enää ikinä tulisi minun huoneeseeni. Hän väitti vastaan ja minä vain jatkoin sanomalla, että hän ei enää tule. Painotin häntä ymmärtämään, että nyt ei enää neuvoteltu, vaan minä kiellän häntä tulemasta huoneeseeni. Ja jollei hän uskoisi minua, mennään pomon luo. Hän perääntyi.
Mäen päällä oli kevät. Talo oli punainen ja siinä oli valkoiset koristemaalaukset ikkunapuissa ja kattolaudoissa. Luulin, että menisimme taloon ja siellä olisi ruokaa ja sängyt, mutta huomasin, että talon toisella puolella, mäen alarinteessä oli rantaan johtava tien varressa telttoja. Vasemmalla puolella oli suuria huvilatelttoja, jotka oli kiinnitetty putkitelineisiin solmimalla. Minä ja lapsi mentiin ensimmäiseen, ylinnä olevaan telttaan. Aloimme puuhata telttaa nukkumakuntoon. Laitoimme lattialle styroxlevyjä. Näin keittotarvikkeita sisältävän kassin ja ajattelin, että kohta laitamme ruokaa. Kun tulin ulos teltastamme näin että muut ihmiset olivat menneet oikealle puolelle rantatietä, jossa heillä oli erillisiä, omia telttoja. Yritin sanoa heille, että näissä suurissa teltoissa oli kaikki mitä tarvitaan ja vielä paljon tilaa.
Katsoin huvilatelttariviä ja se ulottui rantaan asti. Oli kesä ja alhaalla rannassa taivas alkoi synkentyä. Villapaitainen nainen oli vierelläni katsomassa samaa näkyä. Tiesimme, että musteneva taivas tiesi myrskyä, joka toisi pyörrehässäkän tullessaan. Lähdimme kahdestaan irrottamaan huvilatelttarivistä käyttämättömiä telttoja, etteivät ne lentäisi myrskyssä pois. Huhuilimme muita auttamaan, mutta rantatien oikealla puolella olevalla teltta-alueella oli aurinkoista ja ihmiset toimittelivat auringonottopyyhkeitä nurmikolle telttojen eteen. Avasimme kiireisin sormin telttojen nauhoja irti tangoista. Yhtäkkiä tuli hijaista ja katsoin rantaan päin. Myrsky oli tullut.
Erilainen kotiintulo
Kävelin pitkän kotimatkan pysäkiltä kotitalolle. Peltojen viljat olivat valtavan korkeita ja näyttivät ruohoilta, ne olivat niin vihreitä, mutta tiesin niiden olevan viljaa. Tulin kotitalon kuistin luokse, mutta halusin tehdä jotain eri tavalla kuin normaalisti. Siksi en mennyt sisälle vaan kiersin talon ja tulin takapihalle. Kuistin luona, etupihalla oli varjoisaa ja jotenkin kalsaa, mutta takapihalla paistoi aurinko ja kaikki istutetut kukat olivat kauniita. Kehikossa kiemurteli kasapäin krasseja. Minulla oli suti kädessä ja olin päättänyt maalata vesiväreillä oman kasvokuvani. Näin silmissäni minkä värinen iho minulle tulisi ja odotin innolla aloittamista. Pyyhin mukana olevasta sudista vanhan sinisen värin ruskeaan puutarhalaatikkoon. Muut tarvikkeet olivat sisällä, minun piti mennä hakemaan ne sieltä. Suunnittelin jo miten hiippaisin portaita ylös huoneeseeni ilman että tarvitsisi tavata kotiväkeä. Vilkaisin pihalta ikkunaan ja siellä perhe puuhasi keittiössä, en halunnut katsoa liikaa, etteivät he huomaisi minua. Sitten oli pakko mennä lirulle. Vessapaperirulla oli siirretty kelohonkaiseen oksan karahkaan ja yritin nopeasti irrottaa kolme paperia. Minua inhotti, jos touhuni nähtäisiin ikkunasta. Olin menossa puskien taakse, kun näin meren.
Menin kumiveneeseen ja aloin meloa kahdella airolla. Tehtäväni oli meloa tiettyyn paikkaan ja tulla takaisin. Päivä oli ihanan lämmin ja vauhtini oli lopulta niin hyvä, että saatoin mennä lakanan alle ja antaa veneen liukua. Katselin lakanan raosta ja näin paljon uimareiden päitä vedessä. Rannoilla näin tummia täpliä ryhmittyneenä veden äärelle, ne olivat uimarantoja. Mutta uimareita oli keskellä mertakin. Sitten tajusin, että vene voisi törmätä heihin, jos olisin lakanan alla ja tulin esille. Mutta uimarit kyllä väistivät. Jatkuin liukumista ja tulin saarten väliselle alueelle. Siellä vesi oli matalaa. Näin kaukaisiakin uimarantoja ja niillä olevat tummat ihmispisteet liikehtivät. Saarten toisella puolen oli avoin meri ja se pelotti minua. Ohjasin veneen maalaiskartanon rantaan. Lopulta meri muuttui matalaksi lätäköksi. Huomasin pellolla kulkevan hiekkapolun ja mietin, että se olisi ehkä oikotie uimarannalle. Olin innoissani huomatessani sen, mutta tarkemmin tutkittuani sitä, se johtikin vain läheiseen maalaistaloon eikä ollut yhteydessä yleiselle tielle. Käänsin vaivalloisesti kumiveneeni lätäkössä ja lähdin paluumatkalle.
Paluumatkalla meloi veljeni. Hänen vauhtinsa oli hurja ja nautin kyydissä olemisesta. Tulimme omaa rantaa kohti ja siinä oli meressä kulkuportti. Siihen piti olla kortti ja tunnusluku, että pääsi rantaan. Veli kysyi äidiltä tunnuslukua ja äiti kertoi sen. Veli kyllä tiesi sen numeron, mutta näytteli äidin vuoksi tietämätöntä, että äidille tulisi hyvä mieli, kun sai olla tarpeellinen. Tulimme rantaan ja aloin selittää miten erilainen elämäni nyt oli. Olin tehnyt kaiken eri lailla kuin normaalisti. Ja olin lisäksi suorittanut tehokkaan liikunnan. Tunsin oloni kevyeksi ja hyväksi, kun en ollut vain mennyt suoraan kotiin.
Mentiin bussiin, se oli todella pieni ja penkit olivat kolmen istuttavia. Kyydissä oli jo muita ihmisiä eikä vapaita istuimia ollut paljon. Kuljettaja istui alatasanteella ja hänen viereisellä puolellaan oli kolmen istuttava penkki vapaana, mutta kukaan ei ollut mennyt siihen, koska sinä oli vain kymmenen sentin jalkatila. Lapsiminä meni takatasanteelle ja minä jäin etutuulilasin alla olevalle penkille. Kuljettaja oli nauravainen ja esitti showta ajaessaan bussia. Hän katsoi minua ja laitoin jalkani paremmin näkyville. Minulla oli hihaton, isokukallinen mekko ja tiesin, että sääreni olivat hyvän näköiset. Yhtäkkiä bussi pysähtyi ja kuljettaja puhui kännykkään maanmiehelleen omalla kielelleen. Mutta hänen sanojensa joukossa oli korostettuja suomenkielisiä asioita kuten nämä akat täällä levittelevät itseään ja kuulin sanat vittua ovat tyrkyttämässä. Lapsiminä kuuli saman ja kapusimme ulos bussista.
Olimme mökkimme lähellä ja lähdimme sitä kohti. Bussikuski seurasi ja minua inhotti. Mökillä tuli vastaan Jussi, joka myös asui siellä. Hän tunsikin bussikuskin ja he heittivät jotain herjaa naisista. Minä menin Lapsiminän kanssa mökille ja siellä oli paljon ruostuneita tavaroita, joita aloimme siivota. Jussi asui mökin toisessa asunnossa. Menin ulos ja näin suuret pinot vaaleita muuttolaatikoita. Uusi asukas oli muuttanut. Otin kynnykseltä pienen pahvilaatikon ja heitin sen kauemmaksi. Sen osui Jussin ikkunaan ja meni sisään. Tämä oli tapahtunut aiemminkin ja minua inhotti niin, että poistuin sisään. Mutta Jussi olikin valmistautunut heittooni ja hänellä oli vain yksi sisäikkuna, laatikko oli jäänyt entisen ulkoikkunan ja sisäikkunan väliin. Sitten Jussi lähti ulos uuden naisystävänsä kanssa. Iso vaalea nainen seurasi Jussia polulle ja Jussi kehui lämmintä ilmaa. Muistin, kuinka meidän yhdessä ollessamme minulla oli aina hiki.
Olin johtajien välisessä pikkuhuoneessa ja menin viereiseen huoneeseen sanomaan, ettei firmaa löydy Google-hausta enää. Otin printin kaikista hauista ja esittelin sen. Siinä oli kolme sivua ja aika moni niistä oli jotain korvausvaatimus- tai oikeusjuttuja, joissa firman nimi mainittiin. Varsinaista firman kotisivua ei löytynyt lainkaan. Johtaja nojaili tuolinsa selkämykseen ja sanoi että ei tietenkään näy, mutta otapa kesä- tai heinäkuun tai siitä taaksepäin haku niin jo löytyy. Sanoi, että kädessäni olevissa hauissa oli jo ihan kaikki ja ettei firmaa voinut näkyä, kun sitä kotisivua ei oltu oikein koodattu. Lähdin pois ja menin vessaan. Vanhasta vessasta tuli pyyhe ympärillään firman uusi työntekijämies, joka tervehti minua iloisesti ja toivotti minut tervetulleeksi. Kysyin missä oli naistenvessa ja hän neuvoin minut sivukäytävälle. Kun tuli vessasta kampaamasta minulla oli kaksi suurta tuppoa aivan kuin irti leikattuja hiuksiani kädessä. Rämähdin lattialle järkyttyneenä itkemään. Mietin, että en voi jäädä tänne. Sitten jäin odottamaan, että edes joku tulee kysymään mikä on hätänä, jotta olisin voinut näyttää ne hiukset ja päässäni olevan kaljun kohdan. Kukaan ei liikahtanutkaan. Päätin olla näyttämättä heikkouttani ja katsoin uudelleen käteeni eikä hiuksia enää ollut nyrkissäni.
Menin ulos ja ajoin hissillä alas. Olin menossa pieneen syrjäiseen apteekkiin, josta aina sairaslomani aikana kävin ostamassa tuoreita korvasieniä ja paahdettuja kastanjoita. Siellä oli muutakin mielenkiintoista syötävää, itämaisia enimmäkseen. Katsoin taakseni ja ajattelin mennä kertomaan johtajalle apteekista, että tiesikö hän mistä korvasieniä saa ympäri vuoden. Sitten mietin, että olisi kiva kertoa, että tällaista minä tein sairaslomani aikana. Mutta en tahtonut kertoa, joten päätin olla menemättä apteekkiinkin, kyllä minä sinne osaisin mennä myöhemminkin. Palasin hissillä toimistoon ja marssin suoraan kahden johtajan huoneen välissä olevan pikkuhuoneeni ovelle.
Tulimme parkkipaikalle ja kävelimme suuren betonisen rakennushäkkyrän sisään. Monien epämääräisten portaiden jälkeen tulimme Riitan ovelle ja menimme sisään. Lapsiminä oli suuren huoneen lattialla makuupussissa. Keittiötilassa oli faksi ja kopiokone. Riitta oli kiireinen ja valmisteli tullauspapereita seuraavaan erään. Olin vastahakoinen ja mietin vain, ettei minulla ollut rahaa taksiin näin kaukaa kotiin Ruissaloon. Faksista tuli papereita ja annoin ne Riitalle. Hän sanoi että kohta lähdetään. Riitta antoi minulle tullauspaperit ja niissä oli muistilaput päällä. Lähdin innoissani ulos, koska ajattelin pääseväni pois. Tulin betoniselle parvekkeelle ja astuin alas portaita. Pihalle tultuani näin monta hiekkatietä ja seurasin vaistoani löytääkseni parkkipaikan, jossa Riitan bussi oli. Jouduin kuitenkin eksyksiin eikä bussia löytynyt. Lapsiminä oli mukanani ja palasimme rappusille. Mutta sieltä pääsimmekin ihan toiselle pihalle, jossa oli nuoria vesisateessa odottamassa konserttia. Kävelimme puutuvin jaloin koko joukon taakse, mutta matka oli turha. Palasimme betonitalon portaille ja yritimme selvittää, mitkä portaat veivät Riitan luo. Lopulta löysimme oikean oven. Seisoskelin keittotilan luona ja Riitta tuli paikalle kysyen oliko minulla nälkä. Hän oli pelottava ja miellytin häntä sanomalla kyllä. Laitoimme uunin päälle ja aloimme rakentaa paprikapizzaa. Osasin olla hommassa niin täysin mukana, ettei Riitta huomannut minun haluavan karata. Pizza oli hyvää, mutta näin lattialla makaavan Lapsiminän ja muistin tehtäväni.
Riitta poistui ja menin Lapsiminän luo, hänen oma kännykkänsä oli finaalissa ja olin antanut toisen omistani jo hänelle. Mies ilmestyi ja hän toi uuden punaisen kännykän minulle. Minulla oli jo itsellä punainen kännykkä, mutta sekä minun että Lapsiminän kännyköistä oli akut loppu. Mies toi uuden kännykän keittiöön ja aloin koota sitä lopulta. Lataussysteemi oli omituinen ja ravistelin kaikki osaset paketista tiskille. Aloin asentaa akkua latauslaitteeseen, joka oli yhtä iso kuin kopiokone. Ensin sain käsiini alkuperäistä asennusta varten tarkoitetut ruuvikoneet ja laitoin ne sivuun, sitten käteeni osui hammasharjan säilytyskotelo. Lopulta tuli akulta näyttävä osa ja sovitin sitä laitteeseen, lopulta se kliksahti kohdalleen. Painoin ON/OFF-nappia ja jotain vihreää napsahti palamaan. Mutta se oli vain kopiokoneen valo. Yritin uudestaan, mutta ei tulosta. Siirryin nappuloiden pariin ja epäilin, että niissä oli vikaa. Sain lopulta nappulat toimimaan, mutta ne olivatkin faksikoneen nappuloita ja fakseja tuli koneesta. Luovutin ja haukuin typerää idioottivanhaa konetta Miehelle.
Lopulta sain Lapsiminän suostuteltua lähtemään, hän sanoi jo kyllästyneensäkin paikkaan ja kuin salaa keräsin hänen tavaransa läpinäkyvään muovipussiin. Minun narulle jääneet pyykkini olivat myös keittiön tasolla muovipussissa. Alushousut ja lakanat. Nekin lisäsin Lapsiminän tavaroiden joukkoon ja sitten lähdimme ulos. Matkalla parkkipaikalle kurkistimme töyrään taakse. Siellä oli yksityinen järvi, jossa oli turkoosia vettä keskellä ja pumppusysteemit pitämässä vettä puhtaana. Yhdessä kohdassa näkyi iso pyörre ja ajattelin, että lapset voivat hukkua siinä. Samalla yhtäkkiä tajusin, että nämä kaikki täällä asuvat olivat pakostakin miljonäärejä, Riittakin. Parkkipaikka löytyi helposti, sinne johti hiekkatie, jota jo olin kerran kulkenut. Nyt vain jatkoimme sitä ja näimme huoltoaseman kyltin ja tienristeyksen ja siellä oli punainen auto, jolla pääsimme pois.
tärkeä asiakasneuvottelu ja minulle oli sanottu, että jatkaisimme matkaa Helsinkiin huolimatta siitä, että Emonen oli siellä. Emonen oli ehdottanut minulle, että jäisin hänen kanssaan Saloon toiseen hotelliin yöksi ja viettäisimme laatuaikaa kahdestaan. Olin selittänyt Emoselle, että en millään nyt voisi tehdä niin, kun olin juuri alkanut sopeutua työhön ja kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä. Ajattelin kylläkin, että niin olivat varmaankin tyytyväisiä, kun taas paahdoin täysillä. Istuin hotellin aulassa neuvottelupöydässä ja vilkuilin Emosen ja perheen suuntaan, he olivat vastaanottotiskillä ja katsoivat minua. Sitten muistin, että olin vielä sairaslomalla. Nousin seisomaan ja sanoin, että lähtisin nyt enkä tulisi takaisin ennen maaliskuun loppua, jolloin sairasloma päättyi. Sain närkästyneitä katseita ja kuului mutinaa.
Tulin vastaanottotiskille, joka oli nyt kioski. Ostin puolentoista litran limun ja sitten Emonen antoi minulle nipun matkalippuvihkoja, jotka otin käteeni. Katselin lippuja ja Lapsiminän jälkeen kioskilla asioi vielä Rapa. Olimme lähdössä kirjoittautumaan pieneen hotelliin, joka oli ihan lähellä kun huomasin, että pankkikorttini ja kännykkäni eivät olleet minulla. Ne olivat jääneet kioskin tiskille. Menin kioskille ja kysyin sisällä olevalta tytöltä oliko hän huomannut jättämiäni tavaroita. Hän puisti päätään ja sanoi sitten, että yksi mies kylläkin oli tullut jälkeemme ja ottanut limun ja muut tavarat ja juossut pois. Hätäännyin, minut oli ryöstetty. Muut olivat jotenkin rentoina ja matkalla kadun toisella puolella olevaan kahvilaan. Itkin ja seurasin muita. Kahvilan tiskillä pyysin Lapsiminältä kännyä lainaksi jotta voisin kuolettaa pankkikorttini. Tilille oli juuri tänään tulossa rahaa.
En nähnyt puhelimen numeroita ja Lapsiminä näpytteli ilmoitusnumeron alun ja antoi sitten kännyn minulle ja sanoi, että voin nyt näpyttää pankkitunnuksen loppunumeron. Se ei onnistunut ja lopulta pyysin Lapsiminää näpyttelemään sanomani numerot. Puhelimeen vastasi mies, jolle kerroin että korttini oli varastettu. Itkeä tuhersin, että tilille piti tänään tulla rahaa ja että pelkäsin varkaan vievän sen. Mies puhui jotenkin alentuvasti minulle ja sanoi, että no joo, tämähän oli odotettavissa, kyllä kortilla oli juuri äsken nostettu viisisataa. Viisisataa, mietin, se oli paljon enemmän kuin piti tulla. Sitten mies alkoi tentata miten kortti oli kadonnut, oliko jälleen kerran kyseessä se sama vanha tarina, istutaan iltaa, juodaan liikaa ja ollaan huolimattomia. Selitin hänelle tosissani koko tapahtumien kulun ja kysyin lopulta voisiko pankki auttaa. Ehhei nyt sentään, mies sanoi, ihan on omalla vastuulla, mutta lupasi nyt kuitenkin kuolettaa kortin.
Toiset menivät kadun toisella puolella olevaan pikkuhotelliin ja seurasin ensin heitä, mutta jäin kuitenkin katselemaan ympärilleni. Katsoin siihen suuntaan, johon kioskin tyttö oli sanonut miehen juosseen. Jalkakäytävällä ajoi autoja ja ajattelin varoittaa muita Salon omituisesta liikenteestä. Pysäytin erään ihmisen ja kyselin häneltä, olisiko hän nähnyt sellaista juoksevaa miestä tässä vähän aika sitten. Nainen muistikin, että oli nähnyt nopeasti juoksevan miehen ja kertoi että miehen juoksu oli ollut hänestä omituisen näköistä. Sitten nainen näytti minulle minkälaista, hän siirtyi jalalta jalalle vaappuvasti ja kuin bodari, jolla on leveät reidet. Ajattelin, että tämä olisi hyvä vihje poliisille, mies saattoi olla bodari.
Salosta Tallinnaan
tämä oli oikeastaan jatke Salo-unelle, Salo muuttui Tallinnaksi.
Olimme lähdössä lautalle. Kävelimme koko joukko, minä, Emonen, Lapsiminä, Rapa, Anna ja Adam Tallinnan satamaa kohti. Rapa tahtoi ehdottomasti kävellä kahdestaan kanssani ja jätimme lopun joukon ja siirryimme sivukadulle. Aikaa oli paljon ja kävelimme puiden reunustamaa pikkukatua alaspäin satamaa kohti. Matka oli melko pitkä, arvelin sen olevan lähtöpaikasta useita tunteja. Mutta nyt oli päivä ja lautta lähtisi vasta illalla. Rapa jutteli kovasti, en oikein välillä saanut selvää mistä hän puhui, mutta sain tunteen, että muistelimme lapsuutta. Tuli hyvä mieli. Tulimme risteykseen, josta avautui näkymä niittyaukeamalle. Muu joukko saapui paikalle. Juttelimme äänekkäästi ja sanoin jotain ruotsiksi.
Adam, joka oli Annan kumppani, alkoi puhua minulle ruotsia ja nappasi yhtäkkiä kiinni kädestä ja ohjasi minut pois muiden luota hiekkatielle. En oikein ymmärtänyt mitä hän puhui, ruotsi oli omituisen kuuloista. Mutta hän piti sormenpäistäni kiinni ja minua aivan kyljessään kiinni. Mietin mitä Anna mahtaisi ajatella, mutta olin innoissani. Annan mukaan Adam oli hyvä rakastaja. Adamista ei päälle päin näkynyt sellaista, hän oli harmahtava, tavallisen näköinen, silmälasipäinen mies. Pitkän matkaa kuljettuamme käännyimme tulemaan takaisin. Adam kuiskaili korvaani jotain ruotsiksi ja ymmärsin, että minun piti vain tuntea, ei järkeillä. Samassa tunsin kuinka yhteys vartaloidemme välillä syttyi. Kävelimme samaan rytmiin ja koin kaiken hyvin seksuaalisena. Olin saanut oppitunnin siitä, miten toisesta ihmisestä voi nauttia, jos pystyy jättämään kankeutensa ja ennakkoluulonsa sekä häiritsevät ajatukset pois. Kiitin Adamia ja palasimme toisten joukkoon. En ajatellut Adamin olevan minulle muuta kuin tärkeän asian opettaja, hän ei ollut se mies, joka minun piti löytää
Jatkoimme matkaa ja Emonen alkoi puhua siitä, kuinka miehet aina tekivät tuon tempun kaikille epätoivotuille naisille, jotka halusivat pois ympäriltään häärimästä. Yritin väittää vastaan ja sanoa, että kyse oli opetuksesta. Emonen sanoi, että juuri niin miehet sanovat asian olevan ja sitten hän vitsaili muiden kanssa asiasta. Yhtäkkiä Emonen tuli luokseni ja kuiskasi minulle -olikos kivaa kun joku hiplasi vähän sinuakin? Purskahdin pohjattomaan itkuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti