25.8.07

Cometia kuutamossa

Hanki kiilsi timantteina kuutamon loisteessa ja minä sytyttelin Cometin pienten kuusien takana. Siinä poltellessani hyräilin Rock Around The Clockia ja aloin oikein esittää sitä siellä metsikön suojassa, Comet näpeissä sauhuten. Kun savuke oli poltettu loppuun, siirryin takaisin tielle. Aikani kuljettuani tulikin oman kodin tienhaara ja tarvoin kapeaa tietä. Umpipimeässä oli aina yhtä suuri ilo, kun mäen päällä olevan kotitalon valot heijastuivat hankeen. Siellä oli lämmintä ja ruokaa.Rock around the Clock soi TV:ssä. Bill Haley & His Comets teki 50-luvun lopulla kylläkin jo tuon biisin, mutta jostain syystä se pyöri Suomen televisiossa.Minä tupruttelin vähän aikaa hienoja savukkeita nimeltään Comet. Niiden rasia oli valkoinen ja litteä, siinä savukkeet olivat kuin vanhanaikaisessa savukekotelossa. Kai se innostus tuosta rock’n rollista juursi. Olin työstä tulossa ja oli jo pimeää. Bussi kahdeksan pysähtyi tienhaaraan, kaupalle, josta oli vielä 2,5 kilometriä kotiin. Potkukelkkaakaan ei tällä kertaa ollut kaupalla. Se oli harvinaista herkkua, meillä oli vain pari potkukelkkaa eikä niitä sopinut seisottaa minun vuokseni kaupalla pitkää päivää. Joten lähdin siitä taapertelemaan ihan jalan. Ensin matka kulki isompaa tietä, tuona iltana kuu valaisi mukavasti. Kotimatkan kyllä osasi jo vaikka silmät ummessa ja sitä paitsi hämärään tottui nopeasti. Vaan kun halusin tuprutella tupakkaa, oli poikettava suurelta tieltä metsän puolelle. En halunnut jäädä kiinni, jos joku innokas perheenjäsen taikka naapuri olisi sattunut olemaan liikkeellä.

ja yhdessäolokielto.

Ei kommentteja: