3.7.08

Juhlat on ohi

Onneksi. Maanantaina tuli kasailtua drinksuja vino pino, ihan täällä himassa. Ulkona käyminen ei ole mun heiniä. Vuokrasin kaksi leffaa nautin elämästä vapaana sieluna. Eilen oli sitten yhdeltä bipopiiri. Heräsin ajoissa laittamaan itseäni esiintymiskuntoon. Muuten kaikki oli ihan tiptop, mutta hikea pukkasi aimo virrat. Piiri sujui hyvässä hengessä, kuten yleensäkin. Sieltä saa aina hyvän mielen mukaansa. Sitten alkoi juhlien toinen päivä. Ostin kaupasta kaikkea sitä, mitä olin pihistysviikkojen aikana kaivannut. Kylmäsavustettua lohta, kyljyksiä, jätskiä, suklaakeksejä ja ostin jopa purkillisen silliä. Vihreää Jaffaa ja greippimehua sekä kaksi riisipiirakkaa. Masu pinkeenä istuin eilen ja katsastelin ruudusta kaikenlaista kivaa. Että sellaiset juhlat. Kyllä oli mukavat.

Soitin eilen Bonuspuhelimeen ja sieltä sanottiin, että kyllä on lähetetty. Että minun pitäisi kysyä postista mihin ovat hukanneet. Jaa, no katsotaan nyt, jollei tänäänkään ole tullut, niin saatan soittaakin.

Siskon skannaamista vanhoista kuvista kekkasin tämän Katin Stadiin-lähtö-kuvan. On mopo, kuteet ja kotsa, sekä paljaat jalat. Ei paljon saatu tolla mopedilla ajella, mutta arvatkaa tekikö mieli kaasutella mutkat suoriksi.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kiva Itellalla pyyhkii hyvin, tosi tylsää jos ne bonukset eivät rupea löytymään. Tuo on ihana kuva sinusta siskoseni rakkaani. t. marski :)

Anonyymi kirjoitti...

=O
Jaa sääkin tykkäät Vihreästä Jaffasta
JA
greippimehusta ?

Rybb & Deckers greippimehua mää juon ihan jatkuvasti. Appelsiinimehu on liian makeeta ja "särmätöntä", saati sitten joku ananasmehu. JÄK !
Vaikkakin naisten pitäisi juoda just ananasmehua aineenvaihdunnan takia.

Ööööö....(taas vaihteeksi)
Mää en ymmärrä niistä sun bonuksista yhtään mitään.

Katili kirjoitti...

Jee Marski, mä läksin stadiin, ja teinkin sitten niin. Eiksoo upee kotsa mulla tossa?

Anne, ai säkin tykkäät, vihree jahva on paras limu ja greippimehu paras mehu. Tää oli Marlin uusi greippijuissi, ihan kätevää, eniten tykkään siitä ihan puistattavasta tuoregreippimehusta. Se on jess.

Anonyymi kirjoitti...

Ystävä rakas, ootkos kunnossa vai ootko herkutellut niin paljon, ettei sormet vieläkään toimi ?
=)

Ton sun nostalgiakuvas ansiosta näin taas unta yhdestä nuoruudenrakastetustani. Sen kanssa mopoiltiin, määkin ajelin pitkin kartsaa, tosin maalla.
Sen pojan lempinimikin oli Kartsa. Tosin me ei silloin vielä "ajeltu", kun oltiin niin nuoria.=D

Siitä unesta jäi kamalan haikea olo, ihan niin kuin viime aikoina on jokaisesta vanhoihin aikoihin liittyvästä unesta jäänyt. Olin silloin(kin) niiiiiin rakastunut.
Ja aivan mänttiaivo ja pöljä.
Pidin kahta poikaystävää; maalla ja kaupungissa. Eli sitä samaahan se on sitten ollut nää sen jälkeiset 35 vuotta.

Katili kirjoitti...

Anne, kunnossa ollaan, ingen hätä. Mopopoika Kartsa kuulosti ihanalta ja viattomalta nuorirakkausjutulta. Mullakin oli sellainen mopopoika, Ismo. Sillä oli näitä solmuvärjättyjä laamapaitoja ja sitä inhotti kun sen äiti laittoi viimeiseen huuhteluveteen etikkaa.

Juliet Parrish Radha kirjoitti...

Ihana tuo sinä ja mopo -kuva, sekä se, että sinulla oli noin ihanat juhlat! ;o)

Katili kirjoitti...

Anuradha, jee, kiitti. Minä mopomuumio *hihi*