10.4.08

Tadaa!!!!!!!!!!

Nyt valitsin espanjalaisen taustan, jonka värit tuovat terveisiä auringosta. Gracias Blog and Web ya Infinityskins.

Viilaamista

En tiedä mistä tämä taas alkoi, mutta kun päätin aamulla muuttaa Vuoristoradankin ulkoasua kevyempään suuntaan, seurasi koko päivän jobi. Viilasi ja viilasin, istahdin välillä ja söin hätäisesti ja palasin sorvin ääreen. Jos olisin samalla metodilla hakannut naulaa lautaan, olisi lauta hajonnut tuhannen päreiksi. Tyypillistä aivoilleni. Mutta kun vihdoin sitten kekkasin, miten saan upean ja rauhallisen vihreän Word Press templaatin asennetuksi, olin iloinen kuin peipponen. Käykää katsomassa. Ei ollut ihan piis oov keik, mutta nyt tiedän paljon enemmän.

Asiasta innostuneena, päätin vielä jatkaa tämänkin blogin ulkoasuetsintöjä, joten kärsivälisyyttä, leiska vaihtelee taas, mutta, mikä on tärkeintä, asiat säilyvät.

Siihen asti - juon kahvia ;-)

9.4.08

Ihmisten kunnioitustalkoot käyntiin!


Nokia on näyttänyt yrityksenä eettistä mallia siitä kuinka suuret irtisanomiset hoidetaan. Maksetaan kunnon erorahat erotetuille ja perustetaan lisäksi hommaa seuraamaan yksikkö, joka auttaa uusien työpaikkojen löytämisessä. Ja kun maksetaan, maksetaan 100.000,- euroa per erotettu nenä, eli ei siis kitsastella mitään turhia.
Nokian johtaja Veli Sundbäck luonnehti Bochumin sopimusta yhteiskunnallisesti reiluksi ja vastuulliseksi.

Kyllä tuollaisilla summilla Suomessakin saataisiin suita suppuun. Ehdotankin että seuraavaksi UPM seuraisi välittömästi Nokian jalan jäljissä ja pistäisi hymyt Kemijärveläisten kasvoille näin kevään kunniaksi. Sitten voisivat muutkin irtisanoneet ja muualle toimintansa siirtäneet yhtiöt liittyä ihmisten kunnioitustalkoisiin. Näin saataisiin uusia työpaikkoja Suomeen, kun moni voisi toteuttaa unelmansa saamallaan pesämunalla.

Ja täällä on luettelo maksajista. Siitä vain toimeen. Hopi-hopi!!!!

Self Portrait April 2008


Eilen laitoin mustaa väriä hiuksiin, sen kunniaksi tässä huhtikuun potretti.

8.4.08

Sipulitaisto

Ja huomatkaa, Jami laulaa!!!!! Jos kuva ei näy, käy katsomassa suoraan YouTubessa, video on täälläkin.

Mahjong enkka


Pelasin äsken oman enkkani 1:43 eli 1 minuutti 43 sekkaa, tuulettelen täällä. Hiii!!!

Lintusen laulua iloksenne


Sisko laittoi minulle tällaisen ihanan linkin, jossa lintunen laulaa iloisalla mielellä.
Laulava Lintu.

Käykää ilostuttamassa itseänne.

Haastetta

Anuradha haastoi mukaan tällaiseen:

1. Miten monta blogiviestiä olet kirjoittanut blogiisi?
993+172+136 = 1301

2. Miksi aloit kirjoittaa omaa blogia nettiin?
Mielenkiinnosta asiaan sekä opiskellakseni HTML-kieltä. Omien taideviritysten julkaisu on tärkeää.

3. Millä nettisivuilla käyt, kun olet netissä?
Ohhoh, no omat sivut, perheen sivut, nettiystävien sivut, Facebook on nykyään kova sana, kovasti surfailen tietoja ja ohjelmia eri taiteiden käyttöön, esim. musiikki ja kuvankäsittely. Etsin myös tietoa kaksisuuntaisesta mielialahäiröstä yhtä blogiani varten. YouTubesta etsin ihania biisejä ja esiintyjiä sekä myös hupijuttuja.

4. Onko sinulla omaa kotisivua netissä? (blogia ei lasketa)
Onhan minulla.

5. Osaatko puhua muita kieliä kuin äidinkieltäsi? Mitä kieliä?
Englanti, ruotsi ja auttava saksa sujuu.

6. Mitkä ohjelmat seuraat tv:stä?
- (tarkoittaa että laitoin pari sataa tekstaria asiasta jo Ikelle)

7. Hissi vai portaat?
Talossani ei ole eikä tule hissiä, joten neljänteen aina portaat. Hissiin ei ole tullut törmättyä kuin virastoissa.

8. Onnen ja epäonnen numerosi ovat?
Onnen numero on kahdeksan (8), epäonnen numeroa ei taida ollakaan.

9. Haasta vielä tähän pienimuotoiseen kyselyhaasteeseen 3 bloggaajaa.
No mukaan nyt vaan kaikki halukkaat!

7.4.08

Taidetta maanantaihin

Vaihtelu virkistää

Kun keksin, miten nuo aihepiirit saatiin pudotusvalikkoon, innostuin käyttämään 2-palstaista templaattia ja tämä on tuolla ollut odottelemassa jo jonkin aikaa. Kivaahan se vaihtelu on. Tänään kävin Hakiksen hallissa ja ostin ribsejä, njam, nyt menen syömään niitä, palailen astialle.

Sataa

On väsyttänyt viime aikoina normaalia enemmän. Onneksi voi vain mennä pehkuihin ja nukkua kaikessa rauhassa kissa peiton alla suristen. Luovuus ja into ovat hakusessa. Kai ne sieltä jälleen ilmestyvät, jahka ehtivät kohdalle. Olin niin väsynyt viime yönäkin, että nukuin unessanikin. Olin jälleen työpaikalla, tällä kertaa toimistona toimi katu ja minä se vaan uinahtelin sängyssä ja katselin muiden hommia. Unet ovat jälleen palanneet. Olen nimittäin tehnyt ns. kylmän kalkkunan ja taistellut itseni pois Zopinoxeista. Kyllä niihin jäinkin koukkuun ja pahasti. Alkoi lopulta pänniä etten lainkaan voinut ajatella nukkumaan menoa ilman niitä, joten päätin päästä niistä eroon. Hyvä minä! Nyt riittää Seroquelin pikkupilleri, ainakin sen aikaa, kun ei ole hypomaniaa.

Googletin tässä pitkästä aikaa vähän omiani ja olipas jännää miten videot on siellä täällä, ympäri maailmaa. Ottavat kaikkien juutubilaisten videoita sivuilleen eri valintaperusteilla. Tässä ainahullu2:n osumat. Sopii minulle, ei haittaa.

On viime aikoina tullut sosiaalisen elämän lisäystä Naamakirjassa. Siellä on juuri sellainen kevyt ja iloinen mielentila, joka sopii minulle. Lahjat ja herjat lentelee, sekä silmäniskut ja suukkoset. Niin ja hölmän hauskat julisteet ja videot sekä kyselyt ynnä muut. Sopii tällaiselle hieman eristyneelle persoonalle, saa olla tekemisissä ihmisten kanssa, mutta ei ole pakotettu syvempään yhteyteen. Toki niinkin voi tehdä, kyllä siellä tätä deittaustakin löytyy.

Kotisivuni ilme on keväinen, tein syklaameista siihen kelluvan version. Käykää katsomassa, jos haluatte.

6.4.08

Kevään vihreää

Aamusta asti olen ollut ilman nettiä, yhteys pätki Pasilassa ja lastut lensi tänne asti. Nyt sitten päätin korjauksen kunniaksi vaihtaa leiskaa ja löysin tällaisen ihanan vihreän pohjan netistä, suunnittelijan linkki on tuolla sivun alaosassa. Kiitos Abdul.

Minkälainen kissa sinä olet? Minä olen norjalainen metsäkissa. Tee testi täällä.

Norwegian Forest Cat
Norwegian Forest Cat The Norwegian Forest Cat is strong and independent. She is reserved with newcomers but blossoms in the company of old friends. Confidently defending what is hers, she does not like strangers in her territory. Her luxurious coat is a lot to handle, and necessity dictates regular upkeep. An amazing athlete, the Norwegian Forest Cat thrives on physical activity, and no leap is too great or prey too quick for her to tackle. This huntress is clearly queen of her domain!

Learn more about the Norwegian Forest Cat.

5.4.08

On ihme jollei David voita

Katsokaa tämä niin kauan kuin näkyy.........huuuuuuh vanhan rouvan kaikki ihonystyrät on vieläkin pystyssä.........iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiik!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Minä, Puuma!

Kissaeläin-testissä sinusta tuli kaunis puuma!Puuma viihtyy erityisen paljon yksin ja se vaatii suuria elinalueita elääkseen mukavasti omassa rauhassaan. Mielipiteet puumista ovat olleet ristiriitaisia, sillä ihmisasutuksen edetessä yhä enemmän puumien alueelle, niistä on alkanut olemaan haittaa ihmisille ja heidän karjalleen. Testi täältä.

3.4.08

Kevään merkkejä

Tänään näin olkkarin ikkunasta ihme keltaisia täpliä ojan pientareella. Kauppamatkalla tarttuikin sitten oikein kaikenlaisia ihastuttavia väriläiskiä kameraan. Ja yksi piilotteleva varpunen. Eilisen suurpyykin jälkeen oli tänään vuorossa suurtiski. Tänä keväänä laitan kämpän putsiin kuntoon, ei enää tekosyitä. Pesen ja puhdistan kunnes nahka lähtee käsistä. Seikka on saletti. Mutta ei kaikkea yhdellä kertaa. Kaupassa oli kirjolohta 5,80 kilo, sitä piti ostaa pari filettä, eli nyt tulossa kalapäiviä. Ostin myös ruisleipää, lohi maistuu niin hyvältä sen kanssa.

Huomasin telkkariohjelmaa selatessani että tänään alkaa Yle Teemalla vanha sarja Kupla. Voi pyhät hyssykät, siinä kaikki meni niin solmuun ja taisi olla niin, että ainoa täysjärkinen oli hovimestari. Kuuluisia näyttelijöitä siinä ainakin esiintyi, luulisin. Areenassa on myöskin kuuntelumahdollisuus Knalli ja sateenvarjo kuunnelmalle, ainakin neljä jaksoa juuri nyt.






Tänään näin olkkarin ikkunasta ihme keltaisia täpliä ojan pientareella. Kauppamatkalla tarttuikin sitten oikein kaikenlaisia ihastuttavia väriläiskiä kameraan. Ja yksi piilotteleva varpunen.