8.6.08

Angst



KLIKKAILKAA KUVIA, OVAT ISOJA.

Kaikkiin kuviin on peruskuvana sama taiteilijan naama. Nyt tällaisessa tuskan hiessä. Ja jälleen maailman pienimmästä atomista järkyttyneenä. Ei mitään mittakaavaa. Kysehän on mun LAPSEN synttäreistä, ei mun. Ja kyllä, syyllisyys on jo nyt astunut tulehtuneeseen päähäni hakkaamaan hakullaan. Melkein pilasin rakkaani juhlapäivän.

Panic Three

Panic Two

Panic

Jälleen kymmensorminen

Olihan eilen tuskaa kirjoitella, kun kaksi oikean käden tärkeää sormea oli paketissa, jonka sisällä tuntui lehmänlämmin töhnä. Tänään, aamupesun jälkeen, tiputtelin vetyperoksidia ja kuohunta paljasti vielä keskisormen haavan olevan likainen. Hyvä aine, vetyperoksidi.

Treffit synttärisankarin kanssa siirrettiin huomiseksi, hänellä on ollut ihanainen syntymäpäivä uuden ihastuksen (?) kanssa toisessa kaupungissa ja illalla hän tapailee oman kaupunkinsa kavereita yöelämässä. Minun piti alunperin mennä vastaan asemalle, mutta enköhän kehitellyt itselleni paniikkikohtauksen. Olen tätä hommaa suunnitellut jo ties montako päivää, täytellyt lahjakassia ja tyhjentänyt ja täyttänyt taas. Eilen, kun tumppusormineni kirjoitin korttia rakkaalleni, tuli käsialasta hirveän tärisevää. Ei kun itkemään sitä. Soitin äidille ja hänen viisaat sanansa saivat aivoni rauhoittumaan. Alunperin minun piti tänä aamuna olla saattamassa häntä, mutta hän oli isänsä kanssa tehnyt toisen suunnitelman, isä saattaa, äiti tulee vastaan. Otin eilen illalla tiedon mielestäni ihan kuulina vastaan puhuessani lapseni kanssa. Mutta sitten pärähdin taas kollottamaan ja kerroin siitä tärinäkirjoitetusta kortista. Hän sanoi kauniisti, että haluaakin juuri sen kortin, sillä on enemmän tunnearvoa, kuin siististi kirjoitetulla.

Uni ei aikonut lainkaan tulla ja viedä kauhskenaarioita päästäni. Niissä lapseni astuu ulos junasta toisessa kaupungissa ja hänet siepataan jonnekin seksiorjaksi. Näin kolmisen tuntia mielessäni erilaisia versioita. Ajattelin jo tekstata lapselle, että tunteeko hän tämän uuden ihmisen. Jouduin ottamaan lopulta Sero-Q:ta. Mutta silti heräsin ennen kellon soittoa ja soitin ensimmäiseksi lapselle. Sain ujutettua kysymykseni siitä, tunteeko lapsi tuon ihmisen. Kuulin, että he olivat tavanneet jo monta kertaa täällä, nyt oli eka kerta kun tapasivat siellä toisessa kaupungissa.

Sitten alkoi odotus. Katselin juna-aikataulut ja kaikki mahdollisuudet, joita lapseni voisi käyttää paluuseensa. Kävelin kuin kettu häkissä, saamatta mentyä hampaiden pesulle. Lopulta puoli neljän aikaan lähdin kauppaan. Jotain piti vielä saada siihen lahjakassiinkin lisää. Neljästä viiteen tuijotin käytännöllisesti katsoen kelloa ja tarkistin sata kertaa kännykän. Sitten päätin soittaa lapselle. Ei vastausta, meni vastaajaan. Hillittömästi itkien ja täristen polttelin tupakkaa ketjussa ja sitten päätin soittaa lapselle uudelleen. Siellä hän oli. Ja nyt sovimme, että tapaammekin huomenna, saamme olla hetken ihan rauhassa, ilman että toinen on menossa tai tulossa. Vihdoinkin paniikki hellitti.

Voi taivas ja maa tätä päätä!!! Ostaisko joku tämän, myisin edullisesti, varaosat sisältyy hintaan. Jarrupalat täytyy hankkia itse. Kauppaan kuuluu myös noin kuukauden varasto toimintatabletteja.

Taidekuvasarja aiheesta seuraa......

7.6.08

Hauska päivä

Aikani aamulla katselin sormieni ällötystä ja pinkaisin viuhaa vauhtia Malmin päivystysterveysasemalle. Viidessä minuutissa olinkin jo ihanaisen sairaanhoitajan tutkittavana. Sain kehuja! Kuvitelkaa, minä sain kehuja, että olin suorittanut erinomaiset ensioirehoidot. Mätää ei ollut ja minuutin kestänyt verikoe selvitti, että CRP oli 8, eli alle sen viitearvon, joka on 10. Sitten hoitaja rakensi kermakakun erittäin kalliista palovammalääkkeestä. Minä vitsailin, että kynttilät onkin jo poltettu. Kaksi sormea laitettiin samaan pakettiin, niin ei minua houkuta joka paikkaan niitä tökkiä. Tämän siteen pidän huomiseen, huuhtelen, tutkailen ja jos näyttää hyvältä, pistän rasvasiteen ja laastarin. Sairaanhoitaja sanoi muuten, että vetyperoksidi on hyvä puhdistusaine haavoihin, jollainen minulla keskisormessa on.

Siitä tuli mieleen lapsuuden haavat. Minun mielestäni oli erityisen jännää ja kivaa, kun vaikka varpaan haavaan laitettiin vetyperoksidia ja se kuohui ja suhisi. Se nipistelykin tuntui mukavalta. Vetyperoksidi, tai vetysuperoksidi, kuten sitä ennen kutsuttiin, sopii myös toiseen kokeilutarkoitukseeni. Kerron myöhemmin. Karvakieltä en kuitenkaan ajatellut hankkia.
5–8 %-liuokset luokitellaan ärsyttäviksi aineiksi. 8–50%-liuokset luokitellaan terveydelle haitallisiksi aineiksi. Tätä voimakkaammat vetyperoksidiliokset luokitellaan hapettaviksi ja syövyttäviksi aineiksi. Jatkuva vetyperoksidin käyttö suuvedessä – laimeanakin – saattaa aiheuttaa ns. karvakielen eli kielen filiformisten papillojen liikakasvun.
Uutinen, jonka laitoin Vuoristoradalle tänään, ajattelin että jos vaikka kiinnostaa heitä, jotka pitävät Kristian Meurmanista.(siis muitakin, kuin minä)

PS. Pitihän mun tietysti tiskata vähän, että saan ruokaa. Muovipussikäteni on hyvin NykyTaidetta

6.6.08

Rytmisotkuilua


Tämä valoisuus yölläkin sait hetkeksi vuorokausirytmin sekaisin. Valvoin edellisyön. Ei mitenkään mukava tunne. Eilen "alistuin" tosiasioille ja popsin nukuapulaisia. Ja kylläpä uni maistui makoisalta. Yiritin äsken lueskella velkaselvittäjälta tullutta kirjettä. Silmäni eivät saaneet mitään selvää tekstistä. Yritän uudelleen myöhemmin. Tihrustin kohtaa "velallisen pitää ilmoittautua työvoimatoimistoon" kymmeniä kertoja. Kesti tosi kauan, ennen kuin löysin sitä koskevan huomautuksen, "jos velallisen työkunto palaa". Kirje tuli tänään ja joku päivämäärä siinä oli ensi maanantai, pitää yrittää pestä rillit ja keskittyä tosiaan hieman myöhemmin. Varsinkin Sero saa aikaiseksi kokovartalosumun, jossa lukeminenkin on aika mahdotonta.

Tänään aion elää normaalia ihmisen elämää ja käydä kaupassa, laittaa ruokaa ja hieman tiskailla. Kaksi oikean käden sormea tosin hiukan rajoittavat puuhia. Poltin ne paistinpannuun muutama päivä sitten, ihan älytön onnettomus. Nyt vaan sattui niin, että sormiin nousipuolen viinirypäleen kokoiset vesikellot. Keskiviikkoaamuun mennessä ne eivät olleet laskeneet, joten steriloin parsonneulan polttamalla ja rikoin kellot. Siitäpä ne vasta kauhean näköisiksi muuttuivatkin. Kuva on tahallaan hiukan epäselvä.



Tässä ovat ne itämaisen kaupan ihmeaineet, joita käytän hiusteni hoidossa. Jopa nuo pakkaukset ovat kauniita. Ja näistä tuo hiusväri (pienet pakkaukset) toimii kuin tauti. Öljyä en vielä ole kokeillut, tässä viikonlopun aikana otan öljyhoidon. Se pidetään päässä min. 1 tunti. Kerron sitten miten meni.

5.6.08

4.6.08

Otin vanhan halpiskameran ja....

Oli pakko saada keveämpi laite, että sain sellaisia omanaamakuvia, joita oli mielessä. Kun olen tässä niin ajatellut ja miettinyt asioita viime aikoina. Nämä kuvat ovat sitten valitettavasti ihan käsittelemättömiä, vain rajaukset olen laittanut. Illan valo oli ystävällinen kasvoille. Niin ja samalla esittelen tänään mustattuja hiuksiani.
KLIKKAA KUVIA

MUUALLA


MIETE

AJATUS

Self Portrait June 2008


Se piti tuota naamatauluakin taas kuvata, nyt virittelin profiilia kovasti, onpas hankalaa puuhaa.

Piti vähän testailla lisää

Bambin innoittamana menin MTV Helmitesteihin ja tein muutaman:

KLIKATKAA NOITA KUVIA, NIIN NÄKYY PAREMMIN!




Tuo runo oli tullut tuohon jostain syystä tynkänä, koko runo kuuluu näin:
Kunpa maailma
ei milloinkaan muuttuisi!

Tuolla autetaan
kalastajan venettä
köydestä vetämällä.

- Minamoto no Sanemoto

3.6.08

Jääkaappipersoonani




What Your Fridge Says About You



You don't need a lot of stuff to be happy. There isn't a greedy bone in your body.



You tend to be a fairly thrifty person. You splurge occasionally, but you're mostly a saver.



You don't tend to be a very adventurous person, but you do surprise everyone now and then. You have a bit of a wild side.



You are not very responsible, and you don't pretend to be. Life's too short to do what you're supposed to do.



You are likely to be married - and very busy.

2.6.08

Mitä aurinkoluu?

Enoni tapasi kysyä tuolla lailla. Enpä ihmettele mistä olen sananväännöshimoni perinyt. Jos et oikein ymmärtänyt mitä otsikko tarkoittaa, älä välitä, sinussa ei ole mitään vikaa. Täytyy olla tällainen omituisempi malli, että voisi arvata. Enon mielestä kuu oli niin kulunut jo tuossa käytössä, siksi siitä tuli aurinko.

Tänään olen ravaillut kaupungilla etsimässä rapisevia hiiriä. Kuvassa uudet rapisevat hiiret osallistuvat erään vanhan rapisevan hiiren muistotilaisuuteen. Vanhalle hiirelle on jo ehtinyt tapahtua ruumiista irtoaminen. Siitä on nimittäin irronnut nahka. Ja häntä. Ja toinen korva.

Piti mennä kangastossuja- tai kenkiä katsomaan. Olikos se tämä ruuan hinnan nousu sitten vaikuttanut kempparituotteisiinkin, dödökin oli yli 3 egee ja luovuin muotoilugeelihyllyn edessä. Otin sen, jonka hinta alkoi kakkosella. Dödöjä minulla oli aikamoinen valikoima, halpoja kylläkin, mutta vaihtelin niitä, niin ei päässyt kyllästyttämään. Vaan sitten eräs puustani pudonnut hedelmä vei kassillisen, siinä oli dödöjen lisäksi rasvaa jos jonkinlaista. Täytyyhän sitä opiskelijaa tukea. Tänään kuitenkin ostin sen hemskatin kolmen egen dödön, kesän alussa on aina panostettava laatuun tässä asiassa. Maharaja-kaupassa oli 15% ale kemskuista ja ostinkin sitten kaksi oriental black hiusväripulloa ja lisäksi hiusöljyä. Olen onnistunut saamaan hiuksiani pikku hiljaa kuntoon ja öljyhoito on todella hyvää. Minulla on tuolla veskissä jasmiiniöljypullo, mutta enää en laita sitä hiuksiini. Kolme kertaa olen ottanut yön yli hoidon. Mutta tällä kertaa öljyn konemainen haju alkoi ällöttää. Jasmiinia? Joo jäteöljyä tynnyreissä kuljettava kuski on saattanut nähdä jasmiinin tai pari ;-) Enpä tiedä totuutta.

Siinä jasmiiniöljypullon kyljessä takuulla lukee pienellä, öljyn tahrimalla tekstillä:
"tämä öljy on luonnontuote, joka on kaivettu kalkuttalaisten konepajojen korjausmontuista. siitä on ennen pullotusta poistettu mm. työhanskat, korjaamon lippikset, ruuvit, mutterit ja trasselit"


Niin ne kengät, enhän minä kenkiä osta, jos ne maksaa yli kympin. PISTE. Ja sitä paitsi, nyt oli keksittävä hyvä, mutta hyödyllinen syntymäpäivälahjapaketti Katikloonille. Löytyi ihan mukavaa. En kerro. Kun sanon lastani Katiklooniksi, viittaan lähinnä ihmisten voi-mahottelu, kun ollaan niin saman näköisiä. Minä vain olen paljon pien.....ööööö...sori..tota...hiukan isompi, kuin lapseni. Olen aina sanonut lapsoselle, että pääasia, että hän on terve. Oikeasti hän on jo siinä iässä, että tutkailemme yhdessä yhteisiä ja eroavia piirteitämme. Yksi hassu juttu on se, että joskus, kun harvoin tapaamme (kotona,kaupungilla) tulemme usein samanvärisissä vaatteissa paikalle, ilman että olisimme tienneet toistemme vaatteista.

Eniweis, tänään on ollut tärkeä päivä tuolle rakkaalle, rakkaalle taskuraketille. Hän oli aamulla pitkän matkan päässä Helsingistä osallistumassa yliopistoon pääsyn kokeisiin. On ollut isovarpaat ja peukalot ja hiuksetkin pystyssä hänen puolestaan. Sisukas likka. Pari vuotta on opiskellut yhtä ammattia, töissä käyden koko ajan. Kesät menevät työtä tehden ilman lomaa ja silti hän nyt sisukkaasti päätti yrittää toiseen unelma-ammattiinsa tähtääviin opintoihin. Ideana on, että olisi kaksi ammattia. Kaiken varalta. Ja kolmas on se duuni, mitä hän tekee opiskellessa ja kesäisin.

1.6.08

Sad Lisa

**edit** olinpa laittanut sitten väärän lauluversion, tässä ne paremmat:

Tänään iski laulamisen halu, aamusta asti soi päässä Cat Stevensin Sad Lisa. Ja sehän oli tehtävä. Niinpä sitten lauloin.



Kuu söi lokin