2.6.08

Mitä aurinkoluu?

Enoni tapasi kysyä tuolla lailla. Enpä ihmettele mistä olen sananväännöshimoni perinyt. Jos et oikein ymmärtänyt mitä otsikko tarkoittaa, älä välitä, sinussa ei ole mitään vikaa. Täytyy olla tällainen omituisempi malli, että voisi arvata. Enon mielestä kuu oli niin kulunut jo tuossa käytössä, siksi siitä tuli aurinko.

Tänään olen ravaillut kaupungilla etsimässä rapisevia hiiriä. Kuvassa uudet rapisevat hiiret osallistuvat erään vanhan rapisevan hiiren muistotilaisuuteen. Vanhalle hiirelle on jo ehtinyt tapahtua ruumiista irtoaminen. Siitä on nimittäin irronnut nahka. Ja häntä. Ja toinen korva.

Piti mennä kangastossuja- tai kenkiä katsomaan. Olikos se tämä ruuan hinnan nousu sitten vaikuttanut kempparituotteisiinkin, dödökin oli yli 3 egee ja luovuin muotoilugeelihyllyn edessä. Otin sen, jonka hinta alkoi kakkosella. Dödöjä minulla oli aikamoinen valikoima, halpoja kylläkin, mutta vaihtelin niitä, niin ei päässyt kyllästyttämään. Vaan sitten eräs puustani pudonnut hedelmä vei kassillisen, siinä oli dödöjen lisäksi rasvaa jos jonkinlaista. Täytyyhän sitä opiskelijaa tukea. Tänään kuitenkin ostin sen hemskatin kolmen egen dödön, kesän alussa on aina panostettava laatuun tässä asiassa. Maharaja-kaupassa oli 15% ale kemskuista ja ostinkin sitten kaksi oriental black hiusväripulloa ja lisäksi hiusöljyä. Olen onnistunut saamaan hiuksiani pikku hiljaa kuntoon ja öljyhoito on todella hyvää. Minulla on tuolla veskissä jasmiiniöljypullo, mutta enää en laita sitä hiuksiini. Kolme kertaa olen ottanut yön yli hoidon. Mutta tällä kertaa öljyn konemainen haju alkoi ällöttää. Jasmiinia? Joo jäteöljyä tynnyreissä kuljettava kuski on saattanut nähdä jasmiinin tai pari ;-) Enpä tiedä totuutta.

Siinä jasmiiniöljypullon kyljessä takuulla lukee pienellä, öljyn tahrimalla tekstillä:
"tämä öljy on luonnontuote, joka on kaivettu kalkuttalaisten konepajojen korjausmontuista. siitä on ennen pullotusta poistettu mm. työhanskat, korjaamon lippikset, ruuvit, mutterit ja trasselit"


Niin ne kengät, enhän minä kenkiä osta, jos ne maksaa yli kympin. PISTE. Ja sitä paitsi, nyt oli keksittävä hyvä, mutta hyödyllinen syntymäpäivälahjapaketti Katikloonille. Löytyi ihan mukavaa. En kerro. Kun sanon lastani Katiklooniksi, viittaan lähinnä ihmisten voi-mahottelu, kun ollaan niin saman näköisiä. Minä vain olen paljon pien.....ööööö...sori..tota...hiukan isompi, kuin lapseni. Olen aina sanonut lapsoselle, että pääasia, että hän on terve. Oikeasti hän on jo siinä iässä, että tutkailemme yhdessä yhteisiä ja eroavia piirteitämme. Yksi hassu juttu on se, että joskus, kun harvoin tapaamme (kotona,kaupungilla) tulemme usein samanvärisissä vaatteissa paikalle, ilman että olisimme tienneet toistemme vaatteista.

Eniweis, tänään on ollut tärkeä päivä tuolle rakkaalle, rakkaalle taskuraketille. Hän oli aamulla pitkän matkan päässä Helsingistä osallistumassa yliopistoon pääsyn kokeisiin. On ollut isovarpaat ja peukalot ja hiuksetkin pystyssä hänen puolestaan. Sisukas likka. Pari vuotta on opiskellut yhtä ammattia, töissä käyden koko ajan. Kesät menevät työtä tehden ilman lomaa ja silti hän nyt sisukkaasti päätti yrittää toiseen unelma-ammattiinsa tähtääviin opintoihin. Ideana on, että olisi kaksi ammattia. Kaiken varalta. Ja kolmas on se duuni, mitä hän tekee opiskellessa ja kesäisin.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heh !
Meillä on kyselty kautta aikain, että
"Mitä maaluu ?"

Juliet Parrish Radha kirjoitti...

Rapisevia hiiriä vanhan rapisevan hiiren muistotilaisuuteen...

Puustani pudonnut hedelmä...

Katiklooni...

Taskuraketti...

RAKKAALLA ON MONTA KAUNISTA JA MIELETÖNTÄ NIMEÄ! Ihana lukea tekstejäsi!

Ja se öljy kalkuttalaisesta autokorjaamosta, tms... :o)

Katili kirjoitti...

Anne: hiii, maa on hyvä luu.
Anuradha: Se on mun rakkaani se ja nyt odotellaan tosi vaikean kokeen tuloksia. Jotain 185:stä kuusi valitaan,,,,huhuhuhuhuh. Rakkaalla on monta nimeä ja kaikki tarkoittaa isoa tunnetta.

Anonyymi kirjoitti...

Vai öljypää olet. Aurinkoluu hyvää vain, mutta mitäs piparkakuttais? Ihania juttuja noi muistella. Äidin kanssa on tää viikko väännetty puhelimessa kättä, kun hän on lukenut toista ja mä olen muistanut toista hänen lääkäri- ym. ajoista, nyt ollaan taas samalla linjalla, huh. :) t. marski

Katili kirjoitti...

Marski hii, ihanaa. Äiti on niin rakas jätkä, paras kaikista.