Osa 1. Kaiken se kestää
Meeri Aavan hartioissa kipunoi. Kymmenet lukulaitteen ohi vedetyt kissanhiekkasäkit ja mäyräkoirat painoivat lihaksia, silmissä välähtelivät pankkikortit, luottokortit, yhdistelmäkortit, bonuskortit ja sormissa tuntui tuhansien käsien kautta matkanneiden likaisten kolikkojen karsta. Meeri Aava oli kaupan kassa. Oli ollut jo 21 vuotta, eli siitä saakka, kun Kalevi Aava, Meerin elämän rakkaus ja heidän kahden lapsensa isä ilmoitti saaneensa tarpeekseen Suomen pienistä ympyröistä. Meerin hoidettaviksi jäivät miehen maahantuontiliikkeen velat. Poliisin hoidettavaksi jäi firman kirjanpito.
Meeri oli kasvattanut kaksi lastaan ja maksanut heidän koulunkäyntinsä kassan palkallaan ja kieltäytymällä omista tarpeistaan. Meeri muisti, kuinka ylpeä oli ollut lapsistaan katsoessaan heidän valkolakkisia päitään ylioppilasjuhlissa. Lapset olivat halunneet järjestää intiimit ylioppilasjuhlat Meerin kotona, vain he kolme olisivat paikalla. Meeri oli leiponut ja hössännyt, että kaikki olisi täydellistä. Lapset eivät ehtineet kuitenkaan maistaa pöydän antimista muuta kuin onnittelukortit, joiden väliin Meeri oli laittanut kummallekin sadan euron setelit. Seisottuaan viisitoista minuuttia Meerin olohuoneessa lapset jo tekivät lähtöä. Heillä oli kiire juhlimaan, olivat kuulemma menossa Espooseen ystäviensä kotiin ylioppilasjuhliin. Ystävien vanhemmilla oli suuri talo ja uima-allas. Lasten mentyä Meeri Aava katsoi heidän menoaan kerrostalokaksionsa ikkunasta. Lapset hyppäsivät hienon urheiluauton kyytiin ja auto kaasutti renkaat savuten pois Meerin kotikadulta. Lapset olivat menestyneet elämässään hyvin. Poika oli menestyvä liikemies, jolla oli oma IT-alan yritys. Tytär loi uraa kansainvälisen lääkeyhtiön markkinoinnissa. Kaiken tuon Meeri oli ylioppilasjuhlien jälkeen lukenut lehdistä.
Meeri Aava katsoi kelloa, työvuoro päättyi, hän sulki kassan ja lähti peltinen laatikko kainalossaan henkilökunnan tiloihin. Kun kassa oli luovutettu, Meeri katsoi pienen sotkuisen pöydän päällä lojuvia eilisen kuivaneita ja tämän päivän mustiksi palaneita korvapuusteja. Aamuvuorossa ollut palvelutiskin tyttö oli yhtäkkiä poistunut paikaltaan kesken paiston. Vasta, kun asiakkaat olivat valittaneet palaneen kärystä ja palvelun puutteesta, oli myymälänhoitaja tullut palvelutiskiin ja huomannut uunissa mustuvat pullat. Kaikki työntekijät saivat määräyksen rapsutella mustaa karstaa pullista tauoillaan, osa saatiin näin myyntiin eilisten leipien koriin 10 sentin alennuksella, loput myymälänhoitaja oli ylevästi antanut työntekijöiden käyttöön. Meeri päätti käväistä pesemässä kätensä ennen lähtöään. Vessaan ei tänään ollut kukaan ehtinyt, kaikki tauot olivat kuluneet rapsutushommissa, siinä ohessa piti taiteilla vielä eväiden syönti. Mutta myymälähenkilökunnan rakot olivat kestävämpää lajia, kuin keskivertokansalaisen, eihän sitä nyt halunnut kymmenen minuutin taukoaan vessassa tuhlata, kuin äärimmäisen pakon edessä. Vessan ovi ei auennut, kun Meeri käänsi kahvasta. Hän ravisteli kahvaa reippaammalla otteella ja kuului räpsäys. Lukko oli ollut korjaamatta jo monta kuukautta, myymälänhoitajan mukaan määrärahoja ei tässä neljänneksessä riittänyt tuottamattomaan remonttiin. Ovi aukesi ja Meeri näki palvelutiskin tytön istumassa pöntön reunalla silmät punaisina.
Meeri Aava otti tyttöä käsistä kiinni ja nosti tämän seisomaan. Sitten hän ohjasi hentoisen tytön pukukaappien luo ja he riisuivat essunsa ja pukeutuivat omiin vaatteisiinsa. Meeri istutti heidän kaupalle kuuluvat avaimensa ja rinnassa pidettävät nimilappunsa kahteen mustaan korvapuustiin, jotka hän sitten nosti myymälänhoitajan pöydälle keskeneräisen neljännesvuosiraportin päälle. Meeri otti tyttöä kädestä ja kahdestaan he kävelivät lihatiskin ohi ulko-ovelle päin. Myymälänhoitajan puupohjaisten sandaalien kiireinen läpsytys alkoi kuulua heidän korviinsa.
”Sinä tyttö, sinä, tästä päivästä ei sitten palkkaa makseta ja saat olla varma, että et selviä ilman kirjallista varoitusta. Itse asiassa minun pitäisi antaa sinulle potkut nyt tässä saman tien…….”
Meeri Aava kääntyi hitaasti, puristaen vapisevaa palvelutiskin tyttöä rohkaisevasti kädestä. Meerin silmissä loisti oudosti. Normaalisti hailakansiniset silmät hehkuivat turkoosia valoa ja kun Meerin katse osui myymälänhoitajan silmiin, tämä kavahti askeleen taaksepäin ja kesken lauseen auki jäänyt suu loksahti kiinni.
Meeri Aava ja palvelutiskin tyttö poistuivat alkuillan hämärään. He menivät kaupan vieressä olevalle parkkipaikalle ja yhtäkkiä Meeri pysähtyi. Alkoi kuulua tasaista, matalaa hurinaa.
Osa 2. Tehtävä alkaa
Kosla oli kerran ympäriajettu vanha, ruosteläikkäinen Volvo, jonka Meeri Aava oli ostanut kolme vuotta sitten veljeltään, kun tällä oli ollut rahapula. Veljellä oli nykyään joku sellainen cityauto, upouudelta se näytti ja veljen mukaan kuluttikin niin vähän. Pakkohan miehellä auto oli olla, kun oli niitä menoja niin paljon. Nytkin olivat naisystävänsä kanssa jossain kylpylässä. Kosla kulki mukavan tasaisesti hiljaisessa vauhdissa, mutta jos painoi liikaa kaasua, alkoi koko auto ravistella runkoaan. Siksi Meeri ei käyttänyt moottoriteitä lainkaan. Työmatkoihin Meeri oli alkanut käyttää Koslaa vasta viime vuonna, kun se kerran nyt oli olemassa ja vakuutuksetkin piti maksaa. Työhön tullessaan Kosla oli jäänyt parkkipaikan laitaan konepelti höyryten.
Meeri kääntyi tyttöön päin ja sanoi – ”Lotta, sehän sinun nimesi on, Lotta nyt lähdetään täältä.” Heidän seisoessaan siinä keskellä parkkipaikkaa, Koslan valot syttyivät ja sen jo aiemmin kuulunut matala hurina lähestyi, kun se hitaasti lähti liikkeelle naisia kohti juhannusruusupuskien vierestä. Sitten ääni hiljeni ja Kosla liukui naisten luo, tuntui kuin sen sisällä oleva moottori olisi sammunut, mutta hienoinen suhina kuului konepellin alta. Koslan ovet avautuivat ja Meeri viittoi Lottaa etupenkille. Lotta ei tajunnut näkemäänsä ja empi avoimen oven edessä, sitten hän varovasti kumartui ja istahti penkille. Lopulta hän nosti jalkansakin sisäpuolelle. Ovet sulkeutuivat. Autossa oli lämmintä ja siellä tuoksui kanelilta. Lotta, jonka koko nimi oli Lotta Ranta, katsoi ihmetyksestä mykkänä, kuinka Meeri Aava, vanhempi kassahenkilö, laittoi oikean kätensä kojetaulussa olevan pyöreän, appelsiinilta näyttävän nappulan päälle. Melkein heti Meerin sormien välistä, ihon lävitse alkoi välähdellä valoa. Sitten Meeri irrotti kätensä ja nojautui istuimeensa, otti turvavyön ja kääntyi Lottaa kohti.
- ”Tämä on Kosla ja se vie meidät matkalle. Sinun ei tarvitse pelätä, olet turvassa. Minä olen saanut tehtävän ja tarvitsen sinua, Lotta, mutta jos haluat, voit jäädä pois kyydistä.” Lotta Ranta katsoi Meeriin ja ympärilleen autossa. Kanelin tuoksu oli miellyttävä ja Lotalla oli hyvä olla. Lotta mietti, että tältä olisi tuoksunut hänen unelmiensa lapsuuden kodissa. Sellaista Lotan äiti ei ollut jaksanut pitää. Meeri Aavan lähellä leijui turvallisuuden tuntu, Lotta jotenkin tiesi, että tämä oli oikein, tämä oli hänen paikkansa. – ”Minä lähden mukaasi” Lotta lopulta sanoi. Sitten Kosla lähti liikkeelle, kevyen äänettömästi se liikkui parkkipaikalta.
Suoraan kohti pimeää iltataivasta.
Osa 3. Äiti, tule kotiin
Pubi oli sisustettu tummalla puulla ja seiniä koristivat kulmista käpristyneet elokuvajulisteet. Hämärässä valossa näkyi tuoppeja kallistelevia käsiä ja keskusteluihin syventyneiden, takit päällä pöydissä istuvien ihmisten kasvoja. Tiskin luona oli jonoa, baarinpitäjä veti hanasta kuin robotti ja ryppyisiä seteleitä laskettiin kassakoneen lähelle. Aamuvuoron asiakkaista osa oli jo käynyt syömässä lähikaupasta ostamansa lenkkimakkaralounaan, osa hörppi ravintonsa edelleen nestemäisenä. Jukeboksi soitti Rauli Baddingia, mutta automaatin ääni alkoi jo hukkua koko ajan voimistuvien keskusteluäänien alle.
Eräässä pöydässä istui kaksi naista. Kummankin kasvoilta oli jo kauan aikaa sitten kuihtunut pois terveen ihon väriskaala. Nuhruisissa verkkaritakeissaan heitä ei voinut erehtyä luulemaan oluelle poikenneiksi sauvakävelijöiksi. Likaiset hiukset, joissa näkyi pois kasvavaa kotipermanenttia ja vaalennusvoiteen polttamaa hapsua. Pöydän sijainti oli huolella valittu, siitä heidät pystyi näkemään kapakkaan saapuva ihminen. Heidän katseensa rekisteröivät jokaisen sisään astuvan, varsinkin miespuolisen. He eivät paljoa toisilleen puhuneet. Tutuille he heilauttivat puolityhjää tuoppia. He pelasivat pubilottoa, kuusi oikein tuli, kun joku vanhemmista miestutuista oli saanut eläkerahat tai sitten pubiin asteli vierailija. Seitsemän oikein iski, kun tällainen mies näki heidän kohotetut tuoppinsa ja houkuttelevaksi harjoitellut pään liikkeensä. Silloin saattoi käydä niin, että mies ikään kuin ajautui heidän pöytäänsä haettuaan tiskiltä oman juomansa. Tänään ei vielä ollut tapahtunut mitään, tosin iltakin oli vasta aluillaan. Naiset joivat omaan laskuunsa, aika hitaassa tahdissa.
Pubin takapiha oli autio, lastauslaiturilla seisoi metallisia kuljetushäkkejä ja muovisia kuljetuslaatikoita. Yksi kirkas lamppu valaisi laituria ja asvaltilla lojui roskaa. Kosla laskeutui aivan laiturin viereen. Lotta Ranta katsahti Meeri Aavaan. Meeri taputti tyttöä kädelle
”Tiedän, että tämä on tuttu paikka sinulle.”
”En minä…” Lotta aloitti, mutta Meeri jatkoi
”Äitisi sinut tänne toi. Odottelit täällä takapihalla, että joku tulisi tupakalle. Että voisit pyytää äitiäsi tulemaan kotiin. Aluksi menit aina ovimiehen luokse, mutta äitisi kielsi, sanoi, että kohta sossun tädit vievät sinut lastenkotiin, jos siellä pyörit.”
Meeri katsoi Lottaa, joka oli laskenut päänsä rinnalleen.
”Ei äiti kuitenkaan tullut kotiin, vaikka olinkin hakemassa. Lakkasin tulemasta.”
”Nyt haetaan äiti.” Meeri sanoi ja kääntyi takapenkille päin.
Kun hän kääntyi takaisin istuimelleen, hänen kädessään oli hiuspanta, johon oli kiinnitetty keskelle hopeanvärinen kaistale. Meeri Aava auttoi pannan Lotta Rannan päähän ja samalla Koslan ovet aukenivat. Nuori tyttö seurasi vanhempaa naista lastauslaiturin portaita pubin takaovelle. Vanhempi nainen laittoi kätensä lukitun oven kahvalle ja piti sitä siinä hetken aikaa. Hänen kätensä alta heijastui taas tuota merkillistä valoa ja yhtäkkiä takaovi oli auki.
He astuivat tavaroita ja roskia täyteen ahdetun käytävän kautta sisään pubiin. Pöytiä siivoamassa ollut baarinpitäjä pysähtyi kesken rätin pyörittämisen ja aikoi selvästikin sanoa jotain sisään tunkeutuneille. Meeri käänsi katseensa häneen ja katsottuaan hetken Meerin silmistä säteilevää turkoosia, baarinpitäjä jäi hiljaisena niille sijoilleen. Meeri kääntyi Lotan puoleen ja pyysi tätä hakemaan äitinsä. Lotta katsoi kysyvästi Meeriin, mutta tämä sanoi vain –”Pyydät vain äitiäsi tulemaan kotiin.”
Lotta oli heti nähnyt äitinsä ja tämän ystävättären ja lähti heidän pöytäänsä kohti. Äiti ei huomannut Lottaa, vaikka Lotta seisoi äidin pöydän vieressä. Ystävätär sen sijaan huomasi paikallaan seisovan nuoren tytön ja tönäisi Lotan äitiä katsomaan. Äidin kasvoille ilmestyi aivan ensimmäiseksi harmistunut ryppy. Eeva Ranta kun oli juuri huomannut, että ovesta vihdoin käveli ensimmäinen sopiva juoman tarjoajaehdokas. Sitten vasta hän tunnisti tyttärensä ja aikoi selvästi äyskäistä tälle jotain, kun Lotta Ranta avasikin suunsa ja sanoi
”Äiti, tule kotiin.”
Samassa Lotan otsapannan hopeinen kaistale alkoi sykähdellä valojuovaa, joka osui Lotan äidin kurttuiseen otsaan, vihainen ilme suli pois ja Lotan äiti nousi ylös ja hän otti Lottaa kädestä kiinni. Hämmentynyt Lotta Ranta etsi katseellaan Meeri Aavaa ja näki tämän takaoven luona. Vanhempi nainen hymyili rohkaisevasti ja Lotta alkoi johdattaa äitiään pois pubista.
Kolme hymyilevää naista istui kanelintuoksuisessa Koslassa, joka irtaantui pubin takapihalta.
Osa 4. Muutto
Eeva Ranta istui Koslan penkillä ja sulki silmänsä. Muutaman hetken hänen elämänsä vilahteli kuvina jossain pään sisällä. He olivat olleet Aaron kanssa kaikkien kadehtima taiteilijapari. Aarolla oli bändinsä ja Eeva maalasi. Eeva kulki Aaron mukana keikoilla ja heidän rakkautensa oli vapaata. Suhde oli avoin, eivätkä Aaron syrjähypyt horjuttaneet sitä, koska Eeva aina kuitenkin oli Aarolle se ainoa oikea nainen. Sitten tuli Lotta ja Eevan sydämen täytti suuri uudenlainen rakkaus. Alussa kaikki oli innostunutta touhua täynnä, vauva puettiin rokkivaatteisiin ja se kulki mukana treeneissä. Mutta pikku hiljaa Eeva alkoi jäädä Lotan kanssa kotiin, Lotan hoitaminen meluisella treenikämpällä oli hankalaa. Eeva järjesti kotia Lotalle paremmaksi ja yritti saada Aaronkin ymmärtämään, etteivät kaverit enää voineet tupsahtaa milloin tahansa juomaan, polttelemaan ja kuuntelemaan musiikkia kovalla. Ja että Aaron olisi keikkatuloistaan annettava Eevalle rahaa vauvan tarpeita varten. Kun kaikki jatkui Aaron kohdalla, kuin ennenkin, alkoi Eeva huomautella asioista yhä jyrkemmin. Sitten Aaro yhtäkkiä oli pakannut kitaransa eräänä iltana Lotan ollessa alle vuoden ikäinen. Miehen luovuus kun kuulemma kärsi ainaisesta vauvan itkusta ja siitä, että hänen elämänsä oli alkanut tuntua vankilalta, aina oli vaan vauva sitä ja vauva tätä. Eeva jäi Lotan kanssa yksin, kaikki heidän yhteiset ystävänsä jatkoivat Aaron ympärillä pyörimistä, varsinkin kun Aaro oli saanut uuden levynsä julkaistuksi ja teki kiertuetta. Rahaa Aarolta ei Lotan elatukseen riittänyt edelleenkään.
Kun Lotta oli vuoden ikäinen, Eeva meni työhön siivousfirmaan päivävuoroon, Lotalle löytyi päivähoitopaikka. Palkka ei riittänyt kaikkiin menoihin ja Eeva joutui turvautumaan erilaisten virastojen tukiin. Hetken aikaa kaikki toimi ja vaikka Eeva oli uupunut, olivat yhteiset hetket Lotan kanssa suloisia. Mutta sisällä häntä kaiversi, ettei maalaamiseen enää riittänyt aikaa eikä voimia. Eevasta alkoi tuntua, ettei hänellä enää ollut omaa elämää lainkaan. Kuin varkain alkoholi kiemurteli ennen kovastikin juhlineen Eevan elämään. Ensin vain pullollinen viiniä silloin tällöin Lotan mentyä nukkumaan. Mutta määrä kasvoi nopeasti ja pian alkoivat työstä poissaolot. Laskut ja sotkuiset asiat alkoivat kasaantua ja lopulta, kun Lotta oli kuuden vanha, Eevan elämä pyöri jo täysin juomisen ympärillä. Seurasi vuosia, jolloin Eevan toimia ohjasi juomisen himo, Lotta oppi jotenkin selviämään humalaisen tai krapulaisen äidin ja tämän ryyppykavereiden parissa. Sitten tyttö oli muuttanut pois kotoa, Eeva ei ollut täysin varma miten vanha Lotta tuolloin oli ollut, mutta ei kauaa ollut jaksanut asiasta olla huolissaan, kyllä tyttö pärjäisi.
Eeva Ranta avasi silmänsä ja vilkaisi vierellään istuvaa tytärtään. Lotta käänsi samaan aikaan päänsä ja heidän katseensa kohtasivat ja he jäivät sanattomina paikoilleen. Meeri Aava kumartui ottamaan Koslan ovitaskusta pienen muovisen rasian. Eevan ja Lotan yhä katsoessa toisiinsa, Meeri avasi rasian ja poimi siellä olevat nahkaiset rannekkeet, niihin oli kiinnitettyinä turkoosin väriset, hohtavat kivet. Hän kääntyi vieressä istuvien puoleen ja kiinnitti rannekkeen kumpaisellekin. Turkoosit kivet alkoivat hehkua ja yhtä aikaa sekä Eeva että Lotta tunsivat, kuinka heidän yhteisen elämänsä muistoista nousi esiin kauniita kuvia, huonompien asioiden kuin haalistuessa muistin lokeroissa. Lämmin ja ihana tunne levisi heidän jäseniinsä ja kyyneleet silmissä he halasivat toisiaan ahtaalla istuimella. Sanat, jotka vielä hetki sitten olivat olleet kummankin huulilla, olivat kadonneet. Ei ollut enää mitään anteeksi pyydettävää, ei anteeksi annettavaa.
Kosla kiisi hämärtyvän kaupungin yllä. Se liikkui kohti erästä teollisuusaluetta ja alkoi sitten pudottaa korkeutta pikku hiljaa. Kadun varrella oli vanhoja, eri tyyliin rakennettuja varastoja, pajoja ja korjaamoita. Aivan kadun loppupäässä, toisista rakennuksista hieman erillään, oli laikukkaan betoninen kaksikerroksinen, viimeksi käytettyjen autojen kauppana toiminut rakennus. Vanha mainoskyltti oli edelleen toisen kerroksen seinässä.
OSTAA – MYY – VAIHTAA
Tila oli ollut tyhjillään jo kauan, huono kunto ja sijainti eivät olleet vuokraajia houkutelleet. Kosla laskeutui sammuneen katulampun alle ja naiset astuivat ulos viileän kosteaan ilmaan. Meeri Aava johdatti Eevan ja Lotan rakennuksen alaovelle ja laittoi kätensä hetkeksi lukon päälle. Kuului särähtävä ääni, kun vanha lukko aukesi. Sisällä oli säkkipimeää ja ilmassa tuntui homeen ja moottoriöljyn tuoksua.
”Tämä on uusi kotimme.” Meerin ääni sanoi ja ovi sulkeutui heidän perässään.
Naiset kuulivat ulkoa hienoista hurinaa. Kadulle jäänyt, himmeästi valaistu Kosla oli lähtenyt liikkeelle. Se siirtyi hetkeksi autoille tarkoitettujen kaksoisovien eteen ja nämä liukuivat sivuun kiskoillaan naristen. Kosla siirtyi sisään halliin ja ovet sulkeutuivat. Hetken aikaa oli hiljaista ja kuului vain vaimeita napsahduksia, kun oven liukumekaniikka piti sammuttamisen jälkeistä ääntä. Meeri Aava ojensi kätensä kohti oven viereistä seinää ja hetken aikaa kuului vaimeaa rasahtelevaa ääntä hallin eri puolilta. Kun ääni loppui, syttyivät valot. Kaikkien ikkunoiden eteen oli ilmestynyt valoa läpäisemätön alumiininen verho.
”Tulkaa perässä.” Meeri johdatti joukon toiseen kerrokseen vieville portaille ja kivuttuaan ylös he seisoivat sinisen oven takana. Ovi aukesi itsestään ja naiset astuivat uuteen kotiinsa.
Ikkunat olivat tässäkin tilassa peitetty, mutta harmaan alumiinin peittivät lintukuvioiset paksut verhot. Ovelta näkyi pitkälle kerroksen tiloihin. Lattioilla näkyi siellä täällä erimuotoisia ja värisiä mattoja. Sisääntulon lähellä oli vanha puinen vaatenaulakko. Keittiö oli kodikkaan näköinen, lattialla oli räsymattoja ja ruokapöydän yläpuolella roikkui kauniin valon luova oranssin värinen valaisin. Keittiön vieressä oli avara kylpyhuone, jonka seinäkaakeleissa uivat siniset pikkukalat. Oleskelutilassa suuret, pehmeät kulmasohvat ja pöydälliset jalkalamput toivat miellyttävää tunnelmaa. Makuutiloissa oli sänkyjen lisäksi vaatekaapit, yöpöydät ja tuolit. Lotta Ranta ja hänen äitinsä olivat seuranneet Meeri Aavaa hiljaisina ihastellen näkemäänsä, mutta mihinkään ei ollut pysähdytty sen kummemmin tarkistelemaan. Melko nopeasti he näin olivat tulleet suljetun oven eteen.
”Tämän oven takana on se paikka, jossa kaikki työ tehdään. Meidän kotimme on nyt täällä.” Lotta ja Eeva katsoivat Meeriä kysyvästi.
”Entä Pingo?” Lotta kysyi. Pingo oli Lotan pikkumarsu. ”Ja entä vaatteet?”
”Kaikki tarvitsemamme on täällä, vaatteetkin. Ja Pingo.” Meeri hymyili Lotalle. ”Pingo on häkissään sinun makuutilassasi, ehdit kohta käydä sitä tervehtimässä. Mutta nyt….”
Meeri Aava asetti kätensä oven vieressä olevalle valoa vilkkuvalle nappulalle.
