1.3.07

Saunassa ja sotaleikkejä

Olimme vuokralla talossa, joka oli mäen päällä, oli kansakouluni alkuaika. Taloon kuului epämääräinen kokoelma ulkorakennuksia, joista muistan saunan ja liiterin. Koko perhe oli saunomassa, löylyssä oli pimeää ja tunkkaisen tuntuista. Isäpuoli heitti löylyä tarmokkaalla otteella ja yhtäkkiä olimme kaikki löylyn iljakkeisella lattialla risuiksi hajonneiden lauteiden seassa. Pelotti kovasti, taisi olla paniikkia ilmassa, mutta kaikki selvisivät ehjin nahoin.

Talon omistajan pojalla oli ilmakivääri ja minä himoitsin kovasti saada ampua sillä maalitauluun. Mutta en minä saanut, alamittaista tyttöä ei edes kuunneltu, liian vaarallista. Pojan tinasotilailla sain kyllä leikkiä pihalla ja yhdessä rakensimme puun viereen oksista ja sammaleista sotakomennuskeskuksen, jossa minä usein olin vankina. Kerran olin hakemassa puita äidille ja tullessani ulos liiteristä, kuului puun räsähdys korvani juuresta. Kun avasin oven kokonaan, olivat siinä talon poika kavereineen kauhistuneen näköisinä. Ilmakivääri käsissään. Olivat laittaneet maalitaulun tällä kertaa liiterin oveen. Pienellä naarmulla selvisin, mutta kyllä asiasta suuri juttu syntyi.

Ei kommentteja: