Parasta palvelua
Harmaan kostea pimeys sivalsi naisen kasvoihin ostoskeskuksen pysäkillä. Hän veti hupun päänsä suojaksi ja suunnisti lätäköitä väistellen liikennevaloja kohti. Painettuaan jalankulkijanappia hän kohensi kaulahuiviaan. Kylmä viima etsiytyi hihojen suusta ja sai hänet pistämään kädet taskuihin. Täpötäysi bussi, jonka ikkunat olivat kuraisen sumeat, kaasutti päin keltaisia ja valoissa seisoja joutui ottamaan pari askelta taaksepäin väistääkseen roiskuvaa loskaryöppyä. Kiljuvien jarrujen äänen tahdittamana nainen lähti ylittämään katua. Pomon tylyt sanat kaikuivat hänen päässään. Epäsuora uhkaus oli iskenyt kuin salama juuri ennen kotiin lähtöä. Vaikea taloudellinen tilanne, mahdolliset uudelleen järjestelyt, lomautus. Tultuaan kadun toiselle puolelle nainen jäi hetkeksi seisomaan jalkakäytävän sivuun ja korjasi reppunsa asentoa. Kuumotus hänen silmiensä takana kävi sietämättömäksi. Kaksitoista vuotta ahkerointia ilman napinaa. Pitkiä nurisematta raadettuja iltoja. Murehdittuja viikonloppuja, levottomia unia. Miten tämä voi olla mahdollista? Eihän hän koskaan ollut tehnyt mitään väärin, ei koskaan arvostellut johtajia, ei sanonut ei. Miten hän nyt selviäisi kaikista lainoistaan.
Parkkipaikkaa ympäröivien, tuulen riipimien puiden takaa välkkyi marketin mainosvalo. Raskain askelin nainen lähti kipuamaan mäkeä ylös. Kaupan takapihalla seisovat tyhjät häkit näyttivät pysyvän paikoillaan juuri ja juuri. Tuuli riepotteli banaanilaatikoita ja muovikasseja lastauslaiturin alla. Kaupan sivussa kulki kapea polku. Keskittyen pysymään pystyssä pää painuneena nainen säikähti, kun äkkiä hänen edessään seisoi tumma hahmo. Herätettynä näin omista ajatuksistaan nainen tunsi sydämensä pamppailevan toppatakin uumenissa. Hän astahti vaistomaisesti polun sivuun. Hetken vallitsi hiljaisuus, vain ohivirtaavan ilman ujellus säesti pimeällä tiellä kohtaavia. Juuri, kun nainen todella alkoi hermostua, vastaantulija lähti liikkeelle. Nainen oli oppinut tunnistamaan asuinalueensa ihmiset ulkonäöltä, mutta hänen ohitseen raskain askelin etenevä pitkä, laiha, partasuinen mies oli hänelle täysin tuntematon.
Miehen ollessa aivan kohdalla nainen sai omituisen tunteen, kuin jokin olisi vavisuttanut maata hänen allaan. Nainen kääntyi katsomaan tuon hiljaisena pysyneen hahmon katoamista pimeyteen. Lopulta nainen astui takaisin polulle ja puolijuoksua saapui marketin ovelle. Hän pysähtyi vetämään henkeä ja laski märäksi muuttuneen huppunsa ennen kuin astui liukuovien eteen. Äänettömästi ovet aukesivat ja tömistellen loskaa jalkineistaan tuulikaapin kuramatolle nainen pudisteli päätään, kuin saadakseen siellä kummittelevat kuvat poistumaan. Pomon vakavat kasvot sekoittuivat hänen kohtaamansa oudon vastaantulijan hahmoon. Tuulikaapin lasiovessa oli marketin sinisen julisteen alalaitaan kiinnitettynä keltainen lappu, johon oli mustalla tussilla tekstattu talvisunnuntaiden aukioloajat. Nainen astahti eteenpäin ja keskittyi tulevien ostoksiensa suunnitteluun. Hän otti ostoskärryt ja katseli samalla kassoille muodostuneita työstä palanneiden jonoja. Kassat vetivät ostoksia lukulaitteen silmien editse, kiitokset ja olkaa hyvät leijuivat vaimeina ojennettujen korttien ylitse. Sähköinen portti aukesi ja hän kohdisti katseensa vihannestiskiin.
Mies pysähtyi parkkipaikan laidalla. Hitaasti hän käänsi katseensa marketia kohti ja jäi tuijottamaan huppunsa uumenista välkehtivin silmin. Näytti siltä, kuin hän kasvanut pituutta seistessään siinä epätasaiseksi tallatun sohjon keskellä. Alas syöksyvä räntäsade ei häirinnyt hänen keskittynyttä olemustaan.
Nainen oli juuri ojentamassa kättään kohti maitotölkkiä, kun radiosta soiva taustamusiikki yhtäkkiä vaimeni ja kuului kovaääninen rapsahdus. Maitokaapin valot sammuivat. Tölkki liukui naisen hämmästyksen voimattomaksi muuttamasta kädestä lattialle, iskeytyi klinkkeriin ja jäi hieman tutisten pystyasentoon. Nainen katsahti vaistomaisesti ylös katonrajassa roikkuvia kovaäänisiä kohti. Niistä alkoi kantautua matalaa surinaa, jota kuunnellessaan hän tajusi, ettei mitään muuta ääntä kuulunut koko kaupassa. Hän laski katseensa, eikä nähnyt ketään. Hän nosti maidon lattialta kärryynsä ja lähti varovasti kohti ensimmäistä hyllyvälikköä. Ei ketään, niin kuin ei seuraavassakaan. Kolmannesta väliköstä hän kurkkasi kassoille päin. Vain yhdellä kassalla istui siniseen asuun pukeutunut nainen. Siniasuinen nainen oli kääntynyt poispäin ja näytti kumartuneen katselemaan jotain kassan takana olevaa. Mihin kaikki muut asiakkaat olivat menneet, nainen mietti ja tunsi samalla epämääräistä pahoinvointia. Hän hylkäsi ostoskärrynsä makeishyllyn päätyyn ja suunnisti askeleensa. kohu kassaa ja ulko-ovea.
Mies kokeili marketin takaoven kahvaa. Se ei antanut periksi. Mies piti edelleen kiinni metallisesta kahvasta ja veti syvään henkeä. Pimeän sateiselle lastauslaiturille osui heikko valon kajastus, kun hehkuva säde miehen silmistä osui kahvaa pitelevään käteen. Mies käänsi jälleen kahvasta ja tällä kertaa se antoi periksi. Hitaasti mies avasi oven ja astui sisään kolkkoon varastotilaan.
Lähestyessään kassalla istuvaa hahmoa nainen kurkki ympärilleen nähdäkseen edes jonkun toisen ihmisen. Mutta kaupan neonvalojen valaisema tila oli autio. Kovaäänisistä kaikuva surina oli tasaisesti koventunut hänen liikkuessaan. Takana pimeäksi jäänyt maitokaappi sai hänen mielensä levottomaksi. Hän katseli ulko-ovelle ja ihmetteli miksei kukaan tullut sisään. Tuulikaapin valot sammuivat. Naisen silmien rekisteröidessä tapahtunutta, alkoivat lamput yksi kerrallaan pimetä. Lopulta vain kassan kohdalla oleva valokyltti hohti keltaista valoa siniasuisen kassanaisen selkämykseen. Nyt jo paniikin aavistava nainen tunsi jalkojensa liikuttamisen olevan äärimmäisen vaikeaa. Lihaksista pakeni veri ja hänen vatsalihaksensa jäykistyivät tehden kipeää. Hän tuli kassassa istuvan naisen kohdalle. Häntä halutti sanoa, ettei tällä kertaa ostanut mitään, mutta hänen kurkkuaan kuristi, kuin näkymätön koura olisi tarttunut siihen, eikä hän saanut kuiskaustakaan ulos suustaan. Hän otti seuraavan vaivalloisen askeleen katse tarkasti kiinni kassanaisen selkämyksessä. Tuulikaapille oli ehkä kahdeksan askeleen matka. Hän tunsi pakonomaista tarvetta rynnätä juoksuun. Samassa siniasuinen selkä värähti. Hitaasti kassalla istuneen naisen vartalo valahti alas korkealta jakkaralta ja lysähti näkymättömiin. Vaistomainen huoli toisesta ihmisestä voitti hetkeksi pelon ja nainen siirtyi kassan sivulla olevalle aukolle. Hän kumartui lattialla omituisessa asennossa makaavan ihmishahmon lähelle. Vieläkään hän ei pystynyt näkemään tämän kasvoja. Nainen katsoi silmiään siristellen näkisikö hengityksen liikkeitä. Mutta hahmo oli liikkumaton. Lopulta hän ojensi kätensä koskeakseen lattialla makaavan selkää. Kun hänen kätensä osui naisen paidalle, liikkeen viimeinenkin valo sammui. Oli pilkkopimeää eikä hän hetkeen saanut ajatuksiaan liikkeelle. Hänen kätensä alla naisen olkapää tuntui t-paidan läpi kuumalta.
- Hei, onko kaikki hyvin ?, nainen viimein sai sanottua rahisevalla äänellä. Ei vastausta.
- Haloo, onko täällä ketään, täällä tarvittaisiin apua. Korotettu ääni riipi naisen ahtaaksi käynyttä kurkkua ja kysymys jäi roikkumaan kassan alla olevaan tilaan.
Kovaäänisen surina oli nyt jo häiritsevän kovaa.
Mies seisoi hievahtamatta paikoillaan maitokaapissa. Hän kuunteli keskittyneenä. Surinan voimistuessa hänen suunsa taipui hymyn tapaiseen. Kun vaimea ihmisääni saavutti hänen korvansa, hän avasi suunsa ja henkäisi. Näkymätön energia vapautui ulos hengittäessä ja samalla hänen olemuksensa alkoi sulautua jugurttipurkkien rivistöön. Klinkkerilattiassa näkyi miltei huomaamaton värinä hänen uuden materiattoman hahmonsa siirtyessä leipähyllyyn käyden läpi paahtoleipien rivistön. Taakseen hahmo jätti höyrystyneiden muovipussien armeijan Tultuaan hyllyn päätyyn läpinäkyvän vesikuplan kaltainen hahmo jäi paikoilleen ja jäykistyi liikkumattomaksi.
Kukaan ei vastannut. Hänen kätensä alta oleva naisen olkapää muuttui yhä kuumemmaksi. Hän nosti varovasti päätään, mutta heitä ympäröi vain pimeys ja korvia vihlova surina. Yhtäkkiä hän tunsi liikettä kätensä al1a.
- Miten te voitte? nainen sanoi helpottuneena ja taputteli heräävää hahmoa hellästi.Tämä liikahti uudelleen ja kassan numerokyltissä alkoi välähdellä keltainen valo. Siniasuinen nainen alkoi nousta. Auttamaan tullut nainen siirtyi hieman taaksepäin, jotta toinen pääsisi ylös. Kun siniasuinen oli noussut jaloilleen ja nainen aikoi juuri sanoa olevansa iloinen, ettei toiselle ollut käynyt huonosti, tämä kääntyi naista kohti. Keltaisen valon väikkyessä, veren punaisina hehkuvat silmät tuijottivat läpitunkevasti kelmeiden kasvojen keskeltä. Nainen otti vaistomaisesti askeleen taaksepäin, mutta vastassa oli seinä ja hän jäi paikoilleen kuin halvautuneena. Olennosta hehkuva kuumuus sai hien nousemaan naisen kasvoille. Hehkuvien silmien katse porautui hänen sisäänsä ja nainen tunsi menettävänsä lihastensa hallinnan.
Mies näki. polulla vastaan tulevan naisen jo kaukaa. Nähdessään tämän säpsähtävän ja astuvan polun sivuun, mies jäi paikoilleen. Marketin mainosvalon himmeässä hehkussa mies lähetti kädestään pienen kiiltävän, lähes näkymättömän sähinkäisen naista kohti.
Nainen katsoi kaikkoavaa vierasta miestä. Hän tunsi jostain kumman syystä tarvetta lähteä miehen perään. Aivan kuin hänen pitäisi sanoa tälle jotain todella tärkeää. Nainen puisteli päätään kummastuneena tästä omituisesta mielijohteesta ja palasi polulle. Tullessaan marketin liukuovien eteen hän äkkiä seisahtui. Hän tuijotti sisään tuulikaappiin. Vieraan miehen partaiset kasvot nousivat. hänen silmiensä eteen. Hän otti käden pois taskustaan ja koetteli sormella otsansa keskellä tuntuvaa kihelmöivää kohtaa. Äkkiä, kuin jokin olisi tönäissyt häntä, hän kääntyi ja lähti nopein askelin kotia kohti. Marketin ikkunaan teipattu sininen mainosjuliste viipyi hänen verkkokalvoillaan. PARASTA PALVELUA - JOKA PÄIVÄ.
Äänet
Pinja kolusi vaatekaapin hyllyn taimmaisetkin, mutta mustat liivit eivät sattuneet käteen. Hänen piti olla kymmenen minuutin kuluttua keskustassa työhaastattelussa, mutta aamu oli tapansa mukaan venynyt. Nyrein ilmein Pinja päätti hyväksyä ihonväriset liivit. Ne kyllä jo haiskahtivat, pesutupaan ei ollut ehtinyt pitkään aikaan. Sekin vielä. Hänen teki mieli istahtaa eteisen lattialle vedettyjen vaatteiden päälle ja antaa olla koko työjutun. Joku huijari kuitenkin, niin kuin se viimeviikkoinen. Kuusi euroa tunti ja viisi senttiä lomakkeelta. Lisäksi olisi pitänyt matkustaa Suomea ympäri, eikä siitä edes vuokrarahaa olisi saanut. Pinja vetäisi kaulahuivin ja takin eteisen naulakosta, muisti yhtäkkiä avaimet ja palasi rapusta vielä hakemaan kännykkänsä. Ulkona tihutti vettä taivaan täydeltä. Hyvästi kampaus, hän ajatteli ja juoksi pysäkille päin punaisia valoja. Valkoinen pakettiauto tööttäsi ja Pinjan teki mieli näyttää keskisormea, mutta bussi oli juuri tulossa, ei ollut aikaa. Kopeloituaan aikansa reppunsa sisältöä hän löysi matkakortin ja istahti vapaalle penkille huokaisten syvään. Hän kaivoi puhelimen esiin. Se oli ollut äänettömänä aamuyöstä asti, että hän sai nukkua rauhassa. Kolme puhelua. Kaikki äidiltä.
Pinja katsoi ulos. Jalkakäytävillä kiirehtivät ihmiset suojasivat itseään sateelta, kuka sateenvarjolla, kuka pelkällä kädellä. Äiti soitti vieläkin joka päivä, vaikka Pinja oli asunut poissa kotoa jo yli kaksi vuotta. Eihän siinä sinänsä mitään pahaa ollut, mutta joskus Pinjaa ärsytti. Tuntui kuin äidin katse olisi huolehtimassa hänen elämästään vielä, vaikka hän oli jo itsenäinen aikuinen ihminen. Joskus kyllä sattui, että äidin huolehtiminen sattui oikeaan hetkeen. Niin kuin neljä kuukautta sitten, kun Pinja oli niin alamaissa, ettei jaksanut enää nousta ylös sängystä, puhumattakaan ulos menemisestä. Poikakaveri oli siististi siirtynyt pois hänen elämästään mitään selittämättä. Ensin Pinja oli ostanut kaikilla rahoillaan jäätelöä ja makeisia. Lopulta hän oli vetelehtinyt sotkuisessa asunnossaan likaiset olovaatteet yllään, potkien tyhjiä karkkipusseja ja jäätelörasioita, jotka lojuivat pitkin lattioita. Silloin äiti oli ilmestynyt hänen ovelleen. Mitään sanomatta äiti oli aukaissut tuuletusikkunan, kaivanut ison kasan muovikasseja ja alkanut kerätä roskia. Imuroinnin ja tiskauksen jälkeen äiti oli komentanut Pinjan pesulle ja pukeutumaan. He olivat käyneet ostamassa uudet vaaleat verhot ja korjanneet keittiön lampun. Pinja muisteli asunnon näyttäneen lämpimän kotoiselta. Tosin se oli jo jälleen alkanut rempsottaa. Pinja jäi pois keskustan pysäkillä ja käveli kiireisin askelin kohti suurta toimistorakennusta.
-No niin, tässä varmaan oli kaikki tärkeimmät, vai olisiko sinulla vielä jotain kysyttävää ? jakkupukuinen, terävänenäinen henkilöstöpäällikkö kysyi.
-Ei, eipä kai. Olette kertoneet mielestäni kaiken oleellisen. Pinja katsoi seinällä roikkuvaa kalenteria, jonka kuvassa joku omituinen meren eliö päästeli kuplia suustaan.
-Selvä. Me sitten soitellaan täältä, kun kaikki haastattelut on tehty ja päätämme kenet valitsemme.
Nainen nousi seisomaan. Pinja tarttui löysään, kylmähköön käteen ja poistui pröystäillen sisustetun sisääntuloaulan kautta hisseille. Ällöttävä ihminen, hän mietti odotellessaan hissin tuloa. Alas mennessään Pinja päätti soittaa äidilleen. Kännykkään oli tullut uusi viesti. Joku oli soittanut vastaajaan. Pinja poimi vastaajan numeron näytöltä ja nosti kuulokkeen korvalleen.
-Teille on kaksi viestiä.
Äänimerkin jälkeen kuului putkimaista huminaa, niin kuin joku olisi kävellyt tunnelissa puhelimen kanssa. Sitten alkoivat omituiset äänet. Aivan kuin joku olisi lyönyt metallisia häkkejä vasaralla. Lyönneissä oli tietynlainen rytmi. Pinja kuunteli kummissaan myös toisen viestin. Se oli täysin samanlainen. Tutkiessaan soittajan numeron hän näki niiden lähettäjän olleen äidin. Olisiko äidin kännykkä jäänyt vahingossa lukitsematta ja puhelimen ollessa painautunut, vaikka taskussa, se olisi ottanut Pinjan pikavalintanumeron. Omituista, että viestejä siinä tapauksessa oli kaksi perän jälkeen. Pinja näppäsi äitinsä numeron ja jäi kuuntelemaan hälytysääntä.
-Halloo, äidin ääni vastasi hetken kuluttua.
-Moi minä tässä. Hei mistä sinä oikein soitit mun vastaajaan. Tosi omituisia ääniä.
-Soitin vastaajaan ?
-Niin mun vastaajassa oli kaksi viestiä sun numerosta ja niissä kuului vain sellaista omituista kalketta ja huminaa.
En minä ole soittanut sinun vastaajaasi. Kyllähän minä pari kertaa olen soitellut, mutta sulkenut ennen kuin vastaaja on käynnistynyt.
-Ai jaa, no tosi omituista. Missä päin sä muuten olet tällä hetkellä, Pinja kysyi.
He istuivat keskustan suositussa kahvilassa. Pinja kertoi työhaastattelustaan ja äidin kulmat rypistyivät, kun Pinja haukkui henkilöstöpäällikköä kuivaksi kuikaksi. Äiti ei kuitenkaan sanonut mitään ääneen. Sitten äiti halusi kuulla tyttärensä vastaajassa olevat omituiset viestit. Pinja valitsi vastaajan numeron ja ojensi kännykkänsä äidilleen. Tämä kuunteli keskittyneenä ja ojensi lopuksi puhelimen takaisin.
-Tosi erikoinen juttu. En ole tänään käynyt muualla, kuin viemässä roskat kaupunkiin lähtiessäni tuossa tunti sitten. Ei siinä matkalla mitään tuollaista ääntä muistaakseni ollut.
He erosivat kahvilan ovella. Äiti halasi tytärtään keskellä jalkakäytävää, Pinja voi vaikeasti. Joku vielä luulisi heistä mitä tahansa. Pinja suunnisti suuren tavaratalon alusvaateosastolle. Oli pakko saada hypistellä uusia mallistoja aika ajoin. Nyt ei kylläkään ollut varaa ostaa mitään, mutta näyteikkunashoppailu oli hyvä tapa unohtaa miinuksella oleva tili ja maksamattomien laskujen vuori. Ei kulunut pitkääkään aikaa, kun myyjä jo tuli kysymään voisiko auttaa. Pinja sanoi vain katselevansa, mutta myyjä jäi silti lähelle häntä, muka järjestelemään jotain. Ihan kuin minä olisi joku myymälävaras, Pinjaa suututti ja hän poistui tavaratalon hisseille. Hississä oli yksi ihminen menossa alaspäin. Pinjan päässä kohisi äskeinen turha epäily niin, ettei hän huomannut painaa oikeaa nappia. Hissi pysähtyi parkkihallin alimpaan kerrokseen. Oven auetessa Pinja automaattisesti astui ulos hissistä. Huomatessaan erehdyksensä Pinja kääntyi palatakseen hissiin. Oven edessä Pinjan kanssa matkustanut mies seisoi liikkumatta paikallaan. Mies ei väistynyt ja hissin ovi sulkeutui miehen selän takana. Pinja yritti kiertää miehen ohi painaakseen ylöspäin osoittavaa nappia. Sormen ollessa juuri koskettamassa nuolta, Pinja tunsi pistoksen kaulallaan. Hän kääntyi pidelleen kädellään pistoskohtaa. Mies oli kadonnut. Samassa Pinjan katse alkoi hämärtyä ja hän tunsi polviensa alkavan pettää.
Pinjan tajuntaan porautui metallinen kalke. Hän yritti avata silmiään, mutta niiden eteen oli kiedottu jotain. Hän koetti liikauttaa käsiään, mutta ne olivat jossain kiinni. Hän tunsi aavistuksen kylmän metallin kosketuksesta paljaiden ranteidensa iholla. Rummuttava ääni iski hänen korviinsa. Hän tunsi suussaan olevan jotain karheaa ja niljakasta. Kuin jokin kangassuikale olisi tungettu sinne. Hän pystyi hengittämään ainoastaan nenänsä kautta. Nenä tuntui kuivalta ja äkillinen kauhu siitä, että ilma ei kulkisikaan sierainten kautta sai hänen sydämensä tykyttämään onton kiivaasti. Häntä värisytti, kun hän tajusi olevansa ilman vaatteita. Pinja taisteli itkua vastaan, kuumat silmät siteen alla kirvelivät. Äkkiä hän tajusi kuulleensa tuon hakkaavan ääneen aiemmin. Viestit. Hänen vastaajassaan olleet viestit. Yhtäkkiä hänen alastomalla ihollaan tuntui viileä ilmavirta. Joku oli selvästi samassa tilassa. Pinja kiemurteli, mutta vain metalliin iskeytyvän metallin ääni kuului. Sitten hän tunsi jälleen liikettä lähellään. Happamen tuoksuinen hengitys huokui Pinjan nenään ja miltei saman tien tuntui nihkeän tuntuinen kosketus oikean rinnan kohdalla. Vieras hengitys tihentyi huohotukseksi. Metallisen kalkkeen pauhatessa Pinja pystyi erottamaan läheltään pienempää metallista ääntä. Samanlaista ääntä tuli, kun veitsiä otettiin laatikosta pöytää kattaessa. Vieraan hengitys oli muuttunut katkonaiseksi ja työlääksi. Pinja puristi silmänsä tiukasti kiinni siteen alla. Äiti, auta, äiti !
Puhelin soi. Unisen haparoiva käsi löysi kuulokkeen ja nosti sen unen sekoittaman tukan peittämälle korvalle.
-Mmhh…
-Äiti tässä. Onko kaikki kunnossa ?
-On, miten niin.
-Ei kun ajattelin vain. Eikös sinulla ole tänään se työhaastattelu.
-Joo, mutta vasta parin tunnin päästä.
-Sen jälkeen voitaisiin mennä vähän ostoksille. Katsotaan vaikka niitä uusia alusvaatteita. On sitten mukavampi etsiä työtäkin. Niin jos haluat, tietenkin.
-Äiti. Sä olet paras, totta kai mulle sopii.
Pinja nousi puhelun jälkeen ja valmisti aamiaista. Hän hyräili radion mukana ja liikkui asunnossaan leijuvin askelin. Olo tuntui jotenkin kumman kevyeltä. Hän kävi hakemassa sanomalehden ja puhalteli kuumaan teehen selaillessaan. Hänen silmänsä keksivät uutisen. Lukiessaan hän tunsi omituisen värähdyksen lävistävän koko olemuksensa. Hän kietoi pehmeän aamutakin tiukemmin ympärilleen.
”Poliisi on vanginnut keski-ikäisen miehen epäiltynä viiden nuoren naisen murhasta. Yksityiskohtia ei ole annettu julkisuuteen, mutta poliisin edustajan mukaan tekoihin liittyi suurta julmuutta. Mies oli todennäköisesti huumannut naiset ja vienyt heidät pienteollisuusalueella sijainneen asuntonsa kellariin, jossa uhreja oli raa’asti pahoinpidelty ja lopulta surmattu. Poliisin tiedottajan mukaan tutkimuksiin johtanut vihje tuli toistaiseksi tuntemattomalta naishenkilöltä. Poliisi pyytääkin vihjeen antajaa tai jotain tästä tietävää ottamaan yhteyttä.”
Tinamies
Jalka oli juuttunut. Piikkilangan väkäset painuivat joka nykäisyllä syvemmälle pohkeeseen ja kivun lähettämät sähikäiset saivat vartaloni jännittymään epämiellyttävälle mutkalle. Yritin kääntyä taaksepäin revennyttä housunlahjetta kohti. Ylävartaloni makasi kuitenkin alaspäin viettävällä pientareella eikä aidassa sillä kohdalla ollut mitään mihin tarttua. Ajatus paljaalla kädellä piikkilangasta itseni ylös vetämiseen ei houkutellut. Annoin lihasteni valahtaa rennoiksi ja hautasin kasvoni äskeisen sateen kastelemaan heinikkoon. Hengitin mullan tuoksua ja keskityin ajattelemaan. Ympäröivä pimeys oli syvän hiljainen. Kuulosti siltä kuin suuren harjumaisen peltoalueen ympärille olisi rakennettu seinät ja pisteliäs tähtitaivas takaraivoni yllä paistaisi valtavan ikkunan läpi. Jähmettyneet kyynelkanavani eivät tuottaneet pisarakaan vaikka aivoni jatkuvasti latasivat pelon sykäyksiä. Silmissäni tuntui kuuma, kiristävä paine. Rintaani sattui jokaisen sisään hengityksen kohdalla. Jossain vaiheessa raastava tuli oli iskenyt keuhkoihini ja viimeiset metrit ennen aidalle tuloa olin juossut hengittämättä.
Jätin tytön vanhaan perunamonttuun. Lähtiessämme juoksemaan tyttö oli astunut myyränkoloon ja nyrjäyttänyt nilkkansa. Hän ei kivultaan pystynyt ottamaan juoksuaskeleita enkä kovinkaan pitkään jaksanut kantaa häntä. Tulimme saarekkeelle, johon kauan sitten oli nostettu suuria kiviä kaskenraivaustyön aikana. Silloin muistin montun. Olimme löytäneet sen kerran sattumalta ollessamme sunnuntaikävelyllä. Salamannopeasti tein päätöksen. Jättäisin tytön ja jatkaisin yksin. Olihan mahdollista, että se seuraisikin minua ja tyttö selviäisi. Rystysistäni vuosi verta ja kaksi kynttäni irtosi kipeästi ennen kuin vanhan kelohonkaisen oviluukun ympärille kasvaneet juolavehnät viimein antoivat periksi. Tyttö kipusi kasvot lumen valkeina alas pilkkopimeään. Kuun kalpea valo valaisi harmaita puisia tikkaita. Miten hänen täytyikään pelätä. Mutta sanaakaan ei päässyt hänen huuliltaan. Hän ymmärsi. Sydän kylmenneenä huolesta suljin luukun ja kompastelin yksin juoksuun.
Ajattelin hänen kauhuaan pienessä, kosteassa tilassa. Lähetin hänelle rohkaisevaa mantraa älä anna periksi, aamulla kaikki on paremmin, äiti rakastaa sinua.
Tinamies tuli muropaketin mukana. Tytön näyttäessä sitä minulle, pohdin oliko se lainkaan turvallinen terävine pikku ulokkeineen. Tyttö kyllä oli tarpeeksi vanha käsittelemään miniatyyrimiestä, mutta olihan paljon pienempiäkin, joiden käsiin se olisi saattanut joutua. Ottaessani esineen tytön käsistä hätkähdin. Olin kuvitellut sen olevan muovia, niin kuin muropakettien yllätykset yleensä olivat. Mutta tämä oli painava. Päättelin sen olevan tinasta tehty. Tutkin miestä esittävää hahmoa. Sen päällä oli pitkä verkkopaidalta näyttävä vaate, päätä peitti pyöreä kypärä, jonka kummallakin sivulla sojotti terävä sarvi. Mitään osista ei pystynyt irrottamaan. Tyttö risti sen Tinamieheksi. Tinamies sai paikan tytön huoneen kirjahyllyssä muovismurffien vierestä ja pääsi välillä kaukaiseksi enoksi nukkekodin perheen tapahtumiin. Eräänä päivänä Tinamies oli poissa. Etsimme sitä kaikista sellaisista paikoista, joihin se olisi voinut joutua. Sitä ei löytynyt. Kyselin tytöltä oliko hän ottanut Tinamiehen mukaansa kouluun. Hän sanoi kerran ottaneensa sen mukaansa näyttääkseen sitä kahdelle pojalle. Hän oli halunnut tehdä vaikutuksen varsinkin toiseen pojista, mutta sinä päivänä Tinamies oli tullut takaisin kotiin, kirjahyllyyn. Ja siitä oli jo aikaa. Hän istahti koulutuolilleen pohtivan näköisenä. Jatkettuani hakemista vielä vähän aikaa tyttö yhtäkkiä ilmoitti, ettei hänellä ollut oikeasti ikävä Tinamiestä, se oli hänen mielestään jotenkin outo. Sen jälkeen lopetimme etsinnät.
Olimme muuttaneet tähän pikkukylään kolme kuukautta aiemmin. Juoksuni menestyksen oravanpyörässä suuren kaupungin piittaamattomassa robottimaailmassa oli tullut päätökseen. Olin menestyvän firman myyntisihteeri ja korvaamaton, varsinkin myyntijohtajalle, joka lähes päivittäin muistutti minua urakehitykseni tärkeydestä ja eteenpäin pääsymahdollisuuksista. Tyttö kulki kouluun itsenäisesti jo seitsemänvuotiaana ja meni koulun jälkeen yksin kotiin. Hän ei tahtonut iltapäiväkerhoon, koska se oli hänen mielestään lapsellista touhua. Eräänä aamuna nelisen kuukautta sitten tyttö soitti minulle töihin aamulla ja kertoi olevansa hiukan kipeä. Aamupalaveriin oli kolme minuuttia aikaa ja päättelin nuhaisesta äänestä hänellä olevan lievää flunssaa ja kehotin häntä juomaan jotain lämmintä ja menemään peiton alle. Pyysin häntä soittamaan jos olo tuntuisi pahemmalta. Päivä oli tyypillinen palaverien ja asiakastapaamisten kakofonia. Iltapäivällä ehdin soittaa kotiin, mutta sieltä ei vastattu. Suuren asiakkaan tuotemarkkinoinnin esittely oli juuri alkamassa joten ajattelin, osittain kiireen pakottamana, että tyttö todennäköisesti vain nukkui, että se olisi vain hyvä asia. Saatuani itseni luikerrelluksi irti uuden asiakkaan kunniaksi järjestetyiltä illallisilta ajoin kotiin huolissani. Pomoni myrskyisä vilkaisu lähtiessäni enteili nuhdesaarnaa seuraavana päivänä. Kotona tyttö makasi tulikuumana sängyssään. Hän ei reagoinut herättely-yrityksiini ja kuumemittarin lukema oli 41,1. Soitin sairaspäivystykseen ja sieltä lähetettiin hetken haastattelun jälkeen ambulanssi. Tyttö häilyi valon ja varjon vaiheilla kolme päivää sairaalan tiputusletkuihin ja tarkkailumonitoreihin kiinnitettynä. Istuin ja nukuin hänen vuoteensa vieressä tarkkaillen hänen jokaista liikettään. Neljäntenä päivänä kuume laski normaalille tasolle. Vähän myöhemmin hän avasi silmänsä ja sanoi –äiti. Seuraavana päivänä kävin sanomassa itseni irti ja aloin järjestää muuttoa maalle.
Yritin vielä liikuttaa jalkaani, mutta piikkilanka oli kietoutunut tiukasti sen ympärille enkä jaksanut enää yrittää pitkään. Käänsin päätäni niin, että oikea poskeni lepäsi ruohoa vasten.
Sain etätyötä erään kansainvälisen avustusjärjestön julkaisutoiminnan avustajana ja aloin tehdä työtä kotoa käsin. Tyttö aloitti pienessä, rauhallisessa paikalliskoulussa ja elämämme sai uuden suunnan. Aamuisin vietimme yhteisen hetken tuvan lieden lämmössä. Söimme puuroa ja juttelimme tulevan päivän tapahtumista iloisesti. Ikkunasta näkyi sarastavan päivän hohteessa laaja, polveileva peltoalue, jonka laidalla kasvavien koivujen katveessa kulki kotimme ohi kulkeva hiekkatie. Tiellä liikennöivä koulutaksi haki ja toi tytön arkipäivisin. Kerran viikossa, lauantaisin ajoimme kylän kaupalle ja teimme viikon ostokset kerralla. Juhlistimme yhteistä vapaapäiväämme usein jollain erityisherkulla. Jo vähän ajan kuluttua raitis maalaisilma ja päivittäiset ulkoaskareet toivat kummankin poskille terveen punan. Unihäiriöni vähenivät ja lopulta nukuin kahdeksan tuntia yhtämittaisesti ja heräsin levänneenä ja onnellisena. Tytön kasvoille ilmestyi uusi, vapautunut hymyilevä ilme. Halasimme toisiamme useasti ilman sen kummempaa syytä. Onni asui kanssamme alkavan syksyn iltoina. Tyttö teki koulutehtäviään keittiön pöydän ääressä ja minä säilöin lähiseudun metsien antimia.
Viikko sitten tyttö ilmestyi sänkyni viereen keskellä yötä. Kavahdin hereille ja kysyin mikä oli. Hän sanoi nähneensä pahaa unta ja otin hänet viereeni peittoni alle. Seuraavana yönä tämä toistui ja hän kipusi jälleen viereeni. Silitin hänen silkkisiä hiuksiaan, kunnes hänen hengityksensä oli rauhallista. Aamulla kysyin muistiko hän mitä siinä painajaisessa oli ollut. Olin jokseenkin varma, että entisen elämämme hektinen rytmi ja hänen kokemansa yksinäisyys vielä lähettivät viestejään painajaisten muodossa. Tyttö oli hetken hiljaa. Sitten hän sanoi, että se oli Tinamies.
- Tinamies? ihmettelin, - mitä Tinamies siinä unessa teki? Tyttö mietti.
- Se tuli ikkunan taakse ja koputti. Mutta sitä minä pelästyin kun se puhui.
- Mitä se sitten sanoi?
- Sillä oli sellainen iso ääni ja se sanoi, ettei kukaan pääse karkuun Tinamiestä.
Koko sen perjantaipäivän mieleni pyöritteli tytön painajaisunta. Päätin, että jatkamalla tämänhetkistä otetta elämässämme hän pääsisi eroon ahdistuksistaan ja huonot unet loppuisivat. Olin väärässä. Äitini oli kutsunut meidät viikonlopuksi luokseen kaupunkiin. Lähdimme matkaan perjantaina illansuussa. Vietimme kaksi päivää äidin täysihoidossa. Suoritimme vaatehankintoja ja kävimme myös elokuvissa. Palasimme eilen, sunnuntaina tervehtien kotimökkiämme helpottuneina. Yöllä heräsin tytön huutoon ja ryntäsin huolen siivittämin juoksuaskelin hänen huoneeseensa. Tyttö istui sänkynsä päädyssä peitto myttynä sylissään katse suunnattuna ikkunaan. Rauhoitin itseni, etten pelästyttäisi häntä lisää ja istahdin hänen vierelleen. Laskin käteni varovasti hänen olkapäälleen ja puhelin hiljaisella äänellä. Hän näytti olevan valveilla, mutta en voinut olla varma asiasta.
- Äiti tässä, kaikki on hyvin. Tyttö tuntui jäykältä ja hänen päänsä oli edelleen kääntynyt ikkunaa kohti. Katsoin samaan suuntaan ja huomasin tuijottavani miehen kokoista Tinamiestä, joka seisoi hievahtamatta ikkunan takana. Sen kypärän terävät ulokkeet välkkyivät sinistä valoa ja sitten kuului hirvittävä ääni, kun se alkoi puhua. Tuntui kuin jättiläismoukari olisi takonut talonkokoista peltikappaletta.
- Kukaan ei pääse karkuun Tinamiestä.
Ajattelin jälleen tyttöä, joka piilotteli perunakuopassa ja samalla tunsin maan poskeni alla alkavan tärähdellä. Käännyin niin pitkälle kuin pystyin, jotta olisin nähnyt takanani olevan pellon. Kuun valo loi maisemaan varjojen armeijan. Pystyin näkemään ainoastaan pienen kaistaleen peltoa. Siristin silmiäni nähdäkseni liikkuiko siinä mikään. Mutta näin vain mustien ja hopeisten värien liikkumattomuuden. Mutta tärähtelyn voima kasvoi. Tärinän lisäksi ei kuulunut ääntäkään. Tuntui kuin seinät ja katto olisivat sulautuneet yhteen maiseman ylle ja kaikki ovet ja ikkunat pantu kiinni. Perunakellari, jossa tyttö oli, ei olisi seistenkään näkynyt tähän asti. Se sijaitsi peltoharjun mökinpuoleisen rinteen puolivälissä. Aita, jossa roikuin jalastani, sijaitsi laakean harjun vastakkaisen rinteen alla. Sitten näin jotain. Näkökenttäni toisella laidalla välähteli sinertävää valoa. Yritin saada pääni kääntymään vielä, mutta tuska niskalihaksissa ei antanut periksi. Samalla tunsin tyhjyyden tunteen päässäni, kun verenkierto estyi. Tärähtely voimistui ja jalkaani iski uusi kipuaalto aidan heilahdusten saadessa piikkilangan painumaan yhä syvemmälle. Sitten tärinä loppui. Tunsin kylmyyden hohkaavan aivan läheltäni. Sininen välke valaisi öistä ilmaa. Oli hiljaista. Hengittämättä odotin.
Tyttö sai viimein luukun liikkumaan. Hän oli ensin yrittänyt työntää luukkua käsillään, mutta se ei ollut saanut aikaan kuin vähäistä liikettä yläpuolella olevassa raskaassa kannessa. Useiden yritysten uuvuttamana hän oli joutunut kykkimään montun pohjalla keräämässä voimia. Lopulta hän oli keksinyt asettua tikkaiden toiseksi viimeiselle askelmalle kyyryyn asentoon ja alkanut nostaa ovea hartioillaan. Hän katsoi ulos syntyneestä pienestä raosta. Oli kaunis syksyinen auringonpaiste ja kolme varista oli kokoontunut lähellä olevalle aidalle pitämään kokoustaan. Tyttö rohkaisi mielensä ja avasi luukun kokonaan. Nälkäisenä ja vilusta väristen hän kömpi ulos kivimuodostelman keskelle. Nähtyään läheisellä tiellä kulkevan traktorin hän päätti lähteä laskeutumaan rinnettä kohti kotimökkiä. Kipeytynyttä jalkaansa varoen hän alkoi haparoivan kulkunsa. Lentoon lähtevien varisten raakunta sai hänen jalkansa valahtamaan voimattomiksi. Hän kaatui ja liikkeen voima kieritti häntä pienen matkaa alaspäin. Havaittuaan varisten muodostelman ja tajuttuaan kuulemansa äänen lähteen, hän ponnistautui jälleen jaloilleen ja jatkoi matkaansa kohti kotia. Tullessaan lähemmäksi, hän huomasi savun nousevan piipusta. Hän pysähtyi säpsähtäen ja pohti uskaltaisiko sittenkään mennä. Sitten hän näki äitinsä tulevan kuistille ja kääntyvän katsomaan häntä. Äiti nosti kätensä ja vilkutti. Tyttö hieraisi silmiään ja suuntasi askeleensa kohti vilkuttavaa äitiä. Äiti meni edeltä mökkiin ja tytön astuessa tupaan äiti seisoi lieden ääressä, selkä ovelle päin.
- Äiti, mitä oikein tapahtui?
Äiti jatkoi kattilan hämmentämistä kääntymättä ja hiljaisena.
- Äiti, minua pelottaa. Sano jotakin!
Äidin käsi seisahtui ja hän irrotti otteensa kauhasta. Hänen kätensä siirtyivät hitaasti vartalon sivulle jääden roikkumaan liikkumattomina. Tyttö halusi mennä äitinsä luo, mutta jokin äidin asennossa, jokin tuossa liikkumattomuudessa esti tyttöä ottamasta askeltakaan. Yhtäkkiä hän tunsi kylmän hohteen, joka tuli äidin suunnasta. Hän näki, että hellassa paloivat puut, mutta kylmyys vain lisääntyi. Oli kuin seinän korkuisen pakastimen ovi olisi jäänyt auki. Sitten äiti hitaasti kääntyi.
- Kukaan ei pääse karkuun Tinamiestä.
Välkkyvä sininen valo heijastui tytön silmien pinnalta.
Nalle
Nalle oli viimeinen huudettava esine hyväntekeväisyyshuutokaupassa. Lapset eivät siitä olleet kiinnostuneita, se oli kulunut ja näytti pelottavalta, koska sillä ei ollut silmiä. Nainen huomasi pöydälle yksin jääneen pehmoeläimen ja otti sen syliinsä kuin lapsen. Hän maksoi nallesta kaksi euroa ja vei sen kotiinsa. Uudessa kodissaan nalle sai paikan kirjahyllyn päältä. Yöllä nalle kipusi alas ja hiipi nukkuvan naisen sängyn viereen. Siinä se seisoi kuin patsas paikoillaan kuunnellen naisen unta.
Aamulla nalle oli tavallisella paikallaan kirjahyllyssä. Mutta joka yö se tuli naisen luo tämän nukkuessa. Tätä jatkui, kunnes eräänä päivänä nainen tapasi miehen ja lopulta mies jäi naisen kotiin, nukkui naisen kanssa samassa sängyssä. Öisin nalle hiipi sängyn viereen ja katseli naisen vieressä nukkuvaa miestä. Sitten se eräänä yönä nosti tassunsa ja…
Seuraavana aamuna mies valitti naiselle, että oli nukkunut huonosti ja hänellä oli jotain kummaa särkyä. Sama asia toistui, kunnes oli kulunut viikko ja miehen olemus oli repsahtanut ja silmät olivat punareunaiset. Mies tilasi itselleen ajan lääkäriin tuskaisten kipujensa vuoksi. Nainen oli keittänyt kahvit miehen saapuessa lääkäriltä. Mutta tullessaan ovesta, mies ei riisunut kenkiään. Naisen yrittäessä kysellessä mitä oli tapahtunut, mies pakkasi tavaransa ja lähti, sanaakaan sanomatta.
Sinä yönä nainen itki sängyssään. Nalle seisoi makuuhuoneen hämärässä nurkassa odottaen naisen nukahtamista. Tyhjien silmäaukkojen kohdalta valui jotain, joka kimmelsi katulampun hohteen osuessa siihen.
Herääminen
Nainen heräsi. Hän ei avannut silmiään heti. Ensimmäinen aistimus oli pistävän kylmä ilma, joka kulki sisään hänen sieraimistaan. Sitten ilma purkautui ulos keuhkoista ja liike kävi läpi rinnan ja vatsan, koskettaen lopulta hänen navan kohdalle käpertyneitä käsiään. Hän lähetti käskyn sormille oieta ja samalla käsille määräyksen siirtää syrjään painetta aiheuttava asia vartalonsa päältä. Nainen haistoi kylmässä ilmassa kuolleiden lehtien tuoksun.
Hän ei vieläkään avannut silmiään, vaan jatkoi käsiensä liikuttelua, yrittäen saada sormensa suoriksi. Se, mikä painoi häntä ei suostunut liikahtamaankaan, mutta pikkuhiljaa hivuttamalla hän sai kätensä pois painon alta sivukautta. Hetken kuluttua hän yritti nostaa kädet päätään kohti, mutta suoraan hän ei niitä saanut liikutettua, edessä oli jotain, joka esti sen. Hän koukisti kyynärvarret ja sai kädet kasvojensa lähelle. Sormia pisteli puutumus, eikä hän aluksi tuntenut mitään koskettaessaan kasvojaan. Kun tunto alkoi palata, tuntui sormien alla kylmää ihoa.
Kuolleiden lehtien tuoksu oli tullut voimakkaammaksi. Nainen siirsi kätensä kokeilemaan sitä mikä painoi hänen päällään. Hänen kätensä osuivat johonkin kylmään ja kosteaan. Se tuntui ikään kuin huojahtelevan hänen päällään hänen koskettaessaan sitä. Nainen hahmotti tuon oudon asian muotoa ja huomasi, että paino ei yltänyt peittämään häntä kokonaan. Naisen kyljet ja sääret olivat vapaina. Niissä oli alkanut tuntua viileyttä ja samalla hänen koko vartalonsa värähti kylmyyden tunteesta. Jokin terävä alkoi tuntua hänen lapaluutaan vasten.
Nainen avasi silmänsä. Puiden mustien varjojen välistä paistoi kuu. Nainen nosti varovasti päätään ja näki kalpean kellertävässä hohteessa päällään makaavan, liikkumattomaksi jäykistyneen alastoman miesvartalon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti