31.10.07
Pimpelipom
Se on sitten Halloween, tein oikein kummitustalokuvankin päivän kunniaksi. Siinä on Auroran eräs rakennus hiukan uudessa kuosissa. Ruoka on just kohta valmista ja alan nauttia illan rauhasta. Tässä tämä tällä kertaa, saatan palata astialle vielä jossain muodossa, jos en, huomisiin!
30.10.07
Kela tiesi, nyt tiedän minä
Joka tapauksessa aion sanoa, että
Olen kiitollinen, että saan asua Suomessa eikä minun tarvitse asua taivasalla tai kärsiä nälkää. Olen kiitollinen, että minulla on paljon rakkaita ihmisiä, joilta saan turvaa ja tukea. Olen kiitollinen, että minulla nykyajan tekniikkaa, joiden avulla voin matkustaa olohuoneessani ympäri maapalloa ja oppia uusia asioita. Olen kiitollinen, että puhdas, juotava vesi tulee kotiini joka päivä ja saan nukkua omassa sängyssäni kissani kanssa. Olen kiitollinen, että saan liikkua vapaasti enkä joudu viettämään aikaani lepositeissä mielisairaalassa, kiitos hyvän hoidon.
Rentoutuskurssi suoritettu
Ampaisin Rautatieasemalle, kun teki mieli matkustaa metrolla ja nähdä ihmisiä. Heitähän riitti, katselin ja mietin heidän tarinoitaan. Asemalle oli ilmestynyt iso kasa sisäpuluja, jota siellä asiantuntijan näköisinä tepastelivat. Voin kuvitella, että elämä on heille vaarallista kamppailua potkijoita vältellen. Kerran näin Hakiksessa kun eräs mies, kengänkoko 48, käveli suoraan päin sorsaa, joka lennähti potkusta ilmaan ja lensi muutaman metrin. Kävin katsomassa miten sorsa pärjäsi. Onneksi se oli jotenkin aavistanut asian, eikä sillä ollut mitään hätää, lopuksi se lensi turvallisempaan paikkaan.
Meditating Octobus
I am going to my last relaxation training today. I have been in a group learning ways of relaxing to help minimize stress. A week ago we practised to find our colour, I found colour purple. Afterwards one of participants, a young girl, told me I had picked the colour of meditation. Wow, that was cool. This fractal is dedicated to the relaxation class. Thanks for all the good advice.
29.10.07
Hakemus tehty
No siinä minä sitten aloin tonkia asumistukihakemuksen liitteitä ja tulostin vuokrakuitinkin, joten mars matkaan, roskat roskiin ja Kelaan. Siellä täytin hakemuksen ja pääsin aika nopeasti asioimaan. Nyt oli ihanan asiallinen naisvirkailija ja koska olin varustautunut kaikilla mahdollisilla (ja mahdottomilla) dokumenteilla, jäi hakemus saman tien sisään. Kuukausi tai runsas ja tulos nähdään. Virkailija sanoi, että on vähän ruuhkaa kun juuri täällä meillä päin on vuokrat nousseet huimia summia. Minä siihen sitten pölähtämään, että eihän ne nämä vuokrat tietysti vieläkään korkeita ole. Eihän niin saa sanoa, hömppä Katili, pitää valittaa. Voi-voi-voi. Mutta sii joka tapauksessa, nyt Kelassa taas jaksaa asioida, meni nurin ne entiset huonot palvelut. Tämä virkailija oli asiallinen ja nopea. Kiitos hänelle.
Haltiatar
Virastossa oli tunteellinen hetki nyt kun toistaiseksi en tarvitse heidän apuaan. Halailtiin ja iloittiin elämäni hyvistä asioista. Tuolle ihmiselle lähetän joulukortin, se on satavarma. Hän on luotsannut minua pahojen aikojen yli ylitsevuotavalla hellyydellä ja lempeydellä. Hän on ollut varsinainen haltiatar, kiitos siitä hänelle.
Tänään on tiskaus- ja siivouspäivä. Keräilen tässä juuri inspistä. Huvittelin äsken Apophysiksen ja Gimpin kanssa ja sain aikaiseksi hemmosylinterin, joka on näkyvillä tuossa alla. Kelaan päätin lähteä huomenna viimeisen rentoutustunnin jälkeen, saanpahan koota kaikki tarvittavat dokumentit ihan rauhassa. Tosin siellä Kelassa saattaa rentoutuksen tunne kadota. Minulla on ollut ikäviä kokemuksia sieltä, että silmät kyynelissä, pahoin mielin olen ulkona pillitellyt joidenkin virkailijoiden tylyyttä. Saisipa valita kenelle menee asioimaan. Mitenkä heille selittäisin, ettei varsinainen elämän pituinen toiveeni ole ollut jonotella ja anoa erilaisia asioita henkeni pitimiksi. Ei kenkään tarvitsisi enää lyötyä lyödä ja halveerata ylimielisellä katseella ja puheilla. Vaan ehkäpä otan vain 1000-hermot mukaan, kyllä se siitä.
28.10.07
Uusin ihastus
Laitan tähän pari parasta. Eka on tällainen herkistävä livepätkä laulusta Wasted. Siinä Brandi laulaa levy-yhtiön tilaisuudessa ja huomaa yleisössä pikkutytön, joka osaa kaikki hänen laulamiensa laulujen sanat. Brandi kutsuu tytön lavalle ja lopputulos sai minut ainaskin kyynelehtimään.
Ja tässä toiseksi tämä Story, joka soi siinä Greyn Anatomian trailerissa. Nuo sanat ja tuo ääni saa ihan KANANLIHALLE, WAU!!!
Sunnuntairauhaa ja talviaikaa
Tänään on sitten talviaika. Minä pistin kellot oikeaan aikaan jo nukkumaan mennessä eilen. Oli eka kerta, kun tein niin. No eihän siitä mitään apua ollut, herätessä piti tarkistaa sieltä sun täältä mikä onkaan oikea aika. Hah-hah, se siitä viisauksesta. Jamille piti laittaa ruoka selkäpiikellon mukaan, tasoittuu sitten huomenna, kun päästään uuteen aikaan kiinni.
Tämän päivän suunnitelma oli syödä mitä kaapista löytyy, mutta enköhän sitten herännyt tiukkaan ajatukseen saksanhirvikäristyksestä. Pakkohan se tästä on luisua sunnuntaikauppaan, ei auta mikään. Tuleepa samalla vähän liikuttua, tekee hyvää.
27.10.07
Lehdetön
Nyt on sitten viimeisetkin lehdet kannettu jätepaperisäiliöihin. Tai no ihan ei sinne asti ehtineet kaikki, naapurit siitä kaappasivat suoraan kassista itselleen mieluisia lehtiä. Enää ei ole pölyä kerääviä, turhia lehtiä nurkissa roikkumassa. Tuosta ikkunasta ei juuri ole ulos lehtien takaa näkynyt. Vielä olisi räjähtänyt mikrouuni ja rockysohvan kaksi osaa sekä rikkinäinen rullaverho.
New blog system
Avajaiset
Olen perustanut tämän Katilin-blogin vanhan Galleryn pohjalle, joten suuri osa posteista on kuvia. Lokakuun päiväkirjamerkinnät kopioin myös tänne, mutta ei ollut mitään mieltä kaikkia siirtää. Sivupalkissa on linkki blogikarttaan, josta löytyy vanhoihin ja nykyisiin blogeihin tie. En siis ole deletoinut yhtään ainutta blogia, siitä taputtelen itseäni hartioihin, olenpas kehittynyt *hihi*
Tässä uudessa blogissani tulee siis tulevaisuudessa olemaan kaikki näiden blogien jutut sulassa sovussa keskenään:
Päiväkirja
Kuvat
Unet
Runot
Muistot
Tarinat
Videotaide
Suosikit
Tervetuloa uudistettuun, kokonaisempaan Katilin Maailmaan!
Vanhoille paikoilleen jäävät Vuoristoradalla, YouTube-kissavideot, Valproate Avenue Poems ja tietenkin kotisivu ja Katilinks.
25.10.07
Uudistuksia suunnitteilla
Laitan tähän tuolta galleriasta tämän Gimpittämäni porraskuvan, musta siinä on niin makeet värit. Oikein tekiessä innostuin.
23.10.07
Portaita ja rentoutta
Niin, ja eilinen ruoka näytti tältä. Hyi minua.
Vaikka se nyt olikin vain possun lapaa, mitälie selkää, leikin, että tuo oli Kivisten ja Sorasten maailmasta kotoisin oleva jättikyljys- tai pihvi. Puhh. Aina olen kuolannut Retun tilaamia jättikyljyksiä, aina. Ja possujuhliin aina myös nuorempana tahdoin, en enää kylläkään.
22.10.07
Vedä ja nauti
Etelä-Koreassa on syntynyt tällainen arkkitehtuurin taideteos, 400-neliöinen paskahuusitalo. Kokonaan valmis talo on marraskuussa. Ja kyllä siellä voi viettää vieraatkin aikaa, vuokra on vaivaiset 35 tuhatta euroa per yö. Vuokratulot menevät lyhentämättöminä kehitysmaiden käymäläolojen parantamiseen, 2,6 miljardia ihmistä elää ilman vessaa. Vaikea hahmottaa täällä pohjoisen maanpuoliskon loisto-oloissa.
Siitä taas onkin helppo loikata ajassa taaksepäin, omaan lapsuuteeni. Vielä 70-luvun alussa perheemme vierailu Hotelli Helpotuksessa.Puusee, jossa pitkään pyyhittiin vielä silkkipaperilla, toinen puoli sileä, toinen karhea. Ja koska vesi tuli yli kilsan päästä kantamalla, ei se hygienia väkisinkään ollut sitä narskuvaa tasoa, kuin nykyään on. Tuntuu, että ihmiset kuuraavat itseään suihkuissa 2-3 kertaa päivässä ja kaikki desinfioidaan jollain suihkeella vielä päälle. Mutta terveitä oltiin koko perhe silloin. Asia, jota inhosin puusessä, oli se kun talvisin joku perheenjäsen oli käynyt kakkimassa huipun, eikä kaatanut sitä jälkeensä. Kiva istua kiireissään siihen reiälle ja saada jäätynyt vuorenhuippu ihollensa. Vieläkin automaattisesti suljen hanan heti kun vain mahdollista eikä mielestäni kerran viikossa suihkussa käynti ole mikään omituinen juttu, toki joka päivä käytän hieman vettä tärkeiden bakteeripaikkojen pesuun. Olen tavallaan kahden aikakauden lapsi, olen elänyt normaalia entistä elämää ja elän nyt normaalia uutta elämää. Ai niin, kun muutin ekaan kerrostalokämppääni, tulivat vuokraemäntälepakkoni aika pian koputtamaan ovea. He joutuivat neuvomaan kädestä pitäen miten vessanpöntöstä pidetään yhteistaloudessa huolta. Arvatkaa olinko nolo?
21.10.07
Pallohuuveri ja lipat
Olen tässä jostain kumman syystä muistellut lapsuuden aikaista imurointia. Kotiaskareet kuuluivat osana lapsen elämää ja imurointi oli eräs niistä. Siinä sitten meikä viipotti pallohuuverin kanssa ja äiti perässä sanomassa että kunnolla, kunnolla. Siinä imuroidessa ja uudelleen imuroidessa jostain nousi mieleeni vitsi huonosta imurista. Lapsi siinä imuroi huonolla imurilla ja äiti käskee nylkyttämään kunnolla, sanoen samalla, että ei se mikään pallohuuveri sentään ole.
Eilen tuli illalla niin kylmä, että oli pakko hakea virkatut tossukat jalkaan. Ja niinhän siinä sitten kävi, että satuimme Jamin kanssa samalle kävelylinjalle, tossut luistivat muovilattialla ja meikä veti kunnon lipat. Oikea pakara on yhtä mustelmaa ja leuassa on kaksi kunnon kissan kynnen raapaisua siitä, kun Jami pakeni paikalta. Tapahtuman jälkeen hain kesällä pesemäni matot ja laitoin lattioille. Turvallisuus on nyt taattu, onneksi ei käynyt kummallekaan pahemmin.
20.10.07
Howdy
Vaan tänään lauantai-ilta ja töllöttimen tuijotusta, mikä sen mukavampaa.
19.10.07
Havaintoja
Keskiviikkona tuli sitten eka Heroes-jakso. Tuntui heti mielenkiintoiselta ja sarjan pääjuoni kiinnostaa kovasti. Tuo Masi Oka (näyttelijä, kuva yllä) oli jotenkin heti minuun vetoava persoona.
Hihkuin täällä yksinäni, kun huomasin siinä Japanin ravintolakohtauksessa ne kaksi punaiseen urheilupaitaan pukeututta huulisynkkapoikaa laulamassa Backstreet Boysia. Eivät kuitenkaan olleet aidot ja oikeat huulisynkkapojat, YouTubesta maailmankuuluisuuteen pongahtaneet Back Drom Boys eli Wei Wei ja Huang Yi Xin (kuva yllä). Tämä Guangzhoun Art Institutesta valmistunut duo teki ensin ihan kaverien iloksi videon pätkän. Vuosi sitten heidän huulisynkassa esittämänsä Bäkkäribiisi I want it that way (tuolla voit käydä katsomassa, on kertakaikkiaan katsomisen arvoinen, voi itkeä ja nauraa ihan yhtäaikaa) on tänään katsottu noin 4,4 miljoonaa kertaa.
18.10.07
Summer is over
Pallohiiren sukupuutto
No tänään suuntasin Ruoholahteen Verkkokauppaan ja totesin hyvin pian, että kumipallohiiret on päätetty saattaa sukupuuttoon. Selvähän se, ne uhkaavat pahasti miltei kertakäyttöisten optisten hiirien sukupolvea. Tämä sukupolvi on kloonattu halpatuontimaissa pikkuisin, nälkäisin sormin ja idea on, että tuottajan taskuun satelee suuret setelit kaikesta kämäsestä pelle-elektroniikasta. Kaatopaikat pullistelevat kohta käyttökelvottomia, langattomia, optisia hiiriä. On siinä kaatiksen rotat ihmeissään. Katsellessani näitä mitä kummallisimman näköisiä härveleitä, totesin niiden hintojen edustavan muotia, ei tekniikkaa. Perusoptinen hiiri oli siinä 18 euroa, superpelioptinen jotain yli 70 ekee. Kaupassa iski paniikki, mietin kaikkia kilikalikauppoja ja kierrätyspaikkoja, joista voisin käydä rohmuamassa lanka-pallo-hiiriä loppuelämäni käyttöön. Verkkokaupan neuvonta kuitenkin löysi yhden mallin vanhanaikaista hiirtä, ei edes maksanut kuin alle 13 euroa. Tässä se nyt on palvelualttiina ja nopeana kuin mikähäkkinen.
Mutta aion todella nuuhkia ilmaa kierrätyshiirien suuntaan lähitulevaisuudessa, minä haluan langallisen kumipallohiiren. Piste.
17.10.07
Pimeästä valoon
On eletty pahoja aikoja täällä, mutta nyt ollaan valoa kohti menossa. Tänään herätessä tuntui, että sain taas elämän syrjästä kiinni. Päiväsuunnitelma on yksinkertainen, ruokaa kaupasta ja telkkarin katsomista. Tänään alkaa Heroes sitä paitsi, jeeh. Apteekissa täytyy piipahtaa myös. En ole viitsinyt tänne eilen kirjoittaa mitään, olisi tullut turhan itsessä rypemistä ja tuskaa. Tällaista tämä minun sairauteni on, asiat ovat loistavasti, kaikki on selvinnyt ja hyviä juttuja on sattunut. Mutta kun niitä tapahtuu liikaa, sekin saa minut horjumaan olemattomasta tasapainostani. Minun pitäisi, voidakseni olla kunnossa, elää erittäin tasaista, melkeinpä tylsää elämää. Voisin sitten itse kehitellä pieniä värityksiä, valokuvausta, kuvankäsittelyä ja runoja esimerkiksi. En voi muuta kuin hyväksyä sairauteni ja sen, että ulkopuolisia asioita tulee aina tapahtumaan, en voi niitä estää. Minun on siis myös hyväksyttävä näköjään se, että suistuilen tasapainosta. Ja ymmärrettävä se, että palaan takaisin ajan kuluessa. Kyse ei ole omasta tahdostani, vaan aivojani vaivaavasta todellisesta jutusta. Siksi tämä paha jakso oli ehkä parempi, kuin pitkään aikaan. Koko maailma ei mennyt alta pois, koska ajattelin koko ajan, että kohta herään parempaan päivään. Ja tänään se on.
Nyt on paljon asioita, jotka ovat jääneet tekemättä. Mutta yritän ottaa rauhallisesti ja palautua ensin kunnolla. Se rakkaan HP Photosmart-kameran hajoaminen otti muuten yllättävän koville, olin todella kiintynyt siihen, koska se avasi minulle uuden maailman. Täytyy nyt alkaa tutustua tähän uuteen kameraan, en edes vielä ole tutkinut ominaisuuksia. Kai se on surutyötä.
Jami voi hyvin, kännykkä on ollut soimassa ruoka-aikoina ja hiirtä on heitelty iltasella. Samoin myös on hän istunut iltasella sylissä iltapesulla, kuten aina. Tämä on erityisen tärkeää minulle, että pidän rakkaasta lemmikistäni huolta, vaikka itse en olisi kiinni maailmassa tai ajassa. Sitä varten on tosiaan kännykkäherätyskello, säilyy ruoka-ajat säännöllisinä edes kissalla. Itse en taas ole muistanut pariin päivään mitään oikeaa ruokaa syödä. Tänään asiaan tulee muutos.
15.10.07
Täällä taas
Juuri äsken kävi kaksi nuorta miestä hakemassa ruokailutilan koristeet, tässä edesmenneet hyötyesineeni, lisäksi lähti joustinpatja, joka palveli tosi hyvin, ihmisiä ja kissoja. Varsinkin edesmennyt Osku-kissa rakasti kaivella patjan sisuksia esiin kulmista, aina oli sellaista pöpperöä lattioilla leijumassa. Nyt nukun kovalla sängyllä, jossa on kova patja, eipähän ainakaan pyörähtäessä tipahda sängystä, niin kerran tapahtui.
Liidelissä ei ollut jumppapalloja, mutta sain hyvän vihjeen ja taidan käydä tarkistamassa asian kaupungilla, jonne olen tässä juuri kohta lähdössä.
KLIKKAA YLLÄOLEVAA JA KÄY TUKEMASSA TEHYÄ nimelläsi
Nyt tahdon ehdottomasti tukea sairaanhoitajien toimia luvattujen korotusten saamiseksi. Tarkoitushan oli, että sairaanhoitajien palkallinen asema olisi tullut koulutuksen pituutta ja vaativuutta vastaavaksi. Mutta nyt on siis tilanne se, että tuota sairaanhoitajien hakemaa palkkaeroa ei ole saavutettu. Tämä tärkeää työtä tekevien ihmisten joukko on kiltisti puurtanut monet palkkaneuvottelut läpi ja on kunnioitettavaa, että vihdoin he nousevat seisomaan ja sanomaan seis! Vaadittu korotus on ns kuoppakorotus ja 2,5 vuoden kuluessa maksettava. Lopputuloksena sairaanhoitajan vähimmäispalkaksi tulisi 2190 euroa kuukaudessa. No tuollahan väläytellään jos mitä jo nyt maksettavaa palkkaa, mutta uskon vahvasti, että tilastoja on käytetty melko suruttomasti työnantajapuolen hyödyksi. Kyllähän yövuoroilla ja viikonlopputöillä saadaan palkkataso nousemaan, vaan niinpä joutuu myös sairaanhoitaja raatamaan epäinhimillisiin aikoihin ja poissa perheen luota.
Käsi sydämelle siis, kuka olisi valmis kovaa koulutusta vaativaan ammattiin, jossa virheitä ei suvaita ja työajat ovat kolmivuorotyötä huonommalla palkalla kuin keskimääräinen ansio pari vuotta sitten oli? Vuoden 2005 Tilastokeskuksen laskelmista otin tämän otteen:
Palkansaajien säännöllisen työajan keskiansio oli loka-joulukuussa noin
2 510euroa kuukaudessa
Miehet ansaitsivat keskimäärin noin 2 780 ja naiset 2 240 euroa.
Kuukausipalkkaisten keskiansio oli noin 2 630 euroa ja tuntipalkkaisten laskennallinen kuukausiansio 2 130 euroa
Toivon onnea hyvään ratkaisuun ja rohkeutta kestää tämä raskas aika kovine paineineen. Varsinkin sellaisten ajattelemattomien kansalaisten puheet, joissa ei ole päätä eikä häntää. Tämähän on ainoa tapa saada kansakuntamme terveydenhoidolle sen ansaitsema kunnioitus ja houkuttavuus jäädä Suomessa saadun koulutuksen jälkeen Suomeen myös työhön. On ajattelun muutoksen aika, tärkeästä työstä täytyy maksaa tärkeän työn palkka. Huolimatta siitä, onko ala naisvaltainen tai ei. Minä ainakin seison tukenanne ja arvostan tekemäänne ratkaisua ryhtyä tällaiseen ammattiin näillä nyt voimassaolevilla pelisäännöillä. Toivon, että vaatimuksenne otetaan vakavasti ja asiaan saadaan viimein parannus. Teitä ilman meillä ei kellään ole hyvä olla Suomessa.
13.10.07
Romua lähtee
Alatalojen katoilla on vieläkin huurretta, mahtoi olla kylmää yöllä. Itse nukuin kuin tukki - ikkuna auki. Nyt lähden katsomaan vieläkö Lidlissä on jumppapalloja, tarjous kahdeksan euroa, läpimitta 65 cm. Saattaisi olla hyvä ostos selkäongelmaiselle, ohjeet vohkin sitten netistä, vaikka saattaahan siinä mukanakin tulla jotain ohjeita. Sen ainakin luin jo, että siinä kandee osa iltaa istuskella ja katsella telkkua. Ei siis koko ajan, mutta aina välillä, parantaa istuma-asentoa. Elikäs nyt moikkelis!
12.10.07
Error
Ja toinen kuva, jossa on uudet farkut.
Tunsin itseni tänään ihan rokkariksi, kun kävin kaupassa. Kyllä vaatteilla on väliä. Nyt alkaa Suurin pudottaja Suomi-versio, sitä aion alkaa katsella.
11.10.07
Puhdas pylly ja uusi kamera
Ensin hain reseptit vihdoin polilta, sen jälkeen hyppäsin Holly Bobin bussiin. Siellä ei kerta kaikkiaan ollutyhtään mitään järkevää mihinkään järkevään hintaa. Se ainutkin HH-juttu, eli huonekalujen irtopäälliset, puuttui, ei kuulemma enää ollut pitkään aikaan. No Arabiasta matkustin Kaisaniemeen ja menin ihan mielenkiinnosta katsomaan Kodin Anttilan kameraosastoa, sieltähän olin ostanut edellisenkin. Olin mielessäni asettanut hintakaton 120:een euroon. Sielläpä oli sitten tällainen Samsungin Digimax S500 tarjouksena sata ekee. Mutta koska se oli vimonen kipale, tingin hinnasta kympin pois ja sain siten alle 120:llä sekä kameran että patterinlatauslaitteen neljällä patterilla. Tämä halpiskamera on saanut ihan hyviä pisteitä. Valoa se näköjään kaipaa enemmän kuin HP-vainaa. Ja syö kuulemma pattereita, mutta siksi juuri ostin tuon patterilataustsydeemin. Enhän se minä ilman kameraa voi olla, ihan tuli vierotusoireita. Ai niin, myyjä oli samaa mieltä kuin minäkin, ettei jouda viedä takuuttomaan huoltoon, jos kerran on datavirhe, korjauksen hinnalla saa uuden. Voi hitsi.
Tässä Jami tutkailee uutta kamerapakettia ja äidin jättämää sekasotkua. Kuvat otettu uudella kameralla, valoa oli pakko lisätä Picasalla. Täytyy muutenkin opetella tuon kameran niksit.
Ja tässä pari kuvaa siitä mun eilen hankkimasta unisiepparista.
Noi sun nenä
10.10.07
Kamera hajosi
Mahtoikohan johtua tästä kuvasta, jonka otin tänä aamuna juuri ennen hajoamista. No takuuta on vielä melkein vuosi jäljellä, joten kiikutan tässä joku päivä kameran ja takuutodistuksen kauppaan ja kysyn että mitäs nyt tehdään. Tuo sama kuva on galleriassa lokakuun potrettina. Hiukset kiilsivät niin että näyttävät ihan peruukilta, ei ole peruukki, on oma tukka ihan.
Tukiryhmässä oli mielenkiintoista, olin, siis yritin olla, kuunteluoppilaana ekan kerran. Huumoria siellä viljellään ainakin isolla remakalla, se tuntui mukavalta ja kotoisalta. Kuukauden päästä on sitten seuraava. Unohdin tietysti ottaa reseptit siinä samalla, blääh. Huomenna on aamulla rokotukselle meno ja takaisin tulo, saa nähdä onko tarmoa lähteä hakemaan reseptit, kai sitä on pakko, ettei lääkkeet lopu. Kävin Itiksessä kävelyllä. CM:ssä kävin ruokaosastolla ja ostin vähän lammasta ja osterikastiketta. Etsin itse asiassa mustaa collegehupparia, mutta mun kokoa ei löytynyt yhtään ainutta. Muissakaan kaupoissa. Omituisia kääpiöiden kauppoja kaikki tyynni. Mustaa ilmastointiteippiä ostin nahkahuonekalujen väliaikaiskorjausta varten. Kävellessäni pysäkille pysähdyin kuin seinään kun näin Hansakujalla myytävänä olevia isoja Dreamcatchereita. Tarjous kympillä. Pakko oli ostaa, tummat sulat, kunnon metallivanne ja keskellä harmaita susia. Tossa alla on vaalea, hiukan samantapainen. Mun catcherissa on siis mustat, paksummat sulat ja neljä sutta sekä 3 eriväristä kiveä. Läpimitta joku 25-30cm. Paikka tulee olemaan sängyn yläpuolella, jahka saan naulan tarpeeksi ylös, ettei eräs nelijalkainen pääse käsiksi. Siinä se sitten valvoo uniani ja vie pahat unet pois. Dreamcatcherista on suomennettu syntylorukin, suomeksi se on unisieppari:
Hämähäkki-isoäiti,
loi maailmankaikkeuden laulamalla,
mutta harmistui ihmislasten pahoista unista.
Isoäiti meni Pajun luokse ja pyysi tältä muutaman oksan,
Kotkalta isoäiti sai muutaman voimallisen sulan.
Hämähäkki-isoäiti taivutti oksat ympyröiksi yhdistämään
kaikkia maailman ihmisiä.
Sitten hän kutoi viisauden verkon oksien ympärille
pyydystämään lasten pahat unet.
Aurinko-isoisän aamusäteet polttivat pois verkkoon
takertuneet pahat unet -
jäljelle jääneet unet muuttuivat aamukasteeksi ja valuivat
Kotkan sulkia pitkin takaisin Äiti Maahan.
9.10.07
Herkuttelua ja totuttamista
Tänään söin tuon näköistä ruokaa, laitoin reseptin Hulluna ruokaan-blogiini, jos haluatte kokeilla. NA-AM! oli hän.
Eilen otin kuljetuskopan olkkarin lattialle ja hetihän Jami kävi sitä asuttamaan. Näin hän saa totutella koppaan eikä siitä sillä tavalla koskaan tule mikään epämiellyttävä juttu, siis että aina kun koppa otetaan esille, kissa tungetaan siihen ja lähdetään jonnekin. Ei tarvitse sitten torstaina metsästellä hiki hatussa kissaa kämpästä eikä Jaminkaan tarvitse henkensä edestä pakoilla. Laitan vain olkkarissa olevaan koppaan vähän kuivamuonia ja naps!, siellä hän on ja sitten mennään. Kattokaa tota ilmettä...
Huomenna on ensimmäinen tukiryhmän kokoontuminen minulla. Jänskättää hieman, kun ei tiedä mitä siellä tapahtuu. Eiköhän se siitä ihan hyvin mene.
8.10.07
Sohva tuli kotiin
Hakiksesta vitosen sateenvarjon, joka kyllä on söpö, siniruutuinen pikkupakkaus. Hakiksesta ajelin kuuskasilla Kyläsaareen. Astelin kierrätyskaupan ovesta sisään ja näin rivin sohvia. Kävelin melkeinpä suoraan vaaleanruskean nahkasohvan luokse ja ystävällinen mies veti sohvia eroon toisistaan että pääsin koeistumaan.
Siinä se oli. Meidän uusi sohva. (Kuvassa se on jo olkkarissa kisutyynyjen kanssa). Sohva maksoi viiskymppiä, kotiinkuljetus kakskymppiä. Minä pääsin samalla kyydillä sohvan kanssa kotiin. Eli nähtyäni sohvan ekaa kertaa, kului vain puoli tuntia ja sohva oli jo olohuoneessani. Kävipä mäihä. Seitsemällä kympillä aika hyvin, jo pelkkä sohva on fantsu, kokonahkaa, eli siis myös takaa nahkainen.
Jami pelästyi suunniltaan, kun miehet kantoivat sohvan kotiimme. Sain pitkän aikaa houkutella sitä vaatehuoneen nurkasta. Mutta nyt ollaan koerötkötetty sohva ja hyväksi todettu.
Hän on varsinkin innoissaan leikkimässä sohvan alla, hirveä rapina ja tohina kuuluu vaan. Sohvassa on yksi pieni reikä sivussa ja etuosassa on palkeenkieliö. Täytyy varsinkin se etupalkeenkieli jotenkin saada liimattua, muuten sieltä kohta pursuaa - terveisin Kissalainen.
Kiitos Kierrätyskeskukselle ystävällisestä palvelusta ja hienosta sohvasta.
7.10.07
Mikä jumalatar olen?
You scored 58.3%
Persephone
If you exemplify the qualities of Persephone, you have most likely experienced great loss in your life
Persoonallisuustesti
Testin voit tehdä itse täällä.
Edellisten vastaustesi perusteella: Olet 82 % Impulsiivinen
Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista
Ekstrovertti | ------------*------- | Introvertti |
Käytännöllinen | --------------*----- | Intuitiivinen |
Ajattelija | --------------*----- | Tuntija |
Impulsiivinen | -*------------------ | Harkitsija |
Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet rauhallinen, luova ja huomaavainen henkilö. Saatat usein vaikuttaa ujolta, varautuneelta tai viileältä. Sinulla on harvinainen kyky omistautua syvästi sekä ihmisille että asioille. Ihmistyyppisi ohjaa käyttäytymistään vahvoilla sisäisillä arvoilla, eikä niinkään logiikalla tai järkisyillä. Jos sinut pakotetaan toimimaan faktojen ja logiikan tasolla, sinusta syntyy vaikutelma toiselta planeetalta tulleesta olennosta. Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua. Kaltaisesi ihmiset ovat usein uskonnollisia, hengellisiä tai filosofisia, ja näkevätkin oman elämänsä matkana tai tehtävänä. Järkeilyyn taipuvaiset ihmiset saattavat pitää sinua mystikkona tai haihattelijana. Ihmistyyppisi elämää leimaa usein puolison, ”sielunkumppanin” etsintä. Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin. Tästä syystä sinulla on taipumus vaipua alakuloisuuteen.6.10.07
Tapaaminen
Tulin juuri kotiin tapaamisesta. Äiti ja tytär kohtasivat Kallion illassa. Istuimme ensi puistossa, kunnes alkoi sataa. Sitten kävimme pizzalla vanhassa Mäkikuplassa, kanapizza oli ihana. Saatiin juteltua tärkeitä asioita ja halattuakin monta kertaa. Kyllä minulla on upea tytär. Sain sitäpaitsi synttärilahjan, jonka hän oli omin käsin kutonut, kuvassa ei ehkä näy, mutta siinä on punoskuvio. Väri on ihanan syksyisen punaisen oranssin räiskyvä ja huivi on TOSI lämmin, tulkoon vain talvi. Jään sulattelemaan ihania sanoja, joita vaihdoimme. Ai niin, Liskonainen, kielto tuli, ei saa äippä muuttaa Helsingistä mihinkään, tarvetta on kuulemma vielä.
5.10.07
Bunny Totem Turns Spooky
ensin aivan selvä pupupatsas, aivan kuin toteemi
first a bunny statue, like a totem
ja sitten seuraavassa kuvassa jotain tosi pelottavaa, vannon etten tehnyt mitään jekkua, oikeasti kuva vain tuli tällaisena kamerasta, hui pelottavaa"
and then in the next frame something very frightening, I swear I didn't do any tricks here, this is how the photo came out from my camera, spooky!
Terveisiä liikunnan iloista
Juu, meikä se sitten aamukahvin jälkeen kaivoi metsähousut ja kumpparit esiin, kori käsivarrelle ja reppu selkään. Tuolla (kuva yllä) Paloheinän majan takaisissa metsissä tuli tarvottua suunnistavan koululaisjoukon seassa parisen tuntia. Sieni ei tarttunut pyydykseen, jotain omituisia, minulle vieraita pieniä valkoisia sieniä oli metsä pullollaan. Kiipelin kaatuneiden puunrunkojen yli ja hypin ojien yli, tuli kunnon liikuntaa. Aah, mikä syksyn tuoksu ja fiilis olikaan metsässä. Takaisintulomatkalla jäin bussista postin luona pois. Aamulla tuli saappari ja päätellen paketin *huh* painosta oli täyttä rautaa, valurautaa. Tätä aavistellessani kävin marketissa ja ostin punaisen lapun takuumureaa lihaa sekä tarjousjättiherkkusieniä. Tässä kuvasarja kotiintuloni jälkeisistä asioista. Ja KIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIITOS siskolle, pannut on ihan superihania, se isompi on tosi ISO ja sienistä ja lihasta tuli todella ruskeita, kun homma toimi.
ensin koottiin pannut potrettia varten - Jami ihmetteli ja haisteli
sitten, pesun jälkeen, pannut pääsivät töihin, ostin oikein kastajaisten kunniaksi laktoositonta voita
tässä halpaliha puolessa välissä valmista
ja tässä jättisienet sipulihakkeen kanssa-nam
ja lopulta katsaus lautaselle ennen syömistä.
Nyt ei muuta kuin sulatellaan hyvää muonaa. Ostin tänään mustan ripsarin ja läpinäkyvän kynsilakan. Turhamaisuus iski, olivat jotain 2-4 rahaa per tuote.
Kuka julkkis olen?
tietysti olen KURT COBAIN, bipoläärirokkari
Nyt menee lujaa kenties liiankin! Olet selkeästi lahjakas omalla alallasi, mutta taiteilijoiden tavoin taipuvainen ajoittaiseen masennukseen. Cobainin tavoin sinua kuitenkin saattaa odottaa visiitti vieroitukseen, jos et hieman hillitse himojasi lääkitä surujasi. Et perusta massamusiikista ja haluat kulkea omaa tietäsi. Jos muut tulevat perässä, noh, siinähän tulevat!
testi täällä, kopsasin Kristiinalta.
4.10.07
Ansa Oravalle
Eilen kahvilassa katseeni osui tuollaiseen tarjoomukseen ja kylttiin lähihyllyllä. Luin sen siitä ääneen ja ystäväni luuli minun hukanneen viimeisetkin kuulani. Siinä sitten mietin, että mahtaa olla Maunula saanut oman Kinder-oravansa, Ansa-Oravan. Oma pulla siinä hyllyssä, voih miten siistiä ja suloista. Napsaisin kuvan ja menin sitten kysymään kahvilanpitäjältä että ihanko oikeasti sen oravan nimi on Ansa. Eeeei, sanoi hän, tuo on ansa oravalle, joka käy näpistelemässä sivuhyllyltä pullaa. Tuossa kakkupalassa on chilipulveria. O-ou, toivottavasti orava ei poikkea tuolla lautasella, chili polttaa todella pahasti. Byääh, juuri kun ajattelin, että jotain kivaa uutisoitavaa kotiseudultani.
Tänään sain jälleen postia, joka entisestään kartutti varojani, eihän tässä kohta tiedä miten päin olisi. No kaikki loppuu aikanaan, kohta ollaan jälleen köyhiä kuin kirkon rotta, tai Ansa-orava. Joka tapauksessa lähdin kirpparikierrokselle etsimään sohvaa. Eipä löytynyt kuin kahden istuttavia, liian lyhkäisiä löhöämiseen. Sitten menin ihan mielenkiinnosta keskustan Iskuun ja käännyin heti ovelta kadulle, sohva 2490 euroa ja ihan karmeen näköinen pullero vielä tuokin. Halvin taisi olla joku löytönurkkauksen 60% alennettu melkein valkoinen soffa 697 euroa. Muut huonekalukaupat olivatkin sitten kadonneet Helsingistä. Kaikillahan on tietysti oma auto ja voivat ajaa kehä kolmosen toiselle puolelle shoppailemaan - höö. No en aikonut, enkä aio vieläkään ostaa uutta, vaan kierrätettyä, nyt etsin sitten sellaisia paikkoja. Jutun hankaluus on vain se, että tarvitsen myös kuljetuksen. Reissun lopuksi matkustin eläinlääkäriasemalle ja ostin Jamille nappuloita ja kastikkeita. Ja tilasin ensi viikoksi uusintarokotuksen ja anaalirauhasten tyhjennyksen. Itse en niitä uskalla puristella, enkä kyllä pystyisikään, taitaisi tulla kissakyytiä ;-D
3.10.07
Lokakuun kolmas
Kas tässä kakkua kaikille, minä nautin kylmää siideriä ja odotuslistalla on kaksi jännää leffaa. Ja lisää siideriä....ja vähän muutakin. Tuossa pitäisi olla 45 kynttilää lisää muuten, muttei mahtunut ;-D
Aamulla kahdeksalta olin pesutuvassa pesemässä vaatteita. Voitteko kuvitella, että tällaisen siistin ja ahkeran kodinhoitoihmisen kotiin oli joku tunkeutunut ja sotkenut kaikki käyttövaatteet? Ihan törkeää, enkä edes ole huomannut kenenkään käyneen täällä..... Sieniretki siirtyi taas, koska a) olin pyykin jälkeen tolkuttoman uninen, herätys oli sentään jo seiskalta b) soitin viimeisen virastopuhelun ja olin lentää selälleni iloisista uutisista c) rakas ystäväni soitti ja lupasi tarjota synttärikaffet. Lopputulos = min painuin herätyksen kanssa pehkuihin vielä toviksi.
Rakas ystäväni T, kiitos ihanista kaffeista ja varsinkin siitä, että riivit minut piilostani kertomaan totuuden ja selvittämään asioita. On ihanaa, kun on kaltaisesi ystävä. IIIIIIISO HALI sulle ja nyt - kippis! Kiitos myös pikkuisesi kortista, koskaan en ole elämässäni saanut koko ala-asteelta synttärionnitteluja *kröhöm-aikas tärkeenä*.
Kiitos tekstarista sisko rakas, pannusaappari ei vielä tänään ollut tullut, odotan innolla, että pääsen oikein kunnolla kokkailemaan, otan sitten kuvia heti, kun tulevat luokseni.
Kiitos soitosta ja kauniista laulusta rakas lapseni ja lauantaina sitten juodaan synttäri kal....hvit. Oho, meinas tulla kalvados....no hui, nyt tulikin vahingossa.
Kiitos raikkaasti uudestaan sanoitetusta Sä kasvoit neito kaunoinen-laulusta äitykkä, sieltä minä sitten mahasta tipahdin vihreelle nurmelle. Kiitos myös synttärilahjasta ja söpöstä kortista.