10.10.07

Kamera hajosi


Mahtoikohan johtua tästä kuvasta, jonka otin tänä aamuna juuri ennen hajoamista. No takuuta on vielä melkein vuosi jäljellä, joten kiikutan tässä joku päivä kameran ja takuutodistuksen kauppaan ja kysyn että mitäs nyt tehdään. Tuo sama kuva on galleriassa lokakuun potrettina. Hiukset kiilsivät niin että näyttävät ihan peruukilta, ei ole peruukki, on oma tukka ihan.

Tukiryhmässä oli mielenkiintoista, olin, siis yritin olla, kuunteluoppilaana ekan kerran. Huumoria siellä viljellään ainakin isolla remakalla, se tuntui mukavalta ja kotoisalta. Kuukauden päästä on sitten seuraava. Unohdin tietysti ottaa reseptit siinä samalla, blääh. Huomenna on aamulla rokotukselle meno ja takaisin tulo, saa nähdä onko tarmoa lähteä hakemaan reseptit, kai sitä on pakko, ettei lääkkeet lopu. Kävin Itiksessä kävelyllä. CM:ssä kävin ruokaosastolla ja ostin vähän lammasta ja osterikastiketta. Etsin itse asiassa mustaa collegehupparia, mutta mun kokoa ei löytynyt yhtään ainutta. Muissakaan kaupoissa. Omituisia kääpiöiden kauppoja kaikki tyynni. Mustaa ilmastointiteippiä ostin nahkahuonekalujen väliaikaiskorjausta varten. Kävellessäni pysäkille pysähdyin kuin seinään kun näin Hansakujalla myytävänä olevia isoja Dreamcatchereita. Tarjous kympillä. Pakko oli ostaa, tummat sulat, kunnon metallivanne ja keskellä harmaita susia. Tossa alla on vaalea, hiukan samantapainen. Mun catcherissa on siis mustat, paksummat sulat ja neljä sutta sekä 3 eriväristä kiveä. Läpimitta joku 25-30cm. Paikka tulee olemaan sängyn yläpuolella, jahka saan naulan tarpeeksi ylös, ettei eräs nelijalkainen pääse käsiksi. Siinä se sitten valvoo uniani ja vie pahat unet pois. Dreamcatcherista on suomennettu syntylorukin, suomeksi se on unisieppari:

Hämähäkki-isoäiti,
loi maailmankaikkeuden laulamalla,
mutta harmistui ihmislasten pahoista unista.

Isoäiti meni Pajun luokse ja pyysi tältä muutaman oksan,
Kotkalta isoäiti sai muutaman voimallisen sulan.

Hämähäkki-isoäiti taivutti oksat ympyröiksi yhdistämään
kaikkia maailman ihmisiä.
Sitten hän kutoi viisauden verkon oksien ympärille
pyydystämään lasten pahat unet.

Aurinko-isoisän aamusäteet polttivat pois verkkoon
takertuneet pahat unet -
jäljelle jääneet unet muuttuivat aamukasteeksi ja valuivat
Kotkan sulkia pitkin takaisin Äiti Maahan.

Ei kommentteja: