
A photo was taken as a negative of Jami the cat, then edited in Gimp.


Puhelin soi kesken pimeää yötä. Tessu katsoi numeroa, se oli tytär, ja vastasi nopeasti. Vaikka uni vielä asui Tessun silmissä, kuuli hän hädän tyttärensä äänessä. Sanat kertoivat kaiken olevan ihan ookoo, kunhan vain soitteli. –Sulla ei taida olla kaikki ihan hyvin? Tessu puoliksi totesi. Puhelimesta alkoi kuulua nyyhkintää, joka muuttui vaikertavaksi itkuksi. –Mä hyppään taksiin ja ajan sinne nyt heti, otan kännykän mukaan ja pidetään tämä linja auki, kunnes olen sun oven takana. Soitettuaan taksin, Tessu veti nopeasti eiliset vaatteensa ylleen ja tarkisti, että lompakko ja avaimet olivat repun sivutaskussa. Kissan kuppiin hän laittoi kourallisen raksuja ja lisäsi vettä toiseen kuppiin. Meteliä pitämättä hän kiiruhti portaat alas, taksi tuli kymmenen minuutin kuluttua. Koko ajan Tessu jutteli tyttärelleen ja kertoi mitä oli tekemässä ja rauhoitteli. Oma hätä tyttärestä oli kuristanut hänen kurkkunsa omituiseksi ja hän joutui pakottamaan äänensä kulkemaan vapaasti.
Tytär vastasi ovisummeriin ja Tessu meni hissillä oikeaan kerrokseen. Tyttären ovi oli raollaan ja Tessu astui sisään hämärään eteiseen, lamppu oli ollut palaneena jo useita viikkoja. Tytär makasi keskelle lattiaa levitetyn, sekaisen sohvan päällä, likaisen päiväpeiton alla. Tessu käveli suoraan lapsensa luokse. Lattialla sohvan vieressä oli oksennukseen ryvettyneitä lakanoita ja tyyny. Koko asunto oli kuin pyörremyrskyn jäljiltä, roskia ja likaa joka puolella. Tessu syleili tytärtään pitkään ja hyssytteli tämän korvaan, ettei ollut enää mitään hätää, äiti oli tässä. He viettivät siinä pitkän tovin, kunnes Tessu kysyi halusiko tytär vettä. Itkun tahrimia, lakananvalkoisia kasvoja katsoessaan Tessu mietti kuumeisesti, pitäisikö kutsua ambulanssi, mutta tytär sanoi, että riitti, kun äiti oli paikalla. Lattialla ei juuri ollut tilaa liikkua, kun Tessu suunnisti keittokomeroon. Roskikset pullistelivat jäätelöpakkauksia, kinuskikastikepulloja ja karkkikääreitä. Saatuaan vettä tyttärelleen, Tessu kysyi, oliko lapsella yhtään puhtaita lakanoita. Niitä ei ollut, mutta Tessu järjesteli sohvalle mahdollisimman mukavat olot. –Minä jään tänne sun kanssasi ihan niin pitkään kuin tarvitsee, valvon tuossa vieressä, että saat nyt nukuttua. Lopulta tytär nukahti.
Tytärtä oli yritetty saada hoitoon erityisen kovalla tahdolla. Ensin vaikuttikin, että homma toimii. Oli terapian aloitus ja puheet suunnitelmista kuulostivat helpottavilta. Tytär muutti pois kotoaan 16-vuotiaana ja aloitteli elämäänsä. Sitten terapiapuoli loppui kuin seinään. Ei henkäystäkään. Tytär joutui entistä pahempaan luisuun ja lopulta hänen tilansa alkoi uhata hänen terveyttään, jopa henkeään. Monesti Tessu oli hakenut tyttärensä tämän vuokrakämpästä ja vienyt yksityiselle lääkärille. Lopulta siellä tuntui olevan yksi lääkäri, joka tajusi edes jotain ja tytär pääsi toiseen terapiaan. Tytär alkoi voida paremmin, mutta se paljastui vain näennäiseksi parantumiseksi, mutta sitä oli juuri sen verran, että hänen toinenkin terapiansa lopetettiin. Nuori nainen heitettiin pillerireseptin kanssa pärjäämään omillaan.
Aamu koitti ja Tessu, joka oli lopun yötä kurkistellut tyttärensä nukkuvaa hahmoa huolestuneena, venytteli kankeana pikkusohvalla vietettyjen tuntien seurauksena. Hän katsoi lapsensa kalpeita, nukkuvia kasvoja ja kurkkua kuristi jälleen. Mutta hän tiesi, että hän tulisi niin monta kertaa, kuin tarvittiin. Siivoaisi sotkut, pesisi pyykit, ne nyt olivat vain sivuseikkoja, mutta hän tulisi ja pitäisi lastaan sylissä lähellään ja ohjaisi tämän turvallisemmille vesille. Hänellä oli tunne, jota rahanahne politiikka, miljoonayritysten tukeminen ja rikkaiden suhteettomat ansiot eivät pystyneet häneltä riistämään. Tunne siitä, että hän voisi auttaa lastaan. Se toi Tessulle lohtua.

PÄÄTÖS Henkilötunnus xxx 31.10.2007
Hakemus vireille 10.10.2007
Postituspäivä 01.11.2007
ELÄKKEENNE JATKUMINEN TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEENÄ
Teillä on oikeus työeläkelakien mukaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen 11.05.2005 alkaneen työkyvyttömyyden vuoksi.
Saatte eläkettä 01.01.2008 alkaen.
Eläkkeen määrä on xxx euroa kuukaudessa vuoden 2008 indeksitasossa.
Eläke maksetaan kunkin kuukauden ensimmäisenä päivänä, jona pankit ovat auki.
Määräaikaisen kuntoutustukenne päätyttyä maksamme eläkettänne työkyvyttömyyseläkkeenä.
Jos olosuhteissanne tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat eläkkeenne määrään tai oikeuteenne saada eläkettä, Teidän on ilmoitettava tästä välittömästi eläkelaitoksellemme. Tällaisesta muutoksesta on kysymys, jos työkykynne palautuu tai ansiotuloissanne tapahtuu muutoksia (TyEL 45 §).
KESKINÄINEN TYÖELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ XXXXX


Perunan nosto oli savista puuhaa. Mummolan eteisen sivuhuoneen lattialla oli erikokoisia kumisaappaita. Oikeaa koko ei kerta kaikkiaan ollut, saappaat sovitettiin jalkaan jalkaräteillä, lakanoista revityillä suikaleilla, jotka kiedottiin jalan ympärille, niin että saapas sopi napakasti jalkaan. Meidän lasten tehtävä oli kävellä korien kanssa perunannostokoneen perässä ja kaivella hyvät perunat talteen. Alkuun perunannostokone oli hevosen vetämä, myöhemmin traktorin
perässä roikkuva häkkyrä. Ei saanut ottaa haljenneita eikä niitä emäperunoita. Korit käytiin tyhjentämässä puiselle lavalle. Loistohetki päivässä oli, kun mummo näkyi olevan tulossa talolta päin. Suuressa korissa oli kahvia ja pullaa. Siinä ojan reunalla sitten istuttiin ja nautittiin. Savipellon ja paljaaseen nahkaan läpsyvien kumisaappaiden yhdistelmästä tuli savipuolta sääriin. Se oli ihottumaa, joka näytti aivan kuivaneelta savelta. Tallella on tuo iho-ongelma vielä tänäkin päivänä. Nuoruuden ajan se pysyi hiukan loitolla, mutta nyt keski-iässä kintut ovat jälleen kuin kalan suomuilla päällystetyt.
Sokerijuurikkaan kanssa oli myös paljon hommia. Harvennus oli ensimmäisiä hommia, piti silmin katsoen valita vahvimmat taimet ja nypätä pois muut. Taimien väli oli määrätty ja siinä piti olla tarkkana. Tässä työssä piti olla kyykyssä päivät pitkät auringon paahtamalla pellolla. Jossain myöhemmässä vaiheessa eräät serkkupojat neuvottelivat isovanhempien kanssa urakasta ja hinnasta, jonka saisivat riviltä. Siellä ne sitten huhkivat serkkupojat tosissaan, säästivät motskarirahaa kai. Minäkin olin vielä silloin mukana, mutta en kyllä pärjännyt vauhdissa. Sokerijuurikkaan korjaaminen oli jännää puuhaa. Otettiin naatista kunnon ote, nykäistiin juurikas ylös, ravisteltiin multia ja sitten listittiin sellaisella vesurilla naatti irti. Se piti listiä juuri oikeasta kohdasta, eikä juurikkaaseen saanut osua, eikä itseensä. Juurikkaat kerättiin suuriksi keoiksi pellolle tiettyihin paikkoihin, josta traktori lavoineen ne haki. Keot olivat usein pitkänkin aikaa pellolla. Niissä tunsin aina katsovani työni tuloksia. Myöhemmin, kun Artturi Iivari Virtanen kehitti AIV-torninsa rehun valmistukseen, myös naatit kerättiin ja ne laitettiin siihen AIV-torniin mätänemään. Siitä tuli eläimille rehua. Aika kekseliästä.
Heinäpellolla oli aina aloittelijan hommina kerätä niiton jälkeen syntyneistä kasoista seipäälle
nostettavia kasoja. Toinen homma oli seipäiden ja tappien ojentaminen. Miehet yleensä löivät seipäät peltoon, tappi laitettiin seipääseen ja sitten nostettiin sellaisilla kolmipiikkisillä haravoilla heinät seipäille. Kyllä minäkin jossain vaiheessa sain nostella heiniä siihen alatapin kohtaan, pituus ei riittänyt muuhun. Heinänkorjuu oli hauskin homma, me lapset saatiin olla heinäkuorman päällä, hevonen veti isoa heinähäkkiä. Meidän homma oli ottaa seinät vastaan häkkiin seipäiltä ja hieman talloa niitä, että mahtuivat. Sitten saatiin matkata heinäkuorman päällä navetan ylisille, jossa talven heinävarasto sijaitsi. Yhden jos toisenkin kerran siinä pää kumahti navetan oven yläkamaraan. Sain muuten myös käyttää hevosen vetämää heinäharavaa, siinä on suuret puoliympyrän muotoiset piikit, joilla muodostetaan heinäkasoja. Kun kasa on tarpeeksi iso, vedetään piikit ylös ja samantien lasketaan maahan ja aletaan kerätä uutta kasaa.
Eräs työ on jäänyt erityisen ikävänä mieleeni. Mummolassa lehmät viettivät ulkona kaikki sopivat vuodenajat, ne olivat siis onnellisia lehmiä. Eräänä aamuna huomattiin kahden lehmän karanneen tuoretta apilaa kasvavaan peltoon. Huomatessa oli jo liian myöhäistä, lehmät olivat ahnehtineet innoissaan apilaa niin, että olivat paisuneet palloiksi. En ole aivan varma olivatko ne jo kuolleet, mutta miehet lähtivät kuitenkin pellolle ja sitten ne lehmän raadot piti pieniä, että saatiin kuljetettua pois paikalta. Minä ja serkut saimme maitokärryt ja käskyn tulla lehmien luo. Uteliaina tietenkin lähestyimme, mutta uteliaisuus katosi sekunnissa, kun maitokärryille lastattiin lehmien vatsat. Meidän tehtävämme oli työntää kuorma mummolan pihalle. Siinä sitten lykittiin ylämäkeen ja neniemme edessä hyllyi kammottavalta haisevat lehmän mahat. Homma hoidettiin, vaikka taisi siinä eräs serkkupoika oksentaakin.
Lammashaan raivaus oli kova homma. Haan paikalta oli kaadettu puita ja meidän työmme oli
poistaa kantoja paikalta. Työvälineenä olivat rautakanget ja lapsenraivo. Setä näytti pari kikkaa ja me aloimme puurtaa. Hikinen homma oli. Vaan jotenkin siihenkin tuli sellainen suomalainen sisu mukaan. Tehtävä kesti monta päivää ja pari kantoa jäi, ne eivät vaan liikahtaneetkaan.
Ensimmäisiä tehtäviä, joita kaikki lapset saivat, oli veden kaataminen veitsien, viikatteiden ja muiden sellaisten teroittamiseen tarkoitettuun sementtipyörylään, jota poljettiin jalalla. Piti kuunnella mitä setä sanoi ja heti laittaa sopiva määrä vettä, oli tarkkaa hommaa.
Työnteon moraali on siis opittu jo hyvin pienenä, tästä olen aina ollut erittäin ylpeä. Samalla olen onnellinen, että olen saanut kokea kaikki nämä, nyt jo sukupuuttoon kuolleet työtavat. Muistoni mummolasta ovat aina lämmittävän auringon paisteisia tai ihanan puhtaan ja valkoisen lumen tuoksuisia.