Yellow & Curious

A photo was taken as a negative of Jami the cat, then edited in Gimp.

Sivistyssanatesti

Ilostutin itseäni (näköjään) saamalla 10/10 sanoista oikein keskivaikeiden sivistyssanojen testissä Lintukodon sivuilta. Jätin ne varsinaiset sivistyssanat tuosta pois, jos joku haluaa kokeilla. Ja minä ainakin tein se ihan ilman lunttausta.

Riippuvaisuuksia suun kautta sisään

Helposti addiktoituvana ihmisenä on äärimmäisen hankalaa elää tässä nykymaailmassa. Jo kansakoululaisena jäin koukkuun apteekin salmiakkeihin. Rahaa ei kotoa tullut, ei penniäkään, mutta tienvarsilta keräilin jokaikisen kolikon ja niin pystyin aika ajoin ostamaan pussillisen tuota ihanaa ainetta. Kun ensi kertaa 70-luvun alussa tutustuin mesisienien ihanaan makuun, kävin keräämässä niitä aamulla ennen töihin lähtöä ja paistoin pannullisen. Siihen asti, kunnes joukkoon oli pujahtanut jokin myrkkysieni ja voin todella huonosti. Sitten tulivat savusilakat, olin firman lähetti ja aina kun tuli asiaa torin varteen, ostin paketillisen savustettuja herkkuja. Söin niitä kotimatkalla, parkkeerasin polkupyörän rauhaisaan metsän reunaan ja popsin paketin tyhjäksi. Tupakkaan jäin koukkuun välittömästi, olen riippuvainen edelleen. Alkoholijuomista olut on ollut erityisen koukuttava, mutta joskus 70-luvun puolivälissä ravintoloissa tarjoiltiin Brandy Long Drink, jossa kai käytettiin laimennuksena Pommacia, siihen olin täydellisen hulluna. Tuota aiemmin oli musta ryssän aikakausi, kahvi-tai kaakaolikööriä ja vodkaa jäillä.

Marinoidut broilerin reipikoidet olivat tullessaan kauppoihin aivan ykkösjuttu, uunissa valmistetut herkut nautittiin tuoreen ranskanleivän kanssa, jolla topattiin maustelientä. Tätä seurasi lammaskausi, lammaskeittoa, lampaan kyljyksiä ja uunissa kypsennetyt keittolampaan palat maustettuna suolalla ja valkosipulilla. Carrolsin pekonihampurilainen oli yksi addiktio, tulin hampurilaispaikan ohi töistä kotiin pyörällä, enkä voinut vastustaa, usein ostin niitä neljäkin ja söin ne puun katveessa ennen kotiin menoa. Hetken aikaa etsin kaupungin kaupoista grillikylkeä, kunnes kerran Hakiksen hallissa näin rimssuluita. Siitä alkoi monen vuoden viikonlopputapa, uuniluita. Noihin aikoihin olin täydellisen koukussa Pepsi Maxiin, puolentoista litran pullo meni illassa. Kun vihreä Jaffa tuli kauppoihin, se oli aina repussani ostosten joukossa. Tänään olen onnellinen, että nuo juomat ovat vaihtuneet hanaveteen, siihen on kiva olla koukussa, raikkaaseen, viileään veteen, jota menee 1,5-2 litraa päivässä. Joskus, silloin tällöin ostan vielä Jaffaa, mutta Pepsiä en enää ikinä.

Apteekin tuotteista jäin 80-luvulla koukkuun C-vitamiiniin sen jälkeen, kun ekat herpesrakkulat ilmestyivät naamatauluuni. Yhteen aikaan en tullut toimeen ilman päivittäistä hengityksen sisäelimistä alkaen puhdistavaa kiinalaista sienivalmistetta. Nyt sitä ei enää näy apteekeissa olevankaan. Oli myös kausi, jolloin söin mäkikuismavalmistetta, sen piti tuoda minulle tasapainoa. Ja ketut toi. Kallistakin oli. Eilen pohdin unta odotellessa, että olen pakon edessä koukussa uniapulaisiin, nukahtamislääkkeeseen ja Seroqueliin, joka minun kohdallani toimii varsin tainnuttavasti. Odottelin sitä ihanaa tunnetta sängyssä, kun aivojen pingispöydällä pomppiva pallo lentää katsomoon ja valot sammutetaan. Kun se ei alkanutkaan tulla, minulle tuli hirveä olo. Mietin, että minähän odottelen sitä kuin jotain fiksiä, olen riippuvainen siitä. Kekkaloin köökkiin ja otin yhden pillerin lisää, sitten onneksi uni vihdoin armahti. Tänään olen ajatellut ja analysoinut asiaa tarkemmin. Ja kyllä tuolle unettomuudelle on moniakin päällekkäisiä syitä. Omassa elämässäni on tapahtunut suuria, vaikkakin myös mukavia asioita, tulevaisuudesta on taas tullut erilainen ja ?-merkkejä on ilmassa, asioita paljon hoidettavana. Ja vielä kun lisää tuon surullisen keskiviikon tapahtuman tähän päähäni, on sekoitus valmis.

Minulla ei ole nyt muuta mahdollisuutta, kuin noudattaa lääkärin ohjetta ja taata säännöllinen uni, jos tarvitsen noita lääkkeitä, syön niitä. Aamuherätyksen kanssa teen seuraavan korjauksen. Vaan pikkuhiljaa hyvää tulee.

A Blue Lantern

A Gimp Obist edited in Gimp.

Muoto

Gimp Obist editoitu Gimpillä.
Luova lauantai haaste 10.11.2007


An image challenge, subject is Shape. Made with Gimp.

Asioiden toimittamista

Aamulla oli kello oikein soimassa aikaisin. Voi sitä nautintoa, kun sai vielä torkutella pitkän tovin. Sitä aina kaipasin työssä ollessanikin, että saisi torkuskella ja nukahdella pitkään. Otinpa jälleen kerran dokumenttivuoret esiin. Tällä kertaa kaivoin sieltä asumistukeen liittyviä papereita, joita minulta pyydettiin. Samalla vein ensi vuoden vuokrailmoituksen Kelaan. Mutta ihan ensin ajoin linkkarilla Jamin nappulakauppaan. Kelassa ei ollut lainkaan jonoa, kopioitavaa kyllä riitti virkailijaparalla. Sen kun olin hoitanut piipahdin Käpylän eläinkaupassa ostamassa viisi rapisevaa peltohiirtä. Viimeinen oli "luonut" turkkinsa pari päivää sitten. Eilen sidoin sen nahkasta leikkaamallani nauhalla, mutta eihän se kestänyt Jamin riehakasta lennättelyä ja kiinniottoa. Jami on keksinyt inhottavan uuden harrastuksen. Koska se osaa lukea minua kuin kirjaa, se huomasi, että menemällä rapsimaan hiekkalaatikkoa se saa aina minut tarkistamaan asiat jonkin ajan kuluttua. No nyt se sitten halutessaan lisää raksuja menee eka rapsuttamaan, mutta ei tee mitään sinne lootaan. Ja kun minä kauhon sitä hiekkaa ja etsin pisua, tämä herra kipittelee kovaan ääneen maukuen ruokakupilleen ja katsoo vetoavasti emäntää. Ja eilen meni koko ilta tässä leikissä. No aamulla lootasta löytyi kunnon paakku. Enkä sortunut syöttämään lisäannoksia hänelle. Senkin lortti ;-D Rakas sellainen.

Tänään tulee Twister, täytyypä hiukan vilkaista tuota, tosin olen jo niin monta kertaa nähnyt, että ei siinä mielessä.....

Pimeät

selkääni paistaa musta
innokkain askelin
lähestyn valon valkoista
hetkeksi
sokaistuu
maailma
kasvoilleni paistaa musta

-------------------------------------
Runotorstain haaste 8.11.2007

Lohtu

Pakinaperjantain 9.11.2007 aihe:

Lohtu

Puhelin soi kesken pimeää yötä. Tessu katsoi numeroa, se oli tytär, ja vastasi nopeasti. Vaikka uni vielä asui Tessun silmissä, kuuli hän hädän tyttärensä äänessä. Sanat kertoivat kaiken olevan ihan ookoo, kunhan vain soitteli. –Sulla ei taida olla kaikki ihan hyvin? Tessu puoliksi totesi. Puhelimesta alkoi kuulua nyyhkintää, joka muuttui vaikertavaksi itkuksi. –Mä hyppään taksiin ja ajan sinne nyt heti, otan kännykän mukaan ja pidetään tämä linja auki, kunnes olen sun oven takana. Soitettuaan taksin, Tessu veti nopeasti eiliset vaatteensa ylleen ja tarkisti, että lompakko ja avaimet olivat repun sivutaskussa. Kissan kuppiin hän laittoi kourallisen raksuja ja lisäsi vettä toiseen kuppiin. Meteliä pitämättä hän kiiruhti portaat alas, taksi tuli kymmenen minuutin kuluttua. Koko ajan Tessu jutteli tyttärelleen ja kertoi mitä oli tekemässä ja rauhoitteli. Oma hätä tyttärestä oli kuristanut hänen kurkkunsa omituiseksi ja hän joutui pakottamaan äänensä kulkemaan vapaasti.

Tytär vastasi ovisummeriin ja Tessu meni hissillä oikeaan kerrokseen. Tyttären ovi oli raollaan ja Tessu astui sisään hämärään eteiseen, lamppu oli ollut palaneena jo useita viikkoja. Tytär makasi keskelle lattiaa levitetyn, sekaisen sohvan päällä, likaisen päiväpeiton alla. Tessu käveli suoraan lapsensa luokse. Lattialla sohvan vieressä oli oksennukseen ryvettyneitä lakanoita ja tyyny. Koko asunto oli kuin pyörremyrskyn jäljiltä, roskia ja likaa joka puolella. Tessu syleili tytärtään pitkään ja hyssytteli tämän korvaan, ettei ollut enää mitään hätää, äiti oli tässä. He viettivät siinä pitkän tovin, kunnes Tessu kysyi halusiko tytär vettä. Itkun tahrimia, lakananvalkoisia kasvoja katsoessaan Tessu mietti kuumeisesti, pitäisikö kutsua ambulanssi, mutta tytär sanoi, että riitti, kun äiti oli paikalla. Lattialla ei juuri ollut tilaa liikkua, kun Tessu suunnisti keittokomeroon. Roskikset pullistelivat jäätelöpakkauksia, kinuskikastikepulloja ja karkkikääreitä. Saatuaan vettä tyttärelleen, Tessu kysyi, oliko lapsella yhtään puhtaita lakanoita. Niitä ei ollut, mutta Tessu järjesteli sohvalle mahdollisimman mukavat olot. –Minä jään tänne sun kanssasi ihan niin pitkään kuin tarvitsee, valvon tuossa vieressä, että saat nyt nukuttua. Lopulta tytär nukahti.

Tytärtä oli yritetty saada hoitoon erityisen kovalla tahdolla. Ensin vaikuttikin, että homma toimii. Oli terapian aloitus ja puheet suunnitelmista kuulostivat helpottavilta. Tytär muutti pois kotoaan 16-vuotiaana ja aloitteli elämäänsä. Sitten terapiapuoli loppui kuin seinään. Ei henkäystäkään. Tytär joutui entistä pahempaan luisuun ja lopulta hänen tilansa alkoi uhata hänen terveyttään, jopa henkeään. Monesti Tessu oli hakenut tyttärensä tämän vuokrakämpästä ja vienyt yksityiselle lääkärille. Lopulta siellä tuntui olevan yksi lääkäri, joka tajusi edes jotain ja tytär pääsi toiseen terapiaan. Tytär alkoi voida paremmin, mutta se paljastui vain näennäiseksi parantumiseksi, mutta sitä oli juuri sen verran, että hänen toinenkin terapiansa lopetettiin. Nuori nainen heitettiin pillerireseptin kanssa pärjäämään omillaan.

Aamu koitti ja Tessu, joka oli lopun yötä kurkistellut tyttärensä nukkuvaa hahmoa huolestuneena, venytteli kankeana pikkusohvalla vietettyjen tuntien seurauksena. Hän katsoi lapsensa kalpeita, nukkuvia kasvoja ja kurkkua kuristi jälleen. Mutta hän tiesi, että hän tulisi niin monta kertaa, kuin tarvittiin. Siivoaisi sotkut, pesisi pyykit, ne nyt olivat vain sivuseikkoja, mutta hän tulisi ja pitäisi lastaan sylissä lähellään ja ohjaisi tämän turvallisemmille vesille. Hänellä oli tunne, jota rahanahne politiikka, miljoonayritysten tukeminen ja rikkaiden suhteettomat ansiot eivät pystyneet häneltä riistämään. Tunne siitä, että hän voisi auttaa lastaan. Se toi Tessulle lohtua.

Sytytin kynttilän

Sytytä sinäkin kynttilä.

A window in the end of road

Valokuvatorstain haaste 8.11.2007 - Photo challenge Thursday

Through the green woods
the road ends in a lonely place
and yet, it may not be the end
there might be a new road
just behind the window.

Sanaton

Poistin sen aikaisemman postin, on niin paha olla, etten edes halua levittää sitä tappajan linkkiä. Uutisia on tullut katseltua pitkin päivää. Nyt ei ole mitään sanottavaa, on vain surua. Jaksamista kaikille.

Vapaa, olen vapaa

Nyt olen puhunut lekurin ja työnantajan kanssa joten voin paljastaa SUUREN uutiseni. 1.1.2008 alkaen olen täydellä työkyvyttömyyseläkkeellä. Perjantaina 2.11.07 sain eläkeyhtiöltä kirjeen, joka vahvisti asian. Tekstasin heti lapselleni ja soitin siskolleni ja tärisevin jaloin luin kirjeen hänelle ääneen. Minun ei koskaan enää tarvitse mennä työhön, rauha on laskeutunut sieluuni. Olen onnellinen ja elämässäni on viimeinkin rauha.

Tässä retusoitu ote eläkeyhtiön kirjeestä:

PÄÄTÖS Henkilötunnus xxx 31.10.2007
Hakemus vireille 10.10.2007
Postituspäivä 01.11.2007
ELÄKKEENNE JATKUMINEN TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEENÄ
Teillä on oikeus työeläkelakien mukaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen 11.05.2005 alkaneen työkyvyttömyyden vuoksi.
Saatte eläkettä 01.01.2008 alkaen.
Eläkkeen määrä on xxx euroa kuukaudessa vuoden 2008 indeksitasossa.
Eläke maksetaan kunkin kuukauden ensimmäisenä päivänä, jona pankit ovat auki.
Määräaikaisen kuntoutustukenne päätyttyä maksamme eläkettänne työkyvyttömyyseläkkeenä.
Jos olosuhteissanne tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat eläkkeenne määrään tai oikeuteenne saada eläkettä, Teidän on ilmoitettava tästä välittömästi eläkelaitoksellemme. Tällaisesta muutoksesta on kysymys, jos työkykynne palautuu tai ansiotuloissanne tapahtuu muutoksia (TyEL 45 §).

KESKINÄINEN TYÖELÄKEVAKUUTUSYHTIÖ XXXXX

Äiti pistää sellaisen korkillisen

ja pyykeistä tulee karuselli

Tänään on ollut pyykkirumbaa aimo annos, kaksi maksikoneellista ja yksi vähän pienempi. Nyt on jokikinen riepu likapyykkikorista roikkumassa kotini jokaikisessä paikassa. Pyykkitelineen lisäksi tuolien selät, oven päälliset ja pari omaa viritystä saa toimia kuivauspaikkoina. Arvatkaa olenko tyytyväinen ja kaloreitakin kului varmaan tonni, kun tuota mäkeä edestakasin ramppasin. Pesin kolme tyynyäkin ja nyt on sekin tehtäväosio suoritettu loppuun, kesällähän jo aloitin tyynyjen ja mattojen pesun. Paria isompaa mattoa ei tarvitse pestä, ovat ihan siistejä (varsinkin imuroinnin jälkeen). Tein sitten soppaa. Ihan oikein luitte. Soppaa. Sain unessa viime yönä ihanan ilmestyksen syksyisestä illasta kotona ja siinä oli Nopea Tulinen Punainen- keiton resepti. Käykää katsomassa reseptiä, minä sitä jo tietysti tuossa söin ja ihanan oli tulista ja tervehdyttävää. Ja myös vähärasvaista, nopeaa ja helppo tehdä.

Eilen muistin, kuinka tyttäreni kerran vilkaisi vedenkeittimeeni ja sanoi yäk. Kyllä sinne minäkin kurkistin ja huomasin, että sellaista värivammaa siinä oli käytössä tullut. Koskapa olin ostanut siivousta varten väkiviinietikkaa, päätin kokeilla lähtisikö piintynyt yäk. Pistin keittimeen puolet etikkaa ja puolet vettä ja keitin. Sitten annoin olla hetken, harjasin tiskiharjalla ja lopuksi huuhtelin moneen kertaan.

Ennen

Jälkeen

Nyt en aio muuta kuin löhnötä kuin lahna töllöttimen edessä ja nauttia fysiikassani tuntuvasta mukavasta väreilystä, jonka tämä päivä aiheutti.

;-D

Mummolan töissä

On tullut aika muistella elämääni työnteon parissa. Aloitan mummolasta. Tuossa yläkuvassa on aivan Muiston näköinen hevonen työssä. Muisto oli mummolan hevonen, joka aina raskaan työn jälkeen sai ensin piehtaroida pihalla ja sitten se suittiin ja ruokittiin.

Heti, kun kynnelle kyettiin, alkoivat monenlaiset työt meidän lasten elämässä. Homma oli täysin ajanmukaista, eikä sitä itsekään koskaan tullut ihmeteltyä. Kaiken kaikkiaan, juttu tuntui mukavalta, jos joskus raskaaltakin. Aloitan tarinan mummolasta, jossa työtä riitti lisäkseni myös kaikille serkuilleni talon väen lisäksi. Myös käymässä olevat vanhemmat paiskivat kunnon päivää milloin pellolla, milloin navetassa.

Perunan nosto oli savista puuhaa. Mummolan eteisen sivuhuoneen lattialla oli erikokoisia kumisaappaita. Oikeaa koko ei kerta kaikkiaan ollut, saappaat sovitettiin jalkaan jalkaräteillä, lakanoista revityillä suikaleilla, jotka kiedottiin jalan ympärille, niin että saapas sopi napakasti jalkaan. Meidän lasten tehtävä oli kävellä korien kanssa perunannostokoneen perässä ja kaivella hyvät perunat talteen. Alkuun perunannostokone oli hevosen vetämä, myöhemmin traktorin perässä roikkuva häkkyrä. Ei saanut ottaa haljenneita eikä niitä emäperunoita. Korit käytiin tyhjentämässä puiselle lavalle. Loistohetki päivässä oli, kun mummo näkyi olevan tulossa talolta päin. Suuressa korissa oli kahvia ja pullaa. Siinä ojan reunalla sitten istuttiin ja nautittiin. Savipellon ja paljaaseen nahkaan läpsyvien kumisaappaiden yhdistelmästä tuli savipuolta sääriin. Se oli ihottumaa, joka näytti aivan kuivaneelta savelta. Tallella on tuo iho-ongelma vielä tänäkin päivänä. Nuoruuden ajan se pysyi hiukan loitolla, mutta nyt keski-iässä kintut ovat jälleen kuin kalan suomuilla päällystetyt.

Sokerijuurikkaan kanssa oli myös paljon hommia. Harvennus oli ensimmäisiä hommia, piti silmin katsoen valita vahvimmat taimet ja nypätä pois muut. Taimien väli oli määrätty ja siinä piti olla tarkkana. Tässä työssä piti olla kyykyssä päivät pitkät auringon paahtamalla pellolla. Jossain myöhemmässä vaiheessa eräät serkkupojat neuvottelivat isovanhempien kanssa urakasta ja hinnasta, jonka saisivat riviltä. Siellä ne sitten huhkivat serkkupojat tosissaan, säästivät motskarirahaa kai. Minäkin olin vielä silloin mukana, mutta en kyllä pärjännyt vauhdissa. Sokerijuurikkaan korjaaminen oli jännää puuhaa. Otettiin naatista kunnon ote, nykäistiin juurikas ylös, ravisteltiin multia ja sitten listittiin sellaisella vesurilla naatti irti. Se piti listiä juuri oikeasta kohdasta, eikä juurikkaaseen saanut osua, eikä itseensä. Juurikkaat kerättiin suuriksi keoiksi pellolle tiettyihin paikkoihin, josta traktori lavoineen ne haki. Keot olivat usein pitkänkin aikaa pellolla. Niissä tunsin aina katsovani työni tuloksia. Myöhemmin, kun Artturi Iivari Virtanen kehitti AIV-torninsa rehun valmistukseen, myös naatit kerättiin ja ne laitettiin siihen AIV-torniin mätänemään. Siitä tuli eläimille rehua. Aika kekseliästä.

Heinäpellolla oli aina aloittelijan hommina kerätä niiton jälkeen syntyneistä kasoista seipäälle nostettavia kasoja. Toinen homma oli seipäiden ja tappien ojentaminen. Miehet yleensä löivät seipäät peltoon, tappi laitettiin seipääseen ja sitten nostettiin sellaisilla kolmipiikkisillä haravoilla heinät seipäille. Kyllä minäkin jossain vaiheessa sain nostella heiniä siihen alatapin kohtaan, pituus ei riittänyt muuhun. Heinänkorjuu oli hauskin homma, me lapset saatiin olla heinäkuorman päällä, hevonen veti isoa heinähäkkiä. Meidän homma oli ottaa seinät vastaan häkkiin seipäiltä ja hieman talloa niitä, että mahtuivat. Sitten saatiin matkata heinäkuorman päällä navetan ylisille, jossa talven heinävarasto sijaitsi. Yhden jos toisenkin kerran siinä pää kumahti navetan oven yläkamaraan. Sain muuten myös käyttää hevosen vetämää heinäharavaa, siinä on suuret puoliympyrän muotoiset piikit, joilla muodostetaan heinäkasoja. Kun kasa on tarpeeksi iso, vedetään piikit ylös ja samantien lasketaan maahan ja aletaan kerätä uutta kasaa.

Eräs työ on jäänyt erityisen ikävänä mieleeni. Mummolassa lehmät viettivät ulkona kaikki sopivat vuodenajat, ne olivat siis onnellisia lehmiä. Eräänä aamuna huomattiin kahden lehmän karanneen tuoretta apilaa kasvavaan peltoon. Huomatessa oli jo liian myöhäistä, lehmät olivat ahnehtineet innoissaan apilaa niin, että olivat paisuneet palloiksi. En ole aivan varma olivatko ne jo kuolleet, mutta miehet lähtivät kuitenkin pellolle ja sitten ne lehmän raadot piti pieniä, että saatiin kuljetettua pois paikalta. Minä ja serkut saimme maitokärryt ja käskyn tulla lehmien luo. Uteliaina tietenkin lähestyimme, mutta uteliaisuus katosi sekunnissa, kun maitokärryille lastattiin lehmien vatsat. Meidän tehtävämme oli työntää kuorma mummolan pihalle. Siinä sitten lykittiin ylämäkeen ja neniemme edessä hyllyi kammottavalta haisevat lehmän mahat. Homma hoidettiin, vaikka taisi siinä eräs serkkupoika oksentaakin.

Lammashaan raivaus oli kova homma. Haan paikalta oli kaadettu puita ja meidän työmme oli poistaa kantoja paikalta. Työvälineenä olivat rautakanget ja lapsenraivo. Setä näytti pari kikkaa ja me aloimme puurtaa. Hikinen homma oli. Vaan jotenkin siihenkin tuli sellainen suomalainen sisu mukaan. Tehtävä kesti monta päivää ja pari kantoa jäi, ne eivät vaan liikahtaneetkaan.

Ensimmäisiä tehtäviä, joita kaikki lapset saivat, oli veden kaataminen veitsien, viikatteiden ja muiden sellaisten teroittamiseen tarkoitettuun sementtipyörylään, jota poljettiin jalalla. Piti kuunnella mitä setä sanoi ja heti laittaa sopiva määrä vettä, oli tarkkaa hommaa.

Työnteon moraali on siis opittu jo hyvin pienenä, tästä olen aina ollut erittäin ylpeä. Samalla olen onnellinen, että olen saanut kokea kaikki nämä, nyt jo sukupuuttoon kuolleet työtavat. Muistoni mummolasta ovat aina lämmittävän auringon paisteisia tai ihanan puhtaan ja valkoisen lumen tuoksuisia.

Self portrait November 2007

Having to wear the cap because of the cold weather inspired me to create November self portrait in a very gangsta-like atmosphere, I added the brickwall with Gimp to a self photo with extra glow added.