12.11.07

Riippuvaisuuksia suun kautta sisään

Helposti addiktoituvana ihmisenä on äärimmäisen hankalaa elää tässä nykymaailmassa. Jo kansakoululaisena jäin koukkuun apteekin salmiakkeihin. Rahaa ei kotoa tullut, ei penniäkään, mutta tienvarsilta keräilin jokaikisen kolikon ja niin pystyin aika ajoin ostamaan pussillisen tuota ihanaa ainetta. Kun ensi kertaa 70-luvun alussa tutustuin mesisienien ihanaan makuun, kävin keräämässä niitä aamulla ennen töihin lähtöä ja paistoin pannullisen. Siihen asti, kunnes joukkoon oli pujahtanut jokin myrkkysieni ja voin todella huonosti. Sitten tulivat savusilakat, olin firman lähetti ja aina kun tuli asiaa torin varteen, ostin paketillisen savustettuja herkkuja. Söin niitä kotimatkalla, parkkeerasin polkupyörän rauhaisaan metsän reunaan ja popsin paketin tyhjäksi. Tupakkaan jäin koukkuun välittömästi, olen riippuvainen edelleen. Alkoholijuomista olut on ollut erityisen koukuttava, mutta joskus 70-luvun puolivälissä ravintoloissa tarjoiltiin Brandy Long Drink, jossa kai käytettiin laimennuksena Pommacia, siihen olin täydellisen hulluna. Tuota aiemmin oli musta ryssän aikakausi, kahvi-tai kaakaolikööriä ja vodkaa jäillä.

Marinoidut broilerin reipikoidet olivat tullessaan kauppoihin aivan ykkösjuttu, uunissa valmistetut herkut nautittiin tuoreen ranskanleivän kanssa, jolla topattiin maustelientä. Tätä seurasi lammaskausi, lammaskeittoa, lampaan kyljyksiä ja uunissa kypsennetyt keittolampaan palat maustettuna suolalla ja valkosipulilla. Carrolsin pekonihampurilainen oli yksi addiktio, tulin hampurilaispaikan ohi töistä kotiin pyörällä, enkä voinut vastustaa, usein ostin niitä neljäkin ja söin ne puun katveessa ennen kotiin menoa. Hetken aikaa etsin kaupungin kaupoista grillikylkeä, kunnes kerran Hakiksen hallissa näin rimssuluita. Siitä alkoi monen vuoden viikonlopputapa, uuniluita. Noihin aikoihin olin täydellisen koukussa Pepsi Maxiin, puolentoista litran pullo meni illassa. Kun vihreä Jaffa tuli kauppoihin, se oli aina repussani ostosten joukossa. Tänään olen onnellinen, että nuo juomat ovat vaihtuneet hanaveteen, siihen on kiva olla koukussa, raikkaaseen, viileään veteen, jota menee 1,5-2 litraa päivässä. Joskus, silloin tällöin ostan vielä Jaffaa, mutta Pepsiä en enää ikinä.

Apteekin tuotteista jäin 80-luvulla koukkuun C-vitamiiniin sen jälkeen, kun ekat herpesrakkulat ilmestyivät naamatauluuni. Yhteen aikaan en tullut toimeen ilman päivittäistä hengityksen sisäelimistä alkaen puhdistavaa kiinalaista sienivalmistetta. Nyt sitä ei enää näy apteekeissa olevankaan. Oli myös kausi, jolloin söin mäkikuismavalmistetta, sen piti tuoda minulle tasapainoa. Ja ketut toi. Kallistakin oli. Eilen pohdin unta odotellessa, että olen pakon edessä koukussa uniapulaisiin, nukahtamislääkkeeseen ja Seroqueliin, joka minun kohdallani toimii varsin tainnuttavasti. Odottelin sitä ihanaa tunnetta sängyssä, kun aivojen pingispöydällä pomppiva pallo lentää katsomoon ja valot sammutetaan. Kun se ei alkanutkaan tulla, minulle tuli hirveä olo. Mietin, että minähän odottelen sitä kuin jotain fiksiä, olen riippuvainen siitä. Kekkaloin köökkiin ja otin yhden pillerin lisää, sitten onneksi uni vihdoin armahti. Tänään olen ajatellut ja analysoinut asiaa tarkemmin. Ja kyllä tuolle unettomuudelle on moniakin päällekkäisiä syitä. Omassa elämässäni on tapahtunut suuria, vaikkakin myös mukavia asioita, tulevaisuudesta on taas tullut erilainen ja ?-merkkejä on ilmassa, asioita paljon hoidettavana. Ja vielä kun lisää tuon surullisen keskiviikon tapahtuman tähän päähäni, on sekoitus valmis.

Minulla ei ole nyt muuta mahdollisuutta, kuin noudattaa lääkärin ohjetta ja taata säännöllinen uni, jos tarvitsen noita lääkkeitä, syön niitä. Aamuherätyksen kanssa teen seuraavan korjauksen. Vaan pikkuhiljaa hyvää tulee.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Todella kiinnostavaa...

Sekin on kiinnostavaa, että pystyit syömään niin paljon niitä hampurilaisia peräkkäin! Minä tulen jo yhdestä täyteen (jos se on siis jokin muu, kuin yksi sellainen litteä pieni...) :oD

P.S. Silti minulla on suuri vatsa! ;o)

Katili kirjoitti...

Anuradha, kiinnostavaa todella, paljon olen joutunut näitä ajattelemaan tässä kuntoutuksen aikana. Aika kamppailu menossa, ettei uusia tulisi ja vanhat laimenisivat.

Söin joo, mutta ei se mitään tervettä syömistä ollutkaan, ihan sairasta syödä neljä hampparia tai 2,5 kg uuniluita kerralla. Arvaa, onko helppoa parantaa lautaskokoa kymmenien vuosien ähkyilyn jälkeen? Hiukka....

Anonyymi kirjoitti...

Lautasmalli on ihan P:stä! Mä en pysty syömään niin vähän!!! Tai siis ehkä pystyisin, kun harjoittelisin sillä vähällä määrällä muutamia viikkoja ensin...:o) VOIMIA SULLE!

Katili kirjoitti...

Samoin sulle, yrittänyttä ei laiteta, niin kuin sitä sanotaan. Sain toivomuksesta joululahjaksi isomman lautasen :-D hihihihi