15.11.07

Matkalla

vapisevin jaloin hän astelee
tukee kulkuaan ryteikössä
löytämällään kepillä
tarkkaan asettaen jalkansa
edellään astuneen jälkiin
vuosia hän on seurannut niitä
vuosia tehnyt matkaa läpi suuren metsän

jäljet loppuvat

suurten puiden katveessa
hän suoristaa selkänsä
hänen matkansa on alkamassa

----------------------------------------
Runotorstain haaste 15.11.2007: Keskeneräinen

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vaikuttava.

Anonyymi kirjoitti...

Omin askelin.

Tommi kirjoitti...

Aina olemme matkan alussa. Koskaan emme kulje omissa jäljissämme. Miten voisimme?

Hyvä runo tähän "ryteikköön".

Anonyymi kirjoitti...

Jokaisen on ne omat askelten paikat löydettävä. Mainio oivallus.

Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäiset askeleet ovat vaikuttavat.

Katili kirjoitti...

Oh-show-tah hoi-ne-ne
Helanes
Tommi
Genoveeva
Memu

Kiitos kommenteista, en keksi nyt mitään mojovaa sanottavaa, tuo runo puhukoon itse tällä kertaa.

Anonyymi kirjoitti...

Elämä on matkan tekemistä . . . kun tuntuu, että nyt matkanteko on tulossa päähänsä . . . olisi löytänyt elämän jujun . . . tullaankin uudelle asemalle ja taas matkaa alkaa alusta. Upea runo. Kiitos palautteestasi

Allyalias kirjoitti...

Jännittävä on se hetki, kun täytyy alkaa auraamaan oma polkunsa. Matka on kesken niin kauan, kuin yksikin askel on astumatta. Hieno runo!

Katili kirjoitti...

Mardemoomika ja Allyalias, kiitos.

Kaikille muillekin kommentoijille:

Toisten jäljissä kulkeminen ei ehkä ole täyttä elämää, eli paljon on elämisessä vielä keskeneräistä, kun ne toisten jäljet katoavat ja pitää alkaa astella omia jälkiään.

Elli-neiti kirjoitti...

Vaatii rohkeutta astua pois toisten jäljistä...

Katili kirjoitti...

Emppu: sepä se juuri onkin, siksi usein pitkäänkin eletty elämä toisten jäljissä on keskeneräinen.

Leonoora kirjoitti...

Moni meistä on polun vanki, vapaa vain on umpihanki -runoilijan sanoja lainatakseni.
Ensi aluksi runon luettuani näin silmissäni vanhan miehen keppinsä kanssa kulkemassa. Hän tuupertui puun alle ja kuoli. Aloitti uuden tiensä elämänsä jälkeen.
Mutta toisella lukukerralla selkeytyi kuvaksi valmiiksi tallatun polun päättyminen, ihminen keräsi rohkeutensa (suoristi selkänsä) ja oli valmis uudelle, ennen kulkemattomalle, tuntemattomalle tielle.
Monitulkintainen runo.

Katili kirjoitti...

Leonoora: en pysty muuta kuin kiittämään sinua, itsekin oli pakko mennä lukemaan oma runo vielä kerran. Upea kommentti.