27.3.08

Puhetta munista

Näin pääsiäisen jälkeen on hyvä käydä läpi munan merkitys ihmiskunnan olemassaololle. Munahan aina väittää tulleensa ennen kanaa. Kana tietysti on eri mieltä, se kun on työllä ja vaivalla aikaan saanut mokoman kapistuksen. Munan ainoaksi puolustukseksi jää vain se seikka, että ilman munaa ei kanoja olisi. Jos ei munaa olisi maan päällä olisivat kaikki kanat yliopistossa ja vähintään professoreita. Tosin uusia professoreja ei ehkä syntyisi ilman munaa. Josta tulikin mieleeni, että ilman munaa eläminen ei välttämättä ole lainkaan paha asia. Terveys säilyy ja aikaa jää muuhunkin puuhasteluun. Munan pääasiallinen anti kun kuitenkin on usein vain ohimenevä nautinto, usein ei edes sitäkään, kunhan klupsahtaa kurkusta alas. Ja jälkeen päin on hankala olo ja tarve saada munankuoret pikaisesti ulos kotoa muistuttamasta. Todellinen piina on puolen tunnin muna, siitä nauttiminen on jo tuskaa, se takertuu aisteihin ja maku on pois pyyhitty. Vastakohtana taasen kolmen minuutin muna on hieman liian löysähkö, ollakseen tyydyttävä. Se ikään kuin räjähtää käsiin ja sotkee paikat. Vapaat munat ovat harvinaisempaa riistaa, niille olisi enemmän ottajia, kuin niitä on tarjolla. Irtomunia on helposti saatavilla, mutta niiden kanssa pitää olla varovainen, ikäviä yllätyksiä voi ilmetä jälkeenkinpäin. Sen pituinen se. Muna.

Ei kommentteja: