13.3.08

Ravintohaaste

Anne haastoi minut tällaiseen ja minähän osallistun:

1.) Mikä on erikoisin/eksoottisin ruoka jota olet syönyt ?

Tähän kohtaan vastaan useammalla, kuin yhdellä.

- Työssäni minulla oli asiakkaana venäläisiä ja eräillä heistä oli ison iso singaporelainen elektroniikkafirma asiakkaalla. Aikani heidän konttejaan selviteltyäni he saapuivat Helsinkiin minua tapaamaan. Neuvottelujen jälkeen he halusivat tarjota lounaan Helsingin singaporelaisessa ravintolassa. Erikoista oli, että singaporelainen vieras pystyi tilaamaan meille oman maansa erikoisruokia keittiöstä omalla kielellään. Sitten alkoi ruokien valuminen keittiöstä. Siinä oli kaikkea ihanaa ja maistuvaa. Mitään niistä en ikinä ollut ennen syönyt. Eksoottisin ruokalaji oli friteeratut sammakonreidet. Ja koko ateria syötiin puikoilla.

-Tämäkin oli työaikainen kokemus. Kiinalaiset halusivat tarjota sisäpiirin ruokakokemuksen helsinkiläisessä Tshingis Khan ravintolassa. Keskellä suuren suurta pöytää oli pyörivä osa, jolle keittiöstä alkoi vyöryä ruokalajien armeija. Ja taaskin tuli täysin upeita, tuiki tuntemattomia ruokalajeja, ei mitään neljää pientä annosta.

Meduusa oli erityisen ihanaa ja eksoottista.

Jännää oli myös keitetty kana, joka tarjottiin keitinkattilassa, kananliha oli mustaa. Kala oli erityisen upea, täytetty ja tosi maukas. Se tarjoiltiin kattilasta kokonaisena. Ja kun nautin aterian jälleen kokonaan puikolla, oli himpun verran hankalaa onkia lautaselle paloja.

- Ja ylläolevalla työmatkalla saimme viettää illan Hampurin brasialaisessa ravintolassa. Ja voi tytöt ja pojat. Siellä eksoottista oli toden totta se, että ruokaa tuotiin lautaselle koko ajan. Ja se ruoka oli pääasiassa lihaa. Lihaa, joka tarjoiltiin pelottavan näköisistä miekoista pala kerrallaan lautaselle (katsokaa linkistä kuvia). Oli ihan kaikkea. Musiikkia korva juuressa myös. Ja niin paljon, että lopulta oli pakko lopettaa syöminen.


2.) Entäs juoma ?

-Saksassa työmatkalla eräässä sisäterassiravintolassa tuli juotua päämiehen laskuun eksoottisia tropiikkicocktaileja, kaikki olivat alkoholittomia ja niissä oli vaikka mitä. Toinen saman työmatkan alkoholiton ja ehdoton hitti oli Maracujamehu, jota join ihan hulluna.

3.) Lempiravintolasi ja mikä ruoka siellä ?

- Siinäpä vaikea kysymys. Kaikki käy, jos on varaa mennä. Harvoin enää käyn. Viimeisin lempparini oli oman ostarin pizzeria Volkan, jonka pizzat siellä syötyinä todella maistuivat. Ja mitä syntisempi pizza, sen parempi, kun nyt kerran harvoin syö ulkona..... Aiemmin suuntasin aina ulkonasyömisreissuni pikkuiseen kiinalaiseen Kalliossa, siellä oli oikeita ja ihania kiinalaisia, ruoka oli hyvää ja palvelu ykkösluokkaa.

Haastan ainakin Anuradhan, Kristiinan, Rautaneidon, Stipin ja kenet tahansa, joka haluaa osallistua.

12 kommenttia:

Juliet Parrish Radha kirjoitti...

AU! Mä olisin juossut kädet ylhäällä pakoon. Meduusa ja MUSTA kana ei houkuttele maistamaan...:oP

P.S. Teen tämän, kunhan "kerkiän"! :oD

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos haasteesta, otan sen vastaan ja teen myös kun kerkeän. Meduusa????? en ole koskaan kuullutkaan, että sitäkin laitetaan ravintolassa. Mielenkiintoista. Katsotaan saanko mitään eksoottista aikaan, hihii. :)

Katili kirjoitti...

Anuradha: Se OLI hyvää, sellaista hiukan kirpeää ja namia. Musta kana ei näyttänyt houkuttavalta, useat seurueesta eivät suostuneet edes ottamaan sitä, mutta se maistui hyvältä, minähän syön mitä vaan, ainakin yhden kerran.

Kristiina: Meduusa, eli jelly-fish on kiinalaisen keittiön standardeja, tavallisessa kiinalaisessa sitä ei taida olla tarjolla.

Odottelen mielenkiinnolla teidän vastauksianne.

Anonyymi kirjoitti...

No, on sullakin aika eriskummallisia makuelämyksiä ollut. Noi sammakonreidet mää unohdin omalta listaltani kokonaan ja japanilaisen ravintolan jossa kävin Teksasin matkallani hamassa nuoruudessani.

Kyllähän sitä on tullut syötyä jos jonkunlaisia herkkuja ja vähemmän herkkuja jo työnkin takia ja kun en oo vähimmässäkään määrin ronkeli ruuan suhteen. Ikävä kyllä =).
Pikkulintuja ja koiraa en oo tietääkseni syönyt.

Mää syön useimmiten sen 4 pientä ruokaa, kun kiinalaiseen meen syömään. Tampereella on yks tosi edullinen kiinalaisravintola, jossa on Tampereen maukkaimmat kiinalaisruoat.
Se on sitä hintaluokkaa jonka budjetti sallii.

Katili kirjoitti...

Anne, on sullakin ollut tosiaan maailman matkailua ja herkkuja siinä ohessa. Koiraa ja kissaa en maistaisia, vaikka maksettaisiin. Mäkin tykkään kiinalaisen 4 annoksesta, siinä on vähän kaikkea.

Anonyymi kirjoitti...

No, se joka paikkaan nenänsä tuppaaminen taitaa olla tän sairauden "ansiota".
=D

Siitä Pikkukiinalaisesta, niinkuin me sitä sanotaan, vielä sen verran, että annosten keskihinta on n. 6 euroa ja jos annoksen ottaa mukaansa, niin siihen saa vielä 1 euron alennuksenkin. Joten siihen taipuu munkin budjettini.
=D
Vaikka tykkäänkin pitsoista ihan hirveesti, niin on toi kiinalainen ruoka ainakin terveellisempää kuin pitsa. Niisson yleensä rasvaa aika vähän, jos ei friiteerattuja oteta lukuun.

Katili kirjoitti...

Anne ;-) luulen asian olevan niin... mullakin on toi pizzan syönti jäänyt menneeseen, mutta kyllä aina välillä, pari kertaa vuodessa iskee himo. On muuten edullista tuo kiinalainen.

Anonyymi kirjoitti...

Sit kun joskus poikkeet Tampereella, niin mennään syömään sinne Pikkukiinalaiseen.
=)

Katili kirjoitti...

Anne ;.) It's a deal....siis sitten jos sinne tulen, Tampereelle.

Anonyymi kirjoitti...

Kun eikä jos.
=)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos haasteesta... mulla ei ole kovin eksoottisia ruokia tarjoutunut :)
T:Rn

Katili kirjoitti...

Anne ;-) katellaan

Rn, Suomessakin olet hyvin voinut törmätä eksoottisiin safkoihin. Mä muistan mun exän yhden tädin tarjoomukset, kun kerran käytiin kylässä. Hän kattoi ihan ookoon näkösen kahvipöydän, mariekeksien päälle hän truuttasi ketsuppia, että näyttivät iloisemmilta ;-)