16.5.08

Löytöjä



Kyllästyttyäni edellisen painonhallinta-apulaisen monimutkaisuuteen, päätin etsiä mahdollista uutta ja löysin aivan mahtavan yksinkertaisen, tosin englanninkielisen, ilmaisen paikan. Siellä kirjoitan ylös aamiaisen, lounaan, päivällisen ja illallisen. Ruoka löytyy tietokannasta, sitten vain lisään määrän ja homman saa valittua metrisenä. Toinen osasto on liikunta. Ja perustiedot ovat tietysti pituus, paino ja ikä. Ohjelma laskee painoindeksin. Kolmas osasto on tavoite. Neljäs on päivittäiset tavoitteet. Itse täytin niistä nyt ensiksi vain kalorit. Systeemin nimi on 2000cal.com ja se löytyy täältä.

Edit 17.5.2008: Rautaneito kertoi, että Fineli.fi:ssä on suomenkielinen ruoka-arvolaskuri. Kokeilin sitä ja se oli aivan näppärä.

Iloksi kaikille

Eilisen väsymyksen pahin kärki on ilahduttavasti laimennut. Vai pitäisikö sanoa katkennut. Tänään on jäljellä lievää EVVK-maustetta. Mutta se nyt on sitten vaan mauste. Tästä postista tuli tällainen, koska lähdin ilostuttamaan itseäni kaiken maailman hauskoilla kuvilla jälleen. Ja jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.


Taitaa olla parasta pysyä tuolta hieman kauempana, jollei ole kerättyä kokemusta esimerkiksi suhteesta väärän miehen kanssa.


Mainos ja totuus.


Joka nörtin toivelahja.


No niin, tuossapa oiva ratkaisu cookiesien poistoon, menee vielä hyödylliseen kierrätykseen.


Tuossa on sellainen sähköpostipalvelu, johon joku selvästikään ei OIKEIN ole tyytyväinen. Hihittelin tuota valikkoa. On ollut kokemuspohjaa tälle luomukselle selvästi.

Click Here For More Funny Pictures

15.5.08

Väsymystä ilmassa



Mikään ei oikein ole maistunut tänään miltään. Pakkoväkisin olen raahautunut sisällä paikasta toiseen. Otin oikein pitkät nokosetkin, mutta silti tuntuu siltä, että tekisi jo mieli mennä nukkumaan. Tavallaan on ahdistava fiilis, tavallaan lamaantunut. Mistään ei oikein saa kiinni sitä johtolankaa, joka minua yleensä johdattaa. Kaipa tämä tästä. Menen sitten nukkumaan, jollei muu auta, huomenna olkoon parempi päivä.

Yksinolo on joskus pelottavaa. Tässä tarina, josta tulee itselleni ihan väristyksiä. Nainen valmistaa itselleen kupin teetä ja istahtaa tuoliin katsomaan televisiota. 42 vuoden kuluttua hänen ruumiinsa löytyy muumioituneena samalta tuolilta tv:n edestä, teekuppi lähellä. Täällä koko juttu.

Trasselisydän on avattu

Runosivuni on nyt valmis. Runoja tulee sinne toki lisää, kunhan niitä kirjoitan. Tervetuloa tutustumaan. Runoni löydät täältä ja yläpalkista.

14.5.08

Ihminen on julma olento

Edit: 17.02.2008 poistin kuvan tästä jutusta. Kuvia voi halutessaan käydä katsomassa täällä.

Rakkaat lukijat, jos teillä on sydämet paikallaan,
käykää allekirjoittamassa tämä.

Siinä on kyse Guillermo Habacuc Vargasin taide-esityksen boikotoinnista Bienal Centroamericana Hondura 2008:ssa. Taiteilija Vargas otti vuonna kulkukoiran ja sitoi sen näyttelytilansa seinään remmissä. Sitten katsojat kävivät katsomassa kuinka koira lopulta kuoli nälkään ja janoon. Ja ei tässä vielä kaikki, nyt Bienal Centroamerina Hondura 2008 on antanut luvan samalle performanssille.


Varoitan tästä videosta, oma sydämeni melkein seisahtui, mutta käykää katsomassa, jos voitte.

Itse olin
2.406299:s allekirjoittaja. Levittäkää allekirjoituslinkkiä!

Juustokysely


Laitoin kyselyn juustoista tällä kertaa. Siitä vain vastailemaan!

Olen viritellyt runoblogia silmät tihrussa, eilen tuli viimein sellainen ulkonäkö ja muoto, johon olin oikein tyytyväinen. Nyt pitää vain laittaa sinne runoja. Mutta ensin hengähdän hiukan tuosta hommasta. Toimistotyö on muuten vaarallista, nyt sekin on tutkittu. Taitaa koskea osaa nettiaddikteistakin, ainakin minua, ainahan tässä tulee istuttua tovi jos toinenkin.



Klikkaa kuvaa, näet IIIIISON juuston, jota voit käyttää myös työpöydän taustakuvana.

13.5.08

Peruukki ei pue minua


Kävinpä sitten oikein peruukkisovittamossa ja hehe sekä myös hööö. Tuolla on sellainen virtuaaliosasto, jossa voi sovitella peruukkeja, hattuja ja laseja (?) sekä tehdä joitain makeovereita. Omalla kuvalla ainakin tuo peruukkihomma toimi ja kokeilin hiukan omalla naamalla varustettua mallinukkeakin, jolle puin erilaisia vaatteita. Homma muuten ei toimi kunnolla Firefoxissa, joten kandee mennä Internet Explorerin kanssa sinne. Jos nyt ylipäätä kiinnostaa. Sen verran naista mussa ainakin on, että ilmainen vaateostoskierros kiinnostaa aina ;-)

Eilen tuli sitten potkittua itseään peräyksille ja mentyä pesutupaan. Kyllä sitten kehuinkin itseäni, kun sain homman hoidettua. Ei niin, että olisi enää paljon ollut vaihtoehtoja, mutta...

Savukeautomaatti laskee piakkoin ostajan rypyt Japanissa, ettei alle 20-vuotias pääse ostelemaan tupakkeja. Tästä olisi oivia sovelluksia varmaan kehiteltävissä tänne Suomeenkin.

Tässä ensimmäinen mieleen tullut

tai esimerkiksi tällainen:

12.5.08

Latina-kysely on päättynyt

Ja tässä ne sanat, merkitykset ja kieli. Jännää, eikö? Kiitos osallistumisesta!

sana kieli suomeksi

akrivos kreikka kallis
adoptio latina adoptio
abrelatas espanja purkinavaaja
akacia ruotsi akaasia
atmosfera latvia ilmapiiri

Taidemuseon avajaiset



Saanko kutsua teidät tutustumaan taidemuseooni. Tervetuloa katsomaan kuvia. Kuva-albumini on viimein valmis ja julkaistu. Tein kansioihin oikein vielä pikasävellysmusiikitkin tänään. Albumisivulle pääset klikkaamalla tätä linkkiä tai tuolla ylhäälläkin se löytyy. Palailen astialle, jahka tässä hengittelen ensin.

Huomenta


Olihan päivä. Nukuin nelisen tuntia ja pomppasin äitienpäiväaamuna varttia vaille kuusi ylös. Oli pakko jatkaa jo monta vuorokautta jatkunutta nettisurfausta, ensin halusin löytää nettihoustin runoille ja sitten suunnitelma muuttuikin photoalbumin teoksi. Etsin, latasin ja kokeilin. Meni kahvia ja tupakkaa. Soittelin omalle äidille ja luin hänelle omia runojani. Erään runon siskoni printtasi ja vei äidille. Halusin niin, koska äiti tyrskähti itkuun ilosta kuullessaan runon. Parempaa kritiikkiä ei kai voi saada. Muuten olo on koko ajan ollut pahenemaan päin. Raivon ja epätoivon tunteet ovat vaihdelleet hillittömästi. Välillä on itkettänyt ihan sikana. Sitten taas, kun olen yrittänyt keskittyä tähän tietokonejuttuun, olen jumittunut kiertämään ajatuskehää ja aamulääkkeetkin olin unohtanut ottaa. Väkisin yritin syödä voileivän ja pari viinirypälettä. Onneksi lapsonen katkaisi tämän kamalan kierteen tulemalla äitykäistä tervehtimään. Ihanan hiustenharjaus- ja selänrasvaushemmottelun jälkeen rentouduin vihdoinkin. Aah.

Ajatukset selkenivät ja hautasin ne nettisivujutut. Olkoot siellä missä pippurikaan ei kasva.

10.5.08

Tuotaparallaa

Olen istunut tässä koneella, ensin aamulla puoli kuusi jo. Sitten menin yhdentoista paikkeilla hieman Jamin kera uinuille. Ja ei kun takaisin. Hullua ei pitäisi päästää tietokoneen ääreen. Olen nimittäin rakentamassa runosivua ja lähdin etsimään juttuja ilmaisista hostaajista, siis sellaisista, jotka reilusti tarjoavat ilmaista kotisivun hostausta. Minähän itse noita väännän sivuja, joten mahdollisuuksia oli ihan vino pino. Ja kun eilen illalla aloin niitä käydä läpi, ne siis oli kaikki kokeiltava ihan a:sta ö:hön, ei loppua meinannut tulla. Sitä ja tätä. Unohda tuo, siinä oli se juttu. jne. Onhan minulla maksettu kotisivutila, mutta uteliaisuus voitti. Ainahan on hyvä tietää mitä tuolla on tarjolla. Yhden löysin tänään iltapäivällä. Siinä oli hyvät perusjutut ja sinne pystyy myös lähettämään tiedostot FTP:llä. Ei tarvitse siellä sivulla hyppiä kirjautumassa. Vaan eipä vieläkään päästy runohommiin.

Pistin tuohon lampaita hyppimään, kuvaa jotenkin kornisti olotilaani. Pitäisi muka nukkumaan mennessä laskea lampaita, laskekaa nyt tuollaisiakin lampaita, kyllä jää uni tulematta.

Päivän uutisista poimin tämän. "Eilen kauppaan jäi kolmen euron paprika" , se köyhempi ei paljon paprikoita ostele........

9.5.08

Asetelma

Perjantai pers....ikasta

On taas käyty kaikenlaisia tunnetiloja läpi täällä yksinäisen päänsä kanssa. Kun alkaa tuntua raskaasti olkapäillä siltä, ettei kohta enää mitään ns kivaa saa tehdä. Kaikki on tuomittu epäonnistumaan ja on niiiiin epäterveellistä ja johtaa ennenaikaiseen kuolemaan. Tai aiheuttaa ongelmia, mitä ever. No tupakka ja kahvi on vielä jäljellä, täytyy jotain olla. Perskuleen kaupassa käyntikin oli niin tervanjuontia. Katsoin, että tuossapa on äityliinien päivänä kaupat kiinni ja päätin, että huomennakaan en sinne halua. Ostelin sitten raejuustoa ja vesiliemitonnikalaa (yritän peittää sitä metallimakua sinapilla ja hunajahippusella), parit hedelmät ja ananasmurskaa. Niin ja löysin uutta leipää, jossa on kuituja ja sen päälle kurkkua. Törö!! Siinä ne.

Ja enhän minä onneton muistanut äitienpäiväkorttia hankkia. *hakkaa itseään päähän*. *edit* nyt on ainakin kortti lähetetty, onneksi on tietokone. Soitin tänään ja sainkin puhelinajan kuulalekurille, joka soitti minulle. Huolehdin kesän resepteistä ja maksakokeesta. Nyt olen sitten saattanut itseni ns itselleen vaarallisten potilaiden kirjoihin, minulle ei enää paljoa yli kuukauden annosta anneta mitään lääkettä. Hyvä huomata, että tuollainen varjelusmeininki toimii. Kai jotenkin groteskimaisesti voisi lisätä yllämainittuun ei-saa-tehdä-luetteloon myös siis itseltään hengen riistämisen. Josta sitten taas ajatukseni alkaakin lennellä kummallisissa pyörteissä. Jos jotkut nautintoaineet kerran ovat hengenvaarallisia, kuten vaikkapa sianläski, mitenkäs minä sitä sitten saan ostaa ilman rajoitusta kilotolkulla. Tai vetää kessua kuin korsteeni, posket lommollaan.

Olen ärsyyntyneellä, mutta ajattelevalla tuulella. Ja täälläpä se on oikein kunnon American back-country perhe Deliverance-leffasta ihan täällä armaalla Uudellamaalla, Suomessa. Täysin käsittämätöntä, että kukaan vanhempi voi kajota omaan lapseensa seksuaalisessa mielessä. Ja eikö missään näiden lasten elämässä, koulussa, päiväkodissa, näkynyt mitään merkkejä? Olen henkilökohtaisesti erittäin väkevästi insestirikosta vastaan ja tuomitsen sen törkeänä tekona ja kokonaisen ihmiselämän pilaamisena. Ja olen hyvin tuohtunut niistä avioeroissaan riitelevistä k-päistä, jotka syyttä suotta ilmiantavat puolisoitaan voidakseen vain ilkeillä, oikeaa epäilyä tai tekoa ei siis edes koskaan ole ollutkaan. Ja sitten vaitiolon pimentoihin jää tänä päivänä Suomessakin uhreja, joiden kohdalla totuus useimmiten tulee vastaan vasta rankan nuoruuden ja itsetuhoisen elämän jälkeen varhaisessa keski-iässä. Jos he vielä ovat hengissä.