29.2.08
28.2.08
Missä olisit ilman rakkautta?
Eilen aloitin, tänään päätin pistää julkiseksi. Long train running. Muistan joskus 70-luvun puolivälissä, kun olin juuri tullut Helsinkiin, tahdoin ihan hirveästi laulaa ja tietty bändin kanssa. No sain sitten yrittää Aquila nimisen bändin kanssa ja kappaleeksi valitsi juuri tämän biisin. Jotain on ehkä matkan varrella tarttunut, mutta ei tämä tämän päiväinenkään vielä ihan paras, treenata tarttee ja aljon. Mielellään kiitos.
Ja huulisynkkaa on turhaa etsiä videosta, se on halpiskameralla kuvattu musiikin teon jälkeen, mutta sillä ja musalla ei syntynyt mitään synkkaa näillä laitteilla. Eikä tämä nyt NIIN vakavaa ole ;-) Neljän euron mikrofoni oli tyynykasan päällä ikkunalaudalla ja sanat teipattu siihen silmien korkeudelle. Homma pelittää. Sitä joko tekee tai jättää tekemättä, lausahdus, jota toistan itselleni.
27.2.08
Ja seuraa patteritiedotus
Ihan vaan tiedoksi ihmisille, joita asia saattaa kiinnostaa..... ;-)
Negauutisia tuli terppatätteröltä, kaupungilla ei ole kuulemma varaa maksaa tarvitsemaani ja toisen lekurin suosittelemaa hoitoa. Minäpäs siitä sitten meinasin (ihan oikeasti) nousta raisusti pystyyn, kapata repun mukaan ja rynnätä ulos huoneesta. Vähältä piti. Mutta kun minä jotenkin säälin sitä uikkua, niin päätin istua ajan loppuun. Vähän ennen, kun hän kertoi ettei hoidoille ole maksajaa, hän sanoi vakavin sananpainoin, että minulle tarvitaan nyt vahvaa tukea ja hoitoa. Olin printannut yhdestä hoitopaikasta hänelle kopiot (kun se mun lekuri kerran käski) ja tämä uikku luki niitä siinä voivottelevalla äänensävyllä. - ja että voi voi onpas hienoja kaikkia hoitoja ja niin upea henkilökuntakin, mutta kun..... sen kaupungin maksamattomuuden jälkeen hän pössäytti sitten minulle, että - niin sullahan ei sitä rahaa taida tällaisiin hoitoihin olla, katsoitkos ollenkaan paljonko ne maksavat. Joo joo joo joo joo joo. Tyhjääkin tyhjempää on tuolla enää käydä, anti olla. Jatkan muuta hoitoa ja lakkaan kuluttamasta heidän vähiä rahojaan. Minulla on hoitosuhde psyk.puolella, se riittäköön.
Tänään olen myös innolla etsiskellyt lisää musiikkia. Päätin jättää Piece of my heartin toistaiseksi hyllylle, koska se ei kuulosta hyvältä, jos laulan sitä korkealta ja kovaa, eikä se kuulosta hyvältä balladiäänelläkään. Äänihän tässä kehittyy joka päivä, että katsotaan nyt....
26.2.08
Arkistojen siivoamista
Enpä ole paljon tänään jaksanut, mutta sitten päätin yrittää, ettei apatia ärzytä itseäni, siivota noita kuvatiedostoja koneella. Siitä onkin aikaa kun viimeksi olen käynyt niitä läpi ja laittanut isompiin alakansioihin, kuin purkuhetkellä. Meinas mennä hermot, kun hommaa olikin niin perkuleesti. Vannon, etten heitä tietzikaa ikkunasta, mutta läheltä liippasi. Juuri äsken sain homman kutakuinkin valmiiksi, jäljellä on enää back up-kopioiden polttaminen dvd:lle. Siihen hommaan en tänään ryhdy. Tuossa kävi silmiini, selatessani eri aikakausien kuvia, muutamia hauskan VALOISIA kuvisa ja sitten törmäsin tähän otukseen. Kuva on Auroran sairaalan sisältä otettu partsin kohdalta. Siis jopa TUOKIN kuva näyttää valoisammalta kuin Suomemme sää tänä talvena. Heeeeeelp.
Huomenna on terppatätiaika ja jo valmiiksi tässä hermostuilen, mitenkä ja saanko ollenkaan nukuttua, no hällä väliä. Kohta minä katson telkkaria, tuossa olen sivusilmällä kuunnellut Oscareita, hiukan kankeaa puuhastelua, joskus jotain hyvääkin kyllä.
25.2.08
Varesten perässä
(klikkaa kuvaa, näet iiiiiiisoja vareksia)
24.2.08
Harjoittelusta käheänä
Ei sentään, kyllä uuden biisin opettelu vie aikaa ja sen sellaista, noi aiemmat on laitettu melko nopsaan näytille, Piece of my heartia ei laiteta, ennenkuin se on valmiiksi harjoiteltu. Mutta jotain pientä ja hupsua piti saada laittaa. Joten tein I Love you-lallatuksen Jamille, joka ei niinkään noteerannut sitä mitenkään. Nyt kohta alkaa Wallander-leffa, jippii. Aika paljon on tullut nukuskeltua viime viikkoina. Iltaisin (paitsi sunnuntaina) olen mennyt kymmenen aikaan nukkumaan ja herännyt puoli ysiltä. Sitten on aamiaiset Jamille ja mulle sekä lääkkeet. Istun koneella ja väkerrän jotain ja kun alkaa potuttaa, painun Jamin kanssa päiväunille. Jos yhdet ei riitä niin mennään vielä toisillekin. Eipä hermostuta ainakaan.
YouTube oli hetken aikaa ihan kiinni, joten pistin tämän teoksen Photopucketin.
23.2.08
Terveisiä studiolta
Koko päivä on jälleen kulunut MIDI-koukkujen, VST-instrumenttien ja se sellaisen kanssa. Lopulta kun ohjelma kuudennen kerran kaatui, päätin antaa tältä päivältä periksi. Työn alla on
You're out on the streets looking good, and baby,
Deep down in your heart I guess you know that it ain't right,
Never never never never never never never hear me when I cry at night.
Baby, I cry all the time!
And each time I tell myself that I, well I can't stand the pain,
But when you hold me in your arms, I'll sing it once again.
I'll say come on, come on, come on, come on, yeah take it!
Take another little piece of my heart now, baby. (break a..)
Break another little bit of my heart now, darling, yeah, (come on…)
Have another little piece of my heart now, baby, yeah.
Well, You know you got it, child, if it makes you feel good
Pääsin jo hiukan lauluakin koklaamaan. miditaustan sävellaji on hieman hankala ja sen transponointi saa aikaiseksi sinänsä huvittavia kilinkoleja, joten minun täytyy laulaa hyvin matalalta, jollen sitten satu löytämään sopivampaa sävellajia verkosta.
Onneksi olin eilen kahminut kaupasta miinus 50% roitelinrintapaloja pari rasiaa ja kun vielä eilen uunitin ne, niin on ruokaa koko viikonlopuksi. Muutama rasia kaali-ananassalaattia, salaatinlehtiä ja miniluumutomaatteja. Siinä ne. Eikä unohdeta kahvia, sitä menee. Tänään tuleepi erityisen varpaita kipristelevä leffa Cellular kakkoselta 22. Saatan katsoa sen jälleen kerran, jos jaksan.
22.2.08
Bipolar Blues
Tänään on väkerretty bipobluusia. Piti oikein nousta seisomaan ja laittaa mikki telkun päälle, että henki kulki. Harjoitusta tämäkin vielä. Täytyy tulla tutuksi näitten ohjelmien kanssa. Tämäkin on tehty magixilla, toista ohjelmaa varten olen viettänyt piiiitkiä tuokioita etsien VST plug-insejä, mielellään ilmaisia ja sellaisia, jotka sopii sen ohjelman kaa.
21.2.08
I 'm a Maniac
Päihitin Magixia ja sävelsin uuden taideteoksen. On ollut kovin hauskaa tämän kanssa, oikein sormet syyhyää lisää, mutta yksi riittää yhdelle päivälle. Nokosetkin aioin ottaa, mutta ne jäivät aika lyhyiksi. Tänään tulee viimeinen House, mutta ens viikolla onneksi jatkuu uuden Nip&Tuck jaksot, se on ihan seko kanssa. Nyt odottelen Tanssi jos osaat ohjelmaa ja silloin syön. Ihanaa torstai-iltaa kaikille! Edit: oli pakko muuttaa ne hirseet naamarit pois ja laittaa Gimp-obisteja Magix-maustein.
20.2.08
Huis-Hais!
Tule nyt Gigantin varastomyyntiin, omistaja vaihtuu ja tehdas siirretään Itä-Eurooppaan. Vähäksi aikaa ainakin. Se nyt vain on tyhmää pitää työntekijöitä.
Helsingin tietulleille on jo olemassa testivaiheessa oleva vaihtoehto. Tällä monipuolisella liikenteenohjausmenetelmällä voidaan estää liikenne kokonaisiksi päiviksi. Ihan ilmaiseksi autoilijoille.
Tämä se on minun pössy oikein. Kunnon virsikirjan sivua hellin käsin suulla liimattu tuohon purun päälle. Ja ei kun muhkeille savuille.
Ja jos satut olemaan hämähäkkipelkoinen ihminen, hanki allaolevan näköinen herätys kello, sitä et niin vain sammutakaan toinen poski tyynyssä kiinni makoillen.
19.2.08
Hyvin menee!
Tänään soitti terveysaseman lääkärini ja kertoi viime viikolla otettujen kokeiden tulokset. Siinä meikäläinen hiukan lennähti persauksilleen ja siltä kuulosti kyllä tohtorikin.
Kokonaiskolesteroli oli pudonnut 8.8:stä 6:een (suositus alle 5)
Triglyseridi oli pudonnut 10:stä 4:ään. (suositus alle 2)
Meitsi rokkaa täällä ja jatkaa samalla linjalla, rehuja ja punariisiä sekä omegakolmosta kitusiin vaan.
18.2.08
Jamin olo kohenee
Huolissani olen täällä katsellut Jamiraukan olemista sen pillerin syömisen jälkeen, vaikka annoinkin hiilitabletin heti. Ensiksi se vain istui paikoillaan pyykkitelineen alla, sitten se istui makkarin lattialla, ruokatilan lattialla. Silmät vähän seisoivat päässä, ei paljon. Kuuntelin sydämen sykettä ja se oli tasaista ja voimakasta. Ruoka maistui joka kerta kun laitoin sitä. Mutta vesi ei. Eilen nousi hätä taas siitä pissiviasta, jos se nyt menee tästä kaikesta pelästyneenä tukkoon, kun ei lauantain jälkeen ollut yhtään uutta pisua tullut. Nappasin mieleni perukoilta vanhan reseptin, eli murskasin yhden c-vitamiinipillerin ja sotkin sen erikoisruokavaliokanapateeseen, joita oli vielä pari purkkia joulusta kaapissa (c-vitamiinikikka toimii joskus hätäapuna, ei tietääkseni sovi pitkäaikaishoitoon). Jami söin helahoidon innoissaan. Sitten laitoin pienehkölle syvälle lautaselle hieman vettä ja sotkin sitä samaa kanapateeta veden joukkoon. Sekoittelin, mutta jätin myös joitain täkypaloja. Sinne meni, ensin vähän kyllä katsoi, mutta sitten Jami söi kaiken. Loppusilauksena otin rakkaani syliini ja juttelin, samalla varovasti hieroin alavatsaa rakon kohdilta. Ja simbsalabim, iso pisu tuli hiekkikseen.
Kysäisin tänään vielä apteekistakin ja ei tyttö sielläkään löytänyt mitään vaarallista, sanoi vain, että kissoilla voi kestää kauemmin ne oireet. Ja ette arvaakaan kuinka onnellinen minä olin, kun tulin äsken sisään - Jami tuli minua vastaan ja seuraili taas minua ostosten kanssa köökkiin. Huh!!! aivan kuitti olen ollut pelosta.
Koira ja orava
_____________________________
karkasi koira pihalle ja haukkui
orava oksia pitkin kiipesi karkuun
sittenpä koiran isännän vitsa paukkui
koiraparka tuo puhkesi parkuun
orava oksaltaan vahingolle tirskui
palasi vikkelään lintusten laudalle
ansalanka kohta kaulassaan nirskui
kärpäset tulivat oravan haudalle
17.2.08
Unen näkijä
Nainen ryntäsi istumaan sänkynsä laidalle, hänen sydämensä rytmi oli äkkiä kasvanut niin kovaksi, että hän kuuli sen pamppailun hiljaisessa huoneessa. Hitaasti nainen ujutti jalkansa niin, että ne osuivat matolle ja nousi seisomaan. Mitään ääniä ei kuulunut, paitsi hänen sydämensä pamppailu ja kellon nakutus. Hitaasti hän otti askeleita, kuin kissaa leikkien ja tuli keittiöönsä. Siinä harmaassa valossa hän näki eilisen ruuan valmistukseen esille ottamansa kokin veitsen, painavan ja terävän. Varovasti nainen otti mustasta kahvasta otteen. Hän ei uskaltanut sytyttää valoja ja eteiseen ei osunut mikään ikkunoista tuleva valo. Niinpä hän oli hetken melkein sokaistunut. Sitten alkoivat vaaleat lenkkarit erottua lattialta ja kohta hän pystyi jo näkemään oven ääriviivat. Rapusta kuului askelia, mutta niiden ääni oli hyvin vaimeaa. Nainen tuijotti postiluukkua, joka tuntui kasvavan hänen silmissään. Sitten luukku liikahti, ensin aivan varovasti, sitten sieltä syöksyivät vaaleat liuskat esiin. Nainen heilautti puukkoa ja katkaisi liuskat. Veitsi tarttui lujasta lyönnistä oveen, mutta nainen kampesi sen irti ja sohaisi veitsen ulos postiluukusta. -Nyt tuli lähtö! kuului miehen ääni oven takaa. Kun poliisit astuivat sisään naisen asuntoon isännöitsijän avaimella, istui nainen keittiöveitsi sylissään ja käsissään Hesarin suikaleita.
Raja
Luova lauantai 2. haaste: Raja
Alkuperäinen valokuva on Eduskuntatalon vieressä olevasta junaradasta. Käsitelty Gimp:llä. Gimpin suti on olki.
16.2.08
Kuutamomerge
Väärä lääke
No nyt on juuri kulunut se kuusi tuntia, joka pitäisi olla sen Efexorin vaikutusaika. Jami on ehkä hieman ollut väsyneempi, mutta hyvin on liikkunut, maukunut, syönyt ja käynyt hiekalla. Tarkkailussa hän tietenkin on, mutta enpä usko tässä mitään vaaraa olevan. Harmittaa vaan tuo juttu, kun ihan oikeasti olen ollut pillereideni kanssa supervarovainen, enkä jättänyt niitä vahtimatta. Että se vahinko voi näköjään sitten tapahtua. Turvatoimia tiivistetään tietysti.
Oli taas herätys, vaikka unta en edelleenkään saanut juuri millin vertaa. Pesutupa odotti. Pakko oli jo kuopaista liikkeelle pyykkikorin sisällön kanssa. Ihan en sentään viitsisi kääntämään ruveta viitsisi. Muhkea lohi oli edelleen tarjouksessa ja on nyt jo tuolla köökissä pannulla paistuneena, odottelen sen jäähtymistä. Kala maistuu minusta paremmalta, kun se on jäähtynyt. Samaa lohta tein kuin tässäkin reseptissä.
15.2.08
Tiketti taivaaseen
Pakinaperjantain 66. haaste: LIPPU
Mielenterveyspotilas Ulla istui lääkärin odotushuoneen puisella penkillä. Seinillä roikkui kaiken värisiä kutsuja piristymiseen. Oli hölkkää, poppanantekokurssia, sauvakävelyä ja neulojen pistelemistä korviin. Kerran viikossa kutakin. Ilmoittautumiset olivat menneet umpeen joissain jo viime vuonna, ne ilmoitukset erotti muista haaleammasta kuosista. Ullaa nukutti ja hän painoi silmänsä kiinni. Käytävillä askellettiin kiireisin askelin, oli kopinaa ja kumin narinaa. Ovia avattiin avaimilla, ovet räpsähtivät metelöiden itsensä kiinni. Puhelin soi jossain sinnikkäästi. Odotustilaan saapui muitakin hulluja. Eräs nainen alkoi järjestellä papereitaan ja pyytämään toimistoa kopioimaan joitain niistä. Kun nainen sai kopionsa hän asetteli arkkeja eri värisiin muovitaskuihin. Hän availi ja sulki Kreikasta ostetun reppunsa muovista vetoketjua. Repusta kuului suihkemainen ääni, kun nainen laittoi sinne jotain ja jälleen suhinaa, kun hän otti sieltä jotain pois. Sitten alkoivat sisään kutsumiset, potilailta näyttäneet hapsutukat ja hoono-soomi puhuvat ihmiset ilmestyivät kuin taikaiskusta odotushuoneeseen ja vinkkasivat kuka kenetkin huoneeseensa. Niin teki Ullankin lääkäri.
Ulla istahti oranssilla kankaalla päällystettyyn tuoliin ja kaivoi reseptikasansa valmiiksi syliinsä. Lääkärin tietokone oli auki ja hän päivitti tapahtumia puoliksi Ullaan päin istuen. –Tässä nyt näkyy, että sinä olit silloin kolme viikkoa sitten siellä sairaalassa intoksikaation takia. Ja sittenhän me aikaistettiin tätä meidän aikaa. Niin mehän puhuttiin puhelimessa. Ulla istua kökötti tuolissaan ja muisti vaivoin, että niin, joo, Ulla oli itse soittanut lääkärille. –No niin, sitten sinä olit tukiryhmässä tuossa ja kaikki oli hyvin ja sitten….mitä ihmettä, seuraavana päivänä jälleen sairaalassa intoksikaation vuoksi, olit sitten nukahtamislääkkeitä ottanut. Mikäs nyt oikein on vialla. Ulla sanoo lääkärille, ettei oikein itsekään tiedä, mutta arvelisi, että ihonalaisesta antabuskapselista olisi hänelle varmasti apua. –Jaa, lääkäri aloitti, sinun pitäisi sitten sieltä A-Klinikalta kysellä asiaa. Ulla tokaisi, että kysytty on jo vuosi sitten, eivät tee sellaista. –No mitenkäs sitten tuo, tuo terveyskeskus….. Ulla keskeyttää, että kysytty on sieltäkin, neuvoivat A-Klinikalle. –Jaahas, jaahas, mutta kyllä meidän pitäisi tämä masennus saada pois nyt kyllä. Pitäisikö sitä sairaalavaihtoehtoa miettiä. Ulla huokaisi ja sanoi, että sitäkin on jo yritetty, ei ollut paikkoja. –Hmmh, onpas tämä nyt hankalaa. Mitenkäs sitten tällainen katkaisuhoitoa, niitähän on upeita paikkoja maaseudulla ja sellaisessa viihtyisit varmaankin.
Ulla vähän jo innostui ja kohensi asentoaan. Että jos sitten sellaista. –Juu, sanoi lääkäri, menet nyt, niin sinullahan on aika siellä A-Klinikan sosiaaliterapeutilla parin viikon päästä, niin kysyt sieltä sitten. Sitten läääkäri jo hiukan rentoutui ja sanoi, että se tämä Ullan sairaus kun on sellainen, että kaikki pitäisi olla saman katon alla, siis hoito, että tulisi tulosta. Mutta kun ei ole. Ulla ymmärtää lääkärin eleistä, että aika on ny loppumaisillaan, joten hän ojentaa reseptipinoa lääkärille. Lääkäri selailee reseptejä ja sanoo sitten – Jospas minä laittaisin tuota unilääkettä vähän vahvempaa laatua, niin jaksat sitten sen pari viikkoa.
Ulla otti lääkärin tulostaman uuden reseptin käteensä. Tiketti taivaaseen.
Kuuhullun iloa
Nyt kerrankin sain, siis ekan kerran, nuo kuun montut näkymään, ihan tuossa marketin takapihalla sillä paketin pidemmällä putkella. Vähänkö olin iloinen, kun kotona purkaessani kuvia huomasin kuukuvan onnistuneen edes näin hyvin. Kertomattakin lie selvää, että olen rajannut kuun isommasta kuvasta.
Ai niin, klikkailkaa kuvia, jos haluatte suuremman version.....
Ihmeellistä valoa
Kauniit puut ilahduttavat myös silmääni ja ne ovat erityisen upeita kirkkaan sinistä taivasta vasten. Tuossa taitaa koivun lisäksi olla omenapuu, sen sakarat ovat kiehtovia.
Kaupan takaseinää vasten nojaili auringossa paistatellen laatikkoja, joiden näkeminen sai silmät revähtämään valoannoksesta.
14.2.08
Hyvää Ystävänpäivää - Happy Valentine
13.2.08
Nukuntaa ja tutkimuksia
Kauhunaamani on herätty herkissä katsojissa kammotusta, sori, mutta en vaan voi mitään sille, että taiteeni on tuon(kin) näköistä, koittakaa pärjäillä kauheimpien kanssa. Tänään väsäsin kaksi omanaamakollaasia, tuli sellainen tarve. Ja pääsinpä lehdenkin kanteen, olen mä aika..... tee itsellesi kansi täällä.
Aamulla olin labrassa aikaisin aamulla. Enpä jaksanut siitä viritellä itseäni enää muualle kuin himaan kaupan kautta. Sitten oli mojovien nokosten aika. Kun heräsin, yritin jotain vääntää, ja lopulta päätin ottaa toiset, hieman lyhyemmät nokoset. Sitten olikin jo kiva herätä ja laittaa meille ruokaa. Tutkin netissä kaikenlaisia pääkaupungin hoitopalveluita, en tullut viisaammaksi lukemastani. Olkoot nyt, joutaahan noita kysellä.
Maailman pikseleitä
hän tien penkereellä
saappaallaan potkii
äkkijäätynyttä loskaa
vasen käsi taputtaa
kuulumattoman laulun tahtia
oikea vie syytöntä tupakkaa
kärsimättömille huulille
pimeään sinkoilee
tuleen syttyneitä tupakan puruja
hän ja tuliviirut
12.2.08
Paholaisnainen
Tukan suoristusta ja patikointia
Kävely teki myös hyvää, oli oikein punaiset posket. Aamulla ottelin naamaotoksia hiusten suoristuksen jälkeen, saatte nauttia parista tänään työstämästäni versiosta. Ai niin, sain Magixin toimimaan jo hiukan midipohjilla, harjoittelu jatkuu, perästä kuuluu sanoi Katili, joka harjoitteli tänään erästä Carpentersin biisiä, joka on mulle tosi rakas.
Pelottava itse
Klikkaa kuvaa!
Tässä pistin vanhan kunnon naamani uuteen meikkiin, taidankin tuo päällä lähteä lekurille ;-D No ei taitaisi ihan luonnossa onnistua tuollainen muodonmuutos. Tämä sähinkäinen kertoo raivostuttavasta tunteesta, joka sisälläni vello ja aiheuttaa oksetuksenomaisia puuskia. Niistä menen tänään juttelemaan. Ja tässä alla on naamani ihan kamerasta suoraan ulostettuna, ilman mitään ehostusta. Pelottava on sekin. Bööööö!
Älä klikkaa kuvaa *hihihi*
Elämäni soivat ykköset
1954 On your birthdate the No. 1 single was Frank Sinatra - "Three Coins In The Fountain" |
1955 On your 1st birthday Slim Whitman - "Rose Marie" |
1956 On your 2nd birthday Anne Shelton - "Lay Down Your Arms" |
1957 On your 3rd birthday Paul Anka - "Diana" |
1958 On your 4th birthday Connie Francis - "Carolina Moon / Stupid Cupid" |
1959 On your 5th birthday Craig Douglas - "Only Sixteen" |
1960 On your 6th birthday Ricky Valance - "Tell Laura I Love Her" |
1961 On your 7th birthday The Shadows - "Kon-Tiki" |
1962 On your 8th birthday The Tornados - "Telstar" |
1963 On your 9th birthday The Beatles - "She Loves You" |
1964 On your 10th birthday Roy Orbison - "Oh Pretty Woman" |
1965 On your 11th birthday Ken Dodd - "Tears" |
1966 On your 12th birthday Jim Reeves - "Distant Drums" |
1967 On your 13th birthday Engelbert Humperdinck - "The Last Waltz" |
1968 On your 14th birthday Mary Hopkin - "Those Were The Days" |
1969 On your 15th birthday Creedence Clearwater Revival - "Bad Moon Rising" |
1970 On your 16th birthday Freda Payne - "Band Of Gold" |
1971 On your 17th birthday The Tams - "Hey Girl Don't Bother Me" |
1972 On your 18th birthday David Cassidy - "How Can I Be Sure" |
1973 On your 19th birthday The Simon Park Orchestra - "Eye Level" |
1974 On your 20th birthday Carl Douglas - "Kung Fu Fighting" |
1975 On your 21st birthday David Essex - "Hold Me Close" |
1976 On your 22nd birthday Abba - "Dancing Queen" |
1977 On your 23rd birthday Elvis Presley - "Way Down" |
1978 On your 24th birthday John Travolta & Olivia Newton John - "Summer Nights" |
1979 On your 25th birthday The Police - "Message In A Bottle" |
1980 On your 26th birthday The Police - "Don't Stand So Close To Me" |
1981 On your 27th birthday Adam & The Ants - "Prince Charming" |
1982 On your 28th birthday Musical Youth - "Pass The Dutchie" |
1983 On your 29th birthday Culture Club - "Karma Chameleon" |
1984 On your 30th birthday Stevie Wonder - "I Just Called To Say I Love You" |
1985 On your 31st birthday Midge Ure - "If I Was" |
1986 On your 32nd birthday Communards - "Don't Leave Me This Way" |
1987 On your 33rd birthday MARRS - "Pump Up The Volume" |
1988 On your 34th birthday U2 - "Desire" |
1989 On your 35th birthday Black Box - "Ride On Time" |
1990 On your 36th birthday Maria McKee - "Show Me Heaven" |
1991 On your 37th birthday Bryan Adams - "(Everything I Do) I Do It For You" |
1992 On your 38th birthday The Shamen - "Ebeneezer Goode" |
1993 On your 39th birthday Take That featuring Lulu - "Relight My Fire" |
1994 On your 40th birthday Whigfield - "Saturday Night" |
1995 On your 41st birthday Simply Red - "Fairground" |
1996 On your 42nd birthday Deep Blue Something - "Breakfast At Tiffanys" |
1997 On your 43rd birthday Elton John - "Candle In The Wind '97 / Something About The Way You Look Tonight" |
1998 On your 44th birthday B*witched - "Rollercoaster" |
1999 On your 45th birthday Eiffel 65 - "Blue (Da Ba Dee)" |
2000 On your 46th birthday Mariah Carey & Westlife - "Against All Odds" |
2001 On your 47th birthday Kylie Minogue - "Can't Get You Out Of My Head" |
2002 On your 48th birthday Will Young & Gareth Gates - "The Long And Winding Road / Suspicious Minds" |
2003 On your 49th birthday Black Eyes Peas - "Where Is The Love?" |
2004 On your 50th birthday Eric Prydz - "Call On Me" |
2005 On your 51st birthday Sugababes - "Push The Button" |
2006 On your 52nd birthday Scissor Sisters - "I Don't Feel Like Dancin'" |
2007 On your 53rd birthday Sugababes - "About You Now" |
11.2.08
Lanka
päätän etsiä
langan päätä
etsin langan päätä
minulla ei ole lankaa
jota voin seurata
päätän etsiä
langan
hahahahaa elämä nauraa
vedet silmissään höröttää
lankakerä katoaa mustaan savuun
vedänkö henkeä ja syöksyn perään
kaivan raivoisin kynsin usvaa
vai hengitänkö vain
loppuun
asti
hengitänkö
elämättä
In my thoughts
10.2.08
Aarre
9.2.08
Uniuutiset
Edellisessä elämässä
Pensselit esiin, sillä sinä olet ilmetty Salvador Dali!
Kummalliset mielihalusi kumpuavat taiteellisista taipumuksistasi, joten ota ne rohkeasti käyttöön. Dali oli taiteilijana moniosaaja: hän kirjoitti kirjoja, teki mainoksia, suunnitteli teatteri- ja balettilavastuksia, installaatioita ja uskoi myös olevansa tiedemies.
Dali oli ristiriitainen ja provosoiva luonne, joten sinunkin kanssasi voi joskus olla helisemässä. Taiteilijathan ovat tunnetusti omalaatuisia! Dali osasi myös hyödyntää persoonaansa julkisuuskuvansa tietoisessa luomisessa, ja onpa häntä syytetty myös väärennöksistä.
Ota rohkeasti hulluimmatkin ideasi käyttöön! Vaikka kaikilta ei tukea tippuisi, saatat vahingossa luoda jotain ainutkertaista ja mikäs sen hienompaa.
Kuka sinä olit edellisessä elämässäsi?
Minusta tulee isona....
You Should Be an Artist |
You are incredibly creative, spontaneous, and unique. No one can guess what you're going to do next, but it's usually something amazing. You can't deal with routine, rules, or structure. You're easily bored. As long as you are able to innovate and break the rules, you are extremely successful. You do best when you: - Can work by yourself - Can express your personality in your work You would also be a good journalist or actor. |
Mikä sinusta tulee isona?
8.2.08
Lyhyt tauko loppui
7.2.08
Unessa : Uniblogi 2008
Mies ja minä puhuimme pipopäisen naisen kanssa, että aioimme ensin siivota koko kaaoksen, että myynyt mies oli myynyt myös irtaimiston, mutta emme tekisi sillä muuta, kuin ajattaisimme kaatopaikalle. Nainen myönteli ja ajattelin samalla, että hän on sopivasti juoruakan näköinen, joka kertoisi muillekin tarinamme, totena, vaikka se ei sitä ollutkaan.
Avasimme talon oven ja astuimme sisään. Kaikkialla oli romua ja muovikasseja. Keittiössä oli ainakin 50 kilon säkki koiranruokaa. Silloin muistin, että kuolleella miehellä oli ollut koira. Mutta se ei enää ollut talossa. Pienen, parin kolmen portaan, korotuksen jälkeen oli kuolleen miehen nukkumapaikka, patja lattialla ja likaiset petivaatteet. Astuimme tasolle ja siitä näkyi olohuoneeseen. Olohuoneen nurkassa oli myös sotkuinen patja. Sitten näin kirjahyllyssä kissat, niitä oli monta ja ne olivat selvästi päiväunilla. Tietysti hylättyyn taloon asettui heti kodittomia kissoja. Mietin niitä katsoessani, ettemme millään voisi pitää niitä, eläinlääkärilaskut rokotuksista ja leikkauksista maksaisivat liikaa, niitä oli niin monta. Eräs kissa näkyi pihalla syöksähtävän sammakon perässä, pakkohan niiden oli jotain metsästää ruuakseen. Kun kävelimme Miehen kanssa olohuoneen toiselle seinämälle, tunsimme kuinka vino ja seinää kohti viettävä lattia oli. Siinä vaiheessa minulle tuli jo hiukan ikävä olo.
Pihalla Nuoriminä huusi, että katsoisimme mitä hän oli löytänyt. Hän avasi ovea autotallin tapaiseen. Menimme Miehen kanssa sinne. Suuri tila oli lattialtaan puuta ja aivan tyhjä. Siellä oli vain kaksi vierekkäistä jauholaarin tapaista suurta puulaatikkoa. Suunnittelimme mihin tilaa voisi käyttää, kun Mies yhtäkkiä sai mieleensä avata puulaatikon. Sanoin hänelle, että varoisi vähän, eikä menisi liian lähelle kasvoineen, kun avasi kantta. Kansi raottui ja hiilihappojäältä näyttävässä murskeessa näkyi aikuisen miehen sinertävä jalka. Mies sulki kannen ja kuiskimme toisillemme, emme halunneet kertoa Nuoriminälle asiasta. Mietimme miten ruumiin saisi pois, mutta emme keksineet mitään. Lähdimme Nuoriminän kanssa kiertämään talon toiselle puolelle. Olimme Espoossa ja oli lämmin kesäpäivä edelleen. Takana oli kerrostaloja ja omakotitaloja. Meitä lähestyi kovaa vauhtia auto, jossa ei ollut kattoa. Autoa ajoi noin 8-vuotias tyttö ja kyydissä oli pari pienempää. He ajoivat tosi kovaa ja seurasimme katseellamme tulisiko aikuisia paikalle. Ketään ei näkynyt.
Minua alkoi ahdistaa Espoo ja kaikki omituisuus talossa. Halusin pois.
Kommentit:
Talostahan sanotaan, että se on ihmisen persoonallisuus, hmmm, jos siinä on kellari, se on tietysti alitajunta. Kuka näitä tietää. Tulkita voi oikein vain näkijä itse.
It's over
Your baby doesn't love you any more
Golden days before they end
Whisper secrets to the wind
Your baby won't be near you any more
Tender nights before they fly
Send falling stars that seem to cry
Your baby doesn't want you any more
It's over
It breaks your heart in two, To know she's been untrue
But oh what will you do? When she says to you
There's someone new We're through We're through
It's over It's over It's over
All the rainbows in the sky
Start to weep, then say goodbye
You won't be seeing rainbows any more
Setting suns before they fall, Echo to you that's all that's all
But you'll see lonely sunsets after all
It's over It's over It's over It's over
6.2.08
Ulkoasumuutoksia
Päivän iloinen uutinen oli ehdottomasti, kun palomiehet antoivat tekohengitystä koirille. (IS)
Uusia kursseja elämänopistossa
Hiusten kasvun lisäys hymytekniikalla.
Viikon kestävällä kurssilla opetellaan hymyilemään ja näin vaikuttamaan hiusten kasvuun. Kurssin tavoitteena on, että oppilas, tavatessaan vanhan tuttunsa, saa kommentin: mitä sulle on tapahtunut, näytät niin erilaiselta, ovatko hiuksesi kasvaneet?
Eroon kaukosäädinpakosta.
Viikon kurssilla harjoitellaan tekniikoita olla käyttämättä kaukosäädintä, mukana myös kaukosäädinten uusiokäyttöosuus. Osallistujat saavat kurssiviikoksi käyttöönsä askelmittarin.
Kuinka elän digitöntä elämää.
Viikon kurssilla leivotaan, pelataan seurapelejä, kootaan palapelejä, käydään ulkoilemassa, pidetään ystäväjuhlia ja kehitellään myös uusia tapoja viettää aikaa rauhoittavassa yksinäisyydessä. Kurssilla on mukana psykiatrinen sairaanhoitaja hankalien tilanteiden ensiapuna.
Kuinka opin syömään oikein - ja unohdan sen.
Viikon kurssilla alkupuolella tutustustutaan terveelliseen ruokavalioon, valmistetaan kasvisruokia ja opetellaan kalorilaskuja. Kurssin loppupuoli vietetään mäkkärissä, pizza hutissa, kebabpaikoissa sekä nakkareilla.
Pukeudu sään mukaan.
Viikon kurssilla opetellaan pukeutumaan erilaisia sääolosuhteita varten. Lääkärintodistuksella masennuksesta kärsivät saavat olla koko viikon samoissa verkkareissa.
5.2.08
Lempparisarja palaa
Tänään oli ikkunapitoinen blogipäivä. Nyt lähden valmistautumaan telkkua varten. Moro!
Window
Ikkuna
4.2.08
Ilosta pyörii
3.2.08
Jänskättää
Tänäänpä tein kuten eilen päätin, raivasin keittiön, tiskasin ja putsasin paikkoja. Jee minä, nyt onkin kiva hiukan näpytellä tässä ja tutustua asioihin.