Tiketti taivaaseen

Tämä pakina ei ole täysi tosi, mutta aiheita riittää kyllä. Silti, ja anteeksi taas kerran, tämä on tavallaan nauramista mokomalle järjestelmän tyhmyydelle. Get on kaikki Ullat! Ei anneta periksi!

Pakinaperjantain 66. haaste: LIPPU

Mielenterveyspotilas Ulla istui lääkärin odotushuoneen puisella penkillä. Seinillä roikkui kaiken värisiä kutsuja piristymiseen. Oli hölkkää, poppanantekokurssia, sauvakävelyä ja neulojen pistelemistä korviin. Kerran viikossa kutakin. Ilmoittautumiset olivat menneet umpeen joissain jo viime vuonna, ne ilmoitukset erotti muista haaleammasta kuosista. Ullaa nukutti ja hän painoi silmänsä kiinni. Käytävillä askellettiin kiireisin askelin, oli kopinaa ja kumin narinaa. Ovia avattiin avaimilla, ovet räpsähtivät metelöiden itsensä kiinni. Puhelin soi jossain sinnikkäästi. Odotustilaan saapui muitakin hulluja. Eräs nainen alkoi järjestellä papereitaan ja pyytämään toimistoa kopioimaan joitain niistä. Kun nainen sai kopionsa hän asetteli arkkeja eri värisiin muovitaskuihin. Hän availi ja sulki Kreikasta ostetun reppunsa muovista vetoketjua. Repusta kuului suihkemainen ääni, kun nainen laittoi sinne jotain ja jälleen suhinaa, kun hän otti sieltä jotain pois. Sitten alkoivat sisään kutsumiset, potilailta näyttäneet hapsutukat ja hoono-soomi puhuvat ihmiset ilmestyivät kuin taikaiskusta odotushuoneeseen ja vinkkasivat kuka kenetkin huoneeseensa. Niin teki Ullankin lääkäri.

Ulla istahti oranssilla kankaalla päällystettyyn tuoliin ja kaivoi reseptikasansa valmiiksi syliinsä. Lääkärin tietokone oli auki ja hän päivitti tapahtumia puoliksi Ullaan päin istuen. –Tässä nyt näkyy, että sinä olit silloin kolme viikkoa sitten siellä sairaalassa intoksikaation takia. Ja sittenhän me aikaistettiin tätä meidän aikaa. Niin mehän puhuttiin puhelimessa. Ulla istua kökötti tuolissaan ja muisti vaivoin, että niin, joo, Ulla oli itse soittanut lääkärille. –No niin, sitten sinä olit tukiryhmässä tuossa ja kaikki oli hyvin ja sitten….mitä ihmettä, seuraavana päivänä jälleen sairaalassa intoksikaation vuoksi, olit sitten nukahtamislääkkeitä ottanut. Mikäs nyt oikein on vialla. Ulla sanoo lääkärille, ettei oikein itsekään tiedä, mutta arvelisi, että ihonalaisesta antabuskapselista olisi hänelle varmasti apua. –Jaa, lääkäri aloitti, sinun pitäisi sitten sieltä A-Klinikalta kysellä asiaa. Ulla tokaisi, että kysytty on jo vuosi sitten, eivät tee sellaista. –No mitenkäs sitten tuo, tuo terveyskeskus….. Ulla keskeyttää, että kysytty on sieltäkin, neuvoivat A-Klinikalle. –Jaahas, jaahas, mutta kyllä meidän pitäisi tämä masennus saada pois nyt kyllä. Pitäisikö sitä sairaalavaihtoehtoa miettiä. Ulla huokaisi ja sanoi, että sitäkin on jo yritetty, ei ollut paikkoja. –Hmmh, onpas tämä nyt hankalaa. Mitenkäs sitten tällainen katkaisuhoitoa, niitähän on upeita paikkoja maaseudulla ja sellaisessa viihtyisit varmaankin.

Ulla vähän jo innostui ja kohensi asentoaan. Että jos sitten sellaista. –Juu, sanoi lääkäri, menet nyt, niin sinullahan on aika siellä A-Klinikan sosiaaliterapeutilla parin viikon päästä, niin kysyt sieltä sitten. Sitten läääkäri jo hiukan rentoutui ja sanoi, että se tämä Ullan sairaus kun on sellainen, että kaikki pitäisi olla saman katon alla, siis hoito, että tulisi tulosta. Mutta kun ei ole. Ulla ymmärtää lääkärin eleistä, että aika on ny loppumaisillaan, joten hän ojentaa reseptipinoa lääkärille. Lääkäri selailee reseptejä ja sanoo sitten – Jospas minä laittaisin tuota unilääkettä vähän vahvempaa laatua, niin jaksat sitten sen pari viikkoa.

Ulla otti lääkärin tulostaman uuden reseptin käteensä. Tiketti taivaaseen.