26.6.08

EU:n elintarvikeapu



Pieni jatko eilisen mielenkiintoiselle keskustelulle.

EU:n tarjoama ruoka-apu Suomelle on vuonna 2008 2.7 miljoonaa euroa, vuonna 2007 summa oli 3.4 miljoonaa. Vuoden 2008 tuotevalikoimaan kuuluvat vehnäjauho, sämpyläjauho, puurohiutale, makaroni, näkkileipä, hapankorppu, keksi ja maitojauhe. Kun tarkastelee tuen prosentuaalista jakautumista, tulee väkisinkin mieleen EU:n valtasuhteet pikemminkin kuin nälkäsuhteet. Esim. Espanja tuossa kakussa on saamassa 16,53% vaikka vuonna 2005 Espanjan BKT oli 838 672 miljoonaa euroa, ja tämä teki Espanjasta Maailmanpankin tilastoissa maailman kahdeksanneksi rikkaan valtion.

Faktat Elintarvikeapu
EU:n tuesta järjestetään tarjouskilpailu.
EU:n elintarviketukea saavat ja jakavat mm.
Seurakunnat
Evl. srk ruoka-apu
Pääkaupunkiseudun Ateistit
TVY Työttömien Valtakunnallinen Yhteistoimintajärjestö

Pelastusarmeija (ei varmaa tietoa EU-tuesta)

Ihan koko Suomen kattavaa ruokajakelujuttua en pysty tästä tekemään. Hyvä kikka löytää oman paikkakunnan jakeluista tietoa on googlettaa keskusteluja, siellä on hyviä vinkkejä ja sinne toki on oiva idea laittaa myös omat vinkkinsä. Jotkut vihjeistä tosin ovat jo vanhentuneita. Tai jos haluaa, voi lähettää minulle niitä linkkejä, laitan ne sitten tähän juttuun liitteeksi.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuo muona on sitä mistä mulla menee pää ja kroppa sekaisin mutta kyllähän noistakin tarvikkeista apua olisi pahassa tilanteessa.

Pelastusarmeija jakaa jotain mutta sinne tarvii lähetteen, todistuksen että on köyhimyssurkimus. Mahtaneeko ortodoksikirkko jakaa tarvikkeita?

Kyllä on niin ärsyttävää ja karseeta että Suomessa elintarvikeavun määrät vaan KASVAA! Miten se VOI olla mahdollista?! Miten hyvinvointivaltiossa voi olla leipäjonoja ja tällaista köyhäinapua?

Katili kirjoitti...

Marina, nii-in miten voi, siis Suomessa? Katse siirtyy kyllä nykyiseen hallitukseenkin ja niihin ratkaisuihin, joita on vähäosaisten lisäämiseksi tehty. Raha on alkanut entistä enemmän mennä rahan luo. Ja jostainhan se pitää repiä. Köyhempien selkänahasta esimerkiksi. Viittaan tällä myös yleisesti esim. julkisen puolen palveluiden surkistumiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Aloitin kommentin mutta muistinkin aamuisen radio-ohjelman joka jotenkin kaukaa hipaisee asiaani joten taidankin pistää omaan blogiini tätä köyhäruokapolitiikkasunmuuasiaa!

Katili kirjoitti...

Marina, jee, tulen sitten lukemaan :-)

Anonyymi kirjoitti...

Ääk, nyt tuli suorituspaineita! HIH! Pitää hiukset pestä vielä ennen kuin rupean paasaamaan. =D