13.6.08

Hiukset ovat tulleet takaisin


Raskaina ja kiiltävinä ne roikkuvat. Hyvä etten lyö päätäni seinään, kun heiluttelen niitä, niin omituinen tunne on monen vuoden jälkeen. Kun hiukseni harvenivat, nopeutin katoa leikkaamalla itseni suorastaan kaljuksi. Ei ihan. Senkään jälkeen eivät tulleet takaisin. Sitten ostin jasmiiniöljyä. Se alkoi tehota todellakin, mutta haisi kamalalta. Nyt olen tehnyt ekan AMLA-öljyhoidon ja olen aivan ihmeissäni. Vannon amlan nimeen. Itse ostin maharadja-kaupasta Dabur Amla Hair Oil pullon. Pistin 2 teelusikkaa ja hieroin hiuksiin. Annoin nyt ekaksi olla pari vuorokautta, jatkossa riittänee yksi yökin ennen pesua. Amla, eli Indian goosberry eli luonnontuote, jota käytetään mm. lisäämään hiusten kiiltoa sekä estämään ennenaikaista harmaantumista ja hiusten lähtöä. Lisäksi sen uskotaan vaikuttavan kolesterolia alentavasti, auttamaan ummetuksessa ja diabateksessa sekä monessa muusa asiassa. Amlaa on saatavana myös muussa muodossa, kuin hiusöljy, jota toki EI ole tarkoitettu muuhun kuin hiusten hoitoon. No se mainoksesta, kaikille ei kaikki sovi. Nyt kuvat.

KLIKKAA PIKKUKUVIA JA NÄET MUUTOKSEN ENTISIIN HIUKSIIN:
21.1.2007
17.3.2007
21.5.2007
31.8.2007
24.3.2008

18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hitsi! =) Ei mikään ihme, että intialaisilla naisilla on paksut ja kiiltävät hiukset. Eikö sulla sitten hoidon aikana ja pestessä lähtenyt yhtään enempää kuin yleensä? Harmi ettei toi kai sovi mulle...

Olen kateellinen miehen ystävän vaimolle: sillä on pakaroille asti ulottuva pikimusta karkea (se ei kai käytä öljyä) PAKSU tukka. Se oli letillä kun se oli meillä kylässä, luulin että letti on löyhästi solmittu ja kysyin silmät kiiluen saako koskea - letti oli tiukka ja täyttä tavaraa! Kuin hevosenhäntä, hyvä kun sormeni ylettyivät ympäri. It isn't fair! Kun he lähtivät, vitsailin naiselle: "It was nice to meet you and your hair". =D

Vähän olet muuten muuntautumiskykyinen, miltei joka kuvassa mitä oot tänne laittanut, oot erinäköinen!

Katili kirjoitti...

Marina moikka. Ei lähtenyt, mutta kyllä noudatin sitä ohjettakin ihan prikulleen, 1-2 teelusikallista. Mutta voihan olla, että eri ihmisillä on erilaiset hiukset.

Huu, mitkä hiukset hänellä on, olisin varmaan itsekin halunnut kokeilla. Jotenkin nämä hiukset tuntuvat sellaiselta voimalta ja kun ne harvenevat tulee heikompi olo. Joten ymmärrän täysin sinua. Usko pois. Jos katsoit klikaten tuota tammikuun 2007 kuvaa, jossa olin leikellyt hiukset pois ja jäljellä olevakin oli harmaata pohjahiusta ja ohutta, tunsin itseni todella hennoksi.

Ai, no mulla on kaksoisleuka ja sellainen punaposkiongelma, pintaverisuonet tai jotain. Välillä ovat paremmassa kunnossa. Muutenkin olen iso elikäs ylipainoinen nainen. Mutta naamasta saan joskus hyviä kuvia ja olen aina tyytymätön siihenkin, joten vaihtelen kampausta ja valoa. Hyvähän se on omalle kameralle poseerata, saa mieleisiään kuvia. Vaikka kyllä olen laittanut niitä kamaliakian.

Katso tuolta kategoriasta SLIDESHOW
ja sieltä Faces 2004-2007
Siinä on vielä Pinkin Nobody Knows (voit pistää sen Pink-videoruudun kiinni X-ruksista heti kun on vähän ladannut)

Tulossa on vielä uusi hurjien kuvien sarja. Kunhan....

Katili kirjoitti...

No nyt se SLIDE tökki, hetkinen, muutan jutun muaalle...kerron kohta.

Katili kirjoitti...

No hitsit Slidesta, lopetan koko palvelun ihan p...stä. Mutta YouTubessa mulla on mun Desperado-video juuri sen jälkeen otetuista kuvista, kun olin leikannut ne hiukset,
http://www.youtube.com/watch?v=pEf4Xqj3P6s

Mua hirvittää katella tota kun siinä mä h y m y i l e n eikä syytä ole. Onneksi pääsin tosta eteenpäin.

Anonyymi kirjoitti...

Joo huomasin sen harmaan ja ohuen pohjahiuksen. On kyllä mahtavaa että oot saanut hiukset takas! Mulle on moni kampaaja sanonut että iän myötä hiukset väkisin ohenee eikä tuu takas. Mulla kyllä kasvaa jatkuvasti paljon uutta... Nyt lähtö on vähän vähentynyt Tukkacuren tuotteilla, ovat pikkusen paksummat, jee!

En tiiä mikä tilanne sulla oli muuten sen videon aikaan mutta ei se hymy paha ollut, ihanan vinkeä välillä! =)

Muuten, sun blogisi lukeminen on saanut mut jotenkin rohkeammaksi oman blogini kanssa. Heh, olen jopa päässyt säädyttömyyksiin! Mietin paraikaa omakuvan laittamista, siis siihen profiiliosuuteen. Pitää kehitellä joku hauska. Ja mietin myös salasanasta luopumista kun haluaisin uusia lukijoita!

Anonyymi kirjoitti...

Käyttäjäkuva saa olla max 30Kt. Miten saan tavallisen kuvan semmoiseen kokoon??

Anonyymi kirjoitti...

OHO, onpas eroa !
Minkääs takia sulla alko hiukset lähteen ? Lääkkeiden vai ?

Mun täytyy varmaan koputtaa maalamatonta puuta *kop, kop* (pää parka), kun ei mulla oo ihmeemmin ollut sitä ongelmaa. Alkuun lähti hiuksia tukuttain, mutta kun niitä on paljon ihan omasta takaa, niin en oo juuri ajatellut asiaa.

Nytkin leikkasin lyhyiksi, kun en jaksa niitä aina laittaa sykerölle ja auki niitä ei voi keväällä/kesällä pitää. Ne on niin kuumat.
Jos olisin nuorempi, niin ajaisin pääni varmasti kaljuksi.
Mää tykkäsin tosta maaliskuu 2007 kuvasta. Oot niin vaalean valoisan näköinen siinä.

Onkoos se muuntautumisenhalu joku bipojen ominaisuus ?
Mulla se entinen kampaaja kokeili kaikkea mahdollista mallia ja väriä mun hiuksiin, kun annoin sille muuten vapaat kädet, mutta vihreiksi niitä ei saanut värjätä. Blondikin oon joskus ollut, mutta se ei iskenyt minuun, muihin kylläkin.
Vaatteissa on ollut ihan sama juttu. Nyt ei oo sitäkään, vaikka osaisin kaikki vaatteeni tehdä itse. Ja oon tehnytkin pitkistä iltapuvuista lähtien.

Katili kirjoitti...

Marina, hii olen saanut sinut säädyttömiin ajatuksiin ;-) no ei. Oikeesti itse päätät julkistamisesta. 30kt on itse asiassa varsinkin isokin kuva, riippuu siitä millä tarkkuudella se on otettu. Normaalidigikameralla 30 kt kuva vois olla jotain 300x400 pikseliä. Kokeile, sillä lailla se on selvinnyt monia asia mullekin. Jos et halua kokeilla, lähetä mulle e-maililla se kuvasi, niin laitan sen oikeaan kokoon ja lähetän takaisin.

Joo harmaa olisin ilman väriä, harmaat hiukset tuli tasan viisi vuotta sitten kun aloin sairastua. SOU, onhan näitä värejä. Kivampi olla ilman niitä hapsuhiuksia nyt.
Tukkacure siis auttaa, hyvä juttu, pääasia on että löytää sen oikean jutun. - Se hymy, no joo, mä olen aina ollut niinkuin siinä Freddy Mercuryn laulussa "show must go on".

Anne, joo, lääkkeiden ja stressin vaikutusta oli hiusten joukkolähtö. Ja mulla oli aina ennen "himotut" hiukset, paksut ja pitkät. SOU, pääasia että nyt tulevat jollain lailla edes takaisin.

Kyllä luulen että tuo vaihtelu on vähän bipoiluakin. Itse en elämäni aikana ole milloinkaan pysynyt samana. Aina jotain tyyliä, edes hiusten väriä, on täytynyt vaihtaa.

Ai muuten kun sanoit tuosta hiusten kuumuudesta, aah tänä kesänä tervehdin kuumuutta, ainakin hetken. Taitaa se suihkulähde tuonne pään päälle jossain vaiheessa tulla kuitenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Ööö ?
Suihkulähde ?

=O

Katili kirjoitti...

Anne, etkös tiedä mikä on suihkulähde? Haa, saan siis kertoa. Se on ponnari, joka on keskellä päälakea, niskastakin on hiukset vedetty ihan ylös. Ja sitten se näyttää ihan suihkulähteeltä, mutta on ihanan viileä.

Anonyymi kirjoitti...

Oi, olisit tosi ihana jos voisit muokata kuvan!! =) Huh! Katson, jos onnistun itse säätämään, jos en, paan sulle tulemaan. Voisin vaikka huomenna noitaretkellä pyytää ystävää ottamaan kuvia.

Mä meinasin viime kommentissa sanoa että oisko vaihtelunhalu bipojen ominaisuus mutta unohdin, ja Anne ajatteli samaa!! Jännä juttu. Mun on aina pakko ollut kokeilla eri rooleja ja tyylejä. Aina on joku Kausi meneillään. Ois tylsää olla aina samanlainen ja samannäköinen!

Katili kirjoitti...

Marina, mielellään, jos tarvitsee.

Me bipot taidetaan ajatellakin yhtäaikaa samoja asioita, Anne, sinä ja minä. Mitähän meistä ikinä tulisi chatissa, sekamelskaa :>O

Juliet Parrish Radha kirjoitti...

Intialaisilla on ne omat kikkansa! Täytyypä ruveta jossain vaiheessa oikeasti kokeilemaan sinun tapaasi...hmm...

Katili kirjoitti...

Anuradha, hyviä kikkoja tosiaan heillä. Minäkin aloitin kokeilemaan, kun mikään kalkki ei enää auttanut, söin vaikka mitä sellaisiakin. Nyt opettelen tässä sitten sitä, miten usein tuo öljyhoito tehdään.

Anonyymi kirjoitti...

Hei sopisko tää myös mulle ja lapsille, eli nuorimmaiselle???? Hänellä on rutikuiva päänahkaongelma ja mulla taas tukka lähtee niinkuin sullakin, hmmmm. :) t. marski

Katili kirjoitti...

Marski, toi Amlaöljypullo maksoi 4.90 voishan sitä kokeilla......

Anonyymi kirjoitti...

Hei Katili!

Kiva kun sun "voima"hiukset kasvo takas, olen iloinen puolestasi!

Mäkin yritän tässä kasvatella hiuksiani.
Mistä tollasta Amla-öljyä saa?

Söitkö lisäks jotain lisäravinteita, ja millanen oli ruokavalios?

Hei vaan, Magda.

LegionpharmaLLp kirjoitti...

Best Pigmentation removal, Mosturizing & anti-ageing cream in India.