10.6.08

Öljypään hörinöitä ja omituisia unia

Eilen oli sankari meillä kylässä. Itse en ollut mitenkään edustavassa kunnossa, öljyä päässä ja mummoalkkarit ja vähän kunto missälie. Mutta iloissani kuitenkin valmistelin hiukkasen.

Aloitin petauksesta. Se jäi sattuneista syistä hieman kesken ja ajattelin, että olkoon.

Keittiö, josta en edes ota kuvaa, on kuin pommituksen jäljiltä. Ja tietysti tämä pääkoppa. Tämän hurrikaanin keskuksesta lähdin käymään kaupassa. Ja kun sankari saapui, istutin hänet sohvaan. Ensin availtiin lahjoja, jotka olivat todella epäproosallisia, mutta hyödyllisiä sitä vastoin. Ja vielä se tumppusormin harakanvarpailla kirjoitettu kortti kruunasi kaiken. Sitten alkoi tarjoilu. Sankarin lempiruokaa, savukirjolohta ja kreikkalaista salaattia. Jälkiruuaksi ihanan syntinen suklaakierreviineri. Sitten oltiin rennosti ja juteltiin. Ihan vaan arkipäiväisiä. Sankari vietti tietokoneella pitkät tovit, oma yhteys ei ollut toiminut pitkään aikaan. Eräällä sähköpostipalvelimella oli 1321 uutta viestiä! Huh-huh. Minä katsoin telkkaria ja sankari hoiti sosiaalisia suhteita. Koko ajan rupateltiin.

Talossa on koira!

Tätä lähemmäksikin päästiin, kun tuli ruoka-aika, ihan nuuskittiin nenuja.

Ja mummin oma koirapoika teki perinteiset kikkanat makuuhuoneen matolle. Mahtaako olla sellainen perinne jo, koska ulkonakin häntä kyllä käytettiin. Tässä hän söpöilee sohvatyynyllä.

Tässä sankari itse tietokoneen ruudun ääressä.

Näin viime yönä taas omituista unta. Englantilainen kilpahevonen oli loukkaantunut kisoissa. Sen arvo oli 16 miljoonaa puntaa ja nyt sen jalkaan oli tullut vakava vamma. Minä menin sitä hoitamaan. Selitin, että piti aiheuttaa kipua muualle, niin se varsinainen vammakohta rentoutuu ja parantuminen helpottuu. Puristelin polkupyörän pinnoja ja niistä sitten kipu meni eri kohtiin. Aamulla se hevonen sitten heräsi ja oli ihan miehen näköinen. Hän sanoi, että oli nukkunut tosi hyvin ja kosi minua. Sanoin, että tulee sitten vaan Kallioon (jonne olin muuttanut saman yön aiemmassa unessa). Pussattiin. Uni eteni niin, että pussattiin ja hevonen-mies oikeasti rakastui minuun. Vaan eräs, manageri kai, tahtoi minut pois kuvioista. Hän selitti, että olin ihan väärää tyyppiä hevonen-miehelle. Pussailtiin kuitenkin. Hevonen-mies pääsi jalkeille ja osallistui Englannin kuningattaren erikoispalkintojuhliin. Minäkin olin siellä paikalla ja jossain vaiheessa kuningatar kysyi, oliko ketään, joka ei osaisi kreikkaa. Minä vastasin, että en osannut kreikkaa, mutta olen pussaillut hevonen-miehen kanssa. Kuningatar sanoi englanniksi, jota puhuimme, että vitsailin. Minä vastasin, että en vitsaile. Hänen ilmeensä oli jännä. Unen loppuvaiheessa se manageri tuli todella agressiiviseksi ja heitti minut hevonen-miehen sängystä eräänä aamuna. Sitten unessa hevonen-mies etsi sellaisessa toimistossa erästä Bethiä (joka olin niinkuin siis minä). Toimistosta tuli minun näköinen nainen, mutta hänen nimensä oli Debbie. Unen lopussa selvisi, että hevonen-miehen onnettomuus oli aiheuttanut shokkitilan ja hän oli kuvitellut kaiken. Omituista oli vain, että minä seisoin haikailevana katsomassa häntä, kun asia selvisi hänelle.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihme unia =P !

Mää nään usein, ainakin joka toinen yö, unia vanhoista poikakavereistani. Se ei tee kaalille hyvää, kun sitten alkaa haikaileen niiden vsnhojen hyvien aikojen perään, eikä sille haikailulle voi mitään.

Oon ihan urakalla katsellut 4 viikon aikana tallennettuja ohjelmia. Oon kuitenkin saanut huushollihommiakin tehtyä; eilen pesastiin 6 koneellista pyykkiä pesutuvassa.
Kukahan ne viikais ?
Tiedätkö ketään vapaaehtoista ruokapalkalla ?

Katili kirjoitti...

No onihme unia munkin mielestä Anne. Mutta samalla jotenkin kiehtovia, niistä tulee jännä, mutta hyvä mieli.

Ai viikkausta ruokapalkalla? Ei kun sitten vaan ilmoitus tolppiin ;-)

Itsellä on pyytkitkin vielä pesemättä, tiskit tiskaamatta, kämppä imuroimatta, lattia pesemättä, keittiön seinät vahvaa pesua vailla. Mutta olkoot nyt toistaiseksi. Jotain pientä olen tehnyt aina välillä.

Anonyymi kirjoitti...

HÄH ?
Kaapinovien pesun mää kyllä ymmärrän, mutta että seinät ?
Ookko manioissas kiipeillyt seinille, tässä tapauksessa keittiön, kun ne pestä tarttee =O
? ? ?
Taitaa olla paree viikata itte noi vaatteensa, koska
aaa.)
en viitti mitään ilmotuksia väsäillä, se viä saman ajan
bee.)
kukaan ei viikaa niitä nin hyvin kun mää
=D

Kun tulin lauantaina kotio, imuroin koko huushollin saman tien. Sunnuntaina pesin parvekkeen ja ripustin sinne Poitsun kanssa verhot. Eilen oli se pesutupa ja viritin parvekkeelle telkkarin katsomis paikan nojatuoleineen ja pöytineen. Sieltä käsin mää kesäisin katselen telkkaria.

Eli laiska töitään lukee...

Kiitos vink-vink-vinkistä.

Katili kirjoitti...

Sun kesäpaikka kuulostaa ihanalta, mulla on sellanen postimerkin kokoinen parveke, jolla en paljon ole remontin jälkeen uskaltanut oleskella. Minä en ole pitkä ja silti kaide on niin matalalla että hirvittää. Lisäksi parveke on ainoa osa kotiani, jonne kaikki näkevät, kaupungin hyyryläisenä sinne ei saa edes viritellä mitään näkösuojaa. Ja kaiken kruunaa pieninkin sade, joka täällä mäen päällä huitaisee märäksi koko hoidon.

Mun keittiön seinien likaisuus on oma vika, kun tupruttelin siellä vähän aikaa rauhanpiippua. Ja PAM tottakai seinät tulivat likaisiksi. Nyt en enää siellä kessuttele. Vaan olisi ihan pakko ottaa 5-portaiset tikkaat ja pestä hela hoito, on näet kamalan ällön näköinen.

Anonyymi kirjoitti...

Haluu tollaisen esteen petaamiselle, muutenkin oot päässyt taas vauhtiin, hyvä, öljypää hörisee taas. :) t. marski

Katili kirjoitti...

Petausesteeni on niin suloinen, että siihen tuo usein jää. Päiväpeittoa en ole kuukausitolkulla toennut laittaa tuon apulaisen päälle. Joo kivaa Marski, noustiin kuopasta. Näin se tällä vuoristoradalla menee. Onneksi kuoppa oli lyhyt, vaikkakin syvähkö.