24.1.08

House-ilta ja kanasoppaa

Tänään tulee House, aah. Minä täällä keitän kanakeittoa, eilen hallissa äydessäni ostin oikean vanhanaikaisen, kunnon kanan. Keitosta tulee oman näköiseni. Resepti ilmestyy, jos se menee mun makutestin läpi. Sen ainakin tuolta tiedon löysin, että oikea kana, joka siis nyt on kyseessä, ei broileri, vaatii parin tunnin keittoajan. Sitten kana otetaan pois liemestä, liemi siivilöidään ja kumpienkin annetaan jäähtyä. Liemestä kuoritaan rasva pois. Sitten se kana pienitään ja tehdään se keitto. Saapi nähdä nyt mitä tulee. Viime kerran, kun sain idean laittaa kanakeittoa, olin yksin kotona viikonlopun, kävin erään uroksen kanssa hiukan olusilla ja lupasin laittaa siihen ja siihen aikaan hänelle ja lapsilleen kanakeittoa. Ostin aineet kaupasta ja laitoin kanan kiehumaan. Heräsin hirveään savuun kämpässäni. Kana ja vesi olivat palaneet mustaksi möykyksi kattilan pohjaan. Tuulettelin siinä sitten ja huutelin parvekkeelta naapureille, ettei mitään hätää. Sen koommin en ole kanakeittoa tahtonut koittaa valmistaa. Tuhma Katili, meinasi polttaa köökin.

Tänään aamulla heräsin aimoaikaisin, laitoin Jamille ruokaa, otin pillerit ja painuin takaisin petiin, nukuin sitten puoli viiteen. Hih, nyt on aikaa mitä tuhlata. Jos ei huvita, ei tarvitse. Odottelen kovasti, että tuo uusi ihmepilleri alkaisi purra, pääsisi vähän puuhailemaankin jotain, varsinkin päiväsaikaan. Kyllä se varmaan siitä. Nyt täytyy käydä kurkkaamassa soppakattilaan, täytyy kuoria sitä vaahtoa pois.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aitoa kanaa! Sitä minäkin haluaisin, enkä mitään pakkosyötettyä broileria. Tai voi olla, että niitä kanojakin syötetään, vai onko niin?

Odotan reseptiä tippa huulessa...

Katili kirjoitti...

Anuradha: Huomenna tulee resepti, nyt vaan jäähdyttelen soppaa, että saan sen jääkaappiin.

Anonyymi kirjoitti...

Oikea kanakeitto on hyvää. Mitä laitoit liemeksi ?

Tänään soitan omalle lääkärilleni jatkosta. Tiedän, että sairaalaan pitäisi lähteä, mutta kun on toi Taavin tilanne päällä. En kuitenkaan pystyisi siellä olemaan.

Ai niin, haastoin sinut !
=)

Katili kirjoitti...

Anne: resepti julkaistaan myöhemmin tänään, mutta liemi on vettä, mausteita ja kana-pohjalta. Hyvä, että soitat lekurille, tiedän kyllä tunteen Taain suhteen, sama mulla, olisi pitänyt mennä osastolle, mutta en voinut, vielä, Jamin vuoksi. Haaste? Jahas, käynpäs katsomassa