13.1.08

Jos metsään haluat mennä nyt

Minä ainakin halusin. Ja meninkin. Taivalsin oikein aimo lenkin, vaan ihan en sinne kuravelliin viitsnyt lähteä, noilla lenkkareilla vaan vaelsin. Tänään pikaopiskelin mitä muuta kamerassani on kuin automaatti, eli räppää-kuva-nappi. Kokeilin maisema-automatiikkaa ja kukkatarkennusta. Ulkona satoi, ei taas satanutkaan ja taas satoi räntähiutaleita. Kivaa puuhaa piilotella kameraa, pitäisi olla sellainen exhibitionistin poplari kokoa 80, että voisi pitää koko homma siellä alla piilossa ja turvassa, nappien raosta sitten vain vilauttaa TADAA. Objektiivin.

Nyt oli sellainen olo, että hyppääppäs vaakanainen vaa'alle. No hyppäsin. Ja kyllä se edelleen on nyt niin, että kaikki tiputtamani kilot ovat tulleet takaisin. Suoritin vartalonosien mittaukset. Ja kumma kyllä, niihinkin oli tulleet samat mitat takaisin. Voi kökkö. Tämä tarkoittaa sitä, että otamme ja pistämme läskittelylle suitset. Minulla kun tuo oli viimeinen paino, sitä ei enää saa ylittää. Jos ylitän, seuraava vaihe on, että muutun Gilbert Grapen äidiksi ja minun täytyy muuttaa ekaan kerrokseen asumaan. Muuten painoni olisi vaara alla asuville. Joten julistan täten painonhallintakurssini avatuksi. Osallistujia paikalla: 1. Se olen minä.
1. Päivä: Jätin sianlihat kauppaan ja ostin ruuaksi pinaattikeittoa.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kun jaat kanssamme näitä ihania kuvia, kiitos. Vai paino tullut ennalleen, minä olen jo uskaltautunut nostamaan uuden vaa'an paketissaan kaapista pois. Saas nähdä koska uskallan ottaa sen käyttöön. Hih. t. marski :)

Katili kirjoitti...

Ole hyvä vaan kuvista Marski. Tuntuisi tylsältä, jollei kukaan näkisi niitä. Voimia puntarin käyttöön ottoon. Kyllä se siitä ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Hmmmm.....
Onneks asun seitkytluvulla rakennetussa talossa. Sillon rakennettiin kunnon elementtejä ja siks nyt voinkin asua huoletta 4. kerroksessa.

Mää en käytä vaakaa ja siihen on ihan hyvä syykin. Siitä on patterit loppu !

=).

Katili kirjoitti...

Anne: ;-D kunnon tuhti talo olisikin täällä tarpeen. Patterit pistin helv...koneeseen ihan vain pilailumielessä, eihän mun lihonnut pitänyt olla :D

Anonyymi kirjoitti...

Iiks! Mä en uskalla mennä vaakaan, en!!!

Katili kirjoitti...

Anuradha: Anna vaakasen olla, kyllä normaali touhu kunnossa pitää, menet sitten, jos menet.