Melkein naurattaa

Aamupäivällä oli terppatapaaminen. Ja yhtäkkiä aloin saada kehuja. Itsekin huomasin erään tärkeän asian muuttuneen elämässäni viime kuukausina. Hurraa ja jihuu! Jos sopii, en sen paremmin siitä puhele, on parempi niin. Ulkona oli sitten hytisyttävän kylmää, varsinkin kun tuuli. Eikä ollut tarpeeksi vaatteita. Kiva oli ottaa kameraa laukusta ja napsia kuvia, kun hytinä väräytteli koko tankkeria, jota vartalokseni joskus erehdytään kutsumaan. Eipä pitäisi tällaisen tonnin keijukaisen paljolti näitten läskien alla vilua tuntea, mutta mitä vielä. Tuli niin sanotusti pakasteläskiä, tuosta olisi ollut ihan mainio kotiin kaatuessa terävällä veitsellä suikaloida suurimpia päältä pois.

Uutisista luin ilolla ja riemua puhkuen Stora Enson Kemijärven tehtaiden valtauksesta. Nonnih, nyt alkaa mummo kirjottaa. Tällä tavalla sitä asioita pitääkin hoitaa, barrikadeille, sou watun wit kaiken maailman yt-neuvotteluista ja muusta sen kaltaisesta työnantajapuolen (lue omistajapuolen) yksipuolisesta paskanjauhannasta. Sitä saa mitä tilaa, raja on tullut suomalaisillakin vastaan tässä yksipuolisessa työpaikkojen lopettamisessa. Ja tossa nimenomaisessa jutussa oli tämä Stora Enson sikailupolitiikka, että ei edes myydä, koska Stora Enso ei nyt vaan halua sellua Kemijärvellä valmistettavan. Valtaus on mieltä ylentävää uutista tämän akan silmille, jess-jess! Pitäisiköhän minun nyt jo sitten ruveta suunnittelemaan niitä rollaattorikaistoja barrikadeille, että pieneläkeläisten sorrettu joukko sinne pääsisi ylös asti vaatimaan oikeuksia. Näyttelijä-Ohjaaja Kari Väänänen on sanonut tehtaat lopettamisesta

”Täysin mulkvisti temppu. Mitä jos joskus ajateltaisiin ihmisiä, eikä pelkkiä pörssikursseja”

Siinä se, paremmin ei voisi sanoa.