Minulla oli aamulla aika lekurille. Kello on soimassa siinä kahdeksan pintaan, mutta yhtäkkiä pompsahdin kello seitsemän täysille jalkeille ja päätin panna tämän vuodet asiat pakettiin yhtenä päivänä. Keräsin papereita ja reseptejä, kirjoittelin joulukortit ja lähdin matkaan. Lekurilla uusittiin jokainen resepti vähän pidemmäksi aikaa. Lekuri suuttui, kun kerroin, etten ollut käynyt kilpirauhas- ja kolesterolikokeissa. Lisäksi selitin korvat punaisina, että olin lakannut syömästä kilpirauhashormonia, kun tuli liian hiki. Jeskamandeera, että hän oli tiukkana, kilpparihormoneita ei saisi lopettaa tosta vaan, voi joutua psykoosiin. Yritin heilutella, että olen ihan kunnossa. Sieltä köröttelin bussilla keskikaupungille verotoimistoon. Vuoden 2008 veroprosentti on nyt reilassa. Sitten soitin omaan labraani ja kysyin olivatko ne viime syksyn kokeet vielä voimassa. Eivät olleet, joten matkustin terveysasemalle ja siinä vastaanotossa asiat laitettiin kuntoon. Minun pitää käydä torstaina viimeistään, perjantain jälkeen kun alkaa joulujutut. Että jos niissä on jotain huolestuttavaa, niin lääkäri voi soittaa perjantaina. Muuten soittoaika sovittiin tammikuun alkuun, jolloin hänellä vasta oli aikoja. Joten, pliis, älä anna puhelimen päristä tuntemattomasta numerosta ensi perjantaina, mä kupsahdan säikähdyksestä pyllylleni ;-)
Vaan matka jatkui, menin postiin, joka sijaitsee siis niin kaukana asujaimistosta, ettei ole tottakaan. Sain paketin ja ostin merkit kortteihin. Yhteen korttiin tuli lisäksi lahja mukaan ja kysyin postista, oliko heillä kirjeensulkijamerkkejä. Ei ollut. No ostin yhden kauniin joulumerkin. Sitten sainkin kaikki (?) joulukortit postiin sekä sen yhden, jossa oli lahja ja joulumerkki sulkijana. Nyt, torstaiaamua lukuunottamatta, odotan vain joulua ja uutta vuotta. Katselin, että tuolla kaupassa näkyi olevan sen verran ruokaakin, ettei tarvitse paljon etukäteen ostella, kunhan sitten vähän ennen. Myönnän hipelöineeni suklaakonvehtirasioita. En tiedä mikä niissä tekee joulutunnelman, tykkään juuri sellaisista, joissa on kaikenlaisia erilaisia. Muuta syömistä en juuri ole suunnitellut, pizzajoulusta kyllä päätin luopua. Pizzakiintiö tuli jo täyteen.
Eli täällä on nyt rauhallista ja kiireetöntä.
17.12.07
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
No sinäpä oot pistänyt tuulemaan tänään, ihanaa joulu- ym. touhua. Mulle tuli eilen joulumieli kirkossa, kun kuoro lauloi ja muutenkin oli iltapäivällä kauneimpia joululauluja. Kauheesti ollut nyt vaan migreenejä..... yök, en tykkää, onneksi kuitenkin helpommasta päästä ovat. Suloista joulusuklaan odotusta. t. marski :)
Rauhallista ja kiireetöntä joulun odotuksenkin pitäisi olla. Ja joulun! Kebab on hyvää joulunakin.
Marski: Tuulut on ja lujaa, nyt on vaan rauhaa ja riemua. Oli kiva jutella äsken kanssasi. Onneksi sun migreeni ei ollu niitä pahemman laatuisia. Itselles vaan suklaan odotusta ;-)
Susupetal: Kebabia, njam, rauhaa pitää tosiaan olla, sitä voi vaikka hiukan järjestää. Mites olis joululasagne, tuli ostettua tänään teräsvuoka, jossa sitä voisi valmistaa. Tulisi jouluisaa, jos laittaisi pinaattia ja tomaattia mukaan.
Lähetä kommentti