Ampumista piilossa

Näin ihan hirveää unta juuri ennen heräämistä.

Kävelin ylös mäkeä Töölönlahdelta Linnanmäen suuntaan. Huomasin yhtäkkiä, että ihmiset alkoivat juosta ja katsoa ylöspäin. Kadulle ulottui sementtinen suuri uloke, kuin valtava parveke. Sieltä kuului kovia ihmisten ääniä, jotka uhkailivat alkaa jotain. Katselin edelleen juoksevia ihmisiä, nyt he näyttivät jo pelokkaammilta. Silti jäljessänikin tulevat ihmiset vielä ohittivat tuon parvekkeen ja alkoivat juosta. Itse jähmetyin ensin, mutta sitten piilouduin parvekkeen alle, asetuin aivan seinää vasten. Ajattelin, että sinne on vaikea nähdä tai osua ampumalla. Sitten alkoi kuulua ampumisen ääniä. Laukausten välillä kuului kahden nuoren miehen uhitteluita, että nyt alkaa tapahtua. Luodit osuivat kadun toisella puolella olevaan Linnanmäen kallioon. Ensin laukauksia oli harvemmin ja näin piilostani kuinka kadun toisella puolella käveli ihmisiä eri suuntiin. Hädin tuskin he pelastuivat osumilta. Ajattelin mielessäni, että ehkä pojat eivät tahtoneetkaan oikeasti osua keneenkään. Odotin koko ajan poliisien tuloa. Sitten alkoi varsinainen luotimyrsky, pojat ampuivat silmittömästi kallioon ja kallio alkoi murskautua. Siitä kimposi ensin vähän ja sitten koko ajan enemmän soraa, jota alkoi sataa minunkin päälleni.

Pistin kädet silmieni suojaksi ja ihmettelin jo missä ne poliisit oikein olivat. Yhtäkkiä ylhäällä alkoi kuulua liikehdintää, ammunta oli vaiennut. Kuului poikien ääniä ja minulle tuli kauhea pakokauhu, jospa se parveke olikin sellainen rappusjuttu ja ne ampujat tulisivat alas ja löytäisivät minut. Varmasti ampuisivat siihen paikkaan. Sitten alkoi kuulua kaukaista poliisiauton ääntä.

-Kottaraiset! kuului pojan ääni ylhäältä ja kuulin juoksevia askelia, jotka vähitellen etääntyivät.