11.4.08

Huomenta kaikille tasapuolisesti


Eilen venähti ilta aamupuolelle, kun piti vielä viilausten jälkeen surfata naamakirjassa ja muuallakin. Sekä tietysti vielä pelata mahjngia. Nyt on pieni hiekanmurunen kummassakin silmässä. Herätys näin aikaisin taas johtuu siitä, että olen menossa allekirjoittamaan velkajärjestyhakemuksen paperit. Sitten vien ne itse käräjäoikeuteen. Tiedänpähän ainakin, että ovat menneet perille. Todella nopeasti on homma edistynyt, helmikuussahan oli vasta eka aika. Peukalot pystyyn sitten vain.

Eilisestä pilkun viilauksesta tuli selvästi taas maaniset oireet esiin. Se yksi, ja vain se yksi asia, oli saatava vimpan päälle kuntoon. Ruokaakin valmistin väen väkisin ja sekin oli palaa uuniin, onneksi nenä pelasti pizzat. Muuhun toimintaan en pystynyt keskittymään juuri lainkaan. Jatkuvasti piti pompsahtaa takaisin jakkaralle ja parantaa leiskaa. Joten eilen aamukymmenestä ilta kahteentoista istuin hyvinkin paikalleni naulattuna tässä etsimässä sitä ainoaa ja oikeaa leiskaa tälle ja bipoblogille. Sitten piti vielä virittää dropdown-menut. Kääk, ettei se niin vaan onnistu, vaikka ohjeita toki pyörii googlettamalla, mutta bloggerissa kun on näitä pohjaversioita erilaisia, on classic, eli se vanha ja sitten tämä uusi, XML-pohja. Ohjeet taas eivät välttämättä olleet kumpaankaan, vaan esimerkiksi normaaleja HTML-ohjeita tai CSS-kieltä. Lopulta kuitenkin löytyivät.

Tuossa Marski ja Susupetal veikkailivat, että leiskat olivat omiani. Ehkä jonain päivänä onkin taas, edellisethän olivat kyllä. Mutta tällaisen rumban jälken tuntuu hyvältä olla ajattelematta layoutin suunnitteluita. Montakohan vuorokautta perskannikat niiden kanssa puutuisivat? Ja kun sitäpaitsi todellakin halusin jotain uutta tänne, niin tuo, mihin olin jo ehtinyt jämähtää ei käynyt ajattelupohjaksi omille, uusille leiskoille. Täytyy jossain vaiheessa kehitellä jotain todella omaa ja uutta. Mutta siihen asti nautimme Espanjan aurinkoisesta ja vinkeästä tässä blogissa, jonka suunnittelija löytyy sivun alaosasta sekä vihreän rauhoittavuudesta Vuoristoradalla blogissa, josta sieltäkin suunnittelija löytyy alalaidasta.

7 kommenttia:

Juliet Parrish Radha kirjoitti...

Huh! Mä en ainakaan osaisi tehdä tällaisia, vaikka tää ei ookaan sun omatekemä. Miten ne osaa. Ne koodit? Miten ihmeessä ne osaa laittaa oikeille paikoille? ;o)

Katili kirjoitti...

Anuradha, se onkin taito. Kyllä ne ihan pienistä pitäen ovat tutustuneet tähän koodauskieleen ja se sujuu heiltä kuin meiltä äidinkieli. Itsekin on paljon jo oppinut neljässä vuodessa, mutta ihan alusta, koodipalikoista, en osaisi vieläkään tehdä HTML-sivua, sitä varten uskon monilla muillakin olevan suunnitelua helpottavia ohjelmia. Minulla on NVU, joka on kaikkien ilmaiseksi saatava kotisivueditori. Mutta kyllä tätä kieltä oppii väkisinkin, ja osaan jo paljon tuolla riveillä lukea milta homma näyttää. Kiva harrastus tämä on minulle.

SusuPetal kirjoitti...

Koukuttavaa tuollainen sivupohjien teko. Itse olen vain tehnyt noita vuodatuksen sivupohjia, bloggeriin en ole vielä jaksanut perehtyä. Ehkä sitten joskus, kun on paremmin aikaa.
Tämä on kyllä kesäinen. Hola!

Muuten, ostin eilen sen Duffyn, jota mainostin blogissani vähän aikaa sitten, levyn Rockferry, kun se vihdoin ilmestyi Suomessakin, ja sitä pitää luukuttaa tosi lujalla! Huippuhyvää siivousmusiikkia:))

Katili kirjoitti...

Susupetal, sinä osaatkin Vuodatuksen pohjia aika mainioisti, omasi ainakin ovat cooleja. Itse en taas niiden kanssa jaksaisi ruuvata. Paljon olen tehnyt näitä Bloggerin valmiille pohjille ja myös Blogsomen valmiille. Siinä saa harjoitusta kivasti, me kumpikin. Koukuttavaa se tosiaan on, mutta ei lainkaan vaarallista moniin muihin asioihin verrattuna. Kyllä mulla mielessä siintää sellainen ensimmäinen oma blogger- tai blogsomepohja, johon lataan kaikki elementtikuvista alkaen ihan omista tekeleistä, tähän asti olen enimmäkseen käyttänyt vain omaa otsakekuvaa, viritellyt fontteja ja värejä.

Jee Duffy, siinä n hyvä meininki hänellä, tulee sullakin silisiistiä, kun et malta lopettaa siivousta ;-)

Juliet Parrish Radha kirjoitti...

Tää tausta muuten "kiharoi", kun vetää hiirellä lujaa alas ja ylös! Toi vihreä reuna! :oD

Juliet Parrish Radha kirjoitti...

Tää tausta muuten "kiharoi", kun vetää hiirellä lujaa alas ja ylös! Toi vihreä reuna! :oD

Katili kirjoitti...

Anuradha; kivasti sanottu, kiharoi hihii!