21.4.08

Nukku iski nurkan takaa

Olen viime päivinä värkkäillyt Vuodatusblogia erääseen tarkoitukseen. Pari viime yötä on suunnitellessa vierähtänyt puoli kolmeen aamulla. Tänään iski nukku nurkan takaa. Olenkin nukkunut käytännöllisesti katsoen koko päivän. Aah. Nyt ei väsytä enää. Voikin taas valvoa myöhään.....


Kävin äsken tekemässä fotoflexerissä joulupukkijulisteen itsestäni. Jee, siinä taitaa juhlakalu olla hiukan hukassa, ajassa ja muutenkin. Mutta värit, naamaa myöten, ovat hyvin jouluisat.

Unia on taas näkynyt viime öinä. Niin rankkaa taistelua omasta itsenäisyydestä ovat olleet, että en voi niitä tänne kertoa. Ärräpäät vaan ovat lentäneet ja henkilöitä on lievällä väkivallalla kehotettu poistumaan minun talostani sinne missä pippuri kasvaa. Ovat olleet todella tervehdyttäviä unia ja niistä herättyä on ollut mahti olo. Ja nukkumaan mennessä on tenyt mieli nähdä lisää samanlaisia. Jokohan vihdoinkin olen matkalla oman itsen, eli persoonan, parannukseen? Toivon sitä koko rikkinäisestä sydämestäni. Olisi jo aika saada homma kondikseen ja rauha menneiden raastaville muistoille.

Ja sitten vähän iloa synkkien uutisten joukkoon:

Floridalainen plastiikkakirurgi on kokenut tärkeäksi tehdä lapsille kuvakirjan, jossa selvitetään mitä äidille oikein tehdäänkään. My Beautiful Mommy siis vain iltasaduksi ja kyllä uni tulee ja homma toimii.


Itävaltalainen mies sen sijaan sai potkut työnantajaltaan pidettyään työnantajan mukaan liian pitkän oman loman. Yhden lapsen isä joutui serkkunsa kanssa panttivangiksi Bagdadissa. Heitä kidutettiin ja heistä vaadittiin lunnaita. Heidät saatiin lopulta vapaaksi, kun perheet maksoivat yhteensä 54 tuhatta dollaria. Kun mies kertoi poissaolonsa syyn pomolleen, piti tämä juttua keksittynä. Mies nostaa asiasta syytteen.

9 kommenttia:

Juliet Parrish Radha kirjoitti...

:oD Tuo Itävaltalainen mies, jota työnantaja ei uskonut! Kylläpä kävi mäihä! :oD)))

Katili kirjoitti...

Niin kävi, mutta eiköhän se työnantaja maksa vielä epäluulostaan sievät korvaukset...

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja uutisia, todella. Mä meinasin pudota tuolilta, kun sä ilmestyit tuossa roolissa eteeni, no onkos tullut joulu nyt kevään keskelle...... Hauskaa. :)
Mitä fb:ssa tarkoittaa tagged? t. marski :)

Katili kirjoitti...

Hellou Marski. Ho ho ho vaan ;-) Musta oli hauskaa leiskauttaa väärän kauden vaatteet päälle hihi. Se tagged fb:ssä tarkoittaa että joissain ryhmäkuvissa näkyvän ihmisen voi jonkun kansiosta tag:ata, eli nimetä siis. Lupa tag:gaukseen tulee kuitenkin aina photogalleryn omistajalta. Eli jos mä laittaisin mun fb:hen kuvia, joissa itseni lisäksi esiintyisi sie ja joku mulle vieras heebo, sä voisit tagata, eli nimetä sen tyypin ja mulle tulis ilmoitus, jonka vahvistaisin. Taggaus näkyy, kun vie hiirtä henkilön kohdalle, tsekkaapa.

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti saat pidettyä unirytmisi kuitenkin kurissa. Mulla ainakin meinaa aina lipsua jos valvon monena yönä pitkään ja sitten taas mennään :)

huomasin, että sulla on aikas karvaiset kädet tuossa kuvassa ;)
nimim. "epäoleelliseen takertuja" (aina mä bongaan kaikki pikkuseikat joihin sitten takerrun..)

-Rautaneito

Juliet Parrish Radha kirjoitti...

Joulu on taas joulu on taas Katili (kattilat) on täynnä puuroo! ;o)

Stipi kirjoitti...

Tuo luolamies-Tarzan on ehdottomasti mun suosikki, pantteriteema jatkuu. Voin nähdä sut sieluni silmin 'hiipimässä' kaamera kaulassa bongailemassa etenevän kevään merkkejä *hekottaa*.

Katili kirjoitti...

Rautaneito, joo hiukka jäi tuo brasilialainen vahaus kesken ;-) Kyllä tässä pomoja vielä ollaan, nou hätä. Siis unirytmin kanssa. Hiukan heilahtelee, vaan nukuttu on.

Anuradha, merry.....Xmas to you too;-)

Katili kirjoitti...

Stipi, katsele vaan välillä akkunasta, jahka siellä teitin pusikossa lannevaate heiluisikin ;-) Nyt oon kyllä tosi tyytyväinen tähän pohjaan, tässä on noi widgetit niin nameja. Justiin törkeästi hyväksikäytin mainostilaa linkitykseen...