Eno nakkaa pipareita

Pakinaperjantai 58. haaste: Perinne

Koska joulu on niin kovin lähellä, on kai soveliasta kertoa jouluperinteistä. Oman lapsuuteni muistoja kaivelemalla niitä kyllä löytyykin. Piparit leivottiin itse, ihan taikinasta alkaen, Äitini puursi keittiössä hiki hatussa. Eräänä jouluna hän leipoi pipareita koko suvun lahjapaketteihin. Suuri hommahan siinä oli, mutta lopulta kaikki olivat postissa ympäri Suomea. Koitti joulu ja saimme itsekin vihdoin maistella äidin leipomuksia. Piparit olivat, sanoisinko, kovahkoja. Niiden murtamiseen pelkillä hampailla tarvittiin asiaan perehtymistä ja tekniikkojen kehittelyä. Enoni oli käymässä, kuten usein lapsuuteni jouluina, ja keksi pipareille oivan käyttötavan. Niillä voi heitellä lintulaudalla varastelevia oravia. Tuo ei varmaankaan lohduttanut rakasta äitiäni. Meitä muita kyllä nauratti.

Enon osallistuminen joulunviettoomme oli myös perinne. Ja tähän perinteeseen liittyi sitten eräitä aliperinteitä, jotka eivät välttämättä olleet kaikille mieleisiä. Eräs näistä oli enon mukanaan tuoma hehkuviinilasti. Se oli ainakin isäpuolelle mieluinen. Siinä sitten miehet lorottelivat joulujuomaa isoon kattilaan puuhellan päällä. Glögimausteet oli otettu esille ja mukavan hehkun odotus oli katossaan. Lisättiin puita hellaan, että juoma lämpiäisi nopeammin. Kielet olivat siinä pitkällään, me lapset katselimme keittiön nurkassa tätä salaperäisen taikajuoman valmistusta. Sitten enoni vihdoin huudahti, että valmista on. Isäpuoli kysymään, että mistä tiedät. Eno pyysi itse katsomaan, katso nyt, kiehuu jo! Voi sitä vauhtia, millä kattila lähti hellalta, mutta vaikka kuinka nuuhkivat sitä ja sisältöä, haihtuneet olivat prosentit. Mahtoikohan ne siitä ilmasta mennä osin hengityksen kautta meihin katselijoihin. Tiedä häntä.

Lahjat kuuluvat jouluun. Ainakin, jos perheessä on lapsia. Ja mikäpä sen ihanampi lahja joka pojalle olisi, kuin kauko-ohjattava poliisiauto. Sellainen oli kerran paketissa, paketin päällä luki veljeni nimi ainakin. Eno ja isäpuoli halusivat kuitenkin testata lelun, että varmasti toimi. Siinä sitä surruteltiin keittiön lattialla ja tehtiin matosta hyppyruttuja. Yhtäkkiä se lensi ilmaan, päätyi katolleen lattialle ja sammui. Mikään korjausyritys ei palauttanut maagista leluihmettä henkiin. Veljeni kyyneleet saatiin kyllä sammumaan joulun jälkeisillä lupauksilla ja äidin herkuilla. Onneksi minä ja sisko saatiin enemmän sellaisia tyttöjen juttuja. Minä sain kerran joululahjaksi rintaliivit. Osasin pitää ne visusti pois enon ja isäpuolen käsistä.

PS: Kyllä meillä ihan normaalia ja hauskaa oli jouluna, leikittiin ja laulettiin sekä syötiin äidin tekemiä ihania herkkuja vatsat pullolleen. Oli paljon rakkautta ja musiikkia sekä herkkää hellyyttä.