Minäpä se tuossa aamukahvin kanssa ensin puuhastelin eilisen ja tämän päivän taidehaasteiden kanssa. Oli niin paljon ihanaa luettavaa ja katsottavaa ja itsekin sinne pullautin taidetta koteihin. Tuo pakinan aihe, ilopilleri, oli minun tämän päivän asianikin. Kävelin naapurikaupunginosaan, SIIS TODELLA, ja vein reseptin uusittavaksi. Siinä matkalla napsin muutaman valokuvan, aurinko paistoi kauniisti ja lumi oli osittain sulamassa. Pakolliselta ruusunmarjakuvalta ei näköjään voi välttyä, ne nyt vaan on niin kauniita.
Jami-uutinen on iloinen, hiekassa kökötti jo kolmas kunnon paakku, joten voimme antaa asian palautua ennalleen ilman superkyttäystä, hermostuttaahan sellainen jo kumpaakin. Siitä kävelystä vielä piti sanoa, että bussilla tulin takaisin, teki kyllä mieli kävellä takaisinkin, mutta joku hiersi. Ruokakaupassa katselin ihania hedelmiä. Tiedättekö niitä erivärisiä, usein pyöreitä kodin koriste-esineitä, jotka kyllä täytyy aika ajoin vaihtaa, koska ne alkavat jossain vaiheessa haista ikäviltä. Tein niistä tähän iloisen kollaasin silmien piristykseksi. Okka, myönnetään, olen minä niitä joskus syönytkin, älkää levittäkö sanaa, maine menee ;-D
Ai niin tänään taas tuli hoidettua yksi asia pois roikkumasta, lähetin eemelin työttömyyskassalle, turhaa siellä on työttömyyseläkeläisen roikkua. Ja sellaisen (vähän nätimmin sanottuna tietty) vastauksen sainkin sieltä tänään. Joten eropyyntö on lähetetty. Nyt on enää veroasia ensi vuodelle hoitamatta, asumistuki ja velkajutut roikkuu odottelemassa, mutta on polkaistu käyntiin.
16.11.07
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Namskis miten herkullinen kuvakollaasi. Reipasta perjantain jatkoakin. t. marski joka tuijottelee kuunsirppiin (ihan oranssi) ja ihmettelee revontulen näköisiä valoilmiöitä pilvisellä taivaalla
Ai revontuliakos siellä on, voi hyvin ollakin. Pakkaskylmää lupasivat huomiseksi, saapi nähdä onko herätessä varpaat heti jäässä.
Hei, hedelmiä! Me ostettiin tänään mandariineja, (tai vastaavia), ei olla PITKÄÄN aikaan ostettu. Omenia meidän perhe kyllä popsii. Minä vähiten...:o/
Mandariinit on nameja, niistä lähtee kuorikin niin helposti. Omput on kanssa hyviä. Sama täällä, täytyy pakottaa itsensä syömään hedelmiä. Mikäköhän siinä oikein mättää?
Lähetä kommentti